Arviot

Monimuotoisuus on uhattuna – Juha Kauppinen tarjoilee teoksessaan uhkakuvia ja toivon skenaarioita

Juha Kauppinen: Monimuotoisuus: kertomuksia katoamisista. Siltala 2019, 349 s.

Nykyisin monelle on selvää, että luonnon monimuotoisuudesta eli biodiversiteetistä on pidettävä huolta. Minun ikäpolveni on oppinut asian jo koulussa ympäristötiedon tunneilla. Biodiversiteetistä puhutaan jopa päivälehtien palstoilla ja lähes jokaisen Avara luonto -jakson lopuksi.

Monet lajit ovat ajautuneet sukupuuton partaalle muun muassa ilmastonmuutoksen vuoksi, minkä seurauksena myös kokonaiset ekosysteemit ovat vaarassa. Biologi ja toimittaja Juha Kauppinen perustelee uusimmassa teoksessaan Monimuotoisuus, miksi biodiversiteetillä on niin paljon merkitystä ihmisenkin kannalta. Kauppinen valottaa monimuotoisuuden merkitystä niin inhimillisten tragedioiden estämiseksi kuin monimuotoisuuden itseisarvon vuoksi.

Kauppisen teoksessa on oikeastaan kaksi pääkohtaa. Aluksi hän esittää radikaalin ajatuksensa siitä, että Darwin olisi erehtynyt. Kun Kauppinen avaa ajatustaan pidemmälle, käy ilmi, että kyse on enemmänkin retoriikasta. Charles Darwin, joka julkaisi teoksensa Lajien synty vuonna 1859, ei vielä ollut tietoinen geeneistä ja niiden vaikutuksista. Silti hän oivalsi lajien evoluution johtuvan luonnonvalinnasta. Darwinin luonnonvalinnan käsitteeseen liittyy myös sanapari ”olemassaolon taistelu”, mutta juuri sitä Kauppinen ei niele pureksimatta.

Biologi ja palkittu toimittaja Juha Kauppinen on erikoistunut tutkivaan journalismiin. Viime vuonna julkaistu Monimuotoisuus on Kauppisen esikoisteos.

Vaikka luonnossa käydään paljon kilpailua elintilasta, ”olemassaolosta taistelu” ei Kauppisen mukaan kuvaa luonnon koko olemusta. Evoluutio on kehitystä ja sopeutumista uudenlaisiin olosuhteisiin. Se on hidas prosessi, mutta nykyisin vallitsevat olot, kuten ilmaston lämpeneminen, kehittyvät ennennäkemättömän kiivaalla tahdilla ja edellyttävät myös lajeilta nopeaa kehitystä. Kaikki lajit eivät pysy tässä tahdissa. Ensimmäiseksi olosuhteiden muuttuminen uhkaa spesialistilajeja, jotka ovat sopeutuneet hyvinkin karuihin ja ainutlaatuisiin olosuhteisiin, eivätkä siksi pärjää generalistilajeille, jotka valtaavat alaa siellä, missä olosuhteet ovat suotuisampia.

Toisekseen Kauppisen ajatus johtaa siihen, että nykyisessä evoluutiossa ei ole kyse niinkään ”luonnonvalinnasta” vaan siitä, että ihminen on teoillaan kutistanut, harventanut, eristänyt ja muokannut lajien elinolosuhteita tai tehnyt muuten lajien selviytymisestä hankalaa, jopa mahdotonta. Ajatus kulkee mukana samalla, kun kirjassa esitellään muutamia Suomen uhanalaisimpia lajeja: kultasirkku, kuukkeli, ruusuruohomaamehiläinen, isonuijasammal, taimen, jääleinikki ja sinisiivet. Monet näistä ovat sateenvarjolajeina erityisen hyviä esimerkkejä. Kauppinen korostaa, ettei kyse ole vain yksittäisten populaatioiden katoamisesta: yhden lajin katoaminen vaikuttaa koko ekosysteemiin. Pölyttäjien katoamisesta osataan jo sentään olla jossain määrin huolestuneita, mutta Kauppinen haluaa kiinnittää katseet laajemmin lajien katoamisesta seuraaviin ongelmiin. Jossakin katoamislistalla on ihmisen vuoro, eikä kukaan pysty aavistamaan missä vaiheessa, sillä evoluutiota määrittää myös sattuma. Kauppinen muistuttaa, että monimuotoisuus on myös ihmiskunnan kysymys.

Vaikka aihe on raskas ja teoksessa on jonkin verran toistoa, Kauppinen onnistuu silti pitämään lukijan mielenkiintoa yllä viemällä teoksen henkilökohtaiselle tasolle. Lukija pystyy samastumaan kirjoittajan intoon ja ihmetykseen tämän kohdatessa harvinaislaatuisia luontokappaleita. Vilpitön rakkaus ympäristöä kohtaan välittyy kirjan sivuilta.

Teosta on kiitettävä etenkin siitä, ettei Kauppinen tarjoa vain uhkakuvia tulevaisuudesta, vaan esittää myös ratkaisuja lajien katoamisen estämiseksi ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Lisäksi hän kirjoittaa aiheestaan yleistajuisesti, mikä avaa teoksen laajalle lukijakunnalle. Teos on kirjoitettu esseen ja reportaasin välimuodoksi: hybridilaji tuo myös miellyttävää vaihtelua lukukokemukseen.

emmi ketonen

Retkeilyoppaiden uusi klassikko

Ossi Määttä: Kevytretkeilijän opas. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2020, 238 s.

aellusvarustuksen ei tarvitse painaa kymmeniä kiloja. Kevyemmällä kuormalla etenee ketterämmin, kärsii vähemmän ja voi nauttia luonnosta täydemmin. Amerikasta Suomeen rantautunut uudenlainen retkeilykulttuuri on ansiokkaasti tiivistetty yksiin kansiin Ossi Määtän Kevytretkeilijän oppaassa.

Kevytretkeilyn ydin on kantamusten painon minimointi. Määttä kertoo kokeneesti ja tarkasti kevytretkeilijälle tarpeellisista varusteista ja taidoista. Kirja on selkeä ja näyttää hyvältä. Taulukot helpottavat ominaisuuksien vertailua ja esimerkkivarustelistat pakkaamisen suunnittelua. Vinkkejä varusteiden itse tekemiseenkin annetaan.

Teos on uraauurtava muttei täydellinen. Tekstissä on tiettyä tyylittömyyttä. Kapea näkökulma jättää muun muassa noin puolet väestöstä miettimään, miten kevytretkeilijä hoitaa kuukautiset. Varustemateriaalivalintojen eettisyyttä soisi myös pohdittavan kunnolla.

Joka tapauksessa Kevytretkeilijän opas on legendaarinen. V

Nimeään realistisempi niksikirja

Rinna Saramäki: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman. Otava 2020, 188 s.

iedätkö, mistä kasvihuonepäästösi aiheutuvat tai miten voit hillitä niitä? Saramäen teos lupaa paljon. Nimensä mukaisesti se esittelee 250 tapaa hillitä ilmastonmuutosta. Mukana on niin ajattelutehtäviä kuin konkreettista toimintaa. Perusteellisesti kasattu teos pohjaa väitteensä uskottaviin lähteisiin ja viimeisimpiin tuloksiin. Kirja tarjoilee kattavan, mutta tiiviin paketin faktaa, jonka pariin voi palata useampaan kertaan. Siitä huolimatta maailman pelastaminen tuskin tapahtuu pelkästään kirjan ohjeita noudattamalla. Vaikka madonluvut keskimääräisen suomalaisen hiilidioksidipäästöistä uhkaisivat masentaa lukijan, kirja kannustaa jokaista toimimaan. Sivuilta löytyy yksinkertaisia niksejä, joilla kenestä tahansa voi tulla ilmastotoimija. Jokaisen ei tarvitse ryhtyä kansainväliseksi vaikuttajaksi voidakseen tehdä jotain maapallon tulevaisuuden hyväksi. T

sini malminiemi

Häpeä ja rakkaus ohjaavat eettisiin tekoihin

Elisa Aaltola: Häpeä ja rakkaus. Ihmiseläinluonto. Into 2019, 231 s.

ilosofi Elisa Aaltola käsittelee uusimmassa teoksessaan häpeän ja rakkauden tunteita sekä niiden vaikutusta ihmiseen. Kirjoittaja esittelee tunteita moraalifilosofisessa kontekstissa. Samalla hän kiinnittää tunteet laajempaan skaalaan: häpeä liitetään esimerkiksi syyllisyyteen ja rakkaus myötätuntoon.

Tunteiden yleisesittelyn lisäksi Aaltola keskustelee niistä tehdyn tutkimuksen kanssa. Teoksen tärkein anti lienee se, että kirjoittaja samalla valaisee ihmisluonnetta. Tunteet nostetaan järjen kanssa samankorkuiselle jalustalle, mikä ei ole tähän asti ollut itsestäänselvää.

Häpeä, joka yleensä tuntuu kokijastaan lannistavalta ja negatiiviselta tunteelta, voisikin Aaltolan mukaan ohjata meitä moraalisempiin valintoihin. Rakkauden kohdalla kirjoittaja pohtii, mistä ihmisen luonto- ja eläinrakkaus syntyvät. Kirjoittajan mukaan rakkauden ei pitäisi syntyä vain vastaanottamisesta vaan ulospäin suuntautuvana ilmiönä eli rakkauden osoittamisesta muita kohtaan. F