1 minute read

JÄRJESTÖTOIMINTA

Next Article
Martat-lehti

Martat-lehti

Koronaepidemia vaikutti edelleen marttayhdistyksien toimintaan ja järjestön jäsenmäärään. Toiminta alkoi kuitenkin syksyllä aktivoitua, ja yhdistykset keksivät uudenlaisia, luovia tapoja toimia.

Järjestön jäsenmäärä laski 40 000:ään. Uusia jäseniä liittyi aiempaa vähemmän. Jäsentilastoissa näkyi myös myönteisiä ilmiöitä. Liittyneiden määrän pudotus oli pienempi kuin vuotta aikaisemmin, eikä ero vuoteen 2018 ollut kovin suuri. Myönteistä oli jäsenpidon parantuminen: eronneiden jäsenten määrä oli selvästi pienempi kuin edellisvuosina.

Marttaliitto teki marttayhdistyksille toimintasuunnitelmapohjan, jossa näkyivät vuoden keskeiset toiminnot ja painopisteet. Sitä käytti 59 % yhdistyksistä. Käyttö väheni hieman aiemmasta, sillä yhdistykset joutuivat jatkuvasti mukauttamaan toimintaansa kokoontumisrajoitusten muuttuessa. Marttapiirien tai vertaismarttojen järjestämään uudenmuotoiseen toiminnansuunnitteluiltaan osallistui vain 19 % yhdistyksistä, eli puolet vähemmän kuin vuonna 2020. Yhdistyksille tehtiin valmiita marttaillan suunnitelmia, ja monet ottivat niitä käyttöön. Ideoita marttailtojen ja tapahtumien järjestämiseen yhdistykset saavat ketjukoulutuksista, neuvonnan aineistoista ja Martat-lehdestä. Toiminnan suunnittelulla vahvistettiin yhteisten teemojen ja tapahtumien toteutumista valtakunnallisesti ja kannustettiin jatkamaan marttailua terveysturvallisesti ja valtakunnallisten koronaohjeistusten mukaisesti.

Alueellisista kokoontumisrajoituksista huolimatta yhdistykset ja toimintaryhmät järjestivät yhteensä 18 500 tapahtumaa, joihin kirjattiin 350 100 osallistumiskertaa. Tapahtumien määrä kasvoi vuodesta 2020 noin 9 %, mutta oli edelleen lähes puolet pienempi kuin ennen koronaa. Osallistumiskertojen määrä kasvoi vuodesta 2020 noin 20 %, mutta oli edelleen vain kolmasosa normaalivuoden määrästä. Pääosin yhdistykset suosivat lähikokoontumisia. Toimintaa järjestettiin paljon ulkona. Toimintaa etäyhteyksillä kokeili ja toteutti kolmasosa marttayhdistyksistä.

Vuoden valtakunnalliset tapahtumat olivat Maailman suurin marttailta/Vaatteidenvaihtopäivä ja Marttailuviikko teemalla Yksi maapallo riittää. Syyskuun alussa tehtiin sieniretkiä yhteistyössä Suomen Ladun kanssa teemalla hyvinvointia luonnosta. Lokakuu on puurokuu -tapahtuma on syksyinen perinne. Virtuaalisissa Marttailtamissa palkittiin marttapiirien vuoden 2020 marttatekoja ja jaettiin vinkkejä uuden ajan etämarttailuun. Iltamissa esiintyi Mikko Kuustonen. Osallistujia oli 280.

Yleisimmät teemat marttayhdistysten toiminnassa olivat kädentaidot, ruoka ja ravit-

This article is from: