Luontopolulla: Porlan altailla vesilintujen luona

teksti ja kuvat milla aalto

PORLAN ALTAILLA VESILINTUJEN LUONA

Helteisenä päivänä on mukavaa suunnata veden äärelle havainnoimaan vesilintuperheiden elämää.

esä on poikasten aikaa. Söpöjen untuvikkojen puuhia on ilahduttavaa tarkkailla, ja lintuharrastaja saa mukavaa lisähaastetta keskenkasvuisten siivekkäiden määrittämisestä. Äänimaisemaa ei hallitse enää lintujen kevätlaulukonsertti vaan poikasten mekastus. K

Nokikanaperhettä tarkkailemassa Nokikana piksauttaa ilmoille kipakan varoitusäänen ja syöksyy kohti ohi lipuvaa sinisorsaa niin, että vesi pärskyy. Liian lähelle ärhäkän emon poikuetta eksynyt sorsa joutuu kiihdyttämään etäämmälle. Saatuaan tunkeilijan poistumaan nokikanaemo jatkaa ravinnon sukeltelua poikasilleen. Emo humpsahtaa uppeluksiin, ja kirkkaan veden läpi voin nähdä sen nyhtävän nokkaansa vesikasvin juurakkoa. Pian lintu pomppaa pintaan kuin poiju.

Kolme hassun näköistä poikasta kieppuu emon ympärillä ruokaa kärttäen. Nokikanan poikaset ovat emojensa tapaan väritykseltään enimmäkseen mustia, mutta niiden pää on huomiota herättävän punakeltainen. Kaulan ja pään värikkäät untuvat hapsottavat joka suuntaan, päälaki on osittain kalju, ja nokka räikeän punainen. Suhteettoman suurilta vaikuttavat jalat erikoisine puoliräpylävarpaineen polkevat vettä palleroisen untuvaisen takamuksen alapuolella poikasten uiskennellessa ympäriinsä.

Olen saapunut Porlaan, lohjalaiseen kaupunkiluontokeitaaseen, viettääkseni helteisen iltapäivän vesilintuperheitä tarkkaillen. Suorastaan pelottoman rohkeita nokikanoja on helppo päästä havainnoimaan hyvinkin lähietäisyydeltä, mutta turhan likelle ei ole hyvä tunkea, jotta linnut saavat puuhailla omiaan häiriöttä. Emot myös puolustavat poikasiaan herkästi ja aggressiivisesti – riippumatta siitä, lähestyykö poikuetta todellinen vihollinen vaiko vain sattumoisin viereen eksynyt sorsa tai vaaraton ihminen.

Havainnointipaikallani Porlan altailla Lohjanjärven rannassa nokikanaperheet eivät enää juuri reagoi ihmisiin, sillä suositun ulkoilureitin varressa pesiessään ne ovat jo hyvin tottuneita ohikulkijoihin.

Vanhan kalankasvattamon monimuotoinen luonto Porlan altaat on kaivettu Lohjanjärven kupeeseen 1900-luvun alussa kalankasvatusta varten. Lammikoista tehtiin isoja, jotta niissä kasvatetut kalanpoikaset oppisivat pärjäämään myös vapaana suuremmissa vesissä, minne niitä kasvattamosta siirrettiin. Pitkän kalankasvatushistorian ohessa Porlassa on myös tehty opetus- ja tutkimustyötä sekä kasvatettu rapuja.

Nykyään altailla voi edelleen havaita runsaasti ”kultakalaksi” kutsuttua kultasäynettä, mutta ennen kaikkea altaista on tullut vesilintujen pesimäpaikka. Porlan altaita on haukuttu haiseviksi ja epäsiisteiksi, ja niiden paikalle on suunniteltu milloin mitäkin rakennusprojekteja, mutta luonnon ja luonnonystävien onneksi Lohja on toistaiseksi säästänyt kohteen virkistysalueeksi.

Altaiden reunaa kulkiessaan voi nauttia myös rantametsikön puiden takaa pilkistävästä avarasta järvimaisemasta. Sudenkorennot lentelevät veden yllä. Ketokukat värittävät polkujen varsia, ja altaiden laidoilla näkee monimuotoista rantakasvillisuutta. Kohdetta pidetään kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävänä.

Porlan allasalue on vain 500 metrin mittainen. Sinne voikin helposti tulla viettämään pikaista luontotuokiota arjen keskellä tai viipyilemään hiljakseen kulkien ja altaiden elämää tarkkaillen. Erityisen otollinen se on vesilintujen poikasten havainnointiin näin kesäkuussa.

Veikeitä untuvikkoja Tarkkailtuani aikani nokikanaperhettä jatkan matkaa seuraavalle altaalle. Siellä uiskenteleekin suureksi ilokseni pari mustakurkku-uikkua, suomalaisittain hieman harvinaisempaa pesimälintua. Pian

Pikku nokikanat ovat niin ruman näköisiä, että se on suorastaan hellyttävää.

löydän kauempaa altaan keskeltä myös niiden poikasen. En muista ikinä aiemmin nähneeni ”mukurun” poikasta, joten katselen sitä pitkään ihastuneena. Poikanen on harmaa ja mustien raitojen kirjoma. Se pysyttelee kaukana altaan rannoista ja sukeltelee tiuhaan pulpahtaen pintaan milloin mistäkin kohtaa.

Altaalla on myös mitä herttaisin haapanaemo liki kymmenen poikasen kanssa. Pieni harmaankirjava sorsaäiti vahtii valppaana untuvikkojensa uiskentelua kasvillisuuden seassa. Äkkiä haapana joutuu tappeluun erään nokikanan kanssa. Vesi roiskuu ja välkehtii auringossa. Haapanan pienet pyöreät untuvikot säntäävät pakoon.

Kahakka on onneksi nopeasti ohi, ja emo kutsuu poikasiaan hauskasti räpättäen. Poikaset kerääntyvät sen ympärille, seuraavat sitä rantaan ja altaiden välisen rantavallin yli toiselle altaalle, jossa perhe saa olla rauhassa hyökkäävästi käyttäytyviltä nokikanoilta.

Paikalla on toki myös muutama sinisorsaperhe sekä telkkiä ja tukkasotkia. Sinisorsan, eli kaikille tutun tavallisen ankan, poikaset ovat söpön kelta-ruskeita, ja pään raitakuvio antaa niille veikeän ilmeen. Telkän poikaset sukeltelevat vikkelästi. Tummasävyisillä telkkälapsilla on valkoiset laikut poskissaan, kuten aikuisella telkkäkoiraallakin. Tukkasotkan untuvikot puolestaan ovat kauttaaltaan suklaanruskeita.

Ohitettuani viimeisenkin altaan ja laskettuani kaikki paikalliset vesilintuperheet pyörähdän polun loppupään lehtometsikössä. Pysähdyn hetkeksi nauttimaan tiheikön suomasta varjosta ja lehdon syvistä vihreän sävyistä ennen kuin lähden palaamaan tulosuuntaani Aurlahden uimarannalle päin. *

Lähteitä:

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry luvy.fi ja porla.fi Pro Porla proporla.fi Luontoportti luontoportti.com/suomi/fi/linnut