Termit tutuksi: Elinkaariarviointi pakkausten ympäristökestävyyden määrittämisessä

Teksti: Ilkka Leinonen ja Tarmo Räty, Luonnonvarakeskus Package-Heroes-hanke www.packageheroes.fi Kuva: Mostphotos

Elinkaariarviointi pakkausten ympäristökestävyyden määrittämisessä

Elinkaariarviointi (Life Cycle Assessment, LCA) on erityisesti tuotteiden ympäristövaikutusten arviointiin suunniteltu menetelmä. Sen käyttö on vakiintunut ilmastovaikutusten arvioinnissa, ja sen käyttöä ja tulosten raportointia ohjaavat kansainväliset standardit. Elinkaariarvioinnilla selvitetään koko tuotantoketjun (mukaan lukien raaka-aineiden hankinta, tuotteen valmistus, kuljetukset, varastointi, käyttö, uudelleenkäyttö ja käytöstä poisto) potentiaaliset ympäristövaikutukset. Arvioinnin kohteena voi olla ilmastovaikutuksen lisäksi muun muassa maankäyttö, resurssien kulutus, vesijalanjälki ja rehevöittävät vaikutukset vesistöihin tai toksiset vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön.

LCA-laskelmien lähtökohta on tuotteen toiminnallisuus. Kun vertaillaan kahta tai useampaa pakkausratkaisua, kaikkien ratkaisujen täytyy soveltua samaan käyttötarkoitukseen riippumatta käytettävistä materiaaleista ja niiden ominaisuuksista. Laskelman tekijä määrittää tätä asettamalla kysymyksiä siitä, miten, kuinka paljon, kuinka kauan ja kuin hyvin laskettava tuote tarkoitusta palvelee. Sama toiminnallisuus voidaan saavuttaa käyttämällä esimerkiksi eri materiaaleja tai materiaalimääriä, kertakäyttöisinä tai uudelleen käytettävinä tuotteina, jotka kaikki vaikuttavat tuotteen käytöstä poiston vaihtoehtoihin. LCA-laskenta mahdollistaa hyvin erilaistenkin ratkaisujen ympäristökestävyyden vertailun.

LCA-tarkastelu on periaatteessa aina luonteeltaan globaali. Toisin kuin esimerkiksi kansalliset kasvihuonekaasujen päästöinventaariot, se huomioi kaikki tuotteen elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset riippumatta siitä missä ne tapahtuvat. Tämä on tarpeen, koska kasvihuonekaasupäästöjen ilmastoa lämmittävä vaikutus ei ole paikkaan sidottua. Tämä ominaisuus on erityisen tarpeellinen pakkausten kotimaisia ja tuontiraaka-aineita verrattaessa.

Vaikka LCA-laskentaohjeet ja standardit ovat luonteeltaan yleispäteviä ja soveltuvat hyvin erilaisille tuoteryhmille, pakkausratkaisujen ympäristövaikutusten tarkastelussa on tiettyjä erityispiirteitä, jotka vaikuttavat käytettävän lähestymistavan valintaan. Pakkaustuotteet ovat usein lyhytikäisiä, jolloin käytöstä poiston rooli LCA-tarkastelussa ko-

rostuu. Tällöin on kiinnitettävä huomiota erilaisten kierrätys- ja polttoratkaisujen vaikutuksiin. Poltosta syntyy päästöjä, mutta vapautuvan energian talteenotto vähentää muun energiantuotannon tarvetta. Tämän prosessin nettovaikutuksia pitää verrata neitseellisen materiaalin korvaamisesta syntyviin hyötyihin, vähennettynä kierrätysjärjestelmästä syntyvillä vaikutuksilla.

Myös pakkausmateriaalien raaka-aineet voivat poiketa toisistaan huomattavasti; ne voivat olla fossiilisia tai biopohjaisia, joista jälkimmäiset voivat olla peräisin esimerkiksi peltokasveista tai talousmetsistä. Tämä asettaa haasteita näiden materiaalien johdonmukaiselle tarkastelulle. Kuten edellä mainittiin, LCA-laskennat perustuvat jo lähtökohtaisesti elinkaariseen tarkasteluun. Tämä on erityisen tärkeää uusiutuvia, biopohjaisia raaka-aineita tarkasteltaessa. Toisin kuin esim. kansallisissa staattisissa hiilitasetarkasteluissa, biomateriaalin uusiutumisprosessi on mahdollista ottaa LCA-laskennoissa huomioon, ja uusiutumisen periaate sisältyykin uusimpiin LCA-laskentaohjeisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että biopohjainen materiaali voitaisiin tulkita aina ns. hiilineutraaliksi.

Biopohjaiset materiaalit tulkitaan LCA-standardien ja laskentaohjeiden mukaan uusiutuviksi, eli kasvava biomassa sitoo takaisin näiden materiaalien poltossa tai hajoamisessa vapautuneen hiilen, jolloin kyseisillä hiilipäästöillä ei olisi laskennallisesti ilmastoa lämmittävää vaikutusta. Sen sijaan fossiilinen hiili poistuu poltossa lopullisesti fossiilisesta hiilivarastosta, ja nämä päästöt on sisällytettävä kyseisen tuotteen kokonaishiilijalanjälkeen. Biopohjaisten materiaalinen käytöstä poiston päästöttömyys edellyttää kuitenkin sitä, että tuotteiden sisältämä biomateriaali on aidosti uusiutuvaa, eli sen käyttö ei aiheuta biomassan ja maaperän sisältämien hiilivarastojen pienenemistä. Esimerkiksi maankäytön muutokset, kuten metsän raivaaminen pelloksi tai lisääntynyt maanmuokkaus, saattavat pienentää kasvuston tai maaperän hiilivarastoja pysyvästi. Nämä muutokset pitää kohdistaa biopohjaisista materiaaleista valmistettuihin tuotteisiin.

Tuotteen elinkaareen liittyy aina ulkoisvaikutuksia, jotka pyritään ottamaan LCA-laskennoissa huomioon. Epäsuorat maankäytön muutokset ja niistä aiheutuvat päästöt ovat yksi esimerkki näistä vaikutuksista. Muun muassa biopolttoaineiden ja biomateriaalien valmistaminen peltokasveista saattaa aiheuttaa epäsuoria maankäytön muutoksia, koska kyseistä peltoaluetta ei voi käyttää ruoan tuotantoon. Tämä lisää painetta peltopinta-alan lisäämiseen, ja saattaa johtaa metsien raivaamiseen pelloksi. Epäsuoria maankäytön muutoksia ei kuitenkaan vielä huomioida nykyisissä LCA-laskentaohjeissa täysin johdonmukaisella tavalla, ja tämän vuoksi tieteellistä tutkimusta ja menetelmien jatkokehitystä tarvitaan tällä osa-alueella. Nykyiset LCA-ohjeistukset eivät myöskään yksiselitteisesti huomioi hiilen sidontaa biopohjaisiin tuotteisiin, ja myös tämä ilmastovaikutusten kannalta tärkeä tekijä on syytä ottaa menetelmien jatkokehityksessä huomioon. Pakkausratkaisuja tarkasteltaessa yksi keskeinen ympäristövaikutus on myös roskaaminen, ja siitä aiheutuva mikromuovien kulkeutuminen meriin. Eri pakkausratkaisujen roskaamispotentiaalia voidaan tarkastella soveltamalla yleisiä LCA-laskentaperiaatteita, mutta tämänkin vaikutuksen yksityiskohtainen tarkastelu vaatii vielä arviointimenetelmien jatkokehitystä.