1 minute read

Sieniä hampurilaisen väliin

Next Article
Yrttiopas

Yrttiopas

TEKSTI DIGIMAG/JOONA PAAKKANEN KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN RESEPTI JA KUVA KODINKUVALEHTI

K-Market Kalakukko

Advertisement

K-Market Kalakukon kauppiaat Jarkko ja Maarit Ikonen

SIENET OVAT NOUSEVA trendi ruokamaailmassa. Lähimetsistä löytyvien tattien ja vahveroiden lisäksi erilaisten eksoottisten sienten suosio on kasvanut kuluttajien keskuudessa. Esimerkiksi siitake ja putkivinokas ovat maukkaita ja terveellisiä vaihtoehtoja monipuoliseen ruokavalioon. Myös Italiasta kotoisin oleva portobello on erittäin ruokaisa raaka-aine, jonka lakkia voi käyttää vaikka pihvin korvaajana hampurilaisissa.

– Terveellisten ruokien ja erilaisten superfoodien suosio on kasvanut huomattavasti lähivuosien aikana. Meillä se näkyy muun muassa siten, että olemme panostaneet hedelmäja vihannesosaston monipuolisuuteen, kertoo K-Market Kalakukon kauppias Jarkko Ikonen.

Tuhti portobello-vuohenjuustohampurilainen valmistuu nopeasti vaikka kesäjuhlien tarjoiluihin. Ennen paistamista sienistä irrotetaan jalat, minkä jälkeen ne laitetaan marinadiin maustumaan. Marinoinnin jälkeen sieniä grillataan muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat pehmenneet riittävästi. Kesäkurpitsan ja salaatinlehtien lisäksi hampurilaisten väliin voi pistää ihanan raikkaita kesätomaatin viipaleita.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisen valikoiman terveellisiä ruokavaihtoehtoja. Kasvava trendi näkyy myös tuoresalaattien kysynnän kasvuna, Ikonen mainitsee.

Iloisen asiakaspalvelun market palvelee asiakkaita läpi kesän tutulla paikallaan Kuopion keskustassa Viihdekeskus Minnassa. Terveellisten ruokavaihtoehtojen lisäksi myymälästä löytyvät myös muut perinteiset kesäherkut.

K-MARKET KALAKUKKO Ajurinkatu 16, KUOPIO ma–pe 7–21, la 10–21, su 12–20 Puh. 010 574 2540 www.k-market.fi

Portobello-vuohenjuusto-hampurilainen

6 hampurilaissämpylää

1 annos tomaatti-basilikamajoneesia

1 kesäkurpitsa

6 salaatinlehteä

200 g vuohenjuustoa

PORTOBELLOPIHVIT

6 pientä portobellosientä

1 dl balsamiviinietikkaa

¾ dl oliiviöljyä

2–3 valkosipulinkynttä

1 tl suolaa

¼ tl mustapippurirouhetta

VALMISTA sämpylät ja tomaatti-basilikamajoneesi. Huuhdo kesäkurpitsa ja leikkaa siitä ohuita viipaleita. Huuhdo salaatinlehdet. Viipaloi vuohenjuusto.

LEIKKAA portobelloista kannat. Sekoita balsamiviinietikka, öljy, murskatut valkosipulinkynnet, suola ja pippuri keskenään. Laita sienet marinadiin 15 minuutiksi. Valele tai sivele sieniä marinadilla maustumisen aikana.

GRILLAA sieniä hattu ylöspäin 3–5 minuuttia. Käännä sienet ja laita sienen sisälle siivu vuohenjuustoa. Jatka grillaamista toiselta puolelta muutama minuutti ja anna juuston sulaa kevyesti. Grillaa samalla kesäkurpitsaviipaleet ja paahda sämpylät grillin ylätasolla.

KOKOA HAMPURILAISET:

Laita sämpylälle tomaatti-basilikamajoneesia, salaatinlehti, sienen hattu vuohenjuustoineen sekä kesäkurpitsaviipaleita.

SIVELE kanteen hieman tomaatti-basilikamajoneesia ja nosta se paikoilleen.

This article is from: