Luonnon ihmeitä ihan pihapiiristä

Hyvä tietää

»Siili viihtyy ihmisasumusten läheisyydessä, mutta kannattaa muistaa, että se on luonnonvarainen eläin, jota ei ole tarkoitus kesyttää. »Siiliä ei saa käsitellä turhaan eikä häiritä. Se otetaan käsiin ainoastaan hoitoa ja tutkimusta varten. Oikeat otteet oppii parhaiten luonnonvaraisten eläinten hoitajalta. »Tässä kuvassa on meneillään siilin punnitseminen.

Ensin tuli Nuusku ja sen jälkeen monta muuta, esimerkiksi Kutvonen ja Simo.

Tuija Salin on toiminnan ihminen. Jos hän ei tiedä jotain, hän ottaa selvää. Pienen siilin ruokkimisesta alkoi tuttavuus pihamaan piikikkäiden tuhisijoiden kanssa. Eläinten parissa puuhastelu on hyvää vastapainoa sairaanhoitajan työn kovatempoiseen arkeen.

IRINA BJÖRKMAN // KUVAT TIIU KAITALO

Tuija viihtyy pihatöissä. Eläimet ovat olennainen osa kodin arkea. Siileillekin hän haluaa varmistaa hyvät olot.

Muutama vuosi sitten Tuija Salin näki kevättalven kovettamassa hangessa pieniä jälkiä. Liperiläisellä pihalla, lintujen ruokintapaikan lähettyvillä, oli tepastellut siili. – Se oli selvästi herännyt ennen aikojaan ja ruoka oli tiukassa.

Tuija päätti alkaa ruokkia siiliä kissanruoalla. Se tuntui maistuvan.

Siilejä alkoi kevään ja kesän aikana näkyä yhä useammin. Loppusyksystä ruokakupilta löytyi vielä yksi uusi siili. – Punnitsimme sen mieheni kanssa. Se oli vain vähän yli 500 gramman painoinen, kun horrokseen vaipuvan siilin olisi hyvä painaa suurin piirtein kilon verran, Tuija kertoo.

Hän etsi internetistä siilitietoa ja löysi outokumpulaisen vapaaehtoisen siilienhoitajan, jolle siili vietiin. – Siellä se oli reilun kuukauden hoidossa ja lihomassa. Haimme vähän yli kilon painoisen siilin sangossa takaisin.

Siinä vaiheessa siili oli jo saanut nimenkin: Nuusku.

TANSSEISSA TAVATTIIN Nuusku-episodi on hyvä esimerkki Tuijan elämästä. Hän on toiminnan ihminen, käytännöllinen ja eläinrakas. Jos asia on vieras, siitä otetaan selvää.

Tietoja ja taitoja on tarttunut matkaan myös Martoista, joihin Tuija on kuulunut yli parikymmentä vuotta. – Liityin Tutjun Marttoihin 1990-luvun lopussa, kun toinen tyttäristäni oli vuoden vanha. Koko perheen tapahtumat tuntuivat silloin tosi kivalle pienellä paikkakunnalla.

Vaikka Tuija on ollut harrastuksessaan vuoroin aktiivisempi, vuoroin passiivisempi, käytännönläheinen marttailu on kuulunut hänen elämäänsä aina. – Olen aina ollut kova leipomaan, sen taidon opin jo äidiltäni.

Tuvan puu-uuni lämpenee viikoittain.

Ruisleipä on Tuijan leipälaji, ja siinä on tullut kisamenestystäkin. Leivät paistetaan tuvan puu-uunissa.

Siellä paistuu ruisleipää, riisipyöröjä, lanttukukkoa ja muita perinneruokia. – Leivän leipominen on ollut elinikäinen rutiini. Vaikka ei se minultakaan aina onnistu. Viime talvena meni kaksi kertaa leipäerä haaskiin, kun sain ne koviksi kuin curling-kivet, Tuija nauraa.

Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi Tuija viihtyy pihatöissä. Kauniisti hoidetussa pihassa kasvaa perennoja, pensasmustikoita ja vadelmia. Lisäksi pihalta tapaa kaksi suomenhevosta, Vihun ja Viksun. Ne ovat puolison, Heikin, ravihevosia, joita Tuija tykkää hoitaa ja helliä. – Hevoset ovat vähän kuin meidän vauvoja, kun meillä ei ole yhteisiä lapsia.

Tuija ja Heikki tapasivat yhdeksän vuotta sitten tansseissa. Heikki oli jäänyt vähän aiemmin leskeksi ja Tuija eronnut lastensa isästä. Kohtaamisen jälkeen

"HEVOSILLE JA SIILEILLEKIN SYÖTÄN KOTIMAISIA RUOKIA AINA, KUN VAIN MAHDOLLISTA."

oli nopeasti selvää, että heistä tulisi pari. Tansseissa on sen jälkeen käyty yhdessä.

Nykyään Heikki on jo eläkkeellä, mutta Tuija työskentelee Joensuun keskussairaalassa syöpäsairaiden poliklinikalla. Työ on tekevällekin välillä raskasta, mutta antoisaa – ja pistää jatkuvasti opettelemaan kaikenlaista uutta. – Siksi täällä maalla, pihamaalla hevosten, oravien, lintujen ja siilien elämän seuraaminen on työlle ihan mahtavaa vastapainoa.

SIILEILLE HYVÄÄ ELÄMÄÄ Entä miten kävi Nuuskulle? Kun se aikoinaan palasi lihotusleiriltä, syksy oli jo pitkällä. Heikki rakensi sille horrostuslaatikon, jossa se vietti talven ja kipitti lopulta omine aikoineen kesänviettoon.

Seuraavina vuosina siilien määrä pihamaalla on vain lisääntynyt. Tuija kokee oppivansa niistä jatkuvasti uutta. – Siilit on tosi nopeita oppimaan. Kun pidän viidessä eri paikassa ruokakuppeja, ettei ruoasta tulisi riitaa, siilit kiertävät niitä peräkanaa kuin buffet-pöydän antimien äärellä. Välillä ne sihisevät toisilleen ja tuuppivat, että annahan tilaa.

Nuuskua Tuija ei enää ensimmäisen talven jälkeen tunnistanut, eikä hän muutenkaan erota siilejä toisistaan. Silti niillä on nimiä, niin kuin Kutvonen ja Simo. Ja ne ovat olleet syksyisin huomattavan hyvin syöneen näköisiä. – Kyllähän niille ruokaa kuluukin; kesässä monta viiden kilon säkkiä koiranruokaa, kotimaista koiranmakkaraa ja sen sellaista. Ovat tottuneet täällä hyvään elämään, Tuija Salin nauraa.

HORROSTUSLAATIKKO

– Mieheni Heikki rakensi horrostuslaatikon huolella. Ensin tehtiin hyvät pohjatyöt, hiekkaa lapioitiin alle, sitten soraa ja purua, sillä siilit ovat kovia pissaamaan myös horrostaessaan. – Päälle tehtiin laatikko, seinät ja erillinen irrotettava katto. Seinät eivät saa olla sisäpuolelta pintakäsiteltyjä eivätkä maalattuja, ettei siili hengitä kemiallisia katkuja horrostaessaan. – Laatikon sisään laitettiin vielä pehmikkeeksi Ruti-Rex-kuiviketta. Meidän hevosten kuivaa heinää ei voinut käyttää, sillä se voi homehtua, eivätkä siilien keuhkot siedä hometta. – Heikki rakensi laatikkoon vielä pienen eteiskäytävän. Se ei ole pakollinen, mutta näin tuuli ei pääse aukosta niin herkästi sisään. – Eteisaukon suulle laitoin heinäntupsun. Kun se kevättalvesta oli siirtynyt kumoon, tiesin, että Nuusku oli herännyt ja lähtenyt matkoihinsa.

Punnitus meneillään. Siilejä sekä niiden ruoka- ja juoma-astioita käsitellään hanskat kädessä. Horrostuslaatikon pitää olla tuulettuva, jotta mökki ja materiaalit eivät homehdu.

Oviaukon suulle rakennettu tunneli estää tuulta puhaltamasta suoraan laatikkoon.

HÄN ON

Tuija Salin

• Työskentelee sairaanhoitajana Joensuun keskussairaalan syöpäpoliklinikalla. • Asuu Liperissä puolisonsa Heikin kanssa. Aikuiset lapset edellisestä liitosta jo maailmalla. • Harrastaa leipomista, puutarhanhoitoa, kuoro- ja karaokelaulua sekä miehensä ravihevosten hoitoa.

MINÄ MARTTANA

– Liityin Tutjun marttoihin, kun esikoistyttäreni oli vuoden ikäinen. Minusta oli mukavaa, kun martat järjestivät niin paljon tapahtumia, joista oli iloa lapsiperheille. Osallistuimme niihin ahkerasti. – Parasta ovat olleet uudet ystävät, ja se, että lapset saivat uusia leikkikavereita. Kovana leipojana ja innokkaana ruoanlaittajana olen osallistunut tosi hyville ruokakursseille ja saanut martoilta ja Martat-lehdestä monia hyviä reseptejä. Myös puutarhakurssit ovat olleet todella hyödyllisiä.

SIILIN YSTÄVÄN VINKIT

Tuija Salin on vuosien varrella etsinyt tietoa siilien hoidosta internetistä ja sosiaalisen median keskustelupalstoilta.

RUOKAA KUPPIIN

– Olen yleensä asetellut noin viisi ruokakuppia pitkin pihaa. Niihin laitan nykyään viljatonta koiran- tai kissanruokaa. Siili syö mielellään tuhohyönteisiä, joten se ei ole vain kasvissyöjä. – On tärkeää, että ennen horrostamista siilit olisivat noin kilon painoisia, joten loppusyksystä ruoan sekaan voi lorauttaa vaikka tilkan rypsiöljyä. – Yleensä neuvotaan ruokkimaan siilejä hämärän tullen, mutta syksyisin meillä on usein ollut ruokaa tarjolla kahdesti päivässä. Siilit ovat olleet melkein pulskan oloisia viime vuosina ennen horrostusaikaa. – Ruokajuomaksi tarjolla on aina puhdasta vettä. – Siilien juoma- ja ruoka-astioita käsitellään hanskat kädessä salmonellavaaran takia. Samoin käsitellään siilejä, jos niihin on koskettava.

– Bravuurini ovat ruisleivät. Voitin aikoinaan kahdesti ruisleipäkisan. Niistä toinen oli niin sanottu Mestarien mestari -kisa, johon saivat osallistua aiempien kisojen voittajat. – Edellisessä liitossani olin lypsytilan emäntä, tosin kävin koko ajan tilan ulkopuolella töissä. Varmasti taustanikin on vaikuttanut siihen, että arvostan ennen kaikkea kotimaista ruokaa ja pyrin käyttämään lähituottajien tuotteita. Hevosille ja siileillekin syötän kotimaisia ruokia aina, kun vain mahdollista.

OPI LISÄÄ OPI LISÄÄ

www.siilikiikarissa.fi www.siilikiikarissa.fi

Mervi Kunnasranta, Anni Rautio: Mervi Kunnasranta, Anni Rautio: Siili Suomen luonnossa. Otava 2022. Siili Suomen luonnossa. Otava 2022. » »HYVÄT NEUVOT talven tuloon HYVÄT NEUVOT talven tuloon osoitteessa www.siilikiikarissa.fi/talosoitteessa www.siilikiikarissa.fi/talvipesan-rakentaminen vipesan-rakentaminen

Tuija ennättää myös säilömään talven varalle. Syksyllä siilin ruoan sekaan voi lorauttaa öljyä. Pihalla on viisi ruokintapaikkaa. Suojaisessa kohdassa siilit saavat ruokailla rauhassa.

OUTI TYNYS // KUVA RITVA TUOMI

Katso video: martat.fi/ martatlehti

Kukkahyrrä

Riippuva kuivakukkatyö on herkkä koriste, johon sopivat erilaiset kukat olkikukasta hortensioihin ja ruusuista luonnonkasveihin. Kuivattujen tai tuoreiden kukkien lisäksi tarvitset rihmaa ja mahdollisesti neulan, ja kehikoksi esimerkiksi rautalankaa.

TAIVUTA ensin pyöreä kehikko patenttivanteesta (kuvassa) tai jäykästä rautalangasta. Sido kehikko napakasti ympyräksi. Tarkoitukseen sopii myös valmis kranssipohja. Kiinnitä kehikkoon kolme samanpituista ripustuslankaa.

KIINNITÄ kukkia yksittäin ja letkoiksi vaaleaan rihmaan. Olkikukkien mykeröiden läpi voit työntää neulan ja kiepauttaa langasta lenkin, jolloin kukka jää roikkumaan toivomaasi asentoon. SOLMI kukkia vähitellen eri puolille kranssia. Epäsymmetrinen kukkahyrrä on symmetristä luonnonmukaisempi ja helpompi tehdä.

RIPUSTA työ esille mielellään paikkaan, johon ei osu suoraa auringonvaloa. Värit säilyvät parhaiten valolta suojassa. Vinkki

Kukkahyrrässä voi kuivattaa mausteyrttejä. Sido yrteistä pieniä nippuja ja ripusta ne kehikkoon. Säilytä hyrrää paikassa, joka pysyy pimeänä. Kun yrttien varret katkeavat raksahtaen poikki, kasvit ovat riittävän kuivia purkkiin pakattavaksi.