Kvanttifyysistä Nato-keskustelua

Toukokuussa 2022 Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä. Asiasta oli keskusteltu ja vaiettu 30 vuotta. Prosessin ymmärtäminen vaatii sekä filosofiaa että kvanttifysiikkaa.

Nato-keskustelun tai (näkökulmasta riippuen) -vaikenemisen kausi jatkui Neuvostoliiton hajoamisesta (1991) aina tämän vuoden helmikuuhun saakka, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Sauli Niinistö lausui jo kuuluisat sanansa: ”Naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.” Siihen saakka Suomi oli vuosikymmenten ajan lähentynyt Natoa ja tullut sotilaallisesti yhteensopivammaksi sen kanssa, mutta aina jäsenyys ja siihen liittynyt lähes myyttinen optio oli jäänyt lunastamatta. Huomattavaa on, että Suomen Natolähentymisen aikana puolustusliittoon liittyi 14 vähemmän jahkailuorientoitunutta kansakuntaa.

Suomen toiminta muistutti antiikin ajan kreik

kalaisen filosofin Zenonin Akhilleus ja kilpikonna -paradoksia, jonka mukaan nopea Akhilleus ei juoksussa kykene ohittamaan kilpikonnaa, koska ohitus vaatii ensin juoksemaan paikkaan, missä kilpikonna on nyt. Akhilleuksen saapuessa sinne on kilpikonna ehtinyt liikkua eteenpäin. Sama toistuu loputtomasti ja näin hitaan taapertajan saavuttaminen jää Akhilleukselle ikuiseksi haaveeksi.

Helmikuun järkytyksen jälkeen Suomi on siirtynyt Nato-keskustelussa vaiheeseen, jonka ymmärtäminen vaatii jo kvanttifysiikkaa.

Jos Zenonin pohdinta vaikuttaa saivartelevalta hölynpölyltä, niin samaa voi sanoa Suomen Natotaipaleesta, jossa aina Suomen lähentyessä Natoa poliittinen johto pysähtyy turvallisuuspoliittisen selonteon äärelle pohtimaan optioita, jolloin Nato liikahtaa taas hiukan kauemmaksi.

Parhaiten suomalaista Natokeskustelua kuvaa

silti itävaltalais-englantilaisen filosofin Ludwig Wittgensteinin legendaarinen lause ”mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”. Joidenkin analyytikkojen mukaan Niinistö unohti tämän vuonna 2006 ja hävisi vaalit Tarja Haloselle sanottuaan vaalikeskustelussa yhden vaikeaselkoisen mutta varovaisen Natomyönteiseksi tulkittavan lauseen.

Niinistö ei toistanut virhettään vuonna 2012 ja kollektiivinen vaikeneminen huipentui vuoden 2018 presidentinvaaleissa, joissa RKP:n Nils Torvalds oli ainoa Naton puolesta liputtanut ehdokas (vaikeneminen oli kultaa, sillä Torvalds sai äänistä 1,5%).

Helmikuun järkytyksen jälkeen Suomi on siirtynyt

Nato-keskustelussa vaiheeseen, jonka ymmärtäminen vaatii jo kvanttifysiikkaa. Heisenbergin epätarkkuusperiaate on alan peruskäsitteitä, jonka mukaan esimerkiksi hiukkasten paikkaa ja nopeutta ei voida määrittää samanaikaisesti äärettömän tarkasti. Sama näkyi myös kevään Nato-keskustelussa, jonka vauhtia ja Suomen asemaa kulloinkin muuttuvassa tilanteessa oli vaikeaa tarkkaan määritellä.

Epätarkkuus iski myös kansanedustajiin: Anna Kontula pystyi viikon sisällä asemoimaan Naton kuuluisan viidennen artiklan täysin velvoittavaksi (Suomi joutuu mukaan amerikkalaisten sotiin) ja tyystin hyödyttömäksi (sotilaallisen avun sijasta kumppanimme lähettävät meille villasukkia ja jaksuhaleja). Erkki Tuomiojan paikan ja liikkeen määrittäminen oli erityisen vaikeaa ja epäselväksi jäi, onko hän syvällä sisimmässään Natoa vastaan, vastahakoisesti sen puolella vai pelkästään yleisesti pahoittanut mielensä.

Kvanttifysiikan ilmiöt ovat kaukana arkielämästä

ja usein jopa järjenvastaisia. Tätä havainnollistaa itävaltalaisen fyysikon Erwin Schrödingerin (1887–1961) kuuluisa Schrödingerin kissa -ajatuskoe, joka osoitti kvanttifysiikan vajavaisuutta todellisuuden kuvaamisessa sillä, että – toisin kuin kvanttiteoriat väittävät – suljetussa laatikossa oleva kissa ei voi samanaikaisesti olla sekä kuollut että elossa.

Nyt vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on kuitenkin puolueensa Nato-kannalla osoittanut Schrödingerin olleen väärässä (kissa on kuollut mutta elää!): ”Vasemmistoliitto voi perustellusti olla sekä Naton kannattaja että sen vastustaja.” F