1 minute read

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen voimavaralähtöisesti

Next Article
Esipuhe

Esipuhe

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen voimavaralähtöisesti

okaisella meistä on vahvuuksia, osaamista ja voimavaroja. Niitä on myös yhteisöillä. Kun huomioimme vahvuutemme ja voimavaramme voimme yksilöinä ja yhteisöinä voimaantua ja saada aikaan innostavaa, mielen hyvinvointia tukevaa toimintaa. Tällainen toiminta antaa iloa ja energiaa kaikille siihen osallistuville toimijoille. Osallistujat, vapaaehtoiset ja toimintaa koordinoivat työntekijät kokevat ”elävänsä enemmän” ja näkevät erityisen kirkkaasti yhteisen toiminnan merkityksen ja arvon. Innostavassa ja arvostavassa ilmapiirissä päästään helpommin tavoitteisiin, luodaan uutta ja käsitellään haasteita.

Kun nostat tietoisesti esille osallistujien ja vapaaehtoisten voimavaroja, sekä yksilöllisiä ja yhteisiä onnistumisia vahvistat jo olemassa olevaa hyvää. Tämä ei tarkoita vaikeiden asioiden sivuuttamista vaan hyvien asioiden tuomista niiden rinnalle ja aktiivista huomioimista.

Voimavaralähtöisellä johtamisella lisätään vapaaehtoistoiminnan hyvinvointivaikutuksia ja sitoutumista toimintaan. Kukapa ei viihtyisi toiminnassa, josta saa hyvän mielen ja joka tukee myös omaa hyvinvointia?

Vapaaehtoistoiminnan johtajana et ole yksin vastuussa tästä kaikesta, mutta sinulla on erinomaiset mahdollisuudet voimavaralähtöisen toimintakulttuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen vapaaehtoistoiminnan johtamisen välineenä.

On tärkeää, että annat onnistumisista tarkennettua palautetta ja että tarkastelette yhdessä myös ryhmän ja yhteisön onnistumisia. Tämän voi tehdä esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla.

• Missä olemme yhdessä onnistuneet? • Millaista hyvää olemme saaneet aikaan ja kenelle? • Mitä teit/teimme erityisen hyvin?

Voimavaralähtöinen vapaaehtoistoiminnan johtaminen on prosessi, jonka aikana törmäät todennäköisesti myös haasteisiin. Kyse ei ole pelkistä kauniista sanoista vaan pitkäjänteisestä toiminnasta. Palkintona on kuitenkin innostava ja kannustava ilmapiiri ja hyvä vuorovaikutus vapaaehtoisten kanssa.

This article is from: