1 minute read
KUNTAYHTEISTYÖ
KETKÄ?
Tiina Hämäläinen (s. 1985) Elinvoimajohtaja, Pöytyän kunta asuu Säkylässä Pyhäjärviseudun NKK Hanna Nieminen (s.1981) Liiketoimintajohtaja, Säkylän kunta Kotoisin Pöytyältä, asuu Turussa Auranmaan NKK
Advertisement
Anna-Mari Alkio (s.1983) Kehitysjohtaja, Auran kunta Kotoisin Pöytyältä, asuu Aurassa Auranmaan NKK
Riikka Peippo
Elinvoimajohtaja, Huittisten kaupunki Asuu Pöytyällä Auranmaan NKK, senaattori #76240
KUNTAKENTTÄ KEHITTYY KAMARIOTTEIN
– rohkeasti ja ennakkoluulottomasti
Mitä yhteistä on Auran kehitysjohtajalla, Huittisten elinvoimajohtajalla, Pöytyän elinvoimajohtajalla ja Säkylän liiketoimintajohtajalla? He kaikki tekevät työtään rohkeasti, virheitä pelkäämättä; niin kuin heille on kamariharrastuksen parissa opetettu.
TEKSTI: TIINA HÄMÄLÄINEN
Elinkeinojen ja elinvoiman kehittäminen huomattiin joitakin vuosia sitten tärkeäksi kuntakentällä. Enää pelkkä ”hyvä paikka elää ja yrittää” ei riitä, vaan jokaisen paikkakunnan on löydettävä vahvuutensa uudella tavalla. On erottauduttava muista. Viime vuosina tämän tiimoilta onkin useisiin kuntiin palkattu kehittäjiä tätä työtä tekemään. – Maaseutukunnat eivät kisaa niinkään keskenään, vaan yhdessä kaupungistumista vastaan, Pöytyän elinvoimajohtaja Tiina Hämäläinen pohtii.
Koska tittelit ja virat ovat kuntakehittämisen puolella melko uusia, on myös työkenttä tuntematon. Mitä kuntakehittäjä tekee? – Kaikkea markkinoinnista yritystonttien myymiseen ja yrittäjien yritystukien hakemiseen, Auran kehitysjohtaja AnnaMari Alkio toteaa. – Tässä ammatissa ei kahta samanlaista päivää ole ja siksi se sopii täydellisesti esimerkiksi minulle, hän jatkaa.
Julkinen sektori koetaan usein jäykäksi ja byrokraattiseksi työympäristöksi. Ja joskus se sitä onkin. Tilaa kuitenkin riittää kehitykselle, uusille ajatuksille ja rohkeille kokeiluille. – Kunta on ketterä ympäristö uusille ideoille ja erottautua halutaan, Säkylän liiketoimintajohtaja Hanna Nieminen kertoo. – Ja siksi kamaritaustaiset kehittäjät ovat oikein tervetulleita tälle kentälle! Huittisten elinvoimajohtaja Riikka Peippo jatkaa.
Nelikko kehittää tällä hetkellä neljää naapurikuntaa niin ammatillisin kuin kamaristakin opituin ottein; rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.
Kunnat ovat paitsi mielenkiintoinen uravalinta nuorkauppakamarilaisille, myös loistava yhteistyökumppani. Jokainen nuorkauppakamari toimii jossakin kunnassa tai kaupungissa. Jokaisen kunnan tai kaupungin tavoitteena on olla elinvoimainen ja vetovoimainen. Mikä siis olisikaan sen parempaa yhteistyötä kuin yhteistyö kamareiden ja kuntien välillä? Kun päämäärä on sama ja tavoite tarpeeksi korkealla, on hankala hävitä.
Nuorkauppakamarilaiset ovat johtajuuden kehittäjiä. Työelämän tulevaisuuden johtajia. Usein työelämästä ja johtajuudesta puhuttaessa viitataan yksityiseen sektoriin, mutta kehittäjiä ja rautaisia ammattilaisia kaivataan muuallakin. Julkinen sektori on suurten muutosten äärellä ja kehittyy nopeaa vauhtia. Rohkeita johtajia tarvitaan ja kehittäjille on paikkoja tarjolla – kuntakentälläkin.