4 minute read

Martta avaa vaatekaappinsa Marttaherran moitteeton tyyli

TAPAAMME MARTTOJA, JOTKA PUKEUTUVAT GARDEROBIN HENGESSÄ. martat.fi/garderobi-harkitsekorjaa-kierrata/

– Perustin aikoinaan Kemijärven Miesmartat. Sekä äitini että isoäitini olivat koko ikänsä marttoja, ja minusta se on hyvä harrastus. Miesmartat ompelivat ensitöikseen nimellä kirjaillut essut marttakankaasta, kertoo Ilkka Haapalinna. – Vaatteissa käytännöllisyys on minulle tärkeää. Marttakeittiöön puen marttaesiliinani. Essu on niin pitkä, että jos kattila kaatuu, se suojaa jalkoja.

HÄN ON

»Ilkka Haapalinna (72) »asuu Turussa »kokkailevien herrojen yhdistyksen, Marttaherrojen, hallituksen jäsen »Lapin Marttojen hallituksessa vuosina 2017–2020 »eläkkeelle jäänyt meriupseeri ja kauppatieteiden tohtori, tekee parhaillaan väitöstutkimusta Suomen liikenneympyröissä olevasta taiteesta »toiminut siviilikriisinhallintatehtävissä Sri Lankassa ja Nepalissa. »Perheeseen kuuluu kuvataiteilija Pirkko Mäkelä-Haapalinna, kaksi aikuista omaa lasta, kaksi Pirkon aikuista lasta ja 11 lastenlasta.

MARTTAHERRAN MOITTEETON TYYLI

Vuosikymmenet virkapuvussa jättivät jäljen Ilkka Haapalinnan pukeutumiseen.

MERJA FORSMAN // KUVAT ILONA SAVOLA

Sukkia myöten mustaa.

Puolalanpuiston laidalla, yli satavuotiaan Jugend-talon yläkerrassa, on tyylillä ja taiteella sisustettu asunto. Sen yli kolmen metrin korkeuteen kohoavan katon alla asuu vähintäänkin yhtä tyylikäs marttaherra, entinen meriupseeri, arvoltaan komentaja, Ilkka Haapalinna. – Tyyli on välttämättömyys, sillä ilman tyyliä on tyylitön, hän toteaa.

Moitteeton pukeutuminen on ollut Ilkalle tärkeää pienestä pitäen. Kravatit, paitapuserot ja suorat housut ovat kuuluneet niin työhön kuin vapaa-aikaan. – Olin yli 30 vuotta virkapuku päällä ja ylläpidin samaa tyyliä vapaa-ajan pukeutumisessa. Nyt eläkkeellä tyylini on muuttunut rennommaksi.

TYYLINI KOLMELLA SANALLA:Rento mutta asiallinen.

LUOTTOASUUNI kuuluu siisti kauluspaita, pikkutakki, suorat housut ja mustat sukat sekä kengät.

Nahkatakki on ollut käytössä toistakymmentä vuotta.

HANKIN VAATTEENI sieltä, mistä löydän sopivan laadukkaita, hintaisia ja esteettiä vaatteita –yleensä Haloselta, Dressmannilta ja Stockmannilta. En ole merkkivaatteiden ystävä, mielestäni siinä maksetaan turhasta.

JUHLIA varten pukeudun Thaimaassa teetettyyn raakasilkkipukuun, jota käytän kiiltonahkakenkien kanssa. Pukuun kuuluu pystykauluksinen takki, jota kutsun Nehru-jakuksi. Toimin aikoinaan Nepalissa ensin sisänimisteriön erityisasiantuntijana, sitten YK:n virassa, ja silloin teetätin itselleni useita pukuja. Nyt toivon, että olisin teetättänyt enemmänkin.

PARAS VAATEVINKKINI: Osta vain mustia sukkia. Ne sopivat joka tyyliin, ja parin löytäminen on helppoa. Käytin yhdessä vaiheessa Happy Socks -sukkia, mutta ne eivät kestäneet pesua. Niistä tuli siinä mielessä arvokkaita.

Kiiltonahkaiset kengät kuuluvat Ilkan juhlalookiin. – Teetin Intiassa mittojen mukaan kenkäparin, ja nämä kengät löysin suutarin valmiista valikoimasta.

Neljästä elefantin häntäkarvasta tehdyn korun Ilkka osti Sri Lankalta. Koru oli ahkerassa käytössä, kunnes yksi karvoista katkesi.

Ilkan kaapissa on enää parisenkymmentä kravattia. Niitä on karsiutunut joka muutossa useita. Marimekon Unikkokravatti on Ilkan suosikki.

KÄYTÄN EDELLEEN ahkerasti pitkää mustaa nahkatakkia, jonka ostin Colombosta Sri Lankalta vuonna 2006. Oli ihme, että löysin sieltä 182 cm:n pituiselle miehelle sopivan takin.

KAAPISTANI EI LÖYDY rikkinäisiä farkkuja. Se on älyttömin muoti, joka on keksitty. Jos housut menevät käytössä rikki, niistä voi tehdä sortsit, mutta rikkinäisissä farkuissa ei mennä edustamaan. En ymmärrä sitäkään, miksi nykyään kuljetaan julkisilla paikoilla pitkissä kalsareissa ja miksi juhlissa jätetään kengät eteiseen. Ehkä nämä ovat iän mukanaan tuomia rajoituksia.

Vaatepuulla asut pysyvät ojennuksessa. Ilkka avasi vaatekaappinsa.

PARAS LÖYTÖNI on keväisen beesi perustakki, joka löytyi viime keväänä halpaan 20 euron hintaan, eikä suinkaan kirpputorilta, vaan Haloselta Turusta.

KAIKKIEN AIKOJEN VIRHEHANKINTA

oli kumisaappaat, jotka ostin Ranskasta. Keräsin vaimoni, kuvataiteilija Pirkko Mäkelä-Haapalinnan, kanssa hienoa savea vuorovesijättömaalta, ja tarvitsin sitä varten saappaat. Ne jäivät kuitenkin kertakäyttöisiksi, koska niiden riisumiseen tarvittiin kaksi avustajaa.

PIDÄN HUOLTA VAATTEISTANI prässäämällä housut ja silittämällä paitani ennen käyttöä ja säilyttämällä niitä vaatepuulla. Rouva pesee pyykin, minä silitän. TYYLINI on muuttunut vuosien mittaan rennommaksi, vaikka urani puolustusvoimissa löi leimansa pukeutumiseeni. Tykkään pukeutua puseroihin ja suoriin housuihin, vaikka rouva on sitä mieltä, että farkut riittäisivät. Jossain vaiheessa pidin lähes aina Jokapoika-paitaa, ja onhan minulla niitä yhä kaapissani.

UNELMOIN räätälin tekemästä, omien mittojeni mukaisesta puvusta, jonka materiaalina on laadukas ohut villakangas. Jospa löytäisin täältä Turusta kunnon kotimaisen räätälin.

– Tästä kaiketi alkoi se kauluspaitojen ja kravatin käyttö. Uomalan valokuvaamossa Helsingin Mikonkadulla noin vuonna 1953 otetussa kuvassa Ilkalla on tummansininen solmio, jota koristaa pieni metallinen karhu eli mesikämmen. – Minulla kun ei kieli tuolloin oikein taipunut, kutsuin sitä vesikämmeneksi.

– Tämä kemijärveläisen Torstai Oy:n toppa-asu on ollut minulla 1980-luvun puolivälistä lähtien. Rouva sanoi edellisen muuton aikaan, että tätä ei sitten muuteta ja pueta enää päälle, mutta ehkä joskus käytän sitä vielä vaikka retrobileissä.

MUTKATON, KODIKAS JA MODERNI MARTAT – LEIVONTAKIRJA

UUTUUS

Marttaliiton jäsenet voivat ostaa kirjan –15 % alennuksella Adlibriksen verkkokaupasta osoitteesta http://adlibr.is/martat. Teos on myynnissä myös muissa hyvin varustetuissa kirja- ja verkkokaupoissa sekä marketeissa kautta maan. • helpottaa hyvää arkea ja kodin juhlahetkiä. helpottaa hyvää arkea ja kodin juhlahetkiä. • on täynnä taatusti toimivia ohjeita suolaiseen ja makeaan leivontaan. on täynnä taatusti toimivia ohjeita suolaiseen ja makeaan leivontaan. • sisältää klassikoita ja raikkaita nykypäivän reseptejä. sisältää klassikoita ja raikkaita nykypäivän reseptejä. • pursuaa vinkkejä sekä muunteluideoita. pursuaa vinkkejä sekä muunteluideoita. • huomioi kestävät valinnat ja hävikin pienentämisen. huomioi kestävät valinnat ja hävikin pienentämisen.

This article is from: