Vanhatvelot.org 1
3/2013 5â‚Ź
Pikajalka 26
Thor Porko ja Bismarck Nainen ja retrokilpuri Retro-directe
MIES
JA PYÖRÄ
TeksTi Markku LahTinen
Mikä mies? Jorma Lampinen, insinöörimies. Mikä pyörä? Isän Pyrkijä. Matti Lampinen voitti tämän arpajaisista 1950-luvun puolivälissä. Ei sitä ole paljon sateella pidetty pihalla, eikä paljon ajettu pölyisillä teilläkään. Melkein kaikki on alkuperäistä ja kiiltävää. Näin hyvin pidettyä pyörää tapaa harvoin. Pyrkijä oli perinteikäs turkulainen pyöränvalmistaja, joka tämän pyörän valmistuessa oli toiminut jo puolen sataa vuotta. Pyrkijä Senior on vihertävä, ja samaa sävyä on hieno Lepperin satulakin. Edessä on vielä alkuperäinen, poltetun oranssin värinen rengas. Muodoissa ja yksityiskohdissa on aistittavissa pyrkimystä erityiseen laatuun ja tyylikkyyteen. Pystyputken nostokahva ja tavaratelineen työkalulaatikko kertovat mallin hienostuneista yksityiskohdista, joilla ostajia houkuteltiin 1950-luvun lopulla. Onko mitään sattumuksia? 1970-luvulla tämä varastettiin vajasta. On siinä ollut tekemistä, niin pahassa paikassa kaiken tavaran takana se oli säilössä. Jonkin ajan päästä se sitten löytyi kaupan seinustalta. Lukko oli hajotettu ja viskattu menemään, mutta muutoin ei pyörän loisto ollut himmennyt. Onko pyöräkokoelma laaja? Olen hyvin tarkka keräilijä. Vain sellaiset pyörät, joihin on oikein läheinen suhde ja jotka muutoin ovat osoittautuneet säilyttämisen arvoiseksi, ovat päässeet pysyviin kokoelmiin. Totuin nuorempana ajamaan omalla, sinisellä Pyrkijällä, joka ei tosin enää kuulu kokoelmiin. Pikajalka 26
2
PÄÄKIRJOITUS
K
3
Pikajalka 26
PIKAJALKA 3/2013 2 3 5 6 7 8 11
Mies ja pyörä Pääkirjoitus Pakinaa Summaries Satularepusta Ulkomaiden velot Bismarck Berliinissä
Suomalaisia pyöräilijöitä on nähty olympialaisilla radoilla jo yli sata vuotta. Markku Lahtinen on löytänyt Kälviältä pyörän, jolla ajettiin Berliinin kisoissa 1936 maantieajon kärkijoukkoon.
16
Huolella hoidetut pyörät
Isä osti 1960-luvulla tyttärilleen ajopeleiksi parhaat maddolliset pyörät, Crescentit. Hyvin hoidettuina ne ovat nyt päätyneet museokokoelmaan. Irma Koskimies muistelee pyörien kohtaloita.
18
Nainen ja retrokilpuri
Johanna Eskola-Råberg on haastatellut vanhan kilpapyörän selässä viihtyvää Miia Erosta, joka ei pelkää rasvata käsiään pyörää huoltaessaan.
22
Retro-directe
Ranskassa keksittiin jo yli sata vuotta sitten vaihteisto ilman vaihtimia. Risto Alanko kertoo, kuinka eteen- tai taapäin polkemalla saattoi vaihtaa välityksiä. Hän jopa rakensi itselleen koekappaleen.
28 29 30 31
Pinnojen välejä Kerhokuulumisia Pyöräpajalta Huoneentaulu
PIKAJALKA on pyörävanhusten äänenkannattaja, joka ilmestyy v. 2013 alkaen neljästi vuodessa. ISSN 1457-5566 13. vuosikerta nro 26 JULKAISIJA: Vanhat Velot ry INTERNET: www.vanhatvelot.org PANKKIYHTEYS: FI3180001670851881. Seuran jäseneksi voi liittyä maksamalla jäsenmaksu 20 euroa seuran tilille. Muista merkitä nimesi ja osoitteesi tilillepanokorttiin. Jäsenmaksu sisältää Pikajalan tilausmaksun. PAINOS: 300 kpl PAINOPAIKKA: Keuruskopio, Keuruu IRTONUMERO: 5 euroa esim. Mobiliasta, Vehoniemeltä tai Töölön Pyörästä. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 15 e/v. Jäsenille lisänumerot 4 e. PÄÄTOIMITTAJA: Jori Montonen Kulmakatu 29, 33 500 Tampere jori.montonen@tut.fi, Puh. 0400 965049 TOIMITUSSIHTEERI: Marko Eriksson ULKOASU: Markku Lahtinen TOIMITUSKUNTA: Risto Lehto, Mikko Råberg (talous) LEHTI ILMESTYY SEURAAVAN KERRAN: 4/2013 joulukuu, aineiston jättö 10.11.2013, 1/2014 maaliskuu, aineiston jättö 10.2.2014 MATERIAALIN TOIMITUS: Lähetä julkaistavaksi tarkoitettu materiaali osoitteeseen markkuwlahtinen (at) gmail.com. Sähköinen materiaali mieluiten .rtf ja .doc (teksti) ja kuvat aina erikseen .jpg -muodoissa. Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien näkemyksistä. ILMOITUKSET: Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille. Takasivu 130 e, muut ilmoitukset sopimuksen mukaan. KANSI: Mobiliassa järjestettiin museoajoneuvopäivänä polkupyräkirpputori, jolla oli värikästä myytävää. Mikko Råberg tapasi Ranskassa mielenkiintoisia ja tyylikkäitä pyöräilijöitä osallistuessaan Anjou Velo Vintage -tapahtumaan. Huomaa rakettikinneri taustalla.
Pikajalka 26
4
PAKINA
Yksivaihteisen ylistys
Vanhat viisaat runoilivat, että tietä pitkin käyvä on tien vanki. Olen minäkin innostunut maastopyöräilystä: saa ajella pitkin kanervaisia kankaita polkuja pitkin, telmiä kivikoissa ja kahlata jokien poikki, missä vesi on matalinta. Vaan on siinäkin haittansa, on kaikenmoisten vipstaakien vanki. Ja vipstaakien aiheuttamien vaivojen. Viimeksikin tuli vasen peukalolihas niin kipeäksi etuvaihteen vaihtamisesta, ettei sillä voinut niskaa hieroa, ja ihan vain sen vuoksi että oli vaihdevipu väärässä asennossa – sojotti etuviistoon, kun sen olisi pitänyt sojottaa alaviistoon. Siinä sitten meni viisi viikkoa parasta metsäpyöräilykautta tien vankina. Mutta niitä vipstaakeja nyt varsinkin on, ja harvoin ne ovat kunnossa ja aina niitä pitää säätää. Kyllä on harva kerta kun vaihde pysyy kohdallaan toista viikkoa tai jarru on laahaamatta vannetta joltakin puolelta. Vaijerit löystyvät, ruostuvat ja purkautuvat, jarrupalat kuluvat, vinkuvat ja nojaavat. Ja kumitkin vuotavat, mutta sehän nyt on niille ominaista kuin lehmälle möllöttäminen. Helppoahan näistä vaivoista on päästä eroon. Otetaan esille se yksivaihteinen mummo- tai pappapyörä varastosta ja katsotaan että perusasiat ovat kunnossa, sillä siinä ei muuta olekaan kuin perusasioita. Ketjuissa on reikiä, kumit laahaavat maata ja satula on päin peetä, mutta niinhän kuuluukin. Mutta muuta vipstaakia ja vaivaa siinä ei sitten olekaan. 5
Pikajalka 26
Hieman öljyä kettinkiin ja kilikelloon, pinnojen kiillotusta, satula vaateriin ja naapuria tapaamaan. Yksi vaihde riittää, kun matka on sopivan mittainen ja vauhti siihen suhteutettu. Yksivaihteisiahan pyörät ovat olleet, ja yksivaihteisuus on nyt aivan suurinta huutoa, sillä vaihteettomista pyöristä saa vielä kevyempiä kuin vaihteellisista. Kun pyörä on riisuttu kaikesta tarpeettomasta, siinä on vähiten huollettavaa, eikä se vingu kuin hiiri nakissa. Minulla on muutamia yksivaihteisia pyöriä, joilla ajelen töihin ja kauppaan ja aika ajoin takaisinkin. Niitä on hyvä olla erilaisilla välityksillä kunnon ja mäkien mukaan, kurasuojilla ja ilman kelien mukaan ja tarakalla tai ilman kuljetusten mukaan. Ei siinä pääse turtumaan mielikään, kun on hieman vaihtelua. Yksivaihteisella ajelu on yksinkertainen nautinto. Ei vaihteitten tai jarrujen näpelöintiä, ei jatkuvia huoltotoimia, vain tippa öljyä ketjuun ja pyöritystä. Katsetta saa kierrättää ohi kiitävissä maisemissa ja liikenteessä, ei tarvitse lainkaan katsoa millä rattaalla ketju pyörii ja kulkeeko vaijeri oikeaa reittiä toisen ali. Pohjimmiltaan yksivaihteisen hienous on siinä, että se on amatöörin kulkuväline. Eihän kukaan tosipyöräilijä semmoisella aja, hidas se on, tehoton ja jarrutkin kuin isoäidin puolarukissa. Ei pääse palkoille. Mutta harrastelija ei voi ajatella pyöräilyä vain tehokkuuden näkökulmasta. Hän suhtautuu siihen niin kuin amatöörin kuuluu – rakastaen.
TeksTi keTjupoLTTaja piirros sanni LahTinen
SUMMARIES TransLaTion Tiina aLesTaLo
Pikajalka 26
6
SATULAREPUSTA
kuvaT Tuija puro.
Velokatsastus käänsi päitä Valkeakoskella Kesän alulla koskilaiset saattoivat katsastaa pyörävanhuksia Valkeakosken katsastusajoissa. Kiitos Valkeakosken pääkirjaston velofiilien Tuija Puron ja Timo Willbergin sekä muutaman koskilaisen ja sääksmäkiläisen Vanhan Velon. Kun vielä pääkirjaston edustalle tilattuun hellesäähän naapuripitäjästä Kangasalalta huristellut kantavelo Olli Lehto purki takakonttinsa aarteet, piisasi useille kymmenille kiinnostuneille pällistelevää. Kuten vaikka Eripura-tandem, pehmustettu resinasovellus ja isopyörä. Koskilaiset ja sääksmäkiläiset pyöräintoilijat polkivat sekä taluttivat kirjastolle omia Jaguaarejaan, Petojaan ja Voimiaan kellareistaan ja vinteiltään. Erityisesti 1940-luvun naisten ja miesten Hermeksiä, joita manselainen Sandberg valmisti. Samoin tekivät paikalliset pyöräliikkeet Tmi Vihonen sekä Jussin Pyörä. Museokin päästi Vana-näyttelystään 1930-luvun mustan Adler-kaunottaren ihasteltavaksi. Kirjasto oli koonnut pyöräaiheisia aarteitaan aulaansa silmäiltäväksi. Päälle poljettu Vanhojen Velojen katsastus läpi Koskin keskustan Apian silloille ja takaisin käänsi monen koskilaisen päät. Varmaan pyörälle päästään. - Esa Aallas
Pikajalalle jakelija Helsingissä Tölön Pyörä on ottanut kontolleen Pikajalan irtonumeroiden kaupittelun pääkaupunkiseudulla. Tarjolla on myös muita Vanhojen Velojen julkaisuja. Töölön Pyörä palvelee pyörän korjaajia ja varaosan metsästäjiä myös kovan teknologian tuottein ja palveluin. Suosittelemme lämpimästi asiointia tässä asiantuntevassa ja ystävällismielisessä pyörähuollossa ja -kaupassa Linnankoskenkadulla. Kauppiaan toimii tätä nykyä Pekka Arola, joka on onnistunut erinomaisesti käyttämään hyväkseen sosiaalista mediaa markkinointitempauksissaan.
7
Pikajalka 26
Koskissa sai nähdä ja kokeilla jos jonkinlaista pyörää. Kirjaston aukiolla lähdettiin ajelulle, ja kävelijöilta ja pyöräilijöitä varten 1960-luvulla rakennetulle Helkan kiikulla pysähdyttiin kuvaamaan.
ULKOMAIDEN
VELOT
Ruotsi Facebook koukuttaa. Allekirjoittanut K.L. on lähes 15 vuotta tavannut CHF:n Velocipeden-lehteä – väliin aika tarkkaankin – ei pelkästään raportoidakseen naapurimaan veloista vaan myös kielitaitonsa hyväksi. Viime aikoina lehti on hienoisesti harventanut ilmestymistään. Nyt maaliskuun numeron (54) jälkeen ei posti vielä ole tuonut uutta. Tällä voi olla yhteys siihen, että keväällä valittu CHF:n uusi puheenjohtaja Henrik Jakobsson on tavoitteittensa ja lupaustensa mukaisesti saanut synnytetyksi yhdistykselle Facebookin. Utelias lukija voi kurkata yhdistyksen sivuille www.cykelhistoriska. se, siellä Facebookiin ja Tukholman Bike in tweed -sarka-ajojen (5.10.) avoimeen osallistumisen ilmoittautumiseen. Tätä kirjoitettaessa (4.9.) oli naamakuvallinen ja nimellinen ilmoittautumisen tilanne seuraava: tapahtuman sivuista tykkää 21 henkilöä, kutsu pyöräilyyn on lähetetty 623:lle, osallistumisensa on ilmoittanut 148 ja empii 63. Naamoissa ja nimissä on joitakin tuttuja. Kulttuuri on oikeasti muuttumassa ja muuttuu. Tuollainen julkisuus askarruttaa allekirjoittanutta. Kuitenkin CHF:n omaan naamakirjaan on vierailijan kirjauduttava. Odottelen uutta Velocipeden-lehteä. - KL
Itävalta Wienissä on vietetty pyöräilyn vuotta ihan tammikuun alusta alkaen. Panitte varmaan merkille, että uuden vuoden konsertissa oli paljon filminpätkiä pyörämatkailijoista Tonavan maisemista. Mutta ette ehkä huomanneet, että Wienin Filharmonikot saapuivat soittamaan polkupyörillä! Vuosi on jatkunut samanmoisissa merkeissä. Kaupungissa järjestettiin kesäkuussa tähänastisista suurin Velo-City -konferenssi, jossa levitettiin tietoa pyöräilyn eduista liikenteessä, terveydessä ja ympäristöasioissa. Kaikkiaan 1400 edustajaa ympäri maailman kuuli herättäviä esityksiä, osallistui keskusteluihin, työpajoihin
ja tutustui Wienin pyöräilyoloihin. Sykähdyttävin tapahtuma oli 4000 pyöräilijän kulkue Wienin keskustassa, Ringillä ja Tonavan rannoilla. Suorastaan euforinen ajelu pysähtyi Prateriin maailmapyörän alle, mistä evästauon jälkeen jatkettiin taideteollisuusmuseoon katsomaan Embacherin erikoislaatuisten pyörien kokoelman helmiä. Tuntui, että 1900-luvun hienoimmat polkupyörät oli tuotu saman katon alle. Wieniläiset vanhojen pyörien harrastajat julkistivat konferenssin yhteydessä upeasti kuvitetun ja tyylikkään kirjan wieniläisistä pyöränvalmistajista 1920–1970-luvuilla, ”Wiener Mechaniker Räder 1930–1980”. Kirjassa esitellään yli sata pyörämerkkiä,
useimmat pieniä nyrkkipajoja niin kuin suomalaisetkin valmistajat näihin aikoihin. Useimmat ovat keskittyneet kilpapyöriin ja itse valmistettuihin runkoihin. Asianharrastajien tapaan kirjaan on kerätty tietoa hyvin huolellisesti ja tarkkaan. Kaikista merkeistä esitellään laaja valikoima erilaisia pyöriä ja niiden yksityiskohtia erittäin huolellisesti otetuin valokuvin Lisäksi esillä on muuta materiaalia, esitteitä, yksityiskohtia ja suunnitelmia
Sopivat asut isovanhemmilta Suuri kaupunkipyöräilytapahtuma Bike-Festival järjestettiin huhtikuun alussa raatihuoneen aukiolla. AukiPikajalka 26
8
on koosta kertoo se, että paikalla oli kahden päivän aikana 120 000 kävijää heikoista keleistä huolimatta. Tapahtuman aikana sai kokeilla sähköpyöriä ja muita uutuuksia ja kummallisuuksia, käyttää pyöränsä pesussa tai tutustua erilaisiin pyörämatkailumahdollisuuksiin. Temppupyörillä temppuiluun osallistui tuhansia nuoria. Myös Itävallan ovat villinneet niin Tweed Run kuin retrokilpurit. Sadoittain tyylikkäisiin asuihin sonnustautuneita pyöräilijöitä on viettänyt joutilaita sunnuntaipäiviä Wienin puistoissa kerran kuussa koko kesäkauden ajan. Tapahtuman nettisivuilla kerrotaan, miten saa hankituksi ajoihin sopivan asun. Ellei kirpputorilla käynti
9
Pikajalka 26
huvita, voi etsiä mummun ja papan aarteita tai napata omasta vaatekaapista sopivan kokoiset housut, joista räätäli napsaisee neljänneksen ja tekee niistä knickerbockerit vain 15 eurolla. Itävallan retrokilpuritapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ihan kuin Vaasassakin. L’Eroican esimerkki on ollut innostajana monessa maassa. Tapahtumakeskus oli puolen tunnin matkan päässä Wienistä Wolkersdorfin vanhan linnan edustalla. Noin 400 pyöräilijää Keski-Euroopan eri maista oli saapunut ajamaan kunnon lenkin vaihtelevissa kulttuurimaisemissa. Vanhan perinteen mukaan pääosa pyöräilijöistä ajoi Centuryn eli sata mailia, 160 km. Useimmilla ajajilla oli 1960–1980-lu-
kujen pyörät, joilla matka sujuu yhtä mukavasti kuin uusimmilla hiilikuitukoneillakin. Vanhin pyörä oli 1910-luvun itävaltalainen Puch, jolle tällä kertaa riitti puolimatka, 80 km lenkki. Tapahtumapaikalle oli pystytetty Puchin tuotantoa esittelevä näyttely, jossa oli esillä lumoavimpia Puchin kilpapyöriä viimeisen puolen vuosisadan ajalta. Puch näyttää olleen hyvin mukana kehityksen kulussa. Myyntipöydillä oli paljon ostettavia varaosia, hilipompelia ja vaatepuolta. Myös yksityisiä pyörämuseoita esiteltiin. Kilpailijoita odottelemaan jäänyttä yleisöä viihdytettiin vanhalla jatsilla ja hellejuomilla.
Harmaapartainen mies ja v. 1911 Puch 80 km ajeluin jälkeen. 1930-luvun ranskalainen retkipyörä Embacherin kokoelmasta taideteollisuusmuseossa. Tweed Runin rentoa meininkiä.
Ranska Anjou Velo Vintage 2013 Perjantai 21.6.2013
Saavuin junalla Nantesista Saumuriin junalla perjantai-iltapäivänä. Hotelli oli aivan vastapäätä rautatieasemaa. Majapaikka ei ollut kummoinen, mutta täytti tarkoituksensa ja oli halpa. Halusin ennakolta vähän tiedustella paikkoja, kävelin parin kilometrin matkan tapahtumapaikalle. Jo matkalla näki miten kylän yrittäjät olivat mukana tukemassa tapahtumaa: kauppojen ikkunoissa oli kaikenlaista pyöräilyyn liittyvää rekvisiittaa, ravintoloiden ja terassien edustoilla oli vanhoja pyöriä. Kyllä lämmitti pyöräharrastajan sydäntä.
Lauantai 22.6.2013
La Retro -ajo ajettiin Angersista Saumuriin. Pienen lenkin kanssa ilmoitettu matka oli arvioitu 93 km mittaiseksi. Lahjomaton Endomondo kertoi päivän päätteeksi todelliseksi pituudeksi 83 km. Bussi Sumurista Angersiin lähti aamukahdeksalta. Vä-
keä olikin kerääntynyt paikalle kahden bussilastin verran. Bussimatka kesti noin tunnin. Perillä Angersissa minua odottikin vuokrapyörä: sain lainalle Peugeotin noin 1986-mallisen, Reynoldsin 501-putkesta valmistetun urheilupyörän. Ensimmäisen päivän ajoissa oli hieman ongelmia vaihdevivun toiminnan kanssa, mutta yöllinen purku ja kasausoperaatio auttoi ja toisena päivänä sain nauttia vaihteitten toiminnasta. Lauantaina reitin ajoi noin 300 pyöräilijää. Taukopaikan pyöräparkki oli jotakin epätodellista: vähemmästäkin silmäkarkista menee sekaisin. Reitti oli helpohko, ajettiin joen rantaa, korkeuseroa ei ollut paljoakaan, joten ei niistä vaihteista olisi paljon iloa ollutkaan. Taukoja oli sopivasti, ja viiniä sai joka taukopaikalta, viinialueella kun oltiin. Ilma suosi, ei ollut liian kuuma, mutta ei tarvinnut palellakaan. Kisakylään palatessamme telttakylä oli ammuttuna väkeä, ja pyöräilyyn ja vintageen liittyvää kauppiasta oli moneen makuun. Pyörärompetori oli myös huikea. Illalla vietettiin iltajuhlaa vintagehenkisissä asuissa 900 muun juhlijan kanssa.
Sunnuntai 23.6.2013
Varsinainen ajopäivä, The Ride, 87 km. Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika kantaa pyörä hotellihuoneesta sen omimmalle alustalle elikkäs tien päälle. Suurin piirtein sama porukka, joka lauantaina ajeli La Retron, oli starttaamassa sunnuntain pisimmälle lenkille. Tämän lisäksi lyhyemmille reiteille oli lähdössä noin 2000 ajajaa, jotka olivat pukeutuneet toinen toistaan hienommin vanhan ajan tyyliin. Reitti oli huomattavasti mäkisempi kuin edellisen päivän reitti, onneksi vaihteet toimivat. Meillä Pohjanmaalla ei noihin isoihin mäkiin oikein saa kosketusta, mutta onneksi meillä on aina joka lenkillä vastatuulta. Huolto toimi myös sunnuntaina oivallisesti, ei päässyt jano reitillä yllättämään. Pari kertaa tuli vettäkin ihan kunnolla, mutta kyllä luonto kuivaa sen minkä kastelee. Kaiken kaikkiaan hieno tapahtuma, uudestaan pitää päästä jos suinkin mahdollista. Suosittelen. Ja pyörän vuokraus onnistuu tosiaan paikanpäältä, jos ei omaa halua tai pysty kuljettamaan. - Mikkö Råberg
Pikajalka 26
10
Bismarck Berliinissä Suomalaiset ovat ottaneet osaa olympialaisten pyöräkilpailuihin monet kerrat aina Tukholman kisoista 1912 lähtien. Vaikka kultaa ei ole satanut niin paljon kuin toisessa pohjalaislajissa painissa, pyöräilyn perinne ja arvostus alueella on säilynyt. 11
Pikajalka 26
TeksTi ja kuvaT Markku LahTinen
Olin Kälviällä ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten. Siellä pyöräretkueemme ohjattiin tutustumaan Maunumäen pyörähuoltoon, oli kuulemma perinteinen ja asiantunteva kauppa. Kiiltelevien hiilikuiturunkojen ja säihkyvien tekstiilien lomasta liikkeen seinältä huomasin pilkistelevän myös vanhan ja kulahtaneen näköisen alkeellisen kilpapyörän: sillä oli tiemmä otettu osaa olympialaisten maantiekilpailuun ennen sotia. Tänä kesänä tulin Kälviälle uudestaan tämän pyörän historiaa selvittämään. Kauppias Eero Maunumäki löytyy kaupan kellarista huoltamasta pyöriä. Näppärin ottein hän voitelee ja testailee pyöriä, tervehtii ja sanoo kyllä muistavansa minut, kun otan asiani puheeksi. Kiireensä jättäen kauppias nousee portaat kauppaan, jonka katosta roikkuu edelleen sama paljon käytön laikuttama pyörä. Peli otetaan alas tutkittavaksi. Kauppias sanoo sen olevan aivan ajokunnossa ja ruosteeton. Kumeihin vain pumpataan vähän ilmaa kuvausta varten. Maunumäki esittelee pyörää hyvillään, myhäillen. Asiantuntemustaan vahvistaakseen hän pukee päähänsä ikivanhan nahkakypärän. Kälviällä on pyöräilykulttuuri säilynyt sukupolvelta toiselle, niin tavat kuin tavaratkin. Missä meillä muualla olisi olympiapyöriä nähtävillä? “Tällä pyörällä Thor Porko ajoi Berliinin olympiakisoissa 1936 maantiekilpailun”, Maunumäki sanoo asetellessaan pyörää aitan seinustalle kuvattavaksi.
koko kisan”, Maunumäki kertoo Porkon pohjalaisluonteesta. Tuubirenkaita on vaihdettu tarpeen mukaan, ja ne ovat aivan ajokunnossa. Muutoin osat näyttävät alkuperäisiltä. Satula on paljon ajettu ruskea Brooks, kapeaa mallia. Sarvet ovat ratamalliset, eikä niillä ole juuri voinut ajaa kuin ala-asennossa. Kädensijoissa on rispaantuneet, kermanväriset tankonauhat. Jarrut ovat sivuvetoiset ja merkiltään FUG. Runkoon on kiinnitetty Zefalin pumppu. Fauber-keskiön poljinkampiin on kiinnitetty häkkipolkimet.
Puuvantein Maantiepyörä on saksalaista valmistetta, merkiltään Bismarck. Pyörän tunnistaa heti täysiveriseksi kilpapyöräksi, vaikka mitat poikkeavatkin tämän päivän malleista. Akseliväli on nykyistä pitempi ja satulaputki loivempi. Etuhaarukka on pitkä ja käyrä. Näitä ominaisuuksia tarvittiin siihen aikaan, kun tiet olivat soraa ja pyörät terästä. Tällaiset pyörät pysyivät suunnassa ja joustivat kuoppaisellakin pinnalla. Etumerkkiä koristaa hattupäisen miehen muotokuva. Kermanväriseen runkoon on kiinnitetty sininen merkki, joka lupaa takuun putkille, kestolaakereille ja kovajuotoksille. Pyörässä on siistit ja suorat puuvanteet. Kiekot on kiinnitetty siipimuttereilla. Takakiekossa on rattaat molemmin puolin maaston mukaan, toisella puolen 16 piikkiä, toisella puolen 14. Eturattaassa on 44 piikkiä. Keskiö on vielä Fauber-mallinen, vaikka kiilakeskiöt olivat tähän aikaan kilpapyörissä jo yleistyneet. “Porko ei luottanut vaihteisiin. Hän antoi melkoisen tasoituksen toisille ajamalla kiinteillä välityksillä
Bismarck Saksan pyöräteollisuus käynnistettiin 1890-luvulla, sitä ennen pyörät tuotiin Englannista. Fahrradwerke Bismarck GmbH merkittiin kaupparekisteriin v. 1896. Valtakunnankansleri Otto von Bismarck antoi henkilökohtaisesti luvan käyttää nimeään. Tuotanto aloitettiin Bergerhofissa Kölnin pohjoispuolella kolmen hampurilaisen kauppiaan rahoituksella. Vuoteen 1911 mennessä oli valmistettu jo 100 000 polkupyörää, vaikka pyöräteollisuus kärsi hintatason voimakkaasta laskusta. Bismarck oli innovatiivinen pyörätehdas, jonka nimiin tehtiin useita patentteja ja joka voitti paljon mitaleita messuilla. Näin syntyi mm. poljinjarru vuonna 1902. 1930-luvulla kehitettiin kaksivaihteinen maastopyörä, jossa vaihde oli rakennettu keskiöön. Siitä tuli myyntimenestys. Myös kilpapyöriä alettiin rakentaa, Pikajalka 26
12
ja merkille tuli useita kansallisia ja kansainvälisiä voittoja, myös steher-ajoissa. Bismarck perusti lopulta myös oman kilpa-ajotallin, joka saavutti suurimmat menestyksensä sotien jälkeen 1950-luvun alussa. Materiaalipulan takia tuotanto oli vaikeuksissa sotien jälkeen, mutta yhtiön miljoonas pyörä valmistui kuitenkin 1948. Muut kulkuvälineet alkoivat valloittaa markkinoita, ja Bismarckin tehtaat ajautuivat konkurssiin v. 1957. Samalla nimellä valmistettiin kuitenkin pyöriä vielä 1990-luvulle asti Bielefeldissä.
Thor Porko Berliinissä Thor Porko oli syntynyt Alavetelissä 7.6.1905, ja hän ajoi Kälviän Tarmon ja GIF:n paidassa useita Suomen mestaruuksia 1930-luvulla. Hän alkoi menestyä kilpailuissa 1920-luvun puolivälin jälkeen ja teki ensimmäisen Suomen ennätyksen v. 1928. Näinä vuosina hän kilpaili kiivaasti ykköspaikoista Raul Hellbergin kanssa, jonka voitti ensimmäisen kerran SM-kisojen maantieajossa vuonna 1930. Porko kuoli Kokkolassa 71-vuotiaana v. 1977. Porko nimettiin Berliinin olympiakisoihin maamme edustajaksi maantieajoon ja 1000 metrin aika-ajoon, tosin vasta aivan viime tingassa. Maantieajoon osallistui myös toinen suomalainen, Tauno Lindgren Helsingistä. Maantieajo, joka oli pituudeltaan 100 kilometriä, ajettiin Berliinin kisoissa ensi kertaa massalähtönä. Startti oli aamukahdeksalta, ja lähtö ja maali sijaitsivat Avusin moottoriradalla. Reitti oli yksinkertainen lenkki melko tasaisessa maastossa, eikä irtiottoja saatu syntymään. Maantie tosin oli välillä upottavaa hiekkaa, toisinaan poljettua soratietä, mukulakiviä tai hienointa asfalttia. Reitti oli monin paikoin hyvin kapea, minkä vuoksi sattui muutamia kolareita, jotka pienensivät pääjoukkoa. Useat kilpailijat käyttivät uusia kolmivaihteisia pyöriä, jotka olivat monille outoja. Erityisesti perulaiset törmäilivät kokemattomuuttaan vaihdepyörillään aiheuttaen yhden suurehkon kolarin. Porko oli vanhan liiton miehiä ja ajoi kiinteällä välityksellä, joka oli vielä aika alhainen. Se ei tiennyt hyvää loppusuoran rutistukseen. Porkon pyörä oli myös kolme–neljä kiloa suurten pyöräilymaiden edustajien
Mestaripyöräilijä Thor Porko pokaalit sylissään. Kauppias Eero Maununmäki nakkikypärä päässään.
13
Pikajalka 26
pyöriä painavampi. Suomessa ei tuolloin pyöräilyä arvostettu niin paljon, että olympiaedustajille olisi hankittu ajanmukaiset koneet. “Tuntui kuin olisi pitänyt antaa etua kilpailijoille, kun sai polkea tuollaista 12 kilon pyörää”, muisteli Porko myöhemmin. Loppukirissä ajoi noin 40 pyöräilijää. Voitosta taistellut Porko joutui loppurynnistyksen aikana liiaksi keskeen ja oli suistua nurin kolarissa puoli kilometriä ennen maalia. Hän joutui kiertämään kaatuneet ja menetti pelin hyvistä asemista. Ranskalaiset säntäsivät kaksoivoittoon. Robert Charpentier voitti Guy Lapébien pyöränmitalla. Porko oli mukana pääjoukon kirissä, mutta hän ajautui loppusuoralla päällysteen ulkopuolelle nurmikolle ja putosi terävimmästä kärjestä. Hänen aikaeronsa voittajaan oli 5 sekuntia, ja hän oli viimeinen, jolle saatiin selkeä sijoitus, 16. sija. Saksalaisilla maalituomareilla oli vaikeuksia selvittää maaliintulojärjestystä, ja suurin osa pääjoukosta merkittiin samalle sijanumerolle. Vielä juuri ennen maaliviivaa sattui suuri kolari, minkä vuoksi parikymmentä ajajaa ei päässyt maaliin asti. Maunumäki nostaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan polkupyörän takaisin katonrajaan, missä muuten roikkui pari muutakin helmeä, joihin lupaan palata myöhemmin tutustumaan. Asiakkaat taitavat kyllä olla enemmän innoissaan niistä uudemmista pyöristä, joita liikkeessä löytyy ainakin kolmessa kerroksessa. Bismarck voisi Maunumäenkin mielestä olla hieman paremminkin näkyvillä, sillä niin komea todiste paikallisesta pyöräilykulttuurista se on. Mutta myynnin edistämisen vuoksi pitää näyteikkunoihin saada myytäviä pyöriä. Eikä auringonpaiste olekaan hyväksi museoesineille. Pikajalka 26
14
15
Pikajalka 26
Huolella hoidetut pyörät Kutsun kahta perheeni hallussa ollutta naisten Crescent-pyörää ”sisar-pyöriksi”. Pyörät on hankkinut Heikki Karjalainen kahdelle tyttärelleen Valkeakoskella ilmeisesti vuosina 1962 ja 1967. Pyörät on ostettu silloin, kun tytöt olivat kasvaneet niin, että pystyivät tällaista pyörää ajamaan. Polkupyörät olivat Heikille (synt. 1921) tärkeitä, ja siksi pyörän ostoa edelsi tarkka pyörien vertailu ja tutkiminen. Ruotsalainen hyvä laatu vei muista voiton. Heikki oli käsistään kätevä ammattimies. Poikasena hän oli kiinnostunut tekniikasta – jo varhain olivat eri laitteet ja niiden korjaus (tai purku ja rakentelu) olleet mieluista ajankulua. Heikin isoisä oli jo varhain hankkinut kunnollisen polkupyörän Englannista ja sitten valokuvauttanut itsensä polkupyörän kanssa talonsa pihassa. Isoisä hankki myös lapsilleen polkupyörät. Näiden pyörien korjaukseen ja huoltoon osallistuivat myös lapsenlapset. Isossa talossa kun oli jatkuvasti erilaista työtä, ja työtä riitti kaikille niille, jotka kynnelle kykenivät. Kansakoulun jälkeen Heikki jatkoi ammattikoulussa ja valmistui sähkömieheksi. Silloisessa ammattikoulussa kaikilla oli myös työharjoittelua sekä teknisiä opintoja esimerkiksi työkalun valmistusta, moottoreiden rakenteiden tuntemusta sekä korjausta.
Sota alkaa Talvisodan alkaessa Heikki (16-vuotiaana) meni vapaaehtoisena sotaan isänsä allekirjoitettua suostumuksensa. Heikin sijoituspaikka oli hävittäjälentolaivue, missä toimivat myös Joppe Karhunen ja Illu Juutilainen. Tosin lentäjien korsut olivat erillään asemiesten, mekaanikkojen ja näiden apulaisten korsuista. Samalla kentällä kuitenkin oltiin ja koneiden ääressä tavattiin. Ensimmäisenä työnä olivat kentän sähkö- ja puhelinlinjojen veto sekä kentällä olleiden sotilaspyörien huoltotyöt. Tehtävät jatkuivat hävittäjäkoneiden huoltotöinä ja sotavuosien jatkuessa erikoistumisena asehuoltoon ja kouluttautumisena asesepäksi. Myös radioyhteydet ja sähkölinjat, niiden laitteet, olivat huoltolistoilla. Asemasodan aikana oli aikaa lukea oppikirjoja ja aloittaa keskikoulun kurssit.
Sodan aikana Heikki oli eri paikkakunnilla ryhmänsä mukana ja sodan jälkeen pääsi ensin töihin Yhtyneille Paperitehtaille ja sieltä Helsingin teknilliseen opistoon, josta valmistui insinööriksi. Sodan alussa ilmavoimilla ei ollut kaikin osin kunnon työkaluja. Siksi Heikin isä hankki työkaluja, joita lähetti pojalleen rintamalle. Työkaluista tulikin Heikille se kaiken tärkein asia: hyvillä työkaluilla kun sai aikaan vaikka mitä. Rauhan aikana Heikillä oli aina työkalupakit ja jonkinlainen auto, jota hän itse huolsi (purki, kunnosti ja rakensi). Kaikki kodin laitteet olivat huoltolistalla, johon merkittiin hankinnat, huoltotyöt ja varaosat. Näin myös perheen polkupyörät huollettiin kaksi kertaa vuodessa, ja isompaan huoltoon kuului myös pyörän purku osiinsa ja kaikkien osien tarkastelu ja rasvaus (mukaan lukien siis esimerkiksi keskiöt ja polkimet yms). Koska työ vei kellarissa monta iltaa ja tuntikausia, niin tehtäväni oli viedä työmiehelle kahvia ja evästä. Heikin syödessä istuin ja katselin purettua polkupyörää ja huolellisesti eri hyllyille asetettuja osia. Tuntikausia saatoin katsella Heikin työskentelyä, joka päättyi yleensä pinnojen sopivaan kiristykseen eli pyörivän pyörän tasapainon tarkasteluun (pyörän ollessa ylösalaisin satulan ja ohjauspyörän varassa). Heikki oli tarkkana, että polkupyörät tuotiin aina käytön jälkeen kellariin. Kellarissa oli aina lämpöasteita, joten pyörät säilytettiin kuivassa tilassa.
Pyörä pelastui varkailta Käytimme pyöriä mielestämme aika paljon. Niitä piti käyttää huolellisesti, jotta ne eivät rikkoontuneet tai raapiintuneet. Vanhempi sisareni ajoi ystäviensä kanssa koulun päätteeksi Valkeakoskelta Pälkäneen ja Kangasalan kautta takaisin Valkeakoskelle. Siinä heillä meni monta tuntia. Polkupyöriä käytettiin koulumatkoilla ja retkeiltäessä. Pihalla ajettiin taitoajoa eli rakennettiin kilpareitti mm. lankkuja, joiden päältä piti ajaa, ja kieriä käännöksiä. Voittaja oli se, joka pääsi reitin läpi ilman että piti laskea jalkaa maahan. Polkupyörät otettiin mukaan kun lähdettiin opiskelemaan Turkuun.
Pikajalka 26
16
TeksTi irMa koskiMies kuva kaLevi Lepo
Turussa sisareni pyörä varastettiin. Itsepäisenä ihmisenä hän kulki sitä etsien ja päätyi Linnankadun päähän – siis satamaan, josta hän löysikin pyöränsä, joka oli kettingillä sidottu yhteen noin kymmenen muun pyörän kanssa. Reippaana hän päätti odotella risteilylaivan lähtöä. Kun ”iso mies” tuli avaamaan kettingin lukkoa, hän oli sanonut, että tämä pyörä on hänen ja hän vie sen mukanaan. Ja jos niin ei käy, niin hän huutaa niin, että kaikkialle kuuluu, että täällä on varas. Uhkaavasti käyttäytynyt mies antoi pyörän hänelle, koska lähellä olivat laivan lastausta ohjanneet miehet. Kun sisareni sai pyöränsä matkan päähän, hän meni ilmoittamaan lastausmiehille, että kutsuisivat poliisin paikalle, kun hänen pyöränsä oli ollut varastettu ja ilmeisesti muutkin ”tuon miehen” kanssa laivaan tulevat pyörät ovat varastettuja. Tässä varkaudessa oli Crescent-pyörän toinen pyörä vaurioitunut niin, että alkuperäisen tilalle piti ostaa uusi pyörä. Muutoin pyörien osien pitäisi olla alkuperäisiä – ehkä venttiilejä lukuun ottamatta. Venttiilejä lienee vaihdettu uudemman mallisiin. Vasta 1980-luvun lopussa ostin itselleni uuden pyörän, joka oli kolmivaihteinen Crescent. Tällöin
vanhempi pyörä palautui Valkeakoskelle kotitalon kellariin, missä Heikki sitä viimeisiin vuosiinsa asti huolsi. Sota-ajan eläneet eivät halunneet heittää pois hyviä tavaroita (tässä tapauksessa siis pyörää), sillä ”koskaan ei tiedä, mikä huono aika on edessä” ja sitä paitsi ”silloin ennen tehtiin hyvää tavaraa, joka kestää ja jota voi helposti huoltaa”. Vastaavasti palautui sisareni pyörä kotikellariin. Pyöriä käytettiin vielä kesälomaretkillä, kun ajettiin esimerkiksi Sääksmäelle Rapolan harjun maisemia ihailemaan. Ranskalainen kirjeenvaihtokaverinikin tuli käymään Suomessa ja sai ajettavakseen minun polkupyöräni. Tarkoitus oli ajaa Sääksmäelle vanhaa kirkkoa ja Visavuoren museota katsomaan. Kun yhteinen kielemme oli huono englanti, niin en tajunnut, että vaikka kirjekaveri oli Ranskassa paljon pyöräillyt, hän ei ollut koskaan ajanut polkupyörää, jossa oli jalkajarrut. Yllättävää kyllä hän onnistui ”ilman jarruja” ajamaan Valkeakosken kaupungin halki, mutta menetti lopulta pyörän hallinnan, kun olisi pitänyt pysäyttää äkkiarvaamatta. Hän osui seisahtuneeseen autoon, ja palasimme pyöriä taluttaen takaisin kotipihalle, jossa opeteltiin jalkajarrun käyttöä.
Crescent-polkupyörät on keväällä 2013 lahjoitettu Mobilian Autokylän kokoelmiin: ne ovat kauden näyttelyssä esillä. Kuvan sisarukset, näyttelyvieraat, eivät ole Karjalaisia ja ovat pari sukupolvea heitä nuorempiakin. Toinen toistaan upeampien pyörien Torpedo-takanavoissa ovat kirjaimet C (valmistettu 1960) ja H (1965). Artikkelin kirjoittaja Irma Koskimies on edesmenneen Heikki Karjalaisen nuorempi tytär.
17
Pikajalka 26
Miiia Eronen ja Bianchi.
Pikajalka 26
18
Hyvän mielen humalaa
Nainen ja retrokilpuri
TeksTi: johanna eskoLa-råberg kuvaT: saMi saasTaMoinen Kapea, kova satula. Pehmusteet ajohousujen haaravälissä. Kädet nojaavat kippurasarviin ja pyörää poljetaan hampaat irvessä – tosissaan ja kovaa. Eivät lepata hameenhelmat kevättuulessa, ei näy lempeää maalaisromantiikkaa muutoinkaan. Mikä saa naisen nousemaan retrokilpurin satulaan?
Uuden alku Tapaan Miian Retrokilpurit 2013 -tapahtumassa Vaasassa. Nainen jutustelee sujuvasti äijäporukassa, eikä istahda kapearenkaisen kilpapolkupyörän satulaan ensimmäistä kertaa. Kaksi vuotta sitten Miia osallistui huoltojoukkoina puolisonsa Petrin mukana Italian L´Eroica -tapahtumaan. ”Siellä se mun herääminen tapahtui”, hän muistelee. Toki pyöräily 30-luvun Husqvarnalla oli kuulunut elämään jo aiemmin. Sellaisena cityfillarointina. Toscanan maisemissa, tuhatpäisien osallistujamassojen huumassa homma avautui hänelle kuitenkin uudella tavalla. Vintage-kirppiksiä, entisajan pyöräilyasusteiden ostamista, rentoja ja kivoja ihmisiä – siis paljon muutakin kuin pelkää tiukkapipoista polkemista.
Pyöräilyretroa Ajopelien osalta retroina pidetään kilpapyöriä, joilla on ikää vähintään kaksikymmentäviisi vuotta. Lajille omistautuneet keskustelevat sujuvasti pyörien erityislaatuisista teräsrungoista, vaihdevivuista viistoputkessa ja jarruvaijereiden sijoittumisesta. Vähemmän asiasta tietävä onnistuu tunnistamaan jotakuinkin kippurasarvet ja häkkipolkimet – sellaiset kotelolliset 19
Pikajalka 26
polkimet, joista jalka ei ajossa lipsu karkuun. Tässä lajissa vanhuudesta on etua, sitä juuri arvostetaan. Usein pyöräyksilöillä on uniikki tarinansa siitä, miten ovat päätyneet omistajansa huostaan ja sellaiseksi, kun nyt ovat. ”Meidän Petri on ollut aina sellainen romumagneetti”, Miia toteaa. Miian nykyinen ajopyörä ei kuitenkaan ole roskalavalöytöjä. Sellaisiakin kuulemma jotkut onnekkaat ja tarkkasilmäiset ovat tehneet. Pyörät ja niiden osat vaihtavat sujuvasti omistajaa ajotapahtumien yhteydessä – niin täällä Vaasassakin. Tapahtuman keskuspaikkana toimivan Vaasan Autoja Moottorimuseon pihamaa palvelee myös rompetorina niin ennen ajoja kuin sen jälkeenkin. Tavara siirtyy käsistä toisiin ja jutustelua niiden ympäriltä riittää. Ja se kuuluukin asiaan. Kehuissa ei näissä piireissä säästellä. Miia ihailee entisaikoina valmistettujen ajoneuvojen, huonekalujen ja vaatteiden esteettistä kauneutta ja käyttökestävyyttä. ”Ne yksinkertaisesti vaan on niin mageita”, Miia toteaa. Perhettä palvelee uskollisesti ja vankkumattomalla sitkeydellä kaksi 60-luvun Amazonia. Toinen on henkilöauto, toinen farmarimallia. Kirppiksiltä tehdään löytöjä kodin sisustamiseen ja vaatetukseen. ”Ja kyllä sillä on merkitystä, millaisissa kuteissa pyörän päälle istahtaa”, vakuuttaa Miia. ”Joskus huomasin, että asua voi säätää vaikka kynsilakkaan sointuvaksi. Mikäs sitä estää!” Persoona ja mielikuvitus saavat näkyä. Se tässä harrastuksessa onkin hienoa. Merinovilla on ehdoton asumateriaali kesälläkin – viileä tai lämmin tilanteen mukaan. ”Se on siis
Retrokilpurit 2013 -tapahtuman yhteispotretti Vaasan Strömsössä 25.5.2013.
mitä mainioin”, jatkaa Miia. Sellaiset persoonallisin harsimispaikkauksin koristellut paita ja polvipöksyt naisella on yllään nytkin. Ja edellisellä ajoreissulla auringossa kärähtänyttä ihoa suojaa Miian uusin keksintö – miesten nilkkasukista sopiviksi leikatut käsivarsien suojat.
Ajamisen huumaa Tapahtuma-ajojen pituudet ovat 30–100 kilometriä, ollaan sitten täällä kotimaassa tai eteläisemmässä Euroopassa. Ranskassa ja Italiassa suuret maastoerot lisäävät haastetta pyöräilyyn. Siellä tunnetuimmatkin tykkireidet joutuvat koville. Pohjanmaan lakeuksilla ajelu tuntuu selvästi leppoisammalta. Miten miesten vauhdissa pysyy mukana, kun sitten on sen varsinaisen ajamisen aika? ”Jengi ei todellakaan ole tiukkapipoista eikä ajaminen suoritushakuista”, Miia todistaa. Matka taittuu suurimman osaa samaan tahtiin, ryhmänä. Pientä leikkimielistä kilpailuhenkeä tosin välillä on ilmassa. Silloin joku
vähän nykäisee ja yrittää tehdä pientä irtiottopolkaisua muista. Se on sellaista kokeilua, mihin oma ajokki ja kunto yltävät. Kilpapyörien kiihtyvyys muihin pyöriin verrattuna on yllättänyt Miian. ”Kolmenkymmenen kilometrin tuntinopeus on jo ihan huikeaa”, hän hehkuttaa. Vaaran paikkoja tulee lähinnä kohdattaessa muuta liikennettä. Pyöräilijöiden keskinäinen merkkikieli auttaa kommunikointia vauhdissakin. Käsikoodeja käytetään tarvittaessa ja ajamisen turvallisuudesta huolehditaan yhteistuumin. Pyöräilyssä on Miian mielestä ainutlaatuista se, että pääsee omalla voimalla eteenpäin. ”Sitten vielä ne kaikki maisemat, happi ja tuoksut – kaikille aisteille löytyy havainnoimista”, Miia muistuttaa. Sopiva rytmitys on oleellista matkanteon miellyttävyyden ja jaksamisen kannalta. Välitankkauksia tarvitaan. Isommalla joukolla ajettaessa jo etukäteen sovitut taukoetapit toimivat lisäksi tarpeellisina porukan kokoajina. Yhdessähän sitä matkaa taitetaan. Pikajalka 26
20
Miia, Petri ja ajamisen huumaa.
Kädet rasvassa Teknisten vikojen varalta myös Vaasan ajoja seuraa huoltoauto. Yleisin haaveri matkalla taitaa olla pyöränkumin puhkeaminen, mutta siitäkin selvitään yhteishengellä. Viime vuonna rikkoutuneen kumin paikkaamista pysähtyi kuuleman mukaan varmistelemaan koko porukka. Renkaanvaihto sujui leppoisalla meiningillä ilman pysähdyssekuntien mittaamista. Nykyään Miiakaan ei enää hätkähdä, jos kumi rikkoutuu kesken matkanteon. Hän pitää lähtökohtana sitä, että osaa itse huoltaa ja säätää pyöräänsä. ”Jos on yksin ajamassa ja menee vaikka tuubi, täytyyhän se osata korjata”, Miia perustelee. ”Käytiin Petrin kanssa yksien kundien vajalla opissa. On mahtavaa, kun toisilta saa apua, vinkkejä ja kannustusta.” Renkaanvaihto-opit pääsivätkin Miialla aikoinaan heti käytännön testaukseen – oman pyörän kumi kun puhkesi heti seuraavalla reissulla. ”Rengas vaan käteen ja hommiin. Muut sparrasivat vieressä”, muistelee Miia sattunutta, edelleen selvästi ylpeänä. Korjailuhommien jälkeen 21
Pikajalka 26
kädet pyyhkiytyvät luontevasti ajoasuun, jota Miia kutsuu tästä syystä jo välillä työasuksikin. ”Farkkujen kanssa homma ei vaan toimi, ne eivät kuulu tähän juttuun”, Miia vahvistaa.
Sosiaalista laatua Pyöräilyssä ei siis Miian kohdalla ole kyse mistään nykytrendin seuraamisesta tai hetkellisestä extreme-hakuisuudesta. Harrastus loksahtaa täydellisesti kohdalleen hänen elämäntyyliinsä. Lisäarvoa antaa sosiaalinen ulottuvuus. Miia painottaakin sen merkitystä. ”Ollaan saatu Petrin kanssa lukemattomia mainioita ihmiskontakteja – ihan uudenlaisia”, Miia iloitsee harrastuksestaan. Tällä hetkellä yhteinen harrastus oman puolison kanssa tarjoaa sitä tässäkin lapsiperheessä kaivattua puolisoiden kahdenkeskistä laatuaikaa – yhteistä mielen hyvää. Käytännön syistä satulan pitää olla kapea ja kova. Muuten reidet kipeytyvät hankauksesta. Tämä tuli selväksi retrokilpureiden seurassa jo päivässä.
Retro-directe – miksi pyörää pitäisi polkea vain eteenpäin? Miksi polkupyörää poljetaan aina samaan suuntaan? Vanhanmallisissa korkeapyöräisissä ja kiinteävetoisissa pyörissä on tietysti pakko polkea pyörien pyörimissuuntaan, jos haluaa istua pyörän päällä kasvot eteenpäin. Mutta olisiko ehkä tehokkaampaa tai mielekkäämpää polkea takaperin?
Hirondellen keulamerkki 1930-luvulta.
Magnat&Debon välityksessä oli kaksi ketjua.
Hirondellen ketjujärjestely mainoskuvassa. Takahaarukassa on ketjun väistämiseksi ylimääräinen mutka. Tässä pyörässä on Ranskassa hyvin harvinainen napavaihde.
Pyöräilyn alkuvuosina olivat suurimpana ongelmana mäet. Tavallisen vaihteettoman pyörän välityksen valinta oli tärkeä asia. Kilpapyörissä asia ratkaistiin kahdella erikokoisella takarattaalla; mäkeen tullessa koko kilpailijajoukko pysähtyi kääntämään takakiekkonsa. Vaihderatkaisujen etsinnän eturintamassa vaikutti Ranskan polkupyöräilyn patriarkka, kutomoteollisuudessa toimiva Paul de Vivie (1853–1930), ”Le Cycliste” pyörälehteä toimittava nimimerkki ”Velocio”. Hän vaikutti Keski-Ranskassa Saint-Etiennessä, joka oli silkkikutomoiden sekä kutomakone- ja aseteollisuuden keskus. Kuten 1800-luvun jälkipuoliskolla oli yleistä, siirtyi tämäntyyppinen teollisuus valmistamaan myös polkupyöriä. Saint-Etiennen kaupunki sijaitsee laaksossa, jonka reunalla olevan vuorensolan (Col de Grand Bois, 1161 m) päällä de Vivie kävi pyörällä joka aamu, noin 12 km nousua. Tällaisen alueen pyöräilijät tarvitsivat kipeästi vaihteita, de Vivie sai paikalliset valmistajat kokeilemaan ideoitaan. Hän kokeili myös lähes kaikkia markkinoille tulevia vaihderatkaisuja, mutta ei koskaan ollut kovin ihastunut englantilaisten suosimiin napavaihteisiin. Velociota pidetään nykyisen ketjuvaihteen keksijänä. Manufacture Française d’Armes et Cycles tuotti Saint-Etiennessä aseita valmistajanimellä ”Manufrance” sekä polkupyöriä tuotemerkillä ”Hirondelle”, pääskynen, jonka kuva on myös pyörien keulamerkissä. Yritys oli varsin laaja, sillä oli 1000 työntekijää jo vuonna 1899. Se oli lempinimellä ”Manu” erittäin tunnettu, yksi Ranskan ensimmäisiä postimyyntifirmoja ja se markkinoi paljon muitakin tuotteita, joista osa tuli nimettömiltä alihankkijoilta. 1903 Manufrance patentoi ”retro-directe” välityksen, jossa saadaan aikaan kaksi välityssuhdetta polkemalla eteen- ja taaksepäin. Tämä välitysratkaisu tuli Hirondelleissa käyttöön ja niitä valmistettiin yli 30 vuotta. Pikajalka 26
22
TeksTi risTo aLanko kuvaT inTerneT
Tekniikkaa Ensimmäinen kunnollinen retro-directe välitys vuodelta 1898 oli patentoitu Magnat&Debon, jossa oli kaksi ketjua ja navan molemmin puolin erilliset vapaarattaat. Toinen ketju kiersi kahden taittopyörän kautta ja veti takaperin poljettaessa. Aikaisempien patenttien rauettua Manufrance patentoi oman ratkaisunsa vuonna 1903. Paul de Vivie oli kuitenkin kokeillut sitä jo aikaisemmin ja esitellyt rakenteen tehtaalla. Koko rakenteen pääidea on käyttää takapyörässä kahta rinnakkaista vapaaratasta, joissa on eri kokoiset ketjupyörät. Toiselle ketju tulee keskiörattaan yläpuolelta, toiselle alapuolelta. Lisäksi tarvitaan ketjulle taittopyörä kiristimineen. Tässä rakenteessa ketju muodostaa kahdeksikon, eikä rengasta. Ketju ei kulje lainkaan taka-akselin ympäri, joten takakiekon saa helposti irti ketjua katkaisematta. Löysätään vain ketjua kiristimestä ja nostetaan ketjulenkki pois taittopyörältä, joka on toiselta puolelta vapaa, sitten takarattailta ja lopuksi otetaan takakiekko irti. Hirondelleissa takanapa oli erikoismallinen, vapaanavoissa oli kuusikulmainen keskireikä, ne asennettiin vierekkäin takanavan kuusikulmaisen ulokkeen päälle ja lukittiin kapealla rengasmutterilla. Vapaarattaat voisi asentaa myös väärin päin, silloin pyörästä tulisi takaperin kulkeva! Hirondelle-merkin merkittävä kilpailija oli Terrot, joka kehitti monenlaisia välitysratkaisuja. Terrotilla oli myös Manufrancen patentin kiertämiseksi vähän eri tavalla toteutettu retro-directe, jossa oli myös kaksi rinnakkaista vapaanapaa, mutta takaperin poljettava välitys oli lyhyellä apuketjulla. Tässä suurempi takaratas oli ulompana. Myös kolmannella suurmerkillä Peugeotilla oli oma retro-sovelluksensa, jossa toinen ketju oli normaali, toinen muodosti kahdeksikon. Tämä rakenne vaati myös kaksi vapaaratasta, kaksi erikokoista keskiöratasta sekä ilmeisesti varsin erikoisesti muotoil-
Kaksivaihteinen retro-takapä lähikuvassa.
Vapaarattaiden sisäreikä on kuusikulmainen.
23
Pikajalka 26
lun takahaarukan. Lisäksi on vaikea hahmottaa miten risteävät ketjujänteet eivät hankaisi toisiaan vasten. Tällaisesta pyörästä en ole löytänyt yhtään valokuvaa.
Suosittuja käyttöpyöriä Retro-Hirondelleja markkinoitiin yksinkertaisen näköisinä ja helppoina käyttää, koska kaksivaihteisessa pyörässä ei ollut mitään ylimääräisiä hallintalaitteita. Päältä katsoen tavallisesta poikkeavaa oli takahaarukan ketjunkiristäjä ja erikoinen ketjulinja (joita ei kokonaan koteloidulla ketjulla varustetuissa käyttöpyörämalleissa edes näkynyt) sekä tietysti polkeminen takaperin. Jalkajarrua ei retropyörään saa, mutta Ranskassa se ei haitannut, koska lähes kaikki pyörät olivat käsijarrullisia. Hirondellet olivat hyvälaatuisia pyöriä, joissa oli mm. kasettikeskiölaakeri, hyvin peittävä ketjusuoja, syväprofiiliset lokasuojat, dynamovalot, nykyaikaisia maastopyörien V-jarruja muistuttavat pihtityyppiset vannejarrut ja paljon niklattuja osia. Vanhasta mainosmateriaalista näkyy myös, että taaksepäin polkemista mainostettiin jopa tehokkaammaksi, koska alue, jossa molemmat jalat tuottavat voimaa, on isompi kuin eteenpäin poljettaessa. Näin liike olisi tehokkaampaa ja tasaisempaa. Myöhemmin tuli markkinoille nelivaihteinen urheilumalli, jossa on kaksi eturatasta ja yksinkertainen vipukäyttöinen T-kirjaimen muotoinen ”suistaja”, joka on laakeroitu keskiöholkin ympärille. Se työntää kartiorullilla ketjun eturattaalta toiselle. Kaksi vaihdetta eteen, kaksi taakse polkien. Ketjun taittopyörään oli rakennettu jousitoiminen ketjunkiristin. Hirondelle-retropyöriä valmistettiin eri malleina 1930-luvun puoliväliin asti, viimeisen kerran niitä oli Manufrancen luetteloissa vuonna 1939. Vähitellen käyttökelpoisiksi kehittyneet ketjuvaihteet valtasivat markkinat Ranskassa ja muuallakin manner-Euroopassa. Kauemmas Eurooppaan retro-directe -pyöriä vietiin ilmeisesti varsin vähän. Ruotsissa on museossa yksi kappale, Suomessa ei tiettävästi ole ollut yhtään. Euroopan keräilymarkkinoilla liikkuu vuosittain joitakin pyöriä, Ranskassa tyyppi on kyllä tunnettu. Hirondelle-merkillä myytiin myös tavallisella takanavalla ja myöhemmin ketjuvaihteella varustettuja pyöriä, II maailmansodan jälkeen myös pikkumopoja. Taaksepäin poljettavat pyörät unohtuivat vähitellen. Nykyisen vuosisadan alussa on tullut internetiin näkyviin monia museoituja pyörävanhuksia, joiden erikoinen, mutta varsin helpolla toteutettava rakenne on herättänyt eri puolilla maailmaa monia harrastusprojekteja ja omia sovelluksia, joissa ketjut joskus risteilevät varsin sekavastikin.
Terrot-retropyörän välitysratkaisu.
Peugeot-retrovedon kaaviokuva..
Vanha mainoskuva. Kaksinopeuksinen Retro-Hirondellle poikkeukselliseen hintaan.
Retro-directe projekti romupyörästä Pikajalka 26
24
Avantage de retro-pedalage mainosmateriaalia. Molempiin suuntiin poljettaessa on jalkojen yhteinen työalue laajempi.
Nelivaihteinen Hirondelle.
Tässä museopyörässä on virheellinen asennus: molempien taittopyörien tulisi olla ketjujänteiden välissä. Tämä vaihtaa vain taaksepäin poljettaessa.
25
Pikajalka 26
Internetin syövereistä sattumalta löytyneestä kuvasta lähti käyntiin idea retro-directe -pyörän kokeilemisesta ja kuumeinen nettihaku, jossa löytyi nykyaikaisia kokeilijoita monesta maasta sekä muutama rakenteluohjekin. Suuri osa tarvittavasta materiaalista on ihan normaalia polkupyöräosaa, tyylilajiksi valittiin kuitenkin halpislaatu, koska kokeiluun ei ollut intoa investoida merkittävästi. Projektia varten pelastui romulavalta ehkä 1990-luvun aikainen alumiininen Nishiki Maniac -maastopyörän runko, johon löytyi tutun kellarista joustohaarukan tieltä poistunut teräksinen etuhaarukka. Lisäksi haalittiin miljoonalaatikoista keskiö, etuvaihtaja ja muita perusosia. Nuhjuisen keltaista runkoa sentään elvytettiin uudella jauhemaalauksella. Tässä yhteydessä maastopyörän rungosta oli etua, koska paksuille renkaille tehdyssä takahaarukassa näytti olevan tilaa eturattaan alapuolelta tulevalle vinolle ketjujänteelle ilman isompia muokkauksia. Alkuperäisissä Hirondelleissahan on ketjun puoleisessa takahaarukan alasääressä tästä syystä jyrkkä mutka. Pientä säätöä piti haarukkaan tehdä kakkosnelosen pätkällä taivuttaen, uskoen varsin painavan rungon alumiinin lujuuteen. Runkoon asennettiin maastopyörän kolmirattainen keskiö etuvaihtajineen, tavoitteena oli siis kuusi välitystä, joista kolmea poljetaan taaksepäin. Ainoat ”retro-osat” ovat takakiekon kaksi vapaaratasta ja ketjunkiristäjä, koska oli käytössä etuvaihtaja. Nettisivuilta löytyneen idean mukaan hankittiin nettikaupasta kaksi halpaa 16-hampaista BMX-pyörän vapaaratasta, joista toisen hammastuksen viereen istutettiin parin sorvatun apurenkaan väliin ruuveilla ommellen tavallisen käyttöpyörän 28-hampainen takaratas, jonka sisäreikää oli suurennettu. Hammastusta vähän ohennettiin hiomalla, koska ketjun piti olla ketjuvaihteesen sopiva, BMX-pyörissä ketju on vanhanmallinen leveä. Tavallinen maastopyörän takanapa piti olla vanhaa mallia, johon vapaarataspakka kiinnittyy kierteellä (BSA-brittikierre, sama kuin keskiöissäkin). Ulkokierre navassa on lyhyempi kuin BMX-rattaan kierre, joten vapaaksi jääneeseen vapaanavan sisäkierteeseen väännettiin BSA-kierteinen kasettikeskiön lukitusholkki, jonka kierteelle istutettiin toinen BMX-vapaanapa. Ketjulinja asettui kohdalleen aika hyvin ja toistaiseksi systeemi on kestänyt. Ketjunkiristäjä vanhoissa nelivaihteisissa Hirondelleissa on varsin yksinkertainen jousitettu vipu, koska eturattaiden kokoero on varsin pieni. Tässä projektissa keskiörattaiden kokoero on 22 hammasta, joten kiristysvaraa on oltava 11 ketjulenkkiä eli 5,5 tuumaa, 140 mm. Kiristäjä muotoutui takavaihtajan taittopyörästä muokatusta ”blokipyörästä”, jota jännitetään keskiölaakerin alle ankkuroiduilla jousilla. BMX-vapaarattaassa on varsin loiva hammastus, joka vaatisi kireän ketjun, joten kiristysjouseen vaadittiin aika lailla voimaa, ettei ketju hyppisi hampailla. Sopivan jousen puutteessa yhdisteltiin kierrejousen avuksi kumilenkeistä lisäjousi. Taaksepäin
poljettava tavallinen ketjupyörä toimi pienemmälläkin ketjun jännityksellä. Tässä yhteydessä tuli selvästi ilmi kuinka ahdas rakenne tavallinen polkupyörä on, sekä suunnittelullisesti että tilankäytöltään. Ketjunkiristäjälle ei tahtonut löytyä kunnon paikkaa. Ketju, kammet ja polkijan jalat valtaavat kaikki tilat rungon ja renkaiden ympäriltä pyörän keskikohdalla. Ylimääräisiä rakenteita ei saa mahtumaan muualle kuin runkokolmion sisään tai keskiön alle, vaikka pyörä on paikallaan tyhjän ja selkeän näköinen. Saman kevään kuumeisissa asennuksissa pyörään rakentui vielä etupyörämoottorinen sähköavustus, joten lopputulos on hämärä sekoitus uutta ja vanhaa tekniikkaa. Lisääntynyt paino (halvat lyijyakut tarakalla!) muodostui tässä pyörässä ongelmaksi, kuten jäljempänä ilmenee.
Projektipyörä ajossa Kiinalainen raskas tavarapyörä kuvattuna v. 2006. Omatekoinen retro-directe
Omatekoisen retron takapää. BMX-takarattaat, joista toisen päällä isompi hammaskehä.
Retro-direct -pyörän ajamisessa on omat erikoisuutensa. Pienen harjoittelun jälkeen ei taaksepäin polkeminen ole vaikeaa, vaihtaminen on vain poljentasuunnan vaihto ilman mitään taukoja tai nykäyksiä. Vain startissa pitää muistaa polkemissuunta. Polkiessa huomaa selvästi vapaarattaiden äänen, niistähän toinen aina päästää. Taaksepäin poljettaessa pikkurattaan vapaaratas pärpättää aika vauhtia, eteenpäin polkiessa iso ratas naksuttaa varsin harvaan. Vapaalla rullaten pääsee ihan mukavasti, molemmat vapaanavat raksuttavat samaan tahtiin. Laadukkaammista ja hiljaisemmista vapaarattaista olisi iloa. Paikoillaan seisovan pyörän kampia ei voi käännellä nostamatta takapäätä, pyörä liikkuu aina eteenpäin jos kampia liikuttaa. Niinpä esim. liikennevaloihin pysähtyessä pitää polkeminen lopettaa siten, että kammet jäävät sopivaan asentoon liikkeellelähtöä varten, joka siis tapahtuu taaksepäin polkien. Loppumatka tullaan rullaten ja polkimia asetellen. Startissa voi jäädä hassusti ”kammelle”, jos ainoa mahdollinen asento on polkea eteenpäin ja isompi vaihde on raskas. Nojaamalla reilusti eteen- tai taaksepäin voi saada kammet pyörimään taaksepäin hankalastakin asennosta, sen verran että pääsee kuolokohdan yli. Projektipyörän sähköavustus oli tässä suureksi avuksi. Käsittely ahtaissa pyöräsuojissa ja pyörätelineestä ottaessa on vähän hankalaa, koska retropyörää ei voi lainkaan peruuttaa. Molemmat vapaarattaathan kiskovat silloin keskiörattaan ympäri menevää ketjulenkkiä molemmista päistä ja takapyörä on heti lukossa. Pyörää on pakosta nostettava taaksepäin, eteenpäin taluttaminen on normaalia. Tässä sähköpyörän paino tuottaa paljon harmia. Pysäköidessä mäkeen saa perän alamäkeen päin kääntäen kätevän parkkijarrun. Nykyaikainen etuvaihtaja toimii vain eteenpäin polkiessa, joten vaihtamiseen pitää varautua ajoissa. Pikajalka 26
26
Ketjunkiristäjän henon jousen tilalla oli viimeksi sisärenkaan pätkistä koottu kumijousi.
Vanhan nelivaihteisen Hirondellen ”suistaja” vaihtoi eteenpäin polkiessa isommalle ja taaksepäin polkien pienemmälle, siis ihan loogisesti. Taaksepäin polkeminen tuo mukanaan yhden varsin odottamattoman ongelman. Polkimien kierteen kätisyyshän on tavallisessa pyörässä valittu nimenomaan eteenpäin polkemista varten, eri puolilla erikätiseksi, niin että polkimien akselit kiristyvät itsestään kampiin. Runsas ”retroilu” pyrkii löysäämään polkimet kammista ja kevytmetallikampien kierre voi vaurioitua. Tähän tietysti auttaa nykyaikainen kierrelukite. Tätä artikkelia kirjoittaessa törmäsin nettisivuun, jonka kirjoittaja suosittelee ketjun asentamista niin päin, että suurempi vaihde on takaperin poljettava. Hankalammissa tilanteissa, mäissä ja risteyksissä tarvittava pienempi vaihde on silloin se normaali eteenpäin poljettava, joka äkkitilanteissa tuntuu luontevalta ja on kevyt pyörittää. Sitten kun on jo vauhdissa, on aikaa muistaa se epänormaalimpi poljentasuunta. Pitääpä kokeilla – jos polkimet pysyvät kiinni! Kuten kaikissa erikoisemmissa pyöräprojekteissa, on tässäkin lisäarvona yleisön huomio! Amerikkalaisten termi ”double take”... varsin tavallisen näköinen pyörä ei heti ”kolahda” ohikulkijan tajuntaan, mutta hetken perästä ilme muuttuu ja katse kääntyy takaisin tarkkailemaan polkijaa. Jos nopeus sattuu olemaan sopiva, voi takaperin polkien vielä näyttävästi hetken kiihdyttää ja sitten siirtyä polkemaan ”normaalisti”. 27
Pikajalka 26
Lähteet: Ron Shepherd: The Dancing Chain (Van der Plas Publications) retro-direction-perfection.html http://www.m-gineering.nl/retrog.htm http://www.cykelhistoriska.se/hirondelle. htm http://www.sterba-bike.cz/produkt/ terrot-retro-directe-de-dame-franse-tricycle-retrodirect-thingy.html http://manufrance.wordpress.com/
PINNOJEN
VÄLEJÄ
Koonnut risTo LehTo
Rike joka tapauksessa Pastori ajoi polkupyörällä maantiellä pitämättä kiinni kummallakaan kädellä ohjaustangosta. Vastaan tuli nimismies, joka ilmoitti ”Minun on valitettavasti annettava Sinulle sakot, hyvä veli, vaikka olemmekin ystäviä. Liikenneasetuksen mukaan polkupyörällä ajettaessa molemmat kädet on pidettävä ohjaustangolla. Etkö tiennyt tätä?”. Pastori vastasi huolettomasti ” Ei sillä ole väliä. Meidän herramme ohjaa minun puolestani.”.”Minun on siitäkin huolimatta sakotettava Sinua”, totesi nimismies.”Etkö tiedä, että polkupyörällä saa ajaa samanaikaisesti vain yksi henkilö?”
Tampere vuoden 2013 pyöräilykunta Kun Pyöräilykuntien verkosto valitsi Tampereen vuoden 2013 pyöräilykunnaksi, antoi se asiasta kiinnostuneille aihetta erilaisiin kannanottoihin eri foorumeilla. Kaikki eivät olleet valinnasta ihan yhtä mieltä. Tampereen suurin valtti oli tittelikisassa jonkun mielestä se, että lähtötaso oli kaupungilla niin matala ja toimet pyöräilyn hyväksi sen vuoksi osoitettavissa helposti. Poljinkin kehuu päätöksen perusteluissa juuri voimakasta pyöräilyolosuhteiden edistämistä viimeisen parin vuoden aikana. Suurinvestointeina luetellaan Laukonsilta, Palatsinsilta, Rongan tunneli, kahdeksan kilometriä uusia pyöräteitä, yli sata pyöräparkkia ja
yli neljä miljoonaa euroa vuodessa kevyen liikenteen hyväksi. Toisaalta nettikeskusteluissa valintaa pidetään vitsinä ja täysin käsittämättömänä. Kaupunkilehti Tamperelaisen kyselyyn”Onko Tampere pyöräilykaupunki?” Ei-vastaajia oli 82 prosenttia. Nimimerkki Pyöräilykieltokaupunki totesi maaliskuulla ” Vaikka Tampere on tehnyt niin paljon, kuin kehtaa pyöräilyn estämiseksi, kieltämiseksi ja haittaamiseksi, niin siitä huolimatta niiden pirulaisten määrä on tuplaantunut 12 vuoden aikana. Mikähän olisi tilanne, jos todella olisi kehitetty pyöräilyolosuhteita?”
Yllätys Mies tuli urheiluliikkeeseen ostamaan vaimolleen polkupyörää. ”Tästä tulee varmaan vaimollenne yllätys”, arveli myyjä. ”Niin tulee”, totesi ostaja, ”vaimo odottaa nimittäin itselleen autoa”.
Satula Tällä jutulla ei ole polkupyöräilyn kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, että siinäkin esiintyy satula. Yhdysvalloissa, tarkemmin sanottuna Bostonissa, vaikutti aikoinaan tuomari, joka oli mieltynyt jyväjuomiin. Kerran oikeuden istunnon päätyttyä hän kävi satuloimaan hevostaan. Nuori virkaveli katseli vieressä ja huomautti ”Nyt se satula menee väärin päin ”. Vanha tuomari nosti leukaansa ja lausui arvokkaasti ” Mistä sinä voit etukäteen tietää, kumpaan suuntaan olen lähdössä”.
Pyöräilystä muotia! Takaisin pyörän selkään! Presidentti Kennedyn vetoomus Amerikan nuorisolle: New Yorkin Columbia-presbyteeri -sairaalassa tutkittiin vertailumielessä joitakin aikoja sitten 4264 amerikkalaista lasta sekä vastaavasti 2870 sellaista lasta, jotka olivat kotoisin Itävallasta, Italiasta ja Sveitsistä. Kuudessa kokeessa, joissa tutkittiin lihasvoimaa ja notkeutta, epäonnistui 57,9 % amerikkalaisista lapsista, mutta vain 8,7 % eurooppalaisista. Toteamus, että yli puolet amerikkalaisista lapsista epäonnistui tässä kokeessa ja että melkein kaikki eurooppalaiset selvisivät siitä, antoi presidentti John F. Kennedylle aiheen ryhtyä suuressa Sports Illustrated -viikkolehdessä taisteluun nuorten maanmiestensä vetelyyttä vastaan ja innostamaan heitä pyöräilyyn. Hänen vetoomuksensa päättyi seuraaviin sanoihin. ”Pelkkä silmäys oppikoulujen täyteenahdettuihin autojen pysäköintipaikkoihin osoittaa missä on syy. Sen vuoksi ehdotan: takaisin pyörän selkään!”
(Lähde: Kaksipyöräisten käytön edistämisyhdistys ry:n
Pikajalka 26
28
KERHOKUULUMISIA Neljä erilaista pyörää Mobilian matkalla. Vasemmalta Pekka, Tuuli (tavaJukka
Pyöräilyviikolla Vanhat velot järjesti pyöräilyviikon päätteeksi pyöräretken Tampereen Tullinaukiolta Kangasalan Mobiliaan. Minä ja tyttöystäväni ja hänen tavarapyöräänsä pari pakattua lasta otimme kanssa osaa tuohon tapahtumaan. Tullinaukiolla hämmästelin pyöräilijöiden määrää, kun me tulimme paikalle määrä kaksinkertaistui :D Paikalla olleet kaks kaveria olivat tulleet vähän urheilullisimmilla fillareilla paikalle, mulla oli tietysti vanhin fillari “pisteet kotiin”. Määrä ei neljästä lisääntynyt ja lähdettiin matkaan. Edellisiltaiset taloyhtiön kevättalkoot ja etenkin ne afterpartyt tuntuivat pyöräillessä ja ilma oli kuuma, olin selkeesti se heikoin lenkki, perille päästiin kuitenkin pikavauhtia ja reitiksikin oli valittu lähes mäetön vaihtoehto. Mobiliassa tutustuttiin kaksipyöräiseen näyttelyyn yhdessä ja Markku kertoikin kovasti pyöräilyn historiaa, sen jälkeen pyöräilijäystävämme lähtivät ja me jäimme vielä testaamaan liikennepuistoa ja katsastimme ralliautonäyttelynkin ja odotimme tietenkin että Babboen (sen tavarafillarin) akku olisi latautunut. Takaisin tullessa oli vielä kuumempi, superkuuma. Ihokin otti väriä, rusketusta ja punaista. - Jukka Hakala
Suvi-vintage Fintage ja Vanhat Velot järjestivät Tallipihan Vintage-tapahtuman yhteydessä Pellava-ajot. Rauno Pääskyn johdolla ajeltiin katselemaan menneiden aikojen ylpeyksiä, Kaupin Kansankylpylää ja Härmälän lentokentän terminaalia. Palatessa kurvattiin katsomassa Adolf Aarnon patsasta lentokonetehtaan pihalla. Lähtöpaikkaan palattiin arboretumin kautta. Mukana nähtiin edustava otos menneitten aikakausien polkupyöriä ja niihin sopivia asuja. Kaukaisin ajelija tuli Tukholmasta asti näyttäytymään militääriasussaan. - ML Tallipihalla esitellään mukaan lähteneitä pyörävanhuksia ennen ajelulle lähtöä.
29
Pikajalka 26
PYÖRÄPAJALTA VANHAT VELOT RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS järjestetään lauantaina 28.9.2013 Tampereella. Kello 15 kokouskahvit Vapriikin kahvila Valssissa. Sen jälkeen vuosikokous Postimuseon kokoushuoneessa Vapriikkia vastapäätä. Kokouksen jälkeen Risto Alanko kertoo polkupyörän vaihteiden kehityksestä. Kokouskutsu on julkaistu alun perin kevään Pikajalassa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, jäsenmaksujen suuruudet sekä tulo- ja menoarvio seuraavalle kalenterivuodelle 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 9. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat sekä päätetään tilintarkastajien palkkiosta
Ostetaan ja myydään POLKUPYÖRIEN uusia osia n. vv. 1930 – 1980. Hameverkkoja, lasisia kissansilmiä, napoja etu- ja taka-, kampia, rattaita, ketjuja, polkimien kumeja, keskiön osia, etuhaarukan osia, etuhaarukoita, ohjaustangon kannatinputkia, suoria, mutkallisia ja joutsenkaulallisia, kädensijoja, puisia, pakeliittisia, kumisia ja muovisia, lyhtyjä, dynamoita, merkkejä, vanteita, pinnoja, lokasuojia, pakettitelineitä, ketjusuojia, antiikkinapojen käytettyjä osia, käytettyjä satuloita, satulankanntinputkia, työkalulaatikoita ym. ym. Ajamaton Hermes-pyörä 28” miesten n. v. 1950, uusia runkoja, miesten ja naisten pyöriä, nuorisopyöriä, tavarapyöriä 2- ja 3-pyöräisiä, korjausteline, rihtauspukki. Hannu Mattila puh. (09) 4209080 tai 045 1235648
VUOSIKOKOUKSEN JÄLKEEN SARKA-AJOT.
Kymmenen vuotta sitten Ajokautena 2003 Vanhat Velot järjesti kaksiosaisen kurssin, jonka kuluessa opeteltiin, mistä pyörätietoa on saatavana ja millaista tuo tieto on. Kurssin ensimmäisessä osassa kuultiin, millaisia arkistoja ja lähteitä kannattaa tutkia. Toisessa osassa perehdyttiin kirjaston mikrofilmeihin, sanomalehtien käyttöön pyörätiedon etsimisessä. Tilaisuudessa oppimestarina toimi Mikko Kylliäinen. Kuva on 8.3.2003 Mobiliasta, jossa oppia oli saamassa ja jakamassa puolen toistakymmentä yhdistyksemme jäsentä. Tarkkaavaisina kuulijoina istuvat (vas.) Reijo Rantanen, Aarne Tamminen ja Rauno Pääsky. – KL Pikajalka 26
30
HUONEENTAULU TeksTi Markku LahTinen
Markku keränen, aaMuTuuLi, 1980. TeMpera 140x100 cM
31
Pikajalka 26
Markku Keränen on v. 1945 Sallassa syntynyt taiteilija, joka on tehnyt pitkän elämäntyön paitsi maalarina, myös opettajana taideteollisessa korkeakoulussa. Temperan Keränen koki omaksi tekniikakseen heti valmistuttuaan kuvaamataidonopettajaksi vuonna 1971. Tempera on herkkä ja kärsivällisyyttä vaativa väline. Keräsen tapa maalata on myös kärsivällisyyttä ja aikaa vaativa. Hän tekee paljon luonnoksia ja värikokeiluja, sitten hän maalaa
pohjan, joka koostuu useista eri kerroksista ja päälle tulee kuvio. Keränen maalaa pintaa, syvyys vaikutelma on pientä, se syntyy kuvion koko- ja värin lämpötilavaihteluilla. Markku Keräsen maalauksissa figuratiivisuus on vuosi vuodelta vähentynyt, mutta ihminen on niissä kuitenkin aina mukana. Keräselle itselleen figuratiivisuus tai nonfiguratiivisuus eivät ole keskeisiä tai tärkeitä asioita. Hän sanoo: taidemaalari maalaa aina valoa. Aamutuuli kertoo lähdön hetkestä. Sen keskipisteenä on nainen ja polkupyörä. Taustalla näkyy tuulen riepottama puu ja etualalla rakennuksen seinää. Pyörä on työmatkojen mainio kulkuväline. Tässä temperatyössä pyöräilijä on lähdössä aamuiselle matkalleen, jota kuitenkin tuuli tuntuu hillitsevän. Laajassa oranssissa pinnassa voi aistia auringon polttavuuden, mutta myös tuulen paiskoman lentohiekan pölyn. Ajajan täytyy kääntää päänsä sivuun, varjoon, jottei pöly tunkeutuisi silmiin ja suuhun. Auringon lämmöstä huolimatta matkaajan on pitänyt panna päälleen pitkät housut ja pitkähihainen paita, vaikka se tietää hikoilua matkalla ja hikeen tarttuvaa hiekkaa. Kannattaako sittenkään lähteä, vai pitäisikö jäädä? Jokapäiväiseen tilanteeseen sisältyy monia mahdollisia tulevaisuuksia, joista usein valitaan rutiini. Taiteilija on työssään onnistunut muutamalla vedolla loihtimaan kankaalle paitsi luonnon voimat, tuulen ja kuumuuden, myös empimisen ja epätietoisuuden. Katsojalle jää pohdittavaksi, onko rakennuksessa joku, jonka vuoksi kannattaisi lähteä tai jäädä, vai liittykö emmintä vain vastatuuleen ja pölyyn.
Pikajalka 26
32
