Matkailuopas Matkamies | Talvinumero 2021-22

Page 41

PANSSARIMUSEO • Kotimaan matkailu •

Panssarimuseo on mielenkiintoinen vierailukohde koko perheelle

P

arolassa sijaitsevan Panssarimuseon kokoelma on ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa. Museon perusnäyttelyn kaluston muodostavat panssarivaunut, panssariajoneuvot, panssarijuna sekä panssarintorjuntatykit ja -välineet. Joukossa on myös useita harvinaisuuksia, jotka houkuttelevat vierailijoita ympäri maailman. Yksi näistä on maailman ainoa jäljellä oleva BT-42 panssarivaunu. Se on tunnettu japanilaisista animaatioista, jonka vuoksi monet japanilaiset ovat saapuneet museolle katsomaan panssarivaunua. Museoamanuenssi Jari Saurio kertoo, että vuosittain museossa vierailee noin lähes 3000 ulkomaalaista kävijää. Kokonaisuudessaan kävijämäärä on noin 30 000 vuodessa. Museo on avattu vuonna 1961. Sen on aikoinaan perustanut Panssari-lehden kannatusyhdistys. Vuodesta 2003 saakka ylläpidosta on vastannut Panssarimuseosäätiö. Museon keskeisenä teemana on kertoa panssarijoukkojen ja niiden kaluston teknisestä kehityksestä ja käytöstä itsenäisen Suomen puolustusvoimissa, alkaen ensimmäisistä vuonna 1919 hankituista Renault F.T. Modèle 1917 -panssarivaunuista.

matkamies.fi

Elämyksiä ja kokemuksia MUSEO ON KOKO PERHEEN KÄYNTIKOHDE, jossa monia laitteita pääsee koskettamaan ja katsomaan sisältä. Vasta uudistetussa Panssarintorjuntahallista löytyy esimerkiksi panssarintorjuntasimulaattori, jossa pääsee kokeilemaan panssarintorjujan taitoja aidonkaltaisissa olosuhteissa. Maisemamallinne ajoittuu talvelle 1942 ja siellä on kaksi panssarivaunua maalina. Saurio kertoo, että simulaattori on ollut ehdoton suosikki varsinkin nuorempien vierailijoiden keskuudessa. Museon alueella pidetään vuosittan monia erilaisia teematapahtumia. Toukokuun ensimmäisenä päivänä on Kevätsawutus, jolloin pihassa on paljon vanhaa ajoneuvokalustoa. Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina on perhepäivä, joka on vuoden suurin tapahtuma. Ajokuntoinen museokalusto esiintyy myös juhlapäivien paraateissa ja on ollut käytössä monissa elokuvissa. Museo on avoinna vuoden ympäri, viikon jokaisena päivänä. Museon yhteydessä palvelee museomyymälä ja kahvio, jossa voi nauttia kahvia ja virvokkeita

panssarimuseo.fi

MATKAMIES 41


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Metsästysmatkailusta tuloja eri osapuolille

2min
pages 68-70

Olgarto Oy - edullsita ja viihtyisää majoitusta Kuopion keskustassa

1min
page 67

Iisalmi ja tienoot

1min
pages 64-65

Lignell & Piispanen

1min
pages 56-59

Hotelli Hirvihaaran Kartano

2min
pages 60-63

Inspiraatiota Tahkon lomaan

1min
page 66

Hawkhill Cottage Resort

1min
pages 54-55

Silfvastas Holiday Homes

1min
page 53

Countryhomes Silmälä

1min
pages 48-49

Hotelli Rakuuna

2min
pages 46-47

Ravintola upseerikerho

1min
page 45

Panssarimuseo

1min
page 41

Serlachius-museot

1min
page 40

Sara Hildénin taidemuseo

0
pages 42-44

Suomen Hostellijärjestö

1min
page 39

Pororajan majoitus

1min
pages 35-38

Motel Käpylä - uudet tuulet

2min
page 27

Hotelli Kotola

1min
pages 31-33

Saimaa Geopark

1min
page 34

Iloitse talvesta Lapualla

2min
page 30

Taivalkoski - luontoa ja liikuntaa

1min
page 26

Limingan talvi

1min
pages 28-29

Kemi - Pieni kaupunki, suuri sydän

1min
page 25

Suomutunturi, Kemijärvi

1min
pages 23-24

Nights of Northern Lights

3min
pages 20-21

Savukoski

0
page 22

Bearhill Husky

2min
pages 6-7

Finland Ice Marathon

2min
pages 8-9

Lelukauppa Tingeling

1min
page 14

Tiedekeskus Pilke

2min
pages 15-18

Matkauutisia

1min
page 10

Santa Claus Reindeer

1min
page 19
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.