Oulun ylioppilaslehti 4/2020

4/2020 | 5.11.2020 | 60. vuosikerta

Kauhistuttava kuolema • TAIKASIENIÄ JA TERAPIAA, S. 14

• TABUT ROSKIIN, S. 21

• THE DARK SIDE OF FINLAND, P. 28

Sisältö

”Hiljainen, kiltti lapsi on yhtä kuin ihannelapsi.

Mutta hiljainen ei ilmaise surua sen liiemmin kuin iloakaan.” s. 6

Going on an exchange isn’t all sunshine and rainbows Page 28

Kuoleman ei tarvitse olla kauhistuttavaa s. 8

Tässä lehdessä 3 Päätoimittajalta

21 Kolumnisti Anna-Sofia Tastula

4 Kampuksilla tapahtuu

23 Kolumnisti Essi Erkkilä

6 Itsemurhan historia kiinnostaa

24 In English – The news

Tabut ovat kulunut aihe, mutta hyvästä syystä.

Etäopetus jatkuu ja psykologian koulutusohjelmaa valmistellaan.

Tutkija Mikko Myllykangas miettii, onko yksilö yksin vastuussa omasta elämästään.

8 Kuolemapositiivisuus jyllää

Pohdimme, miksi kuolemaa voi manata, miksi hautausmaat ovat hiljaisia ja tarviiko kuolemaa lopulta pelätä.

14 Taikatripit kiehtovat

Lähdemme sienimetsään miettimään psykedeelisten aineiden käyttöä.

2

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

kertoo, miksi tabuista ei pitäisi puhua tabuina. puolustaa opiskelijoiden oikeutta olla kännäämättä.

We tell you all that’s going on with the University of Oulu.

26 In English – Long distance love

Relationships are tough, but even more so when apart.

31 Tabut toistuvat

Alumnilta oppia -palstalla kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto kertoo, mitä tutkija saa tehdä.

Päätoimittajalta

4/2020 5.11.2020 60. vuosikerta Oulun ylioppilaslehti on journalistisesti riippumaton. Vuonna 1961 perustettu lehti ilmestyy painettuna vuonna 2020 neljä kertaa.

Tabu – paljon puhuttu kielletty asia

Matka jatkuu verkossa osoitteessa

www.oulunylioppilaslehti.fi Löydät meidät myös mobiilisovellus Tuudosta!

PÄÄTOIMITTAJA | Iida Putkonen iida.putkonen@oyy.fi

PÄÄTOIMITTAJA Iida Putkonen paatoimittaja@oyy.fi 040 526 7821 TÄMÄN LEHDEN TEKIVÄT Anna-Sofia Tastula, Ville Kenttä, Sara Nissén, Laura Juntunen, Kerttu Juutilainen, Petra Uusimaa, Maiju Putkonen, Anniina Kuha, Essi Erkkilä, Pablo Santur, Thea Yan Pan KANNEN KUVA Anniina Kuha TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Erkki Koiso-Kanttilan katu 1 2T-ovi, 1 krs.

90570 Oulu

toimitus@oyy.fi JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Oulun yliopiston ylioppilaskunta PAINO Kaleva 365, Oulu MAINOSMYYNTI Toni Mäkinen Yritysyhteistyö- koordinaattori OYY 040 8610 868 business@oyy.fi PAINOS

KUTEN KUKA TAHANSA JOURNALISTI, tai ainakin keskinkertaisesti äidinkielen tunneilla pärjännyt, tietää kaikki tarinat on jo keksitty ja kerrottu vähintään kerran.

Kun tarinan nimeää tabuksi, se kuitenkin saa ylleen mystisyyden viitan. Nyt puhutaan hys-hys -asiasta, josta ei oikeastaan saisi puhua ääneen.

Viime aikoina tabuista on puhuttu paljon.

Keskustelu on keskittynyt siihen, onko nykyään enää tabuja vai onko kaikki sanottu jo kertaalleen. Toisaalta asioita on myös käsitelty paljon tabunimikkeen kautta. Suuri kysymys lieneekin, onko enää tabuja, jos kaikesta saa kertoa median otsikoita myöten?

TABU TARKOITTAA yksinkertaisuudessaan jotain kiellettyä tai paheksuttua, tai siitä puhumista. Nykyään tabu tuntuu toisinaan olevan turvallinen leima asialle, josta puhuminen on vaikeaa tai epämukavaa. Se on otsikko, joka annetaan asialle, jonka on tarkoitus säväyttää, tai selitys, joka annetaan aiheelle ilman sen suurempaa kyseenalaistusta. Se on jako hyvään ja pahaan, sopivaan ja sopimattomaan, rohkeuteen ja vaikenemiseen.

Paradoksaalista tabukeskustelusta tekee se, että sitä määrittävät asiat, joista voidaan jo puhua. Esimerkit tabuista ovat usein aiheita, joiden puhumiskynnys on jo ylitetty, kuten mielenterveys tai terapia. On vaikea puhua asioista, joista ei oikeasti saa puhua.

Vaikka tabua sanana viljellään paljon, uskallan väittää ettei keskustelu ole tehnyt sitä tyhjäksi. Vaikka jokaisesta aiheesta on puhuttu vähintään suljetuin ovin ja kaikki tarinat on kerrottu kertaalleen, ei tarinoiden kertominen ole maailmasta loppunut.

MYÖNNÄN, ETTÄ SUOMESSA tabu, jota media voi käsitellä, ei ole tabu sanan äärimmäisessä merkityksessä. En pelkää menettäväni työpaikkaani tai joutuvani marttyyriksi toimitettuani tämän lehden, jossa käsitellään erinäisiä tabuja.

Pikemminkin tabu on nykyään aihe, joka pakottaa kohtaamaan oman epämukavuuden ja joskus myös yhteiskunnan rajat.

Se mikä tabukeskustelusta kuitenkin usein jää näkemättä ja sanomatta on ironisesti yhä voimissaan olevat tabut. Kuten sanottu, sanomattomasta on vaikea puhua, tai ainakaan löytää asianomaista puhumaan aiheesta. Kulissien takana myös tämän lehden aiheiksi valikoitui asioita, joista puhumisen kynnys oli lopulta liian suuri. Niissäkin jutuissa, jotka saimme painaa, ovat monet halunneet muuttaa nimensä.

TÄSSÄ LEHDESSÄ siis pohditaan paljon puhuttuja kiellettyjä asioita. Kenties kiinnostavin kysymys on kuitenkin se, millainen maailma olisi, jos tabuja ei olisi lainkaan.

Moni tämänkin lehden aiheista on jo mediasta tuttu. Kaikkia tarinoita ei kuitenkaan tulkita samalla tavalla ajasta toiseen, ja tuttujakin tarinoita on tarve aika ajoin tarkastella kriittisesti.

Tämän lehden myötä toivotan sinulle hyvää alkavaa talvea. Pääset lukemaan lehteä jälleen ensi vuoden puolella, joskin uudistuneena. Palautetta ja toiveita lehteen liittyen voit jättää sivulta 30 löytyvään kyselyyn.

Toivon että nautit vuoden viimeisestä printtilehdestä. Jutuissamme kysymme tyhmiä kysymyksiä, kuten miksei hautausmaalla saa tanssia (s. 8), parantavatko huumeet kaikki haavat (s. 14) ja onko Suomi oikeasti paratiisi (s. 29). •

2000 kpl ISSN 0355-9238 (painettu) ISSN 1798-9922 (verkko) ISSN-L 0355-9238

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

3

Ajankohtaista

TEKSTI Kerttu Juutilainen KUVA Anna-Sofia Tastula

Psykologian koulutusohjelman valmistelut etenevät Uusi psykologian koulutusohjelma aloittaa Oulun yliopistossa syksyllä 2021. Ensimmäiset pääsykokeet psykologian yhdistettyyn kandidaatin- ja maisteritutkintoon järjestetään tulevana keväänä. Koulutusohjelma sijoittuu kasvatustieteiden tiedekuntaan ja hakijoista 40 hyväksytään.

OULUN YLIOPISTO TARJOAA JATKOSSA koulutusmahdollisuuden niin kandidaatin,

maisterin kuin tohtoriasteen psykologian tutkintoihin.

Uusi koulutustarjonta juontaa juurensa valtioneuvoston heinäkuiseen päätökseen. Tällöin valtioneuvosto antoi päätöksensä psykologian koulutusalan koulutusvastuun myöntämisestä Oulun yliopistolle.

Psykologian maisterivaiheen opinnot alkavat todennäköisesti ensi syksynä aloittavien kandiopiskelijoiden edettyä maisterivaiheeseen.

Tohtorikoulutus on näillä näkymin tarkoitus aloittaa jo ensi syksynä.

Psykologian professori, koulutusohjelman yhtenä suunnittelijana toimiva, Mirka Hintsanen, on myönteisestä koulutusvastuupäätöksestä innoissaan.

“On kiva lähteä suunnittelemaan ja rakentamaan uutta koulutusohjelmaa. Uuden tekeminen tarjoaa tietyllä tapaa enemmänkin mahdollisuuksia kuin valmiin tutkinto-ohjelman muuttaminen.”

Uuden koulutusvastuun taustalla on pitkä vaikuttamistyö: kasvatustieteiden tiedekunnassa psykologian tutkinto-ohjelmaa alettiin ensimmäisen kerran suunnittelemaan jo 1990-luvun loppupuolella. Tuolloin hankkeen suunnittelemista käynnistettiin Psykonet-yliopistoverkoston kanssa ja koulutusvastuun mahdollisuudesta ehdittiin myöhemmin neuvotella myös opetusministeriön kanssa.

Psykonet keskittyi tuolloin kuitenkin psykologikoulutuksen säilyttämiseen Joensuun yliopistossa. Oulun kasvatustieteiden tiedekunnassa suunniteltiin samanaikaisesti myös erityisopettajakoulutusta, ja lopulta uuden kou-

4

OULUN YLIOPPILASLEHTI

lutusohjelman valinnassa päädyttiinkin psykologikoulutuksen sijaan erityisopettajakoulutukseen. Tämän myötä hankkeen suunnittelu hiljeni pitkäksi aikaa, kunnes edellinen koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä alkoi ajamaan asiaa uudelleen omalla kaudellaan.

Uudella psykologian koulutuksella pyritään helpottamaan Pohjois-Suomen psykologipulaa.

Esimerkiksi dosentti Pentti Rauhalan tekemästä selvityksestä, ”Psykologitarve Pohjois-Suomessa” ilmenee, että Oulun yliopiston omalla koulutusvastuulla pystyttäisiin parhaiten ratkaisemaan alueellista psykologitarvetta; Oulun yliopistosta valmistuvista 64 prosenttia sijoittuu työhön Pohjois-Suomeen.

“On hienoa, että vihdoin pääsemme vastaamaan psykologipulaan, vaikka tietysti jonkin aikaa kestääkin, että valmistuneita saadaan”, Hintsanen sanoo.

Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa on jo aiemmin voinut opiskella psykologiaa sivuaineena. Jatkossa, kun psykologiaa voi opiskella pääaineena, kurssimäärä tulee kasvamaan ja myös uusia opettajia tarvitaan paljon lisää. Opettajien saatavuuteen Hintsanen suhtautuu luottavaisesti, vaikka aloittavaan koulutusohjelmaan on rekrytoitava väkeä muualta Suomesta.

“Yliopistoilla on aika valtaisa tohtorituotanto ja psykologiastakin valmistuu tohtoreita paljon eri yliopistoista. Saattaa olla ennemminkin niin, että toimista on pulaa, kuin työntekijöistä.”

Uuden tutkinto-ohjelman järjestämisessä riittää vielä paljon tehtävää. Yksi seuraavista askeleista on Psykonet-yhteistyön käynnistäminen. Psykonet on psykologian koulutuksen yliopistoverkosto, joka organisoi eri yliopistojen

NRO 4 | 2020

välistä psykologian tutkinto-ohjelmiin liittyvää psykologian opetusta.

Jotta valmistuva psykologi voi toimia kaikissa psykologian tehtävissä, psykologikoulutuksen on oltava laaja-alainen. Tästä syystä yliopistot eivät järjestä rajaavia suuntautumisvaihtoehtoja kandi- ja maisterivaiheen opinnoissa. Yliopistoilla on kuitenkin erilaisia profiloitumisia ja painotuksia, ja näitä on suunnitteilla myös Ouluun.

Oulun psykologian laitoksella tulevan profiloitumisen on suunniteltu liittyvän työhyvinvointiin sekä lasten sosioemotionaalisten ongelmien ja niiden hoitomenetelmien tutkimukseen. Myös teknologisten näkökulmien hyödyntämiseen Hintsanen uskoo olevan Oulussa hyvää pohjaa.

“Teknologia on Oulussa vahva, joten sitähän kannattaa tietenkin hyödyntää. Esimerkiksi, mitä on ihmisen ja teknologian vuorovaikutus ja miten se työelämässä voi näkyä?”

Hintsanen iloitsee myös uusista tiedekuntien rajat ylittävistä tutkimusyhteistyön mahdollisuuksista.

“Kun saamme lisää henkilökuntaa, monitieteistä tutkimustyötä pystytään tekemään laajemmin.”

Oulun yliopiston hallitus päätti lokakuussa sijoittaa psykologian koulutusohjelman kasvatustieteiden tiedekuntaan.

Suomessa kaikki psykologian tutkinto-ohjelmat kuuluvat valtakunnalliseen yhteisvalintaan, eli käyttävät pääsykokeissaan yhtenäisiä valintaperusteita. Psykologian yhteisvalinnassa pääsykokeet järjestetään ensi keväänä keskiviikkona 26. toukokuuta.

Myös Oulussa on aloitettu valmistelu psykologian yhteisvalintaan liittymisestä, mutta asiasta puuttuu vielä hallinnollinen päätös. •

Lyhyesti Opiskelijaedustajille kokouspalkkiota useammista kokouksista

Koko lukuvuosi etäopetusta edessä Oulun yliopisto jatkaa etätyötä ja -opiskelua koko kevätlukukauden 31. toukokuuta asti. Yliopisto tiedotti asiasta 28. lokakuuta. Lisäksi voimassa on maskisuositus 12. marraskuuta asti.

TEKSTI Iida Putkonen

ETÄOPISKELU JATKUU Oulun yliopistossa 31.5.2021 asti.

Yliopisto kertoo syiden olevan koronan tartuntatilanne ja pandemian kokonaistilanteen kehittymisennuste.

Etäopetuksen lisäksi yliopisto suosittelee maskeja kaikissa julkisissa sisätiloissa 12. marraskuuta asti. Suositus perustuu Oulun alueelliseen maskisuositukseen, joka annettiin 27. lokakuuta.

Yliopisto tarkentaa alueellista maskisuositusta niin, ettei suojainta tarvitse käyttää jos turvavälin pitäminen on mahdollista tai työskentelee yksin.

Oulun alueellisiin suosituksiin nojaten yliopisto suosittelee myös, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä aikavälillä 29.10.–12.11.

Yliopiston henkilöstöjohtaja Jarmo Okkonen perustelee yliopiston päätöstä sillä, että tartuntatilanne ei näytä toivoa paramisesta. ”Kun katsotaan taudin leviämistä Pohjois-Pohjanmaalla, ei ole perusteita ajatella että pandemia huomattavasti helpottaisi tai katoaisi loppuvuoden aikana”, Okkonen sanoo.

Päätös keväästä tehtiin henkilöstöjohtajan mukaan tarkoituksella aikaisin. ”Opetuksen järjestelyjen ja opiskeli-

joiden asumisen järjestelyjen takia ei haluttu jättää päätöstä viime tinkaan.

Opiskelijat kuitenkin sitoutuvat paikkakuntaan, nyt he saavat tiedon ajoissa”, hän kertoo.

Tällä hetkellä yliopisto ei suunnittele laajempia toimenpiteitä, kuten yliopiston sulkemista. Okkosen mukaan samat palvelut, muun muassa läppärilainaamot ja itsenäisen opiskelun tilat, tenttiakvaario ja kirjasto, pidetään käytössä myös keväällä. ”Keskustelua ei ole käyty siitä, että ovet suljettaisiin uudestaan. Tilanne näyttää yliopiston kannalta siltä, että jatketaan kuten tähänkin asti.”

Okkosen mielestä toive lähiopetukseen siirtymisestä lähiaikoina on turha. Sen sijaan tulisi tottua siihen, että tämä on uusi normaali. ”Tavallaan tämä on uusi tilanne, joka jatkuu. Väliaikaisuutta ei ole enää tunnistettavissa, eli emme palaa normaaliin. Tämä on se uusi normaali”, hän sanoo.

Etäopetus tulee keväällä vaikuttamaan erityisesti pääsykokeisiin. Jarmo Okkonen ei osaa vielä kertoa pääsykokeiden järjestelyistä tarkemmin. ”Onneksi on aikaa pohtia ja erityisesti enemmän aikaa kuin edellisellä kerralla. Tämän kevään kokemuksista

on opittu miten valinnat pystyy järjestämään ja miten ei.”

Oulun yliopisto ei ole suinkaan uusien linjauksiensa kanssa yksin. Vastaavia päätöksiä kevätlukukauden järjestämisestä etäopintoina ovat tehneet myös muut yliopistot. Myös maskisuositus on voimassa useammassa suomalaisessa yliopistossa.

Oulussa maskisuositus on annettu kahdeksi viikoksi kerrallaan. Yliopisto on jakanut kangasmaskeja ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille ja henkilöstölle syksyn aikana.

Käytännön järjestelyjen lisäksi etäopetuksen pitkittyminen vaikuttaa myös opiskelijoiden ja henkilöstön jaksamiseen. Henkilöstöjohtaja toivoo, että suosituksista huolimatta opiskelijat eivät jäisi yksin. ”Tilanne ei tietenkään tarkoita sitä ettei saisi käydä yliopistolla tai että ei saisi tavata ketään. Toivoisin että tilanne ei johda eristäytymiseen, vaan sosiaalinen etäisyys huomioiden tavattaisiin myös muita ihmisiä”, Okkonen painottaa.

Uudet rajoitukset ovat voimassa marraskuun 12. päivään asti. Sen jälkeen yliopiston COVID19-valmiusryhmä päättää uusista rajoituksista tautitilanteen huomioon ottaen. •

Tähän aikaan 21 vuotta sitten OYY MUUTTI LINNANMAALLE Muutto oli yliopistolaisilla mielessä myös Oulun ylioppilaslehden numerossa 11/1999. Tällä kertaa muuttoa puuhasi Oulun yliopiston ylioppilaskunta, jonka tilat sijaitsivat keskustassa Puistomannessa ja Rauhalassa.

Yliopiston hallinto oli siirtynyt jo aikaisemmin Linnanmaalle uuteen hallintorakennukseen. Muutto oli vasta suunnitteluasteella, ja edustajiston puheenjohtaja toivoi, “ettei vuoden 1995 soutaminen ja huopaaminen tällä kertaa toistu”.

KAMPAUSVINKKEJÄ Hiustensa jakauksen kanssa painiskeleville oli Oulun ylioppilaslehden numerossa 14/1999 tarjolla tehokas vinkki. Ohjeessa kehotetaan ottamaan talteen kerrankin onnistuneen jakauksen salaisuus piirtämällä jakaus valmiiksi tussilla päänahkaan. Tämä merkki helpottaa jakauksen vetämistä seuraavalla kerralla.

Vinkissä suositellaan myös tarkoitukseen sopivia kyniä, jotka on helppo tunnistaa “permanent”-merkinnästä.

FUKSIPARAN KOMPLEKSIT Ylioppilaslehden numerossa 15/1999 ennustettiin tulevaisuutta. Teekkarihuumorin uhkailtiin loppuvan vuonna 2009 yhtä aikaa kovan teknologian kanssa. Massatyöttömät ja syrjäytyneet suomalaiset ryhtyvät ostoboikotteihin ja haikailevat paluuta luontoon. Vuonna 2015 perustettu agraaris-luontaistaloudellinen tiedekunta nousee kansaiväliseksi hitiksi, joka valtaa autioituneen teknologiakylän, ja maailmalla herää kiinnostus tervatuotteisiin.

NRO 4 | 2020

HALLINNON OPISKELIJAJÄSENTEN kokouspalkkioita on lisätty. Opiskelijajäsenille kokouspalkkiota maksetaan jatkossa seuraavien toimielinten kokouksista: kollegio, tutkintolautakunta, koulutuksen johtoryhmä, koulutusneuvosto, tiedekuntahallitus, tiedekunnan johtoryhmä ja koulutustoimikunta. Palkkion määrä pysyy samana, 41,20 euroa kokoukselta.

Ennen kokouspalkkiota eivät saaneet koulutuksen johtoryhmän, tutkintolautakunnan, tiedekuntien johtoryhmien, tutkijakoulun johtoryhmän ja tohtorikoulutustoimikuntien opiskelijaedustajat. Päätös tuli voimaan lokakuun alusta. •

Keskustakampuksen suunnittelu etenee kaavoitukseen OULUN YLIOPISTO on saanut Oulun kaupungilta yhdessä Arinan ja Keskon kanssa suunnitteluvarauksen Raksilan marketalueen kaavoituksen tekemiseen keskustakampusta varten. Yliopisto, Arina ja Kesko saivat suunnitteluaikaa vuoden 2021 loppuun saakka. Kaupungille on esitettävä kolme suunnitteluvaihtoehtoa keskustakampuksesta 31. maaliskuuta 2021 mennessä. Suunnitelmissa on tultava esille muun muassa, mitkä toiminnot siirtyisivät Linnanmaalta keskustaan ja millaiset logistiikkatarpeet kampuksella ovat. Oulun kaupunginhallitus päätti suunnitteluvarauksen hyväksymisestä kokouksessaan 26. lokakuuta. •

Oulun ammattikorkeakoulun uudeksi rehtoriksi Heidi Fagerholm OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN (Oamk) uudeksi rehtoriksi on valittu Heidi Fagerholm.

Fagerholm aloittaa pestissään vuonna 2021 ja aloitti Oamkin palveluksessa lokakuussa. Oamkin hallitus päätti asiasta 25. kesäkuuta. Fagerholm työskenteli ennen valituksi tulemistaan tutkimus- ja liiketoiminnan kehitysjohtajana pörssiyhtiö Merckin palveluksessa Saksassa. Koulutukseltaan Fagerholm on tekniikan tohtori. Nykyinen rehtori Jouko Paaso siirtyy Senior advisoriksi Oamkin hallituksen alaisuuteen. Hän jää eläkkeelle rehtorin virasta vuonna 2021.

Oamkin rehtorin tehtävään haki 14 henkilöä, joista yksi veti hakemuksensa pois kesken prosessin. •

OULUN YLIOPPILASLEHTI

5

Päähenkilö | Palstalla yliopistolainen pääsee ääneen.

TEKSTI Ville Kenttä KUVA Sara Nissén

MIKKO MYLLYKANGAS 39-vuotias. Syntynyt Ka» jaanissa, asunut 20 vuotta Oulussa.

Tutkija tieteiden ja aattei» den historian yksikössä. Tällä hetkellä mukana Biocenterin fibroottisten sairauksien tutkimushankkeessa, jossa tutkii stressin historiaa.

Opiskeli alun perin tieto» jenkäsittelytiedettä Oulussa, vaihtoi opiskelujen aikana häntä enemmän kiinnostaneeseen historiaan. Väitteli tohtoriksi 2014.

Harrastaa koirien kanssa » ulkoilua, liikuntaa ja kitaran soittoa metallibändissä. Suicidal black metal ei ole lempigenrejä.

Unelmoi, että työ pysyy » jatkossa yhtä mielenkiintoisena ja saa jatkaa myös luovaa toimintaa musiikin parissa.

» Suomen Mielenterveys ry:n valtakunnallinen Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua.

Kriisipuhelin päivystää 24/7 puh. 09 2525 0111

6 6

OULUN YLIOPPILASLEHTI OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO NRO44| 2020 | 2020

Opettamansa kurssin esseitä lukiessa Myllykangas on huomannut, kuinka paljon aihetta käsitellään yllättävissäkin paikoissa popkulttuurissa. ”Vaikea aihe puhua, josta puhutaan todella paljon”, hän kiteyttää.

Oman käden kautta kirjoitettua historiaa Mikko Myllykangas näkee yleisen itsemurhakeskustelun toistavan jo historiasta tuttuja piirteitä, vaikka ilmiöstä puhutaankin aiempaa enemmän. Pyrkimykset selittää itsemurhia ovat hänestä usein yksinkertaistavia ja keskenään ristiriitaisia.

LÄHES AUTION YLIOPISTON uumenista löytyy pitkätukkainen mies. Hän on Mikko Myllykangas, tutkija tieteiden ja aatteiden historian yksiköstä. Opiskelijoiden keskuudessa hänen opettamansa kurssi itsemurhan historiasta on ollut suosittu jo monena vuonna.

Myllykangas ei itse koe, että hänellä olisi erityisen henkilökohtainen suhde aiheeseen. ”Uskallan väittää, että oman hengen vieminen käy joskus ihan jokaisen mielessä tavalla tai toisella. Jos ei käy, saa laittaa viestiä lehden toimitukseen”, Myllykangas naurahtaa.

Tekona itsemurha on verrattain harvinainen, mutta sen ajatteleminen on hyvin inhimillistä. Myllykangas vertaa sitä ajatukseen lottovoitosta, josta haaveileminen silloin tällöin ei nosta senkään tapahtumisen todennäköisyyttä.

Ajatuksissa kumpikin voi tuntua helpolta ratkaisulta monimutkaisiin ongelmiin.

Ensimmäisen kerran Myllykangas itse lähestyi aihetta lukiossa, kun hän teki terveystiedon kurssille esitelmän mielenterveyshäiriöistä, joiden kuvauksissa itsemurhan riski mainittiin usein.

Esitelmän pitämisestä hän muistaa luokkatovereiden tirskumisen, mikä viesti hänelle aiheen olleen tabu.

Seuraavan kerran Myllykangas palasi aihepiiriin vasta väitöskirjassaan. Aihe tuli keksittyä ystävien kanssa iltaa istuessa, kun itsemurha-sana mainittiin ohimennen. Maininta sai Myllykankaan pohtimaan, kuinka paljon sen historiaa oli tutkittu. Alustava kysymys oli itsensä tappaneen ihmisen sosioekonomisen aseman vaikutus keskusteluun. Hän halusi siis tutkia, kuinka eri tavoilla teosta keskusteltiin, jos tekijät vaihtelivat yritysjohtajasta rappioalkoholistiin. Tohtoriopiskelija kuitenkin koki nopeasti, että hänen pitää tuntea aiheesta käytyä tieteellistä keskustelua, että voi

hahmottaa paremmin nykyistä kulttuurista keskustelua. Näkökulman muuttamista tuki, että aiempaa tieteenhistoriallista tutkimusta itsemurhasta oli olemassa ylipäätään vähän. Tutkimusaiheeksi rajautui tuolloin itsemurhan lääketieteellistyminen eli kasvava pyrkimys selittää ilmiötä mielenterveyshäiriöiden tai sairauksien seurauksena.

Poikkeusyksilön ongelma Tutkijan työssään Myllykangas on keskittynyt tekojen sijaan niistä käytyihin keskusteluihin, jotka kertovat paljon aikansa hengestä.

Hän toteaa, että vaikka kulttuurit ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa, edelleen selitysmallit palaavat poikkeusyksilöön, joka eroaa jollain tavalla meistä muista “normaaleista.” Kun aikaisemmin yksilö oli uskonnollisen tulkinnan mukaan riivattu, nyt hän on lääketieteelliseltä tulkinnalta sairas.

Myllykankaan mielestä on hyvä, että mielenterveydestä puhutaan nykyään enemmän, mutta on myös harhaanjohtavaa pitää sitä ainoana selitysmallina itsemurhaan. Yksioikoisissa selityksissä sivuutetaan usein kaikki ympäröivän kulttuurin ja olosuhteiden vaikutukset. Teon taustalta voi löytyä esimerkiksi taloudellisia ja sosiaalisia vaikeuksia yhtä usein kuin todennettavia mielenterveysongelmia. ”Ainahan sitä voi mennä sanomaan, että sulla on nyt vain tällainen välittäjäaineista johtuva ongelma. Syö tästä näitä merkitysnappeja, niin koet itsesi tärkeäksi”, tutkija haastaa.

Myllykangas haluaakin kysyä, että jos itsemurhan oletetaan olevan seurausta mielenterveysongelmista, joita voi hoitaa esimerkiksi mielialalääkkeillä ja terapialla, edustaako itsemurha silloin yksilön osaamattomuutta hyödyntää näitä keinoja. Hän vertaa tilannetta siihen, että psykiatri-

sessa tulkinnassa mielialalääkkeisiin suhtaudutaan usein kuin turvavyön käyttämiseen autossa. ”Niitä kannattaa käyttää, vaikka ei suunnittelisikaan ajavansa kolaria. Jos kuitenkin ajaa kolarin ja kuolee, kenen syy se on silloin?

Kuskin? Ei se nyt ainakaan autovalmistajan tai liikennevalistuksen syy voi olla!” Myllykangas heittää.

Jos kuskista käännetään siis katse hänen elämänsä rakenteisiin ja häntä ympäröivään kulttuuriin, selitysten etsinnästä seuraakin monimutkaisempi keskustelu.

Kulttuurin vaikutukset Jo 1800-luvulla esitettiin, että itsemurha-alttius olisi periytyvää ja geenitutkimuksessa on myöhemmin yritetty paikallistaa tätä perimää.

”

Hiljainen, kiltti lapsi on yhtä kuin ihannelapsi.

Mutta hiljainen ei ilmaise surua sen liiemmin kuin iloakaan.

Myllykangas kuitenkin ehdottaa, että jos yhdessä suvussa esiintyy toistuvasti itsemurhia, voi olla aiheellisempaa kysyä, millainen keskustelukulttuuri suvussa on vaikeiden asioiden ympärillä.

Suomalainen tapakulttuuri on ylipäätään omiaan ruokkimaan puutteellista tapaa käsitellä henkilökohtaisia vaikeuksia. ”Hiljainen, kiltti lapsi on yhtä kuin ihannelapsi. Mutta hiljainen ei ilmaise surua sen liiemmin kuin iloakaan. Sama käytös jatkuu aikuisuudessa näkyvänä pärjäämisen kulttuurina. Aina ‘pärjätään’, vaikka menisi kuinka huonosti.”

NRO 4 | 2020

Toisaalta suorituskeskeiseen yhteiskuntakritiikkiin kiinnittyvä selitys on sekin ajoittain viety toiseen ”ääripäähän”, kuten hän havaitsi tutkiessaan 1960–70-lukujen vaihteen poliittisten liikkeiden kapitalismikriittisiä kannanottoja. ”60-luvun lopun hengen mukaisesti myös itsemurha nähtiin ainoastaan järjestelmän tuotteena. Se taas sivuuttaa yksilön oman toimijuuden täysin”, tutkija muistuttaa.

Myllykangasta kiinnostaa tutkijana erityisesti tilastoista ja keskustelusta ilmenevät ristiriidat.

Yhtenä sellaisena hän nostaa esiin tulkinnan, että mielialalääkkeiden lisääntyneellä käytöllä olisi suora yhteys itsemurhien laskuun.

Tämä tulkinta ei kuitenkaan huomioi sitä, että lääkkeitä käyttävät eniten naiset, mutta vuosikymmenestä toiseen itsemurhan tekijöitä ovat pääsääntöisesti alemman sosiaaliluokan miehet. Tutkijoiden keskuudessa onkin paljon erimielisyyksiä. Myllykangas palaa aina muistuttamaan, että kyseessä on monisyinen kysymys. ”Kirjailija Charles Bukowski sanoi, että parhaat meistä lähtevät oman käden kautta ja me muut taas jäämme ihmettelemään, että miksi meidän luota haluttiin pois.

Ajatuksessa on itua, koska teko jättää sen läheltä kokeneet aina painimaan vaikeiden kysymysten kanssa” Silti myöskään kollektiivinen syyllisyys ei hänen mielestä edesauta keskustelua. Hän toteaa, että monia tieteenaloja on pitkään yhdistänyt pyrkimys selittää itsemurhaa kuin luonnonilmiönä muiden joukossa, kun keskustelua olisi aika avata kohti kysymyksiä, miten itsemurhia voitaisiin ennakoida ja miten yhteiskuntaa voisi kehittää niitä ehkäiseviksi.

Peruuttaminen lopputuloksen jälkipuinnista kauemmas taaksepäin edustaisi etenemistä myös tieteelliselle keskustelulle. • OULUN YLIOPPILASLEHTI

7

8

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

Kammotava kuolema

Memento mori Muista kuolevasi Kuolema koettaa meille jokaiselle. Silti aihetta ympäröi pelko ja epämukavuus. Miksi kuolemasta puhuminen pelottaa ja voisiko siihen oppia suhtautumaan luonnollisemmin?

TEKSTI Anna-Sofia Tastula KUVITUKSET Anniina Kuha

K

aikilla se on edessä, kuolema. Näin toteaa Oulun evankelis-luterilaisen seurakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen.

Samaa sanoo vanha uhkaava latinankielinen sananlasku: memento mori, joka tarkoittaa muista, että sinunkin on kuoltava.

Työnsä takia kuoleman kanssa tekemisissä oleva Saarinen sanoo, että kuolemaa ei nähdä elämään kuuluvana tapahtumana. Sen sijaan se koetaan kaiken loppuna – minuuden katoamisena. Hänen mukaansa lohdutus tulisi siitä, jos näkisimme kuolemisen luonnollisesti, esimerkiksi tyhjyyteen raukeamisena tai uutena alkuna. Se ei kuitenkaan ole helppoa.

“Kuolemassa on kyse luopumisesta, luovuttamisesta ja erosta rakkaista ihmisistä.

Nämä ovat elämän varjoja, jotka haluamme työntää tavoittamattomiin, tuota tuonnemmaksi tulevaan”, kertoo Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntien johtava sairaalapastori Juha Kyllönen.

Hänen mukaansa rajallisuuden kohtaaminen on vaikeaa mutta samalla tärkeää.

“Kun olemme tiedostaneet ja hyväksyneet oman rajallisuutemme, oman kuolevaisuutemme, voimme elää omaa elämäämme täydemmin ja rohkeammin”, Kyllönen sanoo.

Kuoleman näkeminen lohduttavassa valossa on hankalaa, koska kuolema on meille tuntematonta. Suomen arkeologisen seuran puheenjohtaja ja Oulun yliopiston akatemiatutkija Sanna Lipkinin mukaan kuolema ei ole enää nykyään läsnä arjessa muun muassa siksi, että kuolevia ei enää hoideta kotona ja lapsikuolleisuus on laskenut huimasti.

“Vaikka ennenkin kuolleita surtiin ja heitä ikävöitiin, kuolema ehkä nähtiin luonnollisempana elämän jatkumona kuin mitä se tänään nähdään”, Lipkin sanoo.

”

Kun olemme hyväksyneet oman kuolevaisuutemme, voimme elää omaa elämäämme täydemmin ja rohkeammin.

Kuolemaa voidaan tietenkin yrittää viivyttää ehkäisemällä sairauksia hyvillä elämäntavoilla, kuten syömällä terveellisesti ja liikkumalla säännöllisesti. Sekään ei kuitenkaan auta tapaturman sattuessa, joten kuolemanpelko on aina läsnä.

“Matkaa omaan kuolemaan emme voi harjoitella. Vasta reaalinen tilanne näyttää meille sen, miltä meistä tuntuu juuri sillä hetkellä, elämän maalisuoralla”, Kyllönen muistuttaa.

Meidän olisi keskeistä kohdata kuoleman ajatus, käsitellä siihen liittyviä tunteita, hankkia tietoa ja jakaa järkytys muiden kanssa. Kuolema on väistämätön jokaisella, mutta sen kohdalla monet meistä tekevät väärin – me pakenemme, piiloudumme ja vaikenemme.

Kuolema on kuolevan ystävä

Juha Kyllönen

Kuoleman voimaa pelättiin ennekin. Myöhäiskeskiajalla länsimaiset alkemistit innostuivat “elämän eliksiirin” ja “viisasten kiven” valmistamisesta, joiden uskottiin parantavan sairauksia ja tekevän ihmisestä kuolemattoman. Luultiin, että henkisen alkemian avulla tietoisuus pystytään nostamaan korkeammalle tasolle, jolloin kuolevainen ja aineellinen ihminen välttää elämän päättymisen muuttumalla sielulliseksi ja kuolemattomaksi. Näin ihminen voi jatkaa elämäänsä ikuisesti, vaikka ei fyysisellä tasolla.

Alkemistit ovat joutuneet pettymään, sillä ihminen ei ole oppinut valmistamaan taikajuomaa, joka tekisi meistä kuolemattomia.

Niin irvokkaalta kuin se kuulostaakin, kuolemaan voi oppia suhtautumaan positiivisesti. Sitä edistämään syntyi kuolemapositiivisuusliike Euroopassa ja Yhdysvalloissa 2000-luvulla. Sen tavoitteena on tehdä kuolemasta helpommin lähestyttävä aihe ja vähentää kuolemaan liittyvää henkistä tuskaa ja pelkoa.

Liikkeen kannattajat tavoittelevat ars moriendia, eli ‘(oikean) kuolemisen taitoa’. Tällä tarkoitetaan niin sanotun hyvän kuoleman eli kuolevan omien arvojen ja toiveiden mukaisen sekä tietoisen ja valmistautuneen kuoleman tavoittelua.

Kuolemapositiivisuuden tarkoituksena on myös helpottaa kuolevan irrottautumista elämästä ja lohduttaa surevia omaisia.

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

9

Suomen Kuolemantutkimuksen Seura ry:n puheenjohtaja ja sosiaalihistorian dosentti Ilona Pajarin mukaan kuolemapositiivisuus on kapinaliike kalliita hautajaisia ja kuoleman etäännyttämistä vastaan.

“Tähän liittyy kuoleman mystifioiminen ammattilaisen asiaksi ja se, että kuolemasta puhuminen olisi sopimatonta”, Pajari kuvailee.

Hänen mukaansa kuolemasta keskusteleminen ja tietoisuuden lisääminen voisivat muuttaa suhtautumista elämän päättymiseen luonnollisemmaksi.

“Ehkä kaikkien pitäisi tietää enemmän sekä fyysisestä kuolemasta, kuolemaan liittyvistä tunteista että kuolemanrituaaleista. Ennen vanhaan ei kaikki ollut paremmin, mutta hautajaiset osattiin järjestää vaikka käsipuolena unessa, sen verran usein niitä oli ja niissä käytiin. Erilaisista mielikuvista ja rituaalien uudistamisesta puhutaan vähemmän. Sitä kaipaisin ja sitä kuolemapositiivisuus pitkälti on”, Pajari sanoo.

Kuolemapositiivisuuden arvoihin kuuluu vahva eettisyys muun muassa tasa-arvo- ja ympäristöasioissa. Kuolemapositiivisuudessa tärkeintä on vainajan oma tahto, mutta mahdollisimman ekologista ruumiin hävittämistapaa suositaan. Suomessa hautaus on jo valmiiksi ympäristön kannalta hyvä valinta, mutta vielä voisi parantaa. Kaikkein ympäristöystävällisin tapa hävittää ruumis olisi haudata se ilman arkkua ja antaa sen maatua. Tämä saattaa vaikuttaa karulta, mutta oikeastaan sen voi ajatella myös kauniina tapahtumana, jossa ihminen yhtyy luonnon kanssa. Suomessa tällainen hautaus voidaan suorittaa tietyin ehdoin. Ilman arkkua voidaan haudata, mutta arkku joudutaan hankkimaan kuljetuksia varten hygieniasyistä esimerkiksi nestevuotojen estämiseksi säilytyksessä, kertoo Oulun evankelis-luterilaisen

10

OULUN YLIOPPILASLEHTI

seurakunnan hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi.

25 vuotta kuolemaa tutkineen Ilona Pajarin mukaan Suomessa kuolemapositiivisuus ei ole vielä kehittynyt varsinaiseksi liikkeeksi.

“Suomalainen kuolemankulttuuri ja hautausala ovat niin matalan profiilin asioita verrattuna joihinkin muihin maihin. Kuolemasta ollaan kyllä kiinnostuneita, mutta se on hieman eri asia”, Pajari kertoo.

Miten kuolemapositiivisuutta toteutetaan?

Kuolemapositiivisuutta voi harjoittaa yksinkertaisin mutta merkityksellisin teoin. Nämä jokainen voi tehdä oppiakseen lähestymään kuoleman ajatusta vähemmän pelottavana.

”

Saattaa olla ’maaginen’ alitajuinen ajatus, että kuolemaa kutsutaan, kun siitä puhutaan.

Tärkeää on ottaa asiasta selvää. Ihmisten olisi hyvä olla tietoisia siitä, mitä kuolemassa biologisena ilmiönä oikein tapahtuu. Keskustelu kuolemasta ja siitä, mitä yksilö tahtoo ruumiilleen tehtävän kuoleman jälkeen voivat helpottaa pelkoa.

Ninnu Koskenalho kirjoittaa Antroblogissa, että kuolemapositiivisuusliikkeen kannattajat toivovat ihmisten voivan olla aktiivisia osallistujia omassa kuolemassaan.

Tällä tarkoitetaan muun muassa läheisten

NRO 4 | 2020

hyvästelyä, asioiden järjestämistä, omien hautajaisten suunnittelua tai perheen arkea oman kuoleman jälkeen sekä kuolema rauhallisessa, itseään miellyttävässä ympäristössä. Koskenalho kirjoittaa myös kuoleman doulista eli “kuoleman kätilöistä”. Doula toimii synnytystukihenkilönä, kuoleman kätilö taas kuolemisen tukihenkilönä. He tarjoavat kuolevalle erityisesti emotionaalista tukea ja läsnäoloa kuolinhetkellä.

Omien asioiden järjestämistä ei tarvitse odottaa elämän viimeisille sivuille asti. Voit aloittaa oman kuolinsiivouksesi vaikka heti!

Oman kuolinsiivouksen tekeminen helpottaa omaisten työtä kuoleman jälkeen. Kuolinsiivousta voitaisiin verrata konmaritukseen, sillä se vähentää paljon kaikkea turhaa tavaraa ja antaa elämään lisää järjestystä.

“Kuolinsiivousta ei koskaan voi aloittaa liian aikaisin”, sanoo Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous (2018) -teoksen kirjailija ruotsalainen 86-vuotias Margareta Magnusson Ylen haastattelussa (17.4.2018). Hän ei pidä kuolinsiivousta surullisena puuhana, sillä elämän on tarkoitus jatkua siivouksen jälkeenkin.

Kuolinsiivouksen sekä kuolin- ja hautaussuunnitelman tekeminen voi olla jopa terapeuttista. Sanna Lipkinin sanoista on hyvä aloittaa kuoleman lähestyminen vähemmän kammottavalta kannalta: “Kuolema ei tarkoita sitä, että unohtuu. Jokaisen yksilön elämä on myös osa kollektiivista muistia, joka jatkuu osana tulevien sukupolvien kulttuuriperintöä.”

Käytännössä kuolemapositiivisuutta voi toteuttaa omien arvojen kautta. Et voi päättää, missä olosuhteissa synnyt, mutta voit vaikuttaa siihen, missä ympäristössä kuolet.

Kuolemaan voi suhtautua tietoisesti sekä yrittää keskittyä elettyyn elämään sen sijaan, että odottaisi turtana sen päättymistä. Miksi

et voisi järjestää juhlia läheistesi kanssa, jossa muistelette menneitä aikoja, itkette, nauratte ja ikävöitte yhdessä?

Saksalainen sosiologi Norbert Elias huomauttaa kirjassaan Kuolevien yksinäisyys (1982), että kuolevan olotilaan ei ole helppo samaistua. Hänen mukaansa toisen kuolema muistuttaa meitä omasta kuolevaisuudestamme. Tämän vuoksi haluamme paeta kuolevia, vaikka he tarvitsisivat meitä. Elias kirjoittaa: “Pahinta on juuri tämä – vanhenevien ja kuolevien hiljainen eristäytyminen elävien yhteisöstä, läheisten ihmissuhteiden vähittäinen jäähtyminen, erottautuminen ihmisistä yleensä, kaikista niistä, jotka antoivat elämälle merkitystä ja turvallisuutta.”

Lipkin on samaa mieltä: Eihän ihmisen tulisi kokea yksinäisyyttä lähellä kuolemaansa.”

Kuolevilla on yhä läheisyydenkaipuu, ja he tarvitsevat kosketusta siinä missä elävätkin.

Eivätkö meistä kaikki pelkää kuolevansa yksin?

Tuomiorovasti Satu Saarinen kannustaa ihmisiä puhumaan tuntemuksistaan avoimesti sekä läheisten että kuolevan itsensä kanssa. Saarisen mukaan epävarmuus ja omat tuskan tunteet vaikeuttavat kohtaamista kuolevan kanssa. “Ääneen voidaan lausua koko tunneskaala, joka kuolemaan liittyy”, Saarinen sanoo.

Sairaalapastori Juha Kyllönen sanoo, että meidän ei tarvitsisi stressata puhumista kuolevan kanssa.

“Ihmisinä ajattelemme, että meillä ei ole riittävän viisasta sanottavaa kuolevalle. Nostamme rimaa tavoittamattomiin. Kuitenkaan kuoleva ei odota viisaita esitelmiä kuolinvuoteellaan”, Kyllönen huomauttaa.

Eihän tämä kuulosta lainkaan positiiviselta vaan ihan kamalalta, saatat ajatella. Eikö kuolemapositiivisuus olekaan kuoleman vastaanottamista hymy huulilla ja jalat valmiina tanssahtelemaan iäisen kukkaniityn kasteessa?

Valitettavasti ei. Satu Saarisen mukaan kuolemapositiivisuus voi herättää hämmennystä, koska kukaan ei toivo omaa tai läheisen kuolemaa.

“Saattaa olla ‘maaginen’ alitajuinen ajatus, että kuolemaa kutsutaan, kun siitä puhutaan”, Saarinen sanoo. Kuolemapositiivisuuden ajatus voi olla myös tuskallinen, jos joku läheinen on juuri kuollut tai on itse sairastunut vakavasti. Kuolemasta puhuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuolema tulisi nopeammin.

“Sureva ei saisi puhua ihan mitä mieleen juolahtaa ja kuolevan pitäisi olla arvokas ja rauhallinen, jos oikein tyhmästi asiaan suhtaudutaan”, Pajari kertoo.

Ei pidä pelätä sitä, että reaktio kuolemaa kohdatessa olisi jotenkin väärä. Ilona Pajari

kertoo, että kuolemapositiivisuus ei tarkoita suhtautumista positiivisesti omaan tai läheisen mahdollisesti kivuliaaseen kuolemaan, vaan kuoleman hyväksymistä elämän tosiasiana.

“Ei kuolemasta tarvitse pitää, vaikka kuoleminen onkin pakollista”, Pajari huomauttaa. Siitä ei kuitenkaan kannata ottaa paineita.

“Kaikki eivät edelleenkään kestä edes mainintaa kuolemasta ja toisaalta toiset puhuvat luontevasti aiheesta. On lupa suhtautua rennosti ja tuttavallisesti kuolemaan, mutta kaikki eivät sitä pysty hyödyntämään,” hän lisää.

Kuolemapositiivisuus ei myöskään tarkoita surun hylkäämistä, vaan se on tapa suhtautua omaan ja muiden kuolemaan luonnollisena ilmiönä. Suru on yhtä tärkeä tunne kuin ilokin.

“Suru ei ole sairautta vaan mielen ja kehon reaktio siihen, mikä muuttaa elämän kulun uuteen suuntaan. Yhtä oikeaa tapaa surra ei ole olemassa. Tärkeintä on, että surun mukanaan tuomat tunteet eivät ole kiellettyjä. Surun tarkoitus on siirtää sureva ihminen uuteen elämänvaiheeseen, jossa hän opettelee tulemaan toimeen ilman rakasta kuollutta ihmistä”, sanoo Juha Kyllönen.

Kuolemapositiivisuudessa suru on siis sallittua. Kyse on elämänlaadusta, jota kuoleman muuttaminen tabuksi sekä jäykät ja vakiintuneet rituaalit heikentävät. Kuolemapositiivisuus on tunteiden vapautta ja elämästä iloitsemista.

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

11

Terveisiä haudan takaa Kuolemanpelko ei ollut keskiajalla sen harvinaisempi ilmiö kuin tänä päivänä, mutta kuolema ei ollut niin piiloteltua, vaiettua ja vierasta. Keskiajalla joutenolo tai äänekkyys kuolleiden viimeisellä lepopaikalla ei ollut lainkaan paheksuttua – oikeastaan päinvastoin. “[Keskiajalla] hautausmaa oli seurustelun, kokousten ja kaupankäynnin, jopa tanssin, teatterin ja uhkapelinkin paikka”, kirjoittaa Pekka Hakkarainen kokoomateoksessa Kun kaikki loppuu: kuolema historiassa (1999).

Yksi kuolemapositiivisuuden toiveista olisikin se, että hautausmaat vapautuisivat tiukasta, muodollisesta ja ankeasta ilmapiiristään. Vaikka tarkoituksena ei olekaan tehdä ympäristöstä uhkapeliluolaa tai vihannestoria, voisi hautausmaita harkita puistomaisempina alueina, joille voitaisiin kokoontua vaikka piknikille rakkaan haudan äärelle.

Ovatko ruokaileminen, leikkiminen tai laulaminen niin epäkunnioittavia tekoja?

Norbert Eliaksen mukaan edellä mainittujen ajanviettotapojen kieltäminen kuolleiden läheisyydessä kunnioituksen puutteen vuoksi on oire “elävien puolitiedottomasta yrityksestä saada etäisyyttä kuolleisiin”. Ihmiset tekevät tahallaan eroa meidän ja kuolleiden välille, mikä entisestään lisää kuolemanpelkoa.

“Juhlallisuus, jolla hautajaiset ja haudat on ympäröity, ajatus, jonka mukaan haudan ympärillä tulee vallita hiljaisuus, että hautausmaalla tulee puhua kuiskaten, jotta ei häirittäisi kuolleiden rauhaa – kaikki nämä ovat itse asiassa elävien kuolleista erottautumisen muotoja, keinoja pitää heidän läheisyytensä aiheuttama uhkaava tunne loitolla”, Elias kirjoittaa.

Miksi kuolleet täytyy erottaa elävistä niin konkreettisilla teoilla? Kuolleissa nähdään vielä elävien piirteitä, ja he muistuttavat elä-

12 OULUN YLIOPPILASLEHTI 12

viä heistä itsestään ja heidän omasta katoavaisuudestaan. Karjalaiset ortodoksit uskoivat vainajalla olevan oikeus liikkua kotonaan elävien mailla vielä kuusi viikkoa kuolemansa jälkeen. Kuoleman kulttuurintutkija Laura Jetsu kertoo Ylen haastattelussa (26.5.2017), että Karjalassa vainajalta ei suljettu ovia ja hänelle pidettiin tyhjää paikkaa ruokapöydässä.

Kuuden viikon päästä vainajan tuli kiinnittyä tuonpuoleiseen lopullisesti.

Vainajien matkasta tuonpuoleiseen haluttiin ja halutaan yhä tehdä mahdollisimman mukava, varmuuden vuoksi. Tällä tavalla synnytetään kuitenkin pelkoa haudan pimeydestä ja koleudesta, ikään kuin kuolleina meillä olisi tietoisuus, jolla kärsiä siitä.

“On nykyisinkin ihan tavallista, että omaiset haluavat vainajalle puettavan villasukat.

Olen kuullut perusteluista, ettei heidän varpaitaan palelisi tai muuten se vaan tuntuu lämmittävältä ajatukselta, vaikka vainaja lopulta tuhkattaisiin”, kertoo Sanna Lipkin.

Ajatus on hellyyttävä, peräti lapsenmielinen, koska lapset saattavat usein pohtia, onko haudassa esimerkiksi yksinäistä.

Ilona Pajari muistuttaa, että kuoleman kestäminen ja sen traumatisoivien piirteiden lieventäminen ovat realistisia tavoitteita. Myös byrokratiasta kannattaa ottaa selvää.

“Kuolemapositiivisuus on ennen kaikkea kuoleman ajattelemista jo elämän aikana, jotta kuoleman kohtaaminen ei olisi niin vaikeaa ja kaupallisesti hyödynnettävissä”, Pajari sanoo.

Kohti uusia seikkailuja Mitä tästä opimme? Tärkeimpinä varmaan sen, että kuolema on väistämätön meille kaikille emmekä me mahda sille mitään, sillä viisasten kivi ja elämän eliksiiri olivat pseudotieteellisiä floppeja. Emme tiedä, mitä meille kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta meillä on

NRO 4 | 2020

valta päättää, mitä ruumiillemme tapahtuu.

Meillä on oikeus puhua kuolemasta eikä puhuminen manaa sitä niskaamme. Saamme surra kuolemaa, saamme iloita elämästä ja juhlia elettyjä hetkiä kuoleman kynnyksellä.

Meidän ei tarvitse sitoutua kuoleman muodollisuuteen ellemme halua. Meillä on oikeus olla kuolematta yksin.

Sairaalapastori Juha Kyllönen on työnsä puolesta jatkuvasti tekemisissä kuolevien kanssa. Hän on se, joka pitää huolta siitä, että kuolemaa ei tarvitse kohdata yksinään.

Hän käyttää ilmaisua “kuoleman odotushuoneesta” työskennellessään kuoleman parissa sairaaloissa.

Kyllösen tehtävänä on kulkea kuolevan rinnalla ja kuunnella. Sairaalapapit ja hoitohenkilökunta rohkaisevat kuolevaa ja hänen omaisiaan puhumaan kuolemasta ja siihen liittyvistä käytännön asioista.

“Huolta ja hätää jaetaan lähtijän kanssa, asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä”, Kyllönen kertoo.

Kuolevan kanssa jutellaan tuntemuksista ja siitä, mitä pastori voi kuolevan hyväksi tehdä.

“Monesti ihminen kypsyy lähtöönsä. Ei hän koko aikaa jaksa puhua kuolemastaan.

Toisinaan lähtijä sanoo tavatessamme, että puhutaan tänään kaikesta muusta, mutta ei kuolemasta. Pelkojen ja hädän keskelle voi lopulta löytyä lähtörauha, jonka turvin lähtijä saa levollisesti painaa päänsä kuolemaan”, Kyllönen sanoo.

Kuolema ei ole koskaan tervetullut. Se satuttaa ja surettaa niin kuolevaa kuin kuolevan omaisiakin. Mutta asenteella on väliä, viimeisillä toiveilla on väliä ja ihmiselämällä on väliä. Kuolema on tuntematon mutta samaan aikaan uusi kokemus. Kuten Tylypahkan pitkäaikainen rehtori Albus Dumbledore viisaasti sanoi, että loppujen lopuksi, järjestäytyneelle ja levolliselle mielelle kuolema ei ole muuta kuin seuraava suuri seikkailu. •

Lähteet » NORBERT ELIAS: Kuolevien yksinäisyys. (1982)

» PEKKA HAKKARAINEN: “Kuolema ja yhteiskunta”. Teoksessa Kun kaikki loppuu: kuolema historiassa. (1999)

» NINNU KOSKENALHO: “Positiivinen kuolema”. Antroblogi.

Saatavilla https://antroblogi.fi/2018/11/ kuolemapositiivisuus/

» GNOSIS, GNOSTILAINEN SEURA: “Henkinen alkemia”.

Saatavilla https://www.gnosis.fi/harjoit teet/henkinen-alkemia/

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

13

Tarjoavatko taikasienet valaistuksen?

14

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

Taikasieniä, tripsittereitä ja terapiaa TEKSTI Laura Juntunen KUVITUKSET Maiju Putkonen

Psykedeelit kiinnostavat yhä useampia. Psykedeelejä pitkään käyttänyt Eero uskoo, että käsillä on psykedeelien renessanssi. Mikä tripeissä oikein viehättää?

LOKAKUINEN LUONTO TUOKSUU

neulasilta ja kosteudelta. Märkä nurmikko antaa periksi maiharinpohjan alla niin, että litinä käy. Hanskatkin alkavat kastua, kun huidomme kasvillisuutta ja ruohikkoa syrjään. ” Tällaisissa paikoissa niitä kasvaa. Ojissa, pelloilla, pihapiireissä ja golf-kenttien laitamilla. Mutta pitää olla tarkkana. Ne on usein vähän piilossa”, oppaani kertoo.

Kyykkiminen, huitominen ja pensaan alle kurkistelu ei tuota tulosta. Pusikoiden seasta ei löydy yhtäkään sientä kuvattavaksi lehtijuttua varten. ”Harvoin niitä löytää, kun varta vasten etsii. Luonto tekee kepposiaan. Ne tulee eteen, kun pyyteettömästi katselee. Mutta joka tapauksessa, täällä Oulun seudulla kasvaa Suomen parhaat taikasienet, se on varmaa. Niitä tullaan hakemaan kauempaakin.”

Jos olisimme onnistuneet löytämään psilosybiiniä sisältäviä suippomadonlakkeja ja erehtyneet poimimaan niitä, olisimme syyllistyneet rikokseen.

Kaikenlaiset psykedeelit luokitellaan Suomessa vaarallisiksi tai erittäin vaarallisiksi huumausaineiksi, joiden hallussapito ja käyttö ovat huumausainerikoksia. Myös psilosybiiniä sisältävien

sienten kerääminen luonnosta on lainvastaista.

Lakipykälistä huolimatta kiinnostus psykedeelejä kohtaan on kasvussa. Erilaisten aineiden mahdollisista hyödyistä on keskusteltu viime vuosien aikana aiempaa avoimemmin myös mediassa, erilaisissa podcasteissa ja Netflix-dokumenteissa.

Vaikka psykedeeleistä puhutaan nykyään enemmän, niiden käyttö on edelleen tabu.

Oululaista Eeroa urbaanilegendat Pohjois-Pohjanmaan metsiköissä vaeltavista, golffaajia häiritsevistä taikasienten etsijöistä ärsyttävät. Usein psykedeelien käyttäjiin liitetyt stereotypiat eivät päde häneen: Eero on hyvässä asemassa työelämässä ja käyttää alkoholia tai muita päihteitä vain harvoin. ”Mielikuva työttömästä hipistä, joka keräilee sieniä ojista, on ihan väärä.

Olen tavannut vuosien varrella asianajajia, sairaanhoitajia ja lääkäreitä, taiteilijoita ja toimittajia, niin nuoria kuin vanhojakin psykedeelien käyttäjiä. Ei tämä ole lainkaan niin marginaalista, kuin tarinat antavat ymmärtää”, hän sanoo.

Eero käyttää erilaisia psykedeelejä noin parin kuukauden välein. Hän on

kokeillut psilosybiiniä ja psilosiinia sisältäviä sieniä, LSD:tä, MDMA:ta joka tunnetaan katukaupassa myös ekstaasina ja monia muita erilaisia psykedeelejä yhdessä ja erikseen. ”Ensimmäisen kerran söin taikasieniä noin kymmenen vuotta sitten. Olimme mökkireissulla kaveriporukan kesken, ja päätimme kokeilla. Yksi oli selvinpäin ja toimi meidän muiden turvana.

Heti ensimmäisen kerran jälkeen oli selvää, että haluan jatkaa tätä, tutkia maailmaa ja omia rajojani”, hän muistelee.

Eeron mielestä psykedeelitripit eli matkat ovat muuttaneet hänen koko elämänsä. Kokemuksia tai niiden aiheuttamaa muutosta on hänestä kuitenkin vaikeaksi kuvailla – varsinkin ihmisille, jotka eivät ole kokeneet samaa. ”Psykedeelit antavat kokemuksia, joihin ihmiselämän pituus ei riitä. Matkani ovat muuttaneet kaiken, koko maailmankuvani on muuttunut. En ole enää lainkaan se sama ihminen, joka olin ennen”, Eero sanoo.

Trippejä terapeutin vastaanotolla Psykedeelit kiinnostavat paitsi tavallista tallaajaa, myös tiedeyhteisöä. Psyke-

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

15

deelien vaikutuksia tutkitaan erityisesti psykiatrian kentällä ympäri maailmaa.

Psykedeelitutkimuksessa itsessään ei ole mitään uutta. Ensimmäinen tutkimuksen aalto käynnistyi Yhdysvalloissa jo 1940-luvulla, Delysid-tuotenimellä tunnetun LSD:n lääkekäytön tutkimuksilla.

1960-luvun alkupuolella psykedeelit olivat työkaluina psykiatrian tutkimuksessa, koulutuksessa ja terapeuttisissa kokeiluissa. Psykedeelejä käytettiin esimerkiksi alkoholismin ja mielenterveysongelmien hoidossa, ja niiden havaittiin helpottaneen muun maussa terminaalivaiheen syöpää sairastaneiden ahdistusta.

Tutkimustyö pysähtyi kuitenkin jo saman vuosikymmenen lopulla, kun katukäytössä ilmeni ongelmia. Ongelmat saivat mediahuomiota, mikä johti poliittisiin uudistuksiin. Viimeisetkin tutkimukset päättyivät YK:n psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen myötä vuonna 1971. Potentiaalisen lääkkeen sijaan LSD:stä tuli laiton huume.

Uusi psykedeelitutkimuksen aalto on voimistunut maailmalla 2000-luvun alusta lähtien. Esimerkiksi Ruotsissa

käynnistyy marraskuussa kliininen tutkimus, jossa selvitetään psilosybiinin vaikutusta masennuksen hoitoon.

Psykedeelien potentiaali kiinnostaa Suomessakin. Uusinta lupahakemusprosessia ryhdytään valmistelemaan vuoden 2021 alussa. ”Eettisten tutkimuslupien saaminen psilosybiinin tutkimista varten on Suomessa hylätty nyt kolme kertaa, eli kyllä näihin ennakkoluuloja ja tabuja mahdollisesti liittyy”, kertoo Antti Hupli, psykiatriaan ja päihdelääketieteeseen erikoistuva lääkäri.

Hupli on mukana kansainvälisissä psilosybiini- ja MDMA-terapiakoulutuksissa, ja toimii muun muassa Psykedeelitutkimusyhdistys ry:n (Psyty) hallituksessa.

Maailmalla psykedeelien lääketieteellistä käyttöä on tutkittu erityisesti MDMA:n ja psilosybiinin osalta. Kuten myös ensimmäisen tutkimusaallon aikana 1900-luvun puolivälissä, psykedeelejä on jälleen testattu esimerkiksi syöpää sairastavien henkilöiden ahdistusoireiden lievittämiseen sekä syömishäiriöistä, masennuksesta, traumoista ja erilaisista riippuvuuksista kärsivien hoitoon.

Hupli kertoo, että MDMA:n osalta tutkimustulokset ovat olleet niin hyviä, että se tulee todennäköisesti pääsemään lääkemarkkinoille ennen kaikkea traumaperäisen stressihäiriön hoitotarkoituksessa. ”Psilosybiiniä, LSD:tä, ayahuascaa, ibogaiinia ja muita psykedeelejä on tutkittu nykyisissä tutkimusasetelmissa hieman vähemmän, mutta erityisesti psilosybiinin alustavat tutkimustulokset ovat sen verran lupaavia, että tällä myös tulee mahdollisesti olemaan ainakin jonkinlainen rooli tulevaisuuden psykiatriassa. Toki voi myös olla, että ei ole. Tutkimuksethan tämän sitten ajan kanssa näyttävät”, Hupli pohtii.

Tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että psykoterapeuttisen prosessin osana psykedeelit voivat auttaa ihmistä irtautumaan vahingollisista ajatteluja toimintatavoista ja näkemään uusia mahdollisuuksia. ”Monet kuvaavat psykedeeliterapian auttaneen saamaan paremman yhteyden omiin arvoihin ja elämän prioriteetteihin, mikä helpottaa hyvinvointia edistävien elämänmuutosten tekemistä. Näiden näkökulmien kautta on helppo ymmärtää, miksi psykedeelien tehoa

”Traumakokemuksiin MDMA on ollut ehdoton. Siihen liittyy tietty kirkkaus, rakkaudenkokemus ja hyväksyntä. Sen avulla olen pystynyt kohtaamaan ja käsittelemään todella vaikeitakin asioita.

Vaikka se on tuntunut pahalta, olen voinut silti mennä vaikeita asioita kohti.

Vaikea sanoa, miten toipumiseni olisi edennyt ilman psykedeelejä. Sitä ennen olin ollut vuosia todella sairas ja itsetuhoinen. Sen jälkeen kun käytin MDMA:ta ensimmäisen kerran, toipumiseni alkoi mennä harppauksittain eteenpäin. Kaikki alkoi muuttua. Löysin tietoisen läsnäolon ja meditaation, joiden kautta sitten todella parannuin. ” – Nainen, 30 vuotta.

16

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

niin masennuksen, riippuvuuksien, traumaperäisen stressihäiriön kuin syömishäiriöidenkin hoidossa pyritään nyt selvittämään: kaikkia näitä sairauksia yhdistää juuttuminen haitallisiin ajatus- ja toimintamalleihin”, sanoo Psykedeelisen sivistyksen liiton (PSL) puheenjohtaja Henry Soinnunmaa.

PSL:n tavoitteena on mahdollistaa avointa keskustelua psykedeeleistä kommentoimalla aihepiiriä julkisessa keskustelussa. ”Psykedeelien käyttö omin päin on tilastojen mukaan lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana Suomessakin.

Niitä koskevan ymmärryksen kartuttaminen on todella tärkeää”, Soinnunmaa toteaa.

Eroavaisuuksia ja yhteneväisyyksiä Myös Eero on havainnut ihmisten mielenkiinnon ja kokeilunhalun lisääntyneen viime vuosina.

“Oulussakin on jo todella helppo tavata muita psykedeelien käyttäjiä ja vaikkapa nuoria happopäitä”, hän sanoo.

Eero kertoo toimineensa muiden psykedeeleihin tutustuvien henkilöiden oppaana näiden ensimmäisellä matkalla. ”Tripsitteri huolehtii matkustajasta, varmistaa että ympäristö on otollinen ja turvallinen hyvää matkaa varten, sekä rauhoittelee ihmistä, jos hän menee esimerkiksi paniikkiin kokemuksen aikana”, hän selittää.

Eero haluaa korostaa, ettei ole koskaan tarjonnut psykedeelejä kenellekään, vaan halukkaat ovat itse pyytäneet häneltä tu-

kea kokeiluiden ajaksi. ”Ensimmäinen kerta on ainutlaatuinen, sitä ei saa koskaan takaisin. Siksi siihen kannattaakin mielestäni panostaa”, hän sanoo.

Eero kertoo testaavansa katukaupasta ostamansa psykedeelit ja perehtyneensä ennalta sienten poimimiseen, tuntomerkkeihin ja sijainteihin. Erilaisten kohtaamisten ja keskusteluiden kautta hän on kuitenkin huomannut, että suuri osa psykedeelejä tai muita huumausaineita kokeilevista ei ole hankkinut aiheesta tietoa välttämättä lainkaan. ”Olen kohdannut esimerkiksi ekstaasinkäyttäjän, joka ei ollut sen vertaa ottanut selvää, että olisi tiennyt millaisen riskin otti käyttäessään ekstaasia yhtä aikaa masennuslääkityksen kanssa. Tietoa olisi kuitenkin saatavilla todella helposti, jos viitsisi vähän etsiä”, Eero toteaa päätään puistellen.

Jokainen psykedeelikokemus on omanlaisensa, mutta antropologit ovat havainneet niissä universaaleja piirteitä esimerkiksi suhteessa luontoon ja universumiin.

Myös kaikki tätä juttua varten haastatellut, omista kokemuksistaan kertoneet henkilöt kokivat psykedeelien laajentaneen heidän maailmankuvaansa, parantaneen ihmissuhteita ja vahvistaneen luontosuhdetta. Lisäksi he kokevat saaneensa psykedeeleistä apua eri asteisiin psyykkisiin haasteisiin.

Niin sanotun hyvän tripin aikana ympäristö on tuntunut turvalliselta ja rakkaudentäyteiseltä. Sellaiselta, jossa traumaattisen muistojen kohtaaminen ja niihin liittyvän ahdistuksen ja surun tunteminen on

tuntunut helpommalta. ”Ennen psykedeelejä olin todella ahdistunut ja masentunut, enkä pystynyt pysymään lainkaan aloillani. Itse olen psykedeelien vaikutuksen alaisena käsitellyt myös esimerkiksi suhdetta isääni, ja saanut oivalluksia, joiden myötä suhteemme on parantunut huomattavasti”, Eero kertoo.

Kaikki psykedeeleistä hyötyneet kuitenkin painottavat, että vaikka psykedeelit ovat avanneet ovia asioiden käsittelyyn, työ on aina tehtävä itse. Kokemusten läpikäyminen ja muutokseen johtavat päätökset tapahtuvat arjessa, varsinaisen psykedeelikokemuksen jälkeen.

PSL:n Soinnunmaa huomauttaa, ettei psykedeelejä käytetä pelkästään terapeuttisiin tarkoituksiin, eivätkä myöskään koetut hyödyt rajaudu niihin. Erilaisia psykedeelejä on käytetty uskonnollisissa rituaaleissa, itsetuntemuksen työkaluina, hauskanpidossa, aivotoiminnan tutkimisessa ja luovuuden apuvälineinä.

Myös Eero sanoo löytäneensä itsestään psykedeelimatkojen myötä luovan puolen ja inspiraatiota itseilmaisuun. Jälkeenpäin nämä havainnot ovat johtaneet useiden taiteellisten harrastusten aloittamiseen. ”Minusta on tullut niissä harrastuksissa myös todella hyvä. Luulen, että sekin liittyy jotenkin näihin aivojen toimintaan liittyviin muutoksiin”, hän pohtii.

Mikään ei ole vaaratonta Alustavien tutkimustulosten perusteella psykedeelit vaikuttavat valvotussa terapiakäytössä paitsi tehokkailta, myös tur-

OULUN YLIOPPILASLEHTI

17

”Ensimmäisellä kerralla syötiin niitä [sieniä] ihan liikaa. Tuttu ympäristö oli ainut asia, mikä piti minut järjissäni sen tripin aikana. Sen jälkeen en halunnut syödä sieniä pitkään aikaan. Myöhemmin, pienemmillä annoksilla, olen nähnyt kaiken uusin silmin, ymmärtänyt tätä maailmaa paremmin. Niissä matkoissa on ollut jotakin… no, jumalallista.” – Mies, 30 vuotta.

”Olen halunnut olla kokemusteni aikana kotona, ja että mukana on läheinen ihminen.

Ympäristön on täytynyt olla rauhallinen ja turvallinen. En olisi missään nimessä halunnut mennä bilettämään, sellaista en koskaan tehnyt. Kokemus olisi mennyt ihan hukkaan, jos ympäristö olisi ollut levoton ja täynnä ihmisiä. Elämys varmasti sekin, mutta en usko, että sillä olisi ollut samalla tapaa parantavaa vaikutusta.” – Nainen, 30 vuotta.

18

OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

vallisilta hoitokeinoilta. ”Vakavia haittavaikutuksia ei ole mielestäni vielä havaittu nykyisissä kliinisissä tutkimuksissa, ja hoidon saaneita on jo satoja”, lääkäri Antti Hupli kertoo.

Tutkimusolosuhteista saatavia tuloksia ja johtopäätöksiä ei voida kuitenkaan suoraan soveltaa muihin käyttöympäristöihin.

Tutkimusolosuhteissa ei ole riskiä epäpuhtaiden aineiden tai väärien, potentiaalisesti myrkyllisten sienten nauttimisesta. Jo seulomisvaiheessa prosessista on myös pudotettu pois henkilöt, joille psykedeelit eivät todennäköisesti sovi, eli esimerkiksi sydänongelmista kärsivät tai mahdollisesti psykoosialttiiksi luokiteltavat henkilöt. Myös annostukset ovat tarkkaan mietittyjä, kun taas kotioloissa pitoisuuksien vaihtelu saattaa vaikeuttaa suunnittelua. ”Terapiakäytössä kokemuksen saajalla on aina luotettava ja kokemuksesta ymmärtävä ihminen vierellään, ja aikaa käytetään myös kokemuksen saajan valmisteluun sekä kokemuksen integroimiseen jokapäiväiseen elämään”, Hupli vertaa.

Valvomattomissa olosuhteissa tapahtuneita psykedeelikokeiluita on tutkittu aineiden tieteellistä käyttöä vähemmän, mutta tutkimukset puoltavat näkemyksiä ja kokemuksia siitä, että psykedeeleistä voisi hyötyä myös kliinisten olosuhteiden ulkopuolella. Toisaalta valvomattomissa olosuhteissa myös käyttöön liittyvät haitat ja riskit ovat lisääntyneet.

“On viitteitä, joiden mukaan psykedeelien käytöllä on tilastollinen yhteys vähäisempiin mielenterveysongelmiin, parisuhdeväkivaltaan ja itsemurha-alttiuteen. Tällaiset tilastolliset yhteydet eivät kuitenkaan tarkoita, että psykedeelien vaikutukset olisivat kaikkien niitä käyttävien kohdalla myönteisiä.

Joillakin ihmisillä psykedeelien käyttö voi heikentää mielenterveyttä ja johtaa jopa itseä tai muita vahingoittavaan käyttäytymiseen”, Soinnunmaa toteaa.

Myös psykedeelejä käyttäneet tiedostavat, etteivät tripit ole aina positiivisia kokemuk-

sia. Väärissä olosuhteissa esimerkiksi ahdistuneisuus tai masennus voivat syventyä ja psykoottiset oireet pahentua. Epäluotettavassa seurassa käyttö saattaa johtaa traumaattisiinkin seurauksiin ja onnettomuusriski voi olla kohonnut, kun todellisuudentaju hämärtyy.

“Kyse ei ole siitä, etteikö omin päin tapahtuvalla käytöllä voisi olla myönteisiä seurauksia vaan siitä, että valvotut olosuhteet minimoivat monia riskejä”, Soinnunmaa summaa.

Voimakkaita työkaluja Psykedeelit raivaavat tietään lääkekäyttöön hitaasti mutta varmasti. Koittaako vielä päivä, jolloin myös psilosybiinisienten poimiminen tai ekstaasin käyttäminen eivät enää olisi rikoksia?

Antti Hupli pitää psykedeelien laillistamista tulevaisuudessa mahdollisena. Hän muistuttaa, että monia nyt itsestään selvinä ihmisoikeuksina pidettäviä asioita on historian saatossa ensin pelätty ja rajoitettu. ”Jos näitä päihteitä päästään tutkimaan ja niitä opitaan ymmärtämään paremmin, niin ehkä jonakin päivänä oman tajunnantilan muuttaminen kyseisillä yhdisteillä on jokaisen ihmisen oman päätöksen vallassa”, hän arvioi.

Yritysmaailmassakin uskotaan psykedeelien potentiaaliin. Yle kertoi lokakuussa (23.10.2020), että useita alan yrityksiä on jo listautuneena pörssiin.

“Monet tahot ovat epäilemättä haistaneet tilaisuuden tehdä psykedeeleillä ja niitä hyödyntävillä hoitomuodoilla rahaa.

Alaan liittyy paljon hypeä ja suuria toiveita, ja siellä missä on hypeä, tapaa olla myös voittoa taottavaksi”, Henry Soinnunnmaa toteaa.

Hän uskoo, että laadukkaan tiedon ja keskustelun lisääntyminen voi lisätä kykyämme käsitellä aihepiiriä aiempaa objektiivisemmin ja rakentavammin. Tabun

roolillakin voi kuitenkin olla tehtävänsä. ”Yhdestä näkökulmasta katsottuna psykedeelien tabuluonne vaikeuttaa niiden terveyttä ja hyvinvointia edistävän potentiaalin selvittämistä. Toisesta näkökulmasta katsottuna niiden tabuluonne voi myös auttaa edistämään tervettä varovaisuutta ja kriittistä ajattelua, sillä psykedeelit ovat voimakkaita työkaluja, joita ei tule lähestyä huolettomasti”, hän sanoo.

Soinnunmaa ajattelee, että tällä hetkellä psykedeeleihin kohdistuva kiinnostus voi liittyä myös kannabiksen ja muiden pääosin laittomien yhdisteiden valtavirtaistumiseen. Kieltoihin perustuvaa huumausainelainsäädäntöä on ryhdytty kritisoimaan, sillä se näyttää pikemminkin lisäävän kuin vähentävän päihde- ja mielenterveysongelmia. ”Keskeinen kysymys lienee, kuinka hyvin yhteiskuntamme osaa muodostaa psykedeeleihin sellaisen suhteen, jossa niiden myönteistä potentiaalia saadaan valjastettua ihmisten auttamiseen ja niiden haittavaikutuksia saadaan mahdollisimman hyvin ehkäistyä”, Soinnunmaa toteaa.

Kymmenen vuoden ajan psykedeelien levikkiä ja käyttöä katutasolla seurannut Eero uskoo, että käsillä on psykedeelien renessanssi, jossa mielipiteet muuttuvat sallivammiksi ja käyttö yleistyy.

Hän itse aikoo jatkaa käyttöä kuten tähänkin asti, tuli psykedeeleistä laillisia tai ei. Parin kuukauden välein tapahtuva matka muistuttaa hänelle, mistä elämässä on pohjimmiltaan kysymys. Eero kertoo, että aineesta riippumatta hänen matkansa päättyvät aina samaan oivallukseen: kaiken keskiössä on lopulta rakkaus. ”Miksi lopettaisin? Psykedeelikokemukset ovat muuttaneet minua niin, että minä pidän itsestäni enemmän ja muut ihmiset pitävät minusta. Läheisenikin ovat huomanneet muutoksen ja hyväksyvät käytön, vaikka eivät sitä täysin ymmärräkään.

Minä aion rokkailla tätä hautaan asti.” •

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

19

Löydät meidän sekä monien muiden yhteisöjen tapahtumat osoitteesta:

opiskelija-alennus

-10%

oulunylioppilaslehti.fi/tapahtumakalenteri

Palvelemme ma-pe 8-20 | la 9-17 | su 11-17

Linnanmaanapteekki.fi Kauppalinnankuja 1-3 | puh. 08-5561591

Minne men

vapaakaupantuotteista

änään? t nä

ELÄMÄNMITTAISTA HUOLENPITOA

Raatin nuorisotalo (Raatintie 7) Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten joulujuhla to 17.12. klo 18.30, yhtye Nietos Orchestra esiintyy ja laulattaa jouluista musiikkia, jouluista ohjelmaa, vapaa pääsy (rajattu määrä, kasvomaskit, turvavälit), myös etänä: virtuaalikirkko.fi > Pyhän Luukkaan kappeli. Tervetuloa!

Kastellin kirkko (Töllintie 38) Tuomasmessu su 22.11. klo 18, kirkkokahvit (turvavälit, kasvomaskit). Tervetuloa!

Pyhän Andreaan kirkko (Sulkakuja 8) Varikkomessu su 13.12. klo 12, kirkkokahvit (turvavälit, kasvomaskit). Tervetuloa!

Tuomiokirkko ja seurakuntatalo (Isokatu 17) Nuorten aikuisten teemapäivä la 13.2. klo 16–22. Paneeli ja talk show ym. Vapaa pääsy (turvavälit, kasvomaskit). Seurattavana myös etänä: virtuaalikirkko.fi > Oulun tuomiokirkko.

Sinua varten Yliopistopastori Ari Savuoja p. 040 524 5919, yliopistopastori@oulu.fi, Linnanmaalla huone KK241

20 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

W

Pyhän Luukkaan kappeli (Yliopistokatu 7) Yliopistoväen ja oamkilaisten yhteinen ekumeeninen jouluhartaus to 17.12. klo 14, mukana piispa Jukka Keskitalo ja metropoliitta Elia, joulun ajan musiikkia, lauluja ja puhe, seurattavana myös etänä: virtuaalikirkko.fi > Pyhän Luukkaan kappeli. Kaikki ovat tervetulleita, erityisesti opiskelijat ja henkilökunta (kasvomaskit, turvavälit, rajattu osallistujamäärä)!

Messu joka su klo 10 (turvavälit, kasvomaskit, rajattu osallistujamäärä).

English Service every Sun at 4 pm. (social distancing, face masks, decent singing).

Kulttuuria kampukselta JOKRATES

Tabu ei ole tabu, paitsi jos päätät niin Oululainen Joonatan Väisänen opiskelee musiikkikasvatusta, bassonsoittoa ja laulua ja tekee uraa rap-artistina. Muusikkoperheen lapsi näki nuorena videon räpin suomenmestaruuskilpailuista ja innostui itse tekemään musiikkia. Nyt Väisänen on vuoden 2019 räpin suomenmestari, joka keikkailee ja työskentelee muusikkona artistinimellä Jokrates.

KOLUMNI | Jos puhutaan tabusta, onko se tuomittu olemaan tabu ikuisesti, kysyy Anna-Sofia Tastula.

T

abujen rikkominen ja niistä keskusteleminen mediassa on jo tutuksi tullut ilmiö. Kuitenkin ne otetaan esille tabuina yhä uudelleen. Miten rikkoa tabun määritelmä, jos itse nimeää tabut tabuiksi?

Vaikka sananvapaus Suomessa on paremmalla tasolla kuin koskaan ennen, otsikoissa ihmetellään, kuinka paljon tässä maassa vaietaan asioista. Tabuiksi listataan muun muassa raha, seksi, kuolema, mielenterveysongelmat ja uskonto. Vaietut asiat saavat huomiota ja tabun esille ottanutta ylistetään rohkeudestaan tai vastaavasti kehotetaan pitämään asiansa itsellään.

USEIN ”TABUT” OVAT LÄHINNÄ yksityisasioita, jotka ehkä halutaankin pitää omana tietona eikä niitä ole haluukkuuttakaan levittää. Toisaalta niihin voi myös liittyä vähemmistöjä koskevia ongelmia, jolloin niistä tulisi puhua asioiden parantamiseksi.

Kaikista tabuista, eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten seksuaalisesta halusta ja ekonomisesta eriarvoisuudesta aina psykoterapiakäynteihin ja kuukautisiin, on jo puhuttu mediassa isoon ääneen. Tabun merkitys on muuttunut tarkoittamaan ‘asiaa, josta jotkut eivät halua kuulla mutta josta jotkut haluavat huutaa’. Välteltyjen aiheiden ottaminen esille tabuina on keino ravistella valtavirtaa ja rikkoa se kupla, joka eristää valtaMONET TABUISTA SYNTYvirran vähemmistöistä. Eikä siinä VÄT SIITÄ häpeästä, joka seuole mitään väärää. Mutta miksi ne raa paheksuttua toimintaa. Suootetaan esille nimenomaan tabuimalaiset eivät esimerkiksi usein puhu mie- na eikä esimerkiksi yhteiskunnan epäkohtina? lellään rahasta. Köyhyydestä voidaan tuntea alemmuutta ja varakkuudesta Eino Leinokin TABUJA PYRITÄÄN HÄVITTÄMÄÄN keskuskirjoitti: “kell’ onni on, se onnen kätkeköön // telemalla niistä. Kuitenkin samat asiat otetaan kell’ aarre on, se aarteen peittäköön”. esille tabuina yhä uudelleen. Jos yksityiset tai Varakkuudestaan puhuminen katsotaan kiusalliset asiat nimetään tabuiksi, ovatko ne siis kerskumiseksi. Jotkut historialliset tapah- tuomittuja olemaan sitä vuosisatoja? tumat voivat olla tabuja, kuten keskitysleiJos keskusteleminen aiheista tabuina vahrit Suomessa tai rintamakarkuruus. Niistä ei vistaa tabujen sopimattomuutta puheenaimielellään puhuta, koska halutaan pitää yllä heiksi, kaivamme kuoppaa itse itsellemme. kuvaa menneisyyden suomalaisista hienona ja Puhukaa kuukautisista. Puhukaa pornosta. oikeudenmukaisena kansana. Näistä puhumi- Puhukaa kaksisuuntaisista mielialahäiriöisnen ja “tunnustaminen” auttaisi vähentämään tä ja siviilipalveluksesta. Puhukaa uupumukhäpeän taakkaa rintamakarkurien muistolta. sesta ja kaikesta, mikä vain mieleenne tulee Keskitysleireistä puhuminen helpottaisi ikä- ja mistä haluatte puhua. Mutta älkää nimetvän totuuden kohtaamista ja antaa mahdolli- kö niitä tabuiksi, ellette halua niiden pysyvän suuden hyvittää teot, joita on vaikea unohtaa. sellaisina. •

”

”

Aiheen ottaminen esiin tabuna on keino ravistella valtavirtaa.

Anna-Sofia Tastula on kirjallisuuden opiskelija, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Kulttuurijuhlia | Marraskuun 14. päivä vietetään juhlavuosia Melkein luonnontilassa

Teekkaritorvien juhlakonsertti

Ilmakitaran juhlastriimi

Kulttuurilehti Kaltio juhlistaa 75-vuotista taivaltaan taidenäyttelyllä. Esillä on esimerkiksi kansikuvia. Myös Kaltion päätoimittaja Paavo J. Heinonen on tavattavissa näyttelytilassa. 11. marraskuuta.

Oulun yliopiston tanssittava Teekkaritorvet soittaa puolivuosisataisen taipaleensa kunniaksi konsertin, jossa nähdään myös vierailevia tähtiä torvien uran varrelta.

Liput myydään netissä.

Oulussa syksyisin soitettu ilmakitaran maailmanmestaruuskisa täyttää 25 vuotta.

Juhlavuosia vietetään poikkeusoloista johtuen nettistriimin välityksellä. Luvassa on myös itse ilmakitaran soittoa.

Valvegalleria 14.11. asti.

Saalastinsali 14.11. kello 15.00.

Netissä 14.11. kello 20–22.

Kaltion juhlavuoden näyttely

Puhallinorkesteri 50 vuotta

Virtuaalinen muistomatka

Sanavalmius, nokkeluus ja huumorintaju on aina ollut mun juttu. Se räppi mihin mut aluksi kasvatettiin, missä ihmiset solvaa toista ja heittää juttuja suoraan hatusta, on se mistä oon innostunut. Supliikkina sanaseppona se oli mun juttu, että tähän voisi helposti yhdistää musiikin ja olla silti se sama kundi.

Oon alkanut tätä tekemään kun mulle on linkattu vuoden 2005 Rap SM -finaali, ja oon seurannut lajia siitä asti. Lisäilin tyyppejä Facebook-kavereiksi ja lähetin viestejä, joissa kysyin että voitko haukkua mua ja voitko räpätä mulle vähän. Räpin suomenmestaruus oli ehdottomasti urani tähänastinen kohokohta. Siitä tuli maailman huipulla -fiilis, vaikka se tunne on jo vähän hälventynyt.

Räpit kirjoitetaan pääasiallisesti itse. Inspiraatio voi tulla mistä vaan. Esimerkiksi Frendeissä on yksi tosi hauska kohtaus mistä tein biisin. Sibelius on istunut Ainolan pellon reunalla omalla tuolillaan ja saanut lentävistä joutsenista inspiraation. Ideoita voi tulla omasta elämästä, parisuhteista, peloista ja arjen asioista. Etsin myös inspiraatiota modernista taiteesta, maalauksista ja muista artisteista joita kuuntelen. Sieltä sun täältä poimin pieniä juttuja.

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka haluaa olla artisteja, mutta ei tee töitä sen eteen. Mä opiskelen myös konservatoriolla laulua ja bassonsoittoa ja käyn päivätöissä, niin mullakin on hirveesti juttuja valmiiksi lautasella, mutta nyt kaikki vapaa-aika menee siihen että teen musiikkia ja mietin miten kasvattaa tätä hommaa. Se ei ole enää kököttämistä ja odottelemista, että joku tulisi sanomaan että oot taitava, vaan nimenomaan aktiivista työtä. Se varmaan erottaa jyvät akanoista, että kuinka paljon jaksaa tehdä sitä tylsää työtä ja uhrata vapaa-ajasta, jättää esimerkiksi bileet välistä että jaksaa kirjottaa uutta musiikkia.

Haaveilen kyllä kuuluisuudesta. Ihmiset aina sanoo että se ei ole tärkeintä, vaan se on oheistuote, mikä tulee jos on hyvä siinä mitä tekee.

Niin se onkin, mutta kyllä mulla on selkeä tarkoitus että haluan tehdä tätä elääkseni, ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa että on kuuluisa.

Nykyään Instagramissa jengi soittelee mulle videopuheluita että voidaanko ottaa kamppailua. Niitä tulee monesti aamuyöllä niin mun pitää aina estää niitä. On olemassa eri levelejä julkisuutta. Oon niin pienellä levelillä että ihmiset vaan humalassa kehtaa sanoa mitään. Jos Sanni tulee vastaan niin on ihan sama ollaanko K-Marketissa tai missä vaan, pyydetään ottamaan yhteiskuva. Mutta jos fanittaa vaikka jotakin mun rap sm -videota niin selvinpäin kävellään ohi mutta kännissä tullaan juttelemaan. Oon sillä humalalevelillä.

Toivon, että tulevaisuudessakin saan tehtyä hyvää musaa ja kehityn sen verran että se työ puhuu puolestaan. Jos katson elämää taaksepäin ja ajattelen että ”vitsi kun lopetin musanteon silloin 2023 kun se ei oikeen lähtenyt” niin se on se painajainen. Toivon että jaksan pitää tän mentaliteetin, pysyä vahvana ja ilon kautta onnistua. • Maiju Putkonen

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

21

Löydät meidän sekä monien muiden yhteisöjen tapahtumat osoitteesta:

Minne men

oulunylioppilaslehti.fi/tapahtumakalenteri

Pohditko tutkinto-ohjelman tai pääaineen vaihtoa?

Läheiselle alalle vaihtaessa sinun ei välttämättä tarvitse hakea uutta opiskelupaikkaa yhteishaussa.

Jos kanditutkintosi on vielä kesken, voit hakea opiskeluoikeutesi siirtämistä siirtohaussa. Se on yhteishaun vaihtoehto jo yliopistossa opiskeleville.

Myös pääaineen vaihtoa voi nyt hakea samassa haussa.

Katso siirtohaussa mukana olevien hakukohteiden valintaperusteet Opintopolusta tai kysy lisää tiedekuntasi lähipalvelupisteestä.

Syksyn siirtohaussa haetaan 2.– 16.11.2020.

Seuraava haku on keväällä 2021.

22 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

änään? t nä

Kirja-arvio

Kännisen opiskelijan kuva kyllästyttää

Jarno Alastalo: Oudot tyypit (Avain 2020)

KOLUMNI | Alkoholin kuuluminen opiskjelijaelämään on kulunut kuva, kertoo Essi Erkkilä.

A

lkusyksystä sain eteeni erään mobiilimaksusovelluksen mainoksen Jodelissa.

Mainoksessa haalareihin sonnustautunut opiskelja havahtuu sohvalta. Avatessaan puhelimensa maksusovelluksen, liittyvät kaikki viimeisimmät rahasiirrot kännäämiseen: on otettu shottia, drinkkiä ja juomaa tuplana. Kaiken kruunaa loppuillan “taksu” kotiin. Mainoksen seurauksena tunsin turhautumista, kyllästymistä ja myötähäpeää.

Miksi opiskeijakulttuuria edelleen markkinoidaan tunkkaisella vanhan viinan lemulla?

VAIKKA KUPPIA EI NOSTA OPISKELIJA, aihepiiri on täynnä tunnelatausta. Alkoholikeskusteluja suorastaan vältellään, sillä usein ne aiheuttavat epämukavuutta. Juomisen lukuisat lyhyen ja pitkän aikavälin haittavaikutukset ovat yleisesti tiedossa: ryyppääminen ei ole terveellistä ja “ainahan sitä voisi vähän vähentää”.

Toisaalta kupittelulla on vakiintunut paikka osana sosiaalisia tapahtumia, joihin liittyy täysin toisenlaisia tunteita. Työviikon päätteeksi nautitaan after workeista, illallisella otetaan lasi punkkua ja saunassa kaljat. Näissä tilanteissa tunteet ovat vahvasti positiivisia: rentoutumista, hauskanpitoa ja nautintoa. Kokemamme tunteet ovat täysin toisenlaisia, kuin ne jotka tekevät aiheesta epämukavan. Alkoholista keskusteleminen onkin ehkä juuri siksi niin vaikeaa, koska sen ympärille liittyy laaja ja ristiriitainen tunneskaala.

Yksi keskustelua vaikeuttava tekijä on aiheeseen ladattu vahva hyvä vastaan paha -asetelma. Täysin holittomat tai maltillisesti alkoa ottavat ovat “parempia ihmisiä”. Jos kuppi taas maistuu enemmän, leimautuu helposti “huonommaksi ihmiseksi”. Tässä kohtaa alkoholisuhteen monimutkaisuus jo paljastuukin, sillä tilanne voi yhtä hyvin olla myös täysin päinvastoin ja kovimmalla viinapäällä varustettuihin tyyppeihin voidaan kohdistaa ihailua. Ilman alkoholia viihtyviin ihmisiin puolestaan voidaan suhtautua takakireinä, tylsinä tai tuomitsevina persoonina.

Mitä tekemistä tällä sitten on tunteiden kanssa? Lähestulkoon kaikki!

Psykologi Jarkko Rantanen on kirjoittanut ja puhut paljon tunteista. Rantasen mukaan tunteet vaikuttavat toimintaamme jopa enemmän kuin järki. Perustelemme tekemisemme järjellä, mutta tunteet ovat tekemiseen vaadittava voima.

Tunteet vaikuttavat siten myös oleellisesti toimintaamme ja käsityksiimme alkoholin suhteen. Opiskelijana alkoholi liittyy usein tilanteisiin, joissa toimintaan vaikuttavia tunteita voivat olla esimerkiksi pelko ulkopuolisuudesta, jännitys ja paineet tietynlaisen “opiskelijan identiteetin” odotuksien täyttämisestä.

Näitä odotuksia rakennetaan sekä opiskelijakunnan sisällä että ulkopuolella. Rakentamisen keinoja voivat olla puhetyylit, mainonta, kuvat ja kirjoitukset.

Samalla ilmaistaan myös tunteita. Viime aikainen uutisointi opiskelijoiden koronabileistä on ollut surullista luettavaa. Vaikka bileet ja massatapahtumat ovat näinä aikoina huono valinta, tulisiko yhteiskunnan silti katsoa myös peiliin?

JULKISESSA KESKUSTELUSSA OPISKELIJAN

identiteettiä on vahvasti rakennettu juhlimisen ympärille. Ehkä jos keskustelun painopistettä tietoisesti siirrettäisiin koskemaan myös muita puolia opiskelusta, eivät bileetkään olisi niin hallitsevassa asemassa osana opiskelijakulttuuria.

Jotta voisimme muuttaa keskustelua alkoholista ja siihen liittyvistä rituaaleista, kuten opiskelijoiden alkoholikulttuurista, täytyisi ensin purkaa aiheen ympärille muodostettua tunnelatausta. Tämä ei tapahdu toisintamalla mainonnassa pinttyneitä ja stereotyyppisiä mielikuvia ryyppäävistä opiskelijoista. Kenenkään suhde alkoholinkäyttöön ei määritä häntä opiskelijaksi. Elämme aikaa, jolloin tämän tulisi olla selvää jokaiselle taholle, myös yrityksille.

Modernin opiskelijaidentiteetin rakentamiseksi voisi sen sijaan käydä esimerkiksi keskustelua opiskelijan monista kasvoista: opiskelija voi olla alanvaihtaja, perheellinen, työssäkäyvä tai vaikkapa ammattiurheilija. Olisikin tärkeää pohtia, miten moninaisia tunteita opiskelijana olemiseen voidaan liittää, eikä vain toisintaa vanhentuneita mielikuvia opiskelijoista. • Essi Erkkilä on Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä.

Katsottavaa | Suositut striimauspalveluiden sarjat saavat jatkoa The Mandalorian

The crown

His Dark Materials

Rakastettu Baby Yoda palaa ruuduille viikko kerrallaan loppuvuoden ajan.

Toisella kaudella seurataan jälleen palkkionmetsästäjän seikkailuja tutun Star Wars -universumin halki mini-Yoda olallaan.

Brittihovin historiasta kertova draamasarja esittää Elisabet II:n ajan pukuloiston taakse, ristiriitoihin, salaisuuksiin ja romansseihin.

Sarjan neljännellä tuotantokaudella seurataan muun muassa prinsessa Dianaa.

Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogiaan perustuva fantasiasarja seuraa ihmisiä ja heidän eläinkumppanejaan maailmojen välisellä seikkailulla. Toisella tuotantokaudella lapsipäähenkilöiden kohtalot selviävät ja syttyy sota.

Disney+ 30. lokakuuta

Netflix 15. marraskuuta

HBO Nordic 17. marraskuuta

Maailma on täynnä outoja ihmisiä.

13. lokakuuta ilmestynyt Oudot tyypit kertoo heistä.

Jarno Alastalo on haastatellut teokseensa 26 suomalaista erilaisesti outoa tyyppiä, jotka kertovat lyhyesti elämäntarinansa.

Yksi rakastui WTC-torneihin ja toinen roikkuu lihakoukuista taiteen nimessä ja ihan huvikseenkin. Kirjaan on haastateltu myös kulttijohtajaa, noitaa, jediritaria, meedioita, ufotutkijaa, parapsykologia, supersankaria, turria, demonia, seksityöläisiä ja Atlantista Tampereen alta tähtienergialla nostavaa atlantisnäkijää.

Alastalo kertoo teoksen esipuheessa, että kirjan tarkoitus on tuoda oudot lukijan eteen.

Kirjan pyrkimys on säväyttää mutta samalla myös herättää ajatuksia siitä, kuka lopulta on outo ja miten outous määritellään.

Haastatellut henkilöt ihastuttavat aitoudellaan. He kertovat, millaista on elää yhteiskunnan hylkiöinä ja miten olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.

Tämän printtilehden teemana ovat tabut, joten mikä sen tabumpaa kuin ihmiset, joista puhutaan paheksuen ja salaa kahviloiden nurkkapöydissä? Totuus on kuitenkin se, että jokainen näistä ihmisistä on omalla tavallaan siisti ja myös normaali.

“On huvittavaa olla tässä kirjassa, sillä olen samanlainen kuin kaikki muutkin maailmassa”, sanoo silmätatuoitu demoni Elias Erävalo teoksessa.

Tarinat inspiroivat ja pysäyttävät lukijan ajattelemaan, annanko itseni olla sellainen kuin todella olen vai esitänkö jotakin muuta.

Samalla voi pohtia omia ennakkoluuloja ja käsityksiä maailmasta. Kirjan 230 sivua ovat liian vähän kaikille maailman outouksille, ja monta tarinaa jää kertomatta, sillä outoja asuu jokaisen naapurissa. Loppujen lopuksi olemme kaikki vähän outoja.

Kirja avaa silmät ja antaa tietoa asioista, joista lukijalla voi olla virheellinen käsitys tai ei tietoa ollenkaan. Esimerkiksi seksityötä pidetään moraalittomana ammattina, joka alistaa naisia. Todellisuudessa kaikki seksityö ei ole ihmiskauppaa ja sillä vähennetään yksinäisyyttä tarjoamalla fyysistä läheisyyttä niille, jotka eivät sitä muuten saa. Samoin noituuden voi käsittää toisella tavalla. Noita ja kulttijohtaja Luminary Blackthornin sanoin “Magia on suurelta osin myös psykologiaa.”

Henkilöiden kertomuksiin on helppo uppoutua ja heidän outoudestaan sekä rohkeudestaan voi ammentaa voimaa omaankin elämäänsä.

Negatiivisena mainintana useat kirjoitus- ja lyöntivirheet hieman häiritsivät, mutta eivät pilanneet koko lukukokemusta. Alastalon kirjoittama teksti kunnioittaa haastateltuja ja tuo heidän tarinansa esiin henkilöiden itsensä kertomina, ilman ennakkoluuloja. • Anna-Sofia Tastula

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

23

In English

TEXT Iida Putkonen PHOTO Anna-Sofia Tastula

Remote studies continue in spring 2021 The University of Oulu is continuing remote studying for the rest of the academic year. The spring semester 2021 will be held remotely according to the same principles that are currently in place. There is also a mask recommendation on campus until the 12th of November.

REMOTE STUDYING will continue until the 31st of May 2021 at The University of Oulu.

The decision to hold the spring semester remotely was made by the University due to the current corona virus situation and the predictions for its progression.

On top of working remotely, the University recommends wearing a mask in all public spaces until the 12th of November. The recommendation is based on the local recommendation in Oulu, which was given on the 27th of October.

The University’s take on the local recommendation is that you don’t need to wear a mask if you can keep a safe distance to other people or work alone.

The University also recommends no events with more than 20 attendees be held between 29.10.–12.11.

Jarmo Okkonen, Human Resources Director of the University of Oulu says that the decision was made because the current virus situation doesn’t

24 OULUN YLIOPPILASLEHTI

look like it’s going to get any better. ”When you look at the progression of the virus in North Ostrobothnia, there are no grounds to think that the pandemic would ease up or disappear at the end of this year”, Okkonen says.

The decision regarding the spring semester was made early on purpose. ”In order to guarantee arranging studies and arranging living for students, we didn’t want to make this decision too late. Students are commited to a place and city and now they will get this information early.”

Currently the University isn’t planning on further action like closing campuses. Okkonen says that the laptop vendors, libraries, examinarium and independent work spaces will be open in spring as well. ”We haven’t talked about closing the University doors again. Currently the situation for the university looks like

NRO 4 | 2020

we can continue as we have so far.”

Okkonen thinks that hoping to switch to contanct teaching is in vain. Instead, we should get used to this as the new normal. ”In a way this is a new situation that’s continuing. The feeling of this being temporary is no longer there. That means we won’t be going back to normal. This is the new normal”, he says.

Remote studying during the spring semester will most likely affect university entrance exams. Okkonen doesn’t know much about the exams yet. ”I’m glad we have time to think about it, and especially more time than we did last time around. We have learned what can and can’t be done for the exams from last spring.”

The University of Oulu isn’t alone with new restrictions.

Similar decisions about the spring semester have been made in universities all across Finland. Multiple universities

also have a mask recommendation in place.

In Oulu the mask recommendation is for two weeks at a time. The University has handed out fabric masks to staff members and first-year students during the autumn semester.

On top of the practical things, continuing with remote studies will affect student and staff wellbeing. The HR Director Okkonen hopes that despite the restrictions, student won’t be alone. ”The situation doesn’t mean you can’t visit the University or meet people. I would hope that the situation doesn’t lead to isolation, but that taking social distancing into account, people would also meet others.”

The new restrictions are in place until the 12th of November. After that the University’s COVID19 preparation group will decide on new guidelines based on the progression of the virus. •

TEXT Anna-Sofia Tastula TRANSLATION Saana Haapala

More pay for student representatives From the beginning of October, the fees paid for hallopeds increased. Here’s what you need to know about being a student representative and what they do..

The announcement begins.

A meeting fee of 41,20 euros per meeting is paid to student members from 1.10.2020 onwards from the following meetings: Collegium, Board of Examiners, Education Management Group, the Education Council, the Faculty Board, Faculty Steering Group and Education Committee. Announcement ends. A number of questions arise: What meeting? What committee? What fee? What student member?

A student member represents students in university administration. Their job is to bring forward a student’s perspective and look after students’ interests. A student member is plenipotentiary in the meetings of the university. In other words, they have an equal say and vote in all matters just as any other member does. These members are called hallopeds, a.k.a. student representatives in administration, who inf luence the future of education and research in the university they represent.

Hallopeds can also represent in administrations outside a university. As for the University of Oulu, its hallopeds can represent in the boards of student owned restaurant chain Uniresta, Oulun ylioppilasapu ry (‘Student help association in Oulu’) and the Student Housing Foundation of Northern Finland (PSOAS), and also in the nationally operating delegation of the Finnish Student Health Service (FSHS) and in the locally operating executive

board of FSHS healthcare service unit of Oulu. Hallopeds are appointed either by the Student Union or the student body.

You might be thinking ‘wow that’s a lot of responsibility’. So many delegations, committees, councils, management groups and boards! There’s no denying that the list is quite extensive. But if you think about it, it makes perfect sense.

The University is a big institution, where several matters require decision-making.

Without student representatives nobody would know of the real problems that students face. After all, universities were founded to suit the needs of students. Students themselves established the university institution during medieval times, and sought out their own teachers.

But what are the things that students might want to inf luence these days? Who has the energy to meddle with the details of every bureaucratic decision? As a matter of fact, the issues can be rather tangible. If for example, a student restaurant serves bad quality food or neglects allergies, hallopeds can address that. They can also affect what kind of thesis supervision a student receives.

With the help of hallopeds these things can change. The accomplishments of hallopeds include for instance, the Quiet Room at the University, and the “55 study credits” overall patches and meal tickets, although the latter don’t exist

anymore.

What about the fees then?

A student representative does not receive a salary per se, but they do receive a meeting fee of 41,20 euros from most meetings they attend. So, did the announcement from the beginning mean that hallopeds are getting more money?

From the beginning of October, hallopeds receive the meeting fee from more meetings than before, but the numeral amount of the fee has not changed. Inf luencing the extension of the fee was Aino Rossi, a Specialist in Academic Affairs at the Student Union of the University of Oulu (OYY). Among other people, she helped accomplish better compensation for the efforts of hallopeds.

Now, who can become a halloped and how? Anyone can apply as a halloped and you don’t need to have any prior experience in organization or interest work. Open calls can be found at OYY’s website and in the halloped portal of the University of Oulu.

Many additional calls are still going on at this moment.

Every other fall there is a larger open call, where all hallopeds are elected. OYY trains all of the student representatives and arranges orientations. The latest orientations have been this September, but additional training can be arranged throughout the year regarding subjects that the hallopeds themselves request.

Most student representa-

tive jobs in administration last two years. You can however resign during your term if the job gets too straining or if you happen to graduate. In addition to the ordinary members there are also vice members involved. Vice members don’t need to participate in the meetings unless the ordinary member is unable to attend for some reason. Aino Rossi also points out, that the experts at OYY will help with any problems and answer questions.

Hallopeds do not have to work without the support of other students either. Hallopeds can be provided with feedback, which they can take into account. Student members represent students and oversee their interests, which is why they need the support and opinions of other students.

Questions and feedback can be sent to the present hallopeds straight via email. The contact information of all present hallopeds can be found at halloped.fi/en/oulu. There you can also find all of the committees, the lengths and descriptions of halloped jobs and ongoing halloped calls.

So, the stiff announcement from the beginning shortly entails the following: The student members, who represent students in the meetings of University administration, are being paid a meeting fee from more meetings than before.

Students are getting financial compensation for the work they are doing – That is all in a nutshell. •

OULUN YLIOPPILASLEHTI

25

In English

TEXT by Pablo Santur PHOTO CDD20 / PIXABAY

Love at a distance – overcoming long distance in a relationship How is it to love someone at a distance? What is needed to overcome such a challenging situation? Based on my experience and that of four other students, we explore the nuances and difficulties as well as the strategies to thrive in such a situation.

AND THE PRINCE AND THE PRINCESSES LIVED HAPPILY EVER AFTER.

If you have ever been in a relationship, you know how false that cliché ending is.

As in life, romantic relationships are full of ups, downs, and twists. In fact, is that complexity what promotes the building of trust in a relationship. In that sense, one of the most difficult challenges for trust between two lovers is to sustain the bond while being apart.

I have experienced it firsthand during my second year of studies. I met my now fiancée a couple of weeks before going to Spain. Regardless of the distance, we kept texting. Then, (neither she nor I remember when) this turned into phone and video calls. When reunited, we briefly spent some weeks together before she had to fly to Italy for her six-month Erasmus exchange. And then, until our long-awaited reunion we kept in touch by creating shared rituals, made agreements, and talked (a lot).

Like me, many other students have dealt with similar situations. In some cases, even with longer distances and times to cover. Trying to understand this experience more deeply, I gathered a group of friends to talk about it. Coming from three different continents, it was interesting to notice some common features, as well as important differences. Because of the sensitivity of the topic, two of them preferred to remain anonymous, so I changed their names and added an asterisk next to them.

Becoming aware of the absences Being away from your loved one implies to be deprived of many simple but important gestures. Since in my relationship we could not spend a lot of time together at the beginning, when apart we had no memories to connect. So, there were countless moments when looking at each other’s video was not enough.

Despite the loving words and expressions, we both were wishing those caresses and kisses expressing our deepest emotions. Because of distance we had to rely on words to express our feelings. And that was quite difficult.

Although Maria was in a relationship for many years before stepping into a long-distance relation, it was also difficult for her to get used to the new situation.

“At the beginning I felt miserable. The physical contact is the most challenging part that I could not overcome. Being away I did not get to see my person day after day, I did not get to wake up next to him and a hug is not a given anymore.”

Knowing how important a master degree was for her, Maria’s boyfriend fully supported her. “We always discussed the sacrifices we had to make for this to happen. Thus, it was just a tad easier to continue working hard for my goal.”

With time, the impact of initial caresses and kisses decreases. However, at distance the absence of such details opens our eyes to their relevance. They give us certainty of being cared for, loved, and respected. Sometimes when facing difficulties, these details can help us to regain balance and keep going forward. In

26 OULUN YLIOPPILASLEHTI YLIOPPILASLEHTI 26 OULUN

NRO NRO4 4| 2020 | 2020

their absence, difficult times become more challenging. This is what happened to Roman.

“When things in the relationship didn’t go well, I thought that taking this step would mean breaking up. There was even a time when we were both considering this.”

The fact that Roman and his girlfriend were away from each other before he came to Oulu turned out to be an important asset, when it was his turn to leave the Netherlands.

“My girlfriend did a half year exchange in Canada. It was difficult talking about her daily life because I only had a fantasy and vague description to picture her life.

Insecurities and jealousy can take over you when dealing with many unknowns.”

With that previous experience, they decided to come together to Oulu when Roman moved here. Like this, she was able to have a clear picture of his friends and environment. Also, they created another memory that proved to be useful for the difficult times ahead. “When we are not happy, I also imagine myself with someone else, someone who is close by. Then I can quickly remind myself of our beautiful love story and never act upon these feelings, but they do come around sometimes.”

Jealousy & certainty A big surprise for me while being away from my love was to realize how our relationship became a dichotomy: together and away. When being together, my day flowed between different activities in which my girlfriend participated in one or more. On the other hand, when separated she was no longer present in my regular activities. Instead, every day I lived a sequence of activities that suddenly stopped when I read her texts or listened to her voice.

Although these surprises were nice, they were also an evidence of her absence.

As Roman mentioned before, ignoring the details of the other person’s life gives space for treacherous jealousy to arise. Even if you never ask or comment to your partner about it, the thoughts are still there. And if you don’t control them, they eat you. In that sense, both me and the students interviewed agreed that a main concern when being at a distance was having constant communication with our partners.

Both Maria and Roman talked daily with their partners. This was also the case of Sahan*, who talked with his girlfriend in Sri Lanka even twice or more times per day. Unlike the other cases, Nguyen* only talked to his girlfriend twice or three times per week. Besides the different time zones, it was also difficult for him to talk to her because she was doing a lot of paperwork to apply for a master degree in Canada.

“We decided to preserve our space. So, we agreed on specific days and times to talk. That was our moment”.

Although these talks did not shorten the distance between us and our lovers, they proved to be useful to preserve a sense of constant presence of our beloved ones in our lives. This helps to preserve the peace of mind for those who stayed, because of the feelings aroused by not being able to discover that new environment next to their loves. Most of the interviewees thought about that as a must from the beginning. But for Nguyen* that was not the case. “We did not plan that much in advance. So, when she was applying to the Master and we were not talking, I sent her photos of some of my activities but I never felt kind of pushed to keep her posted on a daily basis.”

For me and the other it was the opposite. When thinking about that, I think my girlfriend and I kind of played a guerrilla war in which we sought to surprise the other. I used to send her good morning videos for her to see when awakening, while she used to surprise me with loving messages. For Maria it was meaningful to exchange funny memes or videos to make each other laugh. On their side, Roman and his girlfriend found a way to share their passion for music. “We have a shared playlist on Spotify that we listen to. It’s very cool to hear a song that you know resonates with the other person, while you are away.”

join her Master, she had to borrow 20 thousand dollars from the bank and her family. That is a lot of money. When she arrived to Canada, she became more focused on finding a job and producing money. Not having common shared plans made our relationship get derailed. We had several breakups until the definitive one came up”.

Thinking in hindsight Someone once told me that goodbyes are beautiful because they contain the hope of the next encounter. In that sense, although long-distance relationships are challenging and difficult, they also give us an opportunity to grow and discover new insights of ourselves and our partners.

Although a long-distance relationship may not succeed, it is always an opportunity to deepen ourselves. Despite the unexpected outcome for Nguyen*, he still values his previous relationship. “I would not be here if it wasn’t for her. When I was not sure about coming, she told my mom I was accepted with a full tuition scholarship and asked her to persuade me to accept the offer. Now I got a job that I truly enjoy, I am helping my parents and I thank her for that”.

Likewise, this experience helped Roman gain a deeper understanding of himself and his partner. “We created a very strong emotional bond, crossing the boundaries of countries and seas. If communicating is all you have, you truly develop the most open and genuine bond possible. I definitely think it has improved our relationship in ways I couldn’t predict. I have become more open, learned a lot about love and the extent to which it can carry you and persevering even when things aren’t the best.”

For Maria and Sahan*, loving at distance brought insights about how others impact their lives. As Sahan* says: “After a deep thinking and realization, I knew what was important in life and what was not. If someone prays for you, you definitely feel hope and support.” Similarly, Maria values some things more now.

“This experience has made me realize the importance of togetherness. Also, that support is a major factor of my success so far. I wouldn’t be able to do what I am doing now without knowing that I have people that have my back, show me their love and want me to succeed.”

For me, after another romantic relationship at distance I became convinced that determination is a decisive factor. It could be long-distance, a pandemic, or a disease. Difficulties are always present in relationships and life. But whatever it is, if both you and your partner are brave and open, you will be able to learn. Even from failures. I realized now how wrong I was of taking things for granted. The ways we found to rely and trust on each other, helped us also to overcome many challenges. And we know there are still many coming ahead. In any case, either with a caress, a discussion, or with silence, we will always find a way to say to each other: I love you. •

”

Distance became The issue of proximity a burden because of the lack of Surprising and sharing is nice when you are in good terms with your partner. But it is impossible to have a relationship without certainty about disagreements. And they will occur because of your individualithe future. ties. For me, when these crises occur (in plural, there is not only one) they always lead to a decision: Do I accept this? Do I continue with this relationship? Although it may be something difficult to deal with, all the other sides of your connection with your beloved one compensates and therefore smooths the acceptance process.

In distance, this changes. You no longer have walks to the park, movie nights or their warmth next to you at night. There is nothing but memories and the moments you share through the flat, distant, cold screens of your phone or computer (could you imagine how it was in times without a phone? OMG). Because of the context, the relationship becomes fragile, and you don’t want to jeopardize it. In consequence, when I found something that I did not like, I never addressed it directly, but kept it in mind until we could have the time to talk about it in person.

A way to solve this was to agree on periodical visits. In this sense, I did the same as Roman and Maria. In words of Roman: “I knew I didn’t want two years of long distance. My program allows me to do an internship and write my thesis abroad. From the beginning onwards I kept in mind that I will do these in the Netherlands. I also made sure that we were only away from each other max. 3 to 4 months.” This was easy because in all our cases, we were within Europe. But for Sahan* and Nguyen* it became a more difficult task to overcome.

Sahan*, for example, started his relationship when deciding to come to Oulu to complete his Master studies. Unable to visit his love often, the daily phone talks were a way to reassure the certainty of his relationship and keep the promise of getting married alive. Luckily, after becoming a doctorate student, he traveled back to Sri Lanka early this year, turning the promise into reality. “Our wedding and her coming to Finland with me are a long and big dream that we planned together. And now it is true.”

On the contrary, for Nguyen* distance became a burden because of the lack of certainty about the future. He came to Oulu thinking of going back to Vietnam, but then his parents suggested that he find a job and stay here. This collided with his girlfriend-plans, eventually creating a situation impossible to overcome. “To

NRO 2020 NRO44| | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI

27

28 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

In English

TEXT by Thea Yan Pan PHOTO Annie Spratt / Unsplash

The other side of happiness Even though Finland is often viewed as paradise, being on an exchange doesn’t necessarily mean all your dreams come true. In Thea Yan Pan’s experience, there is also a dark side to Finnish society.

BEFORE COMING TO FINLAND, I had been expecting to find happiness here. From Beijing, China, I packed my dream for learning, curiosity for a good society, and the hard-gained residence permit, looking forward to starting my masters in the University of Oulu.

Happiness came true very soon after I arrived here. I got to meet and study with an international group of students, listening to different languages, experiences, and perspectives. I went to the river sauna bathing in the last summer light and with spirited friends. I joined friendly and welcoming food gatherings and nature excursions accompanied by classmates, together grilling sausages and drinking glögi.I lived in very affordable student housing and eat cheaply on campus with friends. I had informative, well-structured classes and many study assignments that were to help me learn. I even had a Finnish family who treated me even better than my own parents (this is through the Kummi family program).

All of my basic needs are met. I have a community where I belong, get to study topics I like. Literally the best time of my life. In the past, I never knew what would make me happy, because in the past years it was always hard work and struggle that guaranteed my survival and growth.

But life never truly gives you just what you expected, even when happiness surrounds you so much. The other side of happiness, agony clings to you.

It is the everyday experiences, shaped by the various social, economic, and institutional structures, through which we observe, understand, feel, and think, which also slowly lead to the development of more complex, nuanced, and even paradoxical ideas and sentiments. This is the case for my happiness experience which developed into other perceptions and feelings after some time.

I started to feel confined by studying with the same small group of people for 6–8 hours each day. The river sauna stopped as the cold dark winter came. Though there is an indoor sauna, I never had the time to go. I found the classes to be too packed that I had no time or space to breathe or think. The stable, warm, affordable meals and homes are comfortable and readily accessible, but they put my life skills at no use. There are city and social events, but I neither have money nor time to participate. I tried to talk about these things and make sense of them with my foreign friends, but soon people would get tired of listening to my negativity and tell me to be positive and appreciate the system here, which is better than where we come from.

We are expecting a good experience in Finland, and people who live here know and believe that they are in paradise, compared to the other parts of the world. The newcomers and the locals believe in the same story of happiness. They run after happiness, interpret their life through the happy story, and find evidence for this convic-

tion, even though sometimes the reality may lead to feeling otherwise: confined, sad, frustrated. Then they would need to self-correct the negative feelings, or to be reminded again of the happy story to feel happy again. It seems as if in the discourse of happiness in Finland, unhappiness is seen as an unreal experience, especially for people coming from the “less developed”, “less democratic”, “non-welfare” countries. I felt as though it is a taboo to talk about or to be unhappy Increasingly, my change of perception made me feel agonized and confused. Is it just because of me and my own problem? Is there nothing wrong with the environment that I am in? My eyes are open every day, wanting to see through the appearance of things. I see the people who want to stay happy, the ignoring or ignorance of problems, and the causes of my agony and painfulness: There is a fundamental lack of freedom in a comfortable, materially wealthy and orderly university environment. There is hidden inequality between the foreigners and the Finnish people.

Why so? As students, we enter a “contract” with the university to go through a sophisticated, planned training process. Students want to get something for their personal goals. The university gets financial rewards for producing people with prescribed qualification standards by the state and corporations. Any activities that transgress or go beyond planned training processes are not encouraged by the university institution. We students are no in a position to define and decide existentially what to do for ourselves, or how to interact with the university institution.

As foreigners, and especially non-EU foreigners, we have gone through strict screening process to prove we have good quality, innocent intentions, and financial capacity, and with luck, we enter the country. Many of us are financially depleted after going through all the immigration process and paying for tuition fees. For survival, either we have to find work in a competitive, depreciative, manual labor market, or live with a minimum budget that supports only food, accommodation, transportation and nothing more.

Taking these reflections and analysis into consideration, could it be the happiness is a facade or illusion of reality? As the reality differs from the single story of Finnish happiness: not only there are unhappiness and unequal treatments, there are also exclusion and ‘unfreedom’. Behind the ‘unfreedom’ and inequality are significant structural issues. And those issues are so obscure and hidden, we almost don’t see them or we ignore them. I can’t help but wonder: Who possesses the right to happiness and dominates to discourse?

What have we come to since we cannot talk about unhappiness?

And even less so to talk about the social realities that often underlie this unhappiness.

To solve the issue, the first step is to break the taboo. The second step is something much bigger. •

NRO 4 | 2020

OULUN YLIOPPILASLEHTI 29

Mistä pidit?

Mistä et?

Osallistu lukijakyselyyn osoitteessa: https://fi.surveymonkey.com/r/ Ylioppilaslehdet2020-lukijakyselyOulu

NUJERRETAAN KORONAVIRUS YHDESSÄ!

Suositaan etäopiskelua

Ei tulla sairaina kampuksille

Käytetään maskeja lähikontaktissa

Pidetään 1–2 metrin turvavälit

Ladataan Koronavilkku-sovellus

ETHÄN JÄÄ YKSIN!

Omaopettajat, opintopsykologit, lähipalveluiden henkilökunta, uraohjaajat ja YTHS ovat tukenasi, jos tuntuu, että opintosi eivät etene ja jaksamisesi on koetuksella. Ota rohkeasti yhteyttä!

Lisätietoja: www.oulu.fi/opiskelijalle

30 OULUN YLIOPPILASLEHTI

NRO 4 | 2020

Huolehditaan käsihygieniasta

Jos opetustilanne vaatii, annamme opiskelijoillemme tarvittavat suojavarusteet.

Yliopiston koronaohjeet: www.oulu.fi/yliopisto/koronavirus

TEKSTI Iida Putkonen KUVA Juha Teppo

Alumnilta oppia

Tabu korvaa toisen Kiellettyjä aiheita löytyy myös tutkimuksen kentältä, vaikka tutkimus osaltaan murtaa tabuja, kertoo kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto.

ONKO YHÄ TABUJA, vai onko kaikki jo sanottu ja tutkittu?

Ilman muuta tabuja on, sanoo Jyväskylän kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto.

“Tabun kulttuurinen rakenne on yksinkertaisesti sellainen, etteivät ne ilmiönä katoa yhteisöistä minnekään. Kun jonkun asian tai ilmiön tabuasema murtuu, tilalle tulee uusia tabuja tai vanhat uudistuvat”, hän kertoo.

Karkulehto tutkii itse muun muassa sukupuolta ja seksuaalisuutta. Hän valmistui kirjallisuuden maisteriksi Oulun yliopistosta 1999 ja tohtoriksi 2007, väitöskirjan aiheenaan queer-esitykset. Vaikka sukupuolesta ja seksuaalisuudesta puhutaan paljon, ne kantavat yhä mukanaan myös kielletyn ja vaietun asian sävyjä.

“Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä sekä sukupuolittunutta ja seksuaalista väkivaltaa koskevat aiheet voivat olla edelleen kovastikin vaiettuja ja vaiennettuja tietyissä konteksteissa. Maailmassa, Euroopassakin, on vieläkin maita, joissa näistä aiheista ei voi puhua ääneen tai niiden olemassaolo kielletään”, hän kertoo.

Suomessa taas esimerkiksi ilmastonmuutos, rasismi, lestadiolaisyhteisöjen vallankäyttö, lihavuustutkimus tai transoikeudet voivat aiheuttaa kuohuntaa ja suoranaisia kiistoja.

“Nykyisin harvoin tietenkään tutkitaan sellaisia aiheita, joita kaikki jotenkin paheksuisivat tai pitäisivät kiellettyinä, mutta tutkimuksenkin kentällä useista asioista on olemassa koulukuntaeroja, ja näkemykset saattavat muutenkin polarisoitua ja ylipolitisoitua.”

Esimerkkinä oman tutkimuksensa yhteiskunnallisista rajoista Karkulehto kertoo, että väkivaltatutkimuksessa törmää ristiriitoihin, sillä joidenkin mielestä väkivaltaa tulisi käsitellä täysin sukupuolineutraalisti.

“Väkivalta on kuitenkin sukupuolittunutta, ja sellaisena se on sekä sukupuolten välisen epätasa-arvon syy että sen seuraus”, hän teroittaa.

Tutkijana joutuu erilaisten näkökantojen lisäksi kohtaamaan myös suoranaista henkilöön menevää arvostelua. Karkulehdon mielestä syy on erityisesti viestintäympäristöjen muutoksessa. Sosiaalinen media on asettanut jotkut tutkijat hankalaan paikkaan.

“Tutkijat joutuvat yhä enemmän henkilökohtaisen kyseenalaistamisen, vähättelyn, häirinnän ja suoranaisen uhkailun ja esimerkiksi maalittamisen kohteiksi – ja vain siksi, että he tutkivat joidenkin mielestä epäsopivia tai kiellettyjä aiheita tai väärästä näkökulmasta tai ‘vääränlaisia’ tutkimustuloksia tuottaen”, professori kertoo.

Varmuutta ulkomailta Vaikka Sanna Karkulehto toimii nykyään professorina Jyväskylässä, ei hänen urapolkunsa yliopisto-opiskelijasta professuuriin ollut mutkaton. Hän kertoo, ettei aluksi ollut edes varma pääaineestaan. Myös valmistumisen jälkeen hän ei ollut varma halusiko jäädä korkeakoulumaailmaan.

“Olen välillä poukkoillut työelämässä yliopiston ja ‘muun maailman’ välillä, kun yliopiston opetus- ja etenkin tutkimustyön kilpailullisuus sekä muut varjopuolet ovat tuntuneet liian raskailta, mutta yliopistoon olen kuitenkin palannut enkä ole sitä katunut.”

Aiempiin työtehtäviin lukeutuvat muun muassa jäätelönpakkaaja, kulttuurituottaja sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.

Karkulehto itse kokee jokaisen työtehtävän olleen hänelle merkittävä. Kuitenkin professuuriin valmistivat eniten alan opinnot.

“Opintoni ja opiskeluaikani ovat hyvin pitkälle tehneet minusta sen ihmisen, joka nyt olen.

Opiskelu on valmistanut minua professuuriin, mutta myös tarjonnut eväät moneen muuhun ammattiin.”

Eniten hyötyä opinnoistaan Karkulehto kokee saaneensa ul-

NRO 4 | 2020

SANNA KARKULEHTO 49-vuotias. Aikuinen tytär opis» kelee varhaiskasvatusta Tampereella. Asuu puolison, kissan ja kahden koiran kanssa Oulussa.

Valmistunut Oulun yliopistosta » kirjallisuuden maisteriksi 1999 ja tohtoriksi 2007.

Kirjallisuuden professori Jy» väskylän yliopistossa.

Toiminut aiemmin muun muas» sa vaatemyyjänä, nuorisotalon ohjaajana ja projektipäällikkönä.

Parasta opinnoissa oli kaikki » paitsi suomen murteiden tentti.

Harrastaa lajienvälistä kump» panuutta kissan ja kahden koiran lisäksi kolmen hevosensa kanssa.

Unelmoi tasavertaisesta yh» teiskunnasta kaikille sukupuolesta, seksuaalisesta orientaatiosta, rodusta tai etnisestä taustasta, kansallisuudesta, uskonnosta, luokka-asemasta, asuinpaikasta, terveydestä, henkisestä ja ruumiillisesta koosta ja kyvykkyydestä sekä lajista riippumatta.

komaanvaihdosta, jolle hän lähti opintojensa loppupuolella. Myös työelämän kannalta ulkomailla on ollut suuri merkitys.

“Urallani merkittäväksi käännekohdaksi osoittautui lähtö ulkomaille. Työskentely vierailevana tutkijana ulkomaisessa yliopistossa tarjosi sopivasti etäisyyttä ja valoi rohkeutta jättää oma kotiyliopisto ja alma mater ja siirtyä Oulusta uuteen työpaikkaan Jyväskylän yliopistoon”, hän kertoo. •

OULUN YLIOPPILASLEHTI

31