1 minute read

Ketterästi polki vaari

Vaarini Kalle Edward Olli syntyi 7.8.1892 keskosena. Häntä pidettiin hieman lämmitetyssä leivinuunissa, ei ollut keskoskaappia käytettävissä maaseudulla. Kaikesta huolimatta hänestä kasvoi ”intomielinen” urheilun ystävä: juoksua, hiihtoa, pikaluistelua ym. Mutta voiton vei syttyminen kilpapyöräilyyn.

Advertisement

Nuorukaisena alkoi kisaaminen maakunta-ajoissa ja viesteissä. Vuonna 1918 hän haavoittui konekiväärin sarjasta Kalevankankaalla, josta seurasi pitkä toipuminen sotilassairaalassa. Yksi luoti jäi oikeaan lonkkaan. Se aiheutti vaurion hermostoon ja oikeasta nilkasta tuli hervoton, josta seurauksena oli ontuminen.

Veri veti kumminkin kisaamaan. Vuonna 1933 tuli PM-kisoissa hopeaa, pari vuotta myöhemmin ja sitten kolmena vuonna kultaa ja vuonna 1940 vielä hopeaa. SM-kilpailussa Hämeenlinnassa hän ajoi parhaan ajan, mutta jonkun ”hämmingin” vuoksi myöhästyi yhteislähdöstä, eikä näin ollen hyväksytty tulosluetteloon. Tämä harmitti häntä vuosikaudet.

Vaari hankki viimeiseksi jääneen pyöränsä Ruotsista joskus vuosina 1940–1942. Se oli Union-merkkinen. Siitä oli keskusteltu kovasti emännän kanssa, koska raha oli tiukassa. Onnekseni vaari piti päänsä ja hankki Unioninsa, sillä tämä pyörä on ollut minun silmäteräni yli 40 vuotta.

Pyöräilyyn innostunut vaari ei koskaan luopunut kaksipyöräisestä vaan menehtyi vuonna 1972 mopo-onnettomuudessa.

This article is from: