Retro Ronde

Wallonia on varsinainen maantiepyöräilyn sydänalue, jossa ajetaan iso osa kevään klassikoista. Samoja nousuja ja mukulakiviosuuksia oli tarjolla myös belgialaisten retrokilpuriajossa, joka tunnetaan nimellä RetroRonde

Mukulakiviä ja teräviä nousuja

Rautaisten maantiepyöräilytapahtumien kauteni alkoi perinteisesti toukokuussa Vaasan Retrokilpureista, jossa säätila oli tänä vuonna aivan muuta kuin Strömsössä. Lämpötila oli kuitenkin plussalla, joten myrskyävältä keväisen kylmältä mereltä satoi vain vettä, mutta Raippaluodon siltaa piti polkea alas että pääsi vastatuulessa eteenpäin. Saatoin ajatella silloin lämpimikseni kesäisempiä ajoja. Vaasassa keli parani päivän mittaan ja illalla olimme jo sankareita.

Olin päättänyt osallistua Eroica Britanniaan uudelleen, tälle vuodelle nimestä oli pudotettu pois tuo L ´. Velo Anjoun järjestäminen Ranskassa oli jo peruttu kerran ja sitten taas luvattiin järjestää. Englannissa menisi juhannusviikonloppu ja sitä edellisenä viikonloppuna Belgiassa ajettaisiin RetroRonde. Yhdeksättä kertaa järjestettävä pyöräilyviikonloppu sopi siis suunnitelmiini mitä parhaiten. Velo Anjou järjestettiin lopulta samana viikonloppuna, eikä heinäkuussa kuten ennen.

RetroRonde ajetaan Oudenaardessa, Brysselin ja Roubauxin puolivälissä. Wallonia on varsinainen maantiepyöräilyn sydänalue, täällä ajetaan iso osa kevään klassikoista. Samoja nousuja ja mukulakiviosuuksia oli luvassa. Tapahtuma on kaksipäiväinen. Lauantaina ohjelmassa oli lyhyt 25 kilometrin tutustumisajo sekä kriteriumkilpailut ja sunnuntaina varsinainen retropyöräily, jossa matkoina 40, 75 tai 100 kilometriä.

Sitkeää yläm Lauantaina oli mukava lähteä ajamaan tasaista jokivartta myötätuulessa lyhyelle maisemareitille. Mukana oli satakunta polkijaa. Paterberg ja Koppenberg näyttivät pian miltä kapea ja yli 20 prosenttia nouseva mukulakivimäki tuntuu. Kumpaankaan seinäjyrkkään mäkeen ei saa alkuvauhtia vaan tie lähtee pikkukylästä 90 asteen kulmassa tavallisen talon kulman takaa, joten kun pyörän saa kurvista ulos ylämäki on jo alkanut.

Nyt ymmärrän, miksi ammattilaiset tutustuvat reittteihin ja etappien erityispiirteisiin, tietävät olla kärjessä kun nousu alkaa. Meille kävi samoin kuin

ammattilaisille kovin usein, taluttaen ylös. Voi olla, että ei olisi ollut jalkaa tai riittävän pientä välitystä, mutta kun edessä ajavalla ketju hyppää tai vaihde ei mene pykälään on jalkauduttava heti tai on kumollaan. Jos remmipoljinta ei saa heti auki on myöskin nurin samantien. Takaa ei vaan mahdu ohi, joten pientä väliä on pidettävä että edes itse kerkiää jalkautua sivistyneesti ja ajokalustoa varjellen. Onnistuin kiitettävästi.

Tällä reitillä oli vain yksi taukopaikka: Kwaremontissa maistelimme olutta joka on pantu erityisesti pyöräilijöitä varten, tuoteselosteen mukaan kyseessä on maanmainio palautusjuoma. Noin kahden tunnin ajon jälkeen palasimme Oudenaardeen. Tästä reitistä ei ollut karttaa tai ennakkoaavistusta, enkä edelleenkään tiedä ihan varmasti mistä ajoimme. Mielenkiintoinen ja monimuotoinen reitti.

Tavaraa hyvään hintaan Samaan aikaan rompetori oli auennut lähtöpaikan vierellä. Lyhyt ja positiivinen arvioni on että myyjät halusivat tavaroistaan eroon, hinnat olivat edullisia eikä ammattijobbareita ollut lainkaan. Keski-Euroopassa tavalliset 1980-luvun italialaiset maantiepyörät, Somecit ja Chesinit sekalaisilla osilla maksoivat 150–300 euroa, ajovalmiina ja kevyellä patinalla. Kiinnostavammat merkit toki enemmän, osasarjatkin olivat parempaa ja yhtenäisempää Campagnoloa. Myös omia merkkejä, kuten Flanderia oli myynnissä, samoin ranskalaisia pyöriä. Eddy Merckx ja Molteni, vaikka olikin italialainen talli, ovat selvästi kansallisomaisuutta ja hinnat Ebay-tasoa. Sen sijaan meille, tai ainakin minulle, tuntemattomien belgialaistallien vanhoja paitoja sai kympillä tai kahdella, samoin 1970-luvun villalippiksiä talvipyöräilyyn.

Kaupungin keskusaukiolla oli jo aloitettu kriteriumradan valmistelu. Tavallisesti parkkipaikkana käytettävältä aukiolta autoilijat olivat siirtäneet kulkuvälineensä pois ja mellakka-aitojen pystytys iltapäivän kilpailuja varten oli käynnissä. Nämä sarjat ajettiin: vaihdepyörät, yksivaihteiset (vapaaratas), yksivaihteiset ( kiinteä välitys) , isopyöräiset ja Cafe Madison, jossa nelimiehisin joukkuein pyörää lennosta vaihtaen ajomies vaihtui. Lähtö oli Le Mans -tyyppinen ”pyörille juokse”. Nämä kilpailut seurasin aidan takaa yleisön joukossa, kuvia ottaen. Kuumaa kesäpäivää ei olisi voinut paremmin viettää.

Uuteen päivään Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja lähdin numeron hakuun hyvissä ajoin. Hieno yksityiskohta lapussa oli osallistujan kotimaan lippu printattuna kilpailunumeron alle, tästä eteenpäin selästä näki että mistä pyöräilijä on kotoisin. Itse olen askarrellut muoviläpyskän, jossa on Suomen lippu molemmin puolin ja ulkomaisissa tapahtumissa kiinnitän sen satulatolpan

kiristyspulttiin, kuten kilpailunumerot nykyään. Varttia ennen starttia huomasin että eturenkaassa ilmaa on enää yläosassa. Gioksestani on viimeksi mennyt rengas Wauhtiajoissa vuonna 2013 Tikkurilan ja Vanhankaupunginlahden välisellä osuudella. Tein rengastyöt kirkon pihalla ja olin ajoissa valmis. Tähän meni se ainut sisärengas joka oli matkassa, paikkausvälineet minulla toki oli. 100 kilometrin lähtö oli kello 10.30. Melko myöhään mielestäni, vaikka en ole aamuvirkku. Kuuntelimme puheita ja onnentoivotuksia matkallemme. Piispa luki loitsut ja viskoi vettä eturiviläisten päälle. Valepiispa tosin, kuten tupakkaa vetävä ja olutta juova nunnakin. Samoin kaikki hienosti pukeutuneista tuomareista ja virkamiehistä. Ymmärtääkseni vain kaupunginjohtaja oli oikea henkilö ja hän ampui lähtölaukauksen saatuaan luvan koko kollegiolta. Matkaan lähdimme leppoisasti ensin kaupunkikierros polkien niin että kymmenen minuutin kuluttua ylitimme lähtöviivan uudelleen.

Hurraavaa ja suosiotaan osoittavaa yleisöä oli kadunvarsilla todella paljon. Kaupungista ulos päästyämme alkoi kevyt kilvanajo. Kuten kaikissa vastaavissa tapahtumissa, erikokoisia ryhmiä syntyy melko pian ja sitten ajetaan samassa porukassa pitkiäkin matkoja vetovuoroja vaihdellen. Ainakin seuraavalle taukopaikalle asti, josta matka jatkuu täysin uudessa porukassa tai sitten jos on löytänyt hyvän juttukaverin jatketaan yhdessä vielä seuraavalle tauolle. Käsikirjoitusta ei ole eikä vauhtitaulukkoa. Kun poljen yksin, on helppo passata omaa vauhtia sosiaalisen tilanteen mukaiseksi. Ei tarvitse hinata kaveria mukana, eikä myöskään ajaa veren maku suussa pysyäkseen parempikuntoisen polkijan peesissä.

Pyöräilyn yhteinen kieli

Ensimäisellä taukopaikalla väkeä oli ruuhkaksi asti, ehkä se oli reitillä liian aikaisin tai me olimme siellä liian nopeasti turhan isona ryhmänä. Villa Tynlonin pihalla ruokaa sai lyhyestä jonosta, mutta juomaa joutui jonottamaan. Seuraavilla pisteillä aika ja matka oli jo tehnyt työnsä, joten kaikki sujui hienosti ja sujuvasti. Minä pysähdyin tietenkin joka paikassa ja nautin tarjotuista herkuista: belgialaisia oluita, sitruunaginiä, geneveriä, käsintehtyjä makkaroita, tuoksuvia juustoja, tuoreita leivonnaisia, artesaanijäätelöä ja mansikoita sekä jo unhon yöhön jääneitä herkkuja, joiden nimi ja alkuperä jäi selvittämättä. Juttukavereita löytyi aina, niin paikallisia kuin muitakin ulkomaalaisia. Pyöräily on yhteinen kieli ja sillä pärjää kaikkialla. Jotkut tauot venyivät mielenkiintoisten pyörien takia, toiset taas hyvän seuran vuoksi. Kesän ensimmäinen hellepäivä lisäsi omaa mielihyvääni.

Kolareita en nähnyt kuin kaksi. Näiden lisäksi yksi paha kaatuminen oli tapahtunut edelläni, verijäljet kivitiellä ja ambulanssi tien vierellä antoivat vinkin. Oma ajoni sujui ilman vastoinkäymisiä ja oli mukava päästä perille iltapäivällä, vaikka maaliintulon jälkeen jäi hieman haikea olo kuten yleensä. Tässäkö tämä nyt oli? Miksi matka loppui jo?

Vieailu Oudenaarden Tour of Flanders-keskuksessa ja sen pyöräilymuseossa kruunasi päivän. Ruokailu saman rakennuksen brasseriessa täytti vatsan ja jätti hyvän maun. Suosittelen kaikille pyöräilystä kiinnostuneille käyntiä tuolla. Museossa on oma Fabian Cancellara osio, jossa on hänen pyöriään, paitojaan sekä palkintoja. Museokauppa on myös erinomainen.

Onnistuneet järjestelyt

Tässä olennaiset faktat 100 kilometrin reitistä: nousut 10 kpl, nousumetrit 1100, mukulakiviosuudet 7350 metriä, hiekka-/sepeliosuudet 5250 metriä ja kaikkein tärkeimpänä taukopaikkoja 5 kpl. Yleiset kokemukseni reitistä: nousut ovat lyhyitä, mutta jyrkkiä. Ykkönen silmään ennen kuin nousu alkaa, jolloin on mahdollista päästä polkien ylös. Mukulakivet tekevät niistä hankalia, reunojen vesikouruja voi yrittää käyttää, niin pyörä ei sudi eikä pompi, mutta siellä on roskaa ja lehmänlantaa. Tasamaan mukulakiviosuudet kannattaa ajaa niin kovaa kuin pystyy ja uskaltaa, toki vanhaa pyörää kuunnellen ja ahteri kevennettynä penkistä. Silloin ei käy joka kuopan pohjalla ja osuus on ohi nopeammin. Täristys on joka tapauksessa niin kova ja puuduttava että tasamaalle päästyä näkökenttä pompottaa vielä tovin. Mielenkiintoinen fysiologinen kokemus.

Viikonloppu oli hieno ja onnistunut. Auringonpaisteinen kesäkeli kruunasi loput. Kaikesta näki että tapahtumajärjestäjät osasivat työnsä. Reitti oli vaihtelevan monimuotoinen eikä fyysisesti kovinkaan raskas. Se oli merkattu erittäin hyvin ja liikenteenohjaajia oli siellä missä pitikin. Missään vaiheessa ei tullut epäilyä eksymisestä, kuten Ranskassa tai Italiassa on käynyt. Osallistujien määrä on rajattu tuhanteen, tarkkaa lukua tämän vuoden polkijoista en mistään löytänyt, eikä sitä paikan päällä mainittu tai mainostettu. Oudenaarde on sopivan suuri, niin että mukana olleet perheenjäsenet viihtyivät ja keksivät tekemistä ja näkemistä sillä aikaa, kun itse olin polkemassa. Ja kuitenkin niin pieni, että jalkaisin liikkuminen on paras vaihtoehto, siis jos ei muilla ole pyöriä matkassa.

Majoituimme pieneen bed and breakfast -motelliin keskustassa. Muut asiakkaat olivat myöskin pyöräilyn takia paikalla, Ruotsista ja Saksasta. Aamupalapöydässä ei tarvinnut istua tuppisuuna. RetroRondeen haluan uudelleen ehkä jo ensi vuonna. Täältä matka jatkui Englantiin, jossa seuraavana viikonloppuna ajoin Eroica Britannian 100 mailin matkan.

Lisää luettavaa ja kuvia näistä löytyy campasimpukka-blogin kesäkuun kirjoituksista.