Pikajalka 40

Vanhatvelot.org 1

1/2017 6 €

Pikajalka 40

Kansanpyörä Askolasta Legenda Teuvo Louhivuori Kevään ajo-ohjelma

No johan jutun teki Tämä ei ole TEMPPU Kuilun kaventaminen Teksti Antti Vinha

Minulla oli mielessäni monta luutamurskaavaa ja yltiöpäistä temppua.

Tulin kuitenkin järkiini, koska en halua tehdä tuttavuutta tulevan soteuudistuksen kanssa. Sama kai mistä hankkii kipsauksen raajaansa jos sen itse särkee.

Vannekehien pyöritys ruumiinosieni ympärillä ei ottanut sujuakseen, eikä runkojen heittely sirkusmaailman tyyliin tuonut sen parempaa tulosta. Ystäväni eivät antaneet ruotsalaista autoa Iterani alle, jolla olisin voinut testata pyörätrialtaitojani kahden Volvon kohtaamisissa. Siksi tässä tulee temppu joka on tuomittu epäonnistumaan turvallisesti, mutta jota jokainen voi miettiä ja yrittää tehdä paremmin.

Sukupolvien välisen kuilun kaventaminen.

Taustalle ripustamassani kuvassa laitimmaisena oikealla on isoisäni isä, Kustaa Vinha. Emme pyöräilleet koskaan yhdessä, koska hän kuoli vuotta ennen kuin minä synnyin. Hän eli kohtuullisen pitkän ja vaiheikkaan elämän, 1873–1962. Studiokuva on otettu vuonna 1897 täällä Jyväskylässä, Olga Oksasen valokuvaamossa.

Tuon ajan kuvien erottelukyky on ällistyttävä – alkuperäinen on kooltaan 10x15 cm. Tämä juliste on peräisin Pyörällä Päästään -näyttelystä, johon tehtiin tuo tuloste.

Kaikki muutkin pyöräilijät ovat ruoveteläisiä vaan pyöräkilpailuihin on lähdetty hyvän matkan päähän kotoa. Edellisenä vuonna he ovat käyneet Tukholmassa hankkimassa kunnon pyöriä. Isoisoisälläni on sama lätsä päässä, vaikka kaikilla on puvut päällä ja muilla knallit tukholmalaisessa studiossa otetussa kuvassa. Liekö ollut erilainen nuori? Samoin tuo poikaporukka on käynyt Revalissa samana vuonna, nyttemmin Tallinnana tunnetussa kaupungissa. Ehkä edullista retkimehua ostamassa? Sielläkin on otettu studiokuva ja lippis on sama.

Yksityiskohtia löytyy aika paljon kun kuvaa tarkastelee. Heillä on selvästi kerhomerkit rintapielessä, samoin mitaleita ja prenikoita. Muutamalla on matkamittari. Keulamerkit ovat kaikilla erilaiset tai niitä ei ole lainkaan. Kahta samanlaista etuhaarukkaa ei ole. Suureksi harmikseni minulla ei ole mitään mitaleita kummempaa jäämistöä tuolta ajalta muutamien valokuvien lisäksi. Pyörien kohtalosta ei ole säilynyt mitään tietoa. Isoisäni Tuomas ei pyöräillyt, eikä aikanaan osannut valaista asioita.

Hän meloi sitäkin enemmän: RKP ei Pirkanmaalla viittaa puoluepolitiikkaan vaan Ruoveden Kanoottipurjehtijoihin. Sitä ja kirjakauppaa hän johti yli viisikymmentä vuotta, vaikka vä-

lillä piti osallistua maaotteluun Neuvostoliittoa vastaan, vieläpä kahdesti ja haavoittuen kerran. Monta kokemusta mahtui hänenkin elämäänsä 1908–2003.

Isäni Heikki ei ole juurikaan pyöräillyt tavanomaista työmatkapyöräilyä enempää, vaikka muistan oikein hyvin hänen Koneisto Oy:stä ostamansa kippurasarvisen Sputnikin.

Hän käänsi tangon hetimiten väärinpäin, siis ihan niin että myötähäpesin, kuten teinin pitääkin. Oma käytettynä hankkimani Tunturi Retki Super 10 oli melkein kuin kilpapyörä tuon neuvostoraudan rinnalla.

Hän on pian 80 ja melonta taisi jäädä, kun luopuivat kesämökistään. Jo täysi-ikäiset lapseni pyöräilevät sen mikä on kaupunkiviisasta ja mielelläni heille pyöriä kasailen kun tarpeet muuttuvat. Ja huolto pelaa. Saa nähdä lisääntyykö kiinnostus harrastukseksi asti – Bianchi Centenarioni kelpaa kuulemma oikein hyvin perinnöksi.

Sekä pari muuta herkkupalaa. Kai tässä jo sukuviasta voidaan puhua. Varuiksi harrastan myös melontaa, kun en tiedä kumpi laji takaa paremman pitkän elämän.

Haastaan seuraavaan, oikeaan temppuun Vanhojen Velojen kautta tapaamani sukulaisen, Rauno Pääskyn.

Pikajalka 40

2

Puheenjohtajan palsta

Ratikasta rautapyörä

T

ampereelle päätettiin lopulta hankkia ratikka ja se tulee muuttamaan koko joukkoliikennejärjestelmän paremmaksi. Ratikkapäätöksen lopullisen varmistumisen kanssa samoihin aikoihin osui minulle työpaikan, ja näin muodoin myös työmatkan vaihto.

Uuden työmatkani voisin kulkea kahdella bussilla ja vaihtaa bussista toiseen keskustorilla, jonne työmatkaruuhkien aikaan kertyy busseista melkoinen härdeli. Bussit väistelevät toisiaan ja jyräävät Hämeenkatua jonoina. Kaikkien niiden täytyy kuitenkin ajaa Keskustorin kautta, jotta jokaisesta paikasta pääsisi kaikkiin muihin.

Työmatkani ensimmäinen osa kotoa Keskustorille ja siitä vaihtopysäkille linja-autoasemalle kestää yli puoli tuntia, vaikka matkaa on vain reilu neljä kilometriä. Loppu osa noin yhdeksän kilometriä vie alle vartin. Ajamalla pyörällä suoraan vaihtopysäkille kaksi ja puoli kilometriä, kuluu siihen alle kymmenen minuuttia. Pyöräilemällä pysäkille säästän siis altistumistani keskustan melulle, pölylle ja pakokaasuille Vähintään neljäkymmentä minuuttia joka päivä. Kaiken lisäksi korvaan keskustaruuhkassa matelun ja pysäkillä odottelun leppoisalla pyöräilyllä. Pyöräily mahdollistaa myös aikatauluista luopumisen, sillä vaihtopysäkin kautta kulkee työpaikkani ohi neljä tai viisi bussilinjaa, eikä odotusaikaa jää kuin muutama minuutti.

Riittävän tiheä bussivirta pysäkin ohi muistuttaa ratikalla matkustamista. Tampereen tuleva ratikka kulkee reittinsä jokaisen pysäkin ohi kolmen, ja hiljaisina aikoina enintään seitsemän minuutin välein. Jotta matka etenisi ripeästi, pitää ratikkapysäkkien määrää rajoittaa, jolloin keskimääräinen matka pysäkille on pidempi. Samalla juohevoittamisperiaatteella on ratikan reitti valittu siten, että se vie mahdollisimman suuren osan kulkijoista mahdollisimman lähelle määränpäätään mahdollisimman nopeasti. Siksi reitti ei voi olla kiemurainen, eikä pysäkkejä aivan joka kadunkulmassa.

Matkat pysäkeille tietenkin kasvavat ja liityntäliikenne pysäkeille täytyy järjestää jotenkin.

3

Pikajalka 40

Kauempaa pitää ratikkareitin varteen järjestää bussikyytejä, mutta vaihdon bussista ratikkaan ei tarvitse olla Keskustorilla.

Raitiotievaunujahan kulkee jokaisen pysäkin ohi yhtä taajaan, muutaman minuutin välein. Nykyisin Keskustorille ruuhkaa aiheuttavat vaihtoliikenteen pysäkit voidaan ratikkajärjestelmässä sijoittaa mahdollisimman lyhyen reitin päähän ja jakaa tasaisesti ratikkareitin varrelle.

Lyhyet pistot ratikkareitin varteen on helppo tehdä pyörällä tai vaikka automatisoidulla linja-autolla, jollaista kokeillaan parhaillaan Hervannassa. Polkupyörien käyttäminen liityntäliikenteeseen lisää niiden tarvetta, kun niitä täytyy voida jättää pysäkille –jopa useammalle– ja silti käyttää pyörää myös perillä.

Näin on toimittu jo pitkään muun muassa Hollannissa, jossa pyöriä on paljon enemmän kuin pyörien käyttäjiä.

Polkupyörien lukumäärän ja pysäkillejättämisongelmaa voidaan helpottaa polkupyöräparkeilla ratikkapysäkeillä, mutta erinomaisen henkilökohtaisen ratkaisun tarjoaa mukaan ratikkaan otettava taittopyörä. Taittopyöriä käytetään yleisesti mm. Lontoossa ja muissa suuremmissa metrolla varustetuissa kaupungeissa. Nykyaikainen taittopyörä on varsin hyvä ajettava ja taitettavissa salkkukokoon muutamassa sekunnissa. Nämä yleistyvät metrojen ja raitiotiejärjestelmien myötä varmasti myös suomalaisissa kaupungeissa. Taittopyörä mahtuu mainiosti mukaan myös tamperelaiseen ratikkaan.

Ratikkapäätös muuttaa ratkaisevasti Tampereen joukkoliikennettä toimivampaan suuntaan ja ennen kaikkea vapauttaa liikennetilaa ydinkeskustassa. Melu, pöly ja pakokaasut vähenevät. Ratikan takia henkilöautoliikennekin vähenee, koska keskustaan pääsee erittäin tiheällä vuorovälillä jokaiselta ratikkapysäkiltä.

Ratikalla ja pyörällä liikkuminen keskustan alueella on luonnollista ja helppoa. Ratikka ja polkupyörä ovat tulevaisuuden kaupunkiliikennejärjestelmän välineitä, yhdessä ja erikseen.

Jori Montonen, päätoimittaja

Mies ja pyörä teksti uvat ja k , s ie M

ainen

Tomi Asik

Kuva Mik ko

Toiviain en

Perheellinen yhden lapsen isä Helsingin Tapanilasta, vm. 1974.

Pyöräkeräysvimman purema, kokoelma rajattu tilan puutteen vuoksi noin 20 kappaleeseen.

Ajauduin vanhojen velojen pariin sattumalta: elettiin vuotta 1994 kun löysin kirpputorilta graafikon silmääni miellyttävän kolmivaihteisen vuoden 1952 Ettanin rumpukäsijarruilla ja pumppukotelolla varustettuna. Siitä tuli käyttöpyöräni Kallion sykkeeseen ja nautin joka metristä.

Kun Ettan vuosien saatossa rupesi tuntumaan työmatkalla aivan liian raskaaksi polkea, oli hyppäys melkoinen. Ystäväni vinkkasi hyvin vähän rullanneesta ’79 Olmo Competition C:stä ja kaupat tein siltä istumalta.

Raskaasta Ettanista tuubeilla varustettuun Olmoon siirtyminen oli kuin Volvosta Porscheen – maisema rupesi vaihtumaan ja rivakasti. Sen jälkeen vanhempia kilpapyöriä on kertynyt muutama lisää: Hermes tävlingsracer 1950 ja 1951, Monark Blå Blixten 1956, 1962 ja t1963, Olmo Competition 1979, Colnago Junior 1984, Rossin Record 1976/77, 70-luvun Le Faucon, 1935 Crescent Turistracer ja projektiasteella oleva 1950-luvun Olympia Paris.

Muutakin kalustoa on tullut kerättyä – mitä vanhempi tai erikoisempi,

sen parempi. Tavarapyörä, tandem ja postipyörä jne. Ruotsin rompetorit ovat hyvää metsästysmaastoa, joka vuosi jokin projekti tupsahtaa tontille. Välillä ihan väkisinkin: halusin yllättää harrastajatoverin ostamalla hänelle projektistaan uupuvan Crescentin Kuuneito-lokasuojamerkin. Se ei ollut erikseen myytävänä, joten Falunin rompetorilta kotiin raahattiin koko 1937 Crescent, lokasuojamerkin hinnalla :-) Viimeisin lisäys kokoelmaan on täydellinen saksalainen 1928 Diamant Maraton puuvantein ja lokasuojin. Tämä yksilö tuli lahjana, ystäväni oli pelastanut sen vintintyhjennyksessä roskalavalta!

Minulle pyörien korjaus ja konservointi on harrastuksessa puoli ruokaa.

Pelkkä ajaminen ei tuo nautintoa, kädet pitää päästä välillä likaamaan. Isoisälläni oli Valkeakoskella pyöräliike, ehkä ropaaminen on siis geeneissä.

Myös SankarAjot-tapahtuman järjestäminen toi miellyttävää vaihtelua harrastukseen, oli mukavaa katsoa, kun ihmiset nauttivat samankaltaistensa seurassa vanhojen kilpureiden kiillellessä taustalla.

PS. Ettanin raskauteen löytyi lopulta syy: rumpujarrun kengän irronnut kitkapinta, joka oli kiilautunut kengän ja rummun väliin...

Pikajalka 40

4

Pakina

Pystyviikkausta pyörävajassa Teksti Ketjupolttaja Piirros Anita Lahtinen Sitten kun on kaikki vaatteet, kirjat ja huonekalut on konmaritettu1, niin kuin nykyään on oikein, on syytä siirtyä konmarittamaan pyörävajaa. Konmarituksen ideana on pohtia jokaisen tavaran kohdalla, tuottaako se iloa. Ne tavarat, jotka tuottavat iloa, viikataan järjestykseen, ne jotka eivät tuota iloa, hoidetaan pois huushollista.

Ensin suoritetaan karsinta. Oleellista on ensin ottaa esille joka ikinen pyörä, jonka omistaa, yhtään unohtamatta. Jokainen pyörä nostetaan syliin, sitä silitellään ja kuulostellaan. Sille esitetään yksinkertainen kysymys: ”Tuotatko minulle iloa?” Jos pyörästä tulee vain mieleen vain rengasrikkoja, katkeria tappioita, sateisia retkiä ilman lämmittävää kahvilaa, on syytä hankkiutua siitä eroon.

Ensiksi yritetään saada pyörästä hintaa kaupittelemalla sitä rompetorilla. Jos pyörä on oikein mielipahaa aiheuttava, sitä kannattaa tarjota epämiellyttävälle pyöräbesserwisserille, joka kuvittelee osaavansa korjata vaikka vatsavaivaisen valaan tai muun raadon.

Jos jollakulla tuttavalla on syntymäpäivä, pyörän voi luovuttaa kunnostettavaksi. Kaupungissa ilmoitus nettihuutokauppaan riittää. Mikäli mikään muu ei onnistu, pyörän voi unohtaa osuuskaupan pyörätelineeseen.

Kun tyhmistä pyöristä on päästy eroon, harkitaan mitä säästetyille tehdään. Olennaista on, että pyörät sijoitetaan samaan paikkaan, jossa ne ovat kaikki kerralla nähtävissä. Niitä ei kasata yhtä sinne toista tänne, vaan kaikki samaan latoon, liiteriin, traktoritalliin, saunan eteiseen, ullakolle muttei kuitenkaan pihatanhualle. Konmarituksen periaatteiden vastaista olisi rakentaa uusia tiloja.

Sijoituspaikassa pyörät järjestellään siten, että vasemmalla ovat kaikkein raskaimmat pyörät, mustat, umpirautaiset ja kolmipyöräiset tavarapyörät, oikeaan reunaan taas tulevat kevyet, vaaleat, Itera, lastenpyörät ja yksipyöräiset. Keskelle sijoittuvat pyörät voidaan jäsennellä värien mukaan, punaiset, vaaleanpunaiset, ruusukuvioiset, vihreät ja siniset, kukin seuraansa.

Aivan äärimmäiseksi tulevat Barbien pyörät.

Jos pyörät eivät kaikki ole mahtua samaan tilaan, on käytettävä pystyviikkauksen jalointa muotoa.

Ripustetaan pyörät pystyyn katosta roikkumaan eli ns. kaksoispystyviikataan. Kun kaikki vaiheet on 1 Marie Kondo on järjestäjäammattilainen, joka on kirjoittanut oppaan iloa tuottavasta järjestyksestä. Hänen seuraajansa nimittävät järjestelyä konmaritukseksi.

5

Pikajalka 40

asianmukaisesti suoritettu, voidaan katsastaa työn tulosta. Tässä vaiheessa konmarittajan tulisi vallata auvo ja seesteisyys. Tällöin on hyvä kokeilla, miten järjestely toimii. Yksi pyörä otetaan paikaltaan, sillä tehdään lenkki ja sovitetaan pyörä takaisi paikalleen.

Välittömästi käy ilmi, että vajassa on juuri sen pyörän mittainen tila. Ja lisäksi pyörä sopii juuri tällä paikalla viereisten pyörien väreihin.

Nyt kun on päästy alkuun, tehdään sama kaikille pyörän huoltotarvikkeille, varaosille, työkaluille, vararenkaille, jalkapumpuille ja Fillari-lehdille. Samaan tapaan arvioiden edetään pystyviikkaukseen asti.

Työstä saa tyydytystä itseltään ja ylistystä läheisiltä, mutta ennen muuta se helpottaa kaikkia pyörän hallinta-, huolto- ja korjaustoimia.

Ei mene pitkääkään, kun helpottuneen huollon lisäksi pyörävajaan huomaa tulleen tilaa jopa uusille pyörille. Silloin voi vaikka hienostella ja valita pyörärivistä paikan, johon uuden pyörän haluaa sijoittaa.

Torilta, nettihuutokaupasta tai osuuskaupan pyörätelineestä voi silloin alkaa etsiä kevyttä tai raskasta, punaista tai mustaa, miesten tai naisten pyörää.

Pikajalka 1/2017 2

No johan tempun teki

3 Pääkirjoitus 4

Mies ja pyörä

5

Pakinaa

7 Summaries 8 Satularepusta 11 Kerhokuulumisia

MIES JA PYÖRÄ

KANSANPYÖRÄ ASKOLASTA

12

Ulkomaiden velot

14

Kansanpyörä Askolasta

Askola on ikivanha kulttuuripaikka. Eipä ihme, että sen kotiseutumuseosta löytyy useita polkupyöriä. Kiinnostavin niistä on Juho Bergin puupyörä.

24

Legenda Teuvo Louhivuori

Rauno Pääsky on päässyt haastattelemaan pitkien matkojen erikoismiestä, Teuvo Loiuhivuorta. Teuvon ura on ollut pitkä ja menestyksekäs.

25

LEGENDA: TEUVO LOUHIVUORI

Pinnojen välejä

26 Pyörävajalta 27 Huoneentaulu Kansikuva. Juho Bergin pyörän ohjaustanko on osin rautaa ja menee etuhaarukan ruotopuun sisään ja kiinnittyy haarukan haarasta niitillä pyörimättömäksi.

PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy neljästi vuodessa. ISSN 1457-5566 17. vuosikerta nro 40 KUSTANTAJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKIYHTEYS: FI3180001670851881. JÄSENYYS Seuran jäseneksi voi ilmoittautua s-postillla mr (at) sci.fi tai puh. 040 550 4428 jäsenmaksu 25 e sisältää Pikajalan tilausmaksun PAINOS: 280 kpl PAINOPAIKKA: Keuruskopio, Keuruu IRTONUMERO: 6 euroa esim. Mobiliasta tai Vehoniemeltä. Jäsenille lisänumerot 4 e. VUOSITILAUS 20 euroa.

TOIMITUS

PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen, Kulmakatu 37, 33 500 Tampere, jori.montonen@gmail.com, Puh. 040 849 0573 TOIMITUSSIHTEERI: Marko Eriksson ART DIRECTOR: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 2/2017 toukokuu, aineiston jättö 10.4.2017, 3/2017 syyskuu, aineiston jättö 10.8.2017 MATERIAALI: Lähetä julkaistavaksi tarkoitettu materiaali osoitteeseen markkuwlahtinen (at) gmail.com. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) ja kuvat aina erikseen .jpg -muodoissa.Pikajalka Lehti ei vastaa 40 6 yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille. Takasivu 150€, muut ilmoitukset sopimuksen mukaan.

Summaries Translation Tiina Alestalo

Wooden folk bike

Pp. 14–23, by Markku Lahtinen Askola lies in Southern Finland, by the Porvoonjoki River. A cooperative, a municipal office and lights from a vicarage mark its center. A home district museum built in a former storehouse attracts visitors inclined to velomania. For summertime visitors to Porvoo, it’s worth making a detour to Askola, to go and have a look at one of the treasures of the museum, a folk bicycle ridden by Juho Berg at the turn of the 20th century.

men drawn from Finland’s coniferous forests but a universal phenomenon.

Wooden bikes that were based on various forms of the steel bike have been handcrafted around the world from many different wood species.

Juho Berg was the villagers’ trustee

Juho Berg lived about five kilometers away from Askola center. He and his wife made a living as small farmers.

Bicycle becomes a specimen of handcraft

In her dissertation “Self-made modernity. The bicycle, the gramophone and photography in the life of Finns from the 1880s to the 1940s”, Tiina Männistö-Funk explores folk bicycles, among other things. At the center of her study is the question of how the most fundamental change of the 1900’s, the material revolution, actually happened.

– The foundations of modern Finnish life were laid right in the beginning of the 1900’s.

The expansion of the material world started in fact already in the 1880s, says Männistö-Funk.

The bicycle, the gramophone or photography had no clear predecessors or existing ways of application. For new inventions to become a sustained part of daily life, they needed to be linked to its crucial events – seen from today’s perspective, sometimes in surprising ways. The bicycle didn’t enter into rural lifestyle as a useful means of transport but as an opportunity to try one’s handcrafting skills.

Where well-to-do townspeople appeared fashionably as cyclists, the crofters, blacksmiths, small farmers and craftsmen crafted bikes from wood and iron to the surprise of their fellow villagers.

The wooden bike was not a speci-

7

Pikajalka 40

At the turn of the century, he became village trustee in a turbulent time when Russification and nationalism clashed in national politics and small farmers’ situation divided local folks.

Berg built himself a wooden cycle to attend village meetings. There’s a large photograph on the museum wall where Berg stands by his house with his wife and bicycle.

- The picture is said to date back to 1901, says Asko Jäntti from Askola Society, but it can’t be said for sure. Little information remains of

Juho Berg, for that matter. He lived to be 85 and died in 1931.

Berg’s bike: a combination of handcraft and hard technology

The frame and wheels of Berg’s bike are from wood. The frame is supported with iron bars that form a sturdy diamond shape. The frame structure resembles a draisine rather than a bicycle. But contrary to a draisine, in the middle of the top tube starts a vertical tube to which pedals are fixed.

Although the frame calls to mind century-old technology, the museum bike has a chain with small links. The pilot bearing is under heavy strain and needed to be improved with wooden wedges. The front fork is supported by a steel bar that starts from the vertical post. This acts as the lower bearing of the steering hinge. The handlebar is mostly wood.

The wheels represent carriage technology: ten-spoke wheels are circled by an iron rim. The hub is a wood construction, such that appeared in former carriage wheels.

The seat of the bike is modern in comparison to other solutions. The saddle is separate from the frame, narrow and leather-covered. Bent flat-bar iron gives way, which is very welcome because the wheels or the frame have no flexibility at all.

Wooden cycles are still manufactured around the world

Wooden cycles have taken their place in the hearts of a small group of bike enthusiasts. Modern technology makes its possible to create cycles of many shapes and combine them with the latest building blocks. The frame can be made from bamboo or plywood, but also from durable solid wood; even from cardboard.

These special solutions still relate to exquisite craftsmanship and alternative lifestyles.

Satularepusta

Teksti ja kuvat Esa Aallas

Satavuotias satulassa !

Itsenäisyytemme ikäinen vetreä Arvi Hämäläinen polkee pakkaspäivänä vastaan kotikadullaan Valkeakoskella.

-Välistä vähän poljen, sitten talutan varman päälle päivälenkeilläni. Horjahtamista kun pitää välttää jo tällä iällä. Ostokset kulkee myös mukavasti pyörän mukana.

Allansa Arwilla on uudempi velo.

Saksassa elävän yli kuusikymppisen tyttärensä isällensä hankkima ratasvaihdepyörä syväuurteisine, lumessa pitävinee renkaineen.

-Tätä ennen poljin pitkään kapearenkaisemmalla kotimaisella Nopsallani.

Karjalainen Arvi Hämäläinen ehti maailmaan Laatokan rantapitäjässä Metsäpirtissä hieman ennen satavuotiasta Suomea. Tammikuussa 16. päivä 1917 parahtanut Arvi varttui ensi kuukautensa vielä Venäjän alai-

suudessa.

Metsäpirtin Saaroisen kylässä Aleksanteri ja Stiina Hämäläisen (os. Leppänen) perheen nuorimmaista Arvia edelsi kolme siskoa ja isoveli. Pientila ja kalastus elättivät.

- Po l k e m a a n o p i n i s ov e l j e n isommalla mustalla pyörällä , jonka polkimille kinttuni ylsivät runkokolmion välistä . Myöhemmin sain oman pyörän.

Merkkiä en nyt muista.

-Kansakoulussa tykkäsin hiihdosta, voitin kaikki kilpailut, kerran suksetkin palkintona. Nuorukaisena jo hävisin, kun itseäni raajoiltaan pidemmiksi varttuneet lykkivät ohitse.

Enemmän kuin pyörällä tai suksilla Arvi kulki vesillä. Jo 8-vuotiaasta asti Arvi seurasi isäänsä puisella kalapurjeella Laatokalla. Karjalan meri koitui viidessäkymmenissään hukkuneen isänsä kohtaloksikin.

Sotavuodet meni nuorelta mieheltä tykistössä kotikunnassa. Talvisota pahoissa paikoissa Taipaleenjoella, jatkosota rauhallisemmin asemasotana rantatykin tulenjohtajana .

Taipaleella Arvi mittasi tykkien tuhokohteiden etäisyyksiä, Laatokan rantatykillä jo tulenjohtajana.

Sodan jälkeen varusmiespalveluksessa rannikkopatteristossa alkaen 1938 aina vuoteen 1945 yhtämittaisesti armeijassa olleen Arvin mitatta-

vat kohteet tuivat.

Jo pienestä Arvi huomasi seuratessaan äitinsä ja siskojensa vaatteiden ompelua ,että kankaat, niiden kaavat ja pukimet kiinnostivat. Taitava isosiskonsa Selma opasti lisää evakossa Heinolassa.

Paikallisen osuuskaupan kangasosaston myyjä Aune tuli niin tutuksi että naimisiinhan sitä mentiin. Tuija-tytär syntyi 1951.

Vaimon työpaikka siirtyiValkeakoskelle, jonne muutettiin 1954.

Kerrostalokolmion yhdestä huoneesta Arvi teki ateljeensa.

Sana kiiri ja pukuompelija alkoi mitata paikallisten rouvien mittoja valmistakseen heille tilauksesta laadukkaista kankaista jakkuja, pukuja, leninkejä.

-Minusta tuli itseoppinut muotiguru, polkuasunsakin itse tehnyt tyylitaituri tokaisee.

Lukittuaan velonsa porraskäytävän syvennykseen Arvi pyytää kotiinsa, jossa on asunut muuttovuodesta alkaen. Vaimo poistui tuonpuoleisiin 1994.

-Eläkkeelle siirryin 65-vuotiaana.

Pyydettäessä tein jonkun kuutamotyön vielä 85-vuotiaaksi asti .

Ateljeehuoneensa Arvi on muuttanut kuntosaliksi. Leposängyn lisäksi on istuttava venyttelylaite, punttitanko parin kilon pehmeine punnuksin sekä kuntopyörä.

-Tällä poljen jo enemmän kuin ulkopyörällä. Joka aamu verkkaisesti puolisen tuntia seinäkello naamani edessä. Ja joka säällä, tunnustaa kuntopolkija.

Entä korkean iän salaisuus ?

-Kun ei ole vain kuollakseen , vinkkaa toista vuosisataansa aloitellut perässään polkeville.

Pikajalka 40

8

Teksti ja kuvat Kalevi Lepo

Kalevi Korsun muistolle

Tunnettu pyöräteollisuusmies, Helkaman johtaja, runoilija ja ajattelija sekä viime vuosinaan myös kuvanveistäjä Kalevi Korsu on kuollut viime vuoden alussa Hangossa lähes 70-vuotiaana.

Korsua voi syystä pitää yhtenä ensimmäisistä vanhoista veloista: Heikki Kuvaa lainaten, eräässä lehtihaastattelussa keväällä 1985 Korsu mainitsi yhdeksi tavoitteekseen polkupyöräja mopedialan historian kirjoituksen alullepanon.

Tavoite toteutui Kuvan toimittaman Kaksipyöräisten vuosisata -teoksen (1988) myötä. Helkaman tehtaanjohtajana Korsu oli aloittanut 1976, pyöräosaston johtajana 1979 ja Helkama-Bica Oy:n tulosyksikkönä toimivan Helkama-pyörän varatoimitusjohtajana 1987. Kirjaa hän edisti sen syntyvaiheessa Suomen Polkupyörä- ja Mopediteollisuus ry:n asettaman historiatoimikunnan puheenjohtajana.

Kalevi Korsun Tuntemuksia - runoja, mietelmiä -kirjanen ilmestyi kymmenen vuotta historiateoksen jälkeen. Lainaamme siitä seuraavaan kahta ajatelmaa, maisemaa ja rakennusta:

9

Pikajalka 40

Maisemalla on kyky vain olla.

Silmämme tekevät siitä minkä tekevätkään.

Kauneus asuu meissä, silmiemme takana.

Maisema on katseemme välikappale.

Sekin on riittävä syy pitää huolta maisemasta.

Jokaisella meistä on oma rakennuksemme, siis oma elämämme.

Tehokkaimmat rakentavat kauniisti, isot ikkunat ja paljon ovia.

Rohkeat jättävät kaikki ovet lukitsematta.

Vanhojen velojen juhlistaessa 5-vuotistaipalettaan syksyllä 1999 Vehoniemen Automuseolla Korsu piti arvovieraana haastavan esitelmän otsikolla ”Miksi polkupyörä on yhä olemassa?”. Museolla juhlinnan päätteeksi otetussa kuvassa Kalevin (vasemmalla) seurassa poseeraa velojen alkuvuosien napamies.

Satularepusta Ranskan ympäri Suomen kielellä Ranskan ympäriajot järjestettiin ensimmäisen kerran 1903. Tapio Keskitalon kirja on ensimmäinen suomenkielelle kirjoitettu teos aiheesta. Kirjassa on esitelty jokainen kisa pääpiirteittäin voittajineen ja mahdollisine erityispiirteineen. Pidin myös Tapion tavasta esitellä eri aikakusien merkittävimmät ajajat. Bonusta oli tarinat Suomalaisosallistujien uran vaiheista. Ehdoton hankinta pyöräharrastajan kirjakokoelmiin.

-Mikko

Tapio Keskitalo TOUR de FRANCE Enemmän kuin pyöräkilpailu.

Pyöräilyä laudalla Lautapelit.fi esitteli viime vuonna pyöräpelin Flamme Rouge. Kyseessä on pyöräkilpailuja erittäin hyvin simuloiva kilpa-ajopeli joka on saanut myönteistä palautetta ympäri maailman lokakuisten Spiel-messujen jälkeen. Pelistä on saatavilla heti niin pohjoismainen kuin Euroopan pääkielet sisältävä versio.

Pelissä kukin pelaaja johtaa omaa kahden pyöräilijän tallia jonka tarkoituksena on ajattaa toinen kuljettajista ensimmäisenä maaliviivan yli.

Pelin mekaniikat ovat temaattiset, mutta helpot. Flamme Rouge sopii hyvin perhepeliksi, mutta se tarjoaa mm. mäkisääntöjen myötä mukavaan lisähaastetta hiukan kilpailuhenkisimmillekin pelaajille.

Flamme Rougea voi pelate 2-4 pelaajaa kerralla, yhteen peliin kuluu 30-45 minuuttia ja suositusikä on 8+. Pohjoismaisesta versiosta löytyy säännöt suomeksi ja ruotsiksi, kansainvälisestä versiosta englanniksi, saksaksi, espanjaksi ja ranskaksi.

Viimeisen kielen osalta suosittelemme tosin käyttämään uudistettua sääntökirjaa joka löytyy sivuiltamme (englanninkielisen version sivulla).

Molemmat versiot ovat saatavilla heti. -ML Pikajalka 40

10

Kerhokuulumisia

Kevään 2017 ajo-ohjelma Tweed Ride Porissa pääsiäislauantaina 15.4.2017 West Coast Lunaticsin historiallinen jaosto järjestää perinteiset Tweed Ride -ajot lauantaina 15.4.2017. Lähtö Porin raatihuoneelta klo 14.00. Pyöräretken reitti noin 20km ajetaan Porin keskustan tuntumassa leppoisaan tahtiin. Paras wanhan ajan asu ja fillari palkitaan. Tiedustelut Juha 040 568 8468.

Lauantaina 22.4.2017 lähdetään juhlimaan Turkuun. Eräs Suomen vanhimmista pyöräkilpailuista, Turun kortteliajot, täyttävät 60 vuotta. Järjestäjät ovat kutsuneet Vanhat Velot juhlistamaan tilaisuutta läsnäolollaan. Kilpailullisuus ei ole tarpeen, mutta tyylikkyys on toivottavaa. Lisätietoja Ari Sinkkoselta puh. 045 873 5996. Kokoontuminen kirjastosillalle Rettigin palatsin eteen klo 13.15.

Tweed Ride Vaasassa 13.5.2017. Tavattoman tyylikäs kaupunkiajelu meren rannalla ja puistokaduilla. Teräspyöriä ja teräskaunottaria. Ajajat vastaavat itse tyylikkyydestään. Lisätietoja Mikko Råberg 040 550 4428.

Lauantaina 20.5.2017 Retrokilpurit Jyväskylässä. Ilmoittautumiset retrokilpurit.fi tai monivaihde.net. Odotettavissa mielenkiintoisia ja sopivanpituisia ajoreittejä, päälle palauttavaa ravintoa ja leppoisaa yhdessäoloa. Lisätietoja Antti Vinha puh. 044 543 3052.

Lauantai 10.6.2017 Museoajoneuvopäivä Kangasalan Mobiliassa. Rompetoria, esittelyjä, temppuja. Lisätietoja Kalevi Lepo puh. 0400 505 809. Museoajoneuvopäivän tapahtumia myös muilla paikkakunnilla.

Lauantaina 1.7.2017 Perinteiset Pellava-ajot ja Suvi-Vintage Tampereen Tallipihalla. Kevyt kesäajelu kaupungin rantapoluilla. Lisätietoja Rauno Pääsky 045 878 3777.

11

Pikajalka 40

15.4.

22.4.

13.5.

20.5.

10.6.

1.7.

Ulkomaiden velot

Ruotsi

Ranska

CHF:llä juhlavuosi

Tosivanha velo ajoi maailmanennätyksen Pariisissa

”Ruotsin Velot”, Cykelhistoriska Föreningen, on perustettu vuoden 1997 alussa, viisi vuotta omaa yhdistystämme aiemmin. Velocipeden-jäsenlehteä on alettu julkaista samana vuonna.

CHF juhlii kaksikymppisiään lauantaina 25.3. Tukholmassa. Posti on kiikuttanut suomiveloillekin kutsun.

Juhlinta aloitetaan sikäläiseen tapaan rompetorin avaamisella kera kuohuvan lasillisen. Tätä seuraavat juhlapuhe ja -kokous, kolmen ruokalajin lounas lisukkeineen sekä päätössanat ja jatkot.

Velojen järjestäytymistä Ruotsissa on petannut aiemmin 1973 perustettu Höghjulingsällskapet (korkeapyöräseura), ja myös Nyman-yhtiöiden menneisyyteen liittyvän Nymans Vänner -yhdistyksen synnyttäminen syksyllä 1996 on voinut vaikuttaa asiaan.

Ei ole mahdotonta, että myös allekirjoittaneen törmäileminen Tukholmaan pyörämuseoita etsimään joulukuulla 1994 olisi inspiroinut siellä harrastajia. Edesmenneeseen Thord Lönnqvistiin, Gustavsbergiin tekeillä olleen pyöränäyttelyn omistajaan, olin puhelimitse ja kirjeitse yhteydessä tuon talven mittaan parikin kertaa. - KL Jk. CHF:n kotisivuilla pääsee äimistelemään todellista glamouria naapuriemme viimesyksyisistä sarka- eli Bike in Tweed -ajeluista!

Ranskalainen Robert Marchand on tehnyt ikäluokkansa maailmanennätyksen tunnin ajossa Saint-Quentain-en-Yvelines’in velodromilla Pariisin esikaupungissa. 105-vuotiaiden maailmanennätys on nyt 22,547 km. Ei hassumpaa.

Robert ajoi 102-vuotiaana vielä 26,927 km.

Vaikka ikäluokka on korkea, ei välineistä, turvallisuudesta tai ajan ja matkan mittaamisesta tingitty. - ML

Pikajalka 40

12

Sivulaukusta Teksti Rauno Pääsky

kuvat Anne

Kolari

Iskemättömiä keulamerkkejä

Kalevi Lepo totesi taannoin, että vieläkin löytyy Suomesta vanhoja pyörien keulamerkkejä silkkipapereihin käärittynä. Tuo toteamus tuli todeksi, kun työmatkallani tammikuussa osuin pyöräliikkeeseen Ylihärmässä.

Olin saanut työasiani jo paikkakunnalla hoidetuksi, ja kun enemmät kiireet olivat ohi, päätin tutustua kunnan keskustaan paremmin. Tuntui suorastaan ihmeeltä, kun vastaan tuli monipuolisen tuntuinen pyöräliike.

Katseenvangitsijana toimi liikkeen ikkunalla roikkunut vanha pyörä.

Sitäkös sitten liikkeen sisälle tutkimaan. Tietoa ei pyörästä kauppiaalta irronnut, vaan kaikki historia oli painunut entisten omistajien mukana tuonpuoleiseen. Pyörä oli kuitenkin minun silmiini 1900-luvun alun menopeli. Siinä oli suoranaisena erikoisuutena etuhaarukan lehtijouset. Sellaisiin en ollut ennen törmännyt. Liekö jäsenkuntamme joukossa henkilöä, jolla on tietoa mainitusta jousiratkaisusta?

Siinä vielä kaupassa aikaa kuluttaessani huomasin hyllyssä kaksi pahvilaatikkoa. ”No, mitäs näissä”, kysäisin. ”Keulamerkkejähän niissä”, totesi kauppias. No, voihan pyhä jysäys: kaksi laatikollista vanhoja keulamerkkejä. Osa minulle ennen kädessä pitelemättömiä. Ja muutamat niistä vielä, tosiaankin, silkkipapereihin käärittynä.

Tutuimmat merkeistä olivat Achilles, Oulu ja Racer. Fresko, Standard, Rekord ja Trim olivat minulle uusia helmiä. Olin erittäin hyvilläni ne saadessani. Jos rakas yhdistyksemme vielä ryhtyy uuden keulamerkkikirjan tekemiseen, saamme kuvitukseen uu-

13

Pikajalka 40

sia hienoja otoksia.

Keulamerkkien kaupanteko oli hauska vääntö. Merkit olivat kukin hinnoiteltuna 5–15 euron välille.

Freskosta haluttiin suurin hinta. Tässä kohdin meinasi uskoni rahapussini maksukykyyn mennä. Kerroin kauppiaalle oman pyöräharrastukseni, yhdistyksemme jäsenyyden ja kevyen version toiminnastamme. Tämä oli pakko tehdä, jotta edes jotenkin pääsimme asialliseen keskusteluun merkkien hinnoittelusta. Lupasin maksaa seitsemästä merkistä 15 euroa.

Kauppias esitti vielä sitkeästi 20,00 euron summaa, mutta antoi kuitenkin periksi. Näki ilmeisesti, että hyviin käsiin ovat merkit päätymässä.

Mikäli jäsenistössämme herää halua merkkiostoksiin, uskon, että samalla hinnalla niitä edelleen saa postikulut lisättynä. Liikkeen nimi on MC-Scatter Oy, Lasse Hakomäki, p.

040 582 7649.

Teksti & Kuvat Markku Lahtinen Kuvakommentit Jori Montonen

JUHO BERGIN KANSANPYÖRÄ

Pikajalka 40

14

Kulttuuri nykyisen Askolan alueella oli osa kivikautista Suomusjärven kulttuuria, joka oli levinnyt Suomenniemen rannoille ja keskimaahan Sarsan tienoille 8000–10000 vuotta sitten, paljon ennen kuin savea opittiin polttamaan ruukuiksi. Kulttuurimaaperä on siis vahva, eikä ole yllättävää löytää Askolan kirkonkylä sijaitsee Porvoonjoen varrella, hieman rannikosta ylöspäin. Hieman jokirannasta korkeammalla jäätikön sulamisvedet ovat leikitelleet kivien kanssa muodostaen useita suuria ja syviä hiidenkirnuja, jotka ovat paikkakunnan suuri matkailuvaltti. Porvoonjoen varret ovat edelleen mainioita pyöräilymaisemia. Maininnan arvoinen Askolan pyöräilijä on myös Vihtori Peltonen, kirjailijanimeltään Johannes Linnankoski. Hänen kerrotaan kulkeneen polkupyörällä säässä kuin säässä.

Askolan kirkonkylää elävöittävät osuuskaupan, kunnanviraston ja vanhan pappilan valot.

Kotiseutumuseon valot eivät riitä kylänraittia valaisemaan, mutta vanhaan makasiiniin rakennettu museo houkuttelee silti velomaniaan taipuvaisia matkailijoita.

Kesäaikaan kannattaa Porvoossa retkeilevän poiketa sivuun ja käydä katsomassa erästä museon parhaista aarteista, kansanpyörää, jolla Juho Berg tapasi käydä kirkolla kokouksissa 1900-luvun taitteessa. Museoon on vastikään lahjoitettu myös rovasti Hakalehdon Crescent-pyörä.

Ohjauslaakerin kuluma ja kiilojen tarve johtuu siitä, että takorautainen viistorauta on yksin ja kiinnitetty nivelöidysti molemmista päistään, eikä näin ollen kovin jämäkästi tue ohjauksesta tulevia sivusuuntaisia voimia vastaan. Viistoraudan yläpään silmukka toimii ohjausnivelen alalaakerina. Koska ohjausnivelen alalaakerin nivelpiste ei ole emäpuun linjalla, vaan sen takapuolella, puinen ja lyhyt emäpuu kuluu nopeasti. Ohjausliike pyörittää haarukan yläpäätä prekessiivisesti. Tämä, ja varsinkin sivusuuntaisen tuen puute, kuluttaa yläpään laakerointia.

15

Pikajalka 40

Askolasta myös varhainen kansanpyörä.

Juho Berg, puolisonsa Ulrika Sofia ja polkupyörä mökin edustalla Askolassa v. 1901.Kuva Askola-seura.

Kammissa on erikoisesti vasen kampi taottu ja ratas kiinni siinä ja oikea kampi irrotettava. Näyttäisi olevan nelikanttirakenne tuossa oikean kammen kiinnityksessä käytössä.

Polkupyörästä tuli käsityöläisten taidonnäyte

Tiina Männistö-Funk on tutkinut väitöskirjassaan ”Itse tehty moderni: Gramofoni, polkupyörä ja valokuvaus suomalaisten elämässä 1880-luvulta 1940-luvulle” mm. kansanpyöriä. Tiina Männistö-Funkin Suomen historian alan tutkimuksen keskiössä on kysymys siitä, miten 1900-luvun mullistuksista perusteellisin, materiaalinen murros, oikeastaan tapahtui.

– 1900-luvun alkupuolisko jää usein vuosisadan jälkipuoliskon varjoon, kun puhutaan kulutuksen ja arjen muutoksista. Kuitenkin juuri 1900-luvun alussa rakennettiin suomalaisen modernin elämän pohja.

Itse asiassa tavaramaailman jatkuva runsastuminen alkoi jo 1880-luvulla, Tiina Männistö-Funk sanoo.

Gramofonille, polkupyörälle ja valokuvaukselle ei ollut selkeitä edeltäjiä eikä valmiita käyttötapoja. Jotta uudet keksinnöt pystyivät muuttumaan pysyviksi osiksi arkista elämää, niiden oli liityttävä sen tärkeisiin tilanteisiin – joskus nykynäkökulmasta yllättävilläkin tavoilla. Polkupyörä ei saapunut maalaisväestön elämään hyödyllisenä kulkuneuvona, vaan mahdollisuutena kokeilla teknisiä käsityötaitoja.

– Siinä missä kaupunkien hyväosaiset osallistuivat muodikkaasti kansainväliseen näyttäytymiseen polkupyöräilijöinä, maaseudun torpparit, sepät, pientilalliset ja käsityöläiset nikkaroivat puusta ja raudasta polkupyöriä omien kyläläistensä hämmästykseksi.

Männistö-Funk on analysoinut kansanpyörien roolia ja rakenteita Pikajalkaan 1/2008 kirjoittamassaan artikkelissa Kansa, joka rakensi pyöränsä itse. Puupyörä ei ollut Suomen havupuumetsistä ammentava erikoisuus, vaan yleismaailmallinen ilmiö. Teräspyörän vaihteleviin konstruktioihin pohjautuvia puisia pyöriä on valmistettu ympäri maailmaa eri puulajeista.

Juho Berg oli kyläläisten luottamusmies

Askolan museon ovat tuli avaamaan kotiseutumies Asko Jäntti.

– Juho Berg asui runsaan viiden kilometrin päässä Askolan keskustasta, Vahijärven kylässä. Hän elätti itseään ja vaimoaan pienellä tilallaan, Jäntti kertoo.

Omat tuotteet ja kylän palvelut riittivät täyttämään arjen tarpeet, mutta Berg halusi antaa panoksensa

Pikajalka 40

16

Askolan kotiseutumuseon vanhan puisen polkupyörän mittoja, mitat cm ellei toisin mainita.

(Mitattu 1.3.2017, Asko Jäntti ja Juhani Karilas) - pyörien halkaisija 60 (23 1/2 ” - akseliväli 105 - ns. runkokorkeus eli mitta keskiön keskeltä vaakapuun ja takanavasta tulevan viistopuun leikkauskohtaan satulan alle 60 - pyörän max. pituus 165 - runkovaakapuun pituus 110 - runkopuu keskellä 6 x 6,5 - max. korkeus ohjaustangon ja satulan kohdalla 86 - max. korkeus / runkopuu 78 - ohjaustangon leveys 51 - max. leveys polkimien kohdalta 40 - rattaan halkaisija 22 - pyörien puiset vanteet 3 x 3 - rautavanteen leveys 28 mm, paksuus pari mm - puolien lkm 10 - nahkasatulan koko 12 x 25

myös yhteiskunnan kehitykseen. Hänestä tuli kunnan luottamusmies vuosisadan vaihteen tuulisen politiikan aikana, jolloin venäläistäminen ja kansallistunne aiheuttivat kränää valtakunnan politiikassa ja torpparien asema paikallisessa.

Kokousmatkojaan varten Berg rakensi itselleen puusta polkupyörän. Askolan museon seinällä on suurikokoinen valokuva, jossa Berg seisoo kotitalonsa edustalla vaimonsa ja pyöränsä kanssa.

– Kuvan kerrotaan olevan vuodelta 1901, mutta varmuutta asiasta ei ole. Kovin vähän on muistitietoa säilynyt Juho Bergistäkään, Jäntti kertoi.

Askolan seurakunnan arkistosta löytyi lisätietoja: ”Itsellinen Johan Henrik Berg 1846–1931, ikä 85 v. Vmo Ulrika Sofia Berg 1846–1933, ikä 87 v.”

Kunnioitettavan pitkiä ikiä noina aikoina - olikohan pyräilyllä osuutta asiaan? Bergin käsityötaidoista osoituksena on museossa pyörän lisäksi myös puinen noin kaksi metriä korkea käsin veivattava viljanjauhinmylly, jonka otsassa on vuosiluku 1913.

Jos olisi seppä laittanut kaksi takorautaista viistoreevaa, vaikka peräti kampiakselilta asti, ja asentanut ne kolmion muotoon alhaalta leveämmälle ja yläpäästään samaan silmukkaan, tai ainakin lähelle toisiaan, olisi rakenne muuttunut virtuaaliniveleksi ja ohjauksen ylälaakerin kestävyys parantunut

17

Pikajalka 40

Pyörä on kaikenkaikkiaan upeaa työtä ja osoittaa tekijän tuntevan voimien ja momenttien vaikutukset. Virtuaalinen alempi ohjausnivel olisi tehnyt tuosta niin käyttökelpoisen, ettei se kovan käytön takia olisi säilynyt näihin päiviin. Satulanahka ainakin on hyvin säilynyt.

PUUPYÖRÄ ON YLEENSÄ AJAJANSA KÄSITYÖTAIDONNÄYTE

Bergin pyörä on yhdistelmä puusepäntaitoa ja kovaa teknologiaa

Bergin pyörän runko ja pyörät on valmistettu puusta.

Runkoa on tuettu rautaisin tangoin, joilla siihen on saatu kestävä timanttimuoto. Rungon rakenne muistuttaa enemmän draisiinia kuin polkupyörää.

Draisiinista poikkeavasti keskeltä yläputkea lähtee pystypuu, johon polkimet on kiinnitetty.

Vaikka runkorakenne muistuttaa sata vuotta vanhemmasta teknologiasta, museon pyörässä on pienilinkkiset ketjut ja sen mukaiset rattaat. Keskiö on istutettu haarukan muotoiseen puutolppaan. Sepän takomissa kammissa on erikoisesti vasen kampi Pikajalka 40

18

Nerokas tuo takahaarukan (ketjuhaarukan) asentaminen kampiakselin päistä taka-akselin päihin. Voimat pysyvät pieninä ja rakenne kestää hyvin myös kulutusta ilman sen kummempaa laakeria. Ilman tuota ratkaisua olisi kampikeskiön laakerointi ollut vaikea toteuttaa niin, että se olisi herkkä polkea ja kestäisi kulumista. Nerokas idea, joka on luultavasti lainattu jostain hevoskärryn rakenteesta.

taottu ja ratas kiinnitetty siihen, ja oikea kampi on irrotettava.

Ohjainlaakeri on kovan tehtävän edessä, ja sitä on jouduttukin parantelemaan puukiiloin. Etuhaarukkaa tukee keskiötolpasta lähtevä terästanko, joka toimii ohjausnivelen alalaakerina. Ohjaustanko on pääosin puuta.

Pyörät edustavat kärryteknologiaa. Kymmenpuolaisia pyöriä ympäröi rautavanne. Mitään merkkejä edes umpikumirenkaista ei ole. Napa on valurautaholkeilla varustettu puukonstruktio, kuten kärrynpyörissä oli tapana.

Pyörän satula on muihin ratkaisuihin verrattuna moderni. Satula on rungosta erillinen, kapea ja nah19

Pikajalka 40

kapäällysteinen. Taivutettu lattarauta joustaa, mikä lienee ollut hyvin tarpeellista, koska pyörät tai runko eivät jousta.

Puupyöriä valmistetaan edelleen ympäri maailmaa

Puupyörät ovat valloittaneet paikan pienen harrastajajoukon sydämissä läpi koko vuosisadan. Nykyteknologia antaa mahdollisuuden tehdä puusta monenmuotoisia pyöriä, joihin yhdistetään uusimpia rakennusosia. Puurunko voidaan tehdä bambusta tai vanerista, mutta yhtä hyvin myös kestävästä umpipuusta, jopa pahvista. Nämä erikoiset ratkaisut liittyvät edelleen käsityöläisosaamiseen tai vaihtoehtoiseen elämäntapaan.

Teksti Rauno Pääsky

Teuvo Louhivuori LEGENDA JO AJAESSAAN Pyörämies Teuvo Louhivuori, eräs viime vuoTeuvo sai ensimmäisen pyöränsä nelivuo- sisadan suuria pyöräilylegendoja, täytti viime tiaana, kun naapuri antoi hänen käyttöönsä vuonna 86 vuotta. Syntymäpäiväjuhlassa minulvanhan naisten pyörän. Pyöräily alkoi täyttää elämää vuonna 1948 Teuvon ollessa le kirkastui ajatus kirjoittaa hänestä lehteemme.

18-vuotias. Tuon ajan kipinän antajina olivat lähinnä Tampereen maine ja menestys kilpapyöräilyssä ja monipuolinen kilpailutoiminta. Kilpailuista eniten innostusta antoi Tampere–Hämeenlinna-ajo. Samoin kilpahuumaa lietsoi etäällä kotiseudusta olleet Lapin kilpailut. Matkanteko niihin sujui yleisimmin junakyydillä.

Louhivuori tunnettiin lempinimellä Lousku, joka sanana tarkoittaa huonokuntoista tavaraa tai välinettä. Louhivuori ei ole ollut huonokuntoinen, mistä kertoo hänen 1940-luvulta 2010-luvulle ulottuva kilpailu-uransa.

Harjoittelu oli monipuolista

Harjoittelutoiminta oli alusta alkaen urheilullisesti ympärivuotista. Se koostui lajiharjoittelun lisäksi suunnistuksesta, juoksusta ja hiihdosta. Louhivuori teki pitkiä lenkkejä Tampereen länsipuolelle. Ne ulottuivat pikkuteitä Hämeenkyröön asti ja saivat nimekseen Miharin lenkki. Tämän päivän kuskit ajelevat edelleen samaa lenkkiä Louskun lenkin nimellä.

Kisavuosina Louhivuori ajoi yli 30000 km vuodessa, veteraaninakin tuli pitkään yli 20000 km vuosia. Pikajalan toimittaja kuvasi hyväntuulisen ja vetreän Louhivuoren yli 80-vuotisten sarjan lähtöviivalla ikäluokkien SM-kisoissa 2014.

Lehtemme lukijoiden kannalta mielenkiintoinen yksityiskohta oli harjoittelu rospuuttokautena kinnerillä. Tätä yksityiskohtaa on mukava tarkastella hieman lähemminkin.

Kinnerin runko oli tehty rautaputkesta ja sen valmisti Paul Nyman. Tuohon aikaan Paul oli Valmetin palveluksessa Tampereella. Teknisestä suunnittelusta vastasivat herrat yhteisesti ja kinneri oli ratkaisultaan vaihteellinen. Kori oli tehty ohuesta 0,2 mm:n alumiinilevystä, jota myi tuon aikaisen Tampereen maineikkain rautakauppa W.M.Sandberg.

Innostus kinneriin ei päättynyt Teuvolla ainoastaan yhden laitteen valmistukseen.

Syntyi ajatus valmistaa vielä toinenkin. Siitä tuli vanerikorinen ja kahden ajettava. Polkijat ajoivat kinneriä vierekkäin polkien. Valitettavasti kummastakaan kinneristä ei ole valokuvaa.

Näin yli puolen vuosisadan jälkeen on jännittävä huomata Teuvon ikiaikainen innostus kinnereiden suuntaan. Kuluneen vuoden kesänä hän kävi katsomassa Nokian nojapyöräkilpailua: nyt on syntynyt halu ostaa itselle nykyaikainen, virtaviivainen hiilikuitukinneri.

Hyväntuulinen vetraani odottaa lähtövuoroaan Liuksialassa ikäluokkien SM-kisoissa v. 2014.

Jukka Rantala lähettää miehiä matkaan. -Kuva Markku Lahtinen Pikajalka 40

20

21

Pikajalka 40

Kilpaura jatkui ja jatkui

Kansainvälisiin kilpailuihin Lousku pääsi mukaan 1950-luvulla. Hän oli mukana Rauhanajoissa 1954 ja 1960, jolloin pääsi maaliin asti. Rauhanajot olivat eräs kansainvälisesti merkittävimmistä amatööriajoista, johon suomalaisetkin usein pääsivät mukaan.

Vuosikymmenet kuluivat ajaessa ja kilpaillessa.

Kaappiin kertyi SM-mitaleita joukkuekilpailuista.

Hämmästyttävintä Teuvossa on kuitenkin se, että kilpailutoiminta ei osoittanut minkäänlaisia hiipumisen merkkejä ikääntymisen vuoksi. Kävi nimittäin täysin päinvastoin: kun kilpauraa oli takana jo neljännesvuosisata, alkoi menestystä karttua yhä enemmän. 1970-luvusta tuli kaikkein menestynein vuosikymmen. Kymmenet Suomenmestaruudet, kaksi pohjoismaista mestaruutta ja loistavasti ajetut ultramatkojen kilpailut Oslo–Trondheim-ajossa.

Vuonna 1974 Teuvo ajoi viimeksi mainitussa kilpailussa Norjassa 560 km matkalla toiseksi. Kyse ei siis ole etappikilpailusta vaan kilpailusta lähdöstä maaliin yhtäjaksoisesti polkien. Aikaa matkan taittamiseen kului reilut kuusitoista tuntia ja aika oli vuosikausia kilpailun toiseksi paras aika. Kaksi vuotta myöhemmin Teuvo oli saman kilpailun kuudes ja vuonna 1978 tuli vielä palkintopallisijoitus hänen oltuaan kilvan kolmas. Teuvolta myöhemmin kysyttiin, oliko

matka raskas. Hän vastasi, että rankka se olisi ollut vasta, jos oltaisiin käännytty vielä takaisin.

Pitkien matkojen maailmanennätyksiä

Oma lukunsa Teuvon kilpapyöräilyhistoriassa on 24 tunnin ajon maailmanennätykset. Ensimmäinen niistä ajettiin sooloajona vuonna 1974 varsinaisen kilpailukauden päätyttyä. Lähtö tapahtui lokakuisen päivän aamuna kello 8.00 Tampereelta Lehtimiehet Oy:n toimituksen edestä. Matka jatkui Jyväskylään, Äänekoskelle, Ouluun, Kemiin, Tornioon ja viimeinen kohde oli Kolari. Kolarin kirkko jäi 2 kilometrin päähän. Uudeksi maailmanennätykseksi kirjattiin 834,1 km.

Toinen maailmanennätys ajettiin kaksi vuotta myöhemmin, samoin lokakuussa, edeltäjäajona.

Edeltäjäautona käytettiin Volkswagen-pakettiautoa, jonka takana oleva, ylös aukeava ovi oli avattuna. Ajo ajettiin kierrosajona reitillä Lempäälä–Valkeakoski–Hämeenlinna–Forssa–Urjala–Lempäälä. Uusi maailmanennätys sai lukemikseen 1396 kilometriä.

Molemmat ajot olivat Lehtimiehet Oy:n sponsoroimia ja kohdistuivat erityisesti Hymy-lehteen. On muistettava, että Hymy-lehti oli tuolloin suosionsa huipulla ja molemmat ajot saivat koko valtakunnan laajuista näkyvyyttä osakseen lehtiartikkelien myötä.

Teuvo parhaassa vauhdissaan Monarkilla. - Kuva Louhivuoren arkisto Teuvo on kirjoittanut kertomuksen Pyörä-Unionin syynystä. - Kuva Rauno Pääsky Pikajalka 40

22

Tampereen Pyörä-Union

Seuran perustaminen tuli ajankohtaiseksi 1960-luvun alkupuolella lähinnä käytännöllisistä syistä. Suurin syy oli kilpailuihin matkustaminen ja matkakustannukset. Autoja ei juuri ollut joten porukka koottiin eri seurojen ajajista ja kaukana oleviin kilpailuihin tiedusteltiin järjestäjiltä lähinnä majoitusta. Eräästä Kannus– Nivala-kilpailusta palatessa aloimme keskustella pienimuotoisen seuran perustamisesta ja asiaa alettiin kesän aikana kehittämään. Saimme myönteistä palautetta ”jäsenkuntamme” taholta ja jatkoimme kehittelyä pienin askelin. Kansallisen kilpailu kauden jälkeen jatkoimme ajoharjoituksia Messukylän Vilusen harjun poluilla kauniin syyssään vallitessa.

Heti seuraavan viikon maanantaina kokoonnuimme Tuotannon ravintolaan keskustelemaan ajatuksistamme perustaa uusi pyöräilyn erikoisseura ja mitä mahdollisuuksia meillä on taloudellisesti toteuttaa tämä hanke.

Lopputuloksena päätettiin pitää jo seuraavalla viikolla seuran perustava kokous samassa paikassa sekä alustavasti ottaa selvää asiaan liittyvistä käytännönasioista. Kauko Koiso valittiin perustetun seuran puheenjohtajaksi.

Seuran nimeksi tuli Union, joka ei kelvannut yhdistysrekisteriin, vaan sitä jouduttiin muuttamaan kaksikin kertaa ennen kuin nykyinen nimi, Tampereen Pyörä-Union sai hyväksynnän ja viralliseksi lyhenteeksi muotoutui P-Union. Virallisiksi perustajajäseniksi tulivat Matti Stenberg (Koo-Vee), Kauko Koiso (P-P), Eino Harju (KooVee), Oiva Leppälahti (P-P), Tapio Helminen (P-P) ja Teuvo Louhivuori (Valkeakosken Pyörä-Kiri).

Johtokunnalla oli usein ennen merkittäviä ja varsinkin kilpailuihin liittyviä kysymyksiä tapana kutsua jäsenistöä ”pienoisparlamenttiin” esittämään omat mielipiteensä ennen lopullisia päätöksiä. Toiminta oli hyvin aktiivista alusta alkaen. Talvikausi sisälsi keskimäärin 4–5 yhteisharjoitusta: ”Pispalan portaat+hankijuoksu/uimahalli, saliharjoituksia, koripalloa ja jääkiekkoa.

Nyt kun muodollisuudet olivat suurin piirtein saatu kuntoon, olivat vielä auki mm. mihin liittoon pyrimme jäseneksi? Anoimme SFI:n jäsen seuraksi. Vastaus oli meille tyly tai ainakin osalle jäsenistöä. «Ette ole tervetulleita, koska olette niin kaukana

23

Pikajalka 40

maalla!” Sen sijaan Suomen Pyöräilyliitto hyväksyi seuramme jäsenseuraksi heti anomuksemme ensikäsittelyssä. Hämeen piiriin jäseneksi meitä ei hyväksytty, mutta osanotto-oikeuden kilpailutoimintaan kylläkin saimme. Tilanne jatkui melko pitkään tällaisena, eikä siitä ollut kenellekään haittaa. Esimerkiksi kilpailuluvat kansallisten järjestämiseen hoituivat suoraan Pyöräilyliiton kautta, piirikunnallisia ja piirin mestaruuskilpailuja emme saaneet järjestää. Edellä olevista seikoista johtuen emme myöskään saaneet piirin toiminta-avustuksia.

Esimerkiksi maantien PM-kilpailuissa alkoikin olla keltainen väri hallitsevana (”keltainen vaara”), sillä ajajiamme oli yleensä yli 30 osanottajaa/kilpailu.

Saimme kaikkialla hyvän vastaanoton, vaikka osanottomaksuja ei siihen aikaan käytetty. Tässä yhteydessä täytyykin huomioida Hämeen piirin seurojen toiminnan kokonaisvaltaisuus: kaikille ikäryhmille oli tarjolla aktiivitoimintaa, joka näkyi juniorien määrä/laatutasona ja harjoituskilpailujen osanottomäärien kasvuna. Piirin vahvimmat seurat kasvattivat uusia ajajia, jotka sitten jatkoivat ylemmissä luokissa menestyksekkäästi.

Vihdoin alkoi myöskin valmentajien koulutustyö, jossa Kyröskosken Uolevi Väisänen systemaattisella ja johdonmukaisella toiminnalla sai aikaan paljon ja arvaamattoman määrän sovellutuksia tällä saralla. Hänen aloittamansa Kyröskosken Ponnen junioritoiminta on vertaansa vailla oleva toteutus. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämäkin kun Uolevi Väisänen kutsuttiin Pyöräilyliiton valmennus-koulutuspäällikön tehtäviin ja omaa TV-liiketoimintaa ei saanut jatkaa. P-U:n junioritoiminta tuotti paljon junioreita sen lisäksi toiminta kehittyi kaiken aikaa ja menestystä myös tuli kaikilla tasoilla niin maantiellä kun myöskin radallakin.

Seuramme toinen kilpailukausi olikin seuramme johdolle näytönpaikka, sillä SM-kilpailut kaikissa luokissa järjestettiin. Tampereella isäntänä oli Tampereen Pyörä-Union!

Kaikki meni hyvin ja palkintoja saatiin. Myös joukkueajon voitto tuli P-Unionin joukkueelle. Näin näyttävästi alkoi kilpailujen isännöinti ja kokemus ja toimihenkiöiden tehtäviin tottuminen. Kuten jo edellä mainitsin Hämeen piirin toimivista pyöräilyseuroista eivät muutkaan laakereilla lepäilleet. Pyörä-Pojat jatkoi menestyksellistä kauttaan aina kehittyen naispyöräilyn parissa. SM-mitalit menivät suurimmalta osalta heille samoin joukkueajot.

Seuramme ajajat alkoivat yhä enempi harjoitella yhdessä, kun kilpailut käytiin kaikki mahdolliset läpi, tuli myöskin maan edustustehtäviä heille. Nyt on hyvä muistaa, että kaluston laatu ja osat olivat vielä melko heikkoja meidän olosuhteisiin, eikä varapyörääkään juuri kenelläkään ollut varaa pitää. Muutaman toimintavuoden kuluttua saimmekin sovittua Vaasan Teräs Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen, joka helpotti edustajiemme kalustopulaa. Kilpailumatkoja tehtiin K. Edvard Koison Volkswagen pakettiautoilla ja ystävällisten huoltajien autoilla. Näin matkabudjetit riittivät koko kaudeksi.

Seuran toiminnassa myös medialla oli ratkaiseva rooli, uusien harrastajien löytymisessä. Eräs tällainen henkilö, joka hoiteli lehdistölle kilpailuselostukset kuvien kera, oli Reijo Palmu.

Nuoresta pitäen aktiivinen kilpailija ja myös menestynyt aina maajoukkuetta myöden. Reijo oli hyvin mukana kaikissa yhteisharjoituksissa. Hän harrasti klassista musiikkia huuliharpulla.

Hän kehittyi valokuvauksessa hyvin nopeasti ja toimitti monille urheilulehdille korkealaatuisia tilannekuvia.

Teksti Teuvo Louhivuori

Tampereen vanerivelodroomilla ajeltiin ahkerasti 1970–1980-luvuilla. Teuvon vauhtia seurasivat innoissaan muutkin.

- Kuva Louhivuoren arkisto.

Teuvo ja teräspyörä 2010-luvulla. Kuva Markku Lahtinen

Hyviä muistoja uran vaiheilta

Kilpauran aikana Teuvo edusti Tampereen Pyörä-Poikia, Tampereen Pyörä-Unionia ja Sibbo Vargarna -seuraa. Monenmerkkisiä pyöriäkin on Louskun jaloissa ollut: Crescent, Cinelli, Monark, Rossin, Colnago. Lukuisten kilpapyörien joukosta erottui yksi merkki, joka jätti lähtemättömät jäljet – italialainen Cinelli.

Vuosien varrella Louskun harjoitus- ja kilpakumppaneita olivat mm. Paul Nyman, Onni Niemi, Matti Lampainen ja Reijo Jokinen.

Valmennuksellisesti parasta muistikuvaa antaa Eino Roope Pajunen ja hänen viikkotestinsä Pyynikin urheilukentän maarata-ajoissa 1950-luvun alkupuoliskolla.

Myöhemmin valmennustietoa Teuvo sai Ruotsista, jossa suurkisamenestystä oli jo saavutettuna.

Huomionarvoista oli myös Teuvon esiintyminen lajin PR-miehenä: lukuisat olivat ne messut ja tapahtumat ympäri Suomea, joissa hän antoi rullilla-ajoesityksiä.

Ammatiltaan Teuvo oli maanmittausteknikko. Hän oli Tampereen kaupungin palveluksessa yli 40 vuotta.

Päättymätön tarina

Teuvo Louhivuori on tamperelaisen pyöräilyn ikoni. Miehen, jonka persoonan, ansiot ja saavutukset kaikki tuntevat.

Elämän mittaisen pyöräilyn maalissa hän ei ole vieläkään ja satulaan on ainainen ikävä. Ehkä mies tekee vielä täyden paluun alkuaikojen asetelmaan ja hänet nähdään nauttimassa pyöräilystä kinneriä polkien.

Pikajalka 40

24

Pinnojen välejä Koonnut Risto Lehto

Pyöräilysivistyksen kehtoko?

Selailin taas kerran yhtä poikavuosieni tärkeimmistä kirjoista, Urheilun Pikkujättiläistä. Tämä painos on vuodelta 1958, joka saattoi alkulauseen arveluiden mukaan jäädä jopa laitoksen viimeiseksi tässä muodossa.

Teos on saanut olla kunniapaikalla kirjahyllyssäni vuosikymmenet.

Siitä löytyi aikanaan eri lajien säännöt, sankarit, isojen kisojen tulokset ja ennätykset.

Pääotsakkeen Pyöräily kohdalla sivun 1369 alareunassa pienennetyllä tekstillä todistetaan näin: ”Kööpenhaminan ”katupeilin kuvaan” ovat aina kuuluneet tuhannet pyöräilijät, jotka kärppinä puikkelehtivat autojen ja raitiotievaunujen lomitse. Mikään rako ei ole heille liian ahdas. Tytöt ja pojat pyöräilevät käsikoukkua, isomahaiset liikemiehet piippua poltellen, vaaleatukkaiset neitoset, pyylevähköt tädit, virkapukuiset postinkantajat, kaikki he käsittelevät kiiltävän mustiksi lakattuja pyöriään taitavasti kuin sirkustaiteilijat.

Kööpenhaminassa on puoli miljoonaa pyöräilijää. Kuitenkin sujuu liikenne merkkivalojen mukaan loistavasti (tapaturmaprosentti on harvinaisen pieni). Eikä pyörissä tarvita edes numeroita. Tanskan pääkaupunki on pyöräilysivistyksen kehto.”.

25

Pikajalka 40

Kolmas pyörä

Suinulan Työväentalolla Torpalla oli tanssittu sodan jälkeistä syksyistä iltaa. Autojahan pojilla ei silloin ollut, joten polkupyörän omistajat olivat vahvoilla saattomarkkinoilla. Topilla oli pyörä ja pyykkipojat lahkeissa.

Mukaan pyydetty Liisa tangolla ja niin lähdettiin kohti Siitaman kylää.

Oli aluksi helppokulkuista maastoa ja myötäleitäkin. Yhdessä humauksessa oltiinkin jo Niittylahden notkossa ja alkoi sen jälkeen helkkarinmoinen ylämäki. Topilla oli hyvä pyörä, renkaat pumpattu koviksi ja ketjut rasvattu, mutta siitä huolimatta vaikka Topi kuinka ähelsi polkimille noustenkin, vauhti vain hiipui. Ei auttanut, Topin oli noustava pyörältä ja Liisankin tangolta. Ja takatelineeltä hyppäsi pois vielä kolmaskin, Hippeläisen Vikke. Topi miltei hiiltyi ja Raivolan kansakoulusta ja sotareisusta tutulle kaverille ärähti: ”Millo hitos sie oot siihen hivuttautunu?”. Omaa saattoreissua vaille jäänyt Vikke totesi tyynesti: ”No joha mie siel Torpan pihas.”.

Vieläkin meitä hassuttaa - Kangasalan huumoria

Sujuvat koulumatkat

Tuossa kun luiskahdin muistoihin, tuli mieleen omat kansakouluaikaiset koulumatkat sodan jälkeen. Pol-

kupyörät eivät olleet perheissä ihan harvinaisuuksia, mutta kumeja niihin ei saatu, joten ne olivat ladoissa tai aittojen seinillä käyttöön sopimattomina. Pelkkiä pyörän vanteita ilman keskiöitä ja pinnoja löytyi monen kotoa. Meidän kylästä koulumatkaa kertyi neljä kilometriä ja kävellen erilaisia poikkeamisia tehden siinä vierähti aikaa pitkästikin. Aamuisin aikaisesta lähdöstä huolimatta kävi silloin tällöin niin, että myöhästymisanteeksipyyntöön opettaja joutui vähemmällä päästäkseen toteamaan, että teillähän on pitkä matka. Mutta ei voisi uskoakkaan, kuinka nuo pinnattomat polkupyörän vanteet vähensivät koulumatkaan käytettävää aikaa. Kun vannetta pyöritti juostessaan eri tekniikoilla, joko sivusta puukapulalla lyöden tai samaa kapulaa vanteen takapuolella kumiuralla luistattaen. Näin hölkäten keväisin ja syksyisin anteeksipyynnöt ja opettajan toteamiset pitkästä matkasta selvästi vähenivät.

Kehitystä

Vilhartti jutteli kaljakavereilleen, kuinka kuntoansa liikunnalla ylläpitävillä välineet kehittyvät jatkuvasti ja helpottavat sitä kotioloissakin tapahtuvana. Kun polkupyörät liikkuvat jo sähköllä, niin kohta käytettävissä on varmaan sähkökäyttöiset kuntopyörätkin.

Pyöräpajalta Ostetaan ja myydään

Apuja kaivataan

Jäsenkuntamme laajenee jatkuvasti ympäri Suomea, uusia jäseniä liittyy tasaisesti, lähes viikoittain. Mutta myös monet vanhoista vetäytyvät pois toiminnasta, onhan tämä muisteluiässä olevien harrastus.

Toivomme, että ne, jotka eivät haluaa enää olla jäseniämme, ilmoittaisivat siitä selkeästi sähköpostilla info.vanhatvelot@gmail.com tai puhelimitse 040 550 4428. Jäsenmaksun maksamatta jättäminen ei ole eroamisilmoitus. Yhdistyksen taloudelle maksamattomien jäsenien ylläpito käy kalliiksi, jopa kohtalokkaaksi.

Toivomme myös, että aina muistaisitte ilmoittaa muuttuneesta sähköposti- tai postiosoitteesta yllä mainitulla tavalla, jotta Pikajalka tipahtaa postiluukusta neljästi vuodessa.

Pikajalkaan saa hyvin mielellään toimittaa juttuja tai juttuideoita. Lehdellä ei ole palkattua työvoimaa, vaan kaikki kirjoitukset ovat harrastajien tekemiä ja siten tyyliltään ja sisällöltään vaihtelevia. Uuden lehden valmistuminen on aina ihme.

Erityisesti toivomme juttuja suomalaisista pyöränvalmistajista ja pyöräkauppiaista, hienoista pyöristä ja pyörien korjaamisesta. Selkeät valokuvat kertovat enemmän kuin sadat sanat.

Myydään polkupyörien uusia osia n. vv. 1930–1980.

Hameverkkoja, lasisia kissansilmiä, napoja etu- ja taka, kampia, rattaita, ketjuja, polkimien kumeja, keskiön osia, etuhaarukan osia, etuhaarukoita, ohjaustangon kannatinputkia, suoria, mutkallisia ja joutsenkaulallisia, kädensijoja, puisia, pakeliittisia, kumisia ja muovisia, lyhtyjä, dynamoita, merkkejä, vanteita, pinnoja, lokasuojia, pakettitelineitä, ketjusuojia, antiikkinapojen käytettyjä osia, käytettyjä satuloita, satulankanntinputkia, työkalulaatikoita ym. ym.

Ajamaton Hermes-pyörä 28” miesten n. v. 1950, uusia runkoja, miesten ja naisten pyöriä, nuorisopyöriä, tavarapyöriä 2- ja 3-pyöräisiä, korjausteline, rihtauspukki. Hannu Mattila puh. (09) 4209080 tai 045 1235648 Kymmenittäin hyväkuntoisia veteraanipyöriä myytävänä edulliseen hintaan mummoille ja papoille Vehmaisissa ja Vatialassa.

Pitäkää kiirusta, sillä parhaat viedään päältä.

Soita 033645794 / Jaakko Hätönen

Tapahtumia

Pikajalka 40

26

Huoneentaulu Teksti ja kuva Markku Lahtinen Timo Ruokolainen. Pikaposti. 1980. Rauta ja messinki.

Samalla matkalla kun käy katsomassa Askolan kotiseutumuseossa Juho Bergin puupolkupyörää, kannattaa tehdlenkki Porvoonjoen länsirannalle, missä vanhaan teollisuuskiinteistöön on rakennettu Taidetehdas. Tehtaalla on monia houkutuksia, konsertteja, elokuvia, näyttelyitä. Sinne on sijoitettu myös Yrjö A. Jäntin taidekokoelma. Innokas taiteen keräilijä, WSOY:n entinen pääjohtaja Yrjö A. Jäntti (1905–1985) lahjoitti vuonna 1984 Porvoon kaupungille yli tuhannen teoksen kokoelman maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja piirustuksia. Kokoelma edustaa suomalaista taidetta 1800-luvun lopulta 1980-luvulle.

27

Pikajalka 40

Katsaus maamme taiteeseen ja taiteilijoihin on monipuolinen. Joukossa on useita helmiä, kuten A. W. Finchin, Rafael Wardin ja Juhani Linnovaaran teoksia. Veistotaidetta edustavat muun muassa Raimo Utriainen, Tapio Junno ja Kaija-Riitta Iivonen.

Pienoisveistosten kokoelma on poikkeuksellisen laaja ja tasokas. Kokoelmaan kuuluu myös runsaasti grafiikkaa.

Pienoisveistosten joukossa on isopyöräisellä ajava, virkalakkiin sonnustautunut mies, jonka vasemmassa kainalossa heiluu postikassi. Veistos kuvaa niitä aikoja, jolloin virkailijoiden tehtäviin ei vielä kuulunut ruohonleikkuu, eikä postiljoonin tarvinnut kuljettaa viikatetta mukanaan.

Polkijan olemus ilmentää hilpeyttä ja valppautta, mikä kertoo miehen nauttivan työstään. Hänessä on samanlaista riemukasta, lähes huikentelevaista vauhtia kuin Tatin lystikkäässä kirjeenkantajassa, vieläpä samanlainen laukku ja päähine. Torvea vain ei enää pyöräaikaan tarvittu merkiksi satuloida seuraava kulkuväline kestikievarissa. Taiteilija on käyttänyt kahta materiaalia, himmeää rautaa ja kiillotettua messinkiä, jotka antavat teokselle voimaa ja syvyyttä.

Taiteilija Timo Ruokolainen (1930–2011) oli kotoisin Tampereelta, mutta hän asui suurimman osan elämästään sukunsa asuinsijoilla Hollolassa.

Ruokolainen kiinnostui nuorena taiteesta, mutta valmistui ensin lääkäriksi, jatkoi sitten hammaslääkäri saadakseen enemmän vapaata taideharrastukselleen.

40-vuotiaana hän innostui työnsä ohella romuraudan hitsaamisesta taideteoksiksi, ja pääsi eläkkeelle jäätyään omistautumaan pelkästään taiteen tekemiselle.

Raaka-aineena olleen romun koko, muoto ja olemus ovat taiteilijalla olleet aina ratkaisevia aiheen kehittelylle. Toisinaan romu on luonut idean, mutta toisinaan idean toteuttamiseksi on pitänyt etsiä siihen sopivaa romua. Pienoisveistosten tekemiseen on käytetty toisinaan myös uutta metallia, usein patinoituna. Erityisesti pienoisveistoksissa on ollut mahdollista tuoda paremmin esiin liikkeen mielikuva. Monien pienoisveistosten tekemiseen on liittynyt halua tehdä aikuisena kaikkea sitä, mihin ei pikkupoikana pystynyt. Yhteistä töille on ollut nostalgia ja huumori, jotka tuovat katsojien mieleen hilpeitä muistoja ja ajatuksia.

Pikajalka 40

28