Lyydia4/09

Joulukuu 2009

LYYDIA Karoliina Salon SAKSA

Nakkilan lukion oppilaskunnan julkaisu Viestintäkasvatus

COMENIUSVIERAILU

ABIEN 70 PÄIVÄÄ JUNIOREILLE MINILÄPPÄRIT

Turkkilainen saksanopettaja Asiye Kaynar tutustuu suomalaiseen syysilmaan Porin Kallossa.

Kansainvälisyyttä lukiossa Nakkilan lukio on mukana kansainvälisessä Comenius-vaihtoohjelmassa. Vaihto käynnistyi heti syysloman jälkeen sillä, että Turkin Corumista, Italian Iserniasta ja Saksan Essenistä tuli yhteensä 23 opettajaa ja lukio-opiskelijaa vajaaksi viikoksi Nakkilaan. Suomen syksy osoitti kaiken kirjonsa, mitä säähän tulee. Sellaisina päivinä, jolloin vieraita vietiin ulos, oli pääsääntöisesti poutaa, mutta ehtipä vähän luntakin sataa ennen kuin vieraat olivat päässeet kotimaahansa.

Opiskelijat majoittuivat nakkilalaisiin koteihin, opettajat sen sijaan Cumulukseen, Poriin.

Jokaisessa maassa käydään kahden vuoden aikana yhteensä kaksi kertaa. Seuraava kohde on Italia joulun alla.

Tätä Lyydia-lehteä ovat olleet tekemässä: Sanna-Liisa Asikainen, Tea Mustajärvi, Iida Mäkelä, Julia Kuusisto, Laura Vappula, Carla Kyynäräinen, Annika Lähteenmäki, Jonna Rosenberg, Ellinoora Tero, Elli Räisänen, Pepita Heurlin, Anna Rajamäki, Essi Veijalainen, Valtteri Vanne, Viljami Vappula, Sami Harala, Leena Palomäki, Vilja Hakanpää, Alisa Ojala, Ville Uusitalo, Jore Renfors, Mari Soininen, Juha Kopio. Kansi: Kansainvälisille vieraille järjestettiin ulkoilupäivä Kullaan Joutsijärvellä. Koko päivän kestäneen vaelluksen kruunasi puolimatkan makkaranpaisto.

Miniläppärit junioreille Nakkilan lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat saivat kauanodottomansa minikannettavat toisen jakson alussa.

Ylinnä: Pepita Heurlin näyttää miten älytaulu toimii.

Yllä: Carla Kyynäräinen esitteli Forumin tietokoneiden Linux-käyttöjärjestelmää.

Oikealla: Kaija Setälä (oik.) opettaa samanaikaisesti Harjavallasta myös muita kuutoslukioita videon avulla.

Tässä yhteys on väliaikaisesti luotu toiseen koulumme video-opetustilaan, joka on ruotsinluokassa.

Yhtiestyötä koulujen välillä.

Yhteiskoulun opettaja Jari Koski esittelee videoopetusluokan kaukosäätimen monipuolisia ominaisuuksia lukion ruotsinopettaja Katja Tenkaselle.

M

aanantaina 12. lokakuuta Nakkilan lukion juniorit saivat kauan odottamansa tietokoneet, kun ne jaettiin illan tilaisuudessa. Parin tunnin tapahtumaan olivat kutsuttuina junioreiden lisäksi heidän vanhempansa.

Koululle saapui myös toimittajia sekä sponsorien edustajina Karhukopion toimitusjohtaja ja Nakkilan Osuuspankin johtaja.

Ennen kannettavien tietokoneiden eli miniläppärien jakamista esiteltiin koulun toimintaa. Opiskelijat oli jaettu pienryhmiin ja he esittelivät opettajien johdolla lukion uusia laitteita, kuten video-opetusta muiden lukioiden kanssa, “älytaulua” ja “ihmekynää”.

Lukion äidinkielenopettaja Hanna-Leena Korhonen on tyytyväinen uuteen älytauluun.

Opettaja Korhonen perehdyttää myös alueen opettajia laitteen käyttöön.

Vanhemmat seurasivat kiinnostuksella englanninkielenopetusta, jota piti Katriina Viskari.

Välineet herättivät mielenkiintoa ja kysymyksiä erityisesti huoltajissa, mutta olivat ne täysin uusia myös useimmille opiskelijoillekin.

Opettajat ottavat välineistön täysimääräiseen käyttöön syyslukukauden aikana.

Seniorit olivat järjestäneet kahvion koulun yläkerroksen aulaan. Seniorit keräävät rahaa Italianmatkaan, joka on helmikuussa.

Karhukopion toimitusjohtaja ja Nakkilan Osuuspankin johtaja ihastelivat kannettavien mukana tulevaa suojalaukkua.

Illan lopuksi kaikki kokoontuivat Puttoseen, jossa jaettiin kannettavat tietokoneet.

Välineiden esittelyn jälkeen juniorit kuittasivat läppärinsä 50 euron panttimaksua vastaan.

Koneet ovat Nakkilan kunnan omistuksessa opiskelijoiden valmistumiseen asti, mutta

Niinpä seuraavana päivänä juniorit jo käyttivätkin innokkaasti uusia tietokoneitaan.

siirtyvät sen jälkeen heille kokonaan omaksi.

Rehtori muistutti vielä ennen kotiinlähtöä, että kannettavat on laitettava kotona heti lataukseen, että ne olisivat käyttövalmiina seuraavana päivänä.

Abien 70 päivää jäljellä

Tunnetta mukana. Käytävän info-televisio palveli abien karaoke-esitystä.

Abien 100 päivää jäljellä livahti huomaamatta ohi niin kiireinen oli syksyn ylioppilaskirjoitusten tahti.

Sitäkin uutterammin he valmistelivat teemapäivän, jolloin oli enää 70 aamua tässä laitoksessa.

Kun teemaksi oli nerokkaasti otettu nostalginen 70-luku ja abit pukeutuneet kyseiseen aikakauteen, kukapa olisi enää kaivannut 100 aamua -teemaa.

Sanna-Liisa Asikainen ja Tea Mustajärvi

Matti Syrjänen oli pukeutunut aidoksi 70-lukulaiseksi rock-tähdeksi, Frank Zappaksi.

Tukka hyvin, näkyyks kello? Junioreita huvitti abien tanssi kesken opettaja Hohkurin kemiantunnin.

A

amulla me abit saavuimme kouluun hienot 70luvun vaatteet päällä ja aloitimme urakkamme pitämällä perinteisen abiturienttien hieman pidemmän aamunavauksen.

Täyttääkö opettaja Kaija Setälä mitan? Tätä pohtii Juho Saarimaa.

Aamunavaus pärähti käyntiin 70-luvun kuuluisan elokuvan Star Warsin tunnusmusiikilla. Tämän jälkeen abiturientit Tea ja Juho jakoivat muulle koululle tietoutta kyseisen vuosikymmenen tapahtumista vuosikymmenen hittien säestämänä.

Samaan aikaan muut abit näyttivät diskotanssin kuumimpia liikkeitä joillakin oppitunneilla.

Itse 70-päivää ohjelma aloitettiin toisella oppitunnilla juhlasalissa. Mukaan oli kutsuttu sekä juniorit että seniorit ja kaikki vapaana olleet opettajat. Juontajat Tea ja Valtteri toivottivat kaikki lämpimästi tervetulleiksi ja 70luvun muotinäytös käynnistyi. Siinä abit esittelivät tarkoin valittuja vaatteitaan opettaja Lehtisen ja Korhosen avustuksella.

ja pikkuautojen liikuttamisessa perunan avustuksella. Lopuksi siirryimme toteuttamaan upean loppuhuipennuksen info-telkkarin luokse.

Vuorossa oli siis junioreiden, senioreiden ja abiturienttejen välinen karaoke-kilpailu Abban tahtiin. Lukiolaisten ja opettajien lisäksi taistelua voitosta saivat ohimennen myös seurata yhteiskoululaiset. Kovan kädenväännön jälkeen abit selviytyivät voittajiksi.

70

Seuraavana ohjelmaan kuuluivat erilaiset leikkimieliset kilpailut. Diskotanssikilpailussa näimme huikaisevia ja vähemmän huikaisevia tanssiliikkeitä seniorien ja junioreiden esittämänä. Opiskelijat pääsivät myös kisaamaan snören syömisessä, hulavanteiden pyörittämisessä, vauhdikkaassa vaateviestissä

Tämän jälkeen lopetimme ohjelmamme ja siirryimme ruokailemaan, mutta abien juhlinta ei suinkaan päättynyt tähän. Jatkoimme illalla omassa porukassa viimeisien koulupäivien kunniaksi juhlimista.

Diskotanssissa seniorien tyylinäyte.

Abit olivat järjestäneet liikuntasaliin monenlaista ohjelmaa muotinäytöksestä (alh. oik.) erilaisiin kilpailuihin, joihin yleisö pääsi osallistumaan. Oskari Ahtola (yllä) ihastelee naisten kokouimapukua, jonka hän pääsi pian pukemaan päälleen vaateviestissä.

Hyvin sujui diskotanssi myös junioreilta.

Valtteri Hakamäen diskolook.

Joonas Nurmela ja Elli Räisänen söivät kilpaa nauhalakua.

Seniorit vaateviestissä.

Muotinäytöksessä vuorossa Valtteri Hakamäki vaaleassa kesäpuvussa ja Tea Mustajärvi punaisessa kotelomekossa.

Comenius-vierailu Nakkilan lukio sai syysloman jälkeen vieraita Saksasta, Turkista ja Italiasta.

Kyseessä on Comenius-vaihto, jossa kunkin edellämainitun maan ja Suomen opiskelijat ja opettajat vierailevat toistensa luona kahdesti.

Ensimmäisenä listalla oli Nakkilan lukio.

The Senior High School of Nakkila, Nakkilan lukio, hosted guests from Germany, Turkey and Italy right after the fall break. Thanks to the Comenius exchange programme students and teachers from countries listed above will visit each other twice. The first to visit was Nakkilan lukio.

Vas. Laura Di Sandro jutteli vilkkaasti linja-autossa. Ylh. Tiistaiaamuna keräännyttiin Puttoseen koulujen esittelyä varten. Alh. Blogien tekeminen alkoi heti tiistaina. Taustan kuva: Italialaiset saapuivat Helsingistä taksilla.

S

Comenius-ryhmä

aimme vieraita Turkista, Saksasta ja Italiasta maanantaina, 26.10. Heitä tuli pitkin päivää linjaautolla Helsinki-Vantaan lentokentältä, koska lennot saapuivat eri aikoihin. Majoittuminen järjestyi nakkilalaisissa Comenius-perheissä.

Tiistaina koulupäivä alkoi kokoontumisella Puttoseen, jossa saksalaiset, italialaiset ja turkkilaiset esittelivät kotikaupunkinsa. Sillä aikaa opettajat menivät tapaamaan koulutoimenjohtajaa kunnantalolle. Ruokailun jälkeen oli vuorossa koko Nakkilan Comenius-ryhmän ja kaikkien vieraiden voimin matka Euran muinaismuistokeskukseen, Nauravaan Lohikäärmeeseen.

Keskusta esiteltiin ensin ulkomaalaisille ja sitten suomalaisille, koska kaikki eivät mahtuneet samaan aikaan sisälle. Nauravassa Lohikäärmeessä on alueelta kerättyä pronssi- ja rautakautista esineistöä, kuten miekkoja ja jopa lasten leluja. Retken päätti käynti kuninkaanhaudalla Kiukaisissa.

Nauravassa Lohikäärmeessä opas Juhani Eskola esitteli vanhaa värttinää.

Kiukaisten kuninkaanhauta on iso kiviröykkiö.

Kuvassa poseeraa turkkilaisten ryhmä.

Tiistaina kävimme esihistorian opastuskeskus Nauravassa Lohikäärmeessä. Kuvassa alueelta löytyneitä luita sekä vanha lapio.

Italialainen Laura Di Sandro sai hyviä kuvia Vilja Hakanpäästä sekä Sami Haralasta.

On Tuesday we gathered to auditorium to see presentations about each school. After that we started to make blogs. Afternoon we spent at the Archaeology Center Naurava Lohikäärme (Laughing Dragon) in Eura.

Reitin varrella piti pysähtyä yhtenään, koska Joutsijärven alue on niin kuvauksellinen.

Keskiviikkona ennen lähtöä luonnon helmaan jokainen otti eväät.

Wednesday we were hiking all day in small groups at the Park of Joutsijärvi in Kullaa.

Rehtori Rantala näytti italialaiselle opettaja Giovanna Skerleticille, että Joutsijärven vesi on täysin juomakelpoista.

Joutsijärvi Aamutuimaan lähdimme bussilla kohti Porin metsäopistoa Kullaalle. Bussimatkalla jaoimme suomalaiset ja ulkomaalaiset opiskelijat ryhmiin, joissa lähdimme luontopolulle.

Pelkäsimme ensin eksyvämme, koska Joutsijärvi ei ollut meille tuttua seutua.

Ensimmäisenä matkaan lähti opettajaryhmä, ja sen jälkeen oppilasryhmät kolmen minuutin välein. Jälkipäänvalvojiksi lähti vielä yksi opettajaryhmä. Ryhmät jakaantuivat kahdelle eri reitille. Takaisintullessa reitit vaihtuivat, jolloin kaikki ryhmät kiersivät samat polut.

Niemen kärjessä, matkan puolivälissä, oli nuotiopaikka, jossa söimme leipää ja grillasimme makkaraa. Matkan varrelle oli suunniteltu erilaisia tehtäviä, meidän piti esimerkiksi kääntää ryhmiemme ulkomaalaisille jäsenille englanniksi sanonnat ”Niin metsä

vastaa kuin sinne huudetaan” ja ”Hän ei nähnyt metsää puilta”. Meidän piti myös kääntää eri kielillä eri sanoja, kuten koivu, nuotio ja lumiukko. Tutustuimme myös mallileiriin ja laskimme kaadetun puun iän vuosirenkaista.

Noin yhdeksän kilometrin kävelyretki oli hauska mutta haastava. Matkan pituus sai lähes kaikkien jalat maitohapoille. Jotkut ryhmät kävelivät muutamaan otteeseen harhaan reitiltä, mutta se ei haitannut, koska oli hyvä keli ja mieli. Onneksi muut ryhmät olivat lähellä, joten pystyimme varmistamaan sijaintimme.

Retken hauskuudesta huolimatta kaikki olivat helpottuneita, kun viimein päästiin kotiin.

Illalla kokoonnuimme vielä koko ryhmän voimin Leena Palomäen kotiin viettämään iltaa.

Samaan aikaan opettajat menivät rehtori Rantaselle Huittisiin.

Saksalaiset Lena Basner, Daniel Reich, Nora Klima sekä Sharon Dietzel saivat heti tiistaina maistaa koulumme herkullista kalakeittoa. Ruisleipäkin näytti maistuvan.

Jokaisella maalla oli oma taulu lukion käytävällä.

Turkkilaiset opiskelijat ovat täyttämässä omaa tauluaan valokuvilla kotikaupungistaan Corumista.

Tie Tampereelle Torstaiaamuna lastasimme turkkilaiset, italialaiset ja saksalaiset Comenius-opiskelijat bussiin ja suuntasimme kohti syksyistä Tamperetta. Matkalle valvojiksi lähtivät opettajat Korhonen, Tenkanen ja Setälä. Suomalaisista opiskelijoista mukana olivat Ellinoora Tero, Elli Räisänen, Mari Soininen ja Tea Mustajärvi. Nakkilasta lähdettyämme poikkesimme Porin Cumulus-hotellille, ulkomaalaisopettajien majapaikkaan.

Tampereella ensimmäinen kohteemme oli Näsinneula. Nousimme hissillä kohti korkeuksia, tarkemmin sanottuna näköalatasanteelle.

Ulkotasanne oli suljettuna, joten jouduimme tyytymään ihailemaan Tamperetta ikkunoiden takaa. Kuulas ilma suosi valokuvausta ja saimmekin hienoja kuvia lintuperspektiivistä.

Mari Soininen ihailee Näsinneulasta avautuvia näkymiä.

Seuraava kohteemme oli Pispalanharju, jonka hienoissa puitteissa söimme eväät. Harjulla tosin oli niin jäätävän pureva tuuli, että nautimme kauniista maisemista pääosin bussin ikkunan lävitse.

Jatkoimme vatsa täynnä matkaa kohti Tampereen keskustaa, jossa tehtävänä oli pienimuotoinen kaupunkisuunnistus. Kiersimme ryhmissä kolme kartalle merkittyä nähtävyyttä ottaen valokuvan todisteeksi paikanpäältä. Varsinkin Tampereen tuomiokirkko herätti ihastusta ulkomaalaisissa vieraissamme.

Odotettuamme bussia järjettömän pitkään lähes tappavan kylmässä viimassa, tuli viimeinkin linjaauto, johon saimme hivutettua pystyynjäätyneet ulkomaalaiset. Onneksi pääsimme pian Ideaparkin lämpöön tuhlaamaan rahojamme!

Suunnistusryhmät oli jaettu niin, että joka maasta oli edustaja.

Pispalanharjulla pidimme taukoa.

Rohkeimmat uskaltautuivat kiipeämään kirkontorniin, josta saikin hyviä kuvia, vaikka oli pilvinen päivä. Edessä Anastasia Vishnevskaya ja Stefania Cerulli.

Page 12: On Thursday we went to Tampere, enjoyed the breathtaking view from the tower of Näsinneula, beautiful ridge of the historic Pispalanharju and spent our money at the Ideapark mall.

Opettaja Anne Laato kertoi Nakkilan funktionalistisen kirkon historiasta.

Villilä ja Nakkilan kirkko Tulimme perjantaina aamulla taas kouluun ja jatkoimme tiistaina aloittamiemme blogien tekemistä. Saksalaiset joutuivat lähtemään jo puoliltapäivin kohti kenttää, mutta muut suuntasivat koululounaan jälkeen käsi- ja taideteollisuusoppilaitokselle Villilään. Matkalla sinne alkoi sataa lunta. Meille esiteltiin elokuvastudiot, joissa parhaillaan kuvataan Wuolijoki-elokuvaa, ja luokkatilat. Tullessamme takaisin poikkesimme ensin Onnipekassa

Final day we visited the film studios of Villilä, where they were shooting the Wuolijoki-film now.

After that we listened a presentation about the Lutheran church of Nakkila and climbed to the bell tower. täydentämässä karkkivarastojamme ja sen jälkeen oli vuorossa kirkko ja kirkontorni.

Saimme kuulla mielenkiintoisen esitelmän kirkon rakentamisesta sekä funktionalistisesta arkkitehtuurista. Tornista näki aina Kokemäelle ja Poriin asti. Ne, jotka sinne uskalsivat kiivetä.

Loput ulkomaalaiset lähtivät Helsinkiin lauantaiaamuna ja sieltä kotimaahansa sunnuntaina.

Karoliina Salon vuosi Saksassa Alkuinnostus Täytyy todeta, että lähdön takana oli sellainen puhdas seikkailunhalu ja polttava tarve kokea jotakin uutta ja jännittävää. Halusin päästä ulkomaille, mutta alaikäisenä vaihtoehdot lähteä matkaan olivat ennen kaikkea rajalliset, jolloin vaihtoonlähtö tuntui ainoalta realistiselta ja samalla hauskalta vaihtoehdolta.

Ensimmäistä kertaa ampaisin vaihtoon silloin 9. luokan jälkeen - senkertainen kesäreissu Saksaan oli tavallaan pieni kurkistus siihen, millaista ruoho on aidan toisella puolen.

Kesävaihto tuli ja meni, mutta sen jälkeen vimma lähteä uudelle retkelle oli entistä hurjempi. Päätin jo silloin, että seuraavaksi projektiksi tulee kolmen kuukauden vaihto, joka venyikin sitten puolivahingossa koko vuodeksi.

Karoliina Salo pitää oppituntia ala-asteella.

vietin Celle-nimisessä ihanassa 75 000 asukkaan pikkukaupungissa Niedersachsenin alueella, noin 40 km Hannoverista koilliseen.

Kaupunki on täynnä vanhoja rakennuksia, sillä se ei kuulemani mukaan ole missään vaiheessa joutunut pommituksien kohteeksi, kuten jotkin muut Saksan kaupungeista. Erityisen kauniin kaupungista tekee sen läpi virtaava Aller-joki sekä suuri linnaa ympäröivä puistoalue aivan kaupungin keskustassa. Vieri vieressä Cellen keskustassa oli pieniä putiikkeja ja katukahviloita, mutta keskustassa on myös suuren ketjun tavaratalo Karstadt. Mikään varsinainen ostosparatiisi Celle ei silti ole matka Hannoveriin on lyhyt ja junia kulkee tiuhaan tahtiin sekä sinne että takaisin, joten ostoksilla käydään Cellestä käsin useimmiten Hannoverin lukuisissa tavarataloissa ja ostoskeskuksissa.

Asuinpaikka Saksassa asuin monessa ja monenlaisessa paikassa. Viimeisen puolikkaan vuodestani

Karoliina Salo

Ensimmäiset kolme viikkoa opiskelin silloisen kotipaikkani lähettyvillä sijaitsevassa Gymnasiumissa. Parin ensimmäisen kouluviikon jälkeen luokkani oppilailla oli kuitenkin mahdollisuus suorittaa kahden viikon mittainen työharjoittelu valitsemassaan työpaikassa, jolloin myös minä etsin itselleni harjoittelupaikan paikalliselta ala-asteelta. Alaasteen arki tempasi minut kuitenkin niin tiukasti otteeseensa, että kaksi viikkoa venyivätkin kokonaiseksi kouluvuodeksi.

Parasta matkalla Parasta matkalla oli sukeltaminen aivan toiseen ympäristöön, jossa kaiken sai aloittaa puhtaalta pöydältä. Kaikki oli aivan jotakin muuta kuin normaali elämäni Nakkilassa: asuinpaikka, kieli, kulttuuri, työ - arki kokonaisuudessaan, kaipasin juuri tätä vaihtelua! Erityisesti työharjoittelu antoi niin paljon, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla: lasten kanssa opimme kyllä toinen toisiltamme hirmuisesti asioita.

Parasta oli myös huomata, että pitkästä poissaolostani huolimatta kaikki tärkeimmät kontaktit olivat täällä Suomessa säilyneet ennallaan, välillä jopa tuntuu, etten olisi ollut poissa ollutkaan.

Koti-ikävä En edes tiedä, mitä koko käsite tarkoittaa! Kotiikävää minulla ei kyllä missään vaiheessa ollut, mistä olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen koti-ikävä olisi varmasti hankaloittanut arkea ja sopeutumista ihan huikeasti. Ehkäpä asia on niin, että toisille se koti-ikävä tulee ja toisille taas ei mitenkään, minä kuulun siihen jälkimmäiseen ryhmään. Toisaalta tuntui siltä, että kotini oli sillä hetkellä nimenomaan Saksassa, Suomeen ei ollut minkäänlaista hinkua palata ennen aikaansa, eikä tosin vielä elokuussakaan.

Yhteydenpito kotiin Yhteydenpito Suomeen sujui lähinnä sähköpostin välityksellä; silloin tällöin lähettelin ajankohtaisia tilannekatsauksia uusimmista kuulumisista. Puhelinsoitot sen sijaan voi laskea koko vuoden ajalta yhden käden sormilla (johtuneekohan siitä että kännykkäni toimi ns. lankapuhelinmallina, kun ei jokeenputoamisen jälkeen toiminut muualla kuin laturissa:D).

Lähdin kuitenkin matkaan sillä asenteella, että kun Saksassa ollaan, niin ollaan sitten kunnolla!

Uskon , että vähäinen yhteydenpito kotiin avitti kielitaidon kehittymistä ja sopeutumista uuteen ympäristöön.

Ikävintä Huonointa matkalla olivat kaikki yllättävät vastoinkäymiset. Erityisesti perheenvaihdot olivat minulle raskaita: alkaahan siinä itsekin jo miettiä, että mikä on, kun ei onnistu.

Lisäksi vaihdon pitkittyminen aiheutti kyllä aika paljon huolta ja murhetta. Vaihtoaikani järjestön kautta kesti vain marraskuun puoliväliin asti, minkä jälkeen olin matkassa omin päin. Aina oli elettävä hetki kerrallaan, eikä koskaan ollut täysin varmaa tietoa, tuleeko lähtö Suomeen ensi viikolla, ensi kuussa vai puolen vuoden kuluttua.

Merkittävät juhlapäivät Saksassa juhlitaan paljon! Kirkollisia juhlapyhiä varten valmistelut aloitetaan jo hyvissä ajoin ja asiaan kuuluu, että koko talo koristellaan aivan uuteen uskoon. Joulua ja pääsiäistä juhlittiin erityisen prameasti. Minulle kaikista mieluisin juhla oli kuitenkin Fasching-niminen karnevaali, jota juhlittiin Saksassa keväällä. Työpaikallani ala-asteella Fasching oli vuoden kohokohta, jolloin niin opettajat kuin oppilaatkin pukeutuivat naamiaisasuihin - minä olin hirmuinen merirosvo.

Oppilaat Nyt jälkikäteen voi näille asioille jo nauraa, kaikesta sitä kuitenkin selvittiin - aina yhden oven yllättäen sulkeutuessa avautui toinen ovi vähintäänkin yhtä yllättäen!

Työharjoittelupaikkani oppilaat olivat aivan mahtavia, iältään he olivat 5-12-vuotiaita. On mainittava, että porukka oli todella

kaikenkirjavaa ja erilaisia persoonia oli aivan joka lähtöön, oppilaita oli molemmista ääripäistä: uskomattoman kilttejä ja mukavia sekä suoranaisia hermosahoja. Suurin osa koulun oppilaista oli lähtöisin ns. ongelmaperheistä, joissa esiintyy mm. alkoholismia tai perheväkivaltaa, mikä oli kyllä havaittavissa lasten koulukäyttäytymissessäkin.

Minulle oppilaiden ongelmat jäivätkin monesti painamaan mieltä vielä työpäivän jälkeenkin: tulihan siinä moneen kertaan mietittyä, millaiselta jalustalta kukin ponnistaa. Koulun oppilaiden kanssa kohtasin päivittäin mitä kummallisempia tilanteita, joita en ennen olisi edes osannut kuvitella. Opin kyllä totisesti arvostamaan Suomen olosuhteita ja omia lähtökohtiani - täällä me olemme etuoikeutettuja, vaikka se kliseiseltä kuulostaakin.

Opettajat Koulun opettajat olivat suurimmaksi osaksi todella mukavia ja ottivat minut erittäin hyvin vastaan. Opettajia koulussa oli noin 25, ja kaikki olivat naisia. Kullakin luokalla oli oma

luokanopettajansa, joka opetti luokalleen kaikkia aineita englantia, uskontoa ja liikuntaa lukuunottamatta. Opettajien vaihtuvuus oli suuri ja sijaisuudet lyhyitä, siksi joillakin luokilla saattoi olla jopa neljä eri luokanopettajaa vuodessa.

Opetustilat Luokkahuoneet muistuttivat suurilta osin suomalaisen ala-asteen tiloja: seinillä komeilivat oppilaiden askartelemat työt ja luokassa oli 5-6 suurta ryhmäpöytää työskentelyä varten.

Luokkien varustustaso kuitenkin oli paljon suomalaisia kouluja alhaisempi. Koko koulussa oli vain yksi piirtoheitin, jonka kaikki 16 luokkaa jakoivat keskenään varauslistan avulla.

Tietokoneita jokaisessa luokassa oli yksi.

Tietokoneen ollessa osa opetusta oli jokaisella oppilaalla määrätty aika koneella työskentelyyn - munakellon pirahtaessa vuoro siirtyi seuraavalle oppilaalle. Näin koko luokan läpikäymiseen kesti useita päiviä siinä, missä suomalaisissa kouluissa tämä kaikki oltaisiin saatu kuitattua käynnillä tietokoneluokassa tai PowerPointin avulla.

Koulumme entinen vaihto-oppilas, Pia Ames, nykyään Pia Kalliokorpi, haastatteli tampalaista koulutoveriaan Katya, joka on teiniäiti. Hän kertoo arjestaan: Being a young single mother was hard at first, but I soon realized it was much easier without the father. Dominic's first year, I stayed home with him. I got a lot of help from my family. My mom, sisters, and grandpa. I nursed him until he was 1 1/2 years old, when I started working at a daycare and he began attending there. When I wanted to go to school, since I worked at the daycare, I was able to leave him there for a small cost. I only did school part time. My average day now consists of trying to have Dominic do workbooks and play outside and other fun things.

Sometimes we paint, color, or just watch a movie. (I was laid off 2 weeks ago.) Being laid off has taken a huge amount of stress off of me though. I am enjoying most of my time with Dominic.

And I am getting so much done in the house. My spare time basically consists of playing Animal Crossing on the DS with Dominic. We love that game. And like I said before, I no longer have a job. I was working at the daycare for almost 3 1/2 years. Making minimum wage from start to finish. Which is probably why I am happier not working there anymore. I loved working with the kids. I think that is why I stayed for so long. I only got let go, because I put in my two weeks and then called in one day and was told not to come back. I don't know if there was some kind of grudge being held against me or what. I rarely took off. I think my entire time working there, I called in sick two or three times for myself. Granted, Dominic sometimes was sick and nobody else could watch him so I would have to call in, but that was also rare too.

Nakkilan Sotaveteraanien puheenjohtaja Ensio Grönlund ja sihteeri Antti Koivumäki nauttivat rehtori Rantalan tarjoamia kahveja opettajainhuoneessa ennen tilaisuuden alkua.

Itsenäisyyspäivänviettoa lukiossa

Yhtieskoulun ja lukion oppilaskunnat laskivat seppeleen sodissakaatuneiden muistomerkille hautausmaalla.

Lukion oppilaskunnan hallitus vastasi juhlajuomien kaatamisesta ja kattamisesta.

Lukio ja yhteiskoulu juhlivat itsenäisyyttä perjantaina 4.12. laskemalla seppeleen sodissakaatuneiden muistomerkille. Yhteiskoulun oppilaat olivat keränneet rahaa taksvärkillä Nakkilan Sotaveteraaneille. Keräyksen tuotto luovutettiin juhlasalissa veteraaniyhdistyksen edustajille. Lukion päättöluokan opiskelijat luovuttivat vuodesta 2000 asti kiertäneen Vapauden Viestikapulan seuraajilleen eli senioreille. Tämän jälkeen kilisteltiin maljoja ja aloitettiin tanssiaiset.

Elli Räisänen ja Ellinoora Tero tanssiaistunnelmissa (yllä).

Annaliisa Tarmo vaihtaa kuulumisia opettajien Anne Laato ja Hanna-Leena Korhonen kanssa (vas.).

Annaliisa Tarmo luki Vapauden Viestikapulan julistuksen ja luovutti sen seuraajalleen, oppilas Olloselle (vas. kesk.).

Sanna-Liisa Asikainen ja Tea Mustajärvi valssin pyörteissä (yllä).

Vilja Hakanpää, Alisa Ojala ja Leena Palomäki pitivät erityisesti elävästä musiikista, jota esitti Vesa Formunen.

Samaa mieltä oli Valtteri Vanne.

Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä -näytelmä Lukion äidinkielen 10. kurssi opiskelijat näytelmän Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä.

Nimi tosin muuttui matkan varrella Lumikiksi ja Seitsemäksi Lukiolaiseksi, kun todettiin kääpiöiden kasvaneen matkan varrella.

N

Karoliina Salo oli ilkeä äitipuoli (vas.) ja sai kaikkien lasten vihat päällensä, koska nämä eläytyivät niin hyvin näytelmään. Kaikki rakastuivat sen sijaan Lumikkiin, jota esitti Laura Vappula (yllä).

äytelmä esitettiin 1.12. koulun juhlasalissa. Päiväkotien lapset olivat saapuneet kaikista päiväkodeista ja perhepäivähoitopaikoista katsomaan esitystä. Sikainfluenssan takia esitystä oli jouduttu siirtämään, koska harjoituksista puuttui yksi jos toinenkin “kääpiö”.

Jos kaikki eivät olleet paikalla, aika käytettiin lavasteiden tekemiseen.

Nuorimmat päiväkotilapset olivat kaksivuotiaita.

Osa kääpiöistä oli toivottamassa tervetulleeksi vieraat juhlasalin ovella. Hanna-Leena Korhonen toivotti lapset ja hoitajat sydämellisesti tervetulleeksi katsomaan esitystä. Näytelmä sujui hyvin ilman kommelluksia. Yleisö eläytyi hyvin kommentoiden tapahtumia näyttämöllä. Joku pillahti itkuunkin, kun kohtaus oli niin jännittävä.

Näytelmän jälkeen lapset saivat piirtää värikynillä näytelmän henkilöitä. Lumikki oli ylivoimaisesti Valtteri Pinkkilä tyttöjen ja osan poikien suosikki, pari uskaltautui oli metsästäjä jopa halaamaan lumikkia. Enemmistö pojista piti ja poikien kuitenkin metsästäjästä. suosikki.

Etta, 5, oli katsomassa näytelmää, josta ei muista juuri muuta kuin, että siinä oli Lumikki, joka oli kaikista kivoin, noita, joka oli ilkeä, ja näytelmässä seikkaili myös seitsemän kääpiötä.

Päiväkoti Kuperkeikan Anni, 3 vuotta, (vas.) oli sitä mieltä, että näytelmä oli hieno. Mieleen jäivät kiltti prinssi ja ilkeä kuningas. KirsiMaria, 5, piti Lumikistä, noita oli ilkeä. Hänen mukaansa näytelmä kertoi Lumikista, noidasta ja kääpiöistä. Nellin, 5, mielestä näytelmässä ei ollut mitään jännitystä.

Katja Nieminen, Annica Roslund ja Katja Sulonen esittelevät leipomansa ja koristelemansa piparkakkutalon elementtejä.

Piparkakkutaloja leivottiin kuvataiteen 2. kurssilla. Valmiit talot ovat nähtävänä koulun vitriinikaapeissa loppiaiseen asti.