Pyöräseura oikoo pinttymiä

Pyöräseura murtaa pinttymiä

Pietarista voisi tulla Amsterdamin tai Oulun kaltainen velokaupunki

TeksTi ja kuvaT │esa aaLLas Soiselle suistomaalle vuonna 1703 perustetusta Pietarista voisi tulla Amsterdamin tai Oulun kaltainen pyöräilykaupunki. Laakeaa aakeaa ja viivasuoria, kävelijää väsyttäviä katuja geometriset mittakaavat saaneessa palatsien ja takapihojen kaupungissa ainakin piisaa.

Alankomaiden Amsterdamin sanotaan olleen Pietari Suuren yhtenä esimerkkinä päättäessään luonnonvoimia uhmaten mutaan ja liejuun satatuhatta tammenrunkoa ja lukemattomia raatajia upottaneesta hankkeestaan.

Maailman suurimmassa pohjoisten leveysasteiden metropolissa auto hallitsee pintaa ja syvällä pinnan alla metro. Vaikka pysäköintitilaa ei riitä keskustasta ja metroissa on usein täyttä. Venäläisten ja viranomaisten enemmistön asenteiden mukaan pyöräily sopii vain lapsille, kilpailijoille ja maalle

Toistaiseksi valtavassa kaupungissa on merkittyjä pyöräteitä vasta 30 km, keskustassa ei nimeksikään. Harva polkija uskaltautuu kahdeksan ajokaistan pääväylälle Nevski prospektille peltilehmien reunaan. Nevskin jalkakäytävien ihmisvilinään ei mahdu kuin taluttamaan.

Kuusitoista reittiä luvassa Näitä pinttymiä yrittävät murtaa nuoret pyöräilyä harrastavat pietarilaiset naiset ja miehet. Heidän vuonna 2012 perustamansa Velosipedization of Saint Petersburg -seura pyrkii eri tavoin helpottamaan polkemista myös Piteriksi kutsutussa viiden miljoonan asukkaan suurkaupungissa. Seuran aktiiveihin kuuluvan, kaupunkisuunnittelua opiskelevan Daria Tabachnikovan mukaan pientä muutosta asenteissa on jo nähtävissä. Pietarin kaupunkisuunnittelijat on saatu laatimaan 16 pyöräreitin suunnitelma. Lisäksi muutamille ajoväylille on luvassa pyöräkaistoja.

Viime ja tämän vuoden toukokuussa pidetyissä pyöräilykonferensseissa avittajiksi oli kutsuttu

alustajia Hollannin lisäksi niin Kööpenhaminasta, Lontoosta, Rotterdamista kuin Oulusta. Pekka Tahkola Oulun talvipyöräily -yhdistyksestä kertoi, miten talvellakin tarkenee tahkota.

Dostojevskin, Gogolin tai Puskinin lukijat tietävät Pietaria koettelevan aika ajoin historian, uskonnon ja tyrannien lisäksi myös Suomenlahden puhurit, tuuli ja kylmyys, loska ja lumi, Nevasta nouseva usva ja tulvat. Valkeina suven öitä yöjalasta tai -jalkaan polkevan pitää puolestaan olla tarkkana puolen yön jälkeen, ettei jää väärälle rannalle kolmeksikin tunniksi, kun Nevan ylittävät sillat nousevat väylää kyntäville aluksille.

Viime vuoden kesästä alkaen kaupunkikuvaan ilmestyi myös sinisiä lainapyöriä telineisiin. Yksityisen Moskovassa jo aloittaneen Velogorod-yrityksen pyörän käyttöönotto edellyttää rekisteröitymistä ja noin 20 euron kausimaksua. Netistä näkee venäjäksi ja englanniksi missä kaikkiaan 85 telineestä on vapaa velo. Kausimaksun maksaja voi polkea ensimmäisen puoli tuntia ilman, seuraavista puolikkaista tikittää jo 50 senttiä kustakin. Pyörän voi ottaa käyttöön hetkeksi, koko päiväksi, viikoksi ja kuukaudeksi.

Yrityksen mukaan käyttäjiä olisi kertynyt toistakymmentätuhatta lähes pyörätiettömässä kaupungissa. Varkauksilta ei ole vältytty. Niiden takia firma edellyttää palauttajan odottavan viisi minuuttia saadakseen tekstiviestinä tai sähköpostitse vahvistuksen kirjautumisestaan. Jos viestiä ei tule, neuvotaan tarkistamaan onko pyörä asetettu oikein telineeseen tai soittamaan.

Pää pyöräilylle Pietarissa on joka tapauksessa saatu auki, vakuuttavat aktivistit. Siirtyykö polkimille

Pikajalka 35 myös parkkipaikkoja löytämättömiä tuskaantuneita autoilijoita tai varttuneempaa väkeä, jää nähtäväksi. Aktiivisten nuorten rinnalle tarvittaisiin myös keski-ikäisiä ja varttuneempia pyöräilijöitä kääntämään päitä ja näyttämään esimerkkiä.

Turvallisia pyöräreittejä pitkin monia suomalaisia voisi myös kiinnostaa väsyttävän kävelyn sijaan rullata katsomaan vaikkapa entisiä suomalaispaikkoja, kuten Marskin jalanjälkiä, Pyhän Marian kirkkoa Suurella Tallikadulla tai Kuusisen klubissa ammuttujen punapakolaisen muistolaattaa ikuisen tulen Mars-aukiolla. Ja junaanhan saa Suomesta mukaan vaikka oman menijänsä.

Tasainen Kannas vetää puoleensa Varttuneempana velona jään vielä vartomaan luvattuja polkuväyliä. Vuokraan rautapollen Moskovan aseman viereiseltä Goncharnya ulitsan Rikoksen ja rangaistuksen koronkiskurin sisäpihan mieleen tuovan pihakellarin Skat prokat -pyörävuokraamosta.

Liikettä pyörittävät nuoret murtavat osaltaan pietarilaisten pyöräilypinttymiä. Se järjestää yhdessä Peterswalk-yrityksen kanssa opastettuja Pietari-kierroksia turisteille ja muille kiinnostuneille keväästä syksyyn päivin ja valkein öin. Samoin pitempiä pyöräretkiä, joita nuori nainen Dina on vetänyt Imatraa ja Kotkaa myöten.

Tiskin takana olevan Wazan mukaan vuokraajat ovat enimmäkseen nuoria. Kierroksille osallistuu myös keski-ikäisiä naisia, jotka eivät juuri muutoin polje. Pietari-kierroksila vältetään vilkkaimpia ajoväyliä, eikä karsasteta harvoja kävelyteitäkään tai vapaita jalkakäytäviä.

Aion taivaltaa alkumatkan Kannakselle paikallisjunalla kera velon ja repun. Siksi Waza suosittaa jopomaista venäläistä Shulz-mallia. Sen kun saa taitettua junan välikköön ja siltä pääsee nopeammin jaloilleen vaaratilanteissa.

Hinta aamusta hämärälle on vain 400 ruplaa. Yksi euro vaihtui syyskuussa 75 ruplaksi. Pantiksi tarvitsee passin tai sen kelpo kopion ja majapaikan tiedot. Kypärän, jota ei kysymättä tarjottu, sain samaan hintaan.

Wazan vinkkien mukaan vältän meluisan ruuhkaista Moskovan asemalta kohti Suomen asemaa vievää Liteyny prospektia. Sen suuntaisia sivukatuja luovasti polkien joudun palamaan Nevan ylittävälle Liteynyn sillalle, jonka ylitse poljen jalkakäytävällä. Suomen aseman edustalla hengähdän Lenin-patsaan varjossa ennen kuin talutan Shulzini asemahalliin.

Tiketti Komarovoon 40 kilometrin päähän maksaa 95 ruplaa. Perillä suomalaisaikana osaksi Terijokea kuuluneen Kellomäen asemalaiturilla pitäisi odottaa Wazan velotutun. ”Velosipedistä” konduktööri joko veloittaa, tai sitten ei, 38 ruplan kuljetusmaksun. Mennessäni ei, palatessa kylläkin.

Vaunujen välikössä on tilaa vuokravelolleni ja näköyhteys istumapaikaltani. Pari pysäkkiä myöhemmin polleni saa seuraa, kun viereeni istumaan tuleva Boris taittelee omansa, valkovenäläisvalmisteisen Krabi-merkkisensä kokoon. ”Harashoo”, sanon. ”Da, da, harashoo”, vastaa Boris.

Ymmärrän sen verran, että mies käy tiuhaan Terijoella eli Zelenogorskissa luonnon äärellä Pietarin betonilähiöstään. Mutta ei kaupungin keskustassa: ”Njet harashoo velosipedi”. Baskeripäinen, leukapartainen originellin vaikutuksen tekevä Boris tekee lyhyen matkamme mittaan ruutuvihkoonsa merkintöjä ja toivottaa hyvää jatkoa kun laskeudun Kellomäen asemalle.

Haaveena pyörätie Pietarista Terijoelle Myrkynvihreän ukrainalaisen U-tankoisen vaihteettoman Trek-merkkisen pyörän kanssa odottava Igor tunnistaa minut pyörästäni. Igorin opastuksella poljemme hengittävää tasaista mäntykangasta läpi Komarovon huvila-alueen. Mäntykankaalla on paljon jo neuvostoajalla kulttuuri- ja tiedeväelle jaettuja datshoja.

Niiden joukossa sijaitsee myös suurelle runoilijalle Anna Ahmatovalle (1889–1966) viimeiset kymmenen elinvuottaan kuulunut mökki. Määränpäänämme on viiden kilometrin päässä asemalta suojelumetsän reunustaman tien varrella sijaitseva Komarovon hautausmaa, jolla Ahmatova lepää.

Paikkakunnalla asuva Igor kertoo polkevansa päivittäin vaihteettomalla menijällään arkiset matkansa ja osallistuvansa silloin tällöin pyöräretkille. Hänen mukaansa vakinaisia polkijoita on aika vähän Terijoen seudulla, vaikka tilaa ja kelvollisia teitä Terijoen seuduilla riittää. Putinin pari vuotta sitten vihkimä Pietarista Primorskiin, entiseen Koivistoon vievä ohitustie on lisännyt autoliikennettä Terijoen upeaa rantatietä myöten.

Rantatien viertä kulkee kuitenkin myös kolmatta kymmentä kilometriä pitkä, päällysteeltään pääosin hyvä pyörä- ja kävelytie entisen Ollilan seudulta Terijoelle ja sieltä vielä eteenpäinkin. Kimmeltävä Suomenlahti pilkahtelee tasaista, mahakumpua säästävää rantatietä edetessämme. Tosin välistä näköalan peittävät datshain kymmeniä metrejä pitkät synkät aitaukset.

Sesonkiaikana telttakatoksen alla toimivassa pyörävuokraamossa Pjotr huoltaa ja lainaa pyöriä, joiden joukossa on myös retromalleja. Tosin puolet korkeampaan hintaan kuin pietarilaisvuokraamoni, minkä jätän kertomatta. ”Aurinko ja lomakausi tuovat polkijoita”, Pjotr virnistää. Rullatessamme paluujunalleni Igor toivoo Pietarista Terijoen seudulle yltävää ja kohti Viipuriakin jatkuvaa pyörätietä. Nykyisellään Pietarista polkevan pitää kulkea esikaupunkien pyörätiettömän viidakon halki päästäkseen Suomenlahdelle. ”Da, da”, nyökkään. Kuin pyörätie Helsingistä Porvooseen käy mielessäni nostaessani vuokraratsuni Pietariin palaavan lättähatun välikköön.