Olisi leimattu hulluksi ja passitettu mielisairaalaan lopuksi ikää
AJATUKSIA LUULOISTA JA HÄPEÄSTÄ Mielenterveyden keskusliitto
Kun sairastuin masennukseen, häpesin itseäni ja yritin peitellä sitä kaikin tavoin. Välttelin tuttuja kadulla.
Kannen kuva: Wille Härkönen
Armi, 66
Kuva: Wille, 61
Kuva: Riitta, 59
Kuva: Aune, 90
Kuva: Pipsa, 66
Kuva: Ritu
Kuva: Ripa, 70
Omista kohtaamisistani olen oppinut, että kaikilla ihmisillä on oma käsitys masennuksesta ja sitä voi olla vaikeaa muuttaa. Uskon, että ennakkoluuloja on yhä, mutta ei niin paljon kuin parikymmentä vuotta sitten. Ennakkoluulojen ei saa antaa entisestään synkentää omaa elämää. Minä olen minä ja hän on hän, niin se vain on. Negatiivinen kohtelu, jota kohtasin, liittyi usein masennuksen vähättelyyn, tunteiden mitätöintiin ja syyttämiseen, että sairauteni on mielen
heikkoutta. Onneksi tätä on tapahtunut vain hyvin harvoin. Häpeä on totista totta, kun sairastuu masennukseen ja se vähitellen laajenee eri elämän osa-alueille ja kokee itsensä avuttomaksi. Sitä kokee olevansa viallinen ja rikki, ei hyödyllinen. Häpeä iskee, kun sitä ei odota ja se vain pahentaa masenusta. Sille ei saa antaa valtaa, pitää uskaltaa puhua siitä ammattiauttajalle. Tuukka, 38
En ole laiska. Miten sen kertoisin, ei liiku sormikaan tahtojalihakseen toivon saada puuttua. Se on puuttunut. Se on puutunut. Tiina Mäntylä
Kuva: Terhi, 50
Kuva: Martsu, 66
Olet huono, laiska, läski, kömpelys, mitähän sinustakin vielä tulee, kun et koulussakaan mitään opi, kerta kaikkiaan toivoton ihminen. Nämä äidin sanat pyörivät päässäni vielä aikuisena. Tunsin itseni turvattomaksi, toivottomaksi, olo oli epätodellinen. Olin kuin elämästä sivuun jäänyt lapsi. Leena
Kuva: Rauli
Kuva: Tuuli, 67
Kuva: Merja
Kuva: Tarja
Totta kai häpeää kun ei ymmärrä, miten pitäisi toimia. Kaija, 81
Kuva: Heini, 36
Ihmisten kohtaaminen jännitti niin, että kurkkua kuristi, enkä pystynyt puhumaan heidän kanssaan. Alkoholi helpotti hiukan oloa, mutta ei täysin poistanut jännitystä. Muuta apua ei sitten ollutkaan. Ei 70-luvun Suomessa voinut puhua pahoista oloistaan. Olisi leimattu hulluksi ja siihen olisivat katkenneet opiskelut. Pelkäsin, että jos olisin kertonut oloistani lääkärille, minut olisi passitettu lopuksi ikää mielisairaalaan. Niin siihen aikaan saattoi käydä. Leena
Kuva: Marketta, 70
Kuva: Irja, 76
Kirje itselle Se, että tunnet häpeää ja syyllisyyttä omasta olemassaolostasi ei ole sinun syysi vaan johtuu siitä, että et saanut lapsena arvostusta, rakkautta, turvallisuutta, hellää kosketusta etkä hyväksyntää. Isompana sait kyllä hyvistä suorituksista hyväksyntää, mutta se ei enää riittänyt korvaamaan jo menetettyä pikkulapsiaikaa, jolloin olisit tarvinnut enemmän vanhempien rakkautta ja turvaa ja mahdollisuuden näyttää vaikeatkin tunteet. Koska tuota mahdollisuutta ei ollut, opit hautaamaan ikävät tunteet sisääsi ja niin ne vähitellen kääntyivät sinua itseäsi vastaan. Ei siis mikään ihme, että teet nykyäänkin niin. Anna
Kuva: Helena, 64
Kuva: Kia, 50
Kuva: Helen
Kuva: Pipsa, 13
Kuva: Elviira, 19
Yksi kaveri sanoikin, että: “Miten sä muka oot masentunu, ei susta huomaa mitään”. Vastasin, että “Pitäiskö valua kuola suusta ja kävellä jotenkin oudosti”. Tietenkin yritin hoitaa työni mahdollisimman hyvin ja olla hyväntuulinen. Niin kauan kun jaksoin. Itse olen hävennyt omaa masennustani todella paljon. Leijonakuningas, 51 Kuva: Raimo
Kuva: Titta, 24
Kasvot ovat elottomat. Haluaisi painua maan alle. Aune, 85
Kuva: Anne, 68 Kuva: Birigtta, 65
Kuva: Teemu
Kuva: Elina, 85
Kuva: Wille, 61
Vaikka asenteet mielenterveyden häiriöitä kohtaan ovat muuttuneet aiempaa asiallisemmiksi, ennakkoluuloja ja jopa pelkoja esiintyy edelleen. Tämän huomaa vaikkapa siitä, millä tavoin mielenterveyskuntoutujien asuntojen rakentamista saatetaan yhä vastustaa.
Siitä huolimatta järkeeni ei ole koskaan mahtunut, mitä ihmeen peiteltävää psyyken sairauksissa voi olla. Eihän kukaan yritä salailla katkennutta jalkaa tai umpisuolentulehdusta. Luca, 68
Kuva: Fanni-Laura Kuva: Kiba, 63
Kuva: Vesa
Kuva: Merja, 62
Kuva: Päivi
Kuva: Riitta
Kuva: Sirkkeli
Kuva: Wille, 61
Häpeää olen, ja edelleen koen mm. siitä, etten pystynytkään olemaan nuoresta lähtien suoraviivaisesti ns. tehokas tuottava yksikkö yhteiskunnalle, vaan on ollut katkoja ja nyt jo muutaman vuoden työeläkkeellä. Christian, 51
OOT VAAN LAISKA: AJATTELEMATTOMIA MÖLÄYTYKSIÄ Listasimme asioita, mitä meille on sanottu masennuksen eri vaiheissa. Kommentoimme möläytysten alle, mitä mieltä me niistä olemme.
1
”Kuuntele iloista musiikkia ja ajattele iloisia ajatuksia!”
Mikä on iloista musiikkia? Kuka sen määrittelee? Miksi en saisi kuunnella sellaista musiikkia, mikä minua koskettaa? Surullinen tai melankolinen musiikki ja lyriikat auttoivat huomaamaan, että muutkin ovat kokeneet saman, että en ole yksin.
2
”Mut sun asiat ei ole niin huonosti kuin tällä toisella ihmisellä,sua ei ole sentään kirveen kanssa ajettu lumihankeen.” Pahoja asioita ja tunteita ei voi vertailla toisen kanssa eikä toisen tunteita pidä vähätellä. Jokainen kokee omat tunteensa eri tavalla. Toiselle pieni juttu voi olla toiselle valtava asia. Jokaisella meistä on oma tarina ja sen on aina ainutlaatuinen.
3
4
Meikkaaminen saattoi olla päivän ainoa asia, mitä jaksoi tehdä. Se oli tavallaan maski, millä piilotti pahaa oloa.
Opittu puolustusmekanismi, mikä juontaa juurensa koulukiusaamisen ajoilta. Sanottiin, että älä näytä pahoja tunteita, peitä ne hymyllä.
5
6
”Ethän sä voi olla masentunut kun oot meikannut ja laittanut hiukset!”
”Et voi olla tosissas itsetuhoisuuden suhteen kun olit humalassa/soitit ite ambulanssin.” Alkoholi ”rohkaisi” toimimaan. Ei itse avun pyytäminen tee minun sairaudestani sen ”kevyempää”. Se ambulanssin soittaminen voi olla viimeinen avunhuuto, halu saada viime hetken apua. Tunteet heittelevät itsetuhoisuuden kierteessä niin, että ensin haluaisi apua, mutta sitten tuntee taas syyllisyyttä siitä, että pyysi apua. Tunteet heittelevät ääripäästä toiseen hetkessä, eikä ole enää itsekään yhtään varma mitä haluaa.
”Sä hymyilet, et voi olla ahdistunut!”
”Sitte kun sä paranet ja olet taas sama vanha itsesi!” Mielenterveyden sairauden jälkeen ei kukaan ole enää koskaan samanlainen. Syyllisyys siitä, että ei jaksa enää olla samanlainen ilopilleri tai hölöttäjä niinkuin ennen. Tuntuu pahalle,kun ihmiset vertailevat nykyistä ja entistä minää. Ihminen kasvaa ja kehittyy koko ajan, myös sairastumisen aikana ja sen jälkeen.
7
”Et saa kumppania, koska sulla on nuo arvet.”
Sairauden hetkellä kumppanin hankkiminen oli pienin murhe. Eivät arvet estä saamasta kumppania, toki se voi vaikeuttaa ja säikyttää ihmisiä, mutta oikea henkilö hyväksyy sinut arvista huolimatta ja näkee arpien taakse.
9
”Sun pitäisi ajatella positiivisemmin.”
Jos se olisi näin yksinkertaista niin, ei meillä olisi maailmassa yhtään ainoaa ihmistä, kellä olisi masennusta!
8
”Ei sun kannata viillellä koska siitä jää nii kauheat ja rumat jäljet.” Rumat jäljet eivät itsetuhoiselle merkitse paljoa. Jos ajattelee, että en tule ensi kesää näkemään, niin silloin ei todellakaan jaksa ajatella mitään arpiakaan.
10
”Oot vaan laiska.”
Olemme kuulleet tämän monesti ihmisiltä, ketkä eivät ymmärrä masennusta tai pidä sitä oikeana sairautena. Joskus toivoi, että olisinpa oikeasti vain laiska, kun siitä pääsisi helpommin eroon.
Kuva: Fanni-Laura
Vaikka olemme kokeneet paljon ja kuulleet kaikenlaista, myös me olemme möläytelleet. Ei pidä kuitenkaan lopettaa keskustelua sairastuneen kanssa tai ruveta varomaan sanomisiaan liikaa. On tärkeää silti olla läsnä ja kuunnella parhaansa mukaan. Aina ei ole edes pakko kommentoida, jos tuntuu ettei osaa mitään sanoa. Jos huomaat, että saatoit möläyttää jotain ei niin fiksua, sitä voi pyytää anteeksi. Ihmiset, jotka möläyttelevät, eivät aina tarkoita pahaa, vaan saattavat sanoa jotain ajattelemattomuuttaan tai eivät ymmärrä asiaa. -Titta ja Jenni-