Pikajalka 20 screen by Mikko Råberg

Vanhatvelot.org

1/2011 5€

Maastopyörä tuli Suomeen Taittuvat sotapyörät Vittorion museo 1 Pikajalka 20

Veloja Italiassa

SYKSYN

KUVAT

Madonna di Ghisallon kappeli on pyhitetty polkupyöräilijöille. Kappelin seinät ja katto ovat täynnään mestareiden polkupyöriä, paitoja, kuvia ja muita trofeita. Kun kappeli tuli täyteen, rakennettiin viereen museo. Lisää Italiasta sisäsivuilla.

Uuden kotimaisen pyörämuseon aarteita esitellään myös sisäsivuilla. Kuvassa ylpeä museonhoitaja Vittorio Giannini. Pikajalka 20

PÄÄKIRJOITUS

3 Pikajalka 20

PIKAJALKA 1/2011 2 3 5 6 8 12

Kuukauden kuva Pääkirjoitus Pakinaa Satularepusta Ulkomaiden velot Piccolo museo della bici

Jos kone ei kanna miestä

Kun isoisä maastopyörän osti

Maastopyöräilyn historia

Tandem

29 30

Pinnojen välejä Sankaruuspylräilyä Toscanassa

34 35 36 37 38 39

Summaries Kevään merkkejä: Jaguar Vanhat Velot: Ajo-ohjelma Kerhokuulumisia Pyöräpajalta Ennen vanhaan

Esa Aallas on käynyt tutustumassa suomalais-italialaiseen polkupyörämuseoon Hyvinkäällä. Vittorion pitkä harrastus on saanut yhdenlaisen täyttymyksensä. Risto Alanko kertoo, kuinka taittopyörät kulkivat sotilaiden mukana. Kirjoistussarja sotapyöristä alkaa. Antti-Jussi Tiitola toi Kanadasta mukanaan maastopyörän ja siitä se alkoi, maastopyöräily Suomessa. Vehoniemen maastot houkuttelivat ajelemaan ja kilpailemaan. Maastopyöräilyn juuret ovat Kalifornian poluilla ja vanhoissa pyöränrungoissa. Myös värikkäitä pyöriä voi keräillä. Marko Eriksson kertoo Espoon ﬁllaripajan toiminnasta ja oudosta pyörälöydöstä. Kuka on kasannut tandemin?

Kari Oksman kertoo matkastaan Italiaan ja vanhojen kilpapyörien ajelusta paahtavilla ja pölyävillä sorateillä.

PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. ISSN 1457-5566 11. vuosikerta nro 20 JULKAISIJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKITILI: 800016-70851881. Seuran jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksu 20 euroa seuran tilille. Muista merkitä nimesi ja osoitteesi tilillepanokorttiin. Jäsenmaksu sisältää Pikajalan tilausmaksun. PAINOS: 250 kpl PAINOPAIKKA: Arkmedia Oy, Vaasa IRTONUMERO: 5 euroa esim. Mobiliasta, Vapriikista ja Vehoniemeltä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 10 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e. PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen Kulmakatu 29, 33 500 Tampere jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 TOIMITUSSIHTEERI: Marko Eriksson ULKOASU: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Kalevi Lepo, Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 2/2011 marraskuu, aineiston jättö 10.10.2011 1/2012 huhtikuu, aineiston jättö 10.3.2012 MATERIAALIN TOIMITUS:Lähetä julkaistavaksi tarkoitettu materiaali päätoimittajan osoitteeseen. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) ja kuvat aina erikseen .jpg (kuvat) muodoissa. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä. ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille, takakansi 150 e, sisäkansi 80 e.

KANSI: Keröilijän maastopyöräaarteita. Kuva Samu Laine. VAS: Antti-Jussi Tiitola muistelee nuoruutensa maastopyöriä. Kuva Markku Lahtinen.

Pikajalka 20

PAKINA TEKSTI KETJUPOLTTAJA PIIRROS ANITA LAHTINEN

Ulos kaapista Nyt on tullut hyvin trendikkäästi pitää esillä vaivojaan. Varsinkin hyvin intiimejä vaivojaan. Television mainokset keskittyvät pääosin ruuansulatukseen, ilmavaivoihin ja sen sellaisiin. Naisten vaivoihin nyt erityisesti puuttumatta. Lisäksi televisiossa näytetään kuinka peräpäätä kutittaa ja syyhyttää, kuinka varpaisiin kasvaa sieniä. Sitten luvataan vapautusta vaivoista kunhan vaan levittää kutinanestosalvaa oikeisiin paikkoihin. Mitä tämä nyt tälle palstalle kuuluu? No sitä että nyt voivat pyöräilijätkin tulla vaivoinensa ulos kaapista. Käsi sydämellä � etkö ole kärsinyt hiertymistä, kesimistä, pykämistä, haavaumista ja ruosteesta satulalihaksissa? Eikö varpaasi hiostu, haise ja vuoda visvaa päivän lenkin jälkeen? Oletko koskaan uskaltanut esitellä vaivojasi ystävillesi ja työtovereillesi? Nyt se on sallittua. Monet nauttivat saadessaan ottaa osaa toisten vaivoihin. Kännykällä on niin näppärä ottaa kuvia vaivakohteista ja näyttää niitä kavereille erätauolla. Istumavaivat ovat yleisiä ja rajoittavat usein elämää turhaan. Niiden hoitaminen on tärkeä ja luonnollinen osa itsestään huolehtivan ihmisen hyvinvointia. Istumisen perustoimintojen tunteminen auttaa ymmärtämään häiriöitä, kuten hiertymistä. Kiireinen elämänrytmi vaikuttaa ajoon ja istumatapoihin ja aiheuttaa muutoksia pakaroiden toiminnassa. Miehet kärsivät hiertymistä naisia useammin, ja vaiva yleistyy iän myötä. Hiertymiä kannattaa hoitaa heti niiden ilmettyä. Mitä pidempään hiertymä on kestänyt, sitä vaikeampaa siitä on päästä eroon. Olen havainnut, että vaseliini on hiertymän tilapäiseen hoitoon sekä kuivuneen, pakaroissa pitkään kehittyneiden kovettumien pehmentämiseen sovelias valmiste. Saatavana rautakaupasta ilman reseptiä. Vaseliinin vaikuttava aine on öljy, joka liukastaa ja näin vähentää kitkaa sekä pehmentää ihoa. Vaseliini sisältämien suolojen ansiosta vaseliini sopii hyvin myös iäkkäämmille henkilöille pakaravaivojen hoitoon. Sisältää luontaista sitruuna-aromia. Tuote on laktoositon, gluteeniton ja sokeriton. Vaseliini on pakattu 1 kilogramman pakkauk-

5 Pikajalka 20

siin, joiden sisältö käytetään laimentamattomana. Tavallisesti sopiva annos on 1-2 kourallista päivässä, mutta sitä voidaan tarpeen mukaan pienentää tai suurentaa. Lääke soveltuu aikuisille ja yli 12vuotiaille lapsille, tätä nuoremmille sitä voidaan käyttää lääkärin harkinnan mukaan. Vaseliini ei tavallisia annoksia käytettäessä yleensä aiheuta haittavaikutuksia. Suuria annoksia käytettäessä voi esiintyä liukumista satulassa edestakaisin tai housutahroja etenkin vaaleita housuja käytettäessä. Jos oireet jatkuvat pitkään tai ovat vaikeita, tulee ottaa yhteys lääkäriin. Vaseliinia käytetään aika ajoin myös kulkuvälineen huoltoon.

SATULAREPUSTA

Kolmesti ehtivät jäät ja lumet huveta Längelmävedestä ja museon edustalta ennen näyttelyn avautumista. Ville Mäkinen ja Sport Mobiliassa maaliskuun alussa 2011.

Mäkisen Ville pohjustaa näyttelyä

Ruotsin yhteyshenkilö Ingmar Olenius on poissa

Kangasalla Mobilian Autokylässä on ryhdytty hahmottelemaan vuoden 2013 Kaksipyöräisten vuosikymmenet -näyttelyn rakentamista. Museolle tekee valmistelutyötä määräaikaisella sopimuksella Tampereen yliopiston neljännen vuoden historian opiskelija Ville Mäkinen. Nimensä mukaisesti näyttelyn ajatuksena on perehdyttää kävijänsä kaksipyöräisten kulkuneuvojen vaiheisiin. Polkupyörät ovat historiansa kautta tärkeä osa esittelyä. Tärkeimmäksi tehtäväkseen Ville kertoo Mobilian pyöräkokoelman tietoarvon lisäämisen sekä näyttelyn suunnitteluun ja pohjatyöhön osallistumisen. Teemasta kiinnostuneilla on mahdollisuus edistää valmistelua. Näppärimmin tämä luonnistuu museon verkkosivujen eKokoelmien kautta, www.vision.ﬁ/ mobilia/. − Täältä käsin, Ville opastaa, voit tutustua kokoelmassa oleviin pyöriin ja lähettää Mobilialle lisätietoja.

Vanhat Velot ry:llä on ollut enemmän tai vähemmän virallinen vaihtojäsenyys ulkomaisten sisaryhdistyksiensä kanssa − tarkoittaen muun muassa jäsenlehtien vaihtamista veloituksetta puolin ja toisin. Ruotsin CHF:n yhteyshenkilöksi löytyi 2002 syksyllä suomalaislähtöinen, Tukholman lähellä Solnassa asuva pyöräilyveteraani (synt. 1937) Ingmar Olenius. Viime marraskuulla tuli puhelu Ruotsista: läheinen tuttava kertoi Ingmarin kuolleen. Soittaja kyseli myös neuvoja hänen hienon pyöräkokoelmansa järjestämiseksi. Olenius vieraili syksyllä 2003 Tampereella yhdessä Tukholman Teknillisen museon intendentin Gert Ekströmin kanssa ja isännöi Velojen vastavierailua lahden takana seuraavana vuonna. Ingmarin Mies ja pyörät -tarina on kirjoitettu Pikajalkaan 1/2009, ja hänen tärkeistä pikkuesineistään on kuva seuraavassa numerossa sivulla 11. CHF:llä ei tiettävästi tällä hetkellä ole suomea taitavaa jäsentä, ja lehtemme lähetetäänkin nyt seuran postilaatikkoon ilman tietoa ensimmäisestäkään lukijasta. Muistamme lämmöllä ja Kiitämme. - KL

- K. Lepo

Pikajalka 20

Taidetta pyöristä ja astioista

Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella oli kevään ajan nähtävillä intialaisen taiteilijan Subodh Guptan töitä. Gupta luo taidettaan intialaisista arkipäivän esineistä, yleensä pellistä. Hänen suosikkejaan ovat keittiötarvikkeet, kulhot ja muotit, joista hän tekee suuria muotoja ja hahmoja. Mutta hän käyttää myös polkupyöriä. Lähetit kuljettavat Intiassa lounasruuat kotoa töihin polkupyörällä. Logistiikkaihme on edellyttänyt kuljetusastioiden ja kiinnitysmekanismien kehittelyä. Ruoka pakataan yleensä päällekkäin pinottaviin annosastioihin, joita voidaan niputtaa korkeisiin pinoihin. Pinot kerätään sankojen varaan pyörän ohjaustankoon, tavaratelineelle ja runosta roikkumaan. Varmaotteiset lähetit kuljettavat ruuat tarkasti määränpäähänsä ahkerille virkamiehille ja muulle työväelle. Intialaista taidetta oli esillä toisessa näyttelyssä Helsingissä. Myös siellä oli käytetty hyväksi pyörien arkipäiväisyyttä. -ML

7 Pikajalka 20

Virolaisten velofoorumit

Virolaisten velojen harrastus liikkuu pääosin ”vintage”pyörien eli Eestin neuvostotasavallan ajan tuotannon ympärillä, mutta myös Viron edellisen itsenäisyyden aikaisissa antiikkilaitteissa. Virossa on ollut ennen sotia kotimaista pyörätuotantoa samaan tapaan kuin Suomessakin, niiden juurien selvittelyä kohtaa foorumeillakin aika lailla. Kokoonpanotehtaita oli monta, mutta oli myös runkojen tuotantoa. Olosuhteiden pakosta neuvostoaikana oli vähänkin koossa pysyviä pyöriä tekohengitettävä kaikin mahdollisin keinoin, joten alkuperäisten yksilöiden löytäminen ja oikeiden osien haaliminen on kiperä tehtävä. Saksalaisilta jääneet sotapyörät, sotakorvauksena saadut saksalaiset sekä Ruotsista avustuksena tulleet 50-60-luvun pyörät ovat sopassa lisämausteena. Kaikki keskustelu on viroksi, mutta muistuttaahan se kieli sentään hiukan suomea. Monissa jutuissa on hyviä kuvia. Kaikenlaisen vanhan ajoneuvotekniikan foorumi automoto.ee sisältää monta kiinnostavaa aluetta, mutta ala-

osaston ”Uunikum” alla löytyy foorumi ”Jalgrattad” (http://forum.automoto.ee/forumdisplay. php?ﬁd=104) , jossa löytyy paljon hienoja kuvia antiikkipyöristä. Alueella paljon kirjoittava tietolähde ”valdo” on tunnettu keräilijä Valdo Praust, joka on pitänyt 250 pyörän kokoelmastaan useita näyttelyitä. Toinen kiinnostava foorumi harrastajille jotka eivät ole niin tiukkoja pyörien alkuperäisyydestä, on ”isoisän rukki” eli ”Vanaisa vokk” (http:// vanaisavokk.4rumer.com/forum) jossa keskitytään neuvostoajan pikkumopoihin (viroksi tavallisesti ”sääreväristaja” eli säärentäristin) ja polkupyöriin. Pyörien korjailu ja virittely käyttöesineiksi on tavallisin aihe, monin kuvin höystettynä. Samantapainen lähinnä neuvostoajan pyöriin keskittynyt foorumi on jalgratas.ee (http:// forum.jalgratas.ee/), joka on vielä alkutaipaleellaan. Muutamia erinomaisia kuvitettuja remontti- ja virittelyjuttuja kirjoittanut foorumin perustaja ”oldmoped” esiintyy muillakin em. foorumeilla. - Risto Alanko

ULKOMAIDEN

VELOT

Italia Lombardian ajo on maantiepyöräilyn klassikkokilpailu, joka päättää sesongin lokakuun alkuun. Se ajetaan Como-järven ympäristössä Pohjois-Italiassa. Reitti kulkee alppien reunoja ja järven rantoja ja päättyy Milanoon. Matkan kokokohta on jyrkkä, joskaan ei kovin pitkä nousu Madonna del Ghisallon laelle. Kreivi Ghisallo joutui aikanaan ryöstöyrityksen kohteeksi tällä paikalla, näki näyssä Neitsyt Marian ja pelastui hänen suojaansa. Paikasta tuli matkalaisten turvapaikka. Paikallisen papin esityksestä paavi Pius XII v. 1949 pyhitti paikan pyöräilijöille Nykyään mäki on sunnuntaipyöräilijöiden suosiossa. Italialaiset harrastajat ajavat yleensä hiilikuiturunkoisilla kilpapyörillä hienoissa tekstiileissa — ja lujaa. Suomalainen ikääntynyt teräspyöräilijä on mäessä vaikeuksissa ja joutuu usein huoahtamaan, muutaman sadan

Gino Bartalin Legnano, Francesco Moserin maailmanennätyspyörä ja 2 - 4 vanhaa veloa Madonna di Ghisallon laella. metrin välein, kun ei vain kerta kaikkiaan ole näin jyrkkiä mäkiä nähnytkään Mäkeen liittyy pyöräilyhistorian legendaa yli satavuotiaan Lombardian ajon varrelta. Fausto Coppi voitti kisan viidesti. Ei ole siis kumma, jos mäen päällä näkee hänen kunniakseen pystytetyn pikku patsaan. Myös toinen Italian legenda, Gino Bartali on saanut kuvansa pronssiin Coppin viereen, vaikka voittikin ajon vain kahdesti. Ei kummaa ole sekään, että paikalle on rakennettu pyöräilymuseo ja tehty vielä komea kilpapyöräilyaiheinen muistomerkki. Outoa maalaisen näkökulmasta on sen sijaan se, että mäen päällä on myös pyöräilylle pyhitetty kappeli, joka altarin ja seinämaalausten lisäksi pitää sisällään pyöräilyseurojen kuvia ja mestareiden polkupyöriä, joilla ovat ajaneet mm. Felice Gimondi, Gianni Motta, Francesco Moser, Gino Bartali ja Eddy Merckx.

Pyöräilymuseo rakennettiin mäen laelle 2000-luvun alussa, kun kappeliin ei enää saatu mahtumaan kaikkea niitä pyöriä ja paitoja ja muita artefakteja, joita tarjottiin. Museo esittelee ennen kaikkea italialaisen kilpapyöräilyn historiaa. Italian ympäriajon roosapaitoja on kattava sarja kymmenien vuosien ajalta. Italialaisten mestareiden pyöriä on hieno kokoelma vuosien varrelta 1910luvun turkoosista Bianchista Colnagon Ferrari-malliin asti. Kokoelman helmiä ovat myös kolme maailmanennätyspyörää: Bartalin Legnano vuodelta 1942, Francesco Moserille rakennettu erikoispyörä vuodelta 1984 ja Tony Romingerin Colnago v. 1994. Museossa on näyttelyitä, paljon myös pyöräilyaiheista taidetta, maalauksia, elokuvia, dokumenttiﬁlmejä, muotia ja kaikkea mitä sunnuntaipyöräilijät joutavat mäen valloitettuaan katselemaan. - ML Pikajalka 20

Ruotsi Vuoden ensimmäinen CHF:n jäsenlehti ei tätä kirjoitettaessa ole saapunut aputoimittajan pöydälle, saattaa johtua yhdistyksen vasta hiljattain pidetystä kevätkokouksesta Uppsalassa. Velocipeden on parantanut visuaalista ilmettään mutta samalla vaivihkaa harventanut tahtiaan. Neljästi vuodessa ilmestyväksi tarkoitettu julkaisu on vuosina 2006-2009 painettu vain kolmesti ja viime vuonna kahdesti. CHF:n verkkosivuilta aukeaa kätevästi aakkosellinen luettelo lehden 14-vuotisen taipaleen kaikista artikkeleista. Varastossa olevia vanhoja lehtiä voivat jäsenet tilata 100 kruunulla (reilulla kympillä, sisältäen postikulut) neljä. CHF:n Nytt på hemsidan -sivulla (14.1.) pääsee käsiksi akateemiseen pyörähistorialliseen tutkielmaan ”Svensk cykelindustri 1867-1965”, Ruotsin pyöräteollisuuden vaiheet mainittuna ajanjaksona. Noin 80sivuisen julkaisun on puurtanut Catharina Arwill-Hörmander Halmstadin korkeakoulussa 2009. Erityisesti halmstadilainen Rexpyörä on ollut tutkimuksen kohteena, kuten myös kyseisen teollisuudenalan kriisiytyminen erinäisistä syistä aika ajoin. 1867-1965 aloittaneista 185 toimijasta teki vuonna 1996 kolme enää pyöriä. Monark-Crescent, Rex ja Skeppshult ovat selviytyneet uudelle vuosituhannelle saakka. Melko mainion ruotsalaisen polkupyöräaiheisen lyhytelokuvan pääsee näkemään avaamalla verkossa Nytt på hemsidan -sivulla (19.2.) ”Cyklar från 1953” -linkin. - KL

9 Pikajalka 20

KESKUSTELUA

Hiekkakasan helmi

Jousto-ominaisuuden päänäyttelijä löytyy takahaarukan yläpäästä. Joustotilanteessa haarukka sujahtaa kuvassa näkyvän osan sisään, jolloin osa painaa haarukan sisällä olevaa jousta.

Pikajalan edellisessä numerossa oli ote vanhasta Crescentin mainoksesta vuodelta 1901. Siinä esiteltiin polkupyörän ”joustavaa kehystä”. Kyseessä oli takahaarukan kekseliäs, mutta nähtävästi aika harvinaiseksi jäänyt joustomekanismi. Mainoksen piirroskuvassa oleva hahmo näytti kovasti tutulta: itseltäni löytyy samanlainen runko. TEKSTI JA KUVAT: MARKO ERIKSSON Polkupyörä-aihioni on maallikon näköelimin katsoen murheellisen ja toivottoman näköinen. Ruostekerros on melkoinen ja pinta on siksi hyvin rosoinen. Jäljellä on pelkkä kehikko, irtaimet ovat hävinneet. Persoonallisuus on kadonnut keulamerkin myötä.

Ennen edellisen Pikajalan ilmestymistä en edes tiennyt, minkä pyörän runko minulla on. Aivan aluksi luulin, että jousitus on jonkun näppärän kyläsepän tekele ja että pyörän takahaarukka on itse asiassa uusiokäytetty vanha etuhaarukka.

Sittemmin selvisi, että vastaavanlaista touhua on ollut myös tehdasvalmisteisena eli seppäteoria sopi unohtaa. Amerikkalainen Pierce 1910luvulta oli joustomekanismiltaan samansuuntainen, muttei identtinen. Edellisen Pikajalan

Pikajalka 20

myötä olen täysin vakuuttunut, että Crescent tämä on oltava: esitepiirroksen kaikki yksityiskohdat täsmäävät.

Teknisiä yksityiskohtia

Takahaarukan yläpäässä, varsinaisessa rungossa paksulla ruuvilla kiinni, on reilun kymmenen sentin pituinen metalliosa. Haarukan putken sisällä on paksu kierrejousi, jota vasten tuo irrallinen osa on. Ulospäin näyttää siltä, että haarukan yläosa painuu tuon eräänlaisen kupin sisään, vaikka tosiasiassa metalliosa menee yhtä lailla haarukan sisään ja elää jousta vasten. Liikkumavaraa patentilla on nelisen senttiä. Joustavan ajon toinen mahdollistaja löytyy alempaa, keskiön takaa. Rungon ja takahaarukan välissä on eräänlainen lehtijousi, kolme yhteen niitattua metallilevyä. Jousituksesta saa jonkinlaisen aavistuksen, kun kehikon takaosaa painaa kovaa alustaa vasten. Voi olla, että ainakin nykykunnossa jousitus olisi vähän turhan pehmeä tällaisen lähes satakiloisen polkijan kyyditsemiseen: jousitus taitaisi mennä äärimmillään jo satulalle istuttaessa. Rungossa ei ole satulaputkelle minkäänlaista kiristysmekanismia. Se on alun perin kiinnitetty jotenkin muuten – ilmeisesti kiristysruuvilla kiilaamalla stemmin tapaan. Itselleni tällainen viritys satulaputken yhteydessä on täysin vieras.

Paksusti ruostuneen kapineen lisäksi löytyi eturatas poljinvarren ja polkimen kera. Ratas on hyvin harvaa mallia, sopii siis hyvin 1800–1900-lukujen taitteeseen. Tuolloin en vielä osannut olla kiinnostunut vanhoista polkupyöristä. Siitä on osoituksena rungon päätyminen talon pihalle romuläjään, jonka päälle kasattiin hiekkaa parin kuution edestä pihatöiden yhteydessä. Tästä kasasta kaivoin romun esiin parin vuoden päästä, viime vuonna, kun muistin arkistoineeni sinne jotain nyttemmin kiinnostavaa… Löytöpaikassa ei olisi pitänyt olla tällaista pyörää. Talossa oli ollut polkupyörä 1930-luvulta lähtien, mutta koskaan kukaan ei puhunut muista yksilöistä kuin edelleen hyväkuntoisesta Ooppelista. Sen asema ainoana pyöränä tässä taloudessa korostui, kun se kerrottiin hankitun lehmän hinnalla – vaatimattomassa torpassa kyse oli huomattavan poikkeuksellisesta investoinnista. Paljon pitäisi tapahtua, ennen kuin tästä katastroﬁsta saisi kulkupelin. Aikomuksenani kuitenkin on saada se vielä joskus ajokelpoiseksi. Väkevän pintakäsittelyn lisäksi takahaarukkaa pitää hieman suoristaa. Suurimmat hankaluudet tulen silti kokemaan sopivien osien löytämisessä, siitä ei ole epäselvyyttä.

Maaksi meinasi tuleman, mutta… Tämän yksilön historiasta ei valitettavasti ole juuri mitään tietoa. Rungon löysin vuosia sitten autioituneen sukutalon vintiltä Etelä-Pohjanmaalta.

11 Pikajalka 20

Lisäjoustavuutta runkoon tuo keskiön takana oleva, lehtijousitusta muistuttava viritys. Metallilevyt yhdistävät rungon ja takahaarukan.

Crescentin runko nykykunnossaan, tuoreeltaan romuläjän alta pelastettuna viime vuonna.

Rungon lisäksi irtaimistosta on tallella vain harvahampainen eturatas sekä poljinvarsi ja siihen jumiutunut poljin.

Lähikuva joustoapparaatista. Takahaarukan putken sisältä pilkistää siellä olevan jousen pää.

Piccolo museo della biciletta Vittorion velomuseo Hyvinkäällä TEKSTI ESA AALLAS KUVAT EINO-JUHANI AALLAS

osteljoonin keltainen pyörä odottaa Hyvinkäänkylän puutalon lastaussillalla kevätpakkasessa pääsyä Vittorion velomuseoon, Piccolo museo della biciclettaan. Pitää vain hitsata kiinni runkoputken murtuma, niin postipyörä pääsee museoon. Kun nuorena 1960-luvulla Italiasta Hyvinkäälle muuttanut ja avioitunut Vanha velo (nro 45 ) Vittorio Giannini avaa pienen pyörämuseonsa oven, niin näkymä huikaisee velofania. Entisen edistyksellisen osuuskaupan varasto ja takahuone pursuavat pyöriä ja pyöräilyrekvisiittaa. Lattialle, seinille ja katoista roikkuen, huolen ja taiten esille laitettuina ja kunnostettuina. Kuin puuheppa, jonka antiikkihuonekaluja ammatikseen puusepän taidollaan hionut ja alan liikettä Hyvinkäällä pitänyt Vittorio on ehostanut velomuseoonsa. Tai vohvelikankaalla päällystettyä satulaa myöten sininen Mirabile-nojapyörä, jota perilliseni Eino-Juhanin piti välttämättä pikkuisen kokeilla museon lattialla. Puhumattakaan puisen mallin mukaan valmistuneesta piccolon isopyörästä, englantilaisesta Ordinary Singer -klassikosta, vuosikertaa 1890.

Kevyttä vihreää Kansanpyöräilyn nousukautta, 1920-1930 -lukua, edustavat tyylikkään tukevat Aino- ja Koitto-velot. Talvisodan loputtua 30. tou-

kokuuta 1941 hyvinkääläisen omistamaksi todistuksessa ilmenevän Rekord Extran perää koristaa rekisterikilpi ja takapyörää hameverkko. Veteraanihuutokaupasta hankittu jämäkkä 26-tuumainen tummanvihreä armeijapyörä kulkee kuulemma yllättävän kevyesti, valisti Vekaranjärveltä alkuvuodesta vapautunut (vänrikki res.) jälkikasvuni. Rodeotankoinen poikien pyörä palautti puolestaan mieleeni Tölikan asfalttipihat. Tyttöjen yli kuusikymppinen, 1940-luvun Zenith-pyörä, on kaunotar ilman polkijaansakin. Kahdeksankymmenluvun aika nopeasti haudatusta kokeilusta muistuttaa kaksi ruotsalaisen autoyhtiö Volvon valmistamaa muovirunkoista Itera-pyörää. Aito singaporelainen trisha-riksa odotti lisävarastossa lumien sulamista.

Silmäteränä lastenpyörät Vittorion silmäteriä, lasten yksi-, kaksi- ja kolmipyöräisiä, vanha velo on ripustanut sekä museonsa kattoon että takahuoneen hyllyille harvinaisen edustavan ja hellyttävän kokoelman. Esimerkiksi etuvetoisen Monarkin Stig-mallin. Vanhoja lastenveloja on hävinnyt valtavasti käytöstä. Puhkiajetut, rikkimenneet tai pie-

Pikajalka 20

Pastapyörän kaikki tunnistavat, mutta mikä on Vittorion ﬁllarimuseon arvoitus:. Mihin tai mitä varten ullä olevaa osaa pyörässä tarvitaan?

niksi jääneet pyörät ovat joutuneet liian usein romukuormiin tai niiden renkaat isompien poikien leikkiautoihin ja kärryjen alle, murehtii Vittorio. Pyörien ohella fillarimuseota koristaa monenlainen rekvisiitta. On pyörälamppuja, dynamoja, rattaita, lokasuojia, puolensataa soittokelloa, vaneriaskeja pakkarille, maitokannuja tangolle, juomapulloja, kypäriä, pyörämerkkejä, pumppuja, paikkakoteloja sekä turvaviirejä. Ja kissansilmiä, joista yhden Vittorio toi saapasmaasta kapsäkissään tullessaan Suomeen vuonna 1964. Rauta- ja kuparilangasta sekä puusta taiten taivuteltuja ja muokattuja pienoispyöriä on useita. Fillarisytkärikin. Ensin ilman kypärää ja sitten kypärän kanssa polkevia lehmiä maitotölkkien kyljessä, viinipulloja (tyhjiä) kera pyöräaiheisten etikettien ja jopa polkupyöräkuvioisia makaroneja - fantastico! Mainosjulisteita ja sarjakuvia Vittorio on myös laminoinut ja laittanut kehyksiin. Postimuseon lahjoittamassa suuressa elokuvajulisteessa polkee Lystikäs kirjeenkantaja Jacques Tati.

Aina kannattaa soittaa! Vittorion omiin hyllyihin on myös kertynyt melkoinen kokoelma pyöräaiheisia teoksia, postimerkkejä ja pyörämyyntiluetteloita.

13 Pikajalka 20

— Olen kartuttanut kokoelmaani pikkuhiljaa Suomesta ja matkoiltani. Ainakin parikymmentä vuotta. Enemmän viime vuosina, kun jäin leskeksi vaimoni menehdyttyä äkilliseen sairauteen. Elämänvoimaa matkoillaan kohdatusta ystävättärestään nykyisin saava Vittorio kertoo etenkin paikallislehtien juttujen jälkeen tulleen kiinnostavia soittoja. — Mitä vanhempia tavaroita, sitä parempia. Mutta aina kannattaa soittaa, vahvistaa varhain velokärpäsen purema Vittorio. Museon yhden nurkkauksen milanolainen Atala-kilpapyörä vuodelta 1957 rullaa ajanratasta lapsuuteen ja nuoruuteen. Äidin synnyinseudulla Travesan kylässä Firenzan ja Bolognan välillä Toscanan Apeniineilla riitti nousuja ja laskuja. — Taisin olla vasta kymmenen, kun pitkää mäkeä laskiessani pyöräni runko murtui, muistelee säikähdyksellä ja pintanaarmuilla onnettomuudesta selvinnyt Vittorio. — Nuorukaisena harrastin Atala allani pari vuotta kilpapyöräilyä 1950-luvun lopulla. Mutta kun aika nopeasti huomasin muiden pysyvän yleensä edelläni, intoni hiipui. Mutta ei intohimoni pyöräkulttuuriin. È vero - vai mitä, virnistää vanha, vetreä velo. Vittorio Giannini esittelee pyörämuseotaan pyynnöstä paikan päällä ja nettisivuillaan osoitteessa www.ﬁllarimuseo.tk

”Jos kone ei kanna miestä,

TEKSTI RISTO ALANKO

Ennen moottoriajoneuvojen aikaa olivat tiet usein huonoja ja sotilaiden piti pystyä liikkumaan pyörineen vaikeassakin maastossa, vuorten ja vesistöjen yli piti viedä myös pyörät. Sotilaiden otettua käyttöön

Peugeotin valmistama “systeme Gerard” II-malli

polkupyöriä 1800-luvun lopulla tuli pian mieleen niiden kuljettaminen; jonkinlainen kokoonpantava pyörä olisi kuormassa ja varastoitaessakin kätevä.

anskalainen kapteeni H. Gerard suunnitteli useita taitettavia polkupyöriä ja lopullisen versionsa 1895. Runkoputket taittuivat keskeltä pienen poikkiputken ympäri ja eteen kaadettava istuimen tukiputki ja ohjainkannatinkin olivat lyhennettäviä. Nivelen lukituksen muodostivat vinoputkien katkoskohtien päälle työnnettävät kiristettävät holkit. Kaikissa kiinnikkeissä oli sormiruuvit, joten kokoaminen kävi nopeasti. Näin pyörä mahtui sotilaan selkään repun päälle, se painoi vain 14 kiloa. Rungon muodon tuottama ajoasento tuo mieleen taas muodissa olevat ”crank forward” -pyörät. Aivan takapyörän päälle sijoitettu satula on varmaan tarjonnut tärisevää kyytiä edellisen vuosisatojen vaihteen teillä.

Sotilailta siviileille Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa pyörää tarjottiin myös siviilimarkkinoille samoin argumentein kuin taittopyöriä nykyisinkin: taitettava, helposti kuljetettava ja säilytettävä, mahtuu junaan (henkilöautoja ei vielä ollut paljon liikkeellä). Pikajalka 20

mies kantaa konetta”. Pyörä selässä vuorille ja laskuvarjon varaan – taittopyörät sodassa

15 Pikajalka 20

Kiinteästä vedosta huolimatta pyörässä oli myös etujarru, jonka käyttötanko kulki etuhaarukan kaulaputken sisällä. Pyörän valmistusmääristä ei ole tietoa, mutta vielä ensimmäisessä maailmansodassa niitä on ollut mukana joukoilla. Yksi epätodennäköisimmin polkupyörillä varustettavista yksiköistä on varmaan Regimiento di Bersaglieri, italialaiset vuoristojääkärit. Polkupyörä on tullut varustukseen jo aivan 1900-luvun alussa. Kovakuntoiset ja nopeasti liikkuvat Bersaglierit ovat aina olleet Italian armeijan valiojoukon maineessa, he liikkuvat paraateissakin tahtijuoksua. He harjoittelivat jo ennen ensimmäistä maailmansotaa vuorikiipeilyä, selässään repun päällä taittorunkoinen harmaa Bianchi. Vuonna 1910 oli siviilimallisten pyörien tilalle tilattu taittuva erikoismalli, jonka mallinimi oli käyttöönottovuoden mukaan 1912. Bersaglierit olivat monessa taistelussa kärkijoukkoina. Yksi osasto tosin joutui 1916 Casa Mearassa liikaa edettyään itävaltalaisten vangiksi pyörineen kaikkineen.

Gerardin I-malli yksiputkisella rungolla. Kahdella lukitusvivulla varustettu tukiholkki liukuu runkoputken kiiltävälle kohdalle taittoasennossa..

Eri maiden armeijat kiinnostuvat Sotilas-Bianchin runko on tavanomainen kolmiorunko, johon on muokattu pystysuora sarana. Kompaktimman kuljetuskoon saavuttamiseksi pyörät ovat tavallista pienemmät. Renkaat ovat miehistömallissa umpikumiset (merkinnältään S.E.L.G 600 x 27), upseerimallissa on ilmarenkaat. Takapyörässä on rinnakkain kaksi erikokoista takaratasta, ”vaihdetta” muutetaan takapyörää siirtämällä. Umpikumirenkaiden vuoksi sekä etu- että takahaarukassa on jousitus koteloiduilla kierrejousilla. Sotilaspyörien tapaan rungossa on kiinnikkeitä kiväärille ja varusteille, kevyt kranaatinheitinkin mahtuu osiin jaettuna kolmen pyörän kyytiin. Myös keisarillisen Venäjän armeija varusti miehiään taitettavilla polkupyörillä jo ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina. Riikasta 1915 evakuoidusta Leitnerin polkupyörätehtaasta (tehtaan rakennukset ovat edelleen pystyssä Riikassa) muodostetun Harkovin HVZ-tehtaan valmistamilla System Leitner

Ranskalaisia sotilaita marssilla I-mallin Gerard-pyörät selässä

Bersaglierit pyörineen I maailmansodan aikoihin. Mustilla metson sulilla koristettu hattu kuuluu vieläkin maineikkaan joukko-osaston tunnusmerkkeihin.

Pikajalka 20

Miehistömallin (Tipo per Truppa) Bianchi Modello Militare 1912

Venäläisiä polkupyöräjoukkoja itärintamalla. Pyörissä näyttäisi olevan lokasuojakin. Venäläiseen tapaan pistin on aina kiinnitettynä kivääriin, tämä pitkä ”keihäs” on ollut varmaan hankala pyöräilyvaruste!

-pyörillä oli aivan erilainen runkomuoto kuin tavallisilla kolmiorunkoisesta taitettavaksi muokatuilla malleilla. Tavoitteena oli II-mallin Gerard-pyörän tapaan saada saranaksi putki, jonka ympäri rungon puolikkaat kääntyvät. Tähän poikkiputkeen sijoitetut, kiväärin pulttilukon tapaan toimivat salvat lukitsivat taittonivelen. Englannin armeija varusti joukkonsa ensimmäiseen maailmansotaan tuhansilla polkupyörillä. Valtio hyväksyi ja tilasi mallit eri tehtailta, joita olivat mm. Raleigh, Triumph, Sunbeam ja asetehdaskonserni BSA. Valtion määritelmä eri malleille (Mark I, Mark I*, jne ainakin Mark IV asti) oli kuvaavasti nimeltään List of Changes (LoC) eli ”muutoksien lista”. Se eritteli tarkkaan pyörään tulevat osat, koska yhteensopivuus ja vaihtokelpoisuus oli elintärkeää. Yksi merkittävä osa BSA-yhtymää oli BSA Fittings, joka valmisti polkupyörien varusteluosia sekä rungon valmistamiseen tarvittavia liitososia monille muillekin pyörätehtaille. Asetehtaan laadunvalvonta ja osien standardoitu tarkkuus oli mainosvaltti eri kokoajille: ”Made of BSA Fittings parts” .

Laskuvarjohyppy pyörän kanssa

Leitner-taittopyörä

17 Pikajalka 20

BSA valmisti myös taittopyöriä, joiden malli poikkesi vahvistetuista Mark-malleista vain siinä, että kolmiorunko oli taitettava. Tämä ”Machine, Folding, General Service” oli

erikoisen kevyt, armeija oli asettanut painorajaksi 23 paunaa eli n. 10,5 kg . Kaareva kaksoisputkirunko taittui pystysuoraan ja pyörät olivat tavallista pienemmät. Erikoisissa polkimissa oli vain pelkkä akseli, joka taitettaessa työnnettiin kammen ”silmän” läpi kohti pyörän keskiviivaa. Laskuvarjomiehelle annettiin pyörä mukaan hypätessä. Alastulovaiheessa reppu ja pyörä laskettiin muutaman metrin mittaisen hihnan varaan roikkumaan. Pyöriä pudotettiin laskuvarjolla myös pakattuina varustekontteihin ja niitä oli mukana myös liitokoneilla laskeutuvilla iskuosastoilla.

Leitner sotilaspyörä tuoreessa venäläisessä postimerkissä.

Vahvuutena maastokelpoisuus, äänettömyys ja nopeus BSA:n pyöriä käytettiin tositoimiin laskuvarjo-operaatioissa varsin harvoin. Niitä oli joukoilla ainakin Norjassa 1940, vuonna 1944 Sisilian maihinnousussa, Normandiassa laskuvarjojoukoilla sekä myös maihinnousujoukoilla. Taittopyöriä käyttivät myös ilmavoimat lentokentillä sekä erilaiset moottoroidut yksiköt. Taittopyörää käytettiin myös monissa miehitetyn Ranskan rannikolle tehdyissä kommandohyökkäyksissä. Pieni osasto tuli yöllä maihin sukellusveneestä kumiveneillä syrjäiselle rannalle, eteni ääneti pyörillä pikkuteitä kohteeseensa (tutka-asema tms. erilliskohde), tuhosi sen ja katosi yöhön pyöräillen takaisin veneilleen. Pyörän valttina olivat taas maastokelpoisuus, äänettömyys ja nopeus. Suurin toisen maailmansodan pyörillä kulkenut hyökkäys Ranskasta Saksaan keväällä 1945 tapahtui kuitenkin perääntyviltä saksalaisilta vallattujen pyörien selässä, niitä oli amerikkalaisilla ja brittiläisillä joukoilla kymmeniä tuhansia.

BSA laskuvarjopyörä

Pyörä taitettuna, ohjaustanko käännettynä ja polkimet sisällä

Pikajalka 20

Taittopyörät nykyajan sotilaskäytössä Uusin sotilaskäyttöön tehty taittopyörä on tehty USA:n armeijalle 1990-luvulla. Nykyaikainen tiedusteluteknologia helpottaa merkittävästi moottoriajoneuvojen havaitsemista. Herkät lämpökamerat erottavat panssarivaunun ajoreitin monia minuutteja ja pysähtymispaikan jopa monia tunteja vaunun mentyä. Seisovat autot ja vaunut erottuvat naamioinnin alta kauan. Moottorien ja viestintälaitteiden sähköinen häiriösäteily voidaan havaita herkillä laitteilla. USA:n puolustusministeriö tilasi vuonna 1997 DARPA-tutkimusrahoitusohjelmaan liittyen Montague-pyörävalmistajalta kaksivuotisen TENS-projektin (Tactical Electric No Signature, sähköisesti havaitsematon taktinen liikkumisväline), jonka tuloksena oli taitettava Paratrooper-maastopyörä. Kuten Montaguen aikaisemmatkin siviilipyörämallit, Paratrooper taittuu satulaputken ympäri. Paratrooperin taittomekanismissa käytetään tavallista akselin pikalukkoa lukituslaitteena, alumiinista runkoa lukuunottamatta kaikki muu on tavallista pyöräkaupan tavaraa. Kompaktiin kuljetuskokoon pääsemiseksi etupyörä irroitetaan taitettaessa tavallisen pikalukkoakselin avulla. Ainakaan vanhemmissa sotilasmalleissa ei ollut taittuvia polkimia. Maastopyöräharrastajien mielestä tämä 24-vaihteinen sotilasmalli on osiltaan korkeintaan keskitasoa, esimerkiksi joustava etuhaarukka on elastomeeripalikoilla toteutettu ”juustonpalakeula”. Painoakin on n. 13 kg. Valmistajalla on malleja myös siviilimyyntiin (mm. markkinointinimellä Hummer), rungon taitto on kaikissa samanlainen, mutta joissakin malleissa on soikean runkoputken tilalla kaksi pyöreää putkea. Paratrooper-pyöriä on näkynyt USA: n armeijan varustuksessa Irakin ja Afga-

19 Pikajalka 20

Montague Paratrooper, vanhemmassa mallissa on takana vannejarru, uudemmassa levyjarru.

nistanin operaatioissa, mutta ainakaan julkisuudessa näkyneiden tietojen mukaan ei pyörää ole pudotettu tai muuten lähetetty taistelutehtävään. Moottoroitujen joukkojen näppäränä apuvälineenä se kuitenkin puolustaa paikkaansa ja samalla jatkaa nyt jo 100 vuoden perinnettä. Huvittavaa kyllä, Paratrooper-pyörän ensimmäisessä mainosmateriaalissa käytettiin aivan samanlaista vertailutaulukkoa eri kuljetusmenetelmien välillä kuin ensimmäiseen maailmansotaan tarjottujen pyörien yhteydessäkin. Aikoinaan verrattiin jalkamiestä, pyöräilijää ja ratsumiestä, sata vuotta myöhemmin jalkamiestä, pyöräilijää ja autokuljetusta. ”Rehun tarpeen” ja huollon edullisuuden ollessa tärkeimmät valtit pyöräilijä voittaa ylivoimaisesti. Lähteet: J.Fitzpatrick: The Bicycle in Wartime, Brassey’s Inc 1998. ISBN 1-57488-157-4. M.Caidin, J.Barbree: Bicycles in War. Hawthorn Books Inc 1974. ISBN 0-8015-0614-X http://www.foldingcyclist.com http://bikeblogbook.blogspot.com/2010/10/leitnermilitary-folding-bicycle.html http://bsamuseum.wordpress.com

Kirjoittaja on tekniikan lisensiaatti Tampereelta.

KUN ISOISÄ TEKSTI MARKKU LAHTINEN KUVAT LEENA TIITOLA PIIRROS SANNI LAHTINEN

Eräs Suomen maastopyöräilyn pioneereja on kangasalalainen Antti-Jussi Tiitola, joka on tehnyt elämäntyönsä urheiluvälineiden parissa. Hän on kehittänyt erityisesti jääkiekkomailojen, suksien ja retkiluistimien tuotteita ja teknologiaa. Mutta maastöpyöräilyssä hän on ollut mukana aivan harrastuspohjalta, tarkoituksena nauttia itse ajamisesta ja järjestää vähän puuhaa kotikylänsä pojille. Pikajalka 20

MAASTOPYÖRÄN OSTI Haastattelin lempinimellään Nakuna laajalti tunnettua, arvostettua ja urheilullista Tiitolaa Saarikylien retkiluisteluradalla, missä hänen kehittämänsä OAC Low Proﬁle -retkiluistimet ovat ahkerassa käytössä. Luistimissa on niukasti terästä, paljon komposiitteja, ne ovat tukevia ja keveitä — vähän niin kuin hyvät maastopyörätkin. Naku kertoo olleensa pienestä pitäen hyvin kiinnostunut pyöräilystä metsissä. Pyynikinharjun polkuja ajettiin innokkaasti nöösipoikana Jaguarilla. Silloin harjoitettiin jo alamäkiajoakin, jossa lähtöpaikka oli Pyynikin näkötornilla ja maali Piispantalon nurkalla. Takaisin lähtöpaikalle mentiin ajamalla, ei hissillä, kuten nykyään. Myöhemmässä vaiheessa piti ottaa hevosvoimatkin käyttöön. Naku kuului 1950-luvun lopulla Kone ja Terä Oy:n Peto-motocrossjoukkueeseen, jossa hän pääsi ryskyttämään mutkia ja mäkiä riittämiin ja hyvällä vauhdilla: tuloksena muun muassa SM-sarjan 2. sija vuonna 1957.

Ajoiloa Atlantin takaa Hyvällä ällillä varustettu Naku pääsi valitsemaan elämäntyönsä harrastuksensa parista. Pohjoiseen luontoon kuuluvien urheiluvälineiden kehittely vei hänet 1980-luvulla myös Atlantin toiselle puolelle Kanadaan, minne suksien ja mailojen tuotanto oli ulotettu. Lentokenttien lehtikioskeilta olivat tulleet tutuiksi myös amerikkalaiset maastopyöräilylehdet, joita alkoi ilmestyä 1980-luvun alkuvuosina. Naku innostui kovasti asiasta. Tässä oli juuri 21 Pikajalka 20

semmoinen peli mitä hän nuorena turhaan kaipasi. Naku kertoo, että hänen urheilukaverinsa ovat yleensä muutaman kymmenen vuotta häntä itseään nuorempia. Niinpä hän sai tukea innostukselleen kylän parikymppisistä nuorista miehistä, kun hän itse oli viisissäkymmenissä. Vuonna 1984 Naku toi Montrealista matkatavaroissaan ensimmäiset Talismanmerkkiset maastopyörät Kangasalle, ja pojat vaativat tuomaan joka reissulla ainakin yhden uuden, kyllä ottajia piisaisi. 1980-luvun alussa maastopyörien ominaisuuksia olivat paksut renkaat ja vaihteiston laaja välitysalue. Pyörien tekninen kehitys oli hyvien nopeaa sen jälkeen, kun maastopyöräily valtasi markkinat kautta maailman 1990luvun alussa. Mutta 1980-luvun puolivälissä kehitys oli vasta alullansa ja maastopyöriin asennettiin lähinnä sopivia osia. Pian kuitenkin Nakun kylällä oli useampi Specialized ja GT Karakoram, joiden varustelu auttoi valloittamaan maat ja mannut. Saarikylien lähiympäristössä oli erinomaiset pyöräilymaastot. Vehoniemenharjun polut, mäet ja notkelmat tarjosivat hyviä harjoittelureittejä, ja ajajien tekniset taidot kehittyivät nopeasti. Maastopyörän alkuperäinen idea oli päästä ajamaan ylämäkeen, alamäkeenhän pääsi millä pelillä vaan. Vehoniemenharjun kovin haaste on Punamultalukko, maailman syvimmäksi mainittu harjusuppa, jonka korkeusero on yli 50 metriä. Sen pohjalle johtaa kapea ja paikoin hyvin jyrkkä polku, jota rytmittävät puun juuret ja virtaavan veden kaiva-

mat urat. Pohjukan hienojakoinen punamulta luistaa helposti pyörän alta, eikä ylämäkeen puskeminen ole aloittelijalle helppo pala. Kuka ajaisi Punamultalukon ensinnä ylös?

Kilpailuvietti vei mennessään Muutaman matkan jälkeen kesällä 1985 maastopyöriä oli lähipiirin käytössä jo niin paljon, että piti päästä kilpailemaan. Ensimmäinen ajatus Punamultalukon valloituksen jälkeen oli pyöräsuunnistus. Vehoniemenharjun maastoihin piiloteltiin rasteja polkujen varsille, annettiin kartat käteen ja sitten ajettiin lujaa. Nykyään pyöräsuunnistus on laajalti levinnyt ja suosittu kilpailulaji. Kaikki eivät menestyneet suunnistuksessa, joten piti saada lajeja myös niille, jotka pystyivät pitämään vain vauhtia. Harjun poluille merkittiin 7—8 kilometrin pituinen reitti, jota ajettiin kolme kierrosta mies miestä vastaan. Tästä Pöheikköpyöräilystä tuli pian suosittua, ja mukaan kutsuttiin ajajia Tampereen pyöräilyseuroistakin. Eräs ensimmäisiä mukaan tulleita kilpapyöräilijöitä oli ikinuori Teuvo Louhivuori, joka oppi pian viilettämään harjupolkuja niin että kävyt lentelivät. 1980-luvun lopulla kaverit menivät maastopyörällä mukaan cyclocross-kisoihin, joita ajetaan kippurasarvisilla pyörillä, ylämäet ja esteet pyörää kantaen. Naku pääsi piirinmestaruuskisojen podiumille yli 50-vuotisten sarjassa ajaen pahimmatkin paikat. Maastopyöräily otettiin kotimaiseen kilpailukalenteriin pari vuotta myöhemmin, vuonna 1989. Naku kävi ajamassa maastopyöräkisojakin pari kertaa ja oli mukana ensimmäisissä Tour de Tampere -ajoissa, joiden puuhamies oli hänen ensimmäisiä pyöräkavereitaan, Mikko Norvasto, nykyinen R-Tech -pyöräkauppias Tampereelta. Nakun hienoimpia muistoja maastopyöräilystä on ajelu Utahin hiekkakivikallioilla, jotka sattuivat kohdalle hiihtoreissulla 1998. Kallio oli kovempi kuin asfaltti, mutta sille maalattu reitti oli mäkinen, mutkainen, kiemurainen, kerta kaikkiaan hauska. Vehoniemenharjun maastot tarjosivat polkuja ja aavikoita temmeltää. Pikajalka 20

Antti-Jussi Tiitola on kokeilllut vaativiakin maastoja. Kuvassa ollaan Moabin kalloilla Utahissa.

Koska maastopyörät sitten valloittivat Suomen? Vuonna 1986 alkoi ilmestyä uusi lehti, PR pyörä ja retki. Ensimmäisessä vuosikerrassa ei ollut maastopyöristä mainoksia tai juttuja, mutta vuoden 1987 kolmannessa numerossa oli jo kahdeksan maastopyörän esittely. Tekniikan Maailman artikkeliarkistosta ensimmäinen maastopyöräjuttu on pyörämallin esittely vuodelta 1987. Maahantuojat toivat maastopyöriä aluksi sieltä mistä maantiepyöriäkin: Italiasta, Ranskasta ja Englannista. Niissä suuret pyörämerkit ottivat nopeasti tuotantolinjoilleen myös maastopyörät, koska niiden menekki USA:ssa oli nostanut pyöräilyn aivan uuteen kukoistukseen. Olmo, Peugeot, Dawes, Colnago, Rossin, Bianchi tulivat kauppoihin ennen kuin Tunturi ja Helkama äkkäsivät markkinaraon. 23 Pikajalka 20

Maastopyörän historiaa TEKSTI JA KUVAT SAMU LAINE

Jos aikoo kirjoittaa tarinaa maastopyöristä, ei voi olla aloittamatta sitä seuraavilla nimillä: Charlie Kelly, Joe Breeze ja Gary Fisher. Nämä kolme herraa aloittivat maastopyöräilyn vuonna 1976 Kalifornian Marin Countyssa. Pyörinä olivat 30-luvun Schwinn-kruisereista muokatut leveätankoiset ja -renkaiset polkupyörät.

ajotettuaan vähintään yhden rungon kuukaudessa vuonna 1977, Charlie tapasi Joe Breezen kadulla ajamassa. Hän kysäisi, olisiko Joella kiinnostusta rakentaa hänelle runko erityisesti maastopyöräilyyn suunniteltuna. Joe Breeze oli kiinnostunut asiasta ja näin Charlie Kelly antoi hänelle rahoituksen sekä paikan, jossa suunnitella ja rakentaa maastopyörä. Alkuvuodesta 1978 Joe toimitti Charlielle pyörän numero kaksi, ensimmäisen kappaleen hän piti itsellään. Kaiken kaikkiaan Joe rakensi kymmenen maastopyörää. Nämä olivat maailman ensimmäiset maastopyöräilyyn suunnitellut pyörät isoine maastorenkaineen ja vaihteineen. Nämä pyörät ovat tällä hetkellä kaikkein himoituimpia keräilijöiden keskuudessa. Ensimmäinen pelkästään maastopyöriä valmistava yritys aloitti toimintansa 1978. Charlie Kelly otti yhteyttä entiseen opiskelukaveriinsa Gary Fisheriin sekä nuoreen runkojen valmistajaan Tom Ritcheyyn. Yhdessä he perustivat yrityksen Kelly-Fisher Mountain-

Bikes, josta myöhemmin Kellyn lähdettyä tuli pelkkä Fisher MountainBikes. Nyt on tullut mainittua kolme nimeä: Joe Breeze = Breezer bikes, Tom Ritchey = Ritchey ja Gary Fisher, joka nykyisin tekee omia pyöriään Trek-konsernin alaisuudessa. Nämä kaikki ovat melko isoja tekijöitä pyörätehtailussa vielä tänä vuonnakin!

Maastopyörien valmistus kasvaa räjähdysmäisesti Ensimmäinen organisoitu maastopyöräilykilpailu ”Repack Downhill” järjestettiin 1976 ja viimeinen saman sarjan kilpailu 1984. Fat Tire Flyer oli ensimmäinen pelkästään maastopyöräilyyn erikoistunut lehti. Charlie Kelly oli lehden perustaja ja oikeastaan teki kaiken muunkin lehden ilmestyessä vuodesta 1980 vuoteen 1987. Vuonna 1979 on arvioitu tehdyn n. 200 kpl maastopyöriä, kun vuonna 1981 niitä tehtiin 2000 kpl ja 1983 jo 5000 kpl. Määrä räjähti vuonna 1983, jolloin mukaan tulivat ”suuret”

Pikajalka 20

tehtaat ja valmistettujen maastopyörien määrä nousi 50 000 kappaleeseen. Muita tunnettuja alkuvuosien merkkejä olivat Specialized, Trek, Schwinn, Mountain Goat ja Fat Chance. Näiden ensimmäiset maastopyörät ovat 1980-luvun alusta. Seuraavassa aallossa 1980-luvun loppupuolella mukaan tulivat Ibis, Merlin, Mantis, Cannondale, Klein sekä useita muita merkkejä. Yhtenä voidaan mainita Yeti, joka valmisti jo vuonna 1990 C-26 -mallin, jossa runkoputket olivat Eastonin hiilikuitua. Merlin tuli tunnetuksi titaanirungoistaan. Niiden takana oli erittäin tunnettu tekijä Tom Kellogg. Tekipä Merlin myös maantiepyörät 1990 Subaru Montgomery Teamille, jossa ajoi silloin eräs Lance Armstrong. Cannondale ja Klein olivat taas ensimmäisten alumiinisten runkojen valmistajien joukossa. Tästä päästäänkin helposti Klein-merkkisiin maastopyöriin, joita olen itse aina himoinnut ja muutamia saanut nyt kokoelmaani.

Gary Klein – mies merkin takana.

Gary valmisti ensimmäisen alumiinisen maantiepyöränsä vuonna 1973. Klein Bikes esitellään New Yorkin pyöränäyttelyssä vuonna 1975. Kaikki Kleinin pyörät ovat valmistettu käsityönä Chehalissa, Washingtonissa. Vuoden 1981 mallistossa on neljä erilaista maantiepyörää, jotka kaikki tehtiin mittojen mukaan tilauksesta. Ensimmäinen maastopyörä Mountain Klein valmistettiin 1983. Mountain Kleinin korvaa 1988 esitelty malli Pinnacle. Seuraavana vuonna esiteltiin Top Gun, joka kuitenkin vuotta myöhemmin joutui vaihtamaan nimensä Rascaliksi Paramount Picturesin omistaessa käyttöoikeudet Top Gun -nimeen. Top Gun oli Kleinin ensimmäinen XC Cross Country -kilpailuihin suunniteltu malli. 1990 oli vuosi, jota voidaan sanoa Kleinin läpimurroksi, sillä silloin esiteltiin Rascalista edelleenkehitetty Attitude-malli. Se oli monella tapaa edelläkävijä. Attitudessa oli paksut alumiiniset runkoputket, neliönmalliset takahaarukan alaputket, suora alumiininen 25 Pikajalka 20

Tandemin etuosa on vaasalaisesta Götasta, jota on tehty ainakin 1920-luvulla. Peräpää on uudempaa tuotantoa. Pyörän kasaajasta ja tekoajankohdasta ei ole mitään tietoa.

etuhaarukka, prässätty keskiö, alumiinista tehty tanko/kannatin-yhdistelmä ja ylikokoinen prässätty ohjainlaakeri! Attitude oli tuotannossa koko Kleinin loppuajan. Suurin muutos tuli vuonna 1994, jolloin Klein esitteli ”ahead”-tyylisen Mission Control 2 -ohjaintankokannattimen. Klein Adroit esiteltiin 1991 ja se nousi mallistossa Attituden yläpuolelle. Adroitissa oli osa etu- ja takahaarukasta Boron-kuitua. Adroit on ollut Kleinin ”Top of the line” -malli koko sen valmistuksen ajan. Adroitien hinnat Suomessa pyörivät yli 20 000 markassa Attituden ollessa noin 15 000 markkaa. 1993 Klein siirtyi käyttämään vieläkin suurempikokoisia runkoputkia. Samalla satulatolpan koko kasvoi 27,2 millimetristä 31,6 millimetriin. Vuonna 1994 mallistoon tuli Pulse, joka korvasi Rascalin. Pulse oli ensimmäinen Kleinin malli, joka oli suunniteltu käytettäväksi ensisijaisesti joustohaarukan kanssa. Aikaisempien mallien geometriat oli suunniteltu jäykälle etuhaarukalle. Rascal ja Pulse ovat aina olleet lähes suoria kopioita Attitudesta ainoana erona normaalikokoinen ohjainlaakeri. Vuotta 1996, jolloin esiteltiin täysjousitettu Klein Mantra voidaan pitää viimeisenä Klein-vuotena. Trek osti Kleinin ja sen seuraamukset rupesivat näkymään mallistossa 1997. Klein-pyörien keräilykiinnostus kohdistuukin juuri malleihin jotka on valmistettu 1996 ja aikaisemmin.

Käyttöpyöristä keräilykappaleiksi Yksi suuri syy siihen, miksi juuri Kleinit ovat nousseet jonkinasteiseen kulttistatukseen, on ollut niiden arvokas hinta sekä upeat maalipinnat. Kleineja löytyy vielä yllättävän paljon amerikkalaisista autotalleista sliksirenkaat

alla. Nämä pyörät on monesti ostettu vain, koska ne ovat olleet kalleimpia mitä kaupasta on löytynyt ja niillä ei ole käyty kertaakaan ajamassa maastossa. Roikkuihan yksi Klein Pinnacle Seinfeld -tv-sarjassakin. Kleinin väreistä voidaan mainita esimerkiksi Storm ja Nightstorm, jotka kuvastavat ukkosmyrskyjä. Lisäksi löytyy muita värityksiä, kuten Sea&Sky, Moonrise, Sunburst, Rainforest ja Backﬁre. Voidaan todeta, että maalarit ovat katselleet luontoa läheltä. Omista kokoelmista löytyy tällä hetkellä: 1990 Klein Attitude, Team Usa 1991 Klein Adroit, Backﬁre 1991 Klein Pinnacle, Flare Red 1992 Klein Adroit, Gator Linear Fade 1992 Klein Attitude, Storm 1994 Klein Pulse, Puget Morning 1995 Klein Attitude, Nightstorm Kaikki on koottu “period correct” -periaatteella eli osat ovat myös ajankohtaan sopivat. Suurimassa osassa onkin Shimanon XT- ja XTR-sarjoja cantilever-jarruilla. 1991 Adroitissa on melko harvinainen Campagnolon MTB-sarja. Löytyypä 1990 Attitudesta myös tuo kuuluisa Tioga Tension Disc -levykiekko, joka vain piti olla, koska John Tomac sillä ajoi. John Tomac on yksi kaikien aikojen menestyksekkäimpiä maastopyöräilijöitä. Kleinilla kilpailleista voidaan mainita Tinker Juarez, joka vielä nykyisinkin kiertää kilpailuita. Juarezin kauden 1993 pyörä, Klein Adroit Team Storm, on malli, jossa näkyy parhaiten koko senhetkinen maastopyöräily. Legendaarisia osia amerikkalaisilta valmistajilta Ringlé sekä Grafton ja kaikki anodisoitua violettia. Tämäkin pyörä muuten löytyy Suomesta!

Pikajalka 20

Hylätty tandem TEKSTI JA KUVAT: MARKO ERIKSSON

Espoon kaupungin työhönvalmennuskeskuksen ﬁllaripajalla pitkäaikaistyöttömät kunnostavat jo kertaalleen kadotustuomion saaneita polkupyöriä. Niitä lahjoitetaan ihmisille, joilla ei olisi mahdollisuutta oman ajopelin hankintaan. Pajan kalusto on kotoisin roskalavoilta. Yksi pelastettu, toistaiseksi hiomaton timantti, on jonkun itse tekemä tandempyörä.

F 27 Pikajalka 20

illaripajan kalusto on hylättyä pyöräkantaa. Polkupyöriä, jotka usein ovat jääneet taloyhtiön kellareihin pitkiksi ajoiksi. Omistajat ovat voineet kuolla tai muuttaa pois jo vuosia sitten. Etenkin keväisin taloyhtiöt aktivoituvat ja virattomia polkupyöriä päätyy metallinkeruulavoille. Niiltä ja yksittäisiltä kansalaisilta ﬁllaripaja saa raaka-aineensa. Pajalla pyörät puretaan tarvittavilta kohdin ja vialliset osat korvataan ehjillä. Laadukkaammat pyörät kammetaan alkutekijöihinsä ja niitä hinkataan ajan kanssa. Varaosat ovat toisista, korjauskelvottomista pyöristä otettuja komponentteja.

–Tänne sisään meille mahtuu 100–150 pyörää, silloin sopii vielä tekemään töitä. Ulkovarastossa on 30 valmista pyörää lisää. Jos kaikki olisi otettu vastaan, mitä on tarjottu, meillä olisi varmaan tuhat pyörää, vastaava työnjohtaja Vesa Katavisto myöntää. Tämänhetkinen kalusto on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 1980-luvulta ja sitä nuoremmalta ajalta. Joukossa on kohtalaisen tuoreitakin pyöriä, 2000-luvulta. Pajan eteisessä hyllykköön nojaava maastopyörä-Crescent hämmentää: se on kuin uusi ja varmasti ollut kallis.

Keulamerkki on yhä paikoillaan. Huolettomasti roiskitun maalin peitossa osin, tosin. Fillaripaja aikoo kunnostaa sekä maalata tandemin asianmukaisesti ja ottaa sen esittelykäyttöön ehkä vielä tämän vuoden puolella.

Pitkänpuoleinen roskisyllätys Fillaripajan erikoisin pyörä on jonkun itse rakentama tandem. Ajokuntoisen kapineen historiasta ei ole tietoa, sillä se on samanlainen roskalavalöytö kuin muutkin. Rungon etuosa on keulamerkin mukaan peräisin vanhasta vaasalaisesta Götasta, peräpää on kymmeniä vuosia uudempaa tuotantoa. Rungot on hitsattu yhteen ja keskiöiden väliin on lisäksi liitetty vahvikkeeksi paksu rautatanko. Käsijarru on melkoisen nerokas patentti. Kulkuneuvon etupyöräksi on laitettu takanavallinen kiekko ja ketjun sekä omatekoisen kahvan virityksellä jalkavoimin käytettäväksi tarkoitettu jarru toimii myös käsipelillä. Ketjun yläpää on kiinni jarrukahvassa, toinen pää palautinjousen myötävaikutuksella etuhaarukassa. Taaempi keskiö on myös poikkeuksellinen. Siinä on kaksi vierekkäistä isoa ratasta, joista sisempää käyttää taaempi kyytiläinen ja ulompaa ratasta kuski. Pyörässä on siis kahdet ketjut – ohjaajan jalat pyörittävät kahta isoa ratasta ja taaemman henkilön yhtä isoa ja yhtä pientä ratasta. Ratkaisun ansiosta pyörää varten ei ole täytynyt yhdistää useita ketjuja yhdeksi ja tapella sen saamiseksi riittävän kireälle. Nykyisellään polkupyörä on oranssiksi maalattu. Luulisi, että alkuperäinen tekijä, joka on tehnyt muuten hienoa jälkeä, ei olisi maalannut ajoneuvoa näin kamalan näköiseksi. Värivalinta itsessään ei hymyilytä, mutta maalaus on myös tehty hyvin huolimattomasti.

Etupyöränä on itse asiassa takapyörä. Ketjun sekä omatekoisen kahvan virityksellä jarru toimii myös käsipelillä. Ketjun yläpää on kiinni jarrukahvassa, toinen pää jousessa, joka puolestaan on kiinni etuhaarukassa. Kun käsijarrukahva vapautetaan, jousi vetäytyy kasaan ja vapauttaa rattaan – ja pyörä jatkaa vapaata rullaamista.

Vesa Katavisto kertoo, että tandem tullaan kunnostamaan viimeisen päälle. Suunnitelmissa on poistaa nykyinen maali rungosta ja sutia se kunnioittavampaan sävyyn. Muutenkin kulkuneuvo tullaan purkamaan ja sen osat huolletaan kunnolla. Toiveena olisi saada projekti valmiiksi tämän vuoden aikana. Aikataulun viime kädessä määrittelee se, miten paljon aikaa varsinaiselta päätyöltä eli lahjoitettavien pyörien kunnostukselta liikenee tälle harrastepelille.

Jokainen pyörä päätyy harkittuun kotiin

Työhönvalmennuskeskuksen työpäällikkö Reima Kapanen painottaa, että polkupyörien vastaanottajiksi valikoidaan sosiaalisin perustein ensisijaisesti vähävaraiset perheet tai lastenkodit. Fillaripajan pyöriä tai niiden osia ei myydä. Ei, vaikka moni olisi valmis maksamaan pajan tekeleistä ja pyörien varaosista. –Koneet ja laitteet, tilat, osaaminen ja niin edelleen ovat alisteisia sille sosiaali- ja terveystoimen perustehtävälle, että meidän asiakkaamme kuntoutuvat ja saavat uusia näköaloja ja oikeita kiinnityksiä työelämään, Kapanen alleviivaa. Jutun tandemkaan ei tule enää vaihtamaan omistajaa: se jää fillaripajan maskotiksi. Haastateltavien mukaan alkuperäinen ajatus oli nostaa se ulkoseinään pajan eräänlaiseksi mainoskyltiksi. Todennäköisesti käyttötarkoitus tulee kuitenkin olemaan juhlavampi ja pyörää kunnioittavampi, kunhan se aikanaan saadaan täysin kunnostetuksi. Pikajalka 20

PINNOJEN

VÄLEJÄ

KOONNUT RISTO LEHTO Ei kiirettä

Poliisi pysäytti lähellä kotiaan valottomalla pyörällä hämärässä ajavan naishenkilön ja totesi viranomaisäänellä: ”Teillä ei ole valoja!” Pyöräilijällä oli huomautukseen looginen vastaus: ”Ei meillä ole vielä ketään kotonakaan.”

Nottbeckin (Finlayson, Tampere) poikien hulluhevoset

Lapsuuteni Tampere-kirjassaan (1954) Tyko Varto muistelee em. tehtaanomistajan poikien kulkeneen Amurin läpi perheen huvilalle Lielahteen 1880-luvulla. ”Patruunin pojilla näimme ensimmäisen polkupyörän elämässämme. Se oli kolmipyöräinen suuri reteli, jolla ei suinkaan pitkiä matkoja voitu tehdä. Varmaankin se Tampereen ja Lielahden matkalla väsytti polkijansa ja pian se vaihtuikin sirompiin kaksipyöräisiin, joista etupyörä oli iso ja takapyörä pieni ja joissa polkimet olivat ison pyörän akseliin kiinnitetyt. Tuota kolmipyöräistä ei kaiketi paljon käytetty, sillä en muista nähneeni sitä kuin yhden ainoan kerran. Mutta kaksipyöräisiä käytettiin pitkän ajan. Mahtoivatkohan herrat koskaan uskaltaa sillä ajaa Pispalan ja Lielahden korkeat mäet alas ja jos laskivat niin pääsivätkö onnellisesti , sillä alamäessä tällainen kaksipyöräinen vippasi ajajansa ja pyörän kaikki muut osat ison pyörän yli tielle. Meille Amurin pojille nämä nykyään aivan naurettavat vehkeet olivat aivan ihmeelliset. Kun joku veljeksistä oli pyörineen matkalla Puuvillatehtaanja Amurinkatua Lielahteen vie-

29 Pikajalka 20

vällä maantiellä, kuului matkan varrelta tuon tuostakin huutoja:” Tulkaa pian katsomaan, kun patruunin poika ajaa hulluhevosella!” Ja aina vähän matkan päässä oli parvi lapsia juosten seuraamassa ajajaa, kunnes ajajan etääntyessä ja juoksijain väsyessä siitä jäätiin, ja taas lähti uusi parvi seuraamaan tätä.”

Milloin tämä keksintö saadaan polkupyöräilijöiden käyttöön

Uutinen Aamulehdessä 1.4.1906: ”Viime yönä saamamme sähkösanoman mukaan Tampereella koetellaan tänään vedessä kulkevaa automobiiliä. Sen on rakentanut toiminimi Hasselblatt Mittelsmann & Stackelberg Kielistä. Vesiautomobiili ei ulkomuodoltaan paljon poikkea tavallisesta automobiilistä. Sitä käyttää 16 hevosvoimainen Zornmoottori, joka saa automobiilin kulkemaan aina 10 Suomen penikulmaa tunnissa. Automobiilin pyörät ovat päällystetyt paksuilla kumiputkilla ja voideltu sellaisella aineella, joka estää automobiilin syvälle vajoamasta. Automobiilin edessä on omituisen näköinen koneisto, jonka avulla vesi pysyy aivan tyynenä 100 m. matkan automobiilin etupuolella, näin ollen automobiili saa kulkea aivan kuin peilin päällä, joten sen suurta vauhtia ei tarvitse ihmetellä. Niin kuin näkyy on tässä pääasiana järven tyynnyttämiskone ja aine, joka estää automobiilin vajoamista. Edellinen keksintö on monimutkainen, jälkimmäinen taas helppo. Sen koostumus on seu-

raava: 3 osaa tavallista pyykkissaippuaa, 2 osaa sinappipulveria ja 1 ½ osaa kalanmaksaöljyä. Kun tällaisella seoksella vahvasti voitelee vaikka kilonpainoisen rautakappaleen, pysyy se ilman muuta pinnalla. Tänään klo 3 ip. koetellaan mainittua automobiiliä Pyhäjärvellä Laukon torin rannasta lähtien, jossa järvi on jäistä vapaana. Kun sula vesi loppuu mennä livistää tämä uuden mallinen automobiili yhtä hyvin jäätä pitkin.”

Toinen tositarina pyöränvaloista

Aution Kalle joutui syyspimeällä ratsiaan pyörineen. Poliisi löysi pyörästä vikoja. Muun muassa hän totesi, että valokin näytti suoraan taivaaseen. ”Kumma juttu”, totesi Kalle,”edellisessä tarkastuksessa poliisi väitti sen näyttävän päin helvettiä.”

Tampereen tunarit

Tampereen voim.- ja urh.-juhlan yhteydessä toimeenpantiin myöskin polkupyöräkilpailut 30 km matkalla Pispalan maantiellä. Kilpailun sijoittaminen päivänaikaan, jolloin paahtava helle, pölypilvet ja liikenne valtatiellä saavuttavat korkeimman potenssinsa, on omiansa osottamaan, että tamperelaiset siinä suhteessa eivät ota mitään oppiakseen eivätkä mitään unohtaakseen. Tulokset tietenkin olivat olosuhteiden mukaiset: I. E. Nieminen, Pyrintö, 57:16. II. D. Wahlroos, T.S.U.L., 59:32. II. Fr. Nurmi, T.S.U.L., 59:46. IV. E. Ahlman, T.S.U.L., 1:01:50. V. K. Siren, Rautatiel. V.S. Helsinki, 1:06:21. (Suomen Urheilulehti 1906)

SANKARUUSPYÖRÄILYÄ TEKSTI JA KUVAT KARI OKSMAN

L’Eroica on klassikkopyöräilytapahtuma Italian Toscanan maakunnassa. Nyt jo 14 kertaa järjestetty kuntopyöräily ajetaan lokakuun alussa vuosikymmenten takaisilla pyörillä ajan henkeen sopiviin asuihin sonnustautuneena.

Pikajalka 20

TOSCANASSA G

aiole in Chiantista starttaava ja sinne päättyvällä ajolla on neljä eripituista reittiä. Pitkän matkan 205 tai 135 kilometriä valinneet starttaavat ns. ranskalaisen mallin mukaan aamuviiden ja -seitsemän välillä. Lyhyemmän matkan ajajat lähetetään matkaan pienissä ryhmissä kello 8.30 ja 9.30 välillä. Kyseessä on siis maantiekilpailu vanhan ajan malliin, vaikka ajanottoa ei olekaan. Mukaan hyväksytään ainoastaan vanhat maantiekilpapyörät. Rajana pidetään ennen vuotta 1987 valmistettua pyörää. Oleellista on, että pyörässä on vaihdevalitsimet viistoputkessa, varvaskoukulliset pedaalit, vanhanmalliset jarrut, eikä vaijereita ole piilotettu tankoteippausten alle tai pyörässä ole rungonsisäisiä läpivientejä. Vanhoja maasto- tai muita pyöriä ei mukaan hyväksytä. Ainoastaan lyhyelle 38 kilometrin matkalle voi osallistua muunkinlaisella vanhalla, esimerkiksi erikoispyörällä. Kumpuilevassa ja mäkisessä maastossa pienillä, osittain päällystetyillä ja osittain valkoisilla sorateillä (strada bianca) etenevä vaativa reitti tarjoaa haastetta vanhalle ajokalustolle. 135 kilometrin matkalla nousumetrejä on 1782 ja 205 km matkalla peräti 3619 metriä – tiukimmillaan nousujen jyrkkyys on jopa 18 %.

Perinteisin menoin L’Eroica (= heroic/sankarillinen/sankaruus) on kunnianosoitus vanhanajan

31 Pikajalka 20

vaativille pyöräkilpailuille, jolloin tallien huoltoautot eivät olleet auttamassa pyöräilijää, kuten tänä päivänä. Huollot tehtiin itse tien päällä. Viineistään tunnetun Chiantin alueella etenevä reitti tarjoa silmänruokaakin: milloin tien ympärillä on oliivipuita ja vuoroin taas matka jatkuu viiniviljelmien välissä. Lokakuussahan täällä aloitetaan viininkorjuu. Uinuvat pikkukylät, kukkuloitten laella sijaitsevat linnat ja pikkukaupungit sekä komeat sypressipuurivistöt kruunaavat tämän sunnuntaiajelun. Tai ei ehkä sittenkään, sillä tarjolla on myös ruokahuoltopisteitä 30–40 kilometrin välein. Urheilujuomia, energiageelejä tai myslipatukoita odottava pettyy pahasti, sillä ne loistavat poissaolollaan. Sitä vastoin tarjolla oli prosciutto kinkkua ja salamimakkaroita, oliiviöljyllä ja/tai punaviinillä kostutettuja leipäviipaleita. Muutamalla huoltopaikalla oli tarjolla myös perinteistä toscanalaista kasviskeittoa Ribollitaa. Ennen tarjoilua lautaselle lisättiin vielä loraus oliiviöljyä, nam! Viinirypäleitä, banaaneita. Jälkimakeaksi oli erilaisin hilloin päällystettyjä leipä- ja kakkuviipaleita sekä pikkumakeita. Juustoja. Juomana tietty Chianti-viiniä, toki vettäkin oli tarjolla. Viimeisellä huollolla vielä ikään kuin jälkiruuaksi Vin Santoa tarjolla asiaankuuluvien mantelikeksien ja pikkuleipien kanssa.

Runsaasti oheisohjelmaa Lähtönumeroiden ja -aineiston jako alkaa jo kahtena edellisenä päivänä. Vaikka ajoon ei osallistuisikaan, on alueella paljon kiinnostavaa nähtävää alan harrastajalle. Kilpailukansliassa on valokuvanäyttely menneen ajan kilpailuista sekä kattava näyttely kilpavälineistä eri aikakausilta. Esillä oleva kymmenien pyörien kavalkadi alkoi Michauxin 1868 pyörästä edeten isopyöräisten kautta 1900-luvun kilpapyöriin aina 1980-luvulle saakka. Herra Luciano Berruti oli paikalla ja esitteli pyöristä kiinnostuneille vanhojen polkupyörien pieniä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Pikajalka 20

Lisäksi alueella on eräänlaiset messut tai markkinat, jossa on kymmeniä myyjiä. Tarjolla on kaikkea mahdollista vanhoihin kilpapyöriin liittyvää, kuten kirjallisuutta, lehtiä ja mainoksia. Myynnissä oli vanhoja vanhoja pyöriä, jopa todella vanhoja” raatoja”. Tietenkin kaikenlaista osaa oli esillä ,vanhaa ja uudempaa, käytettyä ja käyttämätöntäkin. Kaikkea löytyy. Myös ajovarusteiden osalta vanhojen ajopaitojen keräilijöille oli runsaasti tarjontaa. Retrotyyliin valmistettuja uusia villaisia ajopaitoja, housuja, käsineitä ym. sai ihan kohtuuhinnoilla. Sen sijaan monet alkuperäisvaraosat tuntuivat olevan varsin hinnakkaita. Kertonee harrastuksen suosiosta ja siitä, että jotkut osat alkavat olla käymässä vähiin vaikka tavaraa muutoin kyllä on hyvin saatavilla. Kotimaisiin pyöräilytapahtumien osallistumismaksuihin tottuneelle Eroican 20 euron osallistumismaksu ei tunnu pahalta. Ulkomaiset ja italialaiset seuroihin kuulumattomat maksavat vielä viiden euron lisenssimaksun. Osallistumismaksuun sisältyi varasisuskumi, edellä kerrotut huoltopisteiden palvelut sekä maalissa vielä lykättiin mukaan kangaskassi, jossa oli pullo Chianti Classico -punaviiniä varustettuna omalla L’Eroica-etiketillä ja paikallista herkkua, Panforte-kakkua. Maalialueella odotti myös suihkut ja lämmin ruoka pastabuﬀet. Vuoden 2010 L’Eroicaan eripituisille matkoille osallistui 3480 pyöräilijää, joista noin 700 oli ulkomaalaista. Tapahtuman osallistujamäärä on nyt rajattu 3500:een järjestelyjen sujuvuuden säilyttämiseksi. Sorateillä ajettavat klassikkoajot tuntuvat olevan Italiassa suosiossa, sillä vastaavanlaisia kuntoajoja on lukuisia eripuolella maata.

Klassikkopyöräilystä lisää www.eroica-ciclismo.it www.bicidepoca.com www.classicrendezvous.com

33 Pikajalka 20

SUMMARIES

Carry a bike on your back

Risto Alanko deals with a folding bikes at war (pp 14—19). Frenchman H. Gerard designed several easily folding bike models for the army. His design from 1895 had an upright tube holding the saddle right above rear wheel. As the bike was also usable for other purposes than military, it was brought into market for everyday use. You could take it to a train and keep it in the corner next to your entrance door. This bike was still used during the World War I. In the early 20th Century Italian troops were equipped with Bianchi’s folding bikes, not celeste, but grey. They were used also by the elite groups ﬁghting in the Alpes. Wheels were smaller than normal to keep it leightweight. Russian troops had folding bikes, too. Leitner model was produced in Riga. It had an advanced construction. The English army ordered bikes from several bike and armour factories. BSA was making accessories and parts for all of them. It was utmost important to have rechangable parts in all bikes. BSA also made a foldable model for the parachute troops. It was eaxtremely light, only 21 lb. The bike was rarely used, though. It was useful when you

had to be quick and silent and ready to ride outside the roads. The most recent folding military bike was made for the U.S. Army in 1990’s. Motorized vehicles are easy to follow by the enemy. Bikes and men can hide. Montague bike factory already had civil foldables, and now they produced the Paratrooper model for the military purposes. It was a fully suspensioned mountain bike. A quick release to fold it in seconds, but otherwise normal specs. It was taken into Iraq and Afghanistan, but so far not used for operations. The use of the bicycle is preferred to motorized vehicles, like 100 years ago, with the low price of maintenance and fuel.

took part in cyclo cross competitions, and soon Antti-Jussi stepped on the podium in his 50’s. Mountain bikes were oﬃcially imported into Finland only some years later. The ﬁrst advertisements in magazines were found in 1987. The first imported bikes were mostly European, Italian, English and French.

When grandfather bought a mountain bike

Biking heroes

Antti-Jussi Tiitola has been developing sport equipments like skis and skates during his long career. Markku Lahtinen was interviewing him (pp 20—23) about the birth of Finnish mountain biking. While talking they were skating with Antti-Jussi’s new low profile skates that are light and strong, just like mountain bikes. In the early 1980’s Tiitola was running a sports equipment factory in Canada. He used to buy sports magazines to read during his ﬂights. He soon was interested in mountain bikes, and bought one to take with him to Finland. Soon he delivered several of them to young men nearby. We lack mountains in Central Finland, but ridges are steep and the woods are ﬁlled with single tracks to follow. It did not take long to make boys competing, not only in speed, but also in bike orienteering. They also

MTB history

More of mountain biking history is written on pp 24—27. Samu Laine deals with the birth of MTB in California as well as the ﬁrst builders. The writer himself collects colourful bikes that Gary Klein made of aluminium in 1990’s. Kari Oksman is keen on riding under the hot sun. Last time he was desribing the tour from Paris to Dakar, now he deals (pp 30—33) with the Giro Eroica in Tuscany. The route takes you on dusty gravel roads in the mountains of Chianti region. Starting after 5 in the morning the 205 km route takes a good time. Only road bikes made before 1987 are allowed. And the bikers aren’t any younger. But it was not only cycling. As you were in Chianti, the stops were frequent and loaded with local delicacies, including grapes, bread, cheese, prosciutto and wine. Veteran bikes, history of the race and other items were introduced in the start area. There was also a ﬂea market on bike parts. The participants were well-treated, not only food en route, but also a bottle of Chianti to take home was included in the 20 e fee. Only 3500 bikers are allowed to take part in this annual meeting of charm.

Pikajalka 20

KEVÄÄN

MERKKEJÄ:

JAGUAR

TEKSTI KARI OKSMAN

Opintojeni päätyttyä 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa menin työhön Helsinkiin pariksi vuodeksi. Parin kilometrin työmatkaa keskustaan ja muita asiointeja varten tarvitsin polkupyörän. Vaikka minulla oli hieno kymppivaihteinen retkipyörä, halusin sellaisen, joka ei herätä varkaitten kiinnostusta, ja vaikka se vietäisiinkin, niin vahinko ei olisi suuri. Mentyäni käytettyjä pyöriä myyvään liikkeeseen myyjä johdatteli heti vähän käytettyjen vaihdepyörien luokse. Ilmoitin, etten ollut kiinnostunut sellaisista. Näytin vihreää Jaguaria, johon olin jo silmäni iskenyt. ”Ai, näitä pyöriä ostavat nuo rantojen pojat.” Kaupat kuitenkin tehtiin. Pyörä oli vanha eikä kovin edustavassa kunnossa, mutta toimiva. Hieno vanhanajan lamppu siinä oli ja dynamo. Tällä pyörällä sitten ajettiin kesät talvet yötä päivää työ-

35 Pikajalka 20

matkat ja muut ajot, ja hyvin se palveli. Kerran olin joutua onnettomuuteen. Laskettelin Simonkatua alas kohti asemaa. Mannerheimintiellä oli valot vaihtumassa punaiseksi, joten poljin Jaguarin hurjaan vauhtiin ehtiäkseni vielä vanhoilla vihreillä. Mannerheimintie on päällystetty mukulakivin, on raitiovaunukiskoja ja ties mitä painaumia. Niin ketjut putosivat ja minä olin vauhdissa jarruttomalla pyörällä. Ollessani pikkupoika isäni oli neuvonut vastaavassa tilanteessa painamaan kengän kannoilla takarengasta, mutta neuvo ei tässä tilanteessa ihan riittänyt ja seuraavissa liikennevaloissa seisovan bussin peräpuskuri lähestyi pelottavasti. Onnekseni oli syksy. Ajoin hanskat kädessä ja pystyin ottamaan jalkakäytävän ja ajoradan välisestä metallikaiteesta kiinni ja näin hidastamaan vauhtia, lopuksi ohjaamaan kaiteeseen.

Kolahdus oli melkoinen, koska bussin takaosassa matkustajien päät kääntyivät ikkunaan. Itselleni ei sen kummemmin käynyt. Hetken aikaa vapisutti ja sydän pamppaili. Mutta pian olivat ketjut paikallaan ja matka jatkui. Tehdessäni muuttoa Kuopioon olin jo niin kiintynyt ratsuuni, etten halunnut siitä luopua vaan rahtasin sen mukanani, vaikka junakyyti taisi maksaa saman kuin koko pyörä oli maksanut. Pyörä palveli vielä vuosikausia työmatka-ajokkina. Kollegani nimesivätkin sen Vihreäksi Unelmaksi. Valitettavasti Jaguarin tarina päättyi, kun se erään viikonlopun baarikierroksen aikana jäi linja-autoaseman pyöräparkkiin, josta sitten varastettiin. Sittemmin löysin erään toisen unelman samaiselta työpaikalta. Hänen kanssaan yhteiselo jatkuu.

VANHAT VELOT

Vuoden 2011 ajo-ohjelma Tänä vuonna ajelutamme vanhoja polkupyöriämme Lahdessa, osallistumme Museoajoneuvopäivän viettoon Mobiliassa ja pidämme vuosikokouksemme. Mobilian ja vuosikokouksen yhteyteen järjestämme kirpputorit. Lauantai 14.5. Vanhojen polkupyörien kokoontumisajot Lahdessa. Kokoontuminen klo 10 ravintola Telakan luona osoitteessa Telakkakatu 1. Lyhyen reittiselostuksen jälkeen klo 10.30 nousemme pyörille ja ajelemme opastetusti useamman tunnin lenkin kaupungilla. Reitin varrella mahdollisia kohteita ovat: satama, rautatieasema, tori, radiomäki, hiihtostadion, ravirata (rompetori, huutokauppa ja ruokailu) sekä pyöräliikkeitä. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille, mutta tänä vuonna erityisesti lahtelaisille ja Lahden seudulla tehdyille polkupyörille. Lähes kokopäiväiselle retkelle on tarjolla myös lyhyempi, parin kolmen tunnin vaihtoehto. Jos tulet junalla tai bussilla, voit tiedustella pyörää lainaksi allekirjoittaneelta. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi pyöräilemään ja tutustumaan Lahteen! Juha Virola, esittelijä ja opas, vanha velo 119, puh. 050 5649918. Lauantai 11.6. Velot osallistuu kansallisen Museoajoneuvopäivän viettoon klo 11-15 tuomalla esille erikoisia vanhoja pyöriä, ajelemalla niillä ja järjestämällä pyörien ja pyöränosien kirpputorin Kangasalla sijaitsevassa Mobilian Autokylässä. Jos aiot myydä tavaraa, ota viimeistään edellisenä päivänä yhteys Hannu Salokanteleeseen 045 1275596, varaa itsellesi paikka. Erikoiset pyörät (nojapyörät, kinnerit, isopyöräiset, soutupyörät, tavarapyörät, chopperit, sähköpyörät ym.): ilmoita mukaan tulostasi etukäteen

Hannulle. Pirkanmaan polkukoneet (luettelo niistä on toisaalla tässä lehdessä): Ilmoita pyöräsi ja nimikilpesi paikan päällä K.Lepolle 0400 505809. Autoa ei saa myyntipöytämme viereen, joten toivomme, että ainakin isoimmat tavarat tuotaisiin paikalle klo 10.30 mennessä. Museoajoneuvopäivää vietetään maassamme muuallakin, katso www.mobilia.ﬁ. Voit osallistua tapahtumaan vaikkapa omalla kotipihallasi. Loppukesä. Vanhojen Velojen vuosikokous ja kirpputori. Vuosikoukouskutsu lähetetään jäsenkirjeessä yhdessä jäsenluettelon ja jäsenmaksun kanssa. Tiedustelut Markku Lahtinen p. 0505969124ja Mikko Råberg p. 040-5504428.

Näiden tapahtumien lisäksi vanhoille veloille tarjotaan mahdollisuutta osallistua seuraaviin rientoihin: - Isopyöräisten kokoontuminen Tampereen Keskustorilla 18.5. Tiedustelut K.Lepo 0400 505809. - Isopyöräisten kokoontumisajot 8.-10.7. Oulaisissa. Tiedustelut Reijo Lehtonen 050 5317473 (myös: Eero Jukuri 0400 953779). - Vanhojen menopelien Masiinatorstai Virroilla 28.7. Tiedustelut Jaana Kallio 044 7151961. Ohjeita kokoontumisajoihin osallistumisesta ja niiden järjestämisestä on Pikajalan 1/2002 Huoneentaulussa. Katso Velojen veppisivuilta Ajankohtaista-otsikon alta mahdollisia lisätietoja. Tilaisuudet ovat avoimia muillekin kuin jäsenille. Jäsenmerkit mukaan tapahtumiin!

Pikajalka 20

KERHOKUULUMISIA Huvin pikahuollon naamakirjasta KUVAT JUHA VIROLA JA REIJO LEHTONEN TEKSTIT KALEVI LEPO

Purukumilla me paikkasimme sen (ulkopuolinen tassu) Räminä otti hermoon Kuvat on napsittu Vanhojen Velojen peruspyörien korjauskurssilta syksyllä 2010 Tampereella. Hauskasti samanlaisia oirehtimisia löytyi kurssille korjattaviksi saaduista niin miesten kuin naistenkin Huvista. Tällaisia tarinoita on useimmilla lukijoilla, sopii toimittaa lehdelle! - KL

Tee tästäkin rengas!

Koossapitävät voimat

Saappaanpohjaa satulanahan tueksi

Vapaan reiän houkutus

37 Pikajalka 20

Lukkovaras pysy poissa!

PYÖRÄPAJALTA Myydään

Noin 20 kpl. vanhaa 20- 30- 4050- luvun POLKUPYÖRÄÄ varastostani. Alkuperäisiä sekä kunnostettuja. kaikki onneksi alkuperäisissä väreissään. 100 e / kpl. Pelle Lillkvist 0505251234. Ilmoitan myös, että kirjani Pietarsaaressa valmistettuja venemoottoria on periaatteessa loppuunmyyty, mutta ehkäpä toukukuussa ilmestyy seuraava kirja “Autoja ja moottoripyöriä elämässäni” koskien v. 1945 - 1979. Hinta ei ole vielä varmistettu, ehkä 25- 28 e. Sen voi tilata suoraan minulta: pelle.lillkvist@kolumbus.ﬁ Hyvää jatkoa - pian alkaa se meidän sesonki onneksi!!! POLKUPYÖRIEN uusia osia n. vv. 1930 – 1980. Hameverkkoja, lasisia kissansilmiä, napoja etu- ja taka-, kampia, rattaita, ketjuja, polkimien kumeja, keskiön osia, etuhaarukan osia, etuhaarukoita, ohjaustangon kannatinputkia, suoria, mutkallisia ja joutsenkaulallisia, kädensijoja, puisia, pakeliittisia, kumisia ja muovisia, lyhtyjä, dynamoita, merkkejä, vanteita, pinnoja, lokasuojia, pakettitelineitä, ketjusuojia, antiikkinapojen käytettyjä osia, käytettyjä

satuloita, satulankanntinputkia, työkalulaatikoita ym. ym. Ajamaton Hermes-pyörä 28” miesten n. v. 1950, uusia runkoja, miesten ja naisten pyöriä, nuorisopyöriä, tavarapyöriä 2- ja 3-pyöräisiä, korjausteline, rihtauspukki. Hannu Mattila puh. (09) 4209080 tai 045 1235648 Onko kenelläkään halua perustaa polkupyörämuseota? Pyöriä, osia, lisävarusteita, rekvisiittaa olisi tarjolla. Hannu Mattila

Kysytään, vastataan

Tällä kerralla testaamme pyörätietouttasi kysymällä, mikä on puupolkupyörä. Mikä mokoma vekotin se mahtaa olla?

Viime lehdessä utelimme, mihin maahan oheisten kuvien esittämä, Vittorio Gianninin omistama 1930-lukuinen Diamantpolkupyörä on rekisteröity. Kukaan ei vielä ole sammuttanut tiedonjanoamme. Ongelmaa ratkotaan edelleen. - KL Myydään 1970-luvulta oleva melkein pakastavedetty miesten Mercier-retkipyörä. Rungon korkeus 60cm . Kunto erinomainen pyynti 750 euroo. Osta et kadu. Näitä harvoin enään tarjolla. Pyörästä voi tehdä tarjouksi sähköpostiini seppo. lähdekorpi@gmail.com

Ostetaan

Halutaan ostaa vanha suomalainen pyörän rekisterikilpi mallia “tuplakilpi” , jossa kaksi peltilevyä pällekkäin ja ylimmäiseen on kaiverrettu tunnus joka alemman maalatun päällä. Kari 0405871145

Kymmenen vuotta sitten Vanhojen Velojen jäseninformaatio hoitui ensivuosina 1994 ja 1995 vapaamuotoisilla kirjeillä. Vuoden 1996 alusta tiedottamiseen tuli ryhtiä: ryhdyttiin jakamaan postitse lähes määrämuotoinen, vuotuinen lehdykkä tutuille ja vähemmän tutuille harrastajille. Tätä vaihetta kesti Pikajalan synnyttämiseen (2001 lopulle) ja yhdistyksen rekisteröintiin saakka. Internetiin, www.narva.sci.fi -sivustolle, Vanhat Velot ilmaan-

tui ensimmäisen kerran vuoden 2000 alussa. Kuvan esittämissä 1996−2001 jäsentiedotteissa julkaistiin kerhon esittelyn, yhteystietojen ja ajo-ohjelman ohella alan käsitteistöä sekä pienimuotoisesti pyörähistoriaa. Ennen Velojen rekisteröitymistä yhdistykseksi nimessä oli hakua: muun muassa ”Vanhojen polkupyörien harrastajien kerho”, ”Pyörävanhusten ystävät” ja ”Vuosisatamme 1900 pyöräiliät” esiintyivät.

- KL

Pikajalka 20

HUONEENTAULU Pirkanmaalaisia pyöränvalmistajia ja merkkejä Vanhat Velot houkuttelee tämänvuotiseen museoajoneuvopäivän tapahtumaan 11.6. Mobiliassa pirkanmaalaisia pyörämerkkejä niin pyörinä kuin nimikilpinäkin: katso Velojen ajo-ohjelma tässä lehdessä. Verkkosivullamme internetissä on 4.12.2010 päivätyn tiedoston mukaiset yhteensä 88 ehdon täyttävää merkkiä. Tarkista onko polkupyöräsi ja / tai nimikilpesi alla olevassa luettelossa, ja jos on, tuo kumpiakin kyseisenä päivänä puoli yhdeksitoista Mobiliaan. Kilvistäsi sinulla tulee olla tarkka luettelo sekä kilpien sisäpinnassa pitävä teippi omistajan nimikirjaimineen. Esilläpidon jälkeen tavaraa on mahdollista vaihtaa ja kaupitella. - Tiedustelut: K.Lepo p. 0400 505809. KANGASALA

Kangasalan polkupyöräkorjaamo: Harju

KYRÖSKOSKI

J.V. Nikkilä: Kyrö 1, Kyrö 2

LEMPÄÄLÄ

Mattila: Lennokki

MÄNTTÄ

A. Lehtinen: Urheilia, Urheilu Vihtori Lehtonen: Vauhti Mäntän Osuuskauppa: Viima

RUOVESI

J. Hyödynmaa: Hyöty, Liito

TAMPERE

Forselius: Salama Y. Forsvik: Jymy, Tomu H.J. Hellman: Kaleva, Oiva Oy Hämeen Urheilukeskus: Hämeen Ilves, Sampo, Urheilu, Vinha Kone ja Terä Oy: Aloy, Camping, Duke, Ilves, Jaguar, Jet, Junior, KoTe, Leo, Mickey, Minor, Panther, Peto, Pinochio, Record Special. Tammer, Voima Alex Merisuo & Kumpp. Oy: Urheilu K. Mäkelä: Ihanne Outinen & Lehmusvirta: Kaleva, Leijona, Ooppel, Sampo, Vauhti, Voitto Ompelukone- ja Polkupyöräliike: Vauhti Pispalan Polkupyöräliike F. Lahti: Kestävä, Kii-

tävä Pyörätarvike: Rane Väinö Salokaarto ja Kumpp.: Kestävä Wm. Sandberg Oy: Grecent, Hellas, Hellas Maino, Hellas Special, Hermes, Mainio, Vinha, Viri P. Sidorow: Leo SOK: Goldie, Jupiter Suomen Maanviljelijäin Kauppa O.Y.: Loisto, Reima, S.M.K., Salama, Sopu Tampereen Urheilu-Keskus O/Y: Ahma, Ilves, Wauhti Uimonen: Joutsen¨ Urheilu-Keskus Oy: Urheilu, Voitto WS. Oy: Diamant

TOIJALA

Maamiehenkone O/Y: Vankka Toijalan Polkupyörä- ja Sähköliike: Vankka, Urheilu (tuntematon, neutraali:) Toijala

TYRVÄÄ

Aimo Järvinen: Isku

VAMMALA

Aimo Järvinen: Extra, Isku, J. Express E. Kuusisto: Toimi N. Ranni: Kilpailu Sylvänne: Eka, Karhu, Kilpa, Teräs

VIRRAT

Yrjö Mäkinen: Valo 1, Valo 2

Lisää pyörämerkeistä Kalevi Lepon toimittamassa kirjassa Suomalaisia polkupyörämerkkejä. Saatava Vanhoilta veloilta ja kirjakaupoista á 20 e.

39 Pikajalka 20

��

Pikajalka 20