2 minute read

PÄÄKIRJOITUS

Next Article
PÄIVÄ JOHTAJANA

PÄIVÄ JOHTAJANA

TASA-ARVOISEN TYÖELÄMÄN SIETÄMÄTÖN RASKAUS

Hain Suomen Nuorkauppakamareiden kansalliseksi varapuheenjohtajaksi vuodelle 2021 ollessani viimeisilläni raskaana. Olipa kampanjasloganinikin ”meissä kaikissa asuu pieni johtaja”. Totta monin tavoin. En päässyt osallistumaan valintani jälkeiseen Johtajuusakatemiaan, koska tuo sisälläni kasvanut huomisen johtaja päätti syntyä juuri johtisviikonloppuna. Minun olisi pitänyt siellä kouluttaa aluekoordinaattorit sekä aluekehityspäälliköt virkojensa sisältöön vuotta 2021 ajatellen. Kaikki kuitenkin järjestyi - ennakoimalla, hyvällä yhteistyöasenteella ja viimeisimmillä työkaluilla. Muistelen tuota elämäni ikimuistoisinta johtajuusakatemiaa – johon en siis koskaan päässyt – erityisellä lämmöllä. Miksi? Koska juuri tämä tarina kertoo kaiken olennaisen siitä, miksi nuorkauppakamaria tarvitaan. Miksi meidän tulee olla olemassa ja tuoda näkyväksi osittain vielä erittäinkin jähmettyneille ja syvällä alitajunnassamme eläville työelämän lainalaisuuksille, että kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Kuka tahansa ansaitsee mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä täyteen potentiaaliinsa. Ja toisaalta myös epäonnistua ja oppia turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa tuomitsemisesta. Ja kaikki tämä riippumatta sukupuolesta, perhestatuksesta, iästä, kulttuuritaustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta, lempikirjasta tai mistä vaan. Palasin työelämään suoraan äitiysloman ja vanhempainvapaan jälkeen.

Advertisement

Täytyy myöntää, että edes Suomessa naisena ja äitinä ei valitettavasti ole itsestäänselvyys, että pystyn toimimaan työelämässä vaativissa asiantuntijajohtamisen tehtävissä Nitrossa, yhdessä maan suurimmista mainostoimistoista, ja sen lisäksi hoidan korkeinta kansainvälisen tason edustamista vaativaa luottamustehtävää Suomen Nuorkauppakamareissa. Juuri tehdyn kansainvälisen tutkimuksen Gender Equality and Maternal Burnout: A 40-Country Study (Roskam et al.) mukaan äidit ovat uupuneimpia maissa, joissa sukupuolten välinen tasa-arvo on korkeimmalla tasolla. Eli maissa, joissa naisilla on samat oikeudet kuin miehillä – myös Suomessa – on heillä kuitenkin yhteiskuntamme tiedostamattomiin rakenteisiin liittyviä ylimääräisiä vastuita, joita miehillä ei ole. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että perheestä on löytynyt yllinkyllin apua niin kotitöihin kuin jc-vauvailuunkin, jotta minä voin harrastaa. Kiitos siitä <3 Lähdin hakemaan kansalliseksi puheenjohtajaksi, koska haluan tuoda näkyväksi erilaisia vaihtoehtoja naisille ja koko yhteiskunnalle – rohkaista naisia hakeutumaan vastuupositioihin perhetilanteesta riippumatta, heidän niin itse halutessaan. Nuorkauppakamarissa johtajana kehittymisen ja vastuullisen yhteiskunnallisen muutoksen luomisen mahdollisuudet kuuluvat kaikille.

Kutsun kaikki nuorkauppakamarilaiset perheineen mukaan Kuopiossa järjestettävään kansalliseen vaalikokoukseen Viestinnän vastaiskuun, johon on tulossa upea upea upea lastenohjelma ja lapsille myös oma lehti! Lue lisää s. 27. Perheystävällisyyttä kehittääksemme haastan myös meidät kaikki miettimään uutta sanaa korvaamaan termin ”seuralainen”, joka on koettu jokseenkin sukupuolittuneena ja muutoinkin ehkä vääränlaisia mielikuvia herättävänä. Itse en ole parempaa termiä vielä keksinyt, mutta ehkä joukkoälymme sen nyt keksii.

Tässä numerossa käsitellään eri näkökulmia vastuulliseen bisnekseen ja johtajuuteen. Erityisesti suosittelen tutustumaan ammatillisiin itsemurhaajiin (8), vastuullisuuteen ydinliiketoimintana (16) sekä Viron entisen pääministerin Taavi Rõivaksen (20) ja Urheiluliiton puheenjohtajan Sami Itanin (22) haastatteluihin vastuullisuudesta. Antoisia lukuhetkiä!

MARI MÄNNISTÖ

KANSALLINEN PUHEENJOHTAJA 2022 SUOMEN NUORKAUPPAKAMARIT

This article is from: