Ruoka & Juoma 2019

Page 26

K-Market Kalakukko

Sieniä hampurilaisen väliin SIENET OVAT NOUSEVA trendi ruokamaail-

massa. Lähimetsistä löytyvien tattien ja vahveroiden lisäksi erilaisten eksoottisten sienten suosio on kasvanut kuluttajien keskuudessa. Esimerkiksi siitake ja putkivinokas ovat maukkaita ja terveellisiä vaihtoehtoja monipuoliseen ruokavalioon. Myös Italiasta kotoisin oleva portobello on erittäin ruokaisa raaka-aine, jonka lakkia voi käyttää vaikka pihvin korvaajana hampurilaisissa. – Terveellisten ruokien ja erilaisten superfoodien suosio on kasvanut huomattavasti lähivuosien aikana. Meillä se näkyy muun muassa siten, että olemme panostaneet hedelmäja vihannesosaston monipuolisuuteen, kertoo K-Market Kalakukon kauppias Jarkko Ikonen. Tuhti portobello-vuohenjuustohampurilainen valmistuu nopeasti vaikka kesäjuhlien tarjoiluihin. Ennen paistamista sienistä irrotetaan jalat, minkä jälkeen ne laitetaan marinadiin maustumaan. Marinoinnin jälkeen sieniä grillataan muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat pehmenneet riittävästi. Kesäkurpitsan ja salaatinlehtien lisäksi hampurilaisten väliin voi pistää ihanan raikkaita kesätomaatin viipaleita. – Haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisen valikoiman terveellisiä ruokavaihtoehtoja. Kasvava trendi näkyy myös tuoresalaattien kysynnän kasvuna, Ikonen mainitsee. Iloisen asiakaspalvelun market palvelee asiakkaita läpi kesän tutulla paikallaan Kuopion keskustassa Viihdekeskus Minnassa. Terveellisten ruokavaihtoehtojen lisäksi myymälästä löytyvät myös muut perinteiset kesäherkut. K-MARKET KALAKUKKO Ajurinkatu 16, KUOPIO ma–pe 7–21, la 10–21, su 12–20 Puh. 010 574 2540 www.k-market.fi

TEKSTI DIGIMAG/JOONA PAAKKANEN KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN RESEPTI JA KUVA KODINKUVALEHTI

KUMPPANI

Portobello-vuohenjuustohampurilainen 6 hampurilaissämpylää 1 annos tomaatti-basilikamajoneesia 1 kesäkurpitsa 6 salaatinlehteä 200 g vuohenjuustoa PORTOBELLOPIHVIT 6 pientä portobellosientä 1 dl balsamiviinietikkaa ¾ dl oliiviöljyä 2–3 valkosipulinkynttä 1 tl suolaa ¼ tl mustapippurirouhetta VALMISTA sämpylät ja tomaatti-basilikamajo-

neesi. Huuhdo kesäkurpitsa ja leikkaa siitä ohuita viipaleita. Huuhdo salaatinlehdet. Viipaloi vuohenjuusto.

www.digimag.fi

26

Ruoka & Juoma 2019

LEIKKAA portobelloista kannat. Sekoita balsami-

viinietikka, öljy, murskatut valkosipulinkynnet, suola ja pippuri keskenään. Laita sienet marinadiin 15 minuutiksi. Valele tai sivele sieniä marinadilla maustumisen aikana. GRILLAA sieniä hattu ylöspäin 3–5 minuuttia.

Käännä sienet ja laita sienen sisälle siivu vuohenjuustoa. Jatka grillaamista toiselta puolelta muutama minuutti ja anna juuston sulaa kevyesti. Grillaa samalla kesäkurpitsaviipaleet ja paahda sämpylät grillin ylätasolla. KOKOA hampurilaiset: Laita sämpylälle tomaatti-basilikamajoneesia, salaatinlehti, sienen hattu vuohenjuustoineen sekä kesäkurpitsaviipaleita. SIVELE kanteen hieman tomaatti-basilikamajo-

neesia ja nosta se paikoilleen.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Yrttiopas

3min
pages 42-43

Maha täynnä jaksaa

1min
page 64

Juhli merkkihenkilöiden jalanjäljissä

1min
page 62

Starttaa lomapäivä brunssilla

1min
page 57

Puurot purkkiin!

1min
page 56

Kesän raikkaat oluet

1min
page 55

Raikas juoma kruunaa illanvieton

1min
page 54

Kesäpöydän kruunu

2min
page 53

Hyppy espanjalaiseen keittiöön

1min
page 52

Lapin makuja savolaisittain

1min
page 51

Macaronien huumaa

1min
page 50

Raikas mansikkakakku

2min
page 49

Kahvipöydän sulostuttaja

2min
page 48

Jäätelöunelmia herkkuhetkiin

1min
page 47

Kukilla väriä salaattiin

2min
page 46

Sirkkaa salaattiin

1min
page 45

Kesä maistuu salaatissa

1min
page 44

Kuha maistuu kesällä

1min
page 41

Loppukesä on rapujen juhlaa

4min
pages 36-37

Hauki yllättää kesäpöydässä

2min
page 35

Perinteistä mökkiruokaa

1min
page 34

Parhaita makuja Pohjolasta

2min
page 31

Hurmaava ballotine

2min
page 30

Mausteeksi ripaus historiaa

1min
page 29

Veikeä pastalegenda

1min
page 28

Sieniä hampurilaisen väliin

1min
page 26

Mehukasta revittyä possua

1min
page 25

Burgeria ja perunaa

2min
page 24

Herkullista härkää

2min
page 22

Maukas flank steak

2min
page 21

Moderneja lappilaisia makuja

1min
page 20

Vegeä grilliin

4min
pages 14-15

Kuopion parasta sushia!

2min
pages 32-33

Grilli kuumaksi!

1min
page 19

Mehukkaat grillisienet

1min
page 18

Rinta rottingilla Euroopan ruokamaakunnaksi

1min
page 11

Sipulinkuorista energiaksi

1min
page 10

Yhteistyöllä menestykseen

1min
page 9

Ruoka on harrastus ja elämys

1min
page 8
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.