IDEAKUVASTO Joulun ihanimmat lahjat koko perheelle
www.HHnet.fi
KIRJA KASSI
©2012 Doctor’s Associates Inc. SUBWAY® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.
Enemmän yhteistä aikaa* Arkisin 10–21, lauantaisin 10–19* sekä sunnuntaisin klo 11*–18 /MatkusShoppingCenter
@matkusshoppingcenter
Matkuksentie 60, 70800 Kuopio | matkusshoppingcenter.fi
MITÄ JOULU
merkitsee sinulle?
M
inulle joulu on rauhoittumisen aikaa perheen ja ystävien kesken. Se on kiireettömyyttä arjen keskellä. Pienistä hetkistä nauttimista takkatulen tai uuden kirjan äärellä tai herkuttelua hyvällä ruualla. Se on musiikkia, tunnelmaa ja pysähtymistä. Se on sitä, kun saa seurata lasten jännitystä ennen joulupukin tuloa ja riemua, kun he saavat toivomansa lahjan. Se on aamuja, kun saa nukkua pitkään, hiljaisuutta ja hetkessä elämistä. Tämän kaiken voit kokea meillä Matkuksessa ympäri vuoden, mutta erityisesti nyt joulun aikaan, kun olemme muuttaneet Matkuksen joulun ihmemaaksi. Joulun tunnelmasta nauttimisen lisäksi voit viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, rauhoittua hetkeksi kiireen keskellä ja nauttia herkuista vaikkapa jossakin monista kahviloistamme. Perheen pienimmille arjen kohokohta voi olla joulupukin tapaaminen tai osallistuminen johonkin Matkuksen monista joulun ajan tapahtumista.
Tutustu uusiin joulun pop up -liikkeisiin. Voit löytää uusia ideoita joulun lahjoiksi!
Niin ja tietenkin kaiken tämän lisäksi voit tehdä Matkuksessa myös kaikki joululahjaostokset! Inspiraatiota ja ideoita joululahjoihin sekä joulun tunnelman luomiseen löytyy lisää tämän lehden sivuilta. Lämpimästi tervetuloa Matkukseen ja nautinnollista joulun aikaa! Miia Kautovaara | KAUPPAKESKUSJOHTAJA
www.matkusshoppingcenter.fi
3
Tässä lehdessä
22
16 3
Pääkirjoitus
Lapselle ja leikkihetkiin
4
Sisällysluettelo
16 Toivomuslistalla parhaat paketit
Tervetuloa Matkuksen jouluun! 6 Joulupukin tupa ja joulun aukioloajat 8 Lupa leikkiä ja levätä 10 Matkukseen on helppo tulla
Tähtihetkiä Matkuksessa 12 Joulunajan ohjelmaa 14 Matkus hyvää tekemässä
4
www.matkusshoppingcenter.fi
32
18 Mukavasti leikkiin ja juhliin 20 Joulu on yhteistä aikaa
Äidille ja naiselle 22 Millaisia lahjoja naiset arvostavat 30 Näyttävästi juhlaan
Isälle ja miehelle 32 Miesten kestosuosikit pukinkonttiin 36 Komeasti juhlaan
Matkuslaisten vinkkejä jouluostoksille
38
40
” Säästä aikaa tekemällä valmis lista, mieti lahjat ja budjetti valmiiksi ” Mervi Martikainen | ZIZZI
” Hyödynnä myyjien ammattitaitoa ” Leea Kuoppa | LADY ROYAL
43
42
” Ole hyvissä ajoin liikenteessä ” Aulis Happonen | KOOKENKÄ
Koko perheen iloksi
” Matkukseen on helppo tulla ja täältä saa kaiken kerralla ”
38 Joulun tunnelmaa sisustuksella
Johan Eriksson | CLAS OHLSON
40 Vinkit näyttävään joulukattaukseen 42 Karvaisten kaverien paketit 43 Matkuksen Joulu Pop up
Herkutteluun 46 Joulun makeat lahjat 48 Herkkuhetkiä jouluostoksilla
MATKUKSEN JOULU 1. painos JULKAISIJA Matkus Shopping Center TUOTANTO JA TOIMITUS NMT Media / New Media Table Oy KUSTANTAJA IKEA Centres Kuopio OY PAINOPAIKKA Punamusta Oy ISSN-L 2243-2086 JAKELU Matkuksen Joulu jaetaan kotitalouksiin Kuopiossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa ja Varkaudessa SSM:n toimesta.
www.matkusshoppingcenter.fi
5
Joulu Matkuksessa
TERVETULOA Matkuksen jouluun! KUVAT ARI KESONEN, JONNA KAASALAINEN
Matkuksen kauppakeskuksessa joulu on jo ovella ja se on katettu esille. Meiltä löydät kaikki mitä tarvitset tunnelmallisen joulunvieton rakentamiseen. Joulupöydän herkut, toivotut lahjat naisille, miehille, lapsille ja koko perheelle löytyvät saman katon alta. Tarjolla on myös tunnelmaa luovia sisustustuotteita ja kaupan päälle saat iloisen joulumielen ostosten hoituessa helposti ja nopeasti.
6
www.matkusshoppingcenter.fi
Joulupukin tupa on avoinna
Joulupukki ja apulaistontut ovat tavattavissa 2. kerroksen haarakonttorilla joka viikonloppu klo 12-17
Joulupukin kohtaaminen jännittää kaikkia lapsenmielisiä!
Joulun poikkeusaukioloajat 6.12. Itsenäisyyspäivä. Suljettu 24.12. Jouluaatto. Kauppakeskus ja IKEA-tavaratalo suljettu, Halpa-Halli palvelee klo 8-12 25.12. Joulupäivä. Suljettu 26.12. Tapaninpäivä. Kauppakeskus ja IKEA-tavaratalo palvelevat klo 11-18 31.12. Uudenvuoden aatto. Suljemme klo 18 1.1.2017 Uudenvuoden päivä. Kauppakeskus ja IKEAtavaratalo suljettu 6.1. Loppiainen. Kauppakeskus ja IKEA-tavaratalo palvelevat klo 11-18 www.matkusshoppingcenter.fi
7
Tervetuloa Matkukseen
8
www.matkusshoppingcenter.fi
TEKSTI NMT/TARJA ANUNTI, HETA JYRÄLÄ KUVAT JONNA KAASALAINEN, IKEA CENTRES
LUPA LEIKKIÄ ja levätä
Hypi, pompi, kiipeile! Leikkipaikoilla riittää puuhaa pikkuväelle.
M
atkuksen iloisen värikkäät leikkipaikat kutsuvat leikkimään ja tarjoavat liikkumisen iloa lasten ehdoilla. Kauppakeskuksen käytävillä ja aukioilla on monta mukavaa leikkipaikkaa, joissa voi piipahtaa pomppimassa, roikkumassa, hyppimässä ja kiipeilemässä ostosten lomassa. Ne ovat oivia paikkoja purkaa energiaa. Talon kakkoskerroksen perhehuone on viihtyisä pienten lasten perheille tarkoitettu kodinomainen tila, joka
mahdollistaa rauhallisen hengähdyshetken. Huoneessa on omat alueensa oleskeluun, ruokailuun, leikkimiseen ja vaipanvaihtoon. Siellä voi olla aivan kuin kotona. Matkus Lounge kauppakeskuksen toisessa kerroksessa tarjoaa kauppakeskuksessa aikaansa viettäville viihtyisän tilan, jossa on paljon rentoja istumapaikkoja sohvista tuoleihin sekä pöytiä, kännykän latauspisteitä, pelejä ja kirjoja. Loungessa voi ladata akkunsa ja viihtyä yksin tai yhdessä, ilman kiirettä.
www.matkusshoppingcenter.fi
9
Opasteet
MATKUKSEEN on helppo tulla! TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVAT IKEA CENTRES OY
M
atkus Shopping Center sijaitsee paikalla, joka on ollut vuosisatoja merkittävä kauppareitti. Vielä nykypäivänäkin kauppakeskukseen on helppo tulla sekä julkisilla kulkuneuvoilla että omalla autolla.
KUOPIO MATKUS
Vitostie
5
E63
10
Kauppakeskus sijaitsee Kuopion eteläpuolella, Viitostien varressa, jonne hurauttaa autolla nopeasti kaikkialta. Maksuttomalla parkkipaikalla on runsaasti tilaa parkkeerata. 553
MATKUS
www.matkusshoppingcenter.fi
Kuopion kaupunkiliikenteen linjat 31 ja 35 kulkevat aivan kauppakeskuksen viereen. Linjat kulkevat kerran tunnissa kauppakeskukseen ja sieltä pois. Aikataulutiedot löytyvät osoitteesta http://joukkoliikenne.kuopio.fi
1
Kerros st Floor этаж
15
14 13
WC
12
2
17 19
3
1
4
10
5
11
16
18
9
21
23
25 27
28
31 32
29
53
36
34
38
52
39 20
22
30 24
33
26
43
43 35
37 40
8
41
42
44
45
52 51
46
47
6 7
49
D
48
50
57
54
WC
2
Kerros st Floor этаж
53
51
59
61
63
65
68
66
70
72 74 76
60 55
67
64
77 69
71
73
56
79
80
75 78
58 62
Urheilu ja vapaa-aika
Kauneus ja terveys
Koti ja sisustus
6. 8. 15. 16. 35. 37. 38. 41. 56.
9. 7. 12. 24. 31. 32. 40. 65.
2. 11. 21. 26. 27. 29. 33.
Kirjakassi Musti ja Mirri Hööks Partioaitta Suomalainen Kirjakauppa Gamestop Stadium BR-Lelut Budget Sport
Life Hiustalo Hairlekiini The Body Shop Make Up Store Hairlekiini Express Emotion KICKS
Ravintolat ja kahvilat
Muoti
3. 13. 39. 43. 45. 47. 51. 52. 53. 57.
5. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 26. 30. 34. 42. 44. 46. 58. 59.
Sweetown Subway Waynes Coffee Burger King Jungle Juice Bar Spice Ice Hanko Sushi Picnic Arnolds Ravintolamaailma: Ristorante Bella Roma ja Daddy’s Diner
Joutsen Pop Up Lady Royal Cybershop Crocs Glitter Marimekko Ninja Dressmann XL H&M Ur & Penn Jack & Jones Jesper Junior Polarn O. Pyret Name It New Yorker Gazoz /Louco Shop 60. BikBok
Clas Ohlson DNA-Kauppa Marimekko H&M Home Iittala outlet Pentik Flying Tiger Copenhagen 36. Finlayson Pop Up
Muut liikkeet 61. 62. 63. 64. 66. 67. 68. 69. 70. 71. 72. 73. 74. 76. 77. 78. 79. 80.
Lindex H&M Dinsko Vila KooKenkä Vero Moda Turo outlet Seppälä Cubus Carlings Skopunkten Dressmann KappAhl VOLT Zizzi Gina Tricot Brothers Petrifun
1. 4. 10. 14. 25. 28. 48. 49. 50. 54. 55. 75.
Halpa-Halli Ray Potti Timanttiset Alko Kultajousi Punnitse & Säästä Fortum Digiman R-Kioski Clas Ohlson Ompelimo Rulla Matkus Lounge
Tähtihetkiä Matkuksessa
JOULUMIELTÄ
ja jouluiloa
M
TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVAT JONNA KAASALAINEN, ARI KESONEN
atkuksen joulun aika aloitettiin Joulun Avaus –tapahtumalla, jota vietettiin iloisissa ja tunnelmallisessa merkeissä marraskuun puolivälissä. Joulupukki saapui Matkuksen haarakonttorilleen ja on siellä tavattavissa viikonloppuisin aina aattoon saakka. Joulun Avauksessa käynnistettiin myös Suuri lahjalaatikko –kilpailu, jonka palkintona on 500 € -lahjakortti IKEA tavarataloon. Kilpailussa asiakkaat pääsevät arvuuttelemaan laatikon sisältönä olevien pehmolelujen määrää. Suuri lahjalaatikko löytyy kauppakeskuksen tapahtuma-aukiolta, 2. kerroksesta. Laatikon sisällä olevat pehmolelut jaetaan asiakkaille 18.12. Matkuksen Joulujuhlassa, jossa esiintyy myös Kuopion kaupunginorkesteri Atso Almilan johdolla. Sesonkimyymälät esittelevät joulun ajan upeita tuotteitaan, joita ei välttämättä muu-
Rajalan kuoro
ten Kuopiossa ole saatavilla. Pop up -myymälöistä on saatavilla muun muassa laadukkaita Joutsen-untuvatakkeja, design-pajojen koruja ja asusteita sekä käsinvalettuja kynttilöitä. Näitä tuotteita ei ihan jokaisella olekaan. Joulukuussa Joulupukki pystyttää haarakonttorinsa jälleen Matkuksen toiseen kerrokseen. Haarakonttorilla kaikki lapset ja lapsenmieliset pääsevät kuiskuttamaan Joulupukin korvaan lahjatoiveensa. Joulupukki on tavoitettavissa koko iltapäivän, jotta kaikki halukkaat ehtivät toivekirjeensä kiikuttaa perille. Joulun tapahtumat päättyvät sunnuntaina 18.12. Matkuksen joulujuhlaan. Joulujuhlassa esiintyvät Kuopion kaupunginorkesteri ja Atso Almila kello 13 ja 15. Juhlassa Joulun suuri lahjalaatikko -kilpailu saa päätöksensä ja pehmolelut jaetaan lapsille.
Diandra
JOULUKUUSSA
Joulupukki haarakonttorilla
aina aattoon saakka Joulupukki haarakonttorillaan!
Viikonloppuisin ja 21.-23.12. klo 12-17
Tonttuteatteri Taruma Joulunäytelmä! Sunnuntaisin klo 13 ja 16 Matkus loungessa
Lucia-neito ja kuoro 17.12.
Joulupukin haarakonttorilla ja IKEA avintolassa -r klo 13, 14 ja 15
Matkuksen Joulujuhla 18.12.
L
auantaisin jouluntunnelmasta voi nauttia glögitarjoilun ja kuoroesitysten muodossa. Lämmin juoma ja kauniit esitykset tarjoavat lepohetken jouluostosten tekemisen lomassa. Tapahtuma-aukio toimii joulutunnelmoinnin areenana klo 13 alkaen. Sunnuntaisin kauppakeskuksessa ilahduttaa Tonttuteatteri Taruma. Teatteri on valmistellut Matkukseen kolme uniikkia esitystä. Tontut Pörrö-Pieta Kurtakosta ja Jalka-Jahvetti Nilsiästä laulavat, räppäävät, tanssivat ja osallistavat yleisöä. Lucia-neito ja kuoro tuovat valon myös Matkukseen. Lucia-neito ja kuoro esiintyvät lauantaina 17.12. Joulupukin haarakonttorilla ja IKEA-ravintolassa kello 13, 14 ja 15.
• Kuopion Kaupunginorkesteri Lisää Matkuksen Joulun ajan & Atso Almila klo 13 ja 15 tapahtumista www.matkus• Joulun suuren lahjalaatikko shoppingcenter.fi -kilpailun pehmolelujen jakaminen -kilpailun pehmolelujen jakaminen
Kuopion kaupunginorkesteri
Isänpäivä
Tähtihetkiä Matkuksessa
MATKUS
− Enemmän yhdessä! TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVAT JONNA KAASALAINEN
L
kertomaan perheille suunnatusta toiminapsen oikeuksien päivä täytti nasta ja tukimuodosta. Perheet ovat myös Suomessa tänä vuonna 25 vuotinnostuneet lähtemään mukaan toiminta. Lapsen oikeuksien sopimus on taan. maailman laajimmin hyväksytty ih– Tapahtuma on saanut vuodesta toiseen misoikeussopimus. hyvää palautetta: varsinkin lapset ovat ol– Tämän vuoden teemana on yhdenvertaileet innoissaan, Rönkä sanoo. Kivan toisuus. Kaikille lapsille kuuluu yhdenvertainen minnan lomassa aikuisilla on matalampi oikeus olla lapsi, eikä ketään tule syrjiä tai kynnys tulla keskustelemaan järjestöjen ja kiusata taustan takia, kertoo Kirsi Rönkä toimijoiden kanssa. TATU ry:stä. Tapahtumaa koordinoi vuosittain TATU ry Erityistä huomiota tulee kiinnittää niihin yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tänä lapsiryhmiin, jotka ovat muita heikommassa vuonna mukana oli Kehitysvammaisten asemassa. Näitä ovat esimerkiksi vammaiset Tukiliitto ry, Erityinen sisaruus -hanke, Lilapset sekä ilman perhettä saapuneet maahastautiliitto ry, Kuopion Pelastakaa hanmuuttajalapset. Yhdenvertainen oikeus Lapset ry, Savonia Ammattikorolla lapsi tarkoittaa, että lapsen tai keakoulu, Kuopion Perheenhänen vanhempansa ikä, ihonväri, ” Kaikille talo, Terve Kuopio -kioski, kieli, omaisuus, uskonto, sairaus lapsille kuuluu UNICEFin Kuopion Vapaatai vamma, ei saa vaikuttaa lapyhdenvertainen ehtoiset, YVPL ry sekä sen kohteluun. oikeus olla lapsi, eikä Kuopion ev. lut. seuraKuopiossa lapsen oikeuksien ketään tule syrjiä kunnat. päivää juhlittiin neljättä kertai kiusata taa perhetapahtumalla Matkus taustan takia ” Shopping Centerissä lauantaina 19.11. kello 10–15. Päivän ajan Kirsi Rönkä Matkuksessa oli lapsille paljon TATU RY erilaista toimintaa. Kaikki lapset, lapsenmieliset sekä perheet pääsivät askartelemaan, leikkimään ja touhuamaan. Järjestäjätahot liputtivat varsinkin erityistä tukea tarvitsevien lapsien oikeuteen saada osallistua ja viettää tavallista elämää. Röngän mukaan lapsia ja perheitä on tärkeää kohdata kauppakeskuksen ympäristössä. Tapahtuman ohella ihmisille päästään
14
www.matkusshoppingcenter.fi
OSTOSAAMUN erityisvieraat TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ
J
oka vuosi Lapsen oikeuksien päivän viikolla Matkus Shopping Center avaa ovensa erityisille vieraille. Ennen kauppakeskuksen aukeamista ostoksille pääsivät KYS:n veri- ja syöpäosaston lapset. Osaston lapsilla ei ole suuren infektioriskin takia mahdollisuutta käydä normaalisti kaupassa perheensä kanssa. Kauppakeskus puhdistettiin ja desinfioitiin edellisyönä tarkasti, jotta
lapsilla oli turvallista liikkua alueella. – Liikkeet lähtivät tempaukseen hyvin mukaan ja antoivat lapsille ostosaamun päätteeksi myös viemisiä mukaan. Kauppakeskus puolestaan lahjoitti KYS:n osastolle pehmoleluja, joita jaetaan lapsille vuoden mittaan tsemppauspalkinnoiksi. Myös joulupukki pääsi paikalle ilahduttamaan pieniä vieraita, iloitsee Matkuksen Satu Väänänen.
TASAVERTAISET lastenoikeudet TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ
H
yvää tehdään myös lahjoittamalla Hope ry:n vähävaraisten perheiden lapsille tukea arkeen esimerkiksi vaatteiden kautta sekä joululahjoja ja mahdollisuuksia elämyksiin. Kauppakeskus on kokenut tärkeäksi vähävaraisten perheiden lapsien tukemisen, sillä heille ei yleensä ole enää muita tukimuotoja. – Tavoitteena on mahdollistaa kaikille tasavertaiset lastenoikeudet. Yhteistyömme alkoi Matkuksen yhteydenotosta
ja hyvin alkanut yhteistyö jatkuu edelleen. Brother Christmas -kampanjan yhteydessä kauppakeskus lahjoitti meille jouluksi ja arjen tarpeisiin huomattavan summan, jonka avulla myös alueen vähävaraiset pääsevät iloitsemaan joululahjoista, kertoo Hope ry:n Hanna Hakulinen.
www.matkusshoppingcenter.fi
15
Lapselle ja leikkihetkiin
Toivomuslistalla
parhaat paketit! TEKSTI NMT/TARJA ANUNTI KUVA JESPER JUNIOR
Joulupukille osoitetut toivomuskirjeet ovat monesti mittavia, sillä joulu on vuoden odotetuin juhla. Lasten mielissä vuoden aikana kypsyneet toiveet raapustetaan paperille ja kuiskutellaan aikuisten korviin joulun hiipiessä lähemmäs. Toiveet tulevat todeksi pukin tuomissa paketeissa, jotka kätkevät sisälleen odottamattomiakin yllätyksiä. Parhaat lahjat jättävät hetkessä unohtumattomia muistijälkiä ja ovat käytössä yhä uudelleen joulunpyhien jälkeenkin. Poimi talteen vinkit pehmeistä ja kovista paketeista sekä joulun hittituotteet tytöille ja pojille.
Vuoden hittibrändit 1. Ryhmä Hau 2. Pokémon 3. Frozen Meini Terho JESPER JUNIOR
16
www.matkusshoppingcenter.fi
Kissapussukat Suloiset pienet kissapussukat kukkaroksi. Useita erilaisia! Cybershop 5,90 €
Head Xtreme Joy/Pretty Joy laskettelupaketti Stadium alk. 89,90 €
Everest Allround Hlmt 2 laskettelukypärä Stadium alk. 29,90 € (39,90€)
Suksipaketti Atomic Sport Grip+Bind suksi (99,90 €) ja Salomon Shoe Team Jr mono (54,90 €) pakettihintaan Stadium alk. 89,90 €
Hauskat lasten kuulokkeet Zagg Little Rockerz Costume (38-7702) Clas Ohlson 9,99 € (17,99 €)
Rosie pesusieni Lapsille ja lapsenmielisille kolme erilaista veikeää pesusientä ilahduttamaan perheen “pikku apinoiden” kylpyhetkiä. The Body Shop 5,00 €
Yksisarvinen pehmolelu Pituus 30 cm. Myös vaaleanpunaisena. Flying Tiger Copenhagen 7,00 €
Pieneen ranteeseen! Lasten kelloseteissä useita malleja ja värejä. Ur&Penn 29,99 € (49,99 €)
Suloiset scrunchiet Hiusystävällisiä scrunchieita löytyy useissa eri väreissä ja malleissa! Glitter alk. 3,90 €
Halipupu Ilahduta taaperoita pienillä, tärkeillä asioilla. Pehmoinen halipupu löytyy kolmessa värissä ja koossa. Pentik alk. 10,00 €
Lapselle ja leikkihetkiin
Rosso konttaus collarihousut koot 68-86 cm Name it 17,95 €
Pehmeät yöasut Shoppaile lahjaksi perheen pienimmille! H&M alk. 14,99 €
Lasten aamutakkeja KappAhl alk. 19,99 €
Söpöt tohvelit Ihanan pehmeät, lämpimät tohvelit. Seppälä 14,99 €
Pehmeitä kylpy- ja aamutakkeja Tytöille että pojille alkaen koot 80-140 cm Name it 24,95 €
Lasten Iloinen takki -mekko Saatavana myös naisille. Marimekko 69/79 €
Joulun toivelelut
Lelulahjojen kestosuosikkina on vuodesta toiseen Legot. Nykyään Legoista löytyy myös Frozen-paketteja 1. Hatchimals-lemmikit 2. Frozen Light Up and Sing –nukke 3. Zoomer Ryhmä Hau –robottikoira 4. Qixels-askartelusrja 5. Toot Toot Drivers -kauko-ohjattava auto
Starwars yöpuku koot 110-140 cm Name it 32,99 €
Jonathan villahaalari 100% konepestävää villaa Pinkki ja harmaa, koot 80-130 cm Jesper Junior 42,95 €
Riia Seppänen | BR-LELUT
JOULUN ETUKUPONKI!
Tällä kupongilla yksi normaalihintainen tuote -20% ovh:sta.
Ei koske Niinuskan ja Ruskovillan tuotteita. Kuponki voimassa 23.12.2016 saakka Matkuksen myymälässä.
Kaikki lasten Basic-malliston tuotteet: Ota 3, maksa 2! Tarjoamme edullisimman. Lindex
Mukavasti
leikkiin ja juhliin TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVA JESPER JUNIOR Julia trikoomekko Koot 128-152 cm Jesper Junior 17,95 €
Mini Julia collegemekko Koot 92-122 cm Jesper Junior 16,95 €
Joulun ympärillä on paljon juhlia, joissa lapsetkin saavat pukeutua näyttävästi. Hienosti pukeutumisenkin voi tehdä mukavasti, eikä lapsenkaan tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi. Leikkien lomassa voi myös sattua ja tapahtua, joten juhlapuvut ovat helppohoitoisia ja kestäviä. Lapset saavat olla lapsia, juhlissakin. – Usein lasten juhlavaatteissa luotetaan klassiseen musta-valkoiseen värimaailmaan sekä perinteisiin vaaleanpunaisiin mekkoihin, kertoo Meini Terho Jesper Juniorilta. Vuosittaiset trendit tuovat juhlakauteen uusia sävyjä.
Julia röyhelöhame Koot 90-130 cm Jesper Junior 14,95 €
Poikien juhlapukeutumisen perusta on valkoinen kauluspaita, jonka lisäksi puetaan solmio ja liivi tai slipoveri. Lisäväriä saadaan esimerkiksi tummansinisestä. Tytöt pukeutuvat nyt tylliin, jota on niin mekoissa kuin hameissakin. Kauden juhla-asut kruunaa kimaltava hopea. Nappaa tästä parhaat vinkit juhlakauteen. Pukinkontin
varmat valinnat 1. Yöpaita 2. Pyjama 3. Kylpytakki Piboss tyllimekko Koot 110-152 cm Name it 26,95 €
Meini Terho | JESPER JUNIOR
www.matkusshoppingcenter.fi
19
Koko perheen iloksi
Joulu on
yhteistä aikaa! TEKSTI NMT/TARJA ANUNTI KUVAT KAPPAHL, MATKUS SHOPPING CENTER
Aikuisilla on paljon opittavaa lapsilta hauskanpidosta. Joulun parhaimmat riemunhetket vietetään yhdessä perheen kesken. Vapaapäivinä on aikaa pelata toivottujen lahjojen ja vanhojen suosikkien äärellä. Vaikka digiaika on uudistanut pelikulttuuria, ovat lautapelit voittamattomia klassikkoja, jotka viihdyttävät juhlapyhinä niin vauvaa kuin vaariakin. Perheen yhteiset pelit tarjoavat haastetta ja hupia kaikille. Monia pelejä voi pelata joukkueittain, jolloin kaikkein pienimmätkin pääsevät mukaan pelin hurmaan. Lautapelit kuuluvat monen kodin jouluperinteeseen ja sopivat yhtä lailla jokaviikkoisiksi virkistyshetkiksi. Kokosimme parin asiantuntijan kanssa vinkkejä pelimaailman tutuista suosikeista ja uusista tuttavuuksista. Listasta löytyy vanhoja tuttuja kuten Kimble, Alias, muistipelit, Monopoli ja Arvaa kuka?. Uudempia tulokkaita listalta ovat Twister, Squawk ja Splashy the Whale.
20
www.matkusshoppingcenter.fi
Paljon hauskoja jouluneuleita KappAhl alk. 22,99 €
Peli-iloa koko perheelle Kirjakassilta löytyy tarjouskirjojen lisäksi myös perinteisiä lautapelejä. Kysyimme Kirjakassin Katja Turuselta sekä BR-Lelujen Riia Seppäseltä koko perheelle sopivat lautapelit.
Lampunjalka ja tähtivarjostin sekä lisävarjostin Michaela Duo Vaihda tähtivarjostin tavalliseen lampunvarjostimeen joulun jälkeen. Clas Ohlson 9,99 € (19,99 €)
1. Kimble – pääse maaliin ensimmäisenä (Kirjakassi) 2. Junior Alias – sanaselityspeli kuvakortein (Kirjakassi) 3. Muistipelit – kivat kuvat sopivat kaikille (Kirjakassi) 4. Monopoli – myy ja osta kiinteistöjä (BR-Lelut) 5. Arvaa Kuka? – kahden pelaajan arvuuttelupeli (BR-Lelut) 6. Twister – tasapainoilua väriympyröillä (BR-Lelut) 7. Squawk – räjähtävän toiminnan kanapeli (BR-Lelut) 8. Splashy the Whale – taitoa ja roisketta valaspelissä (BR-Lelut) Riia Seppänen | BR-LELUT Katja Turunen | KIRJAKASSI
Tuoksukynttilät takaavat jouluisen tunnelman Ihastuttavia kynttilöitä löytyy useissa eri tuoksuissa. Glitter 7,99 €
Loreal-tuplapaketti Shampoo ja hoitoaine 750 ml Hiustalo 24,90 € (73,00 €)
Virtaa liikenteessä! Powerbankeissa kapasiteetti 20002200 mAh. Useita malleja ja värejä. Ur&Penn 7,99 €
Pehmeät untuvatyynyt -ja peitteet Nauti myös allergisille ihmisille sopivista Joutsen untuvatyynyistä sekä -peitteistä joka ikinen yö! Joutsen
Tuoksutuotteet Frosted Berries on moderni makea tuoksu, joka sisältää mustaherukkaa, karpaloa, vadelmaa ja herkkiä valkoisia kukkia, joita on makeutettu ripauksella vaniljaa ja praliinia. The Body Shop
Yhteistä tekemistä ja lukemista Virpi Mikkonen, Riikka Kantinkoski: Joulukirja 29,95 €, Emma Iivanainen: Emman makea joulu 19,95 €, Olga Temonen: Olgan joulu 29,95 €, Mima Sinclair: Pipari-ihmemaa 19,95 €, Teresa Välimäki, Johanna Lindholm: Hyvää joulua 19,95 € Suomalainen Kirjakauppa
www.matkusshoppingcenter.fi
21
Äidille ja naiselle
Millaisia lahjoja naiset arvostavat? TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVA LINDEX
Naiset arvostavat laadukkaita lahjoja. Vaimolle, äidille tai muille elämäsi naisille voi antaa sekä käytännöllisiä että luksuslahjoja, joita nainen ei itse tule hankkineeksi. Kunnollinen lämmin untuvatakki on varma valinta talven pakkaskeleille ja pörröinen aamutakki ilahduttaa sohvalle käpertyjää. Jokainen nainen on upea ja ansaitsee mietityn ja rakkaudella sekä lämmöllä hankitun lahjan. Liikkeiden ammattitaitoiset myyjät tuntevat valikoimansa ja kartoittavat lahjansaajan mieltymykset, joten lahjaa on mukava etsiä yhdessä. – Joululahjan tulee olla saajansa näköinen ja rakkaudella hankittu. Myös lahjakortti on aina suosittu vaihtoehto, mikäli lahjansaajan mittoja ei tiedä, kertovat Leea Kuoppa Lady Royalista sekä Mervi Martikainen Zizziltä. – VIP-lahjakortilla oma stylisti on upea lahja naisille, joilla on jo kaikkea. Stylistin avulla tyyliin saa uutta näkökulmaa ja yhdessä pystytään etsimään uusia, vartaloa imartelevia vaihtoehtoja, vinkkaa Sari Kurvinen VILAsta.
Naisten toivelahjat huokuvat laatua: 1. Silkkiset yöasut 2. Pörröiset kotoiluvaatteet 3. Upeat alusvaatteet arkeen ja juhlaan Leea Kuoppa LADY ROYAL
Paljon joulun ihanimpia lahjoja alle 10 €! Lindex
Hemmottele läheistäsi Vilan Vip-lahjakortilla! Lahjan saaja saa kortin arvon edestä Vilan tuotteita, oman stailaajan tunniksi käyttöönsä, uusimmat trendivinkit sekä kuohuvaa ja suklaata. Kukapa nainen ei tätä lahjaa haluaisi? Vila alk. 100,00 €
Anna muotia lahjaksi - H&M-lahjakortilla!
Joulun kirjalahjat Minna Rytisalo: Lempi 24,95 €, Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma 24,95 €, Marie Kondo: KonMari 29,95 €, Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja 32,95 €, Sauli Miettinen: Uskomaton Aira Samulin 24,95 € Suomalainen Kirjakauppa Aktiivisuusranneke Swarovskin kristallein Polar Loop Crystal motivoi liikkumaan enemmän joka päivä Timanttiset 160,00 €
LANCÔME Hydra Zen Ihonhoitopakkaus Sisältää Hydra Zen -päivävoiteen 50 ml, yövoiteen 15 ml, yönaamion 15 ml ja Advanced Génifique – tiivisteen 7 ml. Kicks 59,00 € (122,00 €)
Moroccanoil lahjapakkaukset Moisture Kick ja Color Freeze sis. shampoon ja hoitoaineen Hairlekiini alk. 59,00 € (80-88,00 €)
Iloa Lady Royal lahjakortista - helppoa, nopeaa & sopivaa
Naisten pyjamasetti KappAhl 24,99 €
www.matkusshoppingcenter.fi
23
Äidille ja naiselle
Pehmeitä ihanuuksia
Pyjamahousut koot 42-56 Zizzi 27,95€
Yöpaita koot 42-56 Zizzi 27,95 €
Pikkupakettiin pörrösukat Taubertin herkän ihon sukat Lady Royal 9,90 € / kpl
Pyjamapaita koot 42-56 Zizzi 19,95 €
Naisten ihana pyjamasetti Useissa eri väreissä, värivaihtoehdot vaihtelevat myymälöittäin. Lindex 29,95 €
Pyjamat koot XS-XL Cubus 22,95 €
24
www.matkusshoppingcenter.fi
Aamutakit Värinä myös punainen, koot XS-XL Cubus 29,95 €
Naisten aamutakkeja KappAhl alk. 24,99 €
Klassikkolahjat toimivat varmasti: 1. Pehmeät yöasut ja pyjamat 2. Näyttävät neuleet 3. Laadukkaat talvitakit Mervi Martikainen ZIZZI
Suuria tunteita pikkupaketeissa TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ
Korut ovat jälleen avainasemassa. Suomalaisten suosiman hopean lisäksi kauden koruissa on jälleen keltakultaa ja korut saavat olla näyttäviä, vaikkakin kevyitä. Trendikkäimmät kaulakorut ovat pitkiä, joissa on graafisia kuviota. Sari Kurvinen | VILA
Vuoden joululahja! Timanttisormus 0,16ct keltakulta tai valkokulta 349,00 € (499 - 549 €) Timanttiriipus 0,10ct keltakulta tai valkokulta 179,00 € (249 - 279 €) Timanttikorvakorut 0,12ct keltakulta tai valkokulta 249,00 € (349 - 379 €) Kultajousi
Joulukalenteri Sisältää pukeutumiskoruja Kultajousi Arvo-asiakashinta 19,90 € (29,90 €)
Uusi, upea Colours By Kate korumallisto Teräskoruja Zirkonialla tai kristalleilla. Useita malleja ja värejä. Ur&Penn alk. 9,99 €
Daniel Wellington -rannekello Ajatonta ja minimalistista muotia arvostaville. Timanttiset 139,00 €
Korurasia, joulun ihanin lahja naiselle Tilavaa korurasiaa saatavilla mustana ja valkoisena Glitter 34,99 €
Mockberg Astrid -rannekello Nuorekkaille ja trendikkäille naisille. Timanttiset 159,00 €
Tommy Hilfiger Kello- ja korusetti Kultajousi 199,00 € (288,00 €)
Siroja korusettejä Kaunis lahja viehättävälle naiselle. Saatavilla useissa eri malleissa. Glitter alk. 11,90 €
Regal naisten kellosetti Hintaan sisältyy rannekoru. Useita malleja ja värejä. Ur&Penn 29,99 € (69,99 €)
Lumoava Amor Riipus ja ketju Kultajousi 49,00 € (65,00 €)
www.matkusshoppingcenter.fi
25
Äidille ja naiselle
Aina on hyvä kauneuspäivä Love Me Butter -lahja Söpö sydämenmuotoinen lahjapakkaus sisältää kolme tehokosteuttavaa vartalovoita: British Rose vartalovoi (50ml), Shea vartalovoi (50ml) ja Fuji Green Tea vartalovoi (50ml). The Body Shop 21,50 €
Marc Jacobs Divine Dacedence EdP Sensuelli ja ylellinen kukkaistuoksu, jossa mm. appelsiininkukkaa ja kermaista bergamottia. 30 ml. Emotion 66,50 €
Vinkki:
Älä pelkää vikatikkiä: useissa liikkeissä on vaihtotai palautusoikeus loppiaiseen asti. Kysy lisää paikan päältä!
Collegepaita 24,95 € Ruutupaita 29,95 € Koot XS-XL. Cubus
Lahjat, joihin et tarvitse kokotietoja: 1. Lämpöiset neuleet 2. Erilaiset huivit 3. Lapaset ja nahkakäsineet Sari Kurvinen | VILA
26
www.matkusshoppingcenter.fi
Versace Bright Crystal -pakkaus Sisältää EdT:n 30 ml ja vartalovoiteen 50 ml. Emotion 49,90 €
Osis-paketti Flatliner suoristussuihke 200 ml ja Freeze lakka 300 ml tai Grip muotovaahto 200 ml ja Session lakka 300 ml Hiustalo 13,50 € (32,00 €)
Ylelliset Kérastase joulupakkaukset Hairlekiini 44,00 € (53,50 €)
Trendikkäät Redken Xmas Boxit Sisältävät shampoon ja hoitoaineen. All Soft ja Color Extend Magnetics. Hairlekiini 39,00 € (49,50 €)
Herman’s Amazing hiusvärit Tukka kuntoon jouluksi! Upeita värejä ja sävyjä vegaanisilla suoraväreillä. Cybershop 12,90 €
Pehmeyttä ja kiiltoa hiuksille Wella SP Luxeoil lahjapakkaus Hairlekiini 39,90 € (85,70 €)
Redken Diamond Oil -paketti Shampoo 300 ml, hoitoaine 250 ml, öljysuihke 150 ml Hiustalo 44,90 € (81,00 €)
Bath it up snowman -lahja Hauska pikkulahja hänelle, joka on pienen piristyksen tarpeessa! Lahja sisältää Mansikka suihkugeelin (60ml), Mango suihkugeelin (60ml) ja lumiukkoaiheisen pesusienen. The Body Shop 12,50 €
Wella-paketti Shampoo 250 ml, hoitoaine 200 ml, muotoilutuote 100-150 ml Hiustalo 17,90 € (51,00 €)
Vanilla Chai vartalovoi Ylellisen tuoksuinen vartalovoi tehokosteuttaa ja pehmentää ihoa 24 tuntia. Tuoksu, jota ihosi janoaa. The Body Shop 19,50 €
Goldwell Dualsenses -paketti Shampoo 250 ml, hoitoaine 200 ml, lakka 100 ml Hiustalo 19,90 € (38,00 €)
Suosituimmat Bonacure tuotteet Moisture Kick ja Color Freeze sis. shampoon ja hoitoaineen Hairlekiini 14,90 € (25,80 €)
Face Mask Set Kicks 16,90 € (19,60 €)
Lemon Grass Travel Kit Kicks 16,90 €
Organic Bamboo X-mas set Täydellinen yhdistelmä luonnonmukaisia, kosteuttavia vartalonhoitotuotteita, jotka sisältävät ravitsevia ainesosia ja ovat ihanan miedontuoksuisia. Kicks 19,90 € (22,80 €)
TROMBORG, Aromaterapia Body Lotion Täydellisesti kosteuttava vartalovoide, joka sisältää rauhoittavia eteerisiä öljyjä. 200ml. Kicks 64,00 € (320 € / l)
www.matkusshoppingcenter.fi
27
Äidille ja naiselle
Luonnollisen kauniisti
Paletti Sisältää Make Up Storen 20 juhlavuotisluomiväripaletin, 12 shades of Colours ja luomivärin levitys – ja hävityssiveltimen. Limited editon. Make Up Store 117,00 €
Täydellinen silmämeikkipaketti Sisältää irtoripset, ripsiliima, irtoripsiaplikaattori, jauhemainen luomiväri ja silmän rajauskynä Make Up Store 53,00 €
Meikkisiveltimet Real Techniques Ninja alk. 9,95 €
28
Kulmakarvojen muotoilupaketti Sisältää Tri Brow, kulmakarvaväripaletti, Brow Pomade, vahamainen väri, vinopäinen sivellin ja Muotoilugeeli. Make Up Store 64,00 €
Jouluinen huuli- ja kynsilakkapaketti Huulipunat joulun sävyissä: China Red ja Devil, kynsilakat Kina (uutuus) ja Asun. Make Up Store 59,00 €
Meikkiteline Laita meikit järjestykseen. 8 lokeroa. Flying Tiger Copenhagen 4,00 €
www.matkusshoppingcenter.fi
Vinkki:
Lahjaostoksilla pärjäävät myös puolisot, koska liikkeiden myyjät ovat aina valmiina auttamaan!
Veloursetit Koot XS-XL Cubus 39,95 €
Rennosti vapaa-aikaan
Pitkä Riva neuletakki Lämmin ja pehmeä neuletakki. Vila 26,95 €
Warmpeace Norwega takki Norjalaistyylinen naisten neulottu fleecepaita. Partioaitta 89,00 € (109,00 €)
Rento oloasu Sweater 19,99 € Pants 19,99 € Nila, Bik Bok
Pcbilli lapaset ja kaulahuivi Vero Moda yhteishintaan 19,95€ (12,95 € /19,95 €)
Vmjive ls cowlneck Vero Moda 9,95 € (19,95 €)
Pehmoiset neuleet Anna lahjaksi eri väreissä ja malleissa! H&M alk. 19,99 €
Onlfinley hood ja sweat pants Vero Moda, yhteishintaan 49,95 € (29,95 €/kpl)
Toppi-shortsi -yhdistelmä Toppi 12,99 € Shortsit 12,99 € Dasher, Bik Bok
Vahapintaiset suosikkihousut Nyt saatavilla myös uusilla yksityiskohdilla, vetoketjuilla. Vicommit zip housu Vila 44,95 €
Vitobi neule kauniilla yksityiskohdilla Vila 34,95 €
Paita Vmlex blouse Vero Moda 24,95 €
Fjällräven Re-Kånken reppu Valmistettu täysin kierrätysmateriaaleista. Paljon eri värejä. Partioaitta 89,90 €
Kevytuntuvatakki Everest W Mfn Lt Dwn H Jkt Stadium 79,90 € Pitkähihainen Tasaraita -paita Raidat ovat aina muodissa Marimekko 59,00 €
Ihanat untuvatakit Useita eri malleja ja värejä. Joutsen Pop Up alk. 150,00 €
www.matkusshoppingcenter.fi
29
Äidille ja naiselle
Näyttävästi juhlaan! TEKSTI HETA JYRÄLÄ KUVAT LADY ROYAL, ISTOCK
Pikkujoulukaudella saa pukeutua glitteriin, loistoon ja säihkeeseen. Tänä talvena juhlatyylin avainsana on naisellisuus, joka näkyy vaatteiden materiaaleissa. – Trenditietoiset valitsevat ylleen pitsiä tai samettia sekä suosivat tummansinistä, kertoo Zizzin Mervi Martikainen. – Rennompien juhlien asuissa on nyt myös särmää. Alaosista löytyy nahkaa, johon pitsi tuo mahtavan kontrastin. Virallisempiin illanviettoihin laitetaan pikkumusta, johon asusteet tuovat tärkeän lisän, sanoo Sari Kurvinen VILAsta. Laatua niin arjessa kuin juhlassakin arvostavat naiset pitävät huolta, että pukeutumisen perusta on kunnossa. Kaikki pukeutuminen alkaa aina alusvaatteista. Hyvin istuvilla rintaliiveillä saadaan olemukseen sutjakkuutta ja ryhti paranee kertaheitolla. – Alusasun huolellisella valinnalla saadaan aikaan huimia muutoksia. Niillä voidaan korostaa parhaita puolia ja muotoilevien alusasujen avulla saadaan häivytettyä jopa senttejä vyötäröltä, neuvoo Leea Kuoppa Lady Royalilta. Romanttisiin koti-iltoihin Push up -liivit irroitettavalla helmikoristeella 64,50 € Housut 34,50 € Kimono 89,50 € Sapph, Lady Royal
30
www.matkusshoppingcenter.fi
Vinkki puolisoille:
Ota kuva rintaliivien kokolapusta mukaan ostoksille
Hajuvesi Hugo Boss The Scent For Her EdP Eleganttia naisellisuutta, lämpöä ja viettelyä. 30 ml Emotion 65,00 €
Pikkulaukut Seppälä 9,99 €
MLYOLANDA mekko Odotukseen ja imetykseen ihania Mamalicious mekkoja, koot S-XL Name it 54,95 € Hajuvesi Gucci Guilty Platium EdT Lämmin, herkkä ja aistikas itämaisen kukkainen tuoksu. 50 ml Emotion 89,90 €
Choker -kaulakorut Ninja alk. 5,95 €
Tyylikkäänä joulun juhliin Mekko 34,99 €, Laukku 29,99 €, Nilkkurit 49,99 € Seppälä
Upea samettipintainen laukku arvokkaalle naiselle Trendikästä laukkua saatavilla useissa väreissä Glitter 24,99 €
Pidennä rintaliivien käyttöikää huoltamalla oikein: 1. Pese tarpeeksi usein 2. Pese miedolla pesuaineella 3. Älä käytä huuhteluainetta 4. Jätä liivit välillä kaappiin lepäämään 5. Hanki useammat liivit
DKNY-liivit Arkeen ja juhlaan Lady Royal 49,95 €
Itselle tai lahjaksi Naisellinen pikkuyöpaita, Sapph, Lady Royal 69,00 €
www.matkusshoppingcenter.fi
31
Isälle ja miehelle
Miesten toivelahjat TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVAT MARIMEKKO, IKEA CENTRES
Tämän vuoden hittilahjat: 1. VR-lasit, saatavilla monia erilaisia 2. Bluetooth-kaiuttimet jokaiseen makuun Johan Eriksson CLAS OHLSON
Miehet arvostavat lahjoja, joista on iloa pitkäksi aikaa joko itselle tai koko perheelle. Tee se itse -miehet haluavat laadukkaita työvälineineitä paistinpannusta porakoneisiin. Clas Ohlsonin Johan Erikssonin mukaan lahjoissa arvostetaan ajankohtaisuutta ja mielenkiintoisuutta eli tuotetta, jonka parissa on kiva viettää aikaa. – Lahjojen tulee olla saajansa näköisiä. Lahjakortit ovat yleensä näppärä lahja, mikäli liikkeiden valikoima tuntuu sellaisenaan liian valtavalle, vinkkaa Paula Simula Voltilta.
Suosituimmat kenkäbrändit: 1. Panama Jack 2. Timberland Merkit, jotka saavat miehet hymyilemään: 1. Tommy Hilfiger -jalkineet 2. Lloyd-kengät Aulis Happonen KOOKENKÄ
32
www.matkusshoppingcenter.fi
Jokapoika -paita Klassikkopaita arkeen ja juhlaan, joka kestää aikaa Marimekko 89,00 €
Kosmetiikkalaukullinen tuotteita miehen parranajoon Modern Gent´s Shaving Kit -lahjapakkaus: For Men Maca Root partavaahto (200 ml), partasuti ja For Men Maca Root aftershave balsami (100 ml) The Body Shop 49,00 €
HUGO BOSS, Boss Bottled Pakkauksessa EdT 50 ml, deo spray 150 ml & suihkugeeli 50 ml. Kicks 72,00 € (112,90 €)
Aito sveitsiläinen Swiss Military Hanowa Arrow Chrono -rannekello laatua arvostavalle miehelle Timanttiset 319,00 €
BIOTHERM HOMME Puhdistusgeeli 150 ml 29,90 € Sensitive skin -partavaahto 200 ml 23,00 € Rauhoittava partabalsami 100 ml 39,00 € Emotion
Kaikkien parrakkaiden suosikit Partavaha 60 ml 24,90 € Viiksivaha 30 ml 14,90 € Huulivoide 15 ml 7,90 € Partaöljy 30 ml 22,90 € Mr. Bear Family Woodland, Emotion
Redken for men Xmas Box Sisältää suosituimmat miesten tuotteet: Go Clean shampoon ja Work hard vahan Hairlekiini 39,00 € (52,80 €)
Erehtymätön tyyliklassikko Gant Park Hill -rannekello Timanttiset 189,00 €
Pukinkonttiin isälle! Citizen kronografi. Ruostumatonta terästä, päivämäärä. Vesitiivis 100 m asti Ur&Penn 99,99 € (199,99 €)
Lukemista jouluksi Jari Tervo: Matriarkka 24,95 €, Miika Nousiainen: Juurihoito 24,95 €, Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan keittiössä 27,95 €, Bruce Springsteen: Born to Run 29,95 €, Teemu Keskisarja: Hulttio, Mannerheimin painava nuoruus 24,95 € Suomalainen Kirjakauppa
Fellowseg Parranhoitotuotteet Öljyt, vahat, pesu- ja hoitoaineet sekä viiksivahat. Ninja alk. 9,95 €
Tommy Hilfiger Kelloja korusetti Kultajousi 179,00 € (234,00 €)
Käytännöllinen ”rannekoru” Leatherman TREAD METRIC yleisimmillä työkaluilla. Musta 249,00 €, Teräs 199,00 € Partioaitta
www.matkusshoppingcenter.fi
33
Isälle ja miehelle
Tyylikästä ja käytännöllistä 1-pack bokserit Dressmann 9,95 € (12,95 €)
Suomessa tehdyt aidot villasukat Helsingin Villasukkatehtaalta. Väreinä myös oranssi ja vihreä. Naisille ja miehille Partioaitta 19,90 €
Miehelle, jolla on jo kaikkea: 1. Kestävät puiset lepolestit 2. Eriväriset taskuliinat 3. Laatusukat ja bokserit Paula Simula VOLT
Miesten pyjamasetti KappAhl 29,99 €
Jacchristmas sukat Jack & Jones 5 kpl/9,95 € (2,95 €/kpl)
Matkamuki moneen menoon Näppärä ja tiivis Primus Commuter Mug 0,3 litraa. Partioaitta 9,90 € (14,90 €)
Sukat Tarjous koskee myös bambusukkia. Brothers 3 kpl/10 € (5,90 €/pari)
Tehokas otsalamppu Säädettävällä valokeilalla varustettu Led Lenser SEO 7R Lithium-Ion akulla. Partioaitta 79,90 € (84,90 €)
Laadukkaita merinovillaneuleita Miehelle lahjaksi eri väreissä! H&M alk. 24,99 €
Rokki T-paidat Tyylikkäitä rokki t-paitoja joka menoon ja lähtöön! Täydellinen joululahja musiikin ystävälle. Cybershop 9,90-19,90 €
Pöytäjalkapallo Koko 70 x 37 x 16 cm Flying Tiger Copenhagen 25,00 €
Varsikengät Everest M Falangen Wnt Snk Stadium 99,90 €
Jcocross neulehuppari Jack & Jones 39,95 €
Rakkaalle, isälle, ukille, veljelle. Parhaat lahjaideat löydät Brothersilta!
Jjvsebastian ls Grandad paita Jack & Jones 24,95 € Neule Tietty valikoima neuleita. Tarjous voimassa 7.-24.12. Brothers 59,90 € (79,90 €)
Joralfi knit cross over huppari Jack & Jones 39,95 €
Lämpimät untuvatakit Useita eri malleja ja värejä Joutsen Pop Up alk. 150,00 €
Wash, Hang & Wear -paita PETRIFUN 59,90 € (79,90 €)
Asusteita pukinkonttiin Vaikea valita? Meiltä myös ladattavat lahjakortit! Brothers alk. 19,90 €
Isälle ja miehelle
Miesten juhlapukeutuminen TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVAT DRESSMANN, JOUTSEN
Juhlapukeutumisen kulmakivi on perinteinen musta puku. Tämän vuoden pikkujoulukauteen trendikäs mies voi kauluspaidan sijaan valita rennon poolopaidan ja käyttää värinä tummansinistä.
Puvut Dressmann alk. 149,00 €
Paula Simula Voltista kertoo, että myös virallisemmissa juhlissa voi irrotella värien kanssa, sillä taskuliinoissa ja solmioissa on väriskaalaa laidasta laitaan. – Miesten juhlakengät perinteisesti mustat, nahkaiset, ohutpohjaiset ja nauhalliset, kertoo Aulis Happonen Kookengältä. Happonen neuvoo juhlakengät säilytettäväksi laatikossa, jossa ne ovat suojassa pölyltä ja nuhjaantumiselta. Tärkeää on myös laittaa kenkiin lepolestit, jotka auttavat kenkää pitämään muotonsa. Kaikkia kenkiä täytyy myös muistaa huoltaa kenkälankilla sekä kiillottamalla. Puvut puolestaan kannattaa säilyttää aina henkarissa ja pukupussissa.
36
www.matkusshoppingcenter.fi
Vinkki: Epämiellyttävät hajut jalkineista saa pois kenkädeodorantilla. Hyväntuoksuinen suihke poistaa kengistä bakteerit ja hajut. Aulis Happonen KOOKENKÄ
PACO RABANNE, 1 Million set Uskalias ja pehmeän makea, viettelevä tuoksu miehelle. Pakkaus sisältää 1 Million EdT 50 ml ja Deo Stick 75 ml Kicks 70,50 € (93,00 €)
Taskuliinat PETRIFUN 17,90 €
Paita tai neule + solmio Juhlavasti jouluun Turo Outlet 59,00 € Solmiot, rusetit, taskuliinat, solmioneulat, kalvosinnapit ja vyöt Dressmann OTA 3, MAKSA 2 Tarjoamme edullisimman
Wash, Hang & Wear -paita PETRIFUN 79,90 €
Giorgio Armani Code Profumo EdT Aistit lämmöllään herättävä maskuliininen tuoksu miehelle. 30 ml Emotion 54,50 €
Hugo Boss The Scent EdT 50 ml Emotion 79,90 €
Solmio + taskuliina Turo tyylin tekee Turo Outlet 39,00 €
Puuvillaneule PETRIFUN 79,90 €
Kauluspaita Tietty valikoima kauluspaitoja. Huom! Tarjous voimassa vain 6.12. saakka Brothers 49,90 € (59,90 €)
Neulesolmio PETRIFUN 29,90 € (39,90 €)
Päällystakit Tyylillä arkeen sekä juhlaan! Dressmann alk. 179,00 €
www.matkusshoppingcenter.fi
37
Koko perheen iloksi
Joulun tunnelmaa sisustuksella TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVAT IKEA CENTRES, PENTIK
Joulun tunnelman saa tuotua sisustukseen pienin asioin. Suomessa joulun seutu on vuoden pimeintä aikaa, joten erilaiset valot tekevät ihmeitä. Yleisvaloa himmentämällä ja mieluisten jouluvalojen tai kynttilöiden avulla kotiin saa luotua pehmeämmän tunnelman. – Erilaisten tekstiilien vaihtaminen on näppärä keino sisustaa kotia jouluisemmaksi. Esimerkkeinä sisustustyynyt, viltit, taljat ja verhot, joiden lisäksi kynttilöitä voi laittaa eri tasoille, vinkkaa IKEAn Sonja Riikonen. Riikosen mukaan tänä vuonna joulusisustuksen ei tarvitse olla räikeän punainen. Mallistoissa on paljon maanläheisiä värejä ja luonnonmateriaaleja, jotka sopivat hyvin skandinaaviseen sisustustyyliin. Väreinä käytetään esimerkiksi mustaa, valkoista ja tummanharmaata. Kaiken ei siis tarvitse olla punaista, vaan joulutunnelma tuodaan graafisen kuvituksen avulla.
38
www.matkusshoppingcenter.fi
Vinkki:
Aloita joulun sisustusvalmistelut pikkuhiljaa pitkin joulukuuta. Aloita vaihtamalla aterioille jouluservetit tai käyttämällä aamupalapöydässä punaisia mukeja
Lantern, Leimu ja Kuukuna valaisimet Iittala Outlet, -20% norm. hinnasta Etu on voimassa 24.12.2016 saakka.
” Minun joulusisustukseni on aika yksinkertainen. Pitää olla kynttilöitä, jouluservetit ja muutamia joulujuttuja, kuten jouluiset juomalasit. Koko sisustusta ei tarvitse pistää uusiksi! ” Jaana Kapustamäki IITTALA OUTLET
H&M Home tyynynpäälliset Anna lahja kotiin! Eri väreissä ja kuoseissa. H&M alk. 4,99 € Saaga torkkupeitto Nokoset kunniaan! Torkkupeittoja on oltava vähintään yhtä paljon kuin asukkaita. Pentik 95,00€
” Minun jouluun kuuluu ehdottomasti aito joulukuusi! Joulukuusi kynttilöin ja kunnolla koristeltuna tekee minulle sen oikean jouluntunnelman. Tärkeitä asioita ovat myös erilaiset kynttilät ja valot ”
Amaryllis Lautanen Studio keramiikka Tuotteet valmistetaan pieninä sarjoina ja ne koristellaan käsityönä. Studion taiteilijana toimii Anu Pentik. Valmistettu Suomessa Pentik 78,00 €
Joulutähdet OTA 3 MAKSA 2 Clas Ohlson alk. 7,99 €
Sonja Riikonen IKEA
Sisusta joulusauna Kylpytakki 149 € Käsipyyhe 19,50 € Kylpypyyhe 39,50 € Marimekko
Amaryllis silkkityynynpäällinen Brodeerattu. Koko 43 x 43 cm Pentik 37,00 €
www.matkusshoppingcenter.fi
39
Koko perheen iloksi
Vinkit näyttävään joulukattaukseen TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVA IITTALA OUTLET
Vinkit trendiväreihin
1. Smaragdinvihreä 2. Karpalonpunainen 3. Harmaa & valkoinen
Jouluna perheet ja suvut kokoontuvat yhteen herkullisten jouluruokien ääreen. Kaapista kaivetaan parhaat astiastot ja mummon perintöhopeat esille. Joulupöydän ääressä syödään pitkään ja hartaasti, joten kattauksesta kannattaa tehdä itselleen mieluinen. Tänä vuonna joulukattauksen värit ovat hillittyjä ja yksinkertaisia. – Joulupöydän kattaus alkaa aina ruuasta. Jokaiselle ruokalajille mietitään sopivat ruokailu- ja tarjoiluastiat ja sen mukaan muu koristelu. Joulupöytää voi koristella esimerkiksi kynttiläasetelmin tai Oiva Toikan posliinikoristeiden ja lasipallojen avulla, sanoo Jaana Kapustamäki Iittala outletista. Sonja Riikonen IKEAlta vinkkaa, että kattausta kannattaa miettiä etukäteen. Kun on valmiiksi ennen joulua katsonut millaisen pöytäliinan, lautasliinat tai koristeet aikoo laittaa, ei niistä tarvitse enää juhlan aikana stressata. – Kun kattauksen pohja on kunnossa eli pöytäliinat silitettynä ja asiat kauniisti järjestettynä, viime silauksen voi tehdä koristeluilla. Koristeissa on vain mielikuvitus rajana: voit esimerkiksi hakea luonnosta havuja tai oksia, joita yhdistät pattereilla toimiviin valoihin tai kynttilöihin, Riikonen kertoo.
40
www.matkusshoppingcenter.fi
Vinkki:
Älä hermostu, jos astiat eivät ole samanlaisia. Yhdistävällä tekijällä, kuten samanlaisilla juomalaseilla, ruokapöytään löytyy yhteinen punainen lanka.
Vinkki:
Tee kattaus valmiiksi ennen ruokailua. Silloin ehdit nauttia kattauksen tunnelmasta ja estetiikasta kauemmin.
Taika lahjasetti, valkoinen tai sininen. Sis. 2 mukia 0,4l ja 2 kulhoa 0,6l Iittala Outlet 55,00 € (96,80€) Etu on voimassa 24.12.2016 saakka.
Essence lasit 4 kpl pakkaus, Punaviini 45 cl, valkoviini 33 cl tai olutlasi 48 cl. Etu on voimassa 24.12.2016 saakka. Iittala Outlet 49,00 € (59,60 - 63,60 €)
Astoria kaadin 1,25 l Upea, suupuhallettu Astoria-kaadin tarjoilee juoman kuin juoman näyttävästi Pentik 46,00€
Oiva-astiat Marimekko alk. 9,90 €
Pannunalunen 100% villaa Flying Tiger Copenhagen 8,00 €
Hard Face paistokasari 26cm kannella tai kattila 5l kannella. Etu on voimassa 24.12.2016 saakka Iittala Outlet 59,00 € (89,00 €)
Kastehelmi jalallinen kakkuvati 240 mm, kirkas Etu on voimassa 24.12.2016 saakka Iittala Outlet 39,00 € (54,90 €)
SERVETIT
paperi vs. kangas Jaana Kapustamäki | IITTALA OUTLET
Arkisempiin jouluruokailuihin paperiset servetit.
Juhlaruokailuun suosittelen kankaisia servettejä.
Sonja Riikonen | IKEA
Serveteissä hehkuvat upeat joulun värit ja kuosit. Laadukkaat paperiservetit sopivat myös joulupöytään.
Juhlaviin tilanteisiin kankainen ehdottomasti, koska se tuo ylellisyyttä. Kankaiset voi aina myös käyttää uudestaan.
www.matkusshoppingcenter.fi
41
Koko perheen iloksi
Karvaisten kavereiden paketit TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ
Lemmikit ovat ihmisen parhaita ystäviä ja ne sekä ilahduttavat että lohduttavat omistajiaan. Koulusta tai töistä on ihanaa tulla kotiin, kun vastassa on iloinen hännänheiluttaja. Oman karvakorvan seurassa kenenkään ei tarvitse olla yksinäinen. Joulun lähestyessä muistetaan myös niitä karvaisempia perheenjäseniä. Mikä onkaan mukavampaa kuin saada antaa omalle karvaturrille maistuva lahja tai vinkeä lelu. Lemmikkiä on mahdollista ilahduttaa vaikkapa omalla joulusukalla täynnä herkkuja. Jonna Hämäläinen Mustista ja Mirristä kertoo, että lemmikeille ostetaan paljon lahjoja. Lahjoja saavat niin koirat, kissat kuin hamsteritkin. Paketeissa on usein maistuvia jouluherkkuja, eläinten omaa suklaata sekä leluja. Jouluna lemmikit saavat tuhota oikein luvan kanssa, joten paketeista löytyy usein pehmoleluja eikä kestävämpiä vaihtoehtoja. Poimi tästä myös muut vinkit karvaisten kavereiden paketteihin. Basic Deer- ja Rabbit-neuleet 25–55 cm Musti ja Mirri 24,90–34,90 €
42
www.matkusshoppingcenter.fi
Little&Bigger-herkkutikut Jyrsijöille ja kaneille 2 x 60 g Musti ja Mirri 2 €/pkt (2,90 €)
Coucou!-herkkutikut Kissoille 3 kpl pakkaukset: Ota 3, maksa 2. Musti ja Mirri 3 pkt yht. 1,98 € (2,97 €)
Little&Bigger Fish Vesilelut kissoille 12,90 € Laserlelut kissoille 4,90–6,90 € Musti ja Mirri
Little&Bigger Butterball Lelut koirille 10–30 cm Musti ja Mirri 4,90–19,90 €
TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVAT JOUTSEN, JONNA KAASALAINEN
Pop up -liikkeet saapuvat Matkuksen kauppakeskukseen vain toviksi. Myymälät tulevat ympäri Suomen valloittamaan kuopiolaisten sydämet. Joulusesongin ajaksi Matkukseen saapuu seitsemän pop up -liikettä. Joulu pop up -myymälät ovat kauppakeskuksessa 12.11.–23.12. Liikkeet löytyvät toisen kerroksen keskivaiheilta. Ensimmäisen kerroksen eteläpäädyn promopaikkojen pop up –myymälät palvelevat vielä joulun jälkeenkin. Koostimme seuraavalle aukeamalle liikkeiden tarjontaa.
Maria Drockila
MinDeco Puttipaja
www.matkusshoppingcenter.fi
43
MinDeco
Asmi
Joulu Pop-Up 23.12. saakka
ASMI ASMIn tuotteisiin kuuluvat uniikit ja käyttöä kestävät korut ja laukut. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Kuopiossa. Liike myy koruja, asusteita sekä käyttötuotteita, jotka on valmistettu 90 %:sesti kierrätysmateriaaleista. ASMIn erikoisalaa on hyödyntää tuotteissa puhjenneita polkupyörien ja työkoneiden sisäkumeja. Sisäkumi on kevyt materiaali, joka ei välitä muuttuvista sääoloista. Jokainen laukku on uniikki kumissa olevien kulumien ja pintaprinttien ansiosta. www.asmi.fi
MinDeco MinDeco on sisustusja lahjatavarapaja. Yritys valmistaa kauniita, ajattomia keittiö- ja saunatekstiilejä, joille on myönnetty kotimainen avainlippu-merkki. Valikoimaan kuuluu myös ekologiset puhdistusaineet ihon ja kodin hoitoon. MinDecon jouluputiikista löytyy paikallista designia lahjoiksi sekä suussa sulavat joulunajan makeiset. www.mindeco.fi Viola tunika Bambutrikoota Riiminka 120,00 €
Korvakorut Polkupyörän sisäkumia ASMI 16,00 €
USVA Gallery
Riiminka
USVA Gallery on yhtä aikaa sekä näyttely että myymälä, jossa on esillä moderneja korkealaatuisia valokuvataidetauluja. Mieleisen taulun löytyessä taulun voi tilata itselleen tai lahjaksi ystävälle. Eri teemoja ja tunnelmia käsitteleviä teoksia on saatavissa useassa eri koossa. USVA valokuvataidetaulut valmistetaan Suomessa. www.usvagallery.com
Riiminka on suomalainen vaate- ja laukkumerkki. Tuotteet valmistetaan Jyväskylässä. Tavoitteena on luoda ilahduttavaa ja kestävää designia miellyttävistä luonnonmateriaaleista. Pop up -myymälässä on myynnissä naistenvaatteita, laukkuja sekä ihanuuksia muilta merkeiltä, kuten Costolta, Kainolta, Ikikorulta ja Mary A. Jalavalta. www.riiminka.fi
44
www.matkusshoppingcenter.fi
Studio Halonen Ekologiset, kierrätettävät materiaalit, ajaton muotoilu ja upeat värit sekä tinkimätön laatu ovat kuopiolaisen designyrityksen Studio Halosen muotoilun peruspilareita. Kaikki tuotteet valmistetaan Kuopiossa tai lähialueilla. Studio Halonen valmistaa puutuotteita arkeen ja juhlaan kotimaisesta koivusta ja koivuvanerista. Valikoimiin kuuluu mm. puukulhot, tarjoilualustat, jääkaappimagneetit ja muut sisustuksen pientuotteet. PalaPala-kierrätyskorumalliston tuotteet valmistetaan selluloosa-asetaatista, joka on miellyttävä, ekologinen sekä lähes naarmuuntumaton ”luonnon muovi”. Mallisto koostuu riipuksista, korvakoruista ja avainnauhoista. www.studiohalonen.fi www.palapala.fi Polku kulho Käsinmaalattu puulautanen Studio Halonen alk. 35,00 €
Puttipaja
Joutsen
Maria Drockila
Upeat lahjakaupat esillä Matkuksessa Puttipaja
Joutsen
Maria Drockila
1.11.2016–18.1.2017 Puttipajalla myy Jyväskylässä käsinvalettuja kynttilöitä sekä muita kodinsisustustuotteita. Heillä on myös oma mallistonsa jouluisiin koristetonttuihin. Salainen kynttiläresepti pitää sisällään lämpöä, raikkautta, tunnelmia ja satumaisia hetkiä. Jokaisen kynttilän sisältä löytyy lämmin sydän. Puttipajalla on paljon sisustustuotteita, jotka täydentävät kynttilöiden luomaa tunnelmaa. Maailmalta tuodut raikkaat sisustustuotteet tekevät valikoiman kiehtovaksi. www.puttipaja.fi
3.11.2016–28.2.2017 Joutsen valmistaa laadukkaat untuvatuotteet. Valikoimista löytyy kevyet ja paksummat untuvatakit aikuisille sekä koko perheelle untuvaisia vuodevaatteita. Kaikki tuotteet ovat omaa tuotantoa. Joutsenelle on myönnetty Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus. Tuotteet sopivat myös allergikoille! www.joutsen.com
12.11.2016–16.1.2017 Maria Drockila Oy valmistaa käsityönä uniikkeja taidekynttilöitä vanhan punatiilisen Kehräämörakennuksen suojissa Orimattilassa. Tuoksuttomat kynttilät sopivat arkeen ja juhlaan. Valmistamme vuosittain noin 120 000 käsintehtyä kynttilää valamalla, kastamalla ja erilaisia koverrusteriä käyttäen. Kynttilöiden väri ja muotovaikutteet poimitaan Suomen upeasta luonnosta, josta valitaan vuodenaikoihin sopivat värit ja tunnelmat. www.mariadrockila.fi
Läpivärjätyt raitakynttilät Vaajakoskella käsintehdyt kotimaiset laadukkaan läpivärjätyt kynttilät juhlistavat joulun Puttipaja alk. 7,60 €
Adventtikynttilänjalka Hauskalla kynttilänjalalla poltat adventtikynttilöitä ennen joulua Puttipaja 30,50 €
Untuvatakit Nyt Joutsenen Pop Up myymälästä ihanat untuvatakit naisille ja miehille Joutsen alk. 150,00 €
Käsintehdyt kynttilät Käsinkaiverretut ja -leikatut kynttilät loistavat kauniisti leikkauskohdistaan Maria Drockila alk. 16,00 €
www.matkusshoppingcenter.fi
45
Herkutteluun
Joulun makeat lahjat TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVA NMT ARKISTO
Rakkailleen voi antaa lahjaksi monenlaisia makeita asioita, joista nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Spesiaalit jouluherkut voi pakata kauniisiin kääreisiin tai kivoihin purkkeihin. Joulukiireessä ihanat kauden naposteltavat, juotavat ja syötävät on helppo hakea vaikka valmiiksi pakattuna mukaan. Kahviloista ja irtomyymälöistä löytyy taatusti kaikille sopivat herkut. Jouluna ei tarvitse edes miettiä päätään pyörälle, mikäli vieraiksi saapuu keliaakikko, maitoallergikko sekä vegaani. Punnitse ja Säästä -liikkeen Tanja Udd vinkkaa, että heiltä löytyy kaikkiin ruokavalioihin ja jokaiselle vieraalle sopivat syötävät. Lahjakortit ovat aina varma valinta lahjaksi, kertoo Elsie Komulainen Arnoldsilta ja Jenni Pulkkinen Picniciltä. – Koristeluilla saa viimeisteltyä joulupöydän tai leivokset. Meillä käytetään esimerkiksi kakkujen koristeina marjoja tai kanelitankoja, neuvoo Pulkkinen.
” Joulun aikaan suosituimmat herkut ovat lumimanteli ja maitosuklaakanelimanteli. Uutuutena meillä on aikuiseen makuun inkivääritoti, joka on raikas, mutta lämmittävä juoma talven keskellä ” Tanja Udd | PUNNITSE JA SÄÄSTÄ
” Omaan joulupöytään tai viemisiksi sukulaisille meiltä saa kokonaisia herkullisia kakkuja. Miltä kuulostaisivat porkkana-juustokakku tai omena-kinuskikakku? Myös raakasuklaalevyt joulukahvin kera on oiva lahjaidea ” Jenni Pulkkinen | PICNIC
46
www.matkusshoppingcenter.fi
Syötävän hyvää luettavaa Luonnollisesti - Aitoa kotiruokaa 24,95 €, Meri-Tuuli Lindström: Pataruokaa 24,95 €, Sami Tallberg: Villi jouluvegaani 29,95 €, Viettelevä suklaa 29,95 €, Susanna Haavisto, Samuli Karjula: Satokauden ruokaa 24,95 € Suomalainen Kirjakauppa
Kanelimanteli Kokoa joulun parhaista irtoherkuista ihanat lahjapussit tai juuri mieleisesi kattaus omaan joulunajan hemmotteluun. Punnitse ja Säästä maitosuklaakanelimanteli 1,99 €/100g, irtoherkut alk. 0,99 €/100g
Joulutee Tee on teeihmiselle paras lahja! Tule tutustumaan laajaan teevalikoimaamme sekä joulun erikoisuuksiin perinteisimpiä jouluteitä unohtamatta. Punnitse ja Säästä jouluteet alk. 2,45 € Chai-appelsiini raakasuklaan valmistussetti Saatavilla vain Lifesta. Pakkaus sisältää kaksi uudelleenkäytettävää laadukasta silikonimuottia. Yhdestä pakkauksesta 30 kpl suklaakonvehteja. Life 19,90 €
Digitaalinen paistolämpömittari Clas Ohlson Klubihinta 14,95 € (24,95 €)
Foodin Maidoton? Gluteeniton? Soijaton? Sokeriton? Vegaaninen? Ei hätää, meiltä löytyy! Hemmottele itseäsi erikoisherkuilla tai yllätä ystäväsi hänelle sopivalla tuotteella. Tule tuoksuttelemaan ja ihastumaan! Punnitse ja Säästä 2,95 €/40g Erikoisruokavalioille sopivat suklaat 1,494,95 €
Super vanilla Laadukas makukahvi on tykätty lahja hänellekin, jolla on jo kaikkea. Makuja löytyy chili-suklaasta vaniljaan ja kahvi-konjakkiin, tule tuoksuttelemaan ja ihastumaan! Punnitse ja Säästä makukahvit alk. 7,95 €
Tyrniglögi Lämmikettä kylmiin iltoihin. Tyrniglögi on jokavuotinen suosikki, joka on hauska vieminen niin herkuttelijalle kuin terveystietoisellekin. Valikoimassamme myös luomu mustikka-glögiä sekä inkivääritotia. Punnitse ja Säästä 8,95 €/0,7l
Savustettuja muikkuja öljyssä Muikut savustetaan käyttäen kotimaista leppäpurua. Savustetut muikut voi syödä sellaisenaan tai käyttää esimerkiksi salaatin lisukkeena tai leivän päällä. Valmistettu Suomessa. Pentik 15,80 €
Sauvasekoitin Braun MQ 320 Pesto Irrotettava jalkaosa ja ruostumaton teräosa. Mukana Minileikkuri, jossa on kansi ja irrotettava terä. Hiljainen ja tärinätön moottori. Irroitettavat osat konepestäviä Clas Ohlson 29,95 € (49,95 €)
Kultainen omenaglögi Suomalaisista luomuviljellyistä omenoista. Life 7,90 €/0.75l
Pillimuki Korkeus 13 cm. Flying Tiger Copenhagen 2 €
Arnoldsin lahjakortit Muista pukinkonttiin myös joulun herkullisimmat lahjakortit Arnoldsilta!
www.matkusshoppingcenter.fi
47
Herkutteluun
Herkkuhetkiä jouluostoksilla TEKSTI NMT/HETA JYRÄLÄ KUVA PICNIC
Jouluostosten tekemisen välissä on hyvä pitää hengähdyshetki, joka virkistää sekä kehon että mielen. Shoppailun lomassa itsensä voi palkita ihanilla herkuilla, raikkailla smoothieilla tai erilaisilla kauden kuumilla juomilla. Ihanat makuelämykset antavat loppupäivääsi hyvää tuulta ja energiaa. Löydät ihanat kahvilat ja ravintolat pääsääntöisesti 1. kerroksesta, ellei toisin mainita. Purtavaa löytyy isoon ja pieneen nälkään, koko perheelle.
Ihania makunautintoja, olkaa hyvä!
Arnolds Bakery & Coffee Shop Suolaiset ja ruokaisat bagelit sekä kuumat toastit vievät nälän. Makeista herkuista löytyy donitseja ja muffinsseja. Saatavilla myös raikkaat smoothiet, fruitiet sekä tavalliset ja erikoiskahvit. www.arnolds.fi
” Jouluna kannattaa testata kanelisokeripäällysteinen Joulu-Cake! Donitsi, joka on täytetty jouluisella piparicremellä. Lämmittävänä juomana maistuu Hot Apple Cider, täynnä joulun makua oleva omenajuoma. ”
Burger King Kuopion ensimmäinen Burger King tarjoaa hampurilaiset, salaatit ja jälkiruuat. Perheystävälliseen ympäristöön lapsiperheiden on helppo tulla. www.burgerking.fi
48
www.matkusshoppingcenter.fi
Elsie Komulainen ARNOLDS
Hanko Sushi Japanilaisessa ravintolassa pääsee nauttimaan herkullisesta sushista. Lounasmenu on tarjolla arkisin kello 11–15. www.hankosushi.fi
Talven lämpimät juomat Piparminttu caffé mocha tai piparminttukaakao Picnic 3,90 €
Jungle Juice Bar Mehubaari valmistaa terveelliset smoothiet ja tuorepuristetut tilauksesta paikan päällä. Virkistävän juoman voit nauttia paikan päällä tai ottaa mukaan. www.junglejuicebar.fi McDonald’s Perinteisten hampurilaisten lisäksi ravintola tarjoaa smoothiet, frappét ja helpot fingerfoodit. Arkiaamuisin tarjolla aamiaista kello 08–10. Nälkäisiä palvelee myös autokaista. Naulakatu 1, kauppakeskuksen vieressä. www.mcdonalds.fi
Lämmin kalkkunapatonki Picnic 5,90 €
Maukkaat kierteet Dijon-juusto, kinkkutomaatti. Picnic 5,90 €
Friteerattua kanaa Sweetown 7,80 €
Punacurry Kanaa Sweetown 13,80 €
Herkulliset kakkupalat Picnic 5,90 €
WAN sushiateria Sweetown 17,80 €
TAI sushiateria Sweetown 14,80 € Joulu-Cake Hurmaava Joulu-Cake! Suloinen Kanelisokeri Cake täyteläisellä piparkakkucremellä kruunattuna. Arnolds 2,70 €
Suomen upeimmat pizzat Pidä taukoa shoppailusta ja tule herkuttelemaan aidolla italialaisella pizzalla. Ristorante Bella Roma & Daddy’s Diner pizzat alk. 12,10 € Picnic Ravintola tarjoilee täytetyt patongit, herkulliset pastat, muhkeat täytetyt uuniperunat sekä erilaiset salaatit. Palanpainikkeeksi löytyy kylmät ja kuumat juomat. Syö paikan päällä tai nappaa mukaan. www.picnic.fi Ristorante Bella Roma & Daddy`s Diner Täällä kohtavaat amerikkalainen diner ja italialainen perheravintola. Lähde makumatkalle italialaisten pizzojen ja pastojen kanssa tai valitse amerikkalaiset burgerit, pihvit ja chicken wingsit. 2.kerros. www.ravintola.fi/belladaddys
Spice Ice Suomen suurimmasta jäätelöbaariketjusta löytyvät jäätelöt ja softikset. Valtavalla määrällä lisukkeita voit rakentaa juuri sellaisen jäätelöherkun kuin haluat. www.spiceice.fi Subway Nälkä lähtee vastapaistetuilla subi-leivillä. Subway-ravintolassa valitset mieluisen leivän, täytteet ja kasvikset. Syö paikan päällä tai ota mukaan. www.subway.fi
Hot Apple Cider Mukillinen joulun makua! Lämmin, mausteinen omenajuoma kanelitangon kera. Arnolds 2,50 € Sweetown Taiwanilainen ravintola tarjoaa kylmät ja lämpimät ruuat sekä sushia. Arkipäivisin ravintolassa on herkullinen lounas buffet. www.sweetown.fi Wayne’s Coffee Kiireisille Wayne’s Coffee on loistava taukopaikka, jossa tarjolla on kahvilan omaa kahvia ja oman leipomon leivonnaisia. Nautittavaksi on myös mm. bageleita, toasteja ja piirakoita. www.waynescoffee.fi
www.matkusshoppingcenter.fi
49
VARDAGEN-tuotteet IKEA FAMILY -jäsenille
-20%
GODIS JULKOLA suklaanmakuinen toffee 200 g 2,99 KNORRIG-pehmolelu IKEA FAMILY -jäsenille 5,99 (norm 7,99)
Ihanaa olla kotona, kun joulu on jo ovella! DUKTIG-leikkikeittiö IKEA FAMILY -jäsenille
79,-
(norm 89,-)
LILLABO-junarata IKEA FAMILY -jäsenille 9,99 (norm 14,99)
KONCIS-uunivuoka IKEA FAMILY -jäsenille 9,99 (norm 14,99)
Tervetuloa IKEA-joulupöytään! Joulubuffet 1.-23.12. IKEA FAMILY -jäsenille 9,99 (norm. 14,99)
OUMBÄRLIG keittoastiasetti 7 osaa IKEA FAMILY -jäsenille
39,-
IKEA PS 2014 kattovalaisin
69,-
(norm 49,95)
LUDDE aito lampaantalja
39,95 ROTERA lämpökynttilälyhty 4,99
GLÖGG SAFTGLÖGG alkoholiton hedelmäglögi 0,75 l 3,99
GLIMMA lämpökynttilä 100 kpl 2,99
© Inter IKEA Systems B.V. 2016
SMÖRBOLL Pussilakana + 1 tyynyliina 14,99
Vaikeaa valita sopiva lahja?
Ei hätää, meillä on sinulle täydellinen ratkaisu: IKEA-lahjakortti! Lahjakortin osto on helppoa: valitse mieleisesi kuva-aihio ja lataa lahjakorttiin haluamasi summa kassalla. Sisällöstä päättää lahjan saaja. Kortti on voimassa niin kauan kun siinä on arvoa. Tarjoukset voimassa Kuopion IKEA-tavaratalossa 23.12 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
i t n i o t e k Pa atkam R IN CENTE P P IN G O N H E S US PERHE M AT K KO KO N O K H J A TA
AR VO
10 0 0 €
O ST T EE JO U LU
O KS ET
M AT K U K S E
S SA
MA JO ITU MU KAVA ST I
TA HKO LL A
JA
KÄÄ RI TÄNÄ VUONNA L OMAIL U J A J O U L U VA L M ISTE L U T SAMAA N PA KET T IIN JA VIETÄ KOKO PERHEE N STR E SSITÖ N J O U L U L A H J A L O MA !
O SA L L I ST U K I SAA N J A VOITA
TONN ILLA PAKETO IN T IMAT KAA KO KO PERHEEL L E! W W W.TA H KO M ATKUS.FI
Enemmän yhteistä aikaa* Arkisin klo 10-21 | La klo 10-19* | Su klo 11*-18 Matkuksentie 60, 70800 Kuopio | matkusshoppingcenter.fi