Penkkarit 2009.
NAKKILAN LUKION TIEDOTELEHTI
Maaliskuu 2009
Menestystä maailmalla Suomalainen kirjoituskilpailu haastoi lukiolaiset pohtimaan Suomea ja suomalaisuutta. Kilpailun järjesti Helsingin Suomalainen Klubi ry yhteistyössä Opetushallituksen, Äidinkielen opettajain liiton, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton sekä Suomen Kuvalehden kanssa. Kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja sen suojelijana toimi puhemies Sauli Niinistö. Edesmennyt Suomen Kuvalehden pitkäaikainen päätoimittaja lehdistöneuvos Mikko Pohtola toivoi, että Suomalaiseen Klubiin perustetaan rahasto hänen muistokseen. Rahaston sääntöjen mukaan tarkoituksena on tukea suomen kielen käyttöä tukemalla tutkimus-, julkaisu- ja koulutustoimintaa. Rahasto voi jakaa palkintoja journalisteille ja mielipidevaikuttajille. Lisäksi rahasto rahoittaa opiskelijoille tarkoitettuja suomalaisuutta ja/tai Suomen historiaa käsitteleviä Mikko Pohtola -kirjoituskilpailuja. Ensimmäisenä kilpailuvuonna aiheryhmiä oli kolme: Kieli ja kaunokirjallisuus, Fiktiivisiä tekstejä autenttisten asiakirjojen pohjalta ja Näkökulmia nykyaikaan. Kilpailuaika päättyi 6.12.2008, ja Nakkilan lukiosta lähetettiin Klubille kolme tekstiä. Helmikuun alussa tuli yhteydenotto, jonka mukaan opiskelijamme Otto Rantanen on saanut kunniamaininnan ja kirjapalkinnon kilpailussa. Oton teksti oli siis kuuden parhaan joukossa. Puhemies Sauli Niinistö jakoi palkinnot Helsingin Suomalaisella Klubilla 25.2. Opiskelijamme Otto Rantanen oli siellä yhdessä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajansa kanssa. Palkintojenjakotilaisuus oli juhlallinen ja mieleenpainuva. Onnittelut Otolle koko lukion väeltä! Suomen Kuvalehti julkaisee kilpailuun lähetettyjä tekstejä. Lisätietoja kilpailusta ja siihen osallistuneista nettisivuilla www.suomalaisuus.fi ja www.1809.fi . Palkintojen jakajat Sauli Niinistö ja professori emeritus Tuomo Tuomi sekä palkitut lukiolaiset. Otto Rantanen kuvassa kolmas oikealta.
Palkittujen on helppo hymyillä. Oikealla koko kilpailun voittanut Santeri Lampi.
Vaihto-opiskelijamme Hayley Buck Kuinka vanha olet? -Olen 18 vuotta. Mistä olet kotoisin? - Adelaidesta, Australiasta. Koska tulit Suomeen? - Tammikuun loppupuolella. Miksi tulit Suomeen? - Tulin vaihto-oppilaaksi. Mikä on suurin ero, jonka olet huomannut Australian ja Suomen välillä? - Sää ja maisema. (Haastattelijana juniori Joni Ollonen)
Hayley Buck
Tälläi se o... Maaliskuun alussa on abeilla paljon tenttejä. Katso tarkemmat ajankohdat Peda.netin kalenterista. Muista ilmoittaa opettajalle etukäteen, jos et jostain syystä osallistu johonkin tenttiin. Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat ma 9.3. äidinkielen esseekokeella. Muut koepäivät löytyvät esimerkiksi osoitteesta http://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/koepaivat/ . Lukion liikuntapäivä perjantaina 6.3. Oppilaskunta tiedottaa asiasta tarkemmin. 25.3. alkaa 4. jakson koeviikko. Uusi jakso alkaa viimeisenä koepäivänä 1.4. klo 12. Potkiais-, penkkari- ja tanssiaiskuvia on nähtävänä koulun nettisivuilla. Kaaos raiteilla
Nuoruudessaan hän oli ymmällään
Vankkurit menee lujaa!
hän pohti omaa sinisilmäisyyttään alkaa tutkia ja saa selville:
vahinko
tämä yhteiskunta on kulisseissa
Ei kyetä pysähtyä
lyhyen aikaa
kriisi
Nykyhetken yhteys on kohtalo.
Kaarti oli väärässä tragedia Vankkurit palaa ja leipä suusta. vahvaa draamaa
Jenni ja Matilda (tyylikokeiluja)
Aarteet sammutettu ilmaiseksi. Historia kääntää ratakiskoja, pakko katsoo peiliin. Joonas ja Tapani (tyylikokeiluja)
Ensi vuonna lukionsa Nakkilassa aloittavilla on käytössään ”miniläppärit”! Mitä ihmettä? Tästä lisää ensi kuussa.
http://www.nakkila.fi/koulut/lukio/ NAKKILAN LUKIO Porintie 13 29250 Nakkila Opettajien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@nakkila.fi . Puh. (02) 5375 940