KULTTUURIPISAROITA

Tänk om KREATIVITET skulle vara tråkigt skulle det då anses vara viktigt?

TEXT SARA BENGTS

Jag hör ofta folk säga att de skulle vilja hålla på med det där roliga, det kreativa. Men man måste ju göra allt det tråkiga, administrativa, det viktiga först.

När pandemin började och man övergick till distansskola, frågade föräldrar utbildningsministern om det kunde vara möjligt att under den här tiden fokusera på de viktiga ämnen och lämna bort alla de där onödiga kreativa ämnena, så som musik, slöjd, bildkonst. Det finns alltså en hel del människor som anser att kreativitet är, om inte direkt onödigt, så åtminstone inte värt att prioritera.

Kreativitet kan definieras på många sätt, men i all sin enkelhet är det någonting nytt och nyttigt som skapas. Det kan vara ett nytt vaccin som räddar liv, det kan vara raketen som tar turister till mars (om det sen är nyttigt kan diskuteras…), det kan vara ett nytt samhällssystem som minskar orättvisor och konflikter. Viktiga saker alltså. Jag skulle våga påstå att alla de människor som på ett eller annat sätt förändrat världen har varit mycket kreativa. De har ifrågasatt, varit nyfikna och kunnat föreställa sig alternativa scenarier, de har varit fantasifulla. De har varit så som du och jag när vi var barn; jobbiga fyraåringar som ställde 390 frågor per dag och hade en fantastisk förmåga att måla fram en hel värld för

oss själva där vi var superhjältar, astronauter eller bönder med en massa djur omkring oss. Barn utvecklas och lär sig i snabb takt. De lär sig bäst genom lek och genom att ha roligt. De ser många möjligheter och de provar och testar för att hitta fram. Precis på samma sätt arbetar de stora genierna, tänk om var och de som formger vår värld och vår en av oss kunde framtid. För att bli lite komma på verkligt unika idéer nyfiknare, lite som kan omvandlas till världsföfantasifullare, rändrande innovationer, måste lite bättre på man ställa många frågor, våga prova att se lösningar många idéer och istället för se många möjligheter. Det är inte problem. så att vi alla blir genier i stil med Leonardo da Vinci bara för att vi börjar bete oss som fyraåringar. Men tänk om var och en av oss kunde bli lite nyfiknare, lite fantasifullare, lite bättre på att se lösningar istället för problem. Då skulle lösningarna ganska snabbt vara fler än problemen, och tillsammans skulle vi ha förändrat världen. Att skapa framtiden genom en lösning i taget, en lösning i dagen. Det kan väl ses som ganska viktigt och värt att prioritera? Även om det är kreativt och till och med roligt. Vilket problem väljer du att lösa i dag?

KUVA: KATI RAPIA ARSENIKKIA JA VANHOJA PITSEJÄ

Loviisan Teatteri innostui ottamaan ohjelmistoonsa vanhan Joseph Kesselringin farssiklassikon.

Arsenikkia ja vanhoja pitsejä -näytelmä esitetään Kino Marilynin viehkeällä lavalla maalis–huhtikuussa 2023.

Porvoossa ja Kotkassa hyörinyt Thomas Pryke värvättiin ohjaajaksi näytelmään, jossa juonitaan ja rynnäköidään, piiloudutaan ja piilotetaan, kaivetaan kanavia ja tarjoillaan kovin väkevää seljaviiniä.

Vaikka näytelmässä käsitellään hurjia asioita murhista veljesvihaan, on se asenteeltaan aika viaton ja hellyyttävä. Vauhti on päätähuimaava ja dialogi hersyvää.

Rooleissa nähdään muun muassa Dunja Katz, Anne

Lindqvist, Oskari Orenius, Kalle Katz, Matti Häyhä, Kimmo Heikkinen, Monica Björklund, Sari AdolfsenPaavilainen, Alexandra Kullström, Ari Selin, Daniel Katz

ja Mirkka Ek. Puvustajana on Monica Björklund.

asuntomessut myös eläimille

loviisan teatteri esittaa

Ensi kesänä Loviisa Contemporaryn nykytaidefestivaalin teemana on ”Eläinten asuntomessut”. Siinä käsitellään ihmisten ja muunlajisten eliöiden yhteiseloa.

Festivaalissa vierailevat arkkitehdit Maiju Suomi ja Elina Koivisto.

Viime kesänä toteutettiin osana heidän taiteellista ja tieteellistä työtään ihmisten ja pörriäisten yhteiseloa kuvaava Alustapaviljonki Helsingin Desingmuseon ja Arkkitehtuurimuseon kesäpihalla.

Jotain vastaavaa on luvassa myös Loviisaan Eläinten asuntomessuille.

”Alusta-paviljonki tarkastelee luonnon ja kulttuurin yhteen kietoutuvaa luonnetta. Se tarjoaa kasvualustan pölyttäjäystävälliselle niitylle sekä tapahtumapaikan ympäristökeskustelulle kaikenikäisille ihmisille… Paviljonki syntyi monialaisen työryhmän voimin Suomi/Koivisto arkkitehtien luotsaamana. Paviljonki on avoinna yleisölle kesäkuusta 2022 lokakuuhun 2023.”

ensi- ilta la 25.3. klo 19 ke 29.3. klo 19 | la 1.4. klo 19 | su 2.4. klo 14 ke 5.4. klo 19 | ma 10.4. klo 14 | ti 11.4. klo 19 KINOMARILYN.FI pe 14.4. klo 19 | su 16.4. klo 14 | kulttuurikeskus marilyn liput:www.kinomarilyn.fi

VOIMIA!

TÄHTITIETEILIJÄN VAIMON PALUU

KUVA: HELI SORJONEN Vuonna 2018 sarjakuvataiteilija Kati Rapian kynästä ilmestyi kerrassaan riemastuttava Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki (2018).

Sen päähenkilönä seikkaili Suomen ensimmäinen freelancer, tähtitieteilijä Sigfrid Aronius Forsius.

Nyt syksyllä 2022 julkaistu Voimia! jatkaa Pyrstötähden kreisin roadtripin hengessä, tuoden keskiöön tähtitieteilijän vaimon Annan ystävineen. Kati Rapian humoristinen ja oivaltava ote, niin kuvissa kuin kielessä kietoo lukijan pikkusormensa ympärille.

Voimia! on tosi fantasia älykkäistä ja sanavalmiista ihmisistä, joiden määrätty paikka on koti ja jossa voimien hetket ovat harvassa, mutta eivät mahdottomia.

Kolme naista päätyy skandalöösisti käyttämään ajattelua ja pinnistämään kohti tulevaisuutta tutkiakseen, mikä voisi olla toisin. Heidän matkansa liidättää heidät jonnekin, ehkä Heinolaan – ei sillä niin väliä – sillä mitä ilmeisimmin tulevaisuus ei ole ehkä sittenkään aivan valmis. Purkutöitä tarvitaan yhä.

Kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja käsikirjoittaja, valokuvaaja, kuvittaja … taiteilija Kati Rapiasta on moneksi, onhan hän lisäksi tuottaja, Hehkutuskuvakirjaklubin emäntä, ideoija, performanssikuoroteoksen taiteellinen johtaja ja yksi anarkofloristisen Vieno Motorsin taiteilijoista.

Työstään Kati Rapia on saanut sarjakuvataiteen valtionpalkinnon (2018).

TEKSTI REIJA KOKKOLA

JÄNNITYSTÄ JA VAUHDIKKAITA KÄÄNTEITÄ PERNAJASSA

Samalla, kun kirjailijan kävelysauvat viuhtovat vauhdikkaasti, hänen päässään muhii vauhdikkaita käänteitä.

Annika Gustafsson-Flinckilta julkaistiin huhtikuussa (Litorale) jännityskirjallisuutta edustavan trilogian toinen osa Det lönar sig inte att tiga.

Ennen ensimmäisen Det kallas att leva -kirjan julkaisua hän ei ollut kirjoittanut mitään kahteenkymmeneen vuoteen – paitsi pöytälaatikkoon, josta tarinoita sai nähdäkseen vain hänen siskonsa.

Ensi vuonna julkaistava kolmas osa on jo valmiina kustantajalla. Nyt kirjailijalla taitaa olla huikea flow päällä. – Kyllä on! Oli ihan pakko saada jatkaa ensimmäisen jännitysromaanini tarinaa. Silti jokainen näistä kirjoista on luettavissa itsenäisinä teoksina. Ei haittaa, jos ei ole lukenut edellistä kirjaa.

Det kallas att leva -kirjan tapahtumat sijoittuvat Pernajaan, josta Annika on kotoisin. Myös uudessa kirjassa Pernaja on vahvassa roolissa, mutta tällä kertaa liikutaan myös Porvoossa, Helsingissä ja Tukholmassa asti. – Olen laajentanut reviiriäni. Itse sanoisin, että kirjan tapahtumat sijoittuvat itäiselle Uudellemaalle.

Lukijoita kiehtoo paitsi jännittävä ja kiinnostava juoni, myös se, että liikutaan tutuilla paikoilla. Ajatuksissa lukija voi hakea kirjan henkilöille vastinetta pernajalaisista. – Henkilöt ja tapahtumat ovat mielikuvitukseni tulosta. Myös Villa Ekebo, jossa kirjan päähenkilö Maria Sjögren asuu, on keksitty talo. Olen kyllä sijoittanut sen mielessäni paikoilleen Pernajaan, kirjailija kertoo.

Gustafsson-Flinckillä on kauniit muistot lapsuudestaan Pernajassa. Mielikuvitus sai silloinkin laukata metsäretkillä tai Backstenstrandin kallioilla. – Olen ikuisesti Pernajan tyttö!

Oskar Unonius

OCH HANS SJÖMANSBREV

Då unga män förr i världen fick nog av skolan, eller livet i allmänhet, fanns alltid möjligheten att mönstra på ett fartyg och bege sig till sjöss. Oftast kom de tillbaka efter en tid, men ibland varade resan för resten av livet, för eller bakom masten.

En av dem var Oskar Unonius, som 19 år gammal 1893 lämnade skolan i Helsingfors och kom till Lovisa för att mönstra på barken Helios, som gick på salttraden till Cádiz i Spanien. Det blev inledningen till en livslång karriär, först som jungman och matros, därefter styrman och slutligen kapten och befälhavare. Först på de stora segelfartygen, därefter den nya tidens ångfartyg.

Under tiden till sjöss skriver Oskar regelbundet brev. Fadern skriver rent alla brev han får och det är denna omfat-

Kapten Oskar Unonius, hans familj och hela besättningen på skolskeppet, barken Favell, 1907 eller 1908.

tande brevsamling från 1893-1910 som bildar stommen i den bok som nu ges ut av Stiftelsen för Lovisa Sjöfartshistoria. Men Oskar seglade vidare till sin död 1932 och fortsätter skriva brev till hustrun, ibland också till barnen. Också de breven har i boken använts som material.

Kapten Oskar Unonius brev från sina seglatser 1893-1931. Med bakgrundsteckning av skeppsredar- och köpmanssläkten Unonius tid i Lovisa. Redaktör Thomas Rosenberg. Utgivare: Stiftelsen för Lovisa Sjöfartshistoria. Lovisa 2022

TEKSTI REIJA KOKKOLA

KIRJAILIJA AAVISTAA TULEVAN

Johanna Holmströmin neljännessä novellikokoelmassa Selkounien käsikirja kuvataan ihmismielen pimeyttä, yhteiskunnan muutoksia, ilmastokriisiä ja pandemiaa.

Toisiinsa linkittyvät tarinat kulkevat 2000-luvulta 2200-luvulle asti, jolloin tekoäly hallitsee maailmaa.

Novellien teemat ovat hyvinkin ajankohtaisia, mutta kirjailijan päässä ne alkoivat syntyä jo viisi vuotta sitten. – Onhan se vähän pelottavaa, että kirjailijana aavistin tulevia tapahtumia. Ehkä onnistuin nappaamaan joitain värähtelyjä tulevasta, joita sitten selitin itselleni kirjoittamalla, Johanna Holmström pohtii.

Novellien hurjissa tapahtumissa on yleensä ripaus totta. Pakastimesta löytyvät vauvan ruumiit tai puukotus ovat oikeasti tapahtuneet, mutta novellien henkilöt ja tapahtumien kuvaus ovat täysin kirjailijan omasta kynästä syntyneitä. Holmström katsoo myös tapahtumien taakse. Mitä tapahtui ennen rikosta? – Rikollinenkin elää 90-prosenttisesti aivan tavallista arkea. Mutta mitä hän miettii, mitä kenties suunnittelee arkipuuhien lomassa. Aina ei tapahdukaan rikosta, jolloin novelli päättyy antikliimaksiin, Holmström kuvailee.

Selkounien käsikirjan on suomentanut Maija Kauhanen. Kirja on julkaistu ruotsiksi (Handbok i klardrömmar, Förlaget).

TARJA KUPIAS TOIVOTTAA JOULUN RAUHAA

Loviisalainen musiikkialan konkari Tarja Kupias on julkaissut joulusinglen Joulun rauhaa.

Vaikka hän on ollut mukana monessa, on kappale ensimmäinen, jonka hän on säveltänyt ja myös esittää itse. Sanat on tehnyt Jukka Saarinen ja sovituksesta vastaa Axel Liljeblad. – Tästä alkaa oma soolourani, sillä aion julkaista lisää musiikkia, Kupias sanoo.

Joulun rauhaa -kappale kertoo välittämisestä. Että kaiken kaaoksen keskellä uskaltaisimme välittää toisistamme ja osoittaa rakkautta. Teema sopii mainiosti etenkin joulun aikaan. – Näin saamme rauhan sydämiimme, Kupias sanoo.

Joulun rauhaa -kappale on kuunneltavissa Youtubessa.