3 minute read
MIHIN NUORKAUPPAKAMARIA TARVITAAN?
Tämän vuoden teemana on vaikuttava toiminta.
Me nuorkauppakamarilaiset olemme rohkeita huomisen johtajia, jotka aktiivisesti luovat vastuullista muutosta yrityksiin ja yhteiskuntaan.
Advertisement
muiden toimijoiden kanssa. Muutos syntyy vasta tekojen kautta. Yksin emme maailmaa pelasta, mutta yhdessä muiden kanssa pystymme edistää omia tavoitteitamme. Vaikuttamista tapahtuu monella eri tasolla. Vaikuttavilla projekteilla puututaan juurisyihin, herätetään keskustelua ja lisätään tietoisuutta eri teemoista. Kansalliset kilpailut ja projektit ovat hyviä työkaluja juuri näihin teemoihin.
Kehittämällä jäsenistömme johtamistaitoja itsensä johtamisesta muiden johtamiseen varmistamme osaltamme, että työelämä kehittyy terveempään ja turvallisempaan suuntaan. Nuorkauppakamari on kasvualusta, joka tarjoaa tasa-arvoisen mahdollisuuden osallistua ja harrastaa, riippumatta taustoista tai koulutuksesta. Mitä enemmän kohtaamme erilaisia ihmisiä, myös muualta kuin omasta kamarista tai maasta, sitä enemmän kasvaa myös ymmärryksemme erilaisuutta kohtaan.
Alkuvuodesta julkaistiin Sitran megatrendit 2023. Ne nostavat esiin ilmiöitä, jotka haastavat ympäröivää yhteiskuntaa. Megatrendejä ovat luonnon kantokyvyn mureneminen, hyvinvoinnin kasvavat haasteet, koveneva kilpailu demokratiasta, digivallan kilpailun kiihtyminen ja talouden perustan rakoilu. Melkoisia haasteita, vai mitä? Voidaanko nuorkauppakamaritoiminnalla edes vaikuttaa näin isoihin kokonaisuuksiin?
Minä väitän, että kyllä voidaan. Vaikuttamista ei suinkaan tehdä yksin tyhjiössä, vaan yhteistyössä
Toisinaan toimintamme vaikuttavuutta on vaikea mitata ja sanoittaa, mutta kun riittävän monta kertaa kysyy ”miksi”, löytää vastauksia, niin juurisyihin kuin toimintamme merkityksellisyyteen. Meitä tarvitaan, ehkä enemmän kuin koskaan. Mutta maailmaa ei muuta passiivinen sivustaseuraaja vaan aktiivinen jäsen, joka etsii ja löytää oman keinonsa vaikuttaa sillä alustalla, jonka nuorkauppakamari tarjoaa.
Tämä kevät on myös vaalikevät. Nuorkauppakamari on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tämä arvo on meille tärkeä. Osallistumme kuitenkin aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, sillä se on tärkeää vaikuttamistyötä. Meillä on myös jäsenistössä ehdokkaita eri puolueissa. Toivotan jokaiselle ehdokkaalle onnea matkaan!
Vaikuttavaa vuotta 2023 – tehdään vuodesta ikimuistoinen!
ARVOSEMINAARI ®
– POHJOISEN ELINKEINOELÄMÄN TULEVAISUUS
O ulun Nuorkauppakamarin ja Oulun Kauppaklubin puolen vuoden yhteinen projekti huipentui tammikuussa järjestettyyn Arvoseminaariin Oulun teatterin Pikisalissa.
Arvoseminaari ei ole tyypillinen nuorkauppakamarin projekti näin eduskuntavaalivuonna, koska siellä puhuttiin politiikkaa ja panelisteina oli puolueiden puheenjohtajia. Kyseessä ei kuitenkaan ollut vaalipaneeli vaan korkeatasoinen seminaari, joka nojautuu johtamisen vastuullisuuteen ja arvojohtamiseen. Arvoseminaari järjestetään Oulussa vuosittain eri teemoilla ja eduskuntavaalivuonna on aina kutsuttuna puolueiden puheenjohtajia.
Puolueiden puheenjohtajista paikalla Li Andersson, Sari Essayah, Harry Harkimo, Maria Ohisalo ja Petteri Orpo. Sanna Marin ja Annika Saarikko oli myös kutsuttu, mutta he olivat estyneitä. Riikka Purran piti olla mukana seminaarissa, mutta hänen lentonsa peruttiin hänen jo ollessa lentokentällä. Seminaarin juonsi Piia-Noora Kauppi.
Tammikuun Arvoseminaarin teemana oli Pohjoisen elinkeinoelämän tulevaisuus. Seminaarin kysymykset pohjautuivat pitkälti Pohjoiseen ohjelmaan, joka on pohjoisten toimijoiden eli maakuntaliittojen, kaupunkien, korkeakoulujen ja kauppakamarien sekä yrittäjäjär- jestöjen yhteinen hallitusohjelma, joka korostaa PohjoisSuomen kasvua, turvallisuutta ja yhteistyötä ja erityisesti geopoliittisen tilanteen muututtua Pohjoisen Suomen merkitys korostuu. Seminaarilla haluttiin herättää kiinnostusta Pohjois-Suomea kohtaan, mutta nostaa esille myös arvokeskustelua. Kun puheenjohtajilta kysyttiin kannattavatko he Pohjoista ohjelmaa, niin kaikki vastasivat ”KYLLÄ”. Vakavista ja tiukoista aiheista huolimatta seminaarin tunnelma oli leppoisa ja huumorinkukkakin kukki, vaikka välillä käytiinkin tiukkaa debattia.
Ennen varsinaista paneelikeskustelua jaettiin etiikkapalkinto, jonka voitti Suomalainen designin verkkokauppa Kure vastuullisesta toiminnastaan. ”Tuomaristo arvosti päätöksessään sitä, että eettisyys ja vastuullisuus ovat aitoja arvoja yrityksen ytimessä saakka. Vaikutuksen tekivät myös oululaisesta korkeakoulusta valmistuneiden nuorten rohkeus yrittäjyyteen ja heidän halunsa ja pyrkimyksensä muuttaa maailmaa paremmaksi ja kestävämmäksi. Kuren yrittäjät tekevät työtään selvästi suurella sydämellä ja ympäröivän yhteiskunnan huomioiden.”, kertoi tuomariston puheenjohtaja, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.
Yhteistyökumppanit ovat tärkeä osa seminaarin järjestämistä. Vakituinen pääyhteistyökumppani on Oulun yliopisto ja tänä vuonna toisena pääyhteistyökumppani oli Oulun kaupunki. Oulun kaupunki oli merkittävässä roolissa mahdollistamassa teatterin tilat käyttöön. Muita yhteistyökumppaneita olivat Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät ry, Osuuskauppa Arina ja Neotar.
Arvoseminaarin järjestäminen on ollut Oulun Nuorkauppakamarille antoisa ja opettavainen projekti. Se oli nyt toista kertaa mukana järjestämässä seminaaria ja on ensi vuonna myös mukana uusin panelistein ja teemoin. Arvoseminaari on arvostettu, iso ja vaikuttava projekti Oulun seudulla, joka myös kiinnostaa. Tammikuisen Arvoseminaarin liput loppuunmyytiin ja tuotot käytetään Oulun Nuorkauppakamarin toimintaan sekä Oulun Kauppaklubin hyväntekeväisyyteen.
Tapahtuma on saanut paljon positiivista palautetta ja siitä pidettiin. Parasta on, että esille saatiin nostettua vastuullisuutta, arvojohtamista ja nuorkauppakamarilaisuutta sekä kestävän kehityksen arvoja.
Arvoseminaari® katsomon puolelta
TEKSTI: KATI BLIDE
KUVAT: JANICA KARASTI / NEOTAR OY
Ensimmäisenä kun astuin sisään Pikisaliin, tunnelma tuntui hyvin lämpimältä. Minulla oli aavistus, että tästä varmasti tulee hyvä ilta. Verkostoitumisen jälkeen alkoi itse paneeli ja paikalle oli päässyt viidestä puolueesta puheenjohtajat.
Koska meitä nuorkauppakamarilaisia sekä myös kauppaklubia ohjaa vastuullisuus, niin paneelin ensimmäinen kysymys olikin:
Li Andersson: Kestävyys, tasa-arvo ja inhimillisyys
Sari Essayah: Kannustavuus, vastuullisuus ja välittäminen
Harry Harkimo: Rehellisyys, kasvu ja Suomen eteenpäin vieminen
Olin iloinen valituista arvoista. Jäin kuitenkin pohtimaan yhtä isoa arvoa Suomelle, josta viime aikoina on käyty paljon keskustelua eli turvallisuus. Olin jopa hieman yllättynyt, että sitä ei mainittu.
Myöhemmin itse turvallisuuskeskustelussa puheenjohtajat näkivät pohjoisen ratkaisevassa asemassa Suomen huoltovarmuudelle ja turvallisuudelle. Etenkin raideliikenne Ruotsin kautta Narvikiin tuntui olevan ensisijainen kehitettävä kohde pohjoisessa. Tämä sai reportterin mielen lämpimäksi.
Se, mikä eniten ihastutti paneelissa, oli sen rento ja hyvä henki. Puheenjohtajat olivat vapautuneita sekä naljailivat lämminhenkisesti puolin ja toisin. Tätä ei useasti ole tarjolla, joten nautin kunnolla. Ehkäpä se oli tämä pohjoinen ilmasto, joka sai heidät rentoutumaan. Kuten varmasti tunne välittyy, en ollut väärässä: ilta oli erittäin onnistunut!
Maria Ohisalo: Ympäristö, ihmisoikeudet ja tulevaisuus orientoituminen
Petteri Orpo: Vastuullisuus, kestävyys ja sivistys