Rohkeasti toiveita kohti

ROHKEASTI

TOIVEITA KOHTI

MERJA FORSMAN // KUVAT KERTTU MALINEN

Viulistina menestynyt Marjukka Kettunen lähti viidenkympin korvilla Osloon opiskelemaan lääketieteitä, vaikkei osannut norjaa ja perhe piti jättää Suomeen. – Olen tehnyt kaiken väärässä järjestyksessä, mutta se on toiminut minulle, hän sanoo.

– Valitsemani tie ei ole helppo tai mukava, mutta olen tosi onnellinen. Elämän pitää tuntua siltä, että elää, sanoo Marjukka Kettunen.

Moni siitä haaveilee: alan tai edes työpaikan vaihtamisesta. Siitä, että löytyisi rohkeutta kokeilla jotain aivan uutta.

Baronan työelämätutkimuksen mukaan liki joka toinen suomalainen uskoo vaihtavansa toimialaa työuransa aikana.

Hyvinkääläinen suurperheen äiti Marjukka Kettunen (51) otti muutama vuosi sitten askeleen tuntemattomaan ja lähti Osloon opiskelemaan lääketieteitä norjaksi. – En halua, että ikä estää minua tekemästä jotakin, hän sanoo.

MUSIIKKI VEI MENNESSÄÄN Sulkavalta lähtöisin oleva Marjukka ajautui musiikin pariin veljiensä vanavedessä. Hän pääsi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja soittamaan Juniorijousissa. – Pääsin näkemään maailmaa ja sain soittaa konserttisaleissa hienojen orkestereiden kanssa. Viulistin työ on ihanaa ja parhaimmillaan todella antoisaa, Marjukka kertoo.

Musiikki vei tytön mennessään ja lukio jäi kesken. – Mietin siinä, että kuka tätä lukiota nyt tarvitsee, Marjukka nauraa.

Viulistin ura kuljetti Marjukan Wieniin, jossa hän opiskeli ja työskenteli 11 vuotta. Selittämätön koti-ikävä toi Marjukan takaisin Suomeen, mutta sopeutuminen ei ollutkaan helppoa. Suomalainen tervehtimättömyys ja puhumattomuus kaiversivat. – Olin tottunut kuulemaan 'dankea' ja 'bitteä'.

Tavattuaan miehensä Jannen Marjukka kuitenkin jäi Suomeen.

ALANVAIHTO JA UUSI HAAVE Suomessa Marjukka alkoi kaivata muutosta. – Olin kokenut muusikkona paljon, mutta jotain puuttui. Tuli sellainen olo, etten osaa mitään muuta kuin soittaa viulua.

Marjukka selvitti, miten voisi opiskella sairaanhoitajaksi. Vuonna 2014, 43-vuotiaana, Marjukka aloitti sairaanhoitajan opinnot. Samalla hän päätti suorittaa lukion. Hän valmistui sairaanhoitajaksi ja sai ylioppilastutkinnon. – Sairaanhoitajan työ ei kuitenkaan ollut 'mun juttu', Marjukka kertoo.

Vähitellen mielessä alkoi muhia uusi haave. – Kaipasin erilaista haastetta ja leikin ajatuksella, että olisi hienoa olla lääkäri. Epäilin mahdollisuuksiani, mutta mietin, voisiko se sittenkin olla mahdollista.

Marjukka luki Suomessa lääketieteellisen pääsykokeisiin, mutta jäi muutamaa pistettä vaille opiskelupaikasta. Seuraavaksi hän selvitti, mihin pääsisi opiskelemaan papereiden perusteella, ja

Ikä ei saa olla este. Aina voi opetella uutta, muistuttaa Marjukka Kettunen.

– Jos menee mönkään, voi yrittää uudestaan. Tärkeitä on yrittää, eikä mennä siitä, mistä aita on matalin, vaan siitä, mistä haluaa mennä.

huomasi, että Norjassa hänen pisteensä riittäisivät ja opinnot olisivat maksuttomat. – Mieheni ymmärsi, että kaipaan muutosta, ja oli valmis ottamaan vastuun perheestä arkisin. En tunne kovinkaan monta, jotka tekisivät saman kuin mieheni. Olen siitä todella kiitollinen hänelle, Marjukka sanoo.

Kotiin jäi neljä lasta; Ilse oli silloin 14-vuotias, Eelis 12, Oiva 8 ja Alva 3. Lisäksi perheeseen kuuluu bonuslapsi, jo aikuinen Ella. – Ei tietenkään ole kiva olla erossa perheestä, mutta ajattelin, että jos en nyt tee tätä, olen kuusikymppisenä niin katkera, ettei sitä kestä kukaan.

OKSETTI JA ITKETTI, MENIN SILTI Nopea käänne vaati nopeita toimenpiteitä. – Tuli vähän kiire hankkia asunto Oslosta, Marjukka naurahtaa.

Hän soitti ystävälleen, joka tunsi jonkun, joka oli asunut Oslossa. Tämä joku laittoi sanan kiertämään, ja tunnin päästä Marjukalla oli langan päässä puoliksi suomalainen Riitta, joka lupasi vuokrata huoneen talostaan. – Minulla kävi erittäin hyvä tuuri!

Korona-aikana Marjukka pystyi opiskelemaan etänä niin, että oli vain parin kuukauden ajan Oslossa. Kun pakollista läsnäoloa vaativat kurssit alkoivat, Marjukka alkoi matkustaa viikoittain edestakaisin Suomen ja Norjan välillä. – Minulla on aina poissa ollessa ikävä koko perhettä, mutta Janne on hoitanut homman loistavammin kuin itse ikinä olisin pystynyt.

Entä opiskelu norjan kielellä? – Olen ehkä vähän hullu. Ensimmäisenä vuonna mietin, mitä tulikaan tehtyä. Esseitä ei silloin syntynyt norjaksi. Aika nopeasti aloin oppia, ja etenkin vahvasta saksasta oli apua, Marjukka kertoo.

Tänä keväänä hän osallistui suulliseen tenttiin, joka pelotti. – Oksetti ja itketti ja olin paniikissa. Menin silti. Kun haastaa itsensä, voi onnitella itseään, että oli rohkea ja yritti. Silloin kehittyy. Jos menee mönkään, voi yrittää uudestaan. Tärkeitä on edes yrittää, eikä mennä siitä, mistä aita on matalin, vaan siitä, mistä haluaa mennä.

MIKÄ MINUSTA TULEE ISONA? Mitä missäkin iässä kuuluu tehdä? Onko sillä lopulta väliäkään, milloin mitäkin tekee? – Olen tehnyt kaiken väärässä järjestyksessä. Tämä on toiminut minulle. Tämä on minun elämäni. En ole koskaan osannut olla missään muotissa, Marjukka kertoo. – Ihmisen pitää olla liikkeessä! Valitsemani tie ei ole helppo tai mukava, mutta olen tosi onnellinen. Elämän pitää tuntua siltä, että elää.

Marjukka kannustaa kuuntelemaan omaa sisintään. – On oltava rohkea siinä, mitä kuulee. Itsekin olisin voinut hakeutua uudelle uralle aikaisemmin, mutta pidin kiinni viulunsoitosta. Ei kannata antaa pelon ohjata. Jos ei ole tyytyväinen, kannattaa pyrkiä sitä kohti, mitä toivoo. – Ihminen pystyy niin paljoon, kun haluaa. Minäkin lähdin Norjaan opiskelemaan lääkäriksi, vaikken osannut norjaa. Aina voi opetella uutta!

TEHDÄÄN ITSE Marjukka on toisen polven martta. Jo pienenä hän istui marttailloissa ja leikki muiden marttojen lasten kanssa äitien jaloissa. – Muistan, miten äidin marttailloissa suoritettiin kultaisia avaimia ja merkkejä ja neulottiin sukkia. Tarjolle oli katettu juustolla ja kurkulla päällystettyjä voileipäkeksejä.

Äidiltä Marjukka oppi marttailun: sen, että tekee mahdollisimman paljon itse ja kerää sadon talteen. – Äitini on Karjalan evakko ja perinteinen martta. Hän tekee kaiken itse vaatteista lähtien. Arvostan sitä, että ainakin yritetään tehdä itse. Juhliin teen mielelläni kaiken itse, jos vain on aikaa, vaikka pitopalvelu kyllä olisi helpompi ja ehkä halvempikin.

– Ja marjaa pitää tietysti olla monta sataa kiloa pakkasessa, Marjukka nauraa.

Marjukan äiti kuuluu sodanjälkeisen säästäväisyyden sukupolveen. Hänen kodissaan ruoka hyödynnettiin tarkkaan, eikä mitään mennyt hukkaan. – Arvostan paljon tätä ajattelua, jota kai voisi sanoa marttailuksi.

Äiti on antanut Marjukalle marttapukunsa. Marjukka ei aio muokata sitä itselle sopivaksi muttei myydäkään. – Pidän sen muistona äidistä.

MARTTAILUSTA ROHKEUTTA Vuonna 2012 Marjukka oli mukana perustamassa Hyvinkäälle AsenneMarttoja. – Olemme kaikki vähän erilaisia, aika räväköitä marttoja. Siitä yhdistyksen nimikin tuli. Kaikilla oli omat vahvuutensa, Marjukka kertoo.

Ryhmään kuuluu paljon luovia ihmisiä, joita yhdistää halu oppia uutta. AsenneMartat muun muassa osallistuvat sieni- ja yrttikursseille, lumikenkäilevät, pitävät viini-iltoja ja tekevät käsitöitä. –Harmi, etten nyt ole päässyt rientoihin mukaan, kun olen niin paljon poissa Suomesta.

Marttojen kautta Marjukka on päässyt tutustumaan erilaisiin ihmisiin, mikä on ollut rikastuttava ja silmiä avaava kokemus. Marttailusta hän on saanut myös rohkeutta – esimerkiksi alan vaihtoon. – Marttailu on myös sitä, että naisilla on voimaa tehdä itse omia valintojaan rohkeasti. Se on myös tasa-arvon edistämistä. Vielä tänä päivänä on erikoista, että nainen lähtee opiskelemaan uutta alaa toiselle paikkakunnalle tai maahan. Toivottavasti meidän lapsillamme se ei enää ole niin. Kaikilla pitää olla oikeus toteuttaa ja kouluttaa itseään, sukupuolesta ja iästä huolimatta, Marjukka toteaa.

Marjukka oppi marttailun äidiltään, kun kulki pienenä tämän mukana marttailloissa.

PIENI MARTTATESTI

Parasta elämässä on perhe.

Jos saisin muuttaa yhden asian

maailmassa: Tällä hetkellä se ilmeinen, eli rauha Eurooppaan. Tästä en luovu: Oma aika.

HÄN ON

Marjukka Kettunen (51) • Lääketieteen opiskelija, viulisti, sairaanhoitaja • AsenneMarttojen jäsen ja perustajajäsen • Perhe: puoliso Janne ja lapset Ilse (16), Eelis (14), Oiva (11) ja Alva (6), bonuslapsi Ella (24) sekä Mimmukoira (2,5).

Havuamppeli

OUTI TYNYS // KUVA RITVA TUOMI

TEE vehreän tuuhea havukoriste amppelia apuna käyttäen. Työhön sopii metalliamppeli, jossa on reikiä tiheässä, niin että niihin voi työntää oksia ulkopuolelta.

VARAA työhön havunoksia, risuja, käpyjä ja sammalta. Hyödynnä käsillä olevia aineksia, kuten käkkäräisiä risuja, köynnösten versoja ja marjovia oksia.

KIINNITÄ oksat työntämällä ne amppelin raoista, niin että ne tulevat ulos toiselta puolelta. Näin koristeesta tulee tukeva. Alimmaksi sopivat esimerkiksi tuuheat ja jämäkät kuusenoksat.

LISÄÄ oksia kaikilta sivuilta tasaisesti, jotta amppeli roikkuu suorassa. Jatka oksien ja risujen lisäämistä, kunnes lopputulos on sopivan pörheä.

KORISTELE amppeli sammaleella, kävyillä ja marjaoksilla. Jos haluat, lisää kausivalot luonnonmateriaalien lomaan.

Hu aa!

Amppeliin sopivat myös pihanurmikosta kaapaistu sammal ja tuulen maahan tiputtamat risut ja havunoksat. Kasvinosien kerääminen elävistä puista ja sammalen kerääminen luonnosta vaatii maanomistajan luvan.