Lokakuu 2008

Page 1

.

Joko tied채t, miss채 luokassa on uudet verhot?

NAKKILAN LUKION TIEDOTUSLEHTI Lokakuu 2008


Lehtorin mietteitä Syksy on edennyt vauhdilla monenlaisten asioiden merkeissä. Suruviestiltäkään emme ole voineet välttyä. Tällä viikolla alkaa kuitenkin ensimmäisen jakson koeviikko ja syksyn ylioppilaskirjoitukset päättyvät. Kirjoituksiin osallistuminen on merkinnyt opiskelijoille tuplatyötä, koska syksyllä varsinaista lukulomaa ei ole ja normaali opiskelu jatkuu kirjoitusten aikanakin. On siis oltava tietoinen ajankäytöstään ja varottava aikavarkaita. Tässä tiedotelehdessä kaksi abia kertoo omasta kirjoitusurakastaan, joka alkoi nyt syksyllä. Lisäksi olen koonnut julkaistavaksi muutaman oodin suomalaiselle symbolille. Oodin kirjoittaminen oli tehtävänä äidinkielen ja kirjallisuuden 6. kurssilla, jonka nimi on osuvasti Kieli, kirjallisuus ja identiteetti. Toivotan kaikille opiskelijoille menestyksekästä koeviikkoa ja rentouttavaa syyslomaa! Syysterveisin Hanna-Leena P.S. Muistathan seurata seniorimme kuulumisia Karoliina Saksassa -blogista, jonka löydät osoitteesta http://www.nakkila.fi/koulut/lukio/blogi1.htm. OODI SAUNALLE Ah sauna, Ruisleipä,sä leipä kaikista mahtavin, ravitsevin ja terveellisin! Sulle muut pärjää eivät, ei patongit eikä pitaleivät. Ei kuiduissa, ei maussa, sulle ei ole vertaista.

täysin vertaansa vailla. Aina niin kuuma, mulla rupee hiki virtaa, mut kuitenkin rentouttaa. Hyvän olon tuottaa, aina kun saunoa saa. E.A.

Ruisleipä, sua ihailen, nälän poistat sä parhaiten. L.V.

GOSPELMUUSIKKO JYRKI LIUKKONEN (JLT) KONSERTOI KOULULLA PE 3.10. KLO 14. JYRKIIN JA HÄNEN BÄNDIINSÄ VOIT TUTUSTUA INTERNETSIVUILLA http://www.jyrkiliukkonen.net/index.php?sivu= uutiset


ABIT VAUHDISSA KUKA OLET? Tiia KUKA OLET? Laura MISSÄ OPISKELET? Nakkilan lukiossa. ASUTKO NAKKILASSA? Kyllä. OSALLISTUITKO SYKSYN YOKIRJOITUKSIIN? Joo, kirjoitin pitkän englannin.

MISSÄ OPISKELET? Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja Nakkilan lukiossa. ASUTKO NAKKILASSA? En. Asun Porissa. OSALLISTUITKO SYKSYN YOKIRJOITUKSIIN? Kyllä vain, terveystiedon kokeeseen.

MITEN MENI? No, ihan hyvin meni.

MITEN MENI? Ihan hyvin, olen ihan tyytyväinen.

MITÄ KIRJOITAT KEVÄÄLLÄ? Pitkän matikan, fysiikan, kemian, äidinkielen ja ruotsin.

MITÄ KIRJOITAT KEVÄÄLLÄ? Pitkän englannin, äidinkielen ja lyhyen matikan.

EHTIIKÖ LUKIOLAINEN HARRASTAA? Olen harrastanut taitoluistelua lukioaikani, ja kyllä se onnistuu. Aikataulujen yhteensovittaminen tuo mukanaan haasteita, mutta se on sen arvoista. Kun pääsen koulun jälkeen harrastukseni pariin, koulujutut unohtuvat täysin. Kyllä lukiolainen siis ehtii harrastaa, ja hänen pitääkin, jotta jaksaa.

MITÄ HYVÄÄ JA/TAI HUONOA YHDISTELMÄTUTKINNON SUORITTAMISESSA ON?

MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? Ei harmainta aavistusta. Olen pienempänä haaveillut esimerkiksi uutisankkurin ja liikunnanopettajan ammatista, mutta ei minusta kyllä kumpaakaan tule.

Yksi hyvä puoli on tietenkin kahden tutkinnon suorittaminen melko lyhyessä ajassa. Se toimii hyvänä motivoijana! Huonoja puolia ovat täydet lukujärjestykset, kurssien ainainen sumpliminen ja kova työ. Molemmat koulut ovat joustaneet ja auttaneet tutkinnon suorittamisessa, mikä on ollut iso apu. Suosittelen kaksoistutkintoa lämpimästi jokaiselle, vaikkakin se vaatii hieman sisua! MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? En ole vielä täysin varma siitä, mutta jotenkin se liittyy graafiseen suunnitteluun.

ABIEN ”AAMUKAMPA”!


TÄLLÄI SE O Syksyn ylioppilaskirjoitukset päättyvät Nakkilan lukiossa 29.9.2008. Ensimmäisen jakson koeviikko alkaa tiistaina 30.9.2008. Katso koeajat ja -paikat kalenterista. Opettajat ilmoittavat kokeiden palautusajat erikseen. Perjantaina 3.10. klo 14 seurakunnan järjestämä konsertti, jossa esiintyy JLT. http://www.jyrkiliukkonen.net/ Koeviikko päättyy tiistaina 7.10. Iltapäivällä tunnit 2. jakson lukujärjestyksen mukaan. Torstaina 9.10. on valtakunnallinen Iäkkäiden ulkoilupäivä. Lukiolaiset ulkoilevat palvelutalo Keinustoolin asukkaiden kanssa. Aleksis Kiven päivänä 10.10. on taksvärkkipäivä. Päivätyökeräyksen osallistumismaksu on 10 euroa. Edellisten vuosien tapaan 2/3 keräyssummasta lahjoitetaan Luonto-Liitolle ja sitä kautta Suomen metsäluonnon suojeluun ja Itämeri-kampanjan toteuttamiseen. 1/3 summasta palautuu lukion oppilaskunnan käyttöön. SYYSLOMA 13.10.-17.10. Tiistaina 21.10.2008 klo 10.15 – 11.30 nakkilalaisia kuntavaaliehdokkaita lukiolaisten tentissä. STUDIA08 -messut Helsingin Messukeskuksessa 22. – 23.10. Kaikki abit lähtevät messuille 23.10. Äidinkielen ja kirjallisuuden 6. kurssin ryhmä lähtee samalla kyydillä Helsingin Kirjamessuille. 27.10. YH4-kurssilaiset lähtevät opintoretkelle Turkuun. Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssilaiset opintoretkellä Turussa klo 7.45-18.00. Ohjelmassa muun muassa Ville Itälän (MEP) tapaaminen ja tutustuminen Turku - Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeeseen. Tiistaina 28.10. koulukuvaus. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. 1. jakson uusintakuulustelu auditorio Puttosessa klo 8.45 – 11.30. Ilmoittautuminen kirjallisesti viimeistään 23.10.

NAKKILAN LUKIO Porintie 13 29250 NAKKILA Opettajien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@nakkila.fi Opettajainhuoneen puhelinnumero on (02) 5375 940

http://www.nakkila.fi/koulut/lukio


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.