Pääkirjoitus

kuva joonas rimpiläinen

tien ihmisoikeuksia puolustava Black Lives Matter -liike sai ihmiset globaalisti liikkeelle ihmisoikeuksien puolesta. Suomessakin moni otti askeleita tunnistaakseen rasismin niin itsessään kuin yksilöiden mahdollisuuksia määrittelevinä rakenteina yhteiskunnassa. Rasismikeskustelun lomassa kuulin myös ensimmäistä kertaa termin intersektionaalinen ympäristöliike. Se on yhdysvaltalaisen ympäristötiedettä ja -politiikkaa opiskelleen aktivisti Leah Thomasin luoma termi ympäristöliikkeelle, joka tunnistaa sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden muodot ympäristökriisien perimmäisinä syinä.

Aloin hahmottamaan oman ajatteluni ja aktivismini puutteita, vääristymiä ja ennakkoluuloja. Alkuun oli helpompi nähdä rasismin ilmentymiä ympärillään kuin itsessään. Lukemalla BIPOC -yhteisöjen, eli mustien, alkuperäiskansojen sekä ruskeiden yhteisöjen, somepostauksia ja artikkeleita, ymmärsin vähitellen paremmin kolonialismin ja rasismin roolin ilmastokriisissä.

Päädyin lopulta katsomaan myös suomalaista luonnonsuojelukenttää uusien lasien läpi. Pohdin, edustaako Suomessa käytävä ympäristökeskustelu yhteiskuntaamme kattavasti: löytääkö jokainen suomalainen itsensä luontolehtien artikkeleista ja kuvastoista sisällöntuottajana, luonnossa harrastajana ja ympäristöalan asiantuntijana? Kuullaanko esimerkiksi saamelaisia oikeudenmukaisesti heidän alueidensa maankäyttöä koskevissa päätöksissä? Eeva-Leena Karihtalan kirjoittama juttu sivulla 8 avaa sitä, miksi ympäristöliikkeen tulisi tunnistaa omat rasismin muotonsa ja alistavat valtarakenteensa ennen kuin se voi ratkaista sekä sosiaalisesti että ympäristön kannalta kestävästi aikamme suurimpia kriisejä.

Aktivismi tuntui tärkeältä teemalta lehteen myös sen herättämien sekä positiivisten että negatiivisten mielleyhtymien takia. Toisille aktivisti on julkinen identiteetti, toiset pelkäävät sellaiseksi leimaantumista. Tässä ajassa ajatus ihmisten kahtiajaosta aktivisteihin ja – mihin, passiivisiin? – on loppujen lopuksi hämmentävä. Mitä hävettävää on luonnon, eläinten ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustamisessa?

Koneen säätiön sivuilla julkaistussa dialogissa syyskuussa 2016 kirjailija ja toimittaja Koko Hubara ruotii valinnanvapautta kulttuurisen omimisen kontekstissa. Samaa ajatuskulkua voi soveltaa vaikuttamiseen ja aktivismiin. Siinä missä Suomessa etuoikeutettu voi valita aktivismin muodon, ajan ja paikan toiminnalleen, vähemmistöön kuuluvan aktivismi ei lopu mielenilmaukseen vaan se jatkuu kaduilla, kouluissa, työpaikoilla ja harrastuksissa, jossa itseään ja omia oikeuksiaan täytyy perustella ja puolustaa päivästä toiseen. Tästä syystä meitä kaikkia tarvitaan aktiivisesti sekä antirasistisessa että erilaisen syrjinnän vastaisessa työssä, päivittäin.

Aktivismi tarkoittaa lopulta asioihin aktiivisesti vaikuttamista, parhaimmillaan muiden kanssa yhdessä. Sinä voit määrittää oman aktivismisi: jokaiselle löytyy varmasti oma tapa ja kanava. Loistava esimerkki on tähän numeroon haastateltu rap-artisti Yeboayh eli Rebekka Kuukka, jonka visuaalinen Elovena-EP ammentaa artistin luontosuhteesta ja päivittää suomalaisuuden vuodelle 2020. Kuukalle musiikki ja siihen liittyvä visuaalisuus ovat vaikuttamisen työkaluja.

Kannustan lopuksi jokaista meistä miettimään ja opiskelemaan omia etuoikeuksiamme ja toimimaan niiden voimin. Mitä enemmän minulla tai sinulla niitä on, sitä suurempi vastuu meillä on mielestäni tehdä töitä, jotta hyvinvointi ja mahdollisuudet jakautuisivat oikeudenmukaisemmin niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin laajemmin maailmassa.

Ensi vuonna Nuorten Luontoa luotsaa uusi päätoimittaja. Voisitko se olla sinä? Kannustan kaikkia kiinnostuneita hakemaan: hakuaikaa on marraskuun puoliväliin. Lämmin kiitos omasta puolestani menneistä vuosista. Toivon, että sitoudumme yhdessä tekemään suomalaisesta ympäristötyöstä aktiivisesti antirasistista, sekä turvallisen ja houkuttelevan paikan vaikuttaa hyvinvoivaan tulevaisuuteen. *