Kurssi kerrallaan, jopa sekin pienin askelin

Page 1

KURSSI KERRALLAAN, JOPA SEKIN PIENIN ASKELIN Mielenterveyden keskusliitto


Mikä mättää opinnoissa?  Tehtävien aloittamisen vitkuttelu

 Etäopinnot

 Motivaation/ kiinnostuksen puute

 Samanhenkisten opiskelu­ kavereiden puute

 Vieraalla kielellä opiskelu  Sosiaalisten tilanteiden pelko  Ryhmätöiden paljous

 Oppilaitoksen tarjoaman tuen ja avun vähyys

Opiskelussani suurin haaste on tehtävien aloitta­ minen. Jos täytyy kirjottaa pitkä essee, lykkään aloitusta lähelle deadlinea, kunnes ylitsepääse­ mätön stressi ja huoli selviytymisestä puskee minut aloittamaan työn taustatutkimuksella. Kun tutkimus on tehty niin huolella kuin kiireessä voi, kirjoittaminen luonnistuu melko helposti. Esseen valmistuttua ajattelen, että eihän tuo nyt niin paha ollut ja lupaan aloittaa seuraavan ajois­ sa. Niin en kuitenkaan koskaan tee, sillä vaikken panosta ajallisesti paljonkaan tehtäviini, eivät arvosanani ole huonoja. Aloitusta lykkään katse­ lemalla sarjoja, siivoamalla ja selailemalla puhe­ linta, kun mikään muu ei enää innosta. Stressi syö henkistä pääomaa melkoisesti, ja huomaan olevani kärsimätön ja helposti ärsyyntyvä tehtä­ vän palautukseen saakka. Vieno, 23 v.

Nyt näin valmistumisen lähestyessä koen, että yliopistourani oli melkoista taistelua. Luulin, että opiskelisin kiinnostavaa alaa, mutta huomasinkin olevani vaikeuksissa ruosteisen kielitaitoni kanssa (opiskelin tutkintoni muulla kuin suomen kielellä). Koko opiskelun ajan motivaationi oli hukassa, vaikka ihan hyvin kursseista selvisin, onneksi sivuaineeni kiinnostivat enemmän. Joa, 25 v.


Minulla ei henkilökohtaisesti opiskeluissa mätä muu, kuin kaksi asiaa. Sosiaalisten tilanteiden pelko, joka vaikeuttaa kotoa poistumista ja kouluun menemistä ja motivaation puute. Välillä tulee opiskeluissa vastaan aiheita jotka eivät kiinnosta minua ollenkaan ja niiden aiheiden opiskelu ja tehtävien teko on todella haastavaa. Muuten olen kyllä hyvin tehokas opiskelussa ja etäopiskelu sopii minulle täydellisesti ja nautin tästä todella paljon. Saan itse päättää milloin opiskelen (jos ei ole etäoppitunteja google meetissa) ja se on todella helpottavaa. Välillä on hetkiä jolloin en saa keskityttyä opiskeluun ollenkaan, mutta sitten muutaman tunnin päästä tilanne voi olla ihan toinen. Joskus aamuisin/päivisin on vaikea opiskella, mutta illalla voi tulla suuri motivaatioaalto ja saan tehtyä tehtäviä. Voi mennä myös toistepäin, että saan aamuisin opiskeltua mutta illalla en. Myös omassa tahdissa opiskelu on mukavaa. Se, miten olen selviytynyt opiskelun vaikeuksista motivaation suhteen on, että olen vain pusertanut ne tehtävät läpi silloin kun minulla on kärsivällisyyttä kyseisten tehtävien tekoon ja ylipäätänsä motivaatiota ja energiaa opiskeluun. En saa tehtävistä ikinä tehtyä mielekkäitä itselleni, mutta saan silti aina kaikki suoritettua. Anna

Opiskelussa ja opinnäytetyössä ei auteta riittävästi. Petyin syvästi ammattikorkeakouluun. Täysin sirpaleinen ja jäsentymätön oppilaitos. Kaisa, 44 v.

Ryhmätyöt toivat turhaa haastetta opintoihini, koska niissä kuluu ylimääräistä aikaa ja energiaa muiden kanssa asioista säätämiseen. Yksilötehtävät sopivat aikuisille korkeakouluopiskelijoille paremmin, ja ne mittaavat myös vastuunottokykyä. Palautetta olen tästä kyllä antanut, mutta muutokset ovat hitaita. Eini, 28 v.


Haasteena pidän etäopintoja. Mielestäni lähiopetusta tulisi lisätä. Paineet kasvaa harjoittelussa, kun vasta silloin huomaan, että pelkällä teorialla ei harjoittelussa pärjää. Haastavana pidän kirjaamista harjoittelussa. Mielestäni olisi ihana, jos koulussa opetettaisiin miten eri sähköjärjestelmiä käytetään esim. Lifecare -käyttökurssi olisi tarpeellinen. Miro, 23 v.

Amk-ssa kaikki oli haastavaa, olin myös luokan ainoa naispuolinen opiskelija enkä niinkään tullut juttuun luokkalaisteni kanssa. Neljä vuotta siis meni pääsääntöisesti istuen hiljaa ja odottaen vain kotiin pääsyä tunneilta, silti en kertaakaan jättänyt menemättä luennoille vaikka monesti kävinkin uusimassa kursseja, myöskään opiskelupaikkakunta ei ollut kaupunkilaistaustaiselle mieluinen. Opiskellessa amk:ssa ei oppilaat ole muuta kuin opiskelijanumero opettajille. Toisin sanoen kaikki oli kamalaa. Silti neljä vuotta kestin ja tällä hetkellä olen todistusta vaille valmis, kyllä kaiken ihminen kestää kunhan vain ei romahda puolitiessä. Aino, 23 v.


Mikä sitten on auttanut? VINKKILISTA SUJUVAMPIIN OPINTOIHIN  Aikataulutus ja suunnittelu  Selkeät työajat, selkeät vapaahetket  Tehtävä kerrallaan, kurssi kerrallaan pienin askelin  Hyväksyy, että jotkut asiat on suoritettava, vaikka mielenkiintoa ei löytyisikään

Paras ohje opiskeluun on ajatella sitä työnä: selkeät työajat tekee ihmeitä! Kun sovin itseni kanssa et tänään opiskelen esim 8-16 niin neljän jälkeen olen vapaa! Eikö tarvitse ajatella et mitä kaikkee pitäis vielä tehdä! Itseä on auttanut jaksamaan myös se, että viikonloput on vapaapäiviä. Anni, 28v.

Minua helpottaa haas­ tavassa tilanteessa aikataulutus, se että teen joka viikko opis­ kelusuunnitelman itselleni ja myös hyväksyn sen että vä­ lillä en pysty sitä täysin noudattamaan. Tiina 35 v.

Mutta tavoitteena on, että kurssi kerrallaan ja jopa sekin pienin askelin, tehtävä kerrallaan. Omaan tahtiin opiskellen itseäni varten luottaen, että lopussa kiitos seisoo… Työn ohessa opiskelu opettaa aikataulutusta, kalenteri on hyvä apukeino pysyä rytmissä

Ilman kalenteria en olisi selvinnyt. On hyvin tärkeätä, että kaikki tehtävät ja kurssit aikataulutetaan.

Opintojen päällekkäi­ syydelle ei voi välillä mitään, mutta kurssien aikataulutus jo ensim­ mäisenä vuosiluokalla auttaa asiaa. Suun­ nittele ja sijoita! 5-6 vuotta yliopistossa on vain yksi iso palapeli jota valmistat alusta loppuun.

Miro, 23 v.

Laura, 26 v.

Maria, 53 v.


Miten ryhdyn, miten saan tehtyä?

1. 2. 3.

Tarvitaan deadline. Jos sitä ei ole, valitsen sellaisen itse.

Kirjoitan kalenteriin ylös, milloin teen mitäkin. Samalla on mahdollisuus suunnitella ajankäyttö etukäteen kokonaisuutena järkeväksi. Jos homma tuntuu niin suurelta, ettei siitä oikein saa otetta, sovin itseni kanssa, että teen nyt vain seuraavan askeleen eli jonkin tietyn pienen osan urakasta, joka on mahdollinen ja suht nopea tehdä. Tehtävän on hyvä olla mahdollisimman konkreettinen. Esim. kandidaatintutkielman alkupuolella päätin laatia sisällysluettelon tai lukea yhden artikkelin. Kun antaa itselle selkeän tehtävänannon eikä se ole liian suuri, tulostakin alkaa syntyä. Tuntuu mukavalta, kun saa jotain aikaan, ja se motivoi jatkamaan.

4.

Jos ketuttaa eikä oikein viitsisi ryhtyä hommiin tai tuntuu vaikealta keskittyä, saatan ottaa ”motivaatiota” vaikka napostelemalla jotakin hyvää samalla kun luen tenttiin. Joskus vesilasikin auttaa.

5.

Jos keskittyminen rakoilee, nousen ylös, käyn juomassa vettä tai katselen vähän aikaa ulos. Sen jälkeen on helpompi palata tekstin ääreen taas edes hetkeksi.

6.

Kun saan tehtyä jonkin asian, pysähdyn ja noteeraan sen esim. kertomalla ilouutisen puolisollekin, pitämällä teetauon tai tekemällä jotain muuta kivaa ennen seuraavaan suoritettavaan asiaan siirtymistä.

7.

Tauot ovat tärkeitä ja niitä on syytä pitää jo ennen kuin nälkä, jano tai vessahätä pakottaa työn äärestä pois. Tauko ja itsestä huolen pitäminen auttaa suoriutumaan ei vain tänään vaan myös huomenna. Opiskelu on maraton, ei sprintti!

Maarit, 40 v.



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.