Pinnojen välejä

Koonnut risTo lehTo

Viisaasti ajateltu Jukka ja Pasi olivat sopineet, että lähdetään porukalla naapurikylän tyttöjä morjestamaan ja että tavataan Vilkkilän tienhaarassa. Jukka tuli sovitulle paikalle aikalailla myöhässä nenä verillä, kyynärpää asfaltti-ihottumalla ja toinen housunpuntti revenneenä. Hän selitti hiukan sammaltaen syytä ulkomuotoonsa. ”Poikkesin pitkäripasessa. Meinasin ripustaa pöyttispullokassini polkupyöräni ohjaustankoon, mutta sitten ajattelin, että jos sattuisin kaatumaan, niin pullo voisi mennä rikki. Joten hurautin pullon varmuuden vuoksi kurkkuuni. Ja olikin hyvä, että join sen, sillä tänne tullessani kaaduin ihan neljä kertaa.”.

Armo kävi oikeudessa Konstaapeli Jokisella ei kirjoitustaito ollut kaikkein vahvimpia osaamisen alueita.

Pysäyttäessään kerran valoitta ajavan polkupyöräilevän miehen Kuninkaankadulla Jokinen sanoi tuimalla äänellä vetäessään sakkolomakevihkoa taskustaan ”Tästä seuraa vallankin näin keskellä vilkasliikenteistä katua ankara sakko. Nimi!”. ”Roulf Blomgren”, kuului vastaus. ”No olkoon nyt tämän kerran”, sanoi Jokinen pistäen lomakkeet taskuunsa. ”Ensi kerralla sakko on sitten kyllä vielä ankarampi.”

Hyötyajoneuvo Kuulun siihen velolaisporukkaan joka 2006 rakenteli itselleen isopyöräiset replikat.

Vaimo aluksi mutisi jotain vanhan miehen hassutuksista ja turhakekulkuneuvosta.

Kun hän erään kerran pyysi minua käymään apteekkiasiallaan meiltä parin kilometrin päässä sijaitsevassa Kangasalan keskustassa, tein matkan silloin vielä uudella isopyöräiselläni. Sen jälkeen sille oli ylemmältäkin taholta pakko myöntää hyötyajoneuvon arvo. Tosin vaimoa pyöräni vieläkin vähän närästää, jos yhdessä menemme pyörillä kylälle.

Hänen ympärilleen ei kuulemma kerry niin paljon väkeä, kuin minun ja isopyöräiseni.

Niin metsä vastaa jne. Tampereen Hämeenkadulla polkupyöräilijä meinasi törmätä jalkakäytävällä astelevaan maalaismieheen. Tosi kohteliaanan miehenä jalankulkija pyyteli anteeksi, että hän silla lailla tonttuili tien tukkona. Tähän tositamperelainen karjui ”Jahas perkele! Siinä oli taas yks jehu, joka panee meikäläisiä halvalla. Varo, etten aja päälles!” Avuliaisuutta Tehtaalla oli toimistopuolella töissä Leinosen Liisa. Nuori ja kivan näköinen likka. Hän osti uuden polkupyörän, mutta pettyi sen satulaan. Huoltomiesten kuullen hän valitti, miten uudenaikaiset satulat ovat niin kamalan pienen kokoisia. Painuvat vaikka mihin. Pari päivää myöhemmin Liisan lähtiessä töistä tilanne oli hoidettu. Korjaamon pojat olivat vaihtaneet pienen satulan tilalle hevosvetoisen niittokoneen metallisen istuimen.

Ikkunat ja nurkantakuset olivat täynnä uteliaita naamoja. Pettymys oli suuri, kun neito ei suostunut edes kokeilemaan parempaa satulaa. Huusi vain.