Töihin paluu kuukausien sairasloman jälkeen oli vaikeaa. Töiden määrä oli edelleen sama, vaikka yritin sekä kolmannen osapuolen avulla (lääkäri) että itse pitää puoleni, että työn määrää on karsittava. Istuimme lopulta pomoni ja taloushallinnon ihmisen kanssa pöydän ääreen. Listasimme töitä ja kuitenkaan minun töitäni ei kukaan muu näyttänyt osaavan, joten listani ei juurikaan vähentynyt. Silloin päätin, etten jää taloon. Tein edelleen työni huolella, mutta alkuun se tuntui vaikealta. Oli edelleen keskittymisvaikeuksia ja hermoni meni kireäksi.
Töissä kukaan ei kommentoinut poissaoloani. En ole varma oliko se hyvä vai huono. En itsekään halunnut puhua asiasta, koska luultavasti olisin syytellyt muita tai kokenut syyllisyyttä. Oli ristiriitainen olo.
Sain työpsykologilta ohjeita, jotka auttoivat pahimman yli. Pahin tilanne kesti liki 3 kk. Se tuntui järkyttävältä, koska en ollut ikinä sairaana tai poissa töistä. Niillä ohjeilla pääsin eteenpäin.
Moonika
Töihin palasin vasta noin kolmen vuoden jälkeen äidin kuolemasta. En mennyt enää töihin samaan työpaikkaan, sillä olimme vaihtaneet asuinpaikkakuntaa. Tein alkuun vain tuntitöitä ja se oli hyvä, sillä uupuminen oli niin totaalinen sillä sitä kesti pitkään.
GittaIina 55
Palasin töihin kolmen kuukauden sairasloman jälkeen osasairauspäivärahalla. Eli tein 50% työaikaa, eli neljän tunnin työpäiviä, ja myönnän olleeni täysin hajalla vielä siinä vaiheessa. Voin toki jo paljon paremmin kuin ennen sairaslomaa, mutta työkaverit luulivat minun voivan huonommin, koska minulla ei vaan ollut enää mitään suodatinta tunteiden ja niiden ilmenemisen välillä; purskahtelin töissä itkuun ja suutuin asioista, monesti aiheesta, välillä aiheetta. Shokki oli heille suuri, olinhan aikaisemmin ollut se iloinen aina mukava tyyppi. Nyt olin enemmänkin hermoheikko äkäpussi.
Töihin paluun yhteydessä huomasin myös tulleeni ääniherkäksi. Koska hermostoni oli edelleen jatkuvassa hälytystilassa, oli avokonttorissa työskentely todella vaikeaa. En pystynyt käymään keskustelua, jos kuulin jonkun muun puhuvan huoneen toisessa päässä. Hankin korvatulpat, koska ruokalassa oli liian kova meteli koska ihmiset juttelivat ja pureskelivat. Taustaäänijärjestelmän suhinasta tuli yksi stressin aiheuttaja lisää. Onneksi minulla oli lääkäriltä lappu etätöitä varten.
Aloitin lopulta mielialalääkityksen pari kuukautta töihin paluun jälkeen, koska olossa tuli niin paljon takapakkia. Lääkärin kanssa koimme kuitenkin tarpeelliseksi sen, että jatkan töissä, sen sijaan, että olisin palannut sairaslomalle.
Tein puoli vuotta 50 % työaikaa ja sen jälkeen lähes koko syksyn 80 % koska minulla oli niin paljon pitämättömiä lomapäiviä. Kolmipäiväinen viikonloppua auttaa palautumaan huomattavasti paremmin kuin kaksipäiväinen viikonloppu.
Penni 43
En jäänyt uupumuksen vuoksi missään vaiheessa sairaslomalle. Olisi kyllä pitänyt, mutta en oikein tunnistanut oireilua uupumukseksi enkä nähnyt sairaslomaa edes vaihtoehtona. Selvisin kuin ihmeen kaupalla pahimmasta vaiheesta roikkuen väkisin työssä.
Sittemmin, kun elämä alkoi hieman kirkastua mutta keholliset reaktiot ottaa ylivaltaa, niin päätin irtisanoutua kokonaan. Jäätyäni pois töistä olin pari kuukautta tekemättä mitään, jonka jälkeen aloitin opiskelut kevyesti. Opintojen edettyä siirryin takaisin työelämään ja alun hankaluuksien ja pienen romahduksen jälkeen paluu sujui kuitenkin erinomaisesti. Uusi työpaikka tuki toipumista ja sain eheyttävän kokemuksen työelämästä.
Eerika 34
Myös toisen uupumiseni äärellä jouduin jäämään sairaslomalle noin kuukaudeksi. Sain jälleen kerran erityisen hyvää palvelua työterveydestä, mutta sen sijaan esihenkilöni asenne uupumistani kohtaan oli erittäin negatiivinen. Hän kertoi pitävänsä minua työntekijänä täysin hyödyttömänä, koska olin jälleen pois vahvuudesta.
Tämä kohtaaminen oli viimeinen nyrkin isku työnantajaltani. Sen jälkeen käytin koko sairaslomani ajan siihen, että hain muita töitä toisilta työnantajilta. Lopulta löysin uuden työpaikan, joka tuntui kuin lottovoitolta. Koin harteiltani pudonneen valtavan määrän raskasta ja negatiivista painolastia pois.
Honesty 40
Uupumisen alkuvaiheissa lähiesimieheni vaihdettiin ja työtehtäviäni vähennettiin. Olin joitakin kuukausia sairauslomalla, mutta rasittavinta oli se, että sairauslomaa myönnettiin viikko, kaksi kerrallaan, joten olin jatkuvasti varpaisillani, paranenko vaiko en. Palasin osa-aikaisesti töihin, mutta uuvuin jälleen, ja olin sairauslomalla jo ennen kesälomien alkamista.
Päivi 55
Työuupumisen aikaan sairauslomalla elin kuusi viikkoa kahvilla ja tupakalla. Työkaverin kommentti, kun palasin töihin: ”Älä nyt vaan enempää laihduta!” Vastaukseni, että olisi kiva saada ruokahalut takaisin, sai hänet aika hiljaiseksi.
Katri 54
Töihin palatessa yllätyin siitä, kuinka ihana vastaanotto oli. Työkaverit olivat olleet huolissaan ja minut nähdessään tulivat halaamaan. Toivottivat tervetulleeksi takaisin ja tarjosivat kahvit.
Katja 33
Pahin uupumukseni kesti useita vuosia. Koska olen monisairas, en pystynyt palaamaan uupumisen jälkeen työelämään, vaan minulle puhkesi uusia sairauksia. Pitkän taistelun jälkeen sain tuekseni moniammatillisen tiimin terveydenhuollossa ja sopivaa kuntoutusta.
Periksiantamaton
Uupumus katosi lopullisesti sinä päivänä, kun irtisanouduin työstäni. Irtisanouduin siitä myrkyllisestä ilmapiiristä, pelolla johtavasta pomosta, sekä niistä töistä, jotka eivät sopineet minulle.
Samana päivänä astuin uuden työpaikkani ovista sisään, ja uusi pomoni tervehti minua lämmin hymy huulillaan. Taukohuoneesta kuului iloinen nauru. Uupumus oli poistunut, ja vanha ystäväni tuli sen tilalle, jaksamisen rinnalle – ilo oli tullut takaisin.
Ja minä olin jälleen minä.
Lähihoitaja 25
Oli helpottavaa päästä vuoden vaihteessa vihdoin hetkeksi ansiosidonnaiselle päivärahalle. Ymmärsin, että olin jo liian pitkään elänyt vain oman terveyteni kustannuksella. Tämä ei kuitenkaan sopinut TE-toimistolle. Sieltä alettiin painostaa hyvin nopeasti aktiivimallin mukaiseen työnhakuun. Eläkeikää jo lähestyvänä tiesin hyvin millaiseen rumpuun piti ryömiä: Erinomaisten työtodistusteni perusteella minut pyydettiin kyllä haastatteluihin, mutta aina joku nuorempi hakija valittiin. 3040 -vuotiaat rekryhaastattelijat seuloivat hakijoista jatkoon aina omia ikätovereitaan. Huomasin pian lakaisevani vain itsetunnon rippeitä työkykyisyyteni pohjalta muutaman kuukauden välein. Aloin tarkkailla oireitani, joihin viimeisen työvuoteni aikana olin jo törmännyt ja yritin paniikissa keksiä sekä henkisesti että fyysisesti yhä helpompia tai kevyempiä työtehtäviä, joissa voisin paremmin jaksaa eläkeikään asti, jossa odotti kovin laiha kertymä.
Pikkusisko
Minulla kesti neljä vuotta päästä siihen tilanteeseen, että aloin taas luottamaan siihen, että minusta on vielä johonkin.
Stressinsietokykyni ei ole kuitenkaan palannut ennalleen. En enää kykene täyspäiväiseen työhön, mutta kykenen töihin kuitenkin. Aloitin kahdella tunnilla päivässä, nyt teen neljä tuntia, kun aikaa uupumuksesta on mennyt 8 vuotta.
Kreetta-Maria 48
Sairaalajakson aikana vakuutuin täysin, että koskaan enää en entiseen työhöni ja työyhteisööni palaa. Tiesin, että olin painanut työhuoneeni oven viimeistä kertaa kiinni, sitä en enää koskaan avaisi. Se traumaattinen olotila viimeisen puolen vuoden aikana oli niin syvä ja lamaava, ja tietenkin tietoisuus siitä, että elämän olisi kuulunut kulkea toisin jo silloin nelivuotiaana. Tuntui siltä, että kaikki vanha on voitava pyyhkiä pois pöydiltä, tuoleilta, mielestä ja sielusta.
Päivi 55
Kolme kuukautta olin sairauslomalla, mutta toipuminen jatkui vielä pitkään sen jälkeen, opettelen vieläkin rajojen vetämistä ja itsemyötätuntoa, monta vuotta sen jälkeen. Toki itsellä taustalla kehityksellinen trauma, joka vaikuttanut varmasti myös uupumisen kehittymiseen.
Pelotti valtavasti, että miten työkaverit ottaa vastaan. Mutta sen osalta meni oikein hyvin. Minulla oli ylityökielto, jota minun itseni oli hankala noudattaa, kun ajattelin että joustaahan muutkin.
Piti tehdä todella paljon töitä itsensä kanssa, että ponnisteli vanhoja toimintamalleja vastaan. Lopulta vaihdoin alaa. Näin oli helpompi luoda ns. uusi työminä.
Sielun Sointu
Mielialalääkitys lievensi vireystilojen heittelyä, mutta uupumukseen se ei auttanut. Jaksoin kyseisen vuoden jotenkuten loppuun, mutta seuraavana keväänä ajauduin pahimpaan uupumustilaan, jossa olen koskaan ollut. En käynyt viime kesänä töissä, sillä koko kesä meni toipuessa.
Nyt syksyllä palasin opintoihin, mutta voimavarat ovat edelleen minimaaliset. Käyn kolmatta vuotta psykoterapiassa ja tasapainottelen sen välillä, ettei elämä tuntuisi liian yksinäiseltä muttei myöskään liian kuormittavalta. Voimavarani ja toimintakykyni ovat erittäin vaihtelevia.
Ilta 23
Kun työpaikkani alkoi painostamaan takaisin työn pariin, tein päätöksen irtisanoutua oman hyvinvointini vuoksi. Päätös helpotti oloa, mutta ei missään nimessä ollut helppo.
Valot pimeyksien reunoilla 43
Kun ilmoitin työkkärille, että lopetan pakkotyönhaun, nukuin kolme viikkoa sen päälle niin hyvin, että olin ihan ihmeissäni, minähän osaan nukkua. Tänä kesänä vasta oli vähän kesälomafiilis, kun karistin velvoitteet niskastani. Voin tehdä mitä huvittaa, kunhan se ei maksa mitään. Vaatii kyllä mielikuvitusta ja sen sietämisen, että muut pitävät kivaa maksullisissa kesätapahtumissa. Mutta enhän minä muutenkaan jaksa joukkoja ja hälinää.
Huomasin, että jaksan jo hieman enemmän. Työn lopettamisesta on yli kaksi vuotta. Ajattelin, että en etsi palkkatyötä, vaan itselle sopivia tehtäviä.
Rosmariini 53
Keväällä alkoi paluu työelämään. Koin itseni toipuneeksi ja valmiiksi työelämään. Olin kolme kuukautta työkokeilussa, ja syksyllä pääsin toiseen työkokeiluun yhdistykseen, jossa työni jatkui palkkatuen ja STEA:n Paikka auki -hankkeen avulla. Työ oli unelmieni työtä, jota tein rakkaudella ja täydestä sydämestäni.
Ongelmiakin oli. Paikka auki -hankkeen työssä minulla piti olla työpari tukenani, mutta työparini irtisanoi itsensä yllättäen. Jäin yksin kehittämään uutta toimintaa yhdistykseen, ja tämä näkyi lisääntyneenä stressinä, joka johti sairauslomakierteeseen.
Katri 54
Itsellä on kahden ensimmäisen uupumisen jälkeen ollut myös sairaslomia. Töihin paluu sujui ensimmäisen kerran lyhennetyn työajan puitteissa. Olin kuukauden pari sairaslomalla ja tämän jälkeen palailin töihin tehden 60% työaikaa eli lyhyempää päivää parisen kuukautta. Tämä ja ryhmäterapia auttoi pääsemään taas pikkuhiljaa normaalin työajan piiriin.
Toisen uupumisen jälkeen olin hetken sairaslomalla, jonka jälkeen palailin ihan normaalisti töihin. Olin kuitenkin jo aiemmin puhunut vuorotteluvapaasta esihenkilön kanssa ja tähän kohtaan se tuntui hyvältä idealta.
Niinpä sitten muutamien kuukausien jälkeen uupumisesta aloitin 6 kuukauden vapaan ja se kyllä kieltämättä auttoi kummasti palautumisessa. Sai vain olla, kalenteri ammotti tyhjyyttään eikä ollut tarve, kiire eikä pakko tehdä mitään eikä lähteä yhtään mihinkään. Puolen vuoden jälkeen olin varmasti vähän erilainen työntekijä kun palasin töihin ja oli kyllä kieltämättä tuolloin ihan kiva fiilis palatakin työn ääreen :)
Satu 48
Olen ollut pois työelämästä kohta vuoden, ja haluaisin taas kokeilla työelämään menemistä. Tällä kertaa aion kuitenkin myös kuunnella itseäni. Läheiset ovat suhtautuneet tilanteeseeni koko ajan kärsivällisesti ja tukien. Koen, että läheisten tuki on parasta mitä on. Työnantajakin suhtautui uupumukseen ja masennukseen hyvin, itse vain koin parhaaksi lopettaa silloin työt ja opinnot. Koin, että masennus on iso hälytysmerkki, että keho ei enää jaksa. Se on tuntunut välillä kurjalta, mutta yritän katsoa eteenpäin.
Maria 31
Kun piti palata töihin, en jaksanut nousta ylös sängystä. Olin jo edellisenä aamuna herännyt outoon kokemukseen jossa nousin itseni yläpuolelle ja sanoin itselleni, ettei tämä voi jatkua, en jaksa! Se oli pelottava kokemus, vieläkin muistan sen tunteen. Hakeuduin lääkäriin ja jatkoin sairaslomalla. Työkaverit eivät ymmärtäneet ollenkaan, ei ollut minulla sinne ikävä. Sairasloma vaan jatkui ja jatkui, olo ei helpottanut, alkoi jaksottainen kuntoutus. Kukaan ei nähnyt kuinka loppuun palanut olin, hoidettiin fysiikkaa, psyyke jäi hoitamatta.
Vihdoin kaikki on hyvin 75
Sairaalasta päästyäni hain uutta työpaikkaa. Työhaastattelussa kerroin muun ohessa ympäripyöreästi olevani toipumassa sairaudesta, rekrytoija kiitti rehellisyydestä ja sain myös paikan.
Vahvasta lääkityksestä johtuen suoriutumiseni oli välillä heikkoa, mutta minusta pidettiin enkä koskaan myöhästynyt, saikuttanut turhaan, riidellyt, olin tunnollinen ja rehellinen. Sain ymmärrystä ja arvostusta ihmisenä. Jossain vaiheessa yksi kollega alkoi irvailemaan olemisestani. Se tuntui tosi pahalta, ja kun minulle tarjottiin toista työpaikkaa vaihdoin sinne. Tässä uudessa paikassa oli erilainen kulttuuri, en saanut ymmärrystä vaan potkut.
Sen jälkeen vuosien mittaan muuttui monta asiaa, vointini alkoi parantua ja aloin mm. opiskella toista korkeakoulututkintoa, mikä antoi valtavasti itseluottamusta ja motivaatiota. Sain työpaikan yrityksestä, jossa oli äärimmäisen hyvät esimiehet ja työyhteisö.
Kyllä totaalisen uupumuksen kokenut voi pystyä palaamaan työelämään, jos on sitkeä, vaikka takamatkalta aloittaakin. Fiksu työnantaja osaa arvostaa työntekijää, joka on vastuuntuntoinen, rehellinen, tunnollinen, tulee muiden kanssa toimeen, arvostaa jokaista ja on kiitollinen – aivan sama onko henkilöllä taustalla mielenterveysongelma vai ei.
Ja fiksu työnantaja osaa arvostaa työntekijää, joka auttaa muita onnistumaan ja kantaa vastuun myös omasta tekemisestään, vaikka ei aina ihan priimaa tulisikaan. Tällainen ajatus voi lohduttaa sellaista toipuvaa henkilöä, joka epäilee omaa ”kelvollisuuttaan” enää työelämään. On vaan hyväksyttävä, että omaa rimaa pitää laskea aiemmasta, ja joskus on päiviä että pyrkii töissä olemaan edes ”hyvä ihminen”. Sen sijaan että haaveilee töissä kadotetuista huippusuorituksista, arvoa oppii näkemään yhteistyössä ja vastavuoroisessa tukemisessa yksilökeskeisyyden sijaan. Se saattaa tuoda sellaista merkityksellisyyden ja inhimillisen lämmön tunnetta työhön, jota ehkä aiemmin ei ole kokenut.
En ole koskaan kuormittanut työkavereita tai esimiehiä omilla ongelmillani tai käyttänyt heitä terapeutteinani, enkä kyllä jaksaisi itsekään jos muut tekisivät niin. Työyhteisössä on avoin ja turvallinen ilmapiiri silti. Välillä kun olen liian ahdistunut, pyydän esimieheltä 1-2 päivää palkatonta vapaata perustellen sen avoimesti jaksamisella ja levon tarpeella, aina asia on ollut ok ilman eri selityksiä. Jos oikeasti tarvitsee ammattilaisen apua, niin silloin sairaslomaa. Ja sen jälkeen palataan taas hoitamaan hommia. Tämä on minusta paljon reilumpaa kuin uhriutua ja pyöriä oman erityisyytensä ympärillä.
Nuppu
