1 minute read

VUODEN POLIISI -PROJEKTI

Vuoden Poliisi on Helsingin Nuorkappakamarin merkittävin yhteiskunnallinen projekti ja sitä on toteutettu vuodesta 1976 lähtien. Helsingin Nuorkauppakamari haluaa projektin avulla vaikuttaa yhteiskuntaan lisäämällä poliisityön arvostusta ja parantamalla suomalaisten tietämystä poliisityön monipuolisuudesta sekä työstä, jota poliisi tekee yhteiskunnan turvallisuuden ja hyvinvoinnin eteen.

Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ja Poliisihallitus valitsevat Vuoden Poliisiksi työtehtävässään ansioituneen ja esimerkillistä toimintatapaa osoittavan poliisin. Projektin teema ja painopistealue vaihtuu vuosittain. Aiempina vuosina valinta on kohdistunut muun muassa nettipoliisien,

Advertisement

47. VUODEN POLIISI

Jari Kyllönen on järjestyksessään poliisikoirien ja kenttäpoliisien toimintaan sekä rikospoliisityöhön ja talousrikostutkintaan.

47. Vuoden Poliisi. Hän pitää valintaa suuressa arvossa.

- Vuoden Poliisiksi valinta on suurin yksittäinen kunniamaininta, jonka yksittäinen poliisihenkilö voi saada. Olen valinnasta yllättynyt ja iloinen. Tunnen henkilökohtaisesti lukemattoman määrän raudanlujia ammattilaisia, joista kuka tahansa oli ansainnut tämän kunniamaininnan ja haluankin tässä yhteydessä osoittaa kaikille heille suuren kunnioitukseni heidän tekemänsä työn ja heiltä saamieni oppien vuoksi, hän totesi julkistustilaisuudessa.

Vuoden Poliisi –valinnan tekevät yhteistyössä Helsingin Nuorkauppakamari, Suomen Poliisijärjestöjen Liitto sekä Poliisihallitus. Valinta julkistettiin perjantaina 28.10.2022 Valkoisessa salissa Helsingissä.

Projektin pitkäaikaisena tavoitteena on ollut nostaa esille yksittäisiä ansioituneita poliisihenkilöitä, jotka tulevat eri puolelta Suomea ja edustavat monipuolisesti poliisityön eri osa-alueita. Vuoden Poliisi -projektin merkityksellisyydestä kertoo palkinnon pitkän historian lisäksi projektin korkea arvostus Suomen poliisin sekä projektin yhteiskumppaneiden keskuudessa. Yhteistyökumppanit toimivat osaltaan projektin mahdollistajina mm. osallistumalla itse palkitsemisen sekä tilaisuuden puutteiden järjestämiseen. 

Sijoittajaseminaari-projektissa tarkoitus on tuoda näkökulmaa ja herättää ajatuksia yksityissijoittamisen maailmaan. Projekti on Lahden Nuorkauppakamarin järjestämä. Sijoittamisen näkökulmat ja esitykset voivat vaihdella halutun aihealueen mukaan, kuten esimerkiksi osake-, rahasto- tai asuntosijoittaminen. Yhtenä vuonna eräs teemoista oli itseensä sijoittaminen ja silloin kuultiinkin puheita niin unen tärkeydestä kuin itselle mieluisten asioiden tekemisestä.

Projektin tarkoitus on tavoittaa niin nuorkauppakamarilaisia kuin ulkopuolisia sijoittajia tulemaan kuuntelemaan hyviä esityksiä alan ammattilaisilta. Projektin tärkeimmät vaiheet ovat paikan ja ohjelman organisointi. Tähän on luotavissa työnjako, missä kaikille annetaan tietty alue, jonka sisällä on tarkoitus toimia. Tähän myös suositeltava varata aikaa riittävästi, ettei paine kasva muodostaa ohjelmaa sovitulle päivälle. Käytännön toteutukset päivää varten, informointi ja mainostaminen ovat hoidettavissa jaetulla hyvällä yhteishengellä.

This article is from: