1 minute read

VIERASKYNÄ

Next Article
PÄIVÄ JOHTAJANA

PÄIVÄ JOHTAJANA

MITÄ ON MENESTYMINEN JA MITÄ SE VAATII?

Kouluikäisenä olin vakuuttunut, että meillä kaikilla on palo jotain tiettyä asiaa kohtaan. Minulle se tuli luonnollisesti urheilun ja jalkapallon muodossa. Vanhempana olen alkanut ymmärtää, ettei se ehkä olekaan aina niin selkeää kaikille. Nuorina ja ymmärtämättöminä palon ja intohimon löytäminen saattaa joskus olla hankalaa.

Advertisement

Luin äskettäin mielenkiintoisen ketjun Nathan Baugh’n Twitter-tilillä. Baughn käytti tunteja tutkien, miksi vain 0,2 % kaikista maailman urheilijoista ovat ammattiurheilijoita. Vaikka esimerkki on urheilijoisa, uskon vakaasti, että menestymisessä millä tahansa alalla, pelataan samoilla lainalaisuuksilla.

Baugh’n esiin tuomat asia ovat niitä, joita itsekin pidän tärkeinä. Tärkeimmät havainnot menestymisestä:

1. Lahjakkuus.

Sitä voi olla monenlaista, mutta se ei ikinä tule yksin riittämään. Menestys vaatii lahjakkuuden ja taidon kehittämisen kombinaatiota. Painotan erityisesti taidon kehittämistä. Muuan Usain Bolt totesi: ”Lahjakkuus sinulla voi olla jo syntyessä, mutta taito mitä tahansa asiaa kohtaan kehittyy vain loputtomien toistojen ja tuntien työllä”

2. Pelkästään hölmö rehkiminen ei tietenkään myös riitä.

Tarvitaan tehokkuutta. Baughn käytti Leo Messiä esimerkkinä. Leo kävelee 83 % jalkapallo-ottelusta. Loput 17 % tekevät hänestä maailman parhaan pelaajan. Salaisuus piilee siinä, millaisia peli- tai vaikka yhtiökavereita, perhettä tai muita tukijoukkoja sinulta löytyy.

3. Rentous.

Tämän täytyy olla minun lempi-prinsiippini näin laiskana maalivahtina. En tiedä, onko tälle tutkittua taustaa, mutta takaan, että tämä pitää paikkaansa. Lätkätermein: jos puristaa mailaa liikaa, ei yleensä hyvää tapahdu. Tärkeintä on nauttia siitä mitä tekee, huonoista ja hyvistä päivistä. Niitä on meillä kaikilla, ja ne kuuluvat menestymiseen.

Baugh’n tutkimat asiat kuulostavat ja ehkä ovatkin osin kliseitä. Mutta se ei poista sitä faktaa, että ne toimivat. Elämänarvot, kuten kiitollisuus, nöyryys ja suhteellisuudentaju, eivät ikinä ole haitaksi.

Valitettavasti maailma on tällä(kin) hetkellä surullisessa tilanteessa. Se, että voimme unelmoida, yrittää ja elää vapaasti, ei ole itsestäänselvyys. Muistakaa, että sairaan, tai edes lihasvamman saaneen, futispelaajan ainoa toive on olla terve. Mikään muu ei ole tärkeämpää, ei edes menestyminen.

Muistakaa siis ennen kaikkea rentoutua, kunnioittakaa toisianne, ja ennen kaikki nauttikaa elämästä, eikä mitään kannata ottaa liian vakavasti.

LUKAS HRADECKY

KIRJOITTAJA ON VUODEN NUORI MENESTYJÄ 2022 –KILPAILUN SUOJELIJA.

MITÄ: Vuoden Nuori Menestyjä – JCI TOYP 2022 kilpailu, jossa etsitään menestyneitä 18-40- vuotiaita suomalaisia uuden sukupolven esikuvia viidessä eri kilpailukategoriassa. MISSÄ: Ilmoittautumiset ja lisätiedot www.nuorimenestyja.fi MILLOIN: Kisa-aika 22.4. – 31.5.2022

This article is from: