Uutiset Inkluusio koulussa luo yhdessäolon kulttuuria Kaikille yhteinen eli inklusiivinen koulu haastaa omaksumaan uudenlaisia yhdessä olemisen ja tekemisen kulttuureja. Tämä koskee opettajia ja oppilaita, mutta myös itse koulua tavoitteineen ja fyysisine tiloineen. – On kuitenkin pidettävä mielessä, että inkluusiota ei ole täydellisenä olemassa. Se on nähtävä prosessina, jossa mennään koko ajan kohti tasa-arvon periaatetta, totesi erityisopettaja Suvi Lakkala esitelmöidessään opetusalan ammattilaisille Opike-päivässä Kehitysvammaliitossa. Inkluusio tarkoittaa lyhyesti sitä, että kaikkien lasten opetus pyritään järjestämään heille luontaisessa ympäristössä lähikoulussa. Ketään ei erotella sukupuolen, ihonvärin, uskonnon, vammaisuuden tai muunkaan perusteen vuoksi. Lakkala väitteli inkluusiosta kasvatustieteen tohtoriksi vuonna 2008 Lapin yliopistossa. Väitöskirjassaan hän kehitteli inkluusioon tähtäävän opetuksen strategisia periaatteita. Lakkalan mukaan inkluusio edellyttää sosiokulttuurista muutosta toimiakseen koulussa. Mihinkään ”kertarysäyksellä inkluusioon” Lakkala ei usko, vaan hänen mukaansa on aina oltava tarjolla erilaisia rakenteita tai vaihtoehtoisia koulupolkuja, jos joku malli oppilaan opetuksessa ei toimi. Näitä toimivia ratkaisuja on jo nyt olemassa. Jotta tavoitteet konkretisoituisivat käytännön toiminnaksi, jakaa Lakkala inkluusion kolmeen tasoon. Periaatteiden tasolla inkluusio ilmenee erityisopetuksen ja opettajuuden uutena ajatteluna. Myös käsitys oppilaista voi vaatia tarkastelua. – On havaittu, että oppilaiden asenteet muuttuvat suopeammiksi erilaisia kanssaoppilaita kohtaan, kunhan inklusiivista opetusta toteutetaan säännöllisesti.
2 / 2009
Teksti ja kuva: Sakari Kilkki
Strategioiden tasoa edustaa erityisopetuksen uudet linjaukset kolmiportaisesta tuesta, joka raamittaa lain muodossa oppilaan tuen entistä paremmin. Tämä voi selkiyttää myös esimerkiksi integraatioon liittyvien toimien ohjausta ja hallinnointia. Opike-päivän keskusteluissakin kävi ilmi, että integraatioita hoidetaan käytännössä opettajien keskinäisillä ratkaisuilla, joiden toimivuudesta saadaan tietoa ”viidakkorumpuperiaatteella”.
Tärkeää myös tuki opettajalle Lakkalan kuvaama inkluusion kolmas taso tarkoittaa muun muassa opettajien työnkuvan muutoksia. Omia pedagogisia menetelmiä on mietittävä uudestaan esimerkiksi luokan yhteisöllisyyden ja työskentelyilmapiirin kehittämisen kannalta. Mutta tärkeää on se, ettei opettaja jää yksin, vaan että parasta tukea oppilaalle antaa moniammatillinen yhteistyö. – Oppilaan itsetunnon tukeminen on keskeinen osatekijä muuttuvassa pedagogiikassa. Oppiminen tapahtuu oman toiminnan kautta, mutta siihen lapsi tarvitsee kokeneemman henkilön ohjausta ja aikaa, Lakkala totesi. Mitä tämä kaikki tarkoittaisi arjen käytännöissä, koulupäivän aikana? Erilaisten oppilaiden opettamista voi Lakkalan mukaan organisoida esimerkiksi ryhmissä niin, että eniten ohjausta saavat aina ne oppilaat, joiden tehtävät oppimistilanteessa ovat lähikehityksen vyöhykkeellä. Lakkalan mukaan ryhmän ideaalikokoa ei voi määritellä, mutta inklusiivinen opetus edellyttää oppilaantuntemusta sekä riittävästi aikuisia koulunkäyntiä tukemaan. Lapin yliopiston harjoittelukoulussa laaja-alaisena erityisopettajana työskentelevä
Osallistavaa oppimista ♦ www.opike.fi
Inkluusio on nähtävä koulun prosessina, jossa on aina tarjolla vaihtoehtoisia polkuja, kasvatustieteen tohtori Suvi Lakkala korostaa.
Lakkala tietää, että kuntien säästötoimet ja resurssien puute hidastavat inkluusion edistymistä. Siitä huolimatta – tai juuri siksi – uusien käytäntöjen omaksuminen edellyttää opettajilta ammattitaidon päivitystä. Jotta opettajat saisivat riittävät eväät toteuttaa inklusiivisen opetuksen periaatteita, täytyy täydennyskoulutuksen olla Lakkalan mukaan pitempiaikaista ja säännöllistä lähijaksoineen sekä etäpäivineen. Lakkala haluaa korostaa, että säästöä ei ainakaan synny, jos inkluusion nimissä yhden opettajan vastuulle sysätään hyvin monenlaisia oppilaita. Inklusiivisessa opetuksessa tärkeäksi nousee opetuksen laatu, jolla turvataan kaikkien oppilaiden osallisuus oman ryhmän opiskeluun ja kouluyhteisön elämään. – Inkluusio ei voi olla lyhytnäköistä toimintaa, joka toteutetaan oppilaan tai opettajan hyvinvoinnin kustannuksella. Inklusiivisen koulun tavoitteet ja kuntatalouden haasteet todennäköisesti ankkuroituvat toisiinsa vielä pitkään, kun puhutaan kaikille yhteisen peruskoulun tulevaisuudesta Suomessa. Voidaanko näitä asioita sovittaa onnistuneesti yhteen – sen aika näyttää. 2 / 2009 ♦ Opike UUTISET