Kuopio-Tahko Kesäopas 2020

Page 17

KUOPIO

Olli Herman

Minun Kuopioni TEKSTI DIGIMAG/MARLENE SANOUKIAN KUVA OLLI HERMAN

Olli Herman on Reckless Love -yhtyeen laulaja ja soolouraa luova muusikko.

O

len syntynyt Kuopiossa, joten kaupunki liittyy erittäin vahvasti varhaislapsuuteeni. Kuopio on ollut isäni puolen suvun kotipaikka vuosisatoja, ja minulla on Kuopion seudulla edelleen paljon sukulaisia. Lapsuuteni vietin Haapaniemi–Niirala-akselilla, joten se puoli Kuopiota tuli minulle erittäin tutuksi. Kouluajat muistan hyvin. Kuopiossa oli hyvä käydä koulua ja harrastaa musiikkia. Koulutuksen ja musiikinopetuksen tasoa voinkin ylistää. Musiikinopetuksen tason hyvänä pysyminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, joten kulttuurin merkitystä pitää korostaa edelleen.

KUOPIO ON kaupunkina niemenkärki, ja Kallave-

si on tärkeä osa sitä. Vasta Kuopiosta pois muutettuani olen tajunnut, miten paljon luonto ja veden läheisyys minuun ovat vaikuttaneet. Kuopio on Kallavedeltä käsin katsottuna kuin oma erillinen maailmansa. Harvaa kaupunkia pystyy tarkastelemaan järveltä käsin. Kallavedellä tulikin lapsena veneiltyä paljon. Kuopiosta muutin pois jo noin 18-vuotiaana. Nykyisessä kotikaupungissani Helsingissä kuopiolaisia tulee kyllä vastaan jatkuvasti, ja musiikkibisneksessä kuopiolaislähtöisiä tyyppejä on paljon. Nyt 37-vuotiaana elämäni on liikkunut sen

Parasta Kuopion kesässä

1

Kallavesi Jos Kuopioon tulee reissaamaan, kaupunkia kannattaa tutkiskella vesiltä käsin, vaikka matkustajalaivan tai vuokraveneen kyydissä.

2

Henry’s Pubin livetarjonta Henry’s Pubissa oli Reckless Loven ensimmäiset keikat. Se on Suomen mittapuulla erittäin hyvä ja kattava liveklubi, jossa on myös paljon kansainvälisiä esiintyjiä.

3

Kesätapahtumat Kuopiorock on vuosi vuodelta entistä vaikuttavampi artistikattaukseltaan. Kuopio Tanssii ja Soi taas on aina ollut kansainvälinen ja hieno tapahtuma.

www.digimag.fi

17

Kesä 2020

verran eri raiteille, että Kuopioon on tullut henkistä välimatkaa ja olen kotiutunut muualle. Mutta jos elämä tekee sellaisen mutkan, että Kuopiossa olisi otollista ja fiksua asua, niin miksipä sinne ei voisi muuttaa takaisin. Mukava siellä on aina käydä. Toissa talvena tuli käytyä Puijolla tammikuun lopulla vanhanaikaisten paukkupakkasten aikana. Puijo on ihan huikea paikka. Vaikka sitä pitääkin kehittää, toivon, että sen luonto säilyy mahdollisimman autenttisena. TÄMÄ KESÄ minulla oli tarkoitus viettää Kuopiossa, sillä esitän Rauhalahti Teatterin Danny Show -musikaalin pääroolia. Musikaali järjestetään heti, kun maan yleinen tilanne sen sallii. Danny aloitti uransa rockia esittämällä ja oli aika raju fyysinen kaveri lavalla, mikä luo paljon yhtymäkohtia omaan esiintymiseeni ja tekemiseeni. Reckless Loven ensimmäisen albumin julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta, joten juhlistamme sitä kiertueen merkeissä heti kun se on mahdollista. Hyvää kuplintaa on, ja valmistelevaa duunia tehdään koko ajan. Uutta musiikkiakin on tulossa. Soolouraa teen biisi kerrallaan, ja lisää musiikkia tullaan kyllä kuulemaan ja keikoille lähdetään soolourankin merkeissä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.