Päiviä, jolloin tekee ja ajattelee jotain aivan muuta

Page 1

PÄIVIÄ, JOLLOIN TEKEE JA AJATTELEE JOTAIN AIVAN MUUTA Mielenterveyden keskusliitto


VOIMIEN VINKKILISTA  Ihmissuhteet: Perhe ja ystävät

 Armollisuus itseä kohtaan

 Liikunta  Musiikki

 Kokemusten jakaminen toisen kanssa

 Saunominen

 Keskity opintoihin, jätä hetkeksi työ

 Tapahtumat ja bileet  Päiväkirjan kirjoittaminen  Luova tekeminen vapaa-ajalla  Säännöllinen ruoka- ja unirytmi

 Riittävästi vapaapäiviä  Vapaa-ajan täyttäminen mielekkäillä asioilla  Täytä ajatuksesi muullakin kuin opinnoilla

Voimia harrastuksista ja ihmissuhteista

Vaikka stressaankin tulevaisuutta taustalla koko ajan ja tuskailen tehtävien tekoa, olen jostain syystä silti melko tyytyväinen elämääni. Minulla on hyvä ystäväpiiri ja olen läheinen perheeni kanssa, joten tukiverkosto on hyvä. Lisäksi tuttavat palloiluvuoroilla ovat iso osa jaksamistani, sillä heidän kanssaan vietän viikoittain paljon aikaa, vaikken edes tiedä monien nimiäkään. Voin hyvin, koska olen täyttänyt vapaa-aikani mielekkäillä asioilla. Vieno, 23 v.

Bileet ja tapahtumat olivat kivoja, vaikka alkoholipainotteisia olivatkin. Vaihtovuosi oli yksi elämäni parhaimpia vuosia, sitä suosittelen kaikille. Joa, 26 v.


Tarpeeksi monipuoliset ja reippaat vapaa-ajan aktiviteetit auttavat rentoutumaan opinnoista, ja pitävät yllä stressinsietokykyä. Pääasia että asettaa sen oikean elämän etusijalle, opintojen vuoksi sitä ei kannata uhrata.

Jätin työelämän sairaanhoitaja-opintojen ajaksi ja olen todennut sen erittäin hyväksi ratkaisuksi. Raha ei aina ratkaise, liiton rahoilla olen pärjännyt hyvin! Olen pystynyt nopeuttamaan opintoja ja valmistun vuoden etuajassa. Normaalissa tahdissa opiskellen monimuoto-opinnot olisivat ehkä turhan väljät tällä systeemillä. Emilia, 45 v.

Eini 28 v.

Musiikki on auttanut minua tunteiden käsittelyssä, kävely­ lenkit, puhelinkeskustelut, saunominen….. Ihmissuhteet ja ystävät muistaen vaikkapa etänä. Keskustelu opiskelutovereidenkin kanssa ja avoimuus helpottaa. Samojen asioiden keskellä mennään. Eteenpäin koko ajan aika kuluu. Maria 53 v.

Keskity siihen, että arjessa on jotain muutakin tärkeää, kuin opinnot. Silloin ne eivät vie kaikkea energiaa ja täytä ajatuksiasi, ja epäonnistumisiakin on helpompi sietää. Panosta harrastuksiin, ihmissuhteisiin ja hyvinvointiin. Toista kohtaa eli liikuntaa en voi alleviivata tarpeeksi. Opiskelijat KÄYKÄÄ LIIKKUMASSA! Sillä saa vähennettyä stressiä, saa aivot ”narikkaan”, ja jaksaa paljon paremmin. 30-60 minuutin liikunnan avulla jaksaa opiskella paljon paremmin, liikuntasuorituksen ei tarvitse olla mikään maraton, pelkkä pieni happihyppely riittää. …. Kaukosuhteeseen neuvo, että nykypäivänä on helppo olla kaukosuhteessa (videopuhelut, kuvat yms) eikä tämäkään ajanjakso ei ole lopullista. Laura, 26 v.


Mikä kaikki kuormittaa?

Koin ensimmäisen pidemmän parisuhteeni yliopiston alkuvuosina, mutta koin siinä henkistä väkivaltaa, mikä sekin pahensi oloani. Alussa uudet opiskelijaystävät joko katosivat ulkomaille tai jättivät minut seurustelevana ulos porukasta, niinpä hengailin lapsuusystävieni kanssa, jotka onneksi opiskelivat samassa yliopistossa, mutta eri aloja. Joa 26 v.

Opiskelua on vaikeuttanut työt, oma liikkumattomuus, opintojen päällekkäisyys ja kaukosuhde. Suosittelen joitakin opiskelijoita työskentelemään, koska niin sanottu aikataulutus auttoi itseäni opinnoissa, mutta joskus jouduin venymään töiden ja koulun yhdistelemisessä ja se vaikutti opiskeluun. Töiden tekeminen vaikeutti myös itsestä huolehtimista esim. liikuntaa ja omaa aikaa. Töitä saa ja kannattaa tehdä, mutta muista että opiskelu on sinun ensisijainen toiminta. Laura, 26 v.

Aikuisopiskelun ja pienen lapsen hoidon yhteensovittaminen on haastavaa ja paljon aikataulutusta vaatii. Tiina 35 v.


Erilaiset elämänmuutokset, esimerkiksi muutto, aiheuttavat paljon ylimääräistä stressiä opiskeluihin. Apukeinojen löytäminen on haastavan tuntuista, mutta tarkka aikataulutus muuton ajaksi on helpottanut selviytymistä…. Olen huomannut vapaa päivien olevan olennaisia. Sellaisia päiviä, jolloin tekee ja ajattelee jotain aivan muuta kuin opiskeluasioita. Varsinkin itselleni erilainen luova tekeminen laukaisee stressiä tehokkaasti. Olen löytänyt tässä viime vuoden aikana bujoilun ja erityisesti tällä hetkellä kalenterin tuunailun. Siinä saa käyttää luovuuttaan, mutta voi myös kirjoittaa ylös ajatuksia ja päivän tapahtumia. Saa purkaa ”turhaa” kuormaa. Päiväkirjamainen kirjoittaminen on myös hyvä apu stressiin, saa huolen aiheet pois mielestä. Sointu 28 v.

Työskentelemme väistötiloissa, koska Koronakevät. Etäopiskelua on ollut nyt helmikuusta lähtien ja verkkokursseja. On ollut hieman vaikea saada itseä tehtävien pariin, joku lamaannus kai. Töistä kotiin ja sitä rataa. Lapsi on jo päässyt siivilleen ja yksin asuvana 53-vuotiaana ei ole perhe pyörimässä ympärillä. Aikaa on. Mutta voimia on vienyt erikoisolot, on saanut miettiä omia kokemuksiaan. 1,5 vuotta sitten ero ja muutto, mutta kyllä elämä kantaa. Täytyy uskoa vaan. 2008 jäin yllättäen yksin, rakas avopuolisoni menehtyi yllättäen äkilliseen sairauskohtaukseen opiskellessani sosionomiksi ja tyttären ollessa alaikäinen. Siitä kuitenkin selviydyttiin. Tälläinen poikkeustila on kuitenkin ehkä tuonut muistoja mieleen, mutta on hyvä pysähtyäkin, hieman hölläten. Itselleen armollisuutta opettelen. Olen selviytyjä siskoni sanoin ja se aiheuttaa paineita, kun haluaa pärjätä. Maria, 53 v.

Itse sain vasta korkeakoulu ikäisenä tietää, että olen sairastanut ADHDtä eli keskittymisvaikeuteen liittyvää oireilu. Ammatti-ihmisten avulla sain apua, ja totesimme, että olen koko elämäni kärsinyt tästä. Tämä vaati pientä hiomista opiskelutekniikoihin, mutta kouluni henkilökunnan avulla ja koulukuraattorin avulla sain asianmukaista ymmärrystä ja apua opiskeluihini. Tuisku, 22 v.



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.