1 minute read

KOTITALOUSNEUVONTA

Next Article
Kestävä arki

Kestävä arki

MARTAT 2022

Korona vaikutti edelleen avoimen ja erityisryhmille kohdennetun kotitalousneuvonnan toteuttamiseen, mutta vähemmän kuin vuonna 2020. Lähineuvontaa tehtiin valtakunnallisten suositusten ja terveysturvallisuuden puitteissa. Vuosi vaati marttajärjestöltä joustavuutta ja aikataulujen muokkaamista. Koronatilanteen ennakointi oli haastavaa.

Tuloksellista toimintaa edistivät luovuus ja marttapiirien halu toteuttaa ja kehittää työtään myös etäyhteyksin. Vuoden 2020 etäoppeja hyödynnettiin.

Suurin osa kursseista pystyttiin pitämään paikan päällä, mutta tavallista pienemmällä osallistujajoukolla. Toimintaa siirrettiin myös ulos. Etätoiminta oli hyvä lisä toimintamuotoihin, ja joissakin tapauksissa se madalsi osallistumisen kynnystä. Erityistä tukea tarvitsevat kokivat lähineuvonnan vastaavan paremmin heidän tarpeisiinsa.

Neuvonnan toteutumista edistivät vakiintuneet toiminnat ja tunnettuus, onhan monilla alueilla tehty jo pitkään yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Arjen hallintaan ja kestävään arkeen liittyvät lähi- ja digineuvontapalvelut tavoittivat yhteensä 92 300 henkilöä.

Otettiin käyttöön uusi tilastointiohjelma, Marttatilasto.

Marttojen valtakunnallinen neuvontapuhelin ja Kysy martalta -chat tarjosivat apua arjen pulmissa. Puhelinneuvonnassa vastattiin 1 351 puheluun ja -chatissa 1 786 kysymykseen. Kysyjistä 72 % oli tyytyväisiä saamaansa vastaukseen. Chatin rinnalle avattiin kevytbot, jonka kautta saattoi yleisiin kysymyksiin saada vastauksia chatin ollessa kiinni. Marttakoulun sivuille tuli botin kautta 3 736 käyntiä. Kuluttajien kysymyksiin vastattiin myös sähköpostilla ja sosiaalisessa mediassa.

Neuvonta oli esillä sosiaalisen median kanavissa. Marttaliitto ja piirit tarjosivat video-ohjeistuksia ja tuottivat verkkoluentoja sekä kursseja Martta-akatemiassa ja muilla alustoilla. Yhteistyö median kanssa edisti kotitaloustaitoihin liittyvää viestintää.

Martat.fi-sivujen Marttakoulu sisältää käytännön ratkaisuja erilaisiin arjen tilanteisiin. Katselukertoja oli yhteensä 4,6 miljoonaa. Katselukertoja oli martat.fi -sivuilla yhteensä 12 miljoonaa. Palautteen antajista 78 % löysi etsimänsä tiedon tai pääsi eteenpäin.

Asiakastyytyväisyys oli piirien tapahtumissa hyvää. Palautteen antajista 87,8 % oppi uusia asioita ja 91,8 % koki toiminnan hyödylliseksi. Lisäksi 95,4 % koki, että toiminnassa

This article is from: