AS I A O TÄLLÄI
N AKKI LAN LU KI O N TI E D O TE LE H TI S y y s ku u 2 0 1 2
Syysaurinkoinen tervehdys! Kesä on sentään kesä, vaikka sitten olisi sateista ja kylmää. Näin ainakin, jos positiivisesti ajattelee. Koulu alkoi ja ilmat lämpenivät ainakin hetkellisesti. Sanomalehtiä viime viikolla tunnilla lukiessamme huomasimme, että viime vuonna samaan aikaan oli +27. Sen on täytynyt olla jo todellista hellettä. Miten oli sitten opiskeluun keskittymisen laita tuollaisella kelillä? Nyt ei ainakaan voi syyttää hyviä ilmoja siitä, ettei lukuhommat maita. Onneksi tähänkin syksyyn on mahtunut muutamia kauniita aurinkoisia päiviä. Saisihan niitä olla vielä edessäkin päin... Lukio aloitettiin tymäkästi uusien junioreiden ihmetellessä sitä kaikkea vastuuta ja vapautta, joka heille uudessa opiskelumuodossa annetaan. Pian koulun alettua oli myös oppilaskunnan syyskokous, jossa jokainen pääsi äänestämään hallitukselle uutta puheenjohtajaa sekä jäsenistöä. Seniorit ovat tehneet tehtäviä opintoretkeä varten, joka koittaa 5.9., jolloin myös juniorit lähtevät retkelle. Abit eivät ehdi retkeillä ennen kirjoituksia, jotka alkavat 1 0.9., mutta Studia-messuretki on vielä edessäpäin. Abien syksy on alkanut kirjaimellisesti aikaisin. Osa tulee koululle jo klo 7.30 kertaamaan kirjoituksia varten. Myös iltapäivät venyvät samaisissa merkeissä. Voimia abeille viimeisiin kursseihin! Koko vuosihan on teillä todella lyhyt, ja pian olette valmistautumassa seuraaviin koitoksiin elämässänne. Tässä syyslukukauden ensimmäisessä lehdessä on monenlaista luettavaa. Lukuvuoden tulevia juttuja odotellessa on mukava vilkaista myös viime kevään asioita, jotka eivät kesälehteen ehtineet. Kannen kuva on lakkiaisista, jossa ylioppilaan puheen piti Alisa Ojala. Värikästä syksyä ja iloa opiskeluun! Hanna-Leena P.S. Kiitos AI1 0-ryhmälle avusta tämän lehden juttujen kanssa.
Opettajat vierailivat Terveystalossa, Satakunnan Kansassa, Pori Jazzissa, Sampo Rosenlewilla ja Ratsulassa. Vierailusta kirjoitettiin artikkeli, jota näissä kuvissa ryhmittäin työstetään. Satakunnan Kansassa vierailivat äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat Hanna-Leena, Timo ja Elisa (Nakkilan, Harjavallan ja Säkylän lukioista). Ryhmään kuului myös rehtorimme Pasi.
Opettajat tutustuivat koulutuspäivänään 31 .8. erilaisiin yrityksiin Porissa. Koulutuksen tavoite oli nähdä työelämää uuden teknologian näkökulmasta; millaisia asioita tulevaisuuden työntekijöiltä vaaditaan.
Keväällä Tapani Mäkinen jäi eläkkeelle. Nyt syksyllä koulussamme aloitti uusi terveydenhoitaja, Laura Pösö. Ku k a o l e t ? Laura Pösö, kouluterveydenhoitaja. M i t ä ku u l u u ? Minulle kuuluu oikein hyvää! Olen niin iloinen, että saan olla täällä töissä. Elämässäni on muutenkin kaikki hyvin. Minulla on ihana perhe ja uusi, kiva koti.
U U S I TI P P I S LAU RA P Ö S Ö
M i ksi va l i tsi t j u u ri tä m ä n a m m a ti n ? Mietin pitkään opetusalan ja hoitoalan välillä. Alun perin hoitoalassa alkoi kuitenkin kiinnostaa raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen hoito. Aloitinkin opintoni Tampereella kätilötyön suuntautumisvaihtoehdossa ja ehdin suorittaa kaikki kätilöopintojen teoriajaksot. Halusin kuitenkin työskennellä avopuolella, joko äitiysneuvolassa tai sitten täällä koulumaailmassa, joten vaihdoin suuntautumisvaihtoehdon terveydenhoitotyöhön. M i kä a m m a ti ssa si on p a ra sta ? Kouluterveydenhoitajan ammatissa parasta on tietenkin potilaat/asiakkaat, eli te oppilaat. Asiakaskuntaani kuuluu oppilaita ekaluokkalaisista abeihin, joten päiviini mahtuu monenlaisia kohtaamisia. Pidän myös opettajien ja muiden asiantuntijoiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Lisäksi työni hyviin puoliin kuuluu tietynlainen vapaus, joka tässä mittakaavassa on melko harvinaista hoitoalalla. Voin itse suunnitella päivieni kulun ja jaksottaa lukuvuoden työt parhaaksi katsomallani tavalla. J o s e t o l i s i t ä s s ä a m m a t i s s a , n i i n m i s s ä ? M i ks i ? Jos en olisi terveydenhoitaja, niin luultavasti tekisin kätilön hommia. Tällä hetkellä en osaa kuvitella olevani muulla kuin hoitoalalla. Jos en kuitenkaan jostain syystä voisi hoitoalan töitä tehdä, haluaisin työskennellä luokanopettajana tai mahdollisesti lastentarhanopettajana. Tykkään olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa. TET-harjoitteluni suoritin aikoinaan ala-asteella ja viihdyin loistavasti. Toisaalta voisin olla myös vielä hetken kotiäitinä, koska poikani Leevi on vielä niin pieni, 2-vuotias. M i tä h a rra sta t? Toivoisin ehtiväni harrastaa enemmän, mutta kotona pyörivä pieni ikiliikkuja pitää minut melko kiireisenä. Teemme kuitenkin koko perheen voimin lenkkejä koiramme Sulon kanssa ja esimerkiksi leikkipuistot ovat kovassa huudossa. Pyrin myös harrastamaan kotikuntoilua, vaikka sitten yhdessä poikani kanssa. Pidän myös lukemisesta ja leipomisesta. M i t kä ko l m e a s i a a t o i v o i s i t l a m p u n h e n g e l t ä ? Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että saisin vakituisen työsopimuksen kouluterveydenhoitajana. Todennäköisesti sen kyllä saan, mutta ajankohdasta ei vielä kukaan tiedä. Toivon myös, että perheenjäseneni ja läheiseni pysyvät terveinä ja kaikilla olisi hyvä olla. Klisee, mutta totta kuitenkin! Lottovoitto olisi myös kiva! ;) O n ko s i n u l l a l e m p i n i m e ä j o n ka v o i s i m m e o t t a a kä y t t ö ö n , h a l u a t ko e t t ä ke ks i m m e s i n u l l e s e l l a i s e n , v a i ku t s u m m e ko s i n u a t i p p i ks e ks i ? Onpas hassu sattuma, että kysytte tätä :) Minulla ei ole ollut koskaan mitään kivaa lempinimeä. Olen kova käyttämään villasukkia ja eilen mieheni nauroi: "Taasko sä hipsuttelet villasukat jalassa?" Samaa itse asiassa harrastan täällä työkammarissanikin... Ainakin silloin, kun kukaan ei näe! Poikani Leevi sitten totesi isänsä kommentin kuultuaan, että "Äiti on Pipsu (=Hipsu)!". Kuulin sitten tänä aamuna hyvät huomenetkin Hipsu-nimellä. Saa nähdä, jääkö tästä kotona pysyvä nimitys! Hipsu, Tippis, ihan vaan terkkari, what ever... Kaikki käy! Kunhan se on joku kiva ja positiivinen :) Haastattelun toteutti Annamari
KE S ÄLLÄ KE RRAN - LU KI O LAI S TE N KE S ÄKU U LU M I S I A Kysymykset: Paras muisto kesältä? Huonoin muisto? Mikä on parasta kesässä ? Mitä syöt mieluiten kesällä? Kesäbiisi? Kävitkö festareilla? Missä? Paras esiintyjä? J u n i ori E m m a H . Leireillä oleminen ja oleskelu. Huonointa muistoa kesältä ei ole. Parasta kesässä oli aurinko, lämpö, rusketus, jäätelö, uiminen, kaverit ja mökkeily. Kesän herkkuja olivat jäätelö ja grilliruoka. .
Yhtä kesäbiisiä ei ollut vaan kuuntelin radiosta mitä milloinkin sattui tulemaan En käynyt festareilla.
S e n i ori N i n a S oi n i n e n Sukulaisten tapaaminen Kesäloman viimeinen päivä Lämpö ja kavereiden kanssa oleminen Jotakin kylmää Summerjam (No comment.) Haastattelijana Siiri M.
OPPILASKUNNAN SYYSKOKOUS Oppilaskunnan syyskokous järjestettiin 23.8.201 2. Hallitus oli valmistellut kokouksen huolellisesti ja varmistui näin siitä, että uuden hallituksen on hyvä ottaa ohjaimet heti kokouksen päätyttyä. Uuden hallituksen ensimmäinen tehtävä on syyskokouksen jälkien siivoaminen. Uuden hallituksen järjestäytymiskokousta jouduttiin siirtämään, joten yhteiskuvakin on ottamatta. Lehti julkaisee kuvan seuraavassa numerossa.
Vanha hallitus viimeistä kertaa koolla: Liisa, Juulia, Anni, Annika, Monica pj., Otto varapj., Matias, Henna ja Jarkko. Hallitusvaaliin osallistuvat esittäytyvät. <Puheenjohtajavaaliin osallistuvat esittäytyvät. ->
KI I TO S L U KU V U O D E N 2 0 1 1 - 2 0 1 2 H ALLI TU KS E LLE LU KI O N O P I S KE LI J O I D E N H YVÄKS I TE H D YS TÄ T YÖ S T Ä ! Ääntenlaskun aikana pidettiin kokoustauko, jolloin hallituslaiset tarjoilivat mehua ja vaahtokarkkeja. Uuteen hallitukseen valittiin Annika pj., Janette varapj., Jonatan, Nina, Juulia, Anni, Fanni, Eveliina ja Eliina.
TAPAH TU M I A
Hallituksen järjestämässä kevättapahtumassa leikittiin ja väiteltiin. Väittelyaiheena oli mm. osaavatko suomalaiset juhlia?
Välissä oli kesäloma...
Junnujumpassa tutorit ryhmäyttivät uusia lukiolaisia. Ohjelmassa oli mm. lauluesityksen laadintaa ja toteuttamista. Kiitos upeasta laulusta!
TÄLLÄI S E O . . . Lauantai 1 .9.201 2 KU1 Kuvataidematka Helsinkiin; Georgia O'Keeffe ja Tuomiokirkko. O'Keeffen näyttely Tennispalatsissa, Senaatintorin rakennusten historiaa, tutustumista Helsingin keskustan arkkitehtuuriin. Pakollinen YO-INFO syksyn kirjoittajille on 4.9. klo 1 0 Puttosessa. 5.9. RETKIPÄIVÄ senioreilla ja junioreilla. Tarkemmat ohjelmat pedanetin kalenterissa. Abeilla mm. preliminäärit. 6.9. 1 00 päivää -tapahtuma Puttosessa kello 1 2-1 3.1 5. Kaikki lukiolaiset paikalle. 7.9. Vanhan hallituksen kahvitus ruokavälkällä Impivaarassa. Lauantai 8.9.: normaali keskiviikon lukujärjestystä noudattava työpäivä. Lukion huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan opetusta. YLIOPPILASKIRJOITUKSET 1 0.9. - 1 .1 0. Perjantai 21 .9. on 1 . jakson viimeinen päivä. Huomio, että koeviikko on vasta 4.1 0.-11 .1 0.. Toinen jakso alkaa 24.9. klo 8.45.
NAKKILAN LUKIO PORINTIE 1 3 29250 NAKKILA http://www.nakkila.fi/koulut/lukio/
S y ks y n 2 0 1 2 ko e p ä i v ä t Ku u l l u n ym m ä rtä m i skoke e t m a 1 0 . 9 . vi e ra s ki e l i , p i tkä op p i m ä ä rä e n g l a n ti s a ks a ra n ska ve n ä j ä /e sp a n j a ti 1 1 . 9 .
toi n e n koti m a i n e n ki e l i , p i tkä j a ke ski p i tkä op p i m ä ä rä ru otsi , A- j a B -ta so su om i , A- j a B -ta so
ke 1 2 . 9 . vi e ra s ki e l i , l yh yt op p i m ä ä rä s a ks a ra n ska ve n ä j ä e n g l a n ti e sp a n j a /i ta l i a Ki rj a l l i se t koke e t p e 1 4 . 9 . ä i d i n ki e l i , su om i j a ru otsi , te ksti ta i d on koe m a 1 7 . 9 . vi e ra s ki e l i , p i tkä op p i m ä ä rä ke 1 9 . 9 . u s ko n t o , e l ä m ä n ka t s o m u s t i e t o , y h t e i s ku n t a o p p i , ke m i a , m a a n ti e d e , te rve ysti e to p e 2 1 . 9 . toi n e n koti m a i n e n ki e l i , p i tkä j a ke ski p i tkä op p i m ä ä rä m a 2 4 . 9 . ä i d i n ki e l i , su om i j a ru otsi , e sse e koe su om i /ru otsi toi se n a ki e l e n ä -koe ke 2 6 . 9 . p sykol og i a , fi l osofi a , h i stori a , fysi i kka , b i ol og i a p e 2 8 . 9 . m a te m a ti i kka , p i tkä j a l yh yt op p i m ä ä rä m a 1 . 1 0 . vi e ra s ki e l i , l yh yt op p i m ä ä rä