Pikajalka 30

Vanhatvelot.org 1

3/2014 5â‚Ź

Pikajalka 30

La Pavane - Mikä se oikein on?

.

Mies ja pyörä Teksti ja kuva Markku Lahtinen

le, kun täysikokoisen pyörän saa nykyään niin helposti mukaan peräkoukkutelineen avulla.

Mikä mies?

Urpo Mikkonen, kotoisin Saarijärven Kalmarista.

Kaksipyöräisten helmet kokoelmassasi?

Vespa, italialainen skootteri ja BSA Twenty, englantilainen taittopyörä.

Miten taittopyörä päätyi kokoelmiisi?

Tarvitsin autoon mukaan otettavaa pyörää, ja tämä löytyi lehti-ilmoituksen perusteella Tampereelta. Pyörä oli hankittaessa uuden veroinen. Käyttö on viime aikoina jäänyt vähemmäl-

Pyörämerkin historia?

Taittopyörät ovat viime vuosina nopeasti lisääntyneet, kun niiden käyttökelpoisuus kaupunkiliikenteessä on havaittu. BSA on kuitenkin varhempaa perua. 1960-luvun alussa Alex Moulton kehitteli pienipyöräisen kaupunkipyörän, joka osoittautui jonkinlaiseksi menestykseksi. Useat englantilaiset firmat alkoivat tehdä omia kaupunkipyöriään. Raleigh toi suurena valmistajana markkinoille ensin RSW-mallin ja sen jälkeen Twentyn 1960-luvun lopulla. Sitä valmistettiin taittopyöränä ja taittumattomana kaupunkipyöränä. Tämä BSA on Raleigh’n klooni.

Birmingham Small Arms aloitti asevalmistajana 1860-luvulla, mut-

ta ryhtyi valmistamaan polkupyöriä jo 1880-luvulla ja moottoripyöriä 1900-luvun alussa. Yhtiö menestyi moottoripyörillään ja kasvoi maailman suurimmaksi valmistajaksi 1950-luvulla. Japanilaiset valtasivat kuitenkin markkinat tehokkaammilla koneillaan, ja englantilaiset valmistajat ryytyivät. Moottori- ja polkupyörien valmistus lopetettiin 1980-luvulla, yhtiö perustettiin uudennimisenä, ja se keskittyi ilma-aseiden valmistukseen.

Mitä pyöräsi kertoo?

Idea on vanha, ensimmäiset taittopyöräthän tehtiin jo yli 100 vuotta sitten.

BSA on kuitenkin kiinnostava linkki kehityksessä. Nykypäivän taittopyöriin nähden se on raskaahko, mutta hyvin ajettava. Pientä laittoa tämä vaatisi, jotta kehtaisi tulla taittopyörien kokoontumisajoihin.

Pikajalka 30

2

Pääkirjoitus

Pyöräilydemokratiaa

K

älviäläinen tokaisu: ”Se on joko hullu tai pyöräilijä” kuvaa hyvin nykyistä tilannetta kaupunkiympäristöjen kevyen liikenteen reiteillä. Arkipyöräilijöihin osuvat usein nuo molemmat luonnehdinnat. Täytyy olla oikeasti vähän hullu, kun altistaa itsensä nykyisen kaltaisille pyöräilijää koskeville liikennesäännöille ja reittivaatimuksille.

Liikenne- ja viestintäministeriössäkin on tämä huomattu ja on ryhdytty toimeen. Tällä kertaa kysytään myös kansalaisten mielipidettä, sillä huonosta valmistelusta saa internetin aikaan helposti kitkerää palautetta. Ministeriön virkamiehet kokevat nyt vastuuta myös kansalaisen suuntaan, jonka näen valtavana parannuksena. Aiemmin kuunneltiin vain lobbareita.

Edellistä tieliikennelakia valmisteltiin koko 1970-luku ja laki astui voimaan 80-luvun alussa.

Kansalaisten mielipidettä ei juuri kuunneltu ja tulos oli sen mukainen. Tällä kertaa tietojen kerääminen on helpompaa ja valmistelusta on arveltu selvittävän parilla vuodella. Lakiehdotukset on määrä antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2015.

Kokonaisuudessaan tieliikennelain muutostarpeet ovat laajat, mutta meitä kiinnostaa lähinnä pyöräilyn kohtelu uudessa laissa.

Nykyisen tieliikennelain aikana on törmätty ongelmiin kävely ja pyöräliikenteen yhdistämisessä ja tehty useita epäonnistuneita lakimuutoksia mm. väistämissääntöihin. Pikajalka on ottanut näihin kantaa aiemminkin, mutta nyt tämä asiantuntijatieto on välitetty suoraan lain valmistelijalle internetin mahdollistaman kansalaisdemokratian keinoin ”Otakantaa.fi”-sivuston kautta.

Sääntömuutosehdotuksemme sisältö perustuu kolmeen periaatteeseen: 1) Väistämisvelvollisuus ei riipu kulkutavasta vaan väylistä. 2) Kevyen liikenteen väylille määritellään nopeusrajoitukset. 3) Pyöräilijän annetaan valita pyörätien ja ajoradan välillä.

Periaatteena on, että väistämisvelvollisuus koskee kaikkia kyseistä väylää kulkevia ja väistämisvelvollisuus määräytyy kuljettavan väylän perusteella. Samalla tavalla, kuten vaikkapa kärkikolmio määrää väistämisvelvolliseksi, riippumatta siitä,

millä ajoneuvolla tuota väylää risteykseen saavutaan.

Tärkeimpänä sovelluksena; ajorataa kulkeva liikenne väistää kaikissa olosuhteissa kaikkea liikennettä suojatiellä. Jos kevyen liikenteen väylälle ei ole merkitty suojatietä sivutien liittymien ylityksiin ‑kuten monesti maaseudulla tehdään‑ määräytyy väistämisvelvollisuus kärkikolmion tai tulosuuntien mukaan, kuten muillakin ajoradoilla.

Suojatietä ja jalkakäytävää saisi käyttää myös pyöräilyyn, jos vain kulkunopeus olisi jalankulkunopeus ja pyöräilijä väistäisi jalankulkijoita. Jalkakäytävää, kevyen liikenteen väylää ja pyörätietä osoittavien liikennemerkkien merkitys muuttuisi tarkoittamaan merkissä kuvatun välineen tyypillistä nopeutta vastaavaa nopeusrajoitusta ja väistämisvelvollisuutta tätä kulkinetta kohtaan. Jalkakäytävällä saisi siis ajaa ajoneuvolla, kunhan nopeus ei nouse yli jalankulkunopeuden ja väistelee jalankulkijoita. Tämä tekisi siis Segwaysta, ja muista vielä keksimättömistäkin kevytkulkuneuvoista, laillisia. Samat säännöt kaikille.

Nykylaissa määrätyn ”pyörätienkäyttöpakon” voimassa ollessa kevyen liikenteen väylän ja suojateiden nopeusrajoitukset tietenkin kohtuuttomasti hidastaisivat nopeasti pyöräilevien liikkumista, siksi samassa yhteydessä pitäisi antaa pyöräilijöille oikeus valita kevyen liikenteen väylän tai ajoradan pientareen välillä. Kokonaisturvallisuus varmasti paranisi, vaikka teiden pientareille ilmestyisikin muutama nopeasti ajava työmatkapyöräilijä lisää. Pientareella ja ajoradalla pyöräilyyn totutaan ja viimeinkin mahdollistuu sujuva kaupunkien läpi pyöräily ja pyöräreitit. Pyöräily lisääntyisi.

Tällä nopeusrajoitusten, ajoreitin valinnan ja väistämissäännön kattavalla kokonaispaketilla kevyen liikenteen ongelmat vähenisivät murto-osaansa ja myös viralliseksi säännöksi tulisi se käyttäytymismalli, jota toisensa liikenteessä huomioivat liikkujat lakia uhmaten nytkin noudattavat. Hullut tai pyöräilijät.

Linkki Otakantaa-sivuston keskusteluun: https:// www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Tieliikennelain_kokonaisuudistus_liikennesaannot/Keskustele_ pyorailyn_liikennesaannoista(28088)?threadId=9828

Jori Montonen päätoimittaja

3

Pikajalka 30

Pikajalka 3/2014 2 Mies ja pyörä 3 Pääkirjoitus 5 Pakinaa 6 Summaries 7 Satularepusta 8 Elävissäkuvissa 9 Pumpattava Barbara Seppo Vuorinen osti lähes sian säkissä. Belgiasta saapunut kolmipyöräinen peli on ainakin Pohjan perillä outo ilmestys. Satojen tuntien kunnnostuksen jälkeen Barbara antaa lystikästä kyytiä vaikka päivänvarjon alla, Markku Lahtinen kuvailee.

15 Täydennystä Velojen merkkikokoelmaan Kari Oksman on löytänyt kotikonnuiltaan tieteelle aiemmin kuvaamattomia polkupyörämerkkejä.

O/y Carlson on valmistanut Imperatoria Juantehtaalla.

16 Pellava-ajoissa Pellava-ajot houkutteli kesän alussa ajajia kaksin verroin ensimmäiseen tapahtumaan verrattuna.

Vanha muoti ja vanhat kulkupelit kiinnostivat Tampereella, jos Markku Lahtista on uskominen.

Huonossa jamassa oli vanne ja umpikumi Vuorisen Sepon löydöstä, kun hän aloitti kolmipyöräisen kunnostuksen.

18 Vanhat pyörät saaristossa Retrokilpurit suuntasi lenkkinsä tänä vuonna Merenkurkun upeaan saaristoon Björköbyhyn.

Tilaisuuden järjestäjä Mikko Råberg hehkuttaa syystäkin mainiota tapahtumaa.

20 Jos ei ole pyöräilijä on hullu Kälviällä pyöräily on kaikkien tapa kulkea. Markku Lahtinen on käynyt tutustumassa taitelija Esa Riippaan, joka pyöräilynsä lomassa tekee myös pyöräilyaiheisia grafiikan lehtiä. Samalla tutustutaan taitelijan mieltymyksiin pyörän muotoilussa ja pyörän käytössä.

25 Ulkomaan velot ja pyöräpajalta 26 Pinnojen välejä 31 Huoneentaulu 32 Temppu nro 2 Selinajo

Mikko Råberg johtaa retrokilpurien joukkoa uuden ohikulkutien avajaiskulkueessa.

29 Kerhokuulumisia 30 Pyöräpajalta

PIKAJALKA

PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy neljästi vuodessa. ISSN 1457-5566 31 Huoneentaulu

14. vuosikerta nro 30 KUSTANTAJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKIYHTEYS: FI3180001670851881. JÄSENYYS Seuran jäseneksi voi ilmoittautua s-postilla mr (at) sci.fi tai puh. 040 550 4428. Jäsenmaksu 25 e sisältää Pikajalan tilausmaksun. PAINOS: 300 kpl PAINOPAIKKA: Keuruskopio, Keuruu IRTONUMERO: 5 euroa esim. Mobiliasta tai Vehoniemeltä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 15 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e.

TOIMITUS PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen, Kulmakatu 37, 33 500 Tampere, jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 TOIMITUSSIHTEERI: Marko Eriksson ART DIRECTOR: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 4/2014 joulukuu, aineiston jättö 10.11.2014, 1/2015 maaliskuu, aineiston jättö 10.2.2015 MATERIAALI: Lähetä julkaistavaksi tarkoitettu materiaali osoitteeseen markkuwlahtinen (at) gmail.com. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) ja kuvat aina erikseen .jpg -muodoissa. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä. ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille.

Pikajalka 30 4 Takasivu 150€, muut ilmoitukset sopimuksen mukaan. KANSI Pumpattava Barbara, ranskalainen kolmipyörä aikakirjojen pimennoista.

Kuva Markku Lahtinen.

Pakina

Mitä jokaisen pyöräilijän tulee tietää Teksti Ketjupolttaja Piirros Sanni Lahtinen Tyhjentäviä ja täydentäviä osviittoja, opasteita ja hyödyllisiä asiatietoja pyöräilijöille Historiaa Pyörä on vanha, mutta kaksipyöräinen aika uusi asia. Kolmipyöräinen ja nelipyöräinen ovat kaksipyöräisen alalajeja, jotka pysyvät helpommin pystyssä hitaassa vauhdissa.

Kaksipyöräisessä juju on siinä, että toinen pyörä kääntyy, yleensä se etummainen. Vain sillä edellytyksellä pyörällä voi pysyä pystyssä. Pyörää voi potkia, polkea, sotkea tai trampata, ei sen väliä.

Vauhti Varhaisimpina aikoina, jolloin ihmiskunnalla ei ollut käytössään kaksipyöräisiä, jouduttiin liikkumaan jalan tai venholla. Silloin ei päästy juuri puusta pitkään, ja lyhytkin matka otti usean tovin. Kun nyt saman matkan taittaa pyörällä, ei tarvita likikään niin paljon evästä, ja silti pääsee pian perille. Mutta joka haluaa taittaa taipaleen vielä nopeammin, ottakoon vaihdepyörän, sillä näet nimittäin sellaisella vauhti on polkaisua kohti suurempi.

Nopeimmilla pyöräilijöillä on matkassaan juomapullo.

Siitä säännöllisesti hörppimällä voi siirtää nestehukan aiheuttamaa näännytystä eteenpäin jopa niin pitkälle että ehtii perille tai jonnekin.

Terveellisyys Pyöräily on erittäin terveellistä. Useimmat yli 100-vuotiaiksi eläneet miehet ja useat naisetkin ovat ajaneet polkupyörällä.

Sen sijaan jo imeväisenä tai muutoin hyvin nuorena kuolleista lähes kukaan ei ollut pyöräillyt. Tämän vakuuttavampaa tilastoa on vaikea saada.

Lisäksi sairaudet juontuvat yleensä bakteereista, basiliskoista, pölystä, perimästä, taudeista, ampiaisen pistoista tai naulaan astumisesta. Pyöräilyn aiheuttamia muita vaivoja voi vähentää esim. vaseliinilla, kuten tässä lehdessä on aiemmin seikkaperäisesti kerrottu.

Pyöräntuntemuksesta Yleisin polkupyörä on kaksipyöräinen, jossa toinen pyörä on edessä ja toinen takana tai päinvastoin. Jos pyörät ovat rinnakkain, niiden edessä tai takana on lähes aina ns. kolmas pyörä.

Pyöriä yhdistää yleensä putkitavarasta laadittu runko.

Runkoja on kahta sorttia, käyrä- eli letkuvartisia ja suoravartisia. Pyöräilijättäret ovat sanomattoman ihastuneita letkuvartisiin runkoihin, kun taas maskuliiniset ajajat tuntevat vetoa suoravartisiin. Olennaista on kuitenkin se, että rungon päälle on huomattu asentaa istuin, jota kutsutaan satulaksi niin kuin hevosenkin rungon päällä olevaa istuinta. Satulanvalmistustaito onkin jalostettu Englannissa hevosajoneuvoista pyöräajoneuvoihin soveltuvaksi jo 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Pyörät kiinnitetään em. runkoon ns. haarukalla, joka on kaksipiikkinen poiketen useampipiikkisestä haarukas-

5

Pikajalka 30

ta, jollaisen Katarina de Medici toi Italiasta Ranskaan keittotaidon mukana.

Muista pyörän osista mainittakoon ohjaustanko ja vetotanko eli kettinki, joiden välttämättömyyteen viitattiin jo ohjekirjan aiemmissa osissa.

Nykypäivän polkupyörä on usein varustettu myös monilla liikkumisen kannalta tarpeettomilla osilla kuten hameverkolla, soittolaitteella, kahvakumeilla, lokakaarilla, kissansilmällä, tietokoneella ja jousella.

Jousta tarpeellisempi on nuoli, mikäli se esiintyy emäputkeen kiinnitetyssä merkissä kuvaamassa pyörän nopeutta. Tämä merkki on välttämätön tunnistettaessa suomalaiseen merkkiluetteloon hyväksyttyä pyöräilytuotetta, eikä kenenkään pyöräilijän pidä ryhtyä merkittömään pyörään vaan pitää hävittää se pois.

Euforia Pyöräilyn henkistä puolta edustaa sen aiheuttama hyvän olon tunne eli euforia. Euforia esiintyy sitä voimakkaampana, mitä suurempi sen saavuttamiseksi luovutettu energiamäärä on ollut.

Pyöräilykertomuksissa verrataan yleensä euforian saavuttamisessa aiheutuneen vaivan määrää vastaavassa tilanteessa olleen toisen pyöräilijän vaivoihin. Hedelmällisen kertomuksen saa myös vertaamalla saavutuksen aiheuttamaa euforian määrää niiden euforiaan, jotka ovat saavuttaneet saman tuloksen vähemmällä vaivalla, esim. käyttämällä hissiä, laivaa, polttomoottorikäyttöistä ajoneuvoa tai naapuriapua.

Henkistä nautintoa voi saavuttaa myös toistamalla pyöräilyaiheisia renkutuksia pakkotahtisten liikkeiden tahdissa. Tunnetuin esimerkki tällaisesta on meteorologis-maalaisidyllinen tunnelmapala Mummolaan kun pyöräilemme pilvenhattaraa ei näy.

Summaries Translation Tiina Alestalo

IA three-wheeled mystery

Seppo Vuorinen enjoys his retirement by continuing his profession, restoration work. In addition to furniture, he occasionally grabs items that are somewhat unidentifiable, describes Markku Lahtinen on pages 9–14.

This three-wheel rust sucker came to Finland from Belgium. Seppo had taken to it on the first sighting of a sales ad. The vehicle was made of steel pipes, plate, and solid rubber. Rust had peppered the seat and base to a sieve.

Rims, tires, and brakes were useless.

Seppo started a fervent investigation and brainstorming. Having been engaged in demanding repair works he understood about the operational principles of old vehicles and knew where to look for information and help. In spite of all this, he didn’t seem to become any wiser about the age or purpose of the vehicle. Our readers are welcome to advise us about it.

Seppo started with the wheels. They were so worn that the shafts rattled.

Luckily a turnery in Turku was willing to help. After working on the hubs, the turnery reconstructed a new brake lever based on the scuff marks in the frame. Thoroughly sieved rims were replaced with new steel rims. The original solid rubber tires were replaced with inflatable rubber tires.

The previous owner had tried to strengthen the seat with supporting rods, but it had to be renewed altogether. Similar ventilation holes as in the old seat were cut into a thin plate which then became the new seat. Otherwise the frame was in a relatively good shape, with bars only needing derusting and new surface treatment.

The vehicle moves by pushing and pulling the shank of the steering wheel.

This draft works in both directions like in a handcar. Turning the steering wheel affects the small front wheel, which produces a very small turning radius. Direction of movement changes by turning a lever next to the seat.

Test drive revealed that moving the vehicle requires lots of strength. After take-off, it gained nearly walking speed on a sandy back yard. Probably on a hard, even surface it could have gained over 10 km/h.

What exactly could this apparatus, named as La Pavane on the front badge, have been? The seating arrangement resembles first saloon cars or high wheel tricycles which women used with their long skirts. Accordingly, Seppo has imagined it in the use of an upper-class woman in the Riviera around the last decade of the 19th century.

Googling discovered that La Pavane was a Parisian manufacturer making vehicles for the disabled after the First World War. For a cripple it’s obviously been a more comfortable vehicle than a box pushed along the ground on little wheels – a then common apparatus used by disabled veterans.

A creative cyclist

In the past couple of years, Pikajalka has displayed cycling-related visual art on the back pages. In this issue, Markku Lahtinen meets graphic artist Esa Riippa (pages 20–24 and 31).

Riippa is from Kälviä, traditionally known as an active cycling town, now part of Kokkola. Around Kälviä not being a cyclist means you’re mad.

So also Riippa decided early on to become at least a cyclist. He turned a full-time artist at the end of 1970’s, with fewer financial worries thanks to artist’s grants.

Riippa retired a couple of years ago, but keeps on working. A creative artist just can’t quit being creative.

And so his graphics encapsulate certain unhurried wisdom, thanks to the calm pace of working. Trends pass before his printing block is ready.

Some people hear voices. I see images. They are so impressive that I want to make them vivid for others, explains Riippa. He found his method of representation in graphics, between painting and sculpture, as he likes to think. It enables strong surface patterns and makes visualizing shapes easy. Riippa considers doing graphics as a form of craftsmanship, too. Each

person has their unique hand, which is recognizable from a single thin line.

Personality, hand, and handicraft are therefore much appreciated.

As a young man, Riippa was into cycle touring. In the 1990’s he turned to mountain biking, a big trend at that time. More recently he’s found that recumbents best fit his anatomy.

A three-wheel recumbent is parked on the wall side, ready for a ride. As appropriate, also Riippa’s frame maker is a passionate cyclist.

Artists usually have a warm relationship toward Italy or France, the cradles of visual art. These countries have also been the strongholds of bicycle and bicycle parts design. Having travelled widely in Italy, Riippa has become drawn into the shapes of everyday Italian bicycles whose curved and straight lines combine into a sleek composition. He admits that he finds the esthetics of bikes fascinating. Old bikes with curved frames are particularly appealing.

In art, you don’t create the image of a bicycle in terms of bicycle design, but in terms of ordonnance. This is not to say that many old works don’t give a reliable idea of the technical solutions in a bike, just that it’s not essential in these days.

Riippa says he admires Italian graphic artist Giuseppe Viviani’s bicycle themes. Also Riippa’s first bicycle themed graphics print, Melkein bänks (Nearly split up), presented in this issue, is located in Italy.

Cycling humor

According to news, Finland fares well as a cycling nation, but doesn’t excel.

Yet it comes in fourth after Denmark, Holland, and Sweden. A researcher interviewed by STT says the pedestrian must be king, and the cyclist must be number two in city centers.

But here in Finland little birds are tweeting that the cyclist is prime minister.

Pikajalka 30

6

Satularepusta Pyöräkirjailijoita tasavuosikymmenissä

Toisinaan tulee puoliksi huomaamatta ajateltua, että arvostamamme ”pyöräkirjailijat”, kuten vaikkapa I.K. Inha, Pentti Haanpää ja Erno Paasilinna, ilman muuta ajelivat vähintään heitä itseään iäkkäämmillä polkukoneilla – koska meitä niin kovasti heidän juttunsa kiehtovat.

Mutta se siitä, näinhän tosiasiassa ei ole. Ensi vuonna 2015 tulee Inhan syntymästä kuluneeksi 150 vuotta, Haanpään 110 ja ensimmäisen Finlandia-palkitun kirjailijamme Paasilinnan syntymästä 80 vuotta.

Haanpäätä ja Inhaa ainakin muistellaan juhlimalla, ja voihan heitä nuorempaa, vuonna 2000 Tampereella kuollutta Paasilinnaakin muistaa vaikkapa häntä ahkerasti lukemalla ja pohdiskellen pyöräilemällä.

Haanpäähän johdatukseksi voi lukaista Voima-lehdestä 7/2006 Veli-Matti Lehtikankaan novellin. Siinä kirjoittaja testaa Pentti Haanpään pyöräilyreitin. - KL

Uusi Raul Hellberg -merkki

Pääsin avustamaan Vehoniemen Automuseoon tekeillä olevaa näyttelyä hevoskärryn pyörällä. Sain vastalahjaksi Grand old man Olavi Salliselta hänen autotallinsa seinälle päätykolmioon nostetun naisten polkupyörän.

Pyörän, Helperin, Raul Hellberg -merkki on luettelossamme uusi, mutta pyörä itse 1920- tai 1930-luvulta.

Muuta kuin tuo nimi kilvessä ei lue. Merkkikirjamme Hellbergin kilvestä (ilman Raulia) on kuva kirjan sivulla 29. - KL

Turussa pyöräkauppa elää ja kasvaa keskustassa Monin paikoin pyöräkauppaa vaivaa sama vaiva kuin muutakin vähittäiskauppaa, asiakkaat haluavat laajempia valikoimia, kauppiaat haluavat halvempia tiloja. Vastaus on kehätien varsi, laajat paikoitusalueet ja epämiellyttävä ympäristö.

Turun keskustassa on vielä runsaasti pyöräkauppoja kivijaloissa. Valikoimat ovat silti runsaat ja palvelu ystävällistä ja asiantuntevaa. Mutta välillä on sen verran ahdasta, että pyörien ja hyllyjen välissä täytyy kulkea kylkimyyryä.

Aivan keskustaan Linnakadun varteen syntyi taas uusi pyöräkauppa, Zygedelik, joka tunnustautuu kaupunkipyöräkaupaksi. Sen myymälä on tyylikäs kuin italialainen kenkäkauppa. Esillä on mallipyörät muutamasta klassisesti muotoillusta puolalaisesta Creme-teräspyörästä ja modernista hollantilaisesta Vanhoof-alumiinipyörästä. Kaikissa on huomiota kiinnitetty yksityiskohtien kauneuteen ja laadukkaisiin materiaaleihin, nahkaa, kiillotettua terästä, integroidut valot, etutavarateline.

Nuoret kauppiaat, Panu Salonen ja Matti Järvinen tunnustivat heti bonganneensa vanhojen velojen saitin netistä ja kyselivät tarkoitusperiämme. Yhteistyö käynnistettiin välittömästi. - ML

7

Pikajalka 30

Elävissäkuvissa Philippe Le Guay: Pyöräretkellä Molièren kanssa

Helsingissä järjestettiin elokuun lopussa jo kolmatta kertaa kansainvälinen pyöräilyelokuvatapahtuma Bicycle Film Festival. Näitä pääosin pyöräilyaiheisia lyhytfilmejä esitteleviä tilaisuuksia on järjestetty maailman suurkaupungeissa kymmenkunta vuotta.

Samat filmit löytävät yleisönsä eri puolilla maailmaa ja herättävät erityisesti kaupunkipyöräilyn ystävien mielenkiintoa. Helsingin esityksessä oli mukana myös kotimaisia lyhytfilmejä ja pyöräily kotimaisen pitkän pyöräilyelokuvan Cyclomanian kuvauspaikoilla.

Myös teatterielokuvien joukosta löytyy välillä enemmän ja vähemmän pyöräilyä sivuavia koko illan filmejä. Loppukesästä teattereihin on ehtinyt ranskalainen draama Pyöräretkellä Molièren kanssa (Alceste à bicyclette), jonka on ohjannut Philippe Le Guay.

Tarina kertoo televisiosarjanäyttelijästä (Lambert Wilson), joka haluaa ohjata näyttämölle Molièren Ihmisvihaajan. Hän haluaa itse pääosaan Alcesten rooliin, mutta tahtoo vastaparikseen jo eläkkeelle vetäy-

tyneen ja erakoituneen näyttelijän (Fabrice Luchini). Tämä puolestaan viettää aikaan Ile de Rén saarella pääasiassa ajellen pyörällään rannikon pikkuteitä. Hän on niukasti tekemisissä ihmisten kanssa eikä suin surminkaan halua ryhtyä näyttelemään.

Molièren houkutusta on vaikea vastustaa. Miehet rupeavat harjoittelemaan vaihdellen osia, sillä molemmat haluavat päärooliin. Kun lisäksi tutustutaan naapuristossa asuvaan yksinäiseen italialaisrouvaan (Maya Sansa), syntyy kilpailua myös naisten valloituksesta.

Elokuva on tyypillisen ranskalainen, ei takaa-ajoja, ei ammuntaa, ei täpäriä pelastuksia, vain rauhallisia keskusteluja, elämän pohdintaa ja ihmisten välisten suhteiden analyysiä.

Eniten elokuvassa kuitenkin keskustellaan Molièren näytelmän esittämisestä, sanojen painotuksista ja

ihmisvihaajan luonteesta.

Polkupyörän tuominen elokuvan nimeen ja mainoskuviin vaikuttaa mainostempulta. Pyöräilijöitä pidetään ehkä sopivana kohderyhmänä laatuelokuvalle. Pyöräilyelokuva tämä ei missään nimessä ole. Jarruttomalla vanhalla mixte-pyörällä ajelu pitkähelmainen takki päällä on hieman päälle liimattua boheemiutta, ja lammikkoon syöksy mopon vastaan tullessa vaimea muistuma Jacques Tatin lennokkaasta pyörähypystä jokeen Lystikkäässä kirjeenkantajassa.

Kulttuuria rakastavassa vanhassa velossa elokuva varmasti herättää myönteisiä tuntemuksia.

Pikajalka 30

8

Pumpattava Barbara Teksti ja kuvat Markku Lahtinen

Paatuneenkin mielen saattaa joskus herkistää outo kummallisuus.

Kun kaveri näytti kuvaa myytävänä olevasta kolmipyöräisestä härvelistä, Seppo Vuorisen sydän oli viety.

9

Pikajalka 30

Kontista paljastui ruosteista peltiä, kieroja kiekkoja ja koko kummastuksen outous.

Seppo Vuorinen auttaa naapurin Miiaa saamaan kolmipyöräisen liikkeelle: tuosta vähän nykäistään. Kuva oik.

- Mikä ihme tämä on, turkulainen Seppo Vuorinen pohtii edelleen, vaikka kolmipyöräinen La Pavane on korjattuna, entisöitynä ja rekonstruoituna hänen pihassaan. Yksi pieni pyörä edessä, kaksi isompaa takana, istuin siinä välissä. Ketjuveto, mutta ei polkimia. Ratti, vaan ei ohjaustankoa. Eikä moottoria.

Seppo Vuorinen nauttii eläkevuosistaan jatkamalla edelleen ammattiaan, entisöintitöitä. Huonekalujen ja kirkollisten esineiden ohella hän ehtii tarttua muuhunkin, niin kuin tällaisiin tavaroihin, joista ei edes osaa sanoa, mitä ne ovat. Naapurit tiesivät kyllä heti, kun kontti oli aukaistu ja ruosteinen putkihärveli laskettu Suomen kamaralle: se on pumpattava Barbara!

Kulkupeli näet liikkui pumppaamalla ohjauspyörän tankoa eteen ja taakse.

Barbara tuli Suomeen meren poikki Belgiasta, missä se oli myytävänä. Sepolla ei tuntunut olevan kilpailijoita kaupan teossa, ja hän sai sovituksi tavaranvaihdosta. Paljon muuta ei sitten onnistuttukaan vaihtamaan, ei ainakaan tietoa siitä, mikä peli Barbara on. Eikä se ole oikein Sepolle selvinnyt vieläkään.

Reikiä ja ruostetta

Barbara on kovaa teknologiaa. Se on tehty teräsputkista, pellistä ja umpikumista. Aikojen kuluessa kovakin teknologia kuitenkin pehmenee. Niinpä ruoste oli rei’ittänyt Barbaran istuimen ja pohjapellin lähes seulaksi. Samoin pyörien vanteet olivat hiulina ja renkaat perskottuneet. Jarrua painettiin jollakin myöhemmin lisätyllä kahvalla, mutta alkuperäinen hidastin sentään oli tallella.

Sepolla alkoi kiivas selvitys- ja pohtimistyö.

Vuosikymmeniä vaativia korjaustöitä tehneenä hän kuitenkin ymmärsi vanhojen tavaroiden toimintaperiaatteita ja osasi etsiä tietoa ja apua. Selvyyttä kulku-

välineen tarkoituksesta ja iästä ei tuntunut kuitenkaan löytyvän. Kunnostuksen kannalta se ehkä ei niin tarpeen ollutkaan. Tavoitteena oli saada laite ensin toimimaan.

Pyörät pyörimään

Seppo aloitti pyöristä. Navat olivat niin kuluneet, että akselit hölskyivät. Oikeanlaisia ei tuntunut löytyvän, ja Seppo lähti etsimään apua sorvaamoista. Useiden yhteydenottojen jälkeen löytyi lopulta yksi, joka ymmärsi mistä on kyse ja joka tunsi itsekin mielenkiintoa asian ratkaisemiseen. JR-sorvauksen omistaja Jorma Rantanen otti asian hoidettavakseen. Hän tutkaili vanhoja napoja, mittaili ja teki niistä havaintoja. Sitten sorvi pyörimään.

Pinnojen reikien poraamisessa sai olla tarkkana. Reiät eivät olleetkaan samalla linjalla sisä- ja ulkopuolella, vaan aina vastapuolen reikien välissä.

Kolmipyöräisen kiekot joutuvat aivan toisenlaisten voimien riepoteltaviksi kuin kaksipyöräisten. Kolmipyöräisen pyörät ovat aina pystysuorassa, ja niihin kohdistuu siksi myös kovat vaakavoimat, jotka edellyttävät tuntuvasti vahvempien puolien käyttöä. Sellaisiakaan ei liinavaatekaappien kunnostajan asiantuntemuksella ihan heti löytynyt. Mopon pinnat kun jäivät liian lyhyiksi 28” kiekkoon. Mutta asiat selvisivät vanhojen pyörien kanssa pelanneiden avulla.

Läpiruostuneet vanteet korvattiin uudemmilla teräsvanteilla. Eteen tuli 20” kiekko. Alkuperäisessä pyörässä olleet vahvat, mutta tahkojuuston tapaan rei’itetyt umpikumiset jouduttiin korvaamaan ilmakumirenkailla.

Rungon reiät umpeen

Istuinta oli jo edellinen omistaja yrittänyt vahvistaa tukiraudoilla, mutta enää siitä ei saanut kalua. Seppo jätti jäljelle sen verran pellin reunoja kuin materiaali näytti kestävän, mutta kauniisti perforoidun istuimen keskiosan hän leikkasi irti ja käytti uuden mallina. Ohueen peltiin leikattiin samanlaiset pisaranmuotoiset tuuletusreiät kuin Pikajalka 30

10

vanhassakin oli. Jalkapellin kanssa meneteltiin samoin.

Uudet ja vanhat osat hitsattiin kiinni toisiinsa.

Muutoin runko oli kohtuullisen hyvässä kunnossa.

Putket olivat vahvaa terästä, joka kaipasi vain ruosteen puhdistamista ja uutta pintakäsittelyä.

Veto ja jarru

Ajopeli liikkui vetämällä ja työntämällä ohjauspyörän vartta. Veto toimii kummankin suuntaisella liikkeellä niin kuin resiinassa. Ohjauspyörän kääntäminen vaikuttaa pieneen etupyörään, joka antaa hyvin pienen kääntösäteen. Parkkeeraaminen käy näppärästi, sillä ajopelissä on myös pakki. Menosuunta vaihdetaan istuimen vieressä olevasta vivusta, joka vaikuttaa suoraan taka-akselilla olevaan hahloon.

Jarrun kanssa Seppo ja Jorma joutuivatkin tuumaamaan pitkään. Osa laitteesta oli hävinnyt, mutta istuimen alla olevassa vaakaputkessa oli sen verran selviä kulumisen jälkiä, että alkuperäisten osien koosta

11

Pikajalka 30

ja toiminnasta sai hyvän kuvan. Jarrutangot ja nivelet rekonstruoitiin näiden jälkien pohjalta. Jarrukahva näyttääkin nyt luontevalta, ja jarru tuntuu hiljentävän vauhtia riittävästi.

Viimeistely

Seppo rapsutti pyörän runkoa hyvin varovasti ja huolellisesti, mutta mitään muuta väriä kuin mustaa ei löytynyt. Niinpä entisöity laite ehostettiin alkuperäiseen loistoonsa mustalla maalilla. Valmiissa pelissä voi mielessään nähdä yhteyksiä ruumisvaunuihin tai ensimmäisiin autoihin, joissa istuttiin samaan tyyliin avopenkillä pyörien välissä.

Mustat ilmarenkaat näyttävät nyt luontevalta valinnalta. Alkuperäisen kaltaista paksua ja rei’itettyä umpikumia on vielä vaikeampi löytää kuin isopyöräisten sormenvahvuista. Pohjapellin päällä on yksi puuosakin, jonka Seppo on uusinut ja patinoinut paikoilleen.

Menoksi

Pääsin koettamaan ajamista. Luulin ensin, että vaihde ei ole päällä tai että sain koneen jo hajalle ennen kuin minulle huomautettiin, että pitää käyttää voimia ja vetää olan takaa. Kyllähän Barbara sitten liikahti, kun alkoi keinuttaa edestakaisin hyvää tahtia. Vetoakseli kaipasi hieman säätämistä, jotta ohjausvarren suunnanvaihto sujui juohevasti. Vauhtiin päästyään Barbara kulki lähes hyvää kävelyvauhtia hiekkapintaisella takapihalla. Tosin kumit olivat hieman löysällä.

Todennäköisesti kovalla pinnalla ja täysillä kumeilla vauhti olisi noussut helposti yli 10 tuntikilometrin tasaisella. Ylämäkipeli tämä ei kyllä olisi.

Barbarasta jäi kaipaamaan vaihteita, jotka olisivat tehneet ajosta huomattavasti sujuvampaa.

Kokonaisratkaisuiltaan Barbara muistuttaa Kuhmoisten kinneriä, joka on esitelty Pikajalassa vuosia sitten. Molemmissa on istumapaikka isojen takapyörien välissä, edessä pieni ohjauspyörä ja molemmat kääntyvät näppärästi.

Mikä La Pavane on?

Istumajärjestely muistuttaa paitsi ensimmäisiä henkilöautoja, myös 1880-luvun kolmipyöräisiä isopyöräisiä polkupyöriä, joita erityisesti naiset käyttivät pitkien hameittensa kanssa. Sen vuoksi Seppokin oli kutsunut malliksi verstasnaapurinsa Miian, joka päivänvarjoineen näytti lomailevalta prinsessalta teräsratsun selässä. Kolmipyöräisessä on vissiä glamouria. Seppo onkin mielessään sijoittanut kolmipyöräisen yläluokkaisen naisen käyttöön Rivieran rannalle 1800-luvun viimeiselle vuosikymmenelle.

Polkupyörähistorioista tämän La Pavanen kaltaisia menopelejä ei ole löytynyt. Ahkera netin selailu toi kuitenkin kohdalle pari sattumaa. Se, että pyörää ei tarvitse polkea, vaikuttaa luontuvan naisille, mutta myös eräille erityisryhmille. La Pavane on pariisilainen valmistaja, joka ensimmäisen maailmansodan jälkeen teki invalidikulkuneuvoja. Sepon ketjuvetoinen kolmipyörä on säilynyt hyvin, vaikkei sillä todennäköisesti ole kovin laajaa käyttöä ollut. Raajarikon kannalta se lienee ollut miellyttävämpi kuin käsin maata pitkin pikkupyörien varassa työnnettävä laatikko, joka oli kovin yleinen sotainvalidien kulkuneuvo.

Myöhemmin 1920-luvulla tätä peliä ruvettiin varustamaan 125-kuutioisella moottorilla ja paksuilla ilmakumirenkailla, jolloin se alkoi olla jo monipuolisempi kulkupeli.

Istuinpellissä on vähän vanhaa peltiä reunalla, mutta reiät on tehty uuteen peltiin. Konservaattorin käden jälki on jämptiä.

La Pavanen veto oli ymmärrettävä, mutta jarrun rekonstruoimisessa oli puuhaa.

Pikajalka 30

12

La Pavane ehostettuna valmiina lähtöön.

13

Pikajalka 30

Muitakin erikoisuuksia

Seppo Vuorinen on kiinnostunut erikoisista kulkupeleistä. Hänellä oli varastossaan parhaat päivänsä nähnyt riksa Kauko-Idästä. Näiden kulkupelien tekniikka on muuttunut hitaasti, eikä tämän polkupyörätaksin ikää ollut helppo päätellä muutoin kuin lievästä kuluneisuudesta, rautalankapaikkausten määrästä ja alkavasta ruosteesta. Ainakin yli 50-vuotias peli näytti olevan.

Riksan kunnostaminen ei Seppoa innostanut, ja hän pani sen myyntiin Turun Mobilistien Syys-Heikki -markkinoilla heti haastatteluni jälkeen. Pyörä oli ollut tapahtuman magneetti, josta asiakkaat kilvan taistelivat. Uusi koti löytyi Lahdesta.

Sepon työhuoneen varastossa on kymmeniä banaanilaatikoita, joiden sisältönä on matkamuistoja Neuvostoliitosta. Nostalgia on herännyt vähän samaan tapaan kuin derkkumuotikin.

Laatikoista löytyy muutakin kuin vain huiveja ja maatuskanukkeja. Varastossa on myös vanha neuvostoliittolainen polkupyörä, jolla on kuulemma voitettu kisojakin. Näistä XB3 Cпорт -pyöristä nykynuoret mieluusti tekevät eksoottisia fiksejä.

Miia, joka on ollut Sepon muusa pitkän remonttijakson aikana, on Barbaran etuoikeutettu kuski.

Pikajalka 30

14

Täydennystä Velojen polkupyörämerkkiluetteloon Imperator O/Y Carlson

O/Y Carlsonin vaiheista on tehty 100- ja 150-vuotishistoriikit. Niistä ei pyöriin liittyviä viitteitä paljoa löydy, pyörämyynnistä vähän mutta koonnista ei.

Liikkeen muutot ja sotien aikaiset paloturvallisuusmääräykset ovat verottaneet yrityksen arkistoja.

Viimeisten vuosikymmenten ajaltakaan ei mainintoja ole. Ilmeisesti pyörät näyttelivät vähäistä osaa tässä jo useammallekin paikkakunnalle asettuneesta yleistavaratalosta.

Carlsonin edeltäjä oli Juantehtaan rautakauppa, Suomen kolmas varsinainen rautakauppa. Liike perustettiin v. 1859 ja toimi alunalkaen Juankosken Juantehtaan myymälänä toimittaen tehtaan metallituotteita Kuopioon. Vuonna 1874 liikkeen hoitajaksi tuli John Carlson. Myöhemmin koko liike siirtyi Carlsonin omistukseen, ja yhteys tehtaaseen lakkasi.

Historiikin mukaan: Vuonna 1869 kuopiolainen puuseppä Alex Sauren tarjosi myyntiin ”sukkelajalka velocipediä” ja amerikkalaisia ompelukoneita.

Vasta 1870-luvun alussa Juantehtaan rautakauppa havahtui näkemään uuden ajan merkit, ja vuonna 1871 varastoon hankittiin mm. neljä ”velocipediä”, ilmeisesti kolmipyöräistä.

Varovaisuudesta saattoi olla hyötyäkin, sillä vasta 1873 yksi niistä saatiin myydyksi 35 mk:n hinnasta.

Kahden vuoden päästä varastoa uskallettiin täydentää yhdellä pyörällä. Vielä 1883 varastossa oli jäljellä kolme sukkelajalkaa.

Kirjasta ei selviä, kenen valmistamia pyörät olivat.

Tapio-lehdessä 17.4.1869 ja Uudessa Suomettaressa 22.4.1869 olleissa Strömsdalin rautatehtaan pyörävalmistusuutisissa saattoi hyvinkin olla kyse Pietariin tai muualle Venäjälle viedystä tai viedyistä kappaleista. Venäjällähän tehtaan omistus ja ylin johto tuohon aikaan olivat.

Oma Imperatorini (kuvassa) on 1940–1950-lukujen vaiheilta.

Kari Oksman Lähteet: Eero Hietakari, Juantehtaan rautakauppa 1859-1959 Nina Pelli, Valuraudasta korkokenkiin, Oy Carlson 150 vuotta.

15

Pikajalka 30

PELLAVA-AJOISSA

Jaska ja Rauno arboretumissa tauolla.

- Pois alta, mulla ei oo jarruja!

Huutaa Hätösen Jaska laskiessaan alas arboretumin polkua Pyhäjärven rantaan. Lauantaipäivä on kaunis ja puistossa paljon väkeä. Väkisinkin siinä katseet kääntyvät kun yhdeksättä kymmentä käyvä herrasmies laskee tumma puku päällään vanhalla pyörällä mäkeä.

Tampereen Tallipihalla oli väkeä satamäärin tutustumassa vanhojen asujen viehätykseen, käymässä kauppaa, ottamassa itsestään studiokuvia tai pitämässä muutoin lystiä historiallisissa kulisseissa.

Jo toisen kerran Vanhat Velot osallistuivat Fintage ry:n Suvi-Vintage -tapahtumaan omalla Pellava-ajo -tempauksellaan. Pyöräilijöitä oli kertynyt ainakin kaksi kertaa niin paljon kuin esikoistapahtumassa.

Vaihteleva oli niin pyöräilijöiden kuin pyörienkin joukko, nuoria ja vanhoja, pieniä ja suuria, vaan kaikki hyvin tyylikkäitä.

Rauno Pääskyn johdattelemana ajettiin pitkin keskustan rauhallisia katuja, Alarannassa ja Ratinassa.

Teksti ja kuvat Markku Lahtinen Rantaraitilla tervehdittiin iloisia vastaantulijoita ja ajettiin Hatanpäälle tauolle. Tilaisuutta juhlistettiin monin juhlapuhein ja -juomin. Kuvattavana olleet hääparit vieraineen tulivat ihastelemaan vanhoja pyöriä ja pellavaisissa kesäasuissaan keikisteleviä pyöräilijöitä.

Matka jatkui halki eteläisten kaupunginosien puistikoiden ja pitkin omakotialueiden katuna aina Viinikanpuistoon, jossa paikalliset alkuasukkaat parhaillaan viettivät yhteistä laatuaikaa. Pyöräsaattueemme herätti oitis innostusta ja ihastusta. Monet halusivat liittyä seurueeseen, ja kätevimmät kävivät jo hakemassa omat pyörävanhuksensa nähtäviksemme.

Erityisesti hieno englantilainen Rudge herätti kateutta ajajissa. Omistaja tarjosikin pyörää ostettavaksi sitä paremmin arvostavalle kaksipyöräisten ystävälle.

Matka päättyi sinne, mistä se alkoikin, vanhojen tavaroiden ihanaan seuraan.

Pikajalka 30

16

Lähdön meininkiä Tallipihalla.

Hannu oli jättänyt poliisipalttoon kotiin.

Jaska tutkii Rudgea Viinikasnpuistossa.

17

Pikajalka 30

VANHAT PYÖRÄT SAARISTOSSA Vaasassa ajettiin tänä vuonna jo kolmannen kerran Retrokilpurit-kokoontumisajo vanhoille kilpapyörille. Reitti oli uusittu, tällä kertaa ajoimme UNESCON maailmanperintöalueella Raippaluodossa. Reitti on rankattu yhdeksi Suomen viidestä kauneimmasta pyöräilyreitistä.

Ajajia oli lauantain 100 kilometrin reitillä noin 50 kuten aikaisempinakin vuosina. Lyhyempi noin 25 km reitti ajettiin sunnuntaina, tässä perheajossa oli mukana noin 30 kuljettajaa. Ilmojen haltija on ollut meille suopea kaikki nämä vuodet, niin tänäkin

vuonna. Tampereen sankarit ajoivat taas Tampereelta yötä myöten Seinäjoen kautta Vaasaan, ottivat museon pihamaalla pikku torkut ja ajoivat reippaina 100 km lenkin. Osoittaa hienoa asennetta, tuollaisen suorituksen kunniaksi on jo hattua nostettava.

Ajon jälkeen perinteiseen tyyliin maittava Sweet Vaasan valmistama pasta-ateria ja sen jälkeen rentoa seurustelua hyvässä seurassa. Tyylikkäimmille pyörille jaettiin tänäkin vuonna kultaa ja kunniaa niin että ropisi. Erityiskiitos pääsponsorillemme Vaasan kaupungille, joka mahdollisti tämän hienon tapahtuman.

Pikajalka 30

18

Teksti Mikko RĂĽberg Kuvat Sami Saastamoinen

19

Pikajalka 30

Jos ei ole

Lähdin taas Kälviälle etsimään jutun juurta. Naapurit sanovat kälviäläisestä, että se on joko hullu tai pyöräilijä. Esa Riippa päätti jo nuorena että pyörä pitää olla, jottei hulluksi haukuttaisi, vaikka onkin taiteilija.

Pikajalka 30

20

Pyöräilijä on Hullu

Huokausten silta.. Esa Riipan etsaus ja akvatintatyö.

Teksti ja kuvat Markku Lahtinen Esa Riippa elää paritalossa. Toinen puolikas on asumiselle, toinen taiteelle. Heinäkuun helteinen aurinko paahtaa pihamaalle, jossa taiteilija lueskelee lehteä, kun saavun. Niin kuin aina pyöräilijälle tuleekin, Riippa tarjoaa ensin juotavaa ennen kuin tivaa tarkemmin asiaani, vaikka pyöräni onkin auton perässä. Hän ei ole ottanut todesta puhelimessa esittämääni ajatusta, että teen juttuja pyöräilyaiheisista taideteoksista ja taiteilijoista.

Esiteltyäni hieman Pikajalkoja ja pyöräilytaidetta pääsemme vauhtiin. Meillä tuntuu olevan paljon samanlaisia kokemuksia ja näkemyksiä, eikä puheesta ole tulla loppua. Lopulta joudunkin väkivaltaisesti keskeyttämään tarinoinnin ehtiäkseni pyöräilemään ja poikkeamaan Kälviän maanmainiossa pyöräkaupassa.

21

Pikajalka 30

Pitkä ura kuvataiteilijana

Esa Riippa aloitti taideopintonsa jo 1960-luvun lopulla. Metalligrafiikan taitonsa hän oppi mestari K:n eli Pentti Kaskipuron luokalla, samassa ryhmässä, jossa oppinsa on saanut suuri kaarti suomalaisia taidegraafikoita, tunnetuimpina ehkä Outi Heiskanen, Elina Luukanen ja Marjatta Nuoreva. Vapaaksi taiteilijaksi Riippa jäi 1970-luvun lopulla saatuaan valtionpalkinnon ja pitkän apurahan. Esa Riippa on ollut pari vuotta eläkkeellä, mutta töiden tekemistä hän ei ole jättänyt.

Luovan työn tekijän on vaikea lopettaa luovuuttaan, mutta hidastaa voi.

Riipan grafiikkaan on tiivistynyt tekotavan rauhallisuuden vuoksi eräänlaista hitauden viisautta.

Taiteilija toteaa taiteen trendien ehtivän vaihtua ennen kuin hänen laattansa on valmis. Riippa käyttää

”erityinen kyky kiehtoa ja lumota”

Anders Zornin viivasyövytys. Alkoiko vanhan taiteilijan sillmä olla enemmän miehen silmä?

grafiikassaan värejä toisin kuin opettajansa Pentti Kaskipuro. Yhteistä mestarin kanssa on pyrkimys ajattomuuteen ja viehtymys esineasetelmiin. Mallia hän käyttää harvoin, tarkan yhdennäköisyyden sijaan hän hakee asioiden karaktääriä.

“Suomalaisessa kuvataiteessa Esa Riippaa on vuoden 1972 ensiesiintymisestä lähtien pidetty poikkeuksellisen lahjakkaana taidegraafikkona, jolla on erityinen kyky kiehtoa ja lumota. Graafikkona hän on yksityisfilosofi, joka muotoilee pieniä sarkastisia huomioita elämänmenosta. Hän tulkitsee yleisiä, kaikille tuttuja tuntemuksia puhuttelevalla tavalla ja uskaltautuu toisinaan jopa sentimentaaliseksi”, kirjoittaa kriitikko Dan Sundell kirjassa “Esa Riippa: Grafiikkaa” vuodelta 1997.

- On olemassa ihmisiä, jotka kuulevat ääniä.

Minä näen kuvia. Ne ovat niin voimakkaita, että

haluan tuoda ne muidenkin nähtäväksi, Riippa sanoo ja kertoo löytäneensä esityskeinonsa grafiikasta.

- En ole maalari, vaikka pidänkin maalauksellisuudesta. En ole kuvanveistäjä, vaikka pidänkin plastisuudesta. Grafiikka elää maalauksen ja kuvanveiston välissä. Sillä saa aikaan voimakkaita pintastruktuureja ja sillä on helppo kuvata muotoja.

Metalligrafiikassa sävyt saadaan aikaan eripituisilla laatan syövytysajoilla. Riippa on taiturimainen laatan työstäjä ja syövyttäjä. Väriskaalaa venytetään äärimmilleen. Jo kahdella värillä voi tuottaa kuvaan rikkaan värimaailman.

Riippa pitää grafiikan tekemistä myös käsityöläisyytenä. Jokaisella ihmisellä on oma jäljittelemätön käsialansa, jonka tunnista jo yhdestä ohuesta viivasta.

Persoonallisuutta, käsialaa ja käsityötä arvostetaan.

Pikajalka 30

22

”siirtyi trendien mukaisesti maastopyöräilyyn”

Italialainen Giuseppe Viviani kuuluu Riipan suosikkeihin ainakin pyöräilytaiteessa.

Pitkä ura myös pyöräilijänä

Riippojen suku on taiteellisesti lahjakasta, puolet lähipiiristä on joko muusikoita tai kuvataiteilijoita. Mutta pyöräilijöitä ovat tietenkin kaikki, ainakin kälviäläiset.

Nuorempana Riippa harrasti pyöräretkeilyä. Hän aloitti Jopolla Ahvenanmaan valloituksen, mutta kokemuksen karttuessa vaihtoi Tunturin retkipyörään, joita kulutti loppuun parikin kappaletta. 1990-luvulla hän siirtyi trendien mukaisesti maastopyöräilyyn.

Viime aikoina Riippa on huomannut nojapyöräilyn soveltuvan parhaiten anatomialleen. Kolmipyöräinen nojapyörä on lähtövalmiina talon seinustalla.

Sillä pääsee näppärästi käymään asioilla muutaman kilometrin päässä Kälviän keskustassa. Myös Riipan vakikehystäjä on vannoutunut pyöräilijä, Kälviältä hänkin.

23

Pikajalka 30

Maisemia, asetelmia ja musiikkia

Esa Riippa katselee pilviä kuin lapset ja etsii niistä hahmoja. Hahmoista muodostuu osia myös hänen töihinsä. Samoin hän tarkastelee muita maiseman elementtejä, ojia, peltoja, metsiköitä. Usein niillä on tarina kerrottavana suoraan katsojalle.

Riipan kuva-aiheen innoittajana voi olla erikoinen valoilmiö, lumen peittämään sänkipeltoon piirtyneet traktorin jäljet tai syysillan epätodellinen värimaailma.

Valmis kuva on yleensä synteesi monesta paikasta ja monesta hetkestä. Häkkiteema, nuket ja linnut esiintyvät usein hänen tuotannossaan. Myös musiikilliset teemat toistuvat taiteilijan tuotannossa.

Esa Riipan työt ovat kuvallisia äänimaisemia. Tästä oivallinen esimerkki on työ nimeltä Kuulija, jossa parrakas mies on Crescent-pyörällään pysähtynyt lakeuksien keskelle. On ilta, varjot ovat mailin pituiset. Äänimaisema on läsnä yhtä vahvasti kuin maalaismai-

Esa Riippa nautiskelee kauppamatkoistaan nojapyörällä. Kälviän keskusta on sopivalla etäisyydellä asiointipyöräilyyn.

semakin. Kumipyörän hiljainen ratina soraa vasten on häirinnyt, ja miehen on pitänyt pysähtyä kuulostelemaan. Yölaulajat virittelevät viulujaan. Riippa selittää pyörän valintaa: ”Saa kerrankin polkea ruotsalaista!”.

Pyörä on kuin naisen vartalo

Puhumme hieman ruotsalaisesta taiteesta, pyöräilykuvia tehneestä Mikael Kihlmanista, historiallisia sommitelmia maalanneesta Carl Larssonista ja maailmanmiehestä Anders Zornista. Riippa puhuu vertauksin. Anders Zorn tiedetään taituriksi, joka muutamalla vedolla saattoi luoda tarkan illuusion kohteestaan. Hänen mieliaiheitaan olivat naiset rannalla. Riippa totesi Zornin vanhemmiten kuvanneen näitä ranta-asuissaan keikailevia naisia miehenä, ei taitelijana. Viivat tuppasivat korostamaan aiheen muotoja enemmän kuin muodostavan taideteoksen.

Näin täytyy ajatella myös pyörän kuvaa taiteessa, sitä ei tehdä pyörän ehdoilla vaan sommittelun kannalta.

Tosin monet vanhat työt antavat luotettavan kuvan

myös pyörän teknisistä ratkaisuista, mutta se ei ole tätä nykyä olennaista.

Riippa kertoo italialaisen graafikon Giuseppe Vivianin tehneen useita polkupyöräaiheisia grafiikanlehtiä. Hajallaan olevasta kirjastostaan hän ei kuitenkaan tähän hätään löydä Viviani-kirjaa.

Riipalla oli onni päästä Suomen Taiteilijaseuran ateljeeseen Toscanan Grassinaan jo nuorella iällä. Siellä hän pääsi tutustumaan paikalliseen elämäntapaan ja ihmisiin. Italiaan sijoittuu myös Riipan ensimmäinen pyöräilyaiheinen grafiikanlehti.

Taiteilijoilla on yleensä lämmin suhde Italiaan tai Ranskaan, taiteen kehtoihin. Ne ovat olleet myös pyörien ja pyörän osien muotoilun ja kehityksen kärkimaita. Italiassa paljon liikkuneena Riippa on ihastunut italialaisten arkipyörien muotoihin, joissa kaarevat ja suorat linjat yhtyvät sulavaksi kompositioksi. Riippa myöntää pyörän estetiikan olevan kiehtovaa. Vanhat pyörät kaarevine linjoineen ovat erityisen kiinnostavia.

Pikajalka 30

24

Ulkomaan velot Ranska PARCOURS CYCLES

St. Etienne oli tänä vuonna eräs etappipaikka Ranskan ympäriajossa. Tämä lienee osasyynä siihen että paikallinen taiteen ja tekniikan museo järjesti näyttelyn ensinnäkin pyörien historiasta ja toisekseen St. Etiennen pyöräteollisuudesta. Paikallisten yrittäjien tuotokset olivat runsaslukuisesti edustettuina näyttelyssä.

Pohjakerroksen näyttelyssä oli näyttävä kattaus draisiennestä lähtien isopyöräisten ja safety pyörien kautta aivan moderneihin pyöriin. Jotenkin hiipi mieleen josko hollannin museon miehet olivat olleet täälläkin avustamassa kuten taannoin Vapriikin Velomania-näyttelyssä. Yhtäläisyyksiä oli havaittavissa. St Etiennessä on ollut jopa Ranskan mittapuun mukaan merkittävää pyöräteollisuutta. Useita tuttuja merkkejä oli esillä, kuten Manufrance, Mercier, Panel, Vélocio, Ravat ja Automoto, joka 60-luvun alussa sulautui Peugeotiin, runkovalmistaja Vitus ja osavalmistaja Stronglight jne. - MR

Ruotsi CYKEL

Tukholman Arkitekt- och designcentrumin hieno pyöränäyttely on auki 6.10 asti, joten jos oikein kiirettä pitää niin vielä ehtii.

Samaan tapaan kuin Velomaniassa ja St. Etiennen näyttelyssä Tukholmassa esitellään pyörän historia. Vanhemman pään laitteissa on hienosti tuotu esiin erilaiset vaihtoehdot perinteisille ketjuille, muun muassa Svea-pyörä, jota ei poljeta vaan trampataan. Samoin ruotsalaiset ystävämme ovat ottaneet huomioon pienet pyöräilijät lastenpyörillä. Erikoisuus sinänsä oli vielä paketissa oleva muovipyörä Itera.

Hienoja ideoita näyttelyyn olivat mm. Crescentin mainosjulisteista tehty seinä ja vitriiniin puretut pyörät. -MR

Uusimaa RETROKILPURIT KOHTAA WAUHTIAJOT

Saavuin tapahtumapaikalle hyvissä ajoin perjantaina. Järjestäjät olivat jo pystyttäneet ”tanssiteltan” ja ravintolan. Tuttu sirkusvaunukin oli jo tuotu paikalle. Illan teemana oli osakirppis ja tuttujen kanssa rupattelu. Kovin myöhään ei ollut varaa iltaa viettää, koska seuraavan päivän ajon lähtö oli aamukahdeksalta.

Kaikesta huolimatta olimme paikalla jo klo 7:00 aamukahvilla.

Elokuun puolivälissä oli jo helteistä päästy eroon, ja jännityksen aihe olikin, millaisessa säässä pääsisimme matkasta nauttimaan. Pitemmälle 100km retkelle starttasi noin 80 sankaria, myös naisia runsaslukuinen joukko. Poliisisaattueessa ajettiin itään, ja noin 20 km siirtymätaipaleen jälkeen startattiin 40km pikataipaleelle, jonka kärkiajajat ajoivat alle tunnin, huimaa menoa sillä raju sadekuurokin pääsi yllättämään.

No, luonto kuivaa minkä kastelee, ja taukopaikalle päästiinkin melko kuivana nauttimaan pientä välipalaa. Juusto, metukka, patonki ja raparperimehu maistuvatkin tässä vaiheessa mainioilta. Loppupätkä ajettiin ryhmäajona ensin vanhankaupungin lahdelle, jossa liityimme lyhyemmän matkan ajajien seuraan, ja siitä letkassa läpi kaupungin takaisin Lapinlahden lataamon puistoon.

Ajon jälkeen oli kiva pulahtaa läheiseen mereen ja nauttia paikalle pystytetystä telttasaunasta. Mainiot tarjoilut, Wauhti-orkesteri ja loistava seura viihdyttivät myöhään yöhön. Hienoa että tällaisia tapahtumia järjestetään. Kiitos. -MR 25

Pikajalka 30

Kerhokuulumisia Pinnojen välejä

Payöräpajalta Ostetaan ja myydään

Koonnut Risto Lehto

Pyörän mahdollisesti saamista kolhuista lehti ei mainitse mitään.

Polkupyöräilijän kirkkomatka

Ajettiin ennenkin

Suuri Tietokirja vuodelta 1961 kertoo, että 1884 pyöräkilpailuissa Lontoon Kristallipalatsin radalla oli 20 000 katsojaa seuraamassa Englannin kuuluisimpien pyöräilijöiden Englishin ja Reynoldsin veljesten sekä ranskalaisen de Civryn välistä kilpailua. Amerikassa Springfieldin neljän päivän ajot 1884 keräsivät 40 000 katsojaa joka päivä.

Kirja toteaa, että hämmästyttävän korkealuokkaisia tuloksia saavutettiin jo tuon ajan korkeilla ja meidän silmissämme hilpeiltä näyttävillä pyörillä.

Englantilainen H.L. Cortis ajoi mailin ajassa 2.28.8 vuonna 1890 ja hänen maanmiehensä B.W. Attlee polki vuotta myöhemmin tunnissa 33 963 metriä.

Englantilainen Lennox polki vuonna 1884 puolestaan halki Englannin, etelästä pohjoiseen (1,486 km), kuudessa vuorokaudessa ja 19 tunnissa.

Päin seinää

Aamulehti Tampereelta uutisoi 9.6.1910: ”Päin seinää ajaa jyskähdytteli eilen eräs polkupyöräilijä Kauppa- ja Kuninkaankadun kulmassa. Lujaa vauhtia ajaa porhalsi mies Kauppakatua alas ja koetti kääntyä Kuninkaankadulle, mutta jarru ei toiminutkaan, joten pyöräilijä pyörineen meni päin seinää. Mitään suurempaa vahinkoa hänelle ei kuitenkaan tapahtunut”.

1920-luvulla polkupyörän omistaminen oli suurta huutoa. Olihan se ahkeruuden ja edistyksellisyyden näkyvä merkki. Perkiön Eenok Eräjärvellä sai ostettua polkupyörän. Mutta kun Perkiöstä ei ollut tietä kirkolle, piti pyörää kantaa selässä parisen kilometriä Eerolan mutkaan, eli valtion maantielle asti. Siitä oli sitten mahdollisuus jo ajaa muutama sata metriä kirkon mäelle. Oli se komeaa, kun pyörä sitten nojasi kirkkoaitaa vasten kirkonmenojen ajan ja ihmiset tiesivät omistajankin.

Sama kantaminen toistui takaisin kotiin mentäessä.

Purkiainen nauraa, Eräjärvi Seura 1996

POLKUPYÖRIEN uusia osia n. vv.

1930–1980. Hameverkkoja, lasisia kissansilmiä, napoja etu- ja taka-, kampia, rattaita, ketjuja, polkimien kumeja, keskiön osia, etuhaarukan osia, etuhaarukoita, ohjaustangon kannatinputkia, suoria, mutkallisia ja joutsenkaulallisia, kädensijoja, puisia, pakeliittisia, kumisia ja muovisia, lyhtyjä, dynamoita, merkkejä, vanteita, pinnoja, lokasuojia, pakettitelineitä, ketjusuojia, antiikkinapojen käytettyjä osia, käytettyjä satuloita, satulankanntinputkia, työkalulaatikoita ym. ym.

Ajamaton Hermes-pyörä 28” miesten n. v. 1950, uusia runkoja, miesten ja naisten pyöriä, nuorisopyöriä, tavarapyöriä 2- ja 3-pyöräisiä, korjausteline, rihtauspukki. Hannu Mattila puh. (09) 4209080 tai 045 1235648

Viisasteluako?

Uutisten mukaan Suomi pärjää pyöräilymaana, mutta ei loista. Se sijoittuu silti neljänneksi Tanskan, Hollannin ja Ruotsin jälkeen.

STT:n haastattelema tutkijatohtori sanoo, että keskustoissa jalankulkijan tulee olla kuningas ja pyöräilijän kakkonen.

Pikkulinnut ovat kyllä tviittailleet, että meillä Suomessa pyöräilijä on pääministeri.

Monipuoliset kisat

Ilmoitus Aamulehdessä 24.5.1914: ”Pyrinnön koko maata käsittävät Juoksu-, Pyöräily- ja Moottoripyöräkilpailut Hippoksen kilpa-autoradalla tänään sunnuntaina, alkaen klo 12 päivällä.”.

RUDGE, englantilainen klassikkopyörä myytävänä. Tampereen Viinikassa. Koteloitu kettinki, vannejarrut, valolaite ja kaikki herkut. Hyvänä pidetty. Tarjoukset s-postilla tittiina. repka@gmail.com tai puh.0400 302 529 Pikajalka 30

26

Huoneentaulu Teksti Markku Lahtinen Esa Riippa (s. 1947) on töissään keskittynyt metalligrafiikkaan.

Hänen välineensä ovat kuparilevy, happo ja syväpainopaperi. Riippa on saanut oppinsa Pentti Kaskipuron koulussa, missä on painotettu huolellista käsityöläisyyttä taiteellisen näkemyksen ohella. Riippa on ollut hyvin tuottelias graafikko.

Hän laskeskelee tehneensä urallaan noin 650 grafiikanlehteä.

Esiteltävä työ on viivasyövytys- ja akvatintatekniikoilla syövytetty, kaksivärinen grafiikan lehti. Kummallekin värisävylle on tehty oma painolaattansa, jotka on peräjälkeen painettu paperille.

Laattaan on hapossa syövytetty ensin viivakuvio ja sen jälkeen harmaasävyt. Tekniikat ovat vanhoja, niiden mestareita ovat olleet mm.

Rembrandt, Goya ja Picasso.

Melkein bänks on vuodelta 1982. Aiheeseen on vaikuttanut Riipan oleskelu Italiassa Suomen Taiteilijaseuran ateljeetalossa Grassinassa, Toscanassa. Työn miljöönä on italialainen kaupunkinäkymä rapattuine seinineen, katselukorkeudella sijaitsevine ikkunoineen ja katukivineen.

Työn aihe ei silti ole pelkkä miljöö, vaan ihmiset miljöössä ja suhteessa toisiinsa. Teoksessa on parisuhdeteema, joka herättää välittömästi monenlaisia mielleyhtymiä vaikka nimeä ei tietäisikään.

Seinään nojaileva nuori mies ja ikkunasta tuijottava nuori nainen eivät näytä välittävän toisistaan, vaan katselevat joutilaina kauas pois. Eron tuska ja tulevaisuuden epävarmuus kuvastuvat kasvoista ja miehen asennosta. Puoliavoin ikkuna kertoo etäisyydestä, jota on vaikea lähentää.

Tämän lehden lukijoita kiinnostaa nuoren parin ohella myös polkupyörä, joka nojaa seinään pojan vieressä kuva-alan reunalla.

27

Pikajalka 30

Riippa on kertonut viehtymyksestään klassisen pyörän muotoihin.

Kauneimmillaan muodot ovat naistenpyörissä, jollainen tähänkin on kuvattu. Se on tuiki tavallinen arkipyörä, jollaisia Ranskassa ja Italiassa näihin aikoihin valmis-

tettiin. Saman ajan suomalaisista naistenpyöristä tämän erottaa ohuemmista renkaista ja suoremmasta ohjaustangosta.

Riipan muita pyöräilyaiheisia töitä esitellään tämän lehden tulevissa numeroissa.

Esa Riippa, Melkein bänks.

Etsaus ja akvatinta.

1982.

TEMPPU JA KUINKA SE TEHDÄÄN Vanhojen Velojen kunnioitettu puheenjohtaja vaatii sankarillisuutta pyöräilijöiltä: on osattava temppuja. Hyvin on pärjätty tähän saakka ilmankin. Ilmi tullut vaatimus asettaa harrastuksen kokonaan uuteen valoon. Eikö riitäkään, että osaa ajaa jotakuinkin suoraan, väistellä vastaantulijoita ja autoja, pistää valot pimeällä ja pukeutua korrektisti kokoontumisajoihin?

Haaste oli pakko ottaa vastaan.

Tunnetustihan elämä on koko ajan riskinottoa. Pyöräilyn alkeita opetellessakin tuli selvästi ilmi, että jos ajoi ilman käsiä niin kohta sitten ajoi ilman hampaita.

Onneksi alaan, pyörätemppuiluun, voi perehtyä kirjallisuuden avulla.

Useimmilla vanhoilla veloilla lienee kotikirjaston kunniapaikalla Isabel Marksin teos Fancy Cycling, Trick Riding for Amateurs vuodelta 1901. Siinäpä on tuoretta tietoa alasta kiinnostuneille. Kirjan mukaan näyttää siltä, että kullekin tempulle on jo tuolloin ollut vakiintunut termi, joita vastaavia kuulemme nykyisin rullalautailun tai freestyle-mäenlaskun yhteydessä. Vanhoille veloille olisi nyt kunnia-asia saada termeille suomenkieliset vastineet.

Täytyy myöntää, että harrastuksen tässä vaiheessa moni temppu jäi kuivaharjoittelun varaan. Tässä oli erinomaisena apuna tukeva aita, johon saattoi nojata. Ei puhettakaan, että temppua olisi voinut yrittää ilman tukea ja niin, että kukaan olisi ehtinyt ottaa tilanteesta kuvaa. Niin nopeata valotusaikaa ei ole vielä keksitty.

Seuraavaksi kaavailtiin ryhmätemppua, jossa kaksi ajaa rinnakkain samaan suuntaan ja heidän hartioilla pitämässään tangossa roikkuu kolmas temppuja tehden. Tämä tyrehtyi siihen, että ainoa sopiva riuku oli oksasahan varsi, eikä sahanterää saanut irti. Nykyisen terveydenhoidon pitkät jonotusajat saivat luopumaan tästä tempusta. Mieleen piirtyi kuva, jossa irtisahautuneen käden kanssa jonotetaan päivystykseen

ja koetetaan keksiä järkevää selitystä tapahtuneeseen.

Lopulta löytyi temppu, joka likimain onnistui. Kun tavallisestikin tulee tehdyksi asiat nurinperin, onnistui takaperinajo jotenkuten. Siinä ei tiennyt, minne oli menossa, mutta sellaistahan meno on muutenkin nykymaailmassa. Itsesuojeluvaisto oli sikäli tallella, että temppu tehtiin märällä ja pehmeällä nurmikolla, eikä rotvallinreunoja ollut lähettyvillä. Ja sauna oli lämpiämässä.

Viimeisenä vetona oli ottaa alkeisnuorisojaosto remmiin. Itseluottamus jaostolla oli kohdallaan eikä itsesuojeluvaisto ollut haittana. Jalat nousivat kevyesti ohjaustangon alle. Siinä se oli.

Haastan vanhan velon Seppo Kuurilan Kuopiosta tekemään temppunsa ja kertomaan kuinka se tehdään.

Osa 2. Selinajo

Teksti Osmo Karttunen Kuvat Eija Enäsuo

Pikajalka 30

28