Nova 3 2019

Page 1

3/19 MEIRA NOVAN ASIAKASLEHTI FOODSERVICE-ALAN AMMATTILAISILLE

TURUN OSUUSKAUPALLA neljä mittavaa hotellihanketta

38

PINNALLA 50-vuotias Ammattikeittiöosaajat

12

voimajuomaa SUOMALAINEN MAITO ON KORKEALAATUISTA


Todellisille herkuttelijoille

Pienemmät Bon herkkumunkit Uudentyyppiset, maultaan herkullisemmat ja ulkonäöltään houkuttelevammat premium-munkit. Hurmaava maku syntyy erilaisten täytteiden, ripotteiden ja kuorrutteiden mielenkiintoisista yhdistelmistä.

Purppurainen, karhunvatukanmakuinen kuorrute, marjainen mustikkatäyte ja pinnalla ripaus kuivattua mustaherukkaa.

Täyteläisen pehmeä mokanmakuinen kuorrute, vanhan ajan vaniljatäyte ja keksi mururipote.

Fazer Berry Bon 16 x 63 g

*6413467418808* Laktoosittomia Toimitukset Fazerilta 4.2.2019 alkaen

www.fazerpro.fi

Fazer Vanilla mocca Bon 16 x 65 g

*6413467418907*


AMMATTILAISTA ARVOSTAEN

T

ammikuun lopussa palkittiin ravintola-alan ammattilaisia vuotuisessa PRO-gaalassa. Meira Nova oli ensimmäistä kertaa mukana sponsorina meille läheisessä Ammattikeittiön kokki -sarjassa. Sain kunnian olla sekä tuomaroimassa että julkistamassa palkinnon saajan tässä nimenomaisessa sarjassa. Sitä varten tutustuin hyvin oman sarjamme finalisteihin, mutta myös kaikkien muidenkin sarjojen finalistien taustoihin. Laajasta taustamateriaalista oli ilo huomata, kuinka paljon näitä ammattilaisia oli arvostettu ja selän takana kehuttu! Mikä tosin ei ole ihme, sillä ovathan finalistit todellisia ammattilaisia omalla osaamisalueellaan ja mielestäni kaikki jo voittajia. Ammattikeittiön kokki -tittelin vei Ritva Lehtinen. Onnittelut vielä Ritvalle ja sarjamme finalistikolmikolle! Itse tilaisuus oli juhlava ja varmasti voittajat ja finalistit saivat ansaitsemaansa arvostusta tämän illan ajan, mutta miten voisimme huomioida heidät ja muutkin ammattilaiset joka päivä? Kun nämä ammattilaiset tekevät täydellisen suorituksen, asiat yksinkertaisesti vain sujuvat, emmekä aina sitä edes huomaa tai huomioi. Koitetaan kuitenkin muistaa huikata ainakin ”Kiitos!”. Se lämmittää aina, myös ammattilaista. Tänä talvena olemme täällä eteläisessäkin Suomessa saaneet nauttia runsaasta lumen määrästä. Se on tuonut meille paljon iloa, mutta myös haastetta, erityisesti tavaran kuljetukseen. Jakeluautojen reitit ovat olleet jäässä, auraamatta ja väärin pysäköityjä autoja tai lumikinoksia on ollut hidastamassa liikennettä. Todellisia ammattilaisia on tässäkin tarvittu ja paljon poikkeusjärjestelyjä, jotta tavaravirrat on saatu pidettyä liikkeellä, vaikka olosuhteet ovat kuljettajia ja ajojärjestelijöitä kovasti koetelleetkin. Lumi asettaa joskus haasteita, mutta lopulta se kuitenkin sulaa. Ravitsemisalalla sen sijaan alati muuttuva toimintaympäristö asettaa uusia ja pysyviä haasteita ja siksi on tärkeää, että myös ravitsemisalan ammattilaiset pitävät jatkuvasti yllä omaa osaamistaan ja ammattitaitoa. Ammattikeittiöosaajat ry on ollut jo vuosia tässä isona apuna. Yhdistys viettää tänä vuonna viisikymppisiä. Meira Nova onnittelee! Mukavia lukuhetkiä lehden parissa!

Koitetaan muistaa huikata ainakin ”Kiitos!”. Se lämmittää aina, myös ammattilaista.

Pasi Berggren Toimitusjohtaja

JULKAISIJA Meira Nova Oy SOK-yhtymä Logistiikkakeskus Palkkitie 10, 04300 Tuusula Puh. 010 76 86500 Etelä-Suomi Puh. 010 76 86500 Länsi-Suomi Puh. 010 76 86500 Oulu Puh. 010 76 86500 PÄÄTOIMITTAJA Pasi Berggren, toimitusjohtaja

TOIMITUS JA ILMOITUSVARAUKSET Leena Honkaniemi Puh. 010 76 86507 leena.honkaniemi@meiranova.fi

OSOITTEENMUUTOKSET Tiina Liimatainen Puh. 010 76 86586 tiina.liimatainen@meiranova.fi

KONSEPTI JA TAITTO Avidly

Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 2323-9913 (Painettu) ISSN 2323-9921 (Verkkojulkaisu)

PAINOPAIKKA Forssa Print Seuraava lehti ilmestyy 5.4.2019

Meira Nova on vuonna 1991 perustettu foodservice-alan toimitustukku. Asiakkaitamme ovat ravintolat, hotellit, henkilöstöravintolat ja julkisen sektorin suurkeittiöt. Meira Nova on SOK:n tytäryhtiö.


28

TRENDI

Proteenipitoinen kananmuna on nyt ruokamuodin huipulla.

LEHTI JULKAISTAAN MYÖS SÄHKÖISENÄ ISSUU.COM-PALVELUSSA HAULLA MEIRA NOVA.

7 12 13 TRENDI:

Ammattikeittiöosaajat juhlivat pyöreitä vuosia Onnea PRO2019palkituille!

7 14 26 TEEMA:

Uutisia, uutuuksia ja kolumni

Koottua tietoa mielenkiintoisesta aiheesta

MAALISKUU

1.–7.4.

Yrttiviikko

Lautasella

11.–17.3.

5.–6.4. Helsingin Messukeskus

Pinaattipäivä

Mustikkapiirakkapäivä

26.3.

2

3

8

9

10

11

12 13 14 15

16

17

18

19 20 21 22

23

24

25

26 27 28 29

30

31

4

5

NOVA 3 • 2019

6

7

Trendi Ajassa Syömässä

Kurkkuviikko

5.3.

1

TAUSTA:

HUHTIKUU

Juustonaksupäivä

4

Kolumnissa keskieurooppalainen kattaus

28.4.

Tule käymään osastollamme! Olemme mukana Fastfood & Café & Ravintola 2019 -messuilla 6.–7.3. Helsingin Messukeskuksessa. Löydät meidät osastolta 1e15

1

2

3

4

5

6

7

8

9 10 11 12

13

14

15

16 17 18 19

20

21

22

23 24 25 26

27

28

29

30


Monipuolinen maito Maitoa on tarjolla mitä erilaisimmissa muodoissa. Millainen maito sopii mihinkin käyttötarkoitukseen?

S. 16

SIVU 38

INFO Infosivuilta löydät tavarantoimittajien uusimmat ja mielenkiintoisimmat tuoteuutiset

Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupasta

25

Atria

27

Myllyn Paras

31

Gavrielides Foods

45

Snellman Pro

47

HKScan Oyj

USKOO TURUN MATKAILUN VETOVOIMAAN

NOVA 3 • 2019

5


Helposti

KESÄÄN!

Valio Koskenlaskija® sulatejuustot sangossa ovat monipuolisia ruoanlaittotuotteita, jotka tuovat juustoista makua ja täyteläisyyttä ruokaan kuin ruokaan. Vinkki! Valio Koskenlaskija® sulatejuusto sopii erinomaisesti herkullisten kastikkeiden pohjaksi tai kastikkeeksi sellaisenaan. Tuunaa ranskalaiset kastikkeen kanssa houkuttelevaksi annokseksi ja tarjoile trendikkäästi vohvelissa.

Tervetuloa maistelemaan ja tutustumaan ideoihin osastollemme Fastfood & Cafè & Ravintola 2019 -tapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa 6.-7.3.2019.

Valio Koskenlaskija® 2,5 kg sulatejuusto laktoositon

valio.fi/ammattilaiset

Meira Novan tnro 23395 ME = 1


Itävallassa asuva kirjailija Kaarina Goldberg tarkastelee kolumnissaan Euroopan tapoja ja tuulahduksia.

KOLUMNI

LAUTASEN PAIKKA

K

auniisti katettuun pöytään istahtaa mielellään arkenakin, eikä vain ravintolassa. Harvoin kuitenkaan ehdimme tai jaksamme loihtia kotioloissa erityisiä elämyksiä päivän ruokahetkeen, vaikka kaappimme ovat täynnä kivoja astioita ja nättejä lautasliinoja. Kannattaako valmisruokaa varten edes kattaa, kysymme. Pikaruoan aikakaudella oikeat, kestävät astiat ovat lähes unohtuneet. Nyt, kun EU on päättänyt kieltää vuodesta 2021 lähtien muoviset kertakäyttölautaset ja -aterimet, on kai parasta kaivaa talrikit uudestaan esille ja pistää pöytä koreaksi – pakon sanelemana tai vain omaksi iloksi. Ravintolaposliinin on oltava käytännöllistä ja kulutusta kestävää, mutta myös silmää miellyttävää. Vaikka perinteiset keittolautaset ovat itävaltalaispaikoissa keraamisen kirjavia ja syvän kulhomaisia, on valkoinen valttia täälläkin. Vaalealla, yksivärisellä pinnalla näyttävät ruoka-annokset pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Kun lautasen malleja ja kokoja vaihdellaan, ei kokonaisuudesta tule liian yksitoikkoista. Parhainta posliinia kutsuttiin Keski-Euroopassa entisaikaan valkoiseksi kullaksi. Erityisesti Saksan Meissen on saanut kunnianimityksen osakseen. Myös muut klassiset posliinitehtaat, kuten Ranskan Sèvres ja Limoges, ovat vuosisatojen saatossa kehittäneet ja viimeistelleet posliininvalmistustaidon huippuunsa. Ylelliset luksusastiat maksavatkin sitten maltaita, sadoista euroista kymppitonneihin. Arvostettuja, vanhoja saksalaisia posliinitehtaita ovat myös Villeroy&Boch sekä Rosenthal, joiden tuotteita voi ihailla tavaratalojen astiaosastoillla. Suomalaista Arabiaa näkee täällä valitettavan harvoin. Itävallassa ravintolapöydät verhotaan mieluusti liinoilla. Tekstiilit pehmentävät ruokasalien akustiikkaa, ja luovat sisustukselle yhtenäisen ilmeen. Nälkäinen asiakas voi huoletta poiketa tuntemattomaankin

keskivertokrouviin. Puhtaat, silitetyt pöytäliinat viestittävät kulissien takanakin vallitsevasta siisteydestä. Kutomateollisuudella on itäisessä Keski-Euroopassa pitkät perinteet. Nykyisen Tshekin tasavallan alueella sijaitseva Böömi oli vuosisatoja seudun kankaankudonnan keskus. Laadukasta batistia ja pellavaa valmistui vielä itäblokinkin aikaan ja tshekkoslovakialaisia kankaita vietiin moneen maahan. Tshekistä tulee myös kristallilasi, kuulu böömiläinen kristalli. Koristeellisesti kaiverrettuja esineitä löytyy karahvista kuohuviinimaljaan, aromilasista viinipikariin. Kirpputorit ja antiikkiliikkeet ovat täällä täynnä kristallia, perua isovanhempien jäämistöistä. Krumeluurinen muotoilu ei välttämättä enää vastaa modernia makua. Kristallia pitää sitäpaitsi hoitaa; tiskata hellävaraisesti ja kuivata käsin. Viitsiikö sitä kukaan? Gastronomit valitsevat käyttöönsä pehmeälinjaisen tyylikästä nykylasia. Täkäläisten sommeliereiden suosiossa ovat kotimaiset Riedel-lasit. Vanhan, jo XII:ssa polvessa toimivan tirolilaisen perheyhtiön tuotteet tunnetaan ympäri maailman. Kiireinen, vaikka samalla rento elämäntapamme on vaihtanut entisajan kahvikupit ja teevadit tukeviin mukeihin – kahviloissakin. Klassisten wieniläiscaféiden palvelu toki jatkuu perinteitä noudattaen. Kahviannos tuodaan yhä asiakkaalle sievällä pikku tarjottimella, kermanekkaa ja vesilasia unohtamatta. Wienissä muutama nuori kahvilanpitäjä on valinnut tarkoituksella astioikseen parittomia kierrätyskuppeja. Kirppareilta löytyy niitäkin melkein pilkkahintaan. Harva huolii ”riesakseen” siroja kukkakuppeja ja kultareuna-asetteja. Jos ravintolan ruokailuvälineet eivät jää mieleen, ne ovat tehtävänsä täyttäneet. Toimivuutta ja kestävyyttä arvostetaan. Täällä pidetään tärkeänä,”että veitsi leikkaa lihaakin”. Maineikkaaseen, saksalaiseen WMF-merkkiin luotetaan, design-aterimia vierastetaan. Kun pöytä koristellaan, alppimaalaiset tarttuvat luonnonmateriaaleihin. Talven kuivakukkakimppuihin kerätään kesä talteen. Keväällä tuoreet kukat kruunaavat kattauksen, kynttilät läpi vuoden.

Puhtaat, silitetyt pöytäliinat viestittävät kulissien takanakin vallitsevasta siisteydestä.

NOVA 3 • 2019

7


Future Smart

TM

by Huhtamaki

Huhtamäki on tuonut markkinoille ensimmäiset 100 % kasvipohjaisesta ja uusiutuvasta materiaalista valmistetut kotimaiset kartonkipikarit ja salaattirasiat. Kartonkikuitu kestävän kehityksen mukaisesti hoidetuista metsistä. Kasvipohjainen PE-pinnoite (ei öljypohjaisia materiaaleja). Soveltuu kuumille ja kylmille juomille sekä ruoalle ja jäätelölle. Kierrätetään kartonkipakkausten mukana.

Kartonkipikari 250ml – ø 80 mm

Kartonkipikari 360ml – ø 90 mm

Annosrasia 1260 ml – ø 187 mm

Future SmartTM -tuotteemme esittelyssä Fastfood & Cafe -messuilla 6.–7.3. Tervetuloa osastollemme

3h20!

Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@huhtamaki.com / 010 686 7288 Tutustu Future Smart-valikoimaamme osoitteessa : www.foodservice.huhtamaki.fi


SUOMI NELJÄS BOCUSE D’OR -KILPAILUSSA

UUTISET

Suomen Bocuse d’Or -joukkue tuli neljänneksi maailman vaativimmissa kokkikisoissa. Bocuse d’Or-kokkikilpailun finaali pidettiin tammikuun lopussa Ranskan Lyonissa. Kilpailun voitti Tanska, hopeaa otti Ruotsi ja pronssille tuli Norja. Suomen edustaja Ismo Sipeläinen, 28, oli osallistunut Bocuse d’Or-kauteen kahdesti, 2010–2011 Matti Jämsénin assistenttina ja 2014–2015 Matti Jämsénin valmennustiimin jäsenenä. Sipeläisen assistenttina kilpailuissa toimi Johan Kurkela ja joukkueen valmentajana Tommi Tuominen. Bocuse d’Or -kokkikilpailua on järjestetty vuodesta 1987 ja sen perusti kuuluisa ranskalainen keittiömestari, keittiötaidon uudistaja Paul Bocuse.

ELO-säätiö

Kilpailun voitti Tanska ja hopeaa otti Ruotsi. Kuvassa vasemmalta assistentti Johan Kurkela, valmentaja Tommi Tuominen, edustaja Ismo Sipeläinen ja Bocuse d’Or Team Finlandin presidentti Matti Jämsén.

UUTTA LUOVAA, VASTUULLISTA RUOKATUOTANTOA Tunnistettavia makuja parhaista raaka-aineista. Katso kaikki sesonkituotteemme nettisivuiltamme.

HIRVIMAKKARA 2,5KG/DYNO MN 12901

03 872 260

myynti@vehmaanmaut.fi

LAMMASBRATWURST 2,5KG/DYNO MN 12971

LAMMASPRINSSI 2,5KG/DYNO MN 12972

www.vehmaanmaut.fi

NOVA 3 • 2019

9



IntelliCare - puhtautta kaikille. Täydellinen käsihygieniaratkaisu. IntelliCare™ -annostelujärjestelmä on kehitetty kattamaan kaikki käsihygieniavaatimukset. Järjestelmässä on kaksi erilaista annostelijaa, jotka toimivat manuaalisesti ja automaattisesti. Uudet annostelijat ovat monipuolisia, tyylikkäitä ja kestäviä, ja niihin sopivat nestemäiset, voidemaiset ja vaahtoavat tuotteet. Lue lisää: www.diversey.com/intellicare

IntelliCare™ Tyylikäs muotoilu, ympäristömyötäinen ratkaisu.

© 2018 Diversey, Inc. All Rights Reserved. 75579-ADV-efi (18/330) * The hummingbird and wing shape logo is a trademark of Diversey, Inc


Aitoja makuja maailmalta.

Europicnicin kevään uutuudet esillä Fast food & Cafe & Restaurant messuilla! Tervetuloa osastollemme 3

D 44 maistelemaan mm. hampurilaisuutuuksia ja muita takeaway-tuotteita.

Focaccia sopii täytettäväksi kahvilan vitriiniin tai ravintolan ruoka-annoksiin. Aito italialainen sämpylä on myös vegaaninen.

Vuohenjuustoviipale on salaattibaarien ikisuosikki. Täytät sillä sämpylät tai loihdit suolaisiin piirakoihin aidon ranskalaisen maun. Irtopakastejuusto on hävikkivapaa ja aina tasalaatuinen.

Mini Rosmariinifocaccia 1072857, 100g x 55 kpl

Vuohenjuustoviipale 7 g 1059118, 500g x 8 ras.

myyntipalvelu 020 7530 620 | myyntipalvelu@europicnic.fi | www.europicnic.fi


UUTISET

PRO2019 RAVINTOLA-ALAN OSAAJIEN PRO-PALKINNOT JAETTIIN PRO-gaalassa tammikuun lopussa palkittiin ammattikeittiöiden ja ravintoloiden parhaat osaajat 15 eri sarjassa. Gaalassa patsaat jakautuivat tasaisesti eri puolille Suomea – Turusta Ouluun ja Rajamäeltä Saariselälle. Edellisvuosien PRO-voittajista ja esimiehistä koostuneella tuomaristolla oli vankka näkemys siitä, mitä osaamista ravintola-alalla tarvitaan. Tuomarointipaketissa oli mukana finalistin oma tarina, perustelut, suosittelijan sanat, sponsorin mielipide ja nettiäänestyksen yhteydessä kertyneet kommentit. Onnea kaikille finalisteille ja palkituille! Meira Nova toimi sponsorina Ammattikeittiön kokki -sarjassa, jossa voiton vei Ritva Lehtinen Antell-Ravintoloista. Kuvassa vas. finalisti Lazaro Torres (Ultimes Business Garden, ISS, Helsinki), voittaja Ritva Lehtinen (Antell Työtehoseura, Antell-Ravintolat, Rajamäki), Meira Novan toimitusjohtaja Pasi Berggren ja finalisti Nalin Sanjeeva Muthugalage Don (Kilon Keittiö, Espoo Catering).

Meira Novan asiakkaista palkittiin Arkean ruokapalvelujen tulosvastuullinen palvelujohtaja Sanna Malaska.

NOVA 3 • 2019

13


AMMATTIKEITTIÖOSAAJAT 50 VUOTTA RUOKAPALVELUALAN AMMATTILAISET YHTEEN KOKOAVA JÄRJESTÖ AMMATTIKEITTIÖOSAAJAT RY JUHLII TÄNÄ VUONNA VIISIKYMPPISIÄÄN. TEKSTI: KRISTA KORPELA-KOSONEN KUVAT: SHUTTERSTOCK

V

ireän viisikymppisen keskeiset tavoitteet ovat edelleen samoja kuin yhdistyksen perustamisvuonna 1969. Järjestö yhdistää ravitsemisalan osaajia, edistää ruokapalvelualan arvostusta ja järjestää jäsenilleen täydennyskoulutusta. Ammattikeittiöosaajat ry:n noin 1 500 jäsentä toimivat ravitsemisalan monipuoli-

sissa esimies- ja tuotantotehtävissä sekä alan asiantuntija-, koulutus-, tuotekehitys- ja markkinointitehtävissä. Yritysjäseniä on noin 40, myös Meira Nova kuuluu jäsenistöön. Alun perin FIDA:na (Finnish Dietetic Association) tunnettu järjestö perustettiin 1960–1970-luvun taitekohdassa, jolloin joukkoruokailu alkoi Suomessa yleistyä. Perustajajäseniin kuului joukko suurtalousalan merkittävissä esimiestehtävissä toimivia naisia,

Ammattikeittiöosaajat ry Ammattikeittiöosaajat ry on valtakunnallinen yhdistys, jonka jäsenet toimivat ravitsemisalan esimies-, tuotanto-, opetus-, tuotekehitysja markkinointitehtävissä. Amko ry tukee ammattikeittiöitä muuttuvissa toimintaympäristöissä ja edistää alan arvostusta.

14

NOVA 3 • 2019

jotka kävivät hakemassa järjestötoimintaan vaikutteita Yhdysvalloissa asti. Kuukauden opintomatkan jälkeen into oli kova: Suomeen pitäisi saada oma yhdistys, joka kokoaisi yhteen alan osaajat ja toimijat. Perustamiskokous pidettiin joulukuussa 1969. ”Varsin nopeasti, vain muutaman vuoden kuluessa järjestöön saatiin satoja jäseniä mukaan. Kaikilla oli valtava innostus viedä ruokapalvelualan asioita yhdessä eteenpäin.


Jo tuolloin tärkeänä tavoitteena oli alan arvostuksen lisääminen”, kertoo Ammattikeittiösaajat ry:n nykyinen toiminnanjohtaja Marjut Huhtala.

Koulutusta, verkostoja ja vertaistukea Koko 50 vuoden historian ajan merkittävä painopiste toiminnassa on ollut täydennyskoulutus, jota järjestetään jäsenille säännöllisesti. Ajankohtaisiin aiheisiin pureutuva koulutusseminaari kokoaa kahdesti vuodessa yhteen alan ammattilaisia kaikkialta Suomesta. Seuraava seminaari pidetään huhtikuussa Hyvinkäällä. Sen aiheina ovat ravitsemisalan ammattitaitoisen työvoiman varmistaminen, tekoäly ammattikeittiöissä sekä johtamisen uudet työkalut, kuten lean-ajattelu. ”Ammattikeittiöissä on valtava paine mennä kohti aina vain virtaviivaisempaa toimintaa. Teknologialla on työssä entistä suurempi rooli. Tulevina vuosina teko-äly ja automatiikka tulevat yhä

vahvemmin ammattikeittiöön. Samaan aikaan on jatkuva haaste saada alalle riittävästi koulutettua työvoimaa”, Huhtala taustoittaa ajankohtaisia teemoja. Alusta saakka osa AMKO:n toimintaa ovat olleet alueelliset yksiköt, joita on 14 eri puolilla Suomea. Ne järjestävät jäsenille alueellisia teemakoulutuksia, vierailukäyntejä alan yrityksiin ja organisaatioihin sekä mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja virkistäytymiseen. ”Jäsenistömme pitää tärkeänä, että joukkoruokailulla on oma yhdistys. Se on yksi kanava, josta voi saada ajankohtaista tietoa alasta. Varsinkin alueellinen toiminta ja paikalliset verkostot ovat monille tärkeitä oman työn kannalta, sillä ammattikeittiöalalla tapahtuu isoja toimintaympäristön muutoksia. Yksi iso kysymys on esimerkiksi soteen varautuminen. Alan järjestöstä ja verkostoista saa muutoshaasteisiin vertaistukea”, Huhtala sanoo.

PINNALLA

Tavoitteena oli alan arvostuksen lisääminen

NOVA 3 • 2019

15


Kysytty kumppani hankkeissa Ammattikeittiöosaajat ry on myös alansa vaikuttaja, sillä sitoutumattomana asiantuntijaorganisaationa se tekee yhteistyötä eri sidosryhmien, kuten oppilaitosten, tutkimuslaitosten, viranomaisten ja asiantuntijaryhmien sekä elinkeinoelämän kanssa. ”Osallistumme muun muassa valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Opetushallituksen kouluruokafoorumin työskentelyyn”, Huhtala mainitsee. Yksi tunnetuin osa AMKO:n toimintaa on vuonna 2013 lanseerattu Kouluruokadiplomi, joka on koululle myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä. Vuodesta 2016 lähtien vastaavan Makuaakoset-diplomin on voinut saada päiväkotiruokailu. ”Diplomin on suorittanut tähän mennessä noin 400 koulua ja noin 350 päiväkotia”, Huhtala kertoo. Ammattikeittiöosaajat on ollut viime

16

NOVA 3 • 2019

sa kasvisten käyttöä lisäämällä. ”Me tuomme hankkeisiin ruokapalveluiden näkökulmaa, sillä joukkoruokailulla on aina ollut merkittävä rooli toimia terveellisen syömisen mallintajana ja mahdollistajana”, Huhtala toteaa.

Juhlavuodelle oma logo

vuosina kysytty kumppani erilaisissa ajankohtaisissa kehittämishankkeissa. Viime vuoden lopulla saatiin päätökseen valtioneuvoston toimeenpanema ja usean toimijan yhdessä toteuttama Ikäruoka-hanke, jossa selvitettiin ikääntyneiden ruokapalveluiden kehittämistarpeita. Nyt AMKO on yhtenä toteuttajana mukana EU-rahoitteisessa RuokaTutka-hankkeessa, joka pyrkii edistämään lasten ja nuorten terveellisiä ruokatottumuksia muun muas-

Marjut Huhtala lupaa, että 50-vuotisjuhlavuosi näkyy AMKO:n toiminnassa pitkin vuotta. Juhlavuoden kunniaksi on suunniteltu logo ja slogan, joka korostaa tietoa, taitoa ja ruokailoa. Ammattikeittiöosaajat ry:n toiminnasta ja jäsenten monipuolisesta osaamisesta kertova video julkaistaan syksyllä, jolloin järjestetään lisäksi juhlavuoden seminaari ajankohtaisin koulutusaihein. ”Haluamme vuoden mittaan myös jäsentemme äänen kuuluviin. Neljästi vuodessa ilmestyvään AmmattikeittiöOsaaja-lehteemme on tarkoitus haastatella eri vuosikymmenillä toiminnassamme mukana olleita ammattilaisia”, Huhtala paljastaa.


Vinkki! Tarjoa kupillinen CAFÉ NEW YORK -kahvia omenapiirakan kanssa

Paulig Café New York saatavilla annospusseissa! PAULIG CAFÉ NEW YORK on amerikkalaiseen tapaan keskitummaksi paahdettu kahvisekoituksemme. Luo asiakkaille elämyksiä New York -teeman avulla yhdistämällä tämä hedelmäinen kahvi erilaisten syötävien kuten omenapiirakan tai bagelin kanssa.

Maku, joka vie suurkaupungin kaduille!

Oy Gustav Paulig Ab

/

puh. 020 737 0000

/

professional.fi@paulig.com

44 x 100 g hj: 1402846 18 x 300 g pkj: 1402847

/

www.pauligprofessional.fi


raikasta

KYLMÄÄ JA

TEKSTI JA KUVAUSJÄRJESTELYT: SANNA MAIKKULA KUVAT: KRISTIAN AHLROTH

SUOMALAINEN MAITO ON ERITTÄIN HYVÄLAATUISTA, JA SITÄ SAA MONESSA MUODOSSA. MAITORUOKIA VALMISTAESSA TÄYTYY USEIN VAROA YLIKIEHUMISTA, POHJAAN PALAMISTA JA JUOKSETTUMISTA.

18

NOVA 3 • 2019


TEEMA

NOVA 3 • 2019

19


M

aito on keskeinen osa suomalaista ruokaa ja pohjoismaista ruokakulttuuria, ja suomalaiset juovatkin maitoa kansainvälisesti mitattuna runsaasti. Maito kuuluu päivittäiseen ruokavalioon kuitenkin lukuisissa muissakin maissa. Etelä-Euroopassa maitoa juodaan vähän, mutta juustoa, jogurttia, jäätelöä ja maitopohjaisia jälkiruokia syödään paljon. Yhdysvalloissa suositaan pirtelöitä ja Englannissa juodaan maitoteetä. Monissa maissa maito juodaan kaakaona, Ranskassa maitokahvina. Toisin kuin yleensä luullaan, Aasian maissa juodaan myös maitoa. Koulumaito kuuluu lasten päivittäiseen ruokavalioon esimerkiksi Japanissa, Malesiassa ja Thaimaassa. Koululaiset juovat maitoa myös muun muassa Argentiinassa, Meksikossa ja Iranissa. Kehitysmaiden aliravituille lapsille pienetkin maitomäärät ovat merkittävä ravinnon lähde. Kansainvälisessä vertailussa suomalainen maito on tilastojen mukaan erittäin hyvälaatuista. Vuodesta 1998 yli 90 prosenttia raakamaidosta, eli tuottajamaidosta, on kuulunut korkeimpaan laatuhinnoitteluluokkaan eli E-luokkaan. Laatu on maitotiloilla tehdyn pitkäjänteisen kehitystyön tulos. Maito on herkkä elintarvike, joten sitä valvotaan erittäin tarkasti. Maidontuotannossa laatu on huomioitava tuotantoketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kuluttajan juomalasiin.

20019 Rasvaton maito 5x1l Valio

200135 Kahvimaito laktoositon UHT 10 x 1 l Valio

20

NOVA 3 • 2019

Muista ruoanlaitossa Kaikkia maitoja voi käyttää ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa. Maitopohjaisia ruokia valmistettaessa kannattaa muistaa, että maito helposti kiehuu yli, palaa pohjaan ja juoksettuu. Maidon proteiinit muodostavat pinnalle kalvon, kun maitoa kuumennetaan. Kalvo ei läpäise vesihöyryä, ja kertyneen paineen purkautuminen saa maidon kuohumaan yli. Tämän voi estää sekoittamalla maitoa keittämisen aikana säännöllisesti. Pohjaan palaminen taas johtuu siitä, että kattilan pohjalle saostuu ja tarttuu maidon proteiineja, jotka palavat kuumentuessaan liikaa. Maitoa kannattaa sekoittaa pohjaa myöten keittämisen aikana. Pohjaan palamista estää myös iso, paksupohjainen teräskattila tai pinnoitettu kattila sekä matala lämpötila. Maitoa keitettäessä voi myös kiehauttaa ensin vettä kattilan pohjalla, ja lisätä maito vasta kiehuvaan veteen. Veden sijaan voit kuumentaa myös voita. Rasvainen maito ei tartu pohjaan niin helposti kuin rasvaton maito, ja vähälaktoosinen maito kärähtää pohjaan herkemmin kuin laktoositon maitojuoma. Valio Kiehu -maidosta on poistettu heraproteiinia,

20062 Rasvaton maitojuoma laktoositon 5 x 1 l Valio

200150 Kiehu maitojuoma 5 x 1 l Valio

Kaikkia maitoja voi käyttää ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa.”

20175 Kevytmaito 5x1l Valio

20030 1% maito 5x1l Arla

joten se ei pala niin herkästi pohjaan. Juoksettumisella tarkoitetaan maidon kokkaroitumista kuumennettaessa, jolloin kaseiiniproteiini saostuu ja hera erottuu. Reaktio on sama kuin juustoa valmistettaessa. Maidon juoksettumista edistävät happamat raaka-aineet, hapantunut maito, suola ja mausteet. Lisää suola, mausteet ja happamat raaka-aineet, kuten tomaattisose, sinappi, sitruuna, marjat ja hedelmät, vasta valmistuksen loppuvaiheessa. Myös pinaatti voi liian aikaisin lisättynä juoksettaa maidon. Jauhoilla suurustaminen ennen happamien aineiden lisäämistä yleensä estää juoksettumisen.

Terveellinen maito Maito sisältää luontaisesti proteiinia, kalsiumia, B-vitamiineja ja kaliumia sekä jodia ja muita mineraaleja. Ainakin Suomessa maitoon lisätään D-vitamiinia. Luomumaitoon sitä ei ole lisätty. Maidon proteiini sisältää kaikki yhdeksän elimistön tarvitsemaa aminohappoa. Maitoproteiini on luonnon proteiinilähteistä ravitsemuksellisesti paras, koska sen aminohapot imeytyvät lähes täydellisesti ja elimistö pystyy käyttämään ne tehokkaasti hyväksi. Proteiinia tarvitsevat muun muassa luusto ja lihakset. Maito on erittäin hyvä kalsiumin lähde. Ravitsemussuositukset kehottavat nauttimaan nestemäisiä maitovalmisteita 5–6 lasillista päivässä. Vastaavan määrän kalsiu-

20200 Täysmaito 5x1l Valio

20035 Kevytmaito vähälaktoosinen UHT 12 x 1 l Arla

200119 200134 Plus maito rasvaton Täysmaito HYLA 5x1l UHT 10 x 1 l Valio Valio

20040 Kevytmaitojuoma laktoositon 5 x 1 l Arla

200109 Cafe maito laktoositon UHT 12 x 1 l Arla


Ravitsemus­ suositusten mukaan maidon tulisi olla rasvatonta, kun sitä nauttii ruoka­ juomana.”

NOVA 3 • 2019

21


TEEMA mia saa syömällä esimerkiksi 600 g kalaa tai 200 g pähkinöitä tai 10 kg tomaatteja. Kalsium on luuston tärkeimpiä rakennusaineita. Maito on kalan ja rasvalevitteiden lisäksi parhaita D-vitamiinin lähteitä. D-vitamiinia tarvitaan vastustuskyvyn, luuston, lihasten ja solujen normaaliin toimintaan. Nestemäiset maitotuotteet ovat suomalaisten merkittävin jodin lähde. Jodi on välttämätön kilpirauhasen normaalille toiminnalle sekä kilpirauhashormonien tuotannolle. Jodista on suomalaisilla usein pulaa. Ravitsemussuositusten mukaan maidon tulisi olla rasvatonta, kun sitä nauttii ruokajuomana. Nestemäisten maitovalmisteiden tulisi muutoinkin olla rasvattomia tai enintään yhden prosentin rasvaa sisältäviä.

Maito meijerissä Maidon käsittely meijerissä alkaa vastaanotetun maidon punnituksella, jäähdytyksellä

200211 Luomu rasvaton maito 5 x 1 l Arla

200123 Kevytmaito 5 x 5 dl Valio

sekä laatu- ja koostumustutkimuksilla. Sen jälkeen vuorossa ovat separointi, vakiointi, laktoosin hydrolyysi, vitaminointi ja homogenointi sekä lämpökäsittely. Jäähdytys takaa sen, että maito säilyy moitteettomana ennen käsittelyä. Separointi erottaa maidosta rasvan, jolloin syntyy rasvatonta maitoa ja kermaa. Vakiointi tarkoittaa maidon rasvapitoisuuden säätämistä halutulle tasolle lisäämällä maitoon kermaa. Laktoosin hydrolyysi taas tarkoittaa maitosokerin eli laktoosin hajottamista glukoosiksi ja galaktoosiksi. Vähälaktoosisessa maidossa laktoosista on hydrolysoitu vähintään 80 prosenttia. Laktoosia voidaan poistaa myös kromatografisesti, jolloin laktoosia ei hajoteta, vaan se poistetaan. Menetelmää on sovellettu laktoosittomiin maitoihin. Vitaminoinnissa maitoon lisätään D-vitamiinia. Homogenointi tarkoittaa maidon rasvan pilkkomista niin pieneksi, että se pysyy tasaisesti maidon joukossa.

200107 Luomu kevytmaito 5x1l Arla

200191 Täysmaito ESL 20 x 1 l Satamaito

20074 Kevytmaito ESL 20 x 5 dl Satamaito

20073 Kevytmaito ESL 20 x 2 dl Satamaito

202101 202110 Latte Original maitoPlay maitokaakaojuoma kahvijuoma laktoositon laktoositon 7 x 2,5 dl UHT 15 x 2,5 dl Valio Valio

22

200126 Kevytmaitojuoma laktoositon 14 x 2 dl Arla

20004 Kevytmaitojuoma laktoositon 5 x 1 l Satamaito

Maito voidaan lämpökäsitellä viidellä eri tavalla. Pastörointi on lievä lämpökäsittely, jolla maidosta tuhotaan valtaosa tautia aiheuttavista bakteereista. Termisointi on pastörointia lievempi lämpökäsittely, ja sitä käytetään Suomessa vain emmentaljuuston raaka-ainemaidon käsittelyyn. Korkeapastörointi eli esl on esipastörointia hiukan voimakkaampi käsittely, jota käytetään laktoosittomien maitojuomien, ruoanvalmistuskermojen ja voin valmistukseen käytettävän kerman käsittelynä. UHT-käsittely, eli iskukuumennus, on pastörointia voimakkaampi lämpökäsittely, jolla maito saadaan säilymään huoneenlämmössäkin useita kuukausia. Steriloinnin avulla saadaan maitosäilykkeitä, jotka säilyvät huoneenlämmössä yli vuoden. Jutussa käytetty lähteinä muun muassa maitojaterveys.fi ja valio.fi

20002 Rasvaton maitojuoma laktoositon 5 x 1 l Satamaito

20090 Rasvaton luomumaito 5x1l Satamaito

20046 200118 Kevytmaito20296 Plus maitoKevytmaitojuoma juoma laktoositon kaakaojuoma laktoositon laktoositon 14 x 2,5 dl UHT 15 x 2,5 dl 14 x 2,5 dl Valio Valio Valio

200144 Rasvaton maito ESL 6 x 2 dl Arla

200203 Luomu rasvaton maito 10 l novobox Valio

20033 Rasvaton maito 10 l novobox Arla

Tuotekuvissa poiminta Meira Novan valikoimasta.

NOVA 3 • 2019


Maitoproteiini on luonnon proteiinilähteistä ravitsemuksellisesti paras.

NOVA 3 • 2019

23


KOTIMAISTA KIRJOLOHTA JA SIIKAA TURUNMAAN SAARISTOSTA

Salmonfarm Oy on Kasnäsissa sijaitseva kala-alan perheyritys jo toisessa polvessa. Perheyrityksenä kehitämme yritystä pitkäjänteisesti. Salmonfarm on erikoistunut kalan kasvattamiseen ja jalostukseen. Olemme Suomen kalankasvatuksen pioneereja – olemme olleet mukana kehittämässä ja edistämässä kalankasvatusta Suomessa vuosikymmenten ajan. Kalankasvatusyksikössämme kasvatamme kirjolohta sekä siikaa. Kirjolohen kasvatuksesta meillä on lähes 40 vuoden kokemus. Kasvatamme kalamme Turunmaan saaristossa, lähellä tuotantoamme Kasnäsissa. Valmistamme korkea-

tasoisista raaka-aineista irtopakasteita, jalostettuja tuotteita sekä tuoretuotteita. Tehokas kylmäkuljetusketju turvaa laadukkaat tuotteet asiakkaillemme. Toimitusketju on vahva osaamisalueemme ja ydinprosessi, johon olemme panostaneet. Katamme koko prosessin merestä kuluttajalle. Tavoitteenamme on vastata mahdollisimman hyvin asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin, esim. siitä miten ja missä kaloja kasvatetaan sekä mitä ne syövät.

Lisätietoja: www.salmonfarm.fi

TUOTTEIDEMME TIEDOT 102410 OPTIMI Kirjolohi annospala 150g (5 kg) 10241

OPTIMI Kirjolohi annospala 180g (5 kg)

102413 OPTIMI Kirjolohisuikale (5 kg) 102417 OPTIMI Siikafile 170–220g (5 kg) 102418 OPTIMI Silakkafile 20–25g (5 kg) 102533 OPTIMI Kirjolohikuutio (5 kg) 102617 OPTIMI Kylmäsavu kirjolohiviipale (5 kg) 1026020 OPTIMI Graavi kirjolohiviipale (5 kg)


VEGYU-TUOTTEET OVAT 100% LIHATTOMIA, HYVÄN MAKUISIA, NOPEASTI VALMISTETTAVIA JA VALMIIKSI KYPSIÄ Atria on lanseerannut uuden Vegyu-brändin, jonkan tuotteet ovat 100% lihattomia ja vastaavat asiakkaidemme toiveisiin lihattomista ja kevyemmistä, mutta silti hyvin proteiinipitoisista tuotteista. Olemme käyttäneet osassa tuotteita suomalaisten suosikkiproteiinia eli kananmunaproteiinia, joka on peräisin suomalaisista vapaan kanan munista. Kaikki 100% lihattomat uutuustuotteemme ovat nopeasti valmistettavia ja valmiiksi kypsennettyjä. Vegyu-tuotteiden ansioista myös kasvissyöjien menut onnistuvat entistä helpommin. Tuotteiden avulla on vaivatonta lisätä ruokien kasvispainotteisuutta. Kasvistuotteet jatkossa löydät Vegyu-brändin alta. Lue aiheesta lisää ja katso koko valikoima atria.fi/ammattilaiset

KAURATASKUT JA HAPANKAALILISÄKE ANNOSKOKO 0,180 KG, 10 ANNOSTA

Yhteystiedot:

10 kpl Vegyu 3,25 kg Kasvistasku Kaurakuorella pakaste 50 x 65 g/kpl 1,000 kg hapankaalia 0,050 kg samba oelek -chilitahnaa 0,200 kg tuoretta korianteria (leikattuna) 0,050 kg seesamöljyä

Atria Suomi Oy PL 900, 60060 Atria Vaihde puh. 0204 728 111 Food Service -myynti puh. 0800 198 500 www.atria.fi/ammattilaiset

Paista kaurataskuja yhdistelmäuunin kiertoilmatoiminnolla 160 asteessa 20 minuuttia. Tee salaatti yhdistämällä hapankaali, samba oelek, korianteri, seesamöljy. Tarjoile kauratasku kokoussuolaisena tai välipalana salaatin kera.

NOVA 3 • 2019

25


Tarjoiluehdotus/Serveringsförslag

Täyttä perunaa Suomesta. HELPPO VALMISTAA JA MAUSTAA MUUNTELE OMAN MAUN MUKAAN

Vinkki

Oolannin Perunamuusi on valmistettu parhaasta kotimaisesta perunasta, ilman lisäaineita. Pakaste!

Pakaste!

EAN

KUPA

Perunasoseaines 4 x 2 kg MN 1079204 ME 1, ME/LA 40

*6410380096205* *6410389962006*

KUPA

orkla.fi/foodservice

• Sekoita joukkoon hienonnettua uunipaahdettua kurpitsaa. Mausta chilillä, raastetulla inkiväärillä ja oliiviöljyllä. • Miksaa keitetyllä latvaartisokalla ja mausta tuoreella timjamilla sekä parmesanjuustoraasteella. • Miksaa keitetyllä kukkakaalilla ja mausta tryffeliöljyllä.

Perunasoseaines 8 kg MN 1079205 ME 1, ME/LA 40

*6410389962303*


n an uu - al itett iin: t y a C o b ii Re tark klu fi/l Ho ille aku ras. y s Liit ttilai ras Mynpa a Pa yll m n m am ylly lubi. M kuk ma

MEHEVÄ JA REILUNKOKOINEN LIHAPIIRAKKA on herkullinen ja kätevä kypsäpakaste Myllyn Paras Lihapiirakka 24 x 200 g on perinteinen rasvapaistettu lihapiirakka. Piirakassa käytetty liha on kotimaista naudanlihaa. Lihapiirakka sulatetaan erilleen otettuna huoneenlämmössä noin 3–4 tuntia tai jääkaapissa yön yli. Tuote on parhaimmillaan, kun se sulatuksen jälkeen paistetaan 200 °C noin 8 minuutin ajan. Lihapiirakka on maukasta sellaisenaan, mutta pienellä tuunauksella se maistuu vieläkin herkullisemmalta.

Kannattavasti kypsäpakasteilla Kypsäpakasteilla tarjoilu hoituu kätevästi ja kannattavasti, sillä kysyntään on mahdollista varautua riittävillä varastoilla ja hävikki on paremmin kontrolloitavissa. Kypsäpakasteet on mahdollista varastoida pakasteeseen ja sulattaa tuotteita kerralla tarjolle vain tarvittava määrä. Valmiiksi paistetuilla tuotteilla voi myös varmistaa tasaisen laadun.

Yhteystiedot: HoReCa-myyntipäällikkö Sami Virtakoski, puh. 040 542 7242, sami.virtakoski@myllynparas.fi HoReCa-avainasiakaspäällikkö Tommi Pekkanen, puh. 0400 526 902, tommi.pekkanen@myllynparas.fi myllynparas.fi

TUOTETIEDOT • 1071911 Myllyn Paras Lihapiirakka 24 x 200 g, laktoositon, kypsäpakaste, vain sulatus

NOVA 3 • 2019

27


RAVINTORIKAS

proteiinipommi VALLOITTAA MAAILMAA TULEVAISUUDEN HERKUTTELIJAT KYSYVÄT: “EIKÖ MUNA OLE AINA OLLUT JUOTAVAA?”

1

KANANMUNASSA ON POTENTIAALIA

Kananmunan kulutus on noussut viimeiset 15 vuotta. Tällä hetkellä kananmunatuotteiden kulutus kasvaa eniten. Koko kulutuksesta 15 % syödään muuten kuin perinteisesti kananmunana. Ammattikeittiöissä jalosteita käytetään runsaimmin. Suomi on edelläkävijä kananmunan tuotekehityksessä. Kananmuna on luontaisesti gluteeniton, laktoositon ja runsasproteiininen ja nämä ovat myyntivaltteja niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kananmunalla on pienempi hiilijalanjälki kuin lihalla ja juustolla.

28

NOVA 3 • 2019


Kananmunan trendeistä kertoi Munax Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Liisa Savola.

TRENDI

2

MUNA PÄIVÄSSÄ TEKEE HYVÄÄ

Kananmuna sisältää vähän energiaa ja paljon ravintoaineita. Valkuainen on rasvaton proteiinin lähde, sen valkuaisainesisältö on maitotuotteiden ohella paras mahdollinen, kuten kivennäisainesisältökin. Munan rasvasta 2/3 on pehmeää rasvaa. Keltuainen sisältää paljon vitamiineja, kuten D-vitamiinia. Yhdestä munasta saa 60 % päivän B12-vitamiinitarpeesta. Muna sisältää myös muita terveysvaikutteisia bioaktiivisia yhdisteitä. Tutkimuksissa on saatu viitteitä kananmunan hyödyllisyydestä esimerkiksi dementian ehkäisyssä.

Kananmuna sisältää vähän energiaa ja paljon ravintoaineita

3

SALAATTIVALKUAISTA JA SMOOTHIETA

Jatkojalosteiden vahvuus on tasalaatuisuudessa ja helppokäyttöisyydessä. Esimerkiksi suojakaasun käyttö on lisääntynyt, mikä helpottaa tuotteiden säilytystä ja käsittelyä. Suosittuja jatkojalosteita ovat munamassat, joita löytyy kokomunasta, valkuaisesta ja keltuaisesta. Salaattivalkuainen, patukkana tai kuutioina, toimii mainiosti kasvisruoan osana. Nestemäinen valkuainen rikastuttaa aamiaispuuron ja vaahdotettua valkuaista voi käyttää egguccino-juomassa. Munaxvälipalasmoothiet ovat uusimpia innovaatioita. Jauheet ovat kehittyvä ja kasvava tuoteryhmä. Munavoi on kestosuosikki ja munakokkeliakin saa ravintolan omalla reseptillä.

4

ONNELLISISTA KANOISTA MAUKKAITA MUNIA

Suomessa on neljä virallista tuotantomuotoa. Luomutuotanto (noin 7 %) ja ulkokanatuotanto (2 %) kasvavat. Suurin osa tuotannosta, noin 60 % on pienryhmäkanaloita, joita kutsutaan myös virikekanaloiksi ja noin 32 % lattiakanaloita, kauppanimikkeeltään vapaan kanan kananmunia. Kaikilla kotimaisilla kanoilla on hyvät olosuhteet, vain hyvinvoiva kana munii kananmunia.

NOVA 3 • 2019

29


Herkulliset luksusdonitsit Nämä donitsit lumoavat suussasulavilla täytteillä ja herkullisilla koristeluilla. Herkkudonitsien maut ovat Poppin’ Purple, Cookie Lover ja Banana Split. Tuotteet ovat helppokäyttöisiä – vain sulatus ja esillelaitto, johon saat myös upeaa Donitsipysäkkimateriaalia meiltä. Yllätä asiakkaasi herkkudonitseilla! SBS Poppin’ Purple -donitsi: Vadelma-tuorejuustotäyte, pinnalla suussa poksahtelevaa karkkiraetta

SBS Cookie Lover -donitsi: Salty caramel -täytteinen donitsi, päällä pinkki kuorrute ja keksitaikinapaloja

SBS Banana Split -donitsi: Banaani- ja hasselpähkinätäyte, pinnalla vaahtokarkkeja

www.lantmannen-unibake.fi Lantmännen Unibake Finland

@lantmannenunibakefi


KEVEÄMMIN KOHTI KESÄÄ KASVISTA & VEGEÄ Gavrielides Foods on tuonut suomalaisiin keittiöihin jo yli 30 vuoden ajan välimerellisiä makuja. Palirria viininlehtikääryleet ja pavut tuovat runsautta kesän ruokailuun – unohtamatta juustoja. Tarjoile Royal paprikat, Filos oliivit ja artisokat sellaisenaan tai valmista herkullisia salsoja. Marinoidut oliivit ja kasvikset sekä erilaiset hummukset ja tahnat ovat Välimeren herkkujen parasta antia. Näistä herkuista kokoat selkeän ja näyttävän brunssipöydän, jossa raikkaat maut ja värit kohtaavat. Kesäiselle brunssille mukaan Filos reilut halloumi-viipaleet,

joista loihdit helposti halloumi-ranskikset dippailuun. Vinkki! Palirria viininlehtikääryleitä voi nauttia myös lämpöisenä – paista pannulla tai grillaa! Välimeren herkut vegemajoneesia kastikkeeksi tai lisukkeeksi. Lisää kaprista tuoreilla yrteillä. Silkkaa vegeä!

Yhteystiedot: tilaukset@egavrielides.fi Tuire Virkkula 044 087 0056 Elina Haljala 044 565 5649 Maria Gavrielides-Maksimow 040 5321 677 www.filos.fi

TUOTETIEDOT • • • • •

94831 Filos Kalamon-oliivi kivetön 3/1,5kg large 94878 Filos luomu Kalamata-oliivi kivetön 3,1/1,5kg 239164 Filos halloumi-juusto 750g 23497 Filos halloumi-juusto reilut viipaleet 750g 949970 Royal paahdettu punainen paprikasuikale 4,2/2,6kg

• • • •

111005 Välimeren herkut vegaaninen majoneesi 1kg 95904 Palirria riisitäytteinen viininlehtikääryle 2,1kg 95905 Palirria riisitäytteinen miniviininlehtikääryle 2kg 239118 Dodoni murufetajuusto 4kg vakuumi

NOVA 3 • 2019

31


HUIPPUTEKNOLOGIAA JA

paikallisuutta SATAMAITO ON YLI 100-VUOTIAS PAIKALLINEN MEIJERI, JONKA TEKNINEN OSAAMINEN ON OMAA LUOKKAANSA.

L

TEKSTI: RIITTA METTOMÄKI KUVAT: SATAMAITO

ähes kahdeksankymmentä vuotta Satamaito toimi nimellä Porin ympäristön osuusmeijeri, eli PYOM. Porissa toiminta oli alkanut jo vuonna 1903 kaupungin keskustan ulkopuolella Karjaranta-nimisessä paikassa, joen rantapenkalla laiduntaneiden lehmien vieressä. “PYOM-brändillä toimittiin vuoteen 1981 saakka, jolloin muut maakunnan pienet meijerit halusivat yhdistyä PYOM:iin. Yhdistymisen myötä meijerin nimeksi tuli ensin Satakunnan maito ja vuonna 1986 Satamaito”, kertoo Satamaidon kaupallinen johtaja Kari Karpale. Viime vuoden marraskuussa toiminta Porissa loppui, kun valmistus siirtyi naapurikaupunki Ulvilan puolelle uuteen ja moderniin meijeriin. Toimitilojen muutto ei ole ainut viime vuosien suuri muutos. “Ensimmäiset 100 vuotta harjoitimme perinteistä meijeritoimintaa, mutta noin 10 vuotta sitten toteutimme suuren teknisen muutoksen tuotantoon, kun aloimme tuottamaan laktoosittomia maitojuomia toisena meijerinä Suomessa. Keskisuurten meijereiden ryhmässä erotumme teknisesti taitavina käsittelemään maitoa hygieenisesti ja korkealaatuisesti”, Karpale kertoo.

Ammattilaisille Satamaito tarjoaa tukkujen kautta kaikki samat tuotteet kuin vähittäiskauppoihinkin, lisänä Novoboxjuomajakelijoihin soveltuvat 10 ja 20 litran maitopakkaukset. Laadukkaiden tuotteiden kehityksessä apuna on myös teknologia, jonka ansiosta tavallisen pastöroidun maidon ja iskukuumennetun UHT-maidon väliin on tullut pidempään säilyvä korkeapastöroitu eslmaito. Esl-lyhenne tulee sanoista Extended Shelf Life, eli vapaasti suomennettuna jatkettu hyllyikä. Esl-käsittely on normaalia pastörointia hieman voimakkaampi lämpökäsittely: siinä maito pastöroidaan +125 – +135 asteessa 0.5–2 sekunnin ajan. Pidempään säilyvien esl-maitojen säilyvyysaika valmistuspäivästä parasta ennen -päivään on Suomessa minimissään 16 päivää. Esl-osaaminen on Satamaidon vahva valtti. “Pidempään säilyvien esl-maitojen valmistuksen kapasiteetti myytiin nopeasti loppuun vanhassa Porin meijerissämme. Uudessa Ulvilan meijerissä olemme pystyneet nostamaan niiden tuotannon uudelle tasolle.”

Pidempi hyllyikä

Satamaidon tuotteita myydään tukkuliikkeiden kautta ympäri Suomen, vaikka pääasiallista markkina-aluetta paikallismeijerille on toki Satakunta. “Jokaisessa kylä- ja kaupunkikaupassa, yhteensä noin 130 vähittäiskauppapisteessä Satakunnassa on meidän tuotteemme myyn-

Tuotevalikoima Satamaidossa on haluttu pitää kapeana ja panostaa mieluummin tuotteiden korkeaan laatuun. Maitojen ja luomumaitojen lisäksi valikoimasta löytyvät kermat, piimät, ravintorasvat sekä laktoosittomat versiot kaikista tuoteryhmistä.

32

NOVA 3 • 2019

Tuttu paikallinen


AJASSA

Maidon kokonaiskulutus on Suomessa todella suurta.

NOVA 3 • 2019

33


nissä. Kuluttajilla on meihin läheinen tunneside. Kuuluu meistä sitten hyvää tai huonoa, siihen reagoidaan voimakkaasti ja aina ollaan vahvasti meidän puolella”, kiittelee Karpale. Paikallisuus on Satamaidolle luonteva ja tärkeä, jokapäiväisessä toiminnassa näkyvä arvo. “Olemme alueella merkittävä työllistäjä. Meijerin palkkalistoilla on 65 henkeä ja kaiken kaikkiaan meijerin piirissä työskentelee noin sata henkeä.” Satamaito on osuusmeijeri, jonka tarkoitus ei ole tehdä itselle voittoa, vaan tulouttaa kaikki meijerin toiminnan kustannusten kattamisen jälkeen jäävä tulo 150 omistajatilalle. Karpaleen mukaan meijeriteollisuudessa on meneillään positiivinen vire. Hämeen ammatti-instituutissa Hämeenlinnassa alalle kouluttautuu jatkuvasti uusia ammattilaisia. Satamaidon työntekijäkunta nuorentuu keski-iän ollessa nyt 35–40 vuoden paikkeilla. Mistään auringon laskun alasta ei siis voida puhua.

Maito pysyy, purkki vaihtuu Kasvimaidot ovat saaneet viime aikoina paljon keskustelua aikaan. Karpaleen mukaan niiden merkitys ei kuitenkaan ole

34

NOVA 3 • 2019

suuri ja esimerkiksi Ruotsissa myyntibuumi on jo tasaantunut. “Perusmaidon myynti on kyllä laskussa, mutta pidempään säilyvät esl-tuotteet korvaavat sitä, eli maito vain vaihtaa purkkia. Maidon kokonaiskulutus on Suomessa kuitenkin todella suurta: me pakkaamme vuo-

Maitotuotteita kannattaa käyttää päivittäin. Maidosta saa jodia, kalsiumia, B2- ja B12 vitamiineja ja proteiinia.

dessa 42 miljoonaa litraa, joka on kuutisen prosenttia koko Suomen maitomarkkinasta”, Karpale huomauttaa. Hänen mukaansa laskevat maidon kulutuslukemat eivät välttämättä kerro siitä, että kuluttajat olisivat lopettaneet maidon juomisen, vaan rinnalle päivittäiseen käyttöön on tullut muita juomia. Maidon käyttö pirstaloituu, mutta maitoa ei silti ole hylätty eikä kannatakaan: “Maitotuotteita kannattaa käyttää päivittäin. Kun juo päivässä maitoa 3-4 lasia, saa jodia, kalsiumia, B2- ja B12-vitamiineja ja proteiinia. Maito on todella hyvä palautusjuoma, vaikka salitreenin jälkeen.” Maito ei Karpaleen mukaan myöskään ole Suomessa vaikuttamassa merkittävästi ilmastonmuutoksen etenemiseen. “Maitotalous on Suomessa lähes omavaraista. Nurmirehut tuotetaan omilla pelloilla ja samoja peltoja käytetään vuosikausia. Rehupellot toimivat hiilinieluna, niiden käyttöön ei tarvitse kaataa metsää, vaan ne ovat olemassa oleva voimavara maaseudulla. Suomen kasvihuonekaasujen päästöistä maatalouden osuus on 11 prosenttia, josta maidontuotannon vieläkin vähemmän”, Karpale summaa. Lue lisää maidosta sivulta 18!


Herkullinen voi olla myös helppoa.

PARSAKAALIRIISI MN: 198951

Maukkaat STRAX Parsakaali- ja kukkakaaliriisit sopivat mainiosti erilaisten salaattien ja lämpimien ruokalajien lisukkeeksi. Lisää herkullisia tuotteita löydät osoitteesta salico.fi

Kätevää ja herkullista!

Salico – Ruokaa rakkaudella Salicon STRAX-tuotteisiin on käytetty vain raaka-aineiden parhaat osat. Tuoreet salaatit, vihannekset ja hedelmät toimitetaan valmiiksi pestyinä, esikäsiteltyinä ja paloiteltuina. Helppoa ja kätevää!

Salico Oy, Puutarhatie 26, 51900 Juva p. 015 321 450, salico.fi

KUKKAKAALIRIISI MN: 198952

NOVA 3 • 2019

35



VASTAUS

MITEN KASVIKSET SÄILYVÄT HYVÄLAATUISINA Herkkien kasvisten kuljetuksessa pitää olla erityisen huolellinen, jotta ne säilyvät hyvälaatuisina. Katkeamaton kylmäketju on onnistumisen A ja O. Miten Meira Novalla varmistetaan, että kasvikset pysyvät hyvälaatuisina asiakkaalle saakka?

tuote-eriä, koska niissäkin voi olla laadun kanssa ongelmia.

Tuotteiden laatu tarkistetaan aina, kun ne vastaanotetaan meillä. Tuotteet, jotka eivät vastaa laatuvaatimuksia, hylätään ja palautetaan takaisin toimittajalle. Laatua tarkkaillaan myös varastoinnin ja keräilyn aikana. Kaikki tuotteet varastoidaan ja niitä käsitellään optimaalisissa säilytysolosuhteissa. Hevi-tuotteiden kanssa työskentelevät perehdytetään tuotteiden oikeaoppiseen käsittelyyn. Hankinnassa tehtävillä tuotevalinnoilla pyritään varmistamaan, että tuote säilyy hyvänä asiakkaalle saakka. Voidaan esimerkiksi valita sellaisia tomaattilajikkeita, jotka säilyvät hyvälaatuisina pitkään. Myös me, hankinnan väki, käymme päivittäin varastossa katsomassa, että etenkin uutuustuotteet ovat sovitun mukaisia.

Mitä kannattaa huomioida keittiössä?

Miten satokausien vaihtelut näkyvät laadussa? Tyypillisesti kasvisten alkuperä vaihtuu kevään kuluessa Espanjasta Keski-Eurooppaan. Satokauden vaihtuminen saattaa tuoda haasteita, sillä esimerkiksi salaatissa satokauden alun erät voivat käyttäytyä eri tavalla tai olla laadultaan erilaisia kuin edellinen sato. Seuraammekin laatua erityisen tarkkaan uuden sadon alkaessa. Pyrimme välttämään satokauden viimeisiä

Katkeamaton kylmäketju on erittäin tärkeä, jotta tuotteet pysyvät hyvälaatuisina. Kasvisten säilyttämiseen oikeassa lämpötilassa kannattaa suhtautua yhtä huolella kuin lihan tai kalan säilyttämiseen. Kun tuotteet on otettu vastaan keittiössä, on ne vietävä välittömästi oikeaan säilytyslämpötilaan ja pidettävä siellä käyttöön tai tarjoiluun saakka. Tuotteet pitää tarkistaa aistinvaraisesti ennen käyttöä. On myös syytä tarkistaa, millaista käsittelyä tuote vaatii, pitääkö se esimerkiksi vielä pestä ennen käyttöä. Ruokalistaa suunniteltaessa kannattaa huomioida kasvisten sesongit ja hyödyntää tuotteita silloin, kun ne ovat parhaimmillaan. Kaudet hyödyntäen saa aina laadukkainta tuotetta hyvään hintaan. Vinkkejä satokausien hyödyntämiseen saa muun muassa Meira Novan kausikalentereista, jotka löytyvät nettisivuiltamme meiranova.fi/tuotteet/ tuotekuvastot-ja-kalenterit Jussi Kurri Hankintapäällikkö

Vas. Jussi Kurri, Jaakko Isoviita ja Jarkko Knuutinen

Nova vastaa Miksi? Miten? Milloin? Meira Novan asiantuntijat vastaavat asiakkaiden kysymyksiin.

Jaakko Isoviita Hankintapäällikkö Jarkko Knuutinen Hankintapäällikkö Meira Nova Oy

Ruokalistaa suunniteltaessa kannattaa huomioida kasvisten sesongit. NOVA 3 • 2019

37


38

NOVA 3 • 2019


SYÖMÄSSÄ

TURUN OSUUSKAUPPA INVESTOI NYT

hotelleihin TURUN OSUUSKAUPPA SATSAA PARHAILLAAN NELJÄÄN MITTAVAAN HOTELLIHANKKEESEEN, JOIHIN INVESTOIDAAN LÄHIVUOSINA NOIN SATA MILJOONAA EUROA. SAMALLA TURKUUN SAADAAN MONTA UUTTA RAVINTOLAA. TEKSTI: KRISTA KORPELA-KOSONEN KUVA: TIMO MÄKIPÄÄ

H

otelliasiakas haluaa yhä enemmän yksilöllistä ja omiin tarpeisiinsa sopivaa palvelua. Se haastaa hotelleja erilaistumaan, jotta moninaiset asiakastarpeet tulevat entistä paremmin kohdatuiksi. Näin taustoittaa matkailu- ja ravitsemiskaupasta vastaava toimialajohtaja Mikko Eskelinen Turun Osuuskaupan mittavia hotellihankkeita. Turun Osuuskaupalla on parhaillaan käynnissä Turun alueella useita hotellihankkeita, joihin investoidaan vuoteen 2020 mennessä kaikkiaan noin sata miljoonaa euroa. Tänä keväänä niistä ehtii valmiiksi kaksi, kun uudistettu Original Sokos Hotel Wiklund avautuu ja Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneen uudistustyö valmistuu.

NOVA 3 • 2019

39


Eskelisen mukaan Turun alueella on nyt vetovoimaa, joka rohkaisee mittaviin investointeihin. Matkailijat löytävät tiensä Turkuun etenkin kesäaikaan, jolloin kaupungissa on runsaasti tapahtumatarjontaa. Työn vuoksi Turkuun matkustetaan ympärivuotisesti. Kaupungissa on vahvaa teknologian, lääketieteen, biotalouden ja meriteollisuuden osaamista, joka tuo Turkuun sekä suomalaisia että kansainvälisiä työmatkailijoita. ”Turun Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemiskauppa täytti juuri 80 vuotta. Hotellit ovat aina olleet meille merkittävä toimiala. Haluamme tuoda neljällä käynnissä olevalla hotellihankkeellamme markkinoille uutta ja ennakkoluulotonta tarjontaa”, Eskelinen toteaa.

Urbaani keskustahotelli Maaliskuussa Turun kauppatorin viereen avautuva Original Sokos Hotel Wiklund asettuu osaksi Sokos Wiklundin monipuolista viihtymisen, syömisen ja shoppailun kokonaisuutta. Hotellissa hyödynnetään osittain samalla paikalla syksyllä sulkeutuneen Original Sokos Hotel City Börsin tiloja, jotka on täysin uudistettu. Kokonaan uusia hotellihuoneita on rakennettu 52, ja yhteensä hotellissa on 112 huonetta.

40

NOVA 3 • 2019

Rapido on salaatteihin ja burgereihin erikoistunut uusi ravintola.


”Original Sokos Hotel Wiklund on monipuolinen ja urbaani keskustahotelli, joka sopii laajalle asiakasryhmälle. Hotellin väreiltään ja tyyliltään rauhalliset huoneet ovat kuin levollinen syli keskustan sykkeestä, joka kuitenkin kaikkine palveluineen on heti siinä vieressä”, Eskelinen kuvailee. Original Sokos Hotel Wiklundin yhteyteen tulee viisi uutta ravintolaa, joista Coffee House ehti avautua jo viime vuoden puolella. Hotelliasiakkaiden vastaanottopalvelut sijoittuvat kahvilaan, joka toimii myös hotellin aularavintolana. Muut uudet ravintolat ovat italialaistyyppinen Trattoria, sosiaalisten kohtaamisten VENN sekä salaatteihin ja burgereihin erikoistunut Rapido. Yhdeksänteen kerrokseen nousee kattobaari Walo, jonka näkymät avautuvat kaupungin kattojen tasalle. Ympärivuotisesti palvelevaan kattobaariin tulee niin sisä- kuin ulkotilaa ja myös osittain katettua ja lämmitet-

tyä ulkotilaa. ”Katutasoa ylemmäs sijoittuvat ravintolat ovat maailmalla juuri nyt trendi”, Eskelinen sanoo.

1920-luvun tunnelmaa Lähes samanaikaisesti Wiklundin hotelli- ja ravintolakokonaisuuden kanssa ehtii valmiiksi perinteikkään Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneen uudistus. Yksilöllinen boutiquehotelli on uudistettu vanhaa kunnioittaen, sillä suojeltu rakennus on peräisin 1920-luvulta. Eskelisen mukaan hotellin sisutus ammentaa inspiraatiota 1920-luvun pirskahtelevasta tunnelmasta, jota kuvaa hyvin aikakauden suosikkitanssi charleston. Hotellin uutena ravintolana aloittaa liikeidealtaan uniikki Gunnar Eatery & Bar, jossa yhdistyvät sosiaalinen syöminen ja paikalliset raaka-aineet. ”Gunnar on mukava, rentojen kohtaamisten paikka, jossa kunnioitetaan laadukkaita raaka-aineita sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Kehitystyössä on ollut mukana asiakasomistajistamme valikoidut Gunnarin Kummit.”

Kasvava Kupittaa saa uuden hotellin Turun Osuuskaupan kolmas käynnissä oleva hotellihanke sijoittuu Kupittaan alueelle, joka on Turussa voimakkaasti kasvava ja kehittyvä tieteen, teknologian ja liike-elämän keskittymä. Alueella sijaitsee muun muassa tiede- ja teknologiakeskus Turku Science Park, Turun ammattikorkeakoulun ja Turun yliopistollisen keskussairaalan toimintoja sekä useita suuria toimistorakennuksia. ”Turun Osuuskauppa on ensimmäinen hotellitoimija Kupittaan alueella. Avaamme 196 huoneen hotellin Kupittaan rautatieaseman yhteyteen keväällä 2020. Hotellin ravintolaksi tulee Bistro Elli”, Eskelinen kertoo.

Katutasoa ylemmäs sijoittuvat ravintolat ovat maailmalla juuri nyt trendi. NOVA 3 • 2019

41


Turun keskustassa Aurajoen rannalla sijaitsevaan Radisson Blu Marina Palaceen on suunnitteilla 124 huoneen laajennus, joka valmistuu arviolta 1,5 vuoden kuluttua. Hotelli on etenkin ulkomaisten matkailijoiden suosiossa. ”Marina Palacen asiakkaista noin 50 prosenttia tulee ulkomailta, kun taas Sokos Hotelleissa heidän osuuteensa on noin 10 prosenttia. Sokos Hotels on kotimainen brändi, kun taas Radisson Blu tunnetaan kansainvälisesti”, Eskelinen tarkentaa.

kiksi Turun keskiaikaiset markkinat, Ruisrock, Down By The Laituri -musiikkifestivaali sekä ruokakulttuuriin keskittyvä Turku Food & Wine Festival. ”Turku on mielenkiintoinen ravintolakaupunki, jonne on muodostunut ravintolamatkailuakin. Monet matkailijat valitsevat jo etukäteen esimerkiksi blogien, sosiaalisen median ja muiden suositusten perusteella, missä ravintoloissa he aikovat käydä. Ruoka kruunaa matkustuskokemuksen.” Ruoasta nauttivia matkailijoita ravintoloissa Eskelisen mukaan puhuttelevat: aitous, paikalliset raaka-aineet, kiva sijainti ja viihtyisä miljöö sekä hyvä palvelu. ”Kilpailussa pärjää, kun pystyy tarjoamaan asiakkaalle onnistuneen ravintolaelämyksen. Asiakas odottaa ennen kaikkea yksilöllistä palvelukokemusta.” Lähimatkailu on nousussa oleva trendi, jonka Eskelinen uskoo pian näkyvän entistä enemmän Turussakin. Pääkaupunkiseudulla staycation on ollut jo muutaman vuoden yleistyvä ilmiö. Aina ei tarvitse matkustaa kauas, vaan vuorokauden, parin mittainen hotelliloma vietetäänkin omassa kotikaupungissa. ”Halutaan pieniä irtiottoja arjesta”, Eskelinen tiivistää.

Turku on mielenkiintoinen ravintolakaupunki.

Tapahtumat ja ravintolat kiinnostavat Eskelisen mukaan matkailu on tällä hetkellä hyvin kehittyvä toimiala, jonka kasvunäkymät ovat positiiviset. Suomen ja muiden Pohjoismaiden imago houkuttelevana matkailukohteena on entisestään vahvistunut. ”Suomeen saapuva kansainvälinen matkailija tutustuu usein ensimmäiseksi pääkaupunkiseutuun, mutta heti sen jälkeen osansa saavat myös kakkoskaupungit eli Turku ja Tampere.” Eskelinen kertoo, että suomalaisille vapaa-ajan matkustajille Turku on ennen kaikkea kesäkaupunki. Heinäkuussa hotellit ovat täynnä. Suosittuja vuosittaisia kesätapahtumia ovat esimer-

Mikko Eskelinen Toimialajohtaja, Turun Osuuskauppa

”Minulle kertyy vuosittain noin sata matkapäivää työssä ja lomalla. Hyödynnän majoituspalveluita laidasta laitaan: hostelleista premium-hotelleihin. Paikan pitää olla inspiroiva ja puhutteleva. Tasainen harmaus ei innosta, sillä visuaalisuus on minulle tärkeää. Arvostan mahdollisuutta hyvään yöuneen ja rauhalliseen nukkumiseen. Jos tämä ei toteudu, hotelli ei lunasta odotuksia. Hotellin aamiaiselle kaipaan rahkaa, luomujogurttia ja tuoreita marjoja. Itse tehty granola tai mysli on plussaa. Tummapaahtoisen aamukahvini juon kupin sijaan mieluiten mukista, sillä siitä tulee kotoisa fiilis.”

Asiakas odottaa ennen kaikkea yksilöllistä palvelua. 42

NOVA 3 • 2019



WOW YLELLISTÄ & NÄY TTÄVÄ Ä

EVOLIN® PÖY TÄLIINARULL A, DUNICEL® POIKKILIINA JA DUNILIN® L AUTASLIINA


WALEWSKA

RUOKATARINA

– ELEGANTTIA TYYLIKKYYTTÄ

KUHAA WALEWSKA ON HIENOSTUNUT KALAGRATIINI, JOKA SUOMESSA VALMISTETAAN KUHASTA JA JOHON KUULUU KAUNIS PERUNASOSEREUNUS. MUTTA ALKUPERÄINEN WALEWSKA ONKIN JOTAKIN MUUTA KUIN KUHAA JA PERUNAA. JA KENEN MUKAAN TYYLIKÄS RUOKA ONKAAN NIMETTY?

P

uolalainen kreivitär Maria Walewska oli varmasti melkoinen kaunotar. Ainakin hän hurmasi useamman miehen. Hän oli kahdesti kreivin kanssa naimisissa ja hänet tunnettiin myös Napoleonin rakastajattarena. Kaiken tämän Maria ennätti lyhyen elämänsä aikana. Hän nimittäin menehtyi 31-vuotiaana. Marian elämän tärkein käännekohta oli Napoleonin tapaaminen vuonna 1806 Puolassa. Maria teki mieheen niin valtavan vaikutuksen, että Napoleon vaati saada tavata jo naimisissa olleen kreivittären uudestaan. Suhde kehittyi nopeasti ja Maria seurasi Napoleonia vuonna 1809 ensin Wieniin ja sieltä Pariisiin. Vaikka pariskunnalle syntyi yhteinen poika, he eivät päätyneet naimisiin, sillä poliittisista syistä Napoleon nai Itävallan keisarin tyttären Marie Louisen.

Suhteen päättymisen jälkeen Maria erosi miehestään kreivi Walewskasta, meni naimisiin kreivi d’Oranon kanssa ja muutti Liègeen. Marian uskomattomasta elämästä on tehty myös elokuva. Conquest-nimisessä 1930-luvulla tehdyssä elokuvassa Mariaa esittää itse Greta Garbo.

Useampi Walewska-vaihtoehto Ja miten tämä kaikki liittyy ruokaan? Sitä ei tarina kerro. Useampi lähde on sitä mieltä, että Walewska-niminen kalaruoka on saanut nimensä juuri kauniin Marian mukaan. Mutta varmoja siitä ei olla. On myös mahdollista, että ruoka olisi saanut nimensä Marian ja Napoleonin yhteisen pojan vaimon mukaan. Poika työskenteli aikuisena Ranskan lähettiläänä Lontoossa. On

myös väläytetty mahdollisuutta, että ruokalajin nimi tulisi toiselta kreivitär Walewskalta, joka oli firenzeläisen markiisin tytär.

Merianturaa ja ostereita Varmaa on kuitenkin se, että alkuperäinen Walewska valmistettiin merianturasta eikä kuhasta. Ruokalajiin on kuulunut myös langustin mätiä ja pyrstöjä, tryffeleitä, simpukoita ja ostereita. Hienostuneen merianturan ympärille ei alun perin pursotettu myöskään perunamuhennosta. Lähteiden mukaan perunamuhennos Walewskassa on ruotsalaisten ruokalajiin jättämä muisto. Ruotsissa myös meriantura vaihdetiin kuhaan. KUVA: HÄTÄLÄ OY

KUVA: HÄTÄLÄ OY

Kuha Walewska Kuhaa, perunoita, valkoviiniä, herkkusienä, katkaravunpyrstöjä – näistä aineksista herkkuruoka syntyy. Ruokajuomaksi sopii valkoviini.

NOVA 3 • 2019

45


JEPO-PERUNA

Vastuullinen valinta KOTIMAINEN PERUNA ON

Laadukas ja ekologinen VASTUULLISUUS on osa JEPOn toimintakulttuuria ja aitoja tekoja, joilla huolehdimme kestävistä toimintatavoista kokonaisvaltaisesti läpi koko tuotantoketjumme. Vastuullisuutemme ulottuu ympäristöstä, tuotteiden laadusta ja turvallisuudesta, sidosryhmistä ja yrityksen taloudellisesta vastuusta huolehtimiseen. Kaikilla JEPOn tuotantolaitoksilla on elintarviketurvallisuuden ISO 22000 laatusertifikaatti.

edelläkävijöitä elintarvikealan kiertotalouden ja kestävän ruokajärjestelmän edistämisessä: Huolehdimme valmistusprosessissa syntyvien sivutuotteiden hyötykäytöstä siten, että kuorijätettä hyödynnetään eläintenrehun lisäksi biokaasun valmistuksessa, jota sitten tehtaamme Jepualla käyttää yhtenä energialähteenä.

EKOLOGISUUS – Kotimainen peruna on

osa suomalaisten ruokavaliota, jonka kulutusta voisimme kuitenkin lisätä sen hyvän ravintoarvon, edullisuuden ja monipuolisuuden vuoksi. Peruna on osa ravitsemussuositusten mukaista lautasmallia, jonka tavoitteena on ohjata kuluttajia monipuolisiin, kestäviin ja terveyttä edistäviin ruokavalintoihin.

ympäristöystävällinen ja suositeltava raakaaine sen vähäisten ilmastovaikutusten vuoksi. JEPOlla kiinnitämme erityistä huomiota, että raaka-aineiden hankinnassa, valmistuksessa ja jakelussa aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet. Olemme lisäksi

TERVEELLISYYS – Peruna on perinteinen

Jäljitettävyys

Pensalantie 120 | 66850 Jepua | (06) 789 8700 | info@jepo.fi | www.jepo.fi

L A ADUN

I Studio PAP

LIJ E J L VI •

OD O K Ä E

Olemme Facebookissa

U

TA

Kaikki tuotteet www.jepo.fi

Käy nettisivuillamme www.jepo.fi ja syötä kohtaan – Hae viljelijä – tuotepakkauksesta löytyvä viljelijäkoodi. JEPO-peruna on jäljitettävissä tilalle ja peltolohkolle asti.

S OP IM

JEPO on suomalaisten viljelijöiden omistama yritys. Tärkeä asia toiminnan kehittämiselle ja laadun takeena ovat pitkäaikaiset ja luotettavat sopimusviljelijät. LJELIJÄT SVI


SNELLMAN DRY AGED – PARASTA PIHVILIHAA! Kaikki alkaa kunnon lihasta. Snellmanin Dry aged -tuotteet valmistetaan vain parhaasta, tarkkaan valikoidusta 100% suomalaisesta naudanlihasta perhetiloiltamme. Kokenut lihanleikkaaja Heikki ja tuotekehittäjäkokki Kim ovat vastuussa Dry aged -lihamme laadusta. Ainoastaan kolme prosenttia naudoistamme täyttää Dry aged -tuotteille määrittelemämme rasvaluokkaja painovaatimukset.

Parhaan mehukkuuden, mureuden ja maun saavuttamiseksi olemme tehneet lihalle 21 päivän dry aged -kuivatuksen ja -mureutuksen. Kuivariiputuksessa lihan maku tiivistyy ja sen paino laskee hieman. Naudan entrecôte eli välikyljys on naudan ulkofileen jatkeesta eli ruhon etupäästä leikattua runsasrasvaista lihaa. Monien mielestä pihvien aatelia. Keittiössä tämä paras pihviliha vaatii enää kuuman pannun ja nopean kypsennyksen molemmin puolin.

Yhteystiedot: Snellman Pro Oy Puh. (09) 7749 5744 www.snellmanpro.fi

TUOTETIEDOT • 17580

Snellman Dry aged entrecôte n. 4 kg

NOVA 3 • 2019

47


an m l h a Aki W lee s u o si t t e

Kevennä vyötäröäsi, älä kukkaro asi!

Kevyttä, helppoa ja edullista Litrahinta noin 15 senttiä. Vain 13 kcal/dl! Tuoppi Kotikaljauutteesta saat vaivattomasti maukasta ja vähäkalorista juomaa arkeen ja juhlaan. Yhdestä pakkauksesta tulee 18 litraa valmista kotikaljaa, eli litrahinnaksi jää noin 15 senttiä.

www.laihianmallas.fi www.facebook.com/laihianmallas

Kotikaljauute, ME (12 kpl) MN 79010

Tilaa tukusta tai ota yhteyttä:

Kotikaljauute, 1 litra MN 169077

Pauli Karttunen / 040 726 8510, pauli.karttunen@kymppi.laihianmallas.fi


FASTFOOD & CAFÉ & RAVINTOLA 2019 6–7. maaliskuuta Nähdään HKScanin osastolla 3h33!

IDEOITA MAUKKAASEEN PÄÄSIÄISEEN! Pääsiäisestä on tullut vuoden toiseksi suurin ruokajuhla heti joulun jälkeen. Juhlapöydän itseoikeutettu tähti on maukas ja murea karitsa, jonka voi valmistaa nopeasti ja vaivattomasti myös jauhelihasta. Karitsan ohella pääsiäispöytään katetaan Kariniemen® kananpoikaa sekä HK Maakarit®

makkaroita asiaan kuuluvine lisukkeineen. Tutustu keittiömestareidemme kehittämiin resepteihin ja löydä oma suosikkisi!

Yhteystiedot: HKScan Finland Oy Asiakaspalvelu 010 570 130 www.hkscanpro.fi www.hk.fi www.kariniemen.fi www.hkscan.com

Varmistaaksesi tuotteiden saatavuuden, annathan tilauksesi 15.3 mennessä!

TUOTETIEDOT • 2545 Kariniemen Kananpojan Ohutfilee, miedosti suolattu, n. 150 g, n. 2 kg/vuoka L, G • 7921 Kariniemen Kananpojan fileesuikale, hunajamarinoitu, 3 kg/vac. L, G • 1056715 Tamminen Luomu Karitsan jauheliha, pakaste, 4 x 2 kg/ltk

• 1006009 HKScan Pro Lammaspyörykkä, paistovalmis, pakaste, n. 25 g, 5 kg/ltk L • 5564 HK Maakarit® Vottosen vihellys, n. 70 g, n. 2 kg/vuoka L, G • HK Maakarit® Serkon Tulisuudelma, n. 100 g, n. 2 kg/vuoka L, G

NOVA 3 • 2019

49


Pyöryköiden täydeltä makua

UUTUUS

Juures-voipapupyörykkä 4,5 kg Proteiinipitoinen, perinteisistä kasviksista valmistettu miedonmakuinen pyörykkä, joka täyttää Sydänmerkki-kriteerit. Vegaaninen. M 105743


TUOTE

Matcha VÄRITTÄÄ KEVÄÄN HERKUT VIHREIKSI TEKSTI: TAIJA OKSANEN

MATCHA-TEE SISÄLTÄÄ TERVEYSVAIKUTTEISIA YHDISTEITÄ.

M

atcha valmistetaan tencha-teestä. Pensaat suojataan auringolta useita viikkoja ennen poimintaa, jolloin lehtiin muodostuu enemmän lehtivihreää ja L-teaniini-aminohappoa, mikä tekee teestä miedompaa ja makeampaa, kuin tavallinen tee olisi jauhettuna. Kuivatut lehdet jauhetaan kivimyllyllä. Ennen 1200-luvulla yleistynyttä haudutettavaa teetä, teetä valmistettiin Kiinassa jauhamalla teelehdet ja vispaamalla jauhe veteen. Kiinalaisten tapa kulki ja juurtui Japaniin ja vispatun teen, matchan, nauttiminen kasvoi ajan myötä japanilaiseksi teerituaaliksi. Niin ruohomaiseksi, kitkeräksi, maanläheiseksi, pehmeäksi kuin makeaksikin kuvaillun keittomaisen matchan maku saattaa vaatia totuttelua. Matchalla on kaksi perinteistä muotoa, ohut ja paksu tee. Ohut tee, usucha, valmis-

tetaan kaatamalla kuuma vesi teen päälle ja sekoittamalla bambuvispilällä. Pinnalle vispataan teevaahtoa. Paksu tee, koicha, valmistetaan hieromalla tee pienen vesimäärän kanssa tasaiseksi ja siihen lisätään vettä, kunnes juomasta tulee jogurtin paksuista. Veden tulee olla noin 80-asteista, liian kuuma vesi tekee teestä kitkerää. Koichan edellä tarjotaan perinteisesti leivosmaisia makeisia, usuchan edellä kuivempia ja pienempiä makeisia.

Kevään väriä juomiin ja jälkiruokiin Machajauhe värjää juomat ja jälkiruoat näyttävästi vihreällä, kevään värillä. Moderni, vaaleanvihreä macha latte syntyy veteen sekoitetusta matchasta ja maitovaahdosta. Jauhe sopii hyvin jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Esimerkiksi keksit, minihampurilaiset, jäätelö ja pehmis ovat näyttäviä matchalla maustettuina ja värjättyinä. Smoothien ja jogurtin sekaan jauhe sopii myös mainiosti. Käyttökohteissa on vain mielikuvitus rajana.

Jauhe kannattaa ripotella siivilän läpi, sillä se paakkuuntuu helposti.

Virkeyttä ja terveyttä Matchan kerrotaan yhtä aikaa rentouttavan ja piristävän. Matcha sisältää kofeiinia, L-teaniinia ja ECGC-katekiinia. Amonihappo L-teaniini ja ECGC-katekiini hidastavat kofeiinin imeytymistä pitäen yllä tasaista vireystilaa. Tutkimuksissa yhdisteiden on todettu vaikuttavan mielialaan ja kognitiiviseen suorituskykyyn. Koska matcha-teetä nautittaessa teelehdet juodaan kokonaan, saa matchasta enemmän, vähintään kolminkertaisesti, terveysvaikutteisia yhdisteitä verrattuna tavalliseen haudutettuun vihreään teehen. Vihreän teen terveysvaikutuksia on tutkittu paljon, se muun muassa alentaa verenpainetta, ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja, suojaa muistisairauksilta, laskee verensokeria ja siitä saattaa olla tukea painonhallinnassa.

NOVA 3 • 2019

51



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.