tapetille Lukupiiri: Mieli maassa? Uusi teos johdattaa moninaisiin ympäristötunteisiin

MIELI MAASSA? UUSI TEOS JOHDATTAA MONINAISIIN YMPÄRISTÖTUNTEISIIN

teksti sini malminiemi ja emmi ketonen kuvitus minttu pyykkönen

Panu Pihkala sanoittaa uudessa teoksessaan ympäristötunteita. Nuorten Luonnon avustajat, biologi Sini Malminiemi ja toimittaja Emmi Ketonen kävivät lukupiirikeskustelun teoksen pohjalta.

eoksessaan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (Kirjapaja 2017) ympäristötunteita tutkiva Panu Pihkala keskittyi ympäristöahdistukseen. Nyt käsillä oleva teos Mieli maassa? Ympäristötunteet (Kirjapaja 2019) sanoittaa monenlaisia tunteita – niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Käsittelemättöminä negatiiviset tunteet saattavat lamaannuttaa, mutta tiedostettuina ne voivat johtaa myös asennemuutoksiin. Pihkala korostaa tunnetaitojen merkitystä. Jo pelkkä omien tunteiden sanallistaminen voi olla ensimmäinen askel kohti muutosta.

Ensikosketus tunteiden sanakirjaan on hämmentävä, sillä teos on raskas lukea alusta loppuun. Kyse on enemmän hakuteoksesta. Monet kirjassa esitellyistä tunteista ovat ennestään tuttuja, mutta löysimme myös paljon järkeviä selityksiä tunteille, joita emme olleet aiemmin tiedostaneet.

Tunteita on lueteltu lähes 80. Monet tunteista on eritelty ja rajattu tarkasti tutkijan täsmällisyydellä, kun taas luonT

nossa koettuina rajat usein hämärtyvät. Ehkä siksi osa tunteista tuntui aluksi vierailta, mutta pengottuamme omia kokemuksiamme tarkemmin huomasimme, että olemme itsekin kokeneet montaa ympäristötunnetta.

Teoksen alussa sivutaan ohimennen myös eri tunneteorioita, joiden mukaan on luonnollista kokea ahdistuneisuutta ja pelkoa isojen ja vaikeiden asioiden edessä. Tunteet ovat kollektiivisia: ne tarttuvat ihmisestä toiseen. Parhaimmillaan tunteissa on muutosvoimaa. Kun tarpeeksi moni kokee asiat samalla tavalla, syntyy tunnelataus, jonka voi suunnata ympäristön hyväksi.

Ympäristökireydestä helpymiseen sini: Huomaan, että itselläni on viime aikoina ollut selvästi lievää ympäristöturtuneisuutta ja torjumishalua. Kaikki asiat tuntuvat liian isoilta ja voittamattomilta, ja vaikka itse kuinka tekee kaikkensa, näkee, ettei se riitä. Olemme kaikki vain pieniä ihmisiä suuressa systeemissä, ja tässä tarvittaisiin maailmanlaajuista yhteistyötä. Tilanne menee lopulta siihen, että sitä keskittyy vain tekemään parhaansa: lajittelemaan jätteensä omassa rauhassa, ja ehkä silloin tällöin poimii toisen roskan kadulta. Muutoin haluaa hakea oman mielenterveyden nimissä etäisyyttä kamalaan todellisuuteen. Minulle ikävätkin ympäristöasiat ovat arkipäivää myös työn puolesta, joten oma elämä tuntuu täyttyvän näistä aiheista. Silloin tällöin sitä tuntee tarvitsevansa edes jonkinlaista taukoa kaikesta. Ympäristöturtuneisuutta kuvataan kirjassa tilaksi, ”jossa henkilön tuntemiskyky on laimentunut, koska ympäristökriisin paine on ollut osittain kestämätöntä.” Torjumishalun tunne taas seuraa siitä, että kokee tarvitsevansa etäisyyttä ympäristöasioihin. Torjumishalu on mielen puolustuskeino, joka saattaa pa

himmillaan johtaa denialismiin eli ikävien asioiden kieltämiseen. Jospa ilmastonmuutosdenialistit ovatkin vain erittäin ahdistuneita? emmi: Olen huomannut, että olen viime aikoina muuttunut ympäristökireäksi. Etenkin suututtaa oma riittämättömyys ja se, etteivät suuret toimijat, kuten val

tiot ja suuryritykset, saa riittävästi aikaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vaikka olen kuuliaisesti pyrkinyt pitämään huolta omasta tontistani pienillä arjen teoilla, olen vasta viime vuosina herännyt uudelleen ympäristötietoisuuteen ja alkanut lukea myös niitä ikäviä uutisia. Tuntuu, että ongelmien kohtaaminen on erityisen tärkeää. Haluan lukea lajien uhanalaisuudesta ja sukupuuttoaallosta, vaikka se tuntuukin pahalta. Tuntuu, että nämä asiat on vain tiedettävä ja tunnustettava. Väistäminen ei auta. s: Toisaalta koen päivittäin ulkona metsässä kävelyllä ollessani luontoyllätyksiä ja helpymistä, joka tarkoittaa voimakkaaseen luontoyhteyskokemukseen liittyvää omien ja ympäristön rajojen hämärtymistä, mistä seuraa kokonaisvaltainen elpymisen tunne – tunne siitä, että on luonnollinen osa jotain suurempaa. Helpyminen on alunperin Eeva Talvikallion esittelemä uudissana. e: Minulle tuosta kirjasta kolahti suojelijakiitollisuuden tunne. Sitä on todella suuressa kiitollisuudenvelassa niille, jotka pystyvät ja tekevät asioille jotain. Välillä oikein säälittää ympäristön puolesta työskentelevien arki. Saavutukset voivat tuntua tosi pieniltä, kun pääasiassa kaikki tuntuu menevän ”päin mäntyä”. Vaikka negatiiviset tunteet saatta-

vat nykyisin olla niitä mieltä hallitsevia tunteita, liittyy ympäristöön myös paljon positiivisia kokemuksia, joita olisi hyvä vaalia. Ilon tunteet saattavat jäädä huomioimatta arjen keskellä.

Vieraita ja omituisia tunteita e: Ilmastoahdistus on se ympäristötunne, josta puhutaan nyt eniten. Minusta se on käsitteenä todella epämääräinen. Siksi onkin hyvä, että Pihkalan teoksessa on niin monipuolisesti ja tarkkaan selitetty määritelmät erilaisille tunteille. Itse en koe olevani ilmastoahdistunut. Kokemani tunteet ovat monisyisempiä – ne tuntuvat eri tilanteissa eri tavalla. Ylipäätään ilmastoahdistuksesta puhuminen ärsyttää. Tuntuu siltä kuin huomio kääntyisi taas ihmiseen: ihan kuin ilmastonmuutoksessa suurin ongelma olisi se, että ihmiselle tulee paha mieli, kun joutuu tekemään ilmastotekoja, vaikka ei millään viitsisi. En halua vähätellä kenenkään tunteita, sillä onhan tärkeää tunnistaa itsensä ahdistuneeksi. Pitäisi kuitenkin keskittyä enemmän tunteen

hallitsemiseen ja miettiä vielä useammin, mistä ahdistus kumpuaa. Näkisin tärkeänä, että ahdistuksesta puhuttaisiin enemmänkin oireena jostakin suuremmasta ilmiöstä. s: Minulle ehkä vieraampia tunteita, joita ei ole tullut koettua pitkään aikaan, ovat sellaiset tunteet kuin ympäristöluottamus, ympäristötyytyväisyys ja suloisenhaikeus. Ympäristöluottamus viittaa tuntemukseen siitä, että johonkin tahoon tai toimijaan voi luottaa ympäristöasioissa. Kansalainen voi luottaa vaikkapa maan hallitukseen tai omaan naapuriinsa ympäristölle hyvien valintojen tekijöinä. Ympäristötyytyväisyys puolestaan on tyytyväisyyttä joko asioihin itsessään, itseensä ympäristötoimijana tai yleisesti elämään. Suloisenhaikeus tarkoittaa ekokriisin aikaista tunnetta, jossa yhdistyvät ilo ja suru.

Hakuteos tunteidensa kanssa kamppaileville s: Näkisin, että tästä voisi olla hyötyä erilaisissa ympäristöahdistusta käsittelevissä keskustelupiireissä ja terapiaistunnoissa. Teos soveltuu omien vaikealta tuntuvien tunteiden käsittelyyn. Jos ihmisen on vaikea nimetä ympäristöön ja ekokriisiin liittyviä tuntemuksia, käsikirja voi toimia sanoittajana. Toisaalta oikein ahdistuneet henkilöt saattavat huomata, että on yhä olemassa ympäristöön liittyviä hyviä tunteita: niilläkin on kaikilla nimet, ja ehkä osa myös tunnistaa kokeneensa niitä. Sillä välin, kun keskitymme tekemään omalla tontillamme voitavamme ja pyrimme vaikuttamaan myös suurempaan muutokseen, meidän on pidettävä huoli omista tunteistamme, siitä, että hyväksyisimme ne kaikki. Siinä tunteiden nimeäminen auttaa. e: Minusta olisi hienoa, jos teos päätyisi tutustuttavaksi sellaiselle henkilölle, jolla on jotenkin hankala suhde ympäristöön tai omiin ympäristötunteisiin. Miksei teosta voisi hyödyntää myös kouluissa ja kasvatuksessa. Itsetuntemus lienee avain muutokseen – iästä riippumatta. *