Uutiset
1 / 2011
Osallistavaa oppimista
Osallistava oppiminen lähtee toiminnasta Teksti ja kuva: Sakari Kilkki
Toimijuus. Pystyvyys. Resilienssi. Tässä keskeisiä ominaisuuksia, joita koulun ja päiväkodin pitäisi opettaa lapsille paljon enemmän. Varhaiskasvatuksen professori Lasse Lipponen nostaa esiin osallistavan pedagogiikan, jonka avulla nämä ominaisuudet voivat muuttua elämän mittaisiksi taidoiksi. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella työskentelevä Lipponen perustelee teesejään monilla tutkimuksilla, jotka kertovat korutonta sanomaa maailmasta, jossa lapset nykyisin elävät. – Alati muuttuvat toiminta- ja elinympäristöt haastavat lasten psyykkistä hyvinvointia. Yhä useammalta ja pienemmältä lapselta puuttuu tunne, että hän pystyisi toiminnallaan vaikuttamaan omaan maailmaansa, Lipponen kertoo. Oppimateriaalikeskuksen Opike-päivässä esitelmöineen Lipposen mukaan lasten ongelmia ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat kuitenkin tutkimusten valossa hämmästyttävän vähäisiä tai tehottomia. Koulujenkaan toimintaympäristö ei välttämättä liity riittävästi lapsen arkimaailmaan, jossa opitaan entistä enemmän esimerkiksi kavereilta tai mediasta. Lipposen mielestä panostamalla esimerkiksi vuorovaikutustaitojen opettamiseen koulu voisi olla rakentamassa lapsille enemmän osallisuuden kokemuksia. On vain nähtävä, että toimijuus voi kehittyä lapsen aloitteista tai halusta muuttaa asioita eikä vain aikuisen ohjeista. – Jonkin asian vastustuskin voi ilmentää toimijuutta. Mutta keskustelu, väittely tai perusteltu vastustus ovat ennen kaikkea toiminnan kautta opittavia taitoja, Lipponen toteaa. Onko kuitenkaan mahdollista, että sovitaan vaikkapa luokan säännöistä ”oppilaat edellä”? Lipposen mukaan pedagogin taitoa on antaa lapsen tehdä päätöksiä sellaisista asioista, joista tämä pystyy kantamaan vastuun.
Osallistavaa oppimista ♦ www.opike.fi
– Osallistavaan oppimiseen sisältyy tunne yhteisöön kuulumisesta ja sitoutumisesta, toteaa varhaiskasvatuksen professori Lasse Lipponen.
Sinnikkyys esiin Lasta voi osallistaa esimerkiksi toisilta oppimalla, yhteisillä päätöksillä ja keskustelun taitoja kehittämällä. Tällaisesta toiminnasta kumpuava osaaminen luo pystyvyyden tunnetta ja kokemuksen siitä, että itseä koskeviin asioihin voi vaikuttaa. Resilienssin Lipponen taas määrittelee sitkeydeksi tai sinnikkyydeksi, jota lapsi tarvitsee tavoittelemiensa asioiden saavuttamiseksi ajan kanssa, vaikeuksista huolimatta. – Välillä tuntuu, että koulujärjestelmältäkin puuttuu sitkeyttä muuttaa asioita. Osallistavan oppimisen ja pedagogiikan haasteet puhuttivat vilkkaasti Opike-päivien vieraita. Lipposen mukaan osallistumisen rakentuminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan on asteittain syventyvää. On lähdettävä sellaisten asioiden opettelusta, joihin lapset pystyvät sitoutumaan. – Olisi hienoa, että ymmärrettäisiin lapsen hyvinkin pienten ilon ja onnen hetkien merkitys toimijuuden tai sitkeyden tunteen synnyttäjinä. Tähän pitäisi myös tutkijoiden kiinnittää enemmän huomiota, Lipponen sanoo.
1 / 2011 ♦ Opike UUTISET