PENTIK Joulu 2015

Page 1

Joulu 2015


Joulutunnelma on taikaa, joka tuodaan kotiin. Silloin panostetaan kauneuteen, tärkeisiin ihmisiin ja rauhaan. Kaikki tehdään hitaasti 24 päivän aikana ja aattoiltana valmistelut kiteytyvät ikimuistoisiin hymyihin, makuihin ja kauniisiin ajatuksiin. Anna unelmien toteutua kotonasi!

Sisältö:

1 Nauti pienistä jouluvalmisteluista. Liina Harju maalasi Jouluruusun vesiväreillä. 2 Mitä tahansa teetkin, tee se intohimolla. 3 Valitse sydänystävälle Studio-keramiikkaa lahjaksi. 4 Kokeile, kuinka juhlavan kattauksen saatkaan aikaan. 5 Ihastuta uudella joulumenulla. 6 Luo tunnelmaa olohuoneeseen. 7 Muista pitää lepohetkiä. 8 Nosta metsän kauneus pöydälle. 9 Muista kaikkein suloisinta. 10 Hurahda paketointiin. 11 Tunnelmoi. 12 Valitse joulun kynttilöiksi käsintehtyjä aarteita. 13 Koristele koti. 14 Leiki leipoessasi. 15 Karamellisoi jotakin. 16 Yllätysvieraille tai iltateelle. 17 Tuo metsän kauneus kotiin. 18 Vaali valoa ja lämpöä. 19 Panosta herkullisiin hetkiin. 20 Muista lintuja. 21 Lahjavinkkejä erämaassa viihtyville. 22 Hemmottele itseäsi joulusaunassa. 23 Paina pää tyynyyn ja nauti. 24 Rauhoitu joulunviettoon.


1

Nauti pienist채 jouluvalmisteluista.


Liina Harju maalasi Jouluruusukuosin vesiväreillä.

Pentikin suunnittelija Liina Harju ympäröi itsensä talviseen tyyliin juhlavilla, runsailla kukka-asetelmilla ja tarttui siveltimeen. Hän halusi ikuistaa kukkien, lehtien ja marjojen huurteisen vaikutelman vesiväreillä. Pohjolan kylmyys kun tekee kasveista toisinaan kovin kauniita. Suunnitellessaan hän mietti, millaisen juhlaliinan hän haluaisi itse levittää jouluna mummolan pöydälle. Siinä pitäisi olla lämpöä, sillä sen ympärillä istuvat maailman tärkeimmät ihmiset. Sen pitäisi tuoda kattaus kauniisti esiin ja näyttää hyvältä myös kynttilänvalossa. Siten syntyi Jouluruusu.

Jouluruusu pöytäliina 65,00 145x250 cm kangas 24,00/m leveys 150 cm tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm punainen, tummanpunainen

Kallio muki 17,20 0,38 l kulho 16,20 0,5 l lautanen 16,80 21 cm ja 20,80 26 cm syvä lautanen 20,80 20 cm valkoinen, harmaa, vaaleanpunainen



Anu Pentik on aikaansaava ja onnellinen nainen, joka rakastaa joulua sekä kaikkea uutta ja rohkeaa. Ihmisiä kiinnostaa usein työn ja intohimon yhdistäminen, joten hän kertoo hieman omista ajatuksistaan. Miten omasta intohimosta voi tehdä elämäntyön? Asiat tapahtuvat portaittain. On pyrittävä laadullisesti aina vain parempaan suoritukseen. Kun työllistää suuren joukon ihmisiä, vastuu kannustaa. Miten rohkaisisit ihmisiä uskomaan omiin kykyihinsä? Mikään ei tule helpolla. On hypättävä kiveltä toiselle, määrätietoisesti eteenpäin pyrkien. Vaikka tulee vaikeuksia, uskoa ei saa menettää. Koskaan ei saa lannistua, vaan on edettävä päämäärää kohden. Välillä ajautuu sivuraiteille, mutta silti on jatkettava unelmaa kohden kaikissa ratkaisuissa. Itseään on hemmoteltava opiskelemalla, matkustelemalla ja löytämällä omaan intohimoon uusia virikkeitä. Miten olet pystynyt yhdistämään työn ja vapaa-ajan? Minulle työni Pentikillä on ollut koko ajan intohimo, joka on usein mennyt perheen yläpuolelle. Koen, että Pentik-perhe on ydinperhettä suurempi joukko ihmisiä. Tänään aloitin viideltä tulevan taidenäyttelyni töiden tekemisen ja nyt yhdeksältä tulin laittamaan aamupalaa pikkutytöille. Olen onnellisessa asemassa – minulla ei ole työaikaa. Jos et olisi muotoilija ja taiteilija, millaisten asioiden parissa työskentelisit? Auttaisin syrjäytyneitä nuoria. Tekisin terveitä arvoja korostavaa nuorisokasvatustyötä, johon liittyisi paljon käsillä tekemistä ja luontoterapiaa. Olen jopa kouluttautunut kasvatusalalle ja sitäkin ”työtä” teen toki kummilasteni ja lastenlasteni seurassa. Minkälaisista asioista innostut jouluna? Innostun aina uudenlaisista jouluruuista ja joulukattauksesta. Teen perheellemme melkein joka joulu uudet jouluastiat. Minusta on ihanaa, kun jokaisella on hyvä olo. Sen vuoksi kaikki on kuitenkin etukäteen suunniteltava: Milloin mennään saunaan, milloin syödään, millaisia askartelujuttuja varaan lapsille… Aloitin tämän joulun suunnittelemisen jo kesällä. Olen jouluihminen, tunnelmanvirittäjä ja nautin siitä. Meillä on aina erilaisia pororuokia joulukinkun sijaan. Viime joulu oli ihana, vietimme sen Pentikin taidekartanossa 16 henkilön voimin. Tänä jouluna seurueeseemme taitaa liittyä kaksi tyttöystävää lisää eli pidot vain paranevat! Viereisellä sivulla kuva Anun joulukattauksesta viime joululta. Lumikello enkeli 95,00 20x10x7 cm. Pentik-perheen juhlia voit tunnelmoida uudesta Me yhdessä-kirjasta. Kirja on myynnissä verkkokaupassa ja myymälöissä (29,90).

2 Mitä tahansa teetkin, tee se intohimolla.



3 Valitse sydänystävälle Studio-keramiikkaa lahjaksi.

Studio-keramiikka valmistetaan Pentikin tehtaassa Posiolla ja koristellaan käsityönä. Laita Studio-sisustuskeramiikkaesineet esille kotisi kauneutta kaipaaviin kohtiin. Studio-astiat ovat käyttöä kestäviä sekä konepestäviä, kuten muutkin keramiikkatuotteemme. Tarjoile niistä huoletta joulun ihanat herkut, jotka puolestasi sinä olet valmistanut käsityönä. Joulutulppaani sydänmalja 38,00 18x22 cm ja sydänkulho 70,00 26x29 cm Joulutulppaani lautanen 78,00 35 cm



Tähkä pöytäliina 65,00 145x250 cm kangas 24,00/m leveys 150 cm tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm valkoinen, harmaa Hanki lautanen 68,00 35 cm valkoinen, harmaa, musta ja 210,00 47 cm valkoinen Valo lautanen 18,80 18 cm, 21,80 21 cm, 24,20 24 cm ja 27,40 28 cm valkoinen Sienna servietti 6,50 47x47 cm vaaleanharmaa, harmaa, punainen Valo viinilasi 12,00 35 cl tai 40 cl Astoria kaadin 42,00 0,75 l ja 46,00 1,25 l Amanda alkuruoka-aterimet alk. 6,50


4 Kokeile kuinka juhlavan kattauksen saatkaan aikaan. Tähkä-malliston suunnitellut Minna Niskakangas halusi toteuttaa juhlavan, valkoisen kuosin kiinnostavalla tavalla. Elegantti kuvio tuo jugendin koristuksellisuutta hienovaraisesti tähän päivään. Vaalea liina valaisee koko juhlapöydän. Kruunaa kattaus kauneimmilla kynttilöillä.


5 Ihastuta uudella joulumenulla.

Punajuuricarpaccio vuohenjuustolla 4 punajuurta 1 tl sormisuolaa keitinveteen 150g vuohenjuustoa rucolaa balsamicoa Marinadi punajuurelle: 0,5 dl oliiviöljyä 1 rkl punaviinietikkaa 1/2 sitruunan mehu 1 tl sormisuolaa 1 tl sokeria 1/2 tl vastarouhittua mustapippuria Keitä punajuuria n. 20 minuutin ajan tai kunnes ne ovat “al dente”. Jäähdytä punajuuria hetki kylmän juoksevan veden alla ja kuori ne. Höylää punajuurista ohuita viipaleita esimerkiksi juustohöylällä. Valmista marinadi. Sekoita oliiviviöljyyn punaviinietikka, puristettu sitruunan mehu ja mausteet. Kaada marinadi punajuuriviipaleiden päälle ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Kokoa lautaselle punajuuriviipaleet, vuohenjuustokiekot, rucola ja koristele balsamicolla. Lusikoi valmiin annoksen päälle vielä pari teelusikallista marinadia.

Samppanjahernekeitto (Crème Ninon) 200 g pakasteherneitä 1 hienoksi silputtu sipuli 1 rkl voita 6 dl kasvislientä 1 dl kermaa 1–2 dl samppanjaa / kuohuviiniä suolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan Kuullota pilkottu sipuli voissa kattilassa. Lisää herneet ja kasvisliemi. Keitä puoli tuntia ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää kerma ja kuohuviini ennen tarjoilua. Passionhedelmä-uunijäätelö 1/2 l vaniljakermajäätelöä 2 kananmunan valkuaista 1/2 dl sokeria 4 passionhedelmää 4 kaakaotäytekeksiä Lämmitä uuni 250 °:seen. Murenna keksit uuninkestävien kahvikuppien pohjalle ruokalusikan avulla. Halkaise passionhedelmät ja kaavi hedelmäliha erilliseen kulhoon. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri ja vatkaa vaahto kovaksi (ei valu vaikka kulhon kääntää ylösalaisin). Ota jäätelö pakastimesta, leikkaa neljään osaan ja pane jäätelökuutiot kuppeihin keksimurujen päälle. Valuta jäätelön päälle hieman passiohedelmän lihaa, mutta säästä suurin osa kastikkeeksi. Levitä valkuaisvaahto tasaisesti kuppien päälle. Kahvikupin reunoihin ei saa jäädä rakoja, jotta valkuaisvaahto toimii eristeenä, eikä jäätelö pääse sulamaan. Nosta marenkikupit uunipellille ja paista uunin keskitasolla noin 2 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Älä päästä pintaa palamaan tai jäätelöä sulamaan liiaksi. Koristele annos passionhedelmäkastikkeella. Kokeile rohkeasti muitakin mieluisia makuja uunijäätelöön; vadelmaa, suklaata tai pistaaseja.



6 Luo tunnelmaa olohuoneeseen.

Pienet elementit tekevät tunnelman olohuoneeseen. Kynttilät, tarjottavat sekä persoonalliset tyynyt. Lasse Kovasen suunnittelema Tonttu-kuosi on esimerkki siitä, kuinka joulun voi tuoda kotiin myös tyylikkään vähäeleisesti! Tonttu tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm musta, punainen Nova tyynynpäällinen 18,00 45x45 cm musta, tummanpunainen, punainen, harmaa, valkoinen, vaaleanruskea, sininen, vihreä Sisätyyny 11,00 45x45 cm ja 12,00 48x48 cm Pilari kynttilä alk. 12,50 7,5x12 cm valkoinen, harmaa, punainen, viininpunainen, sininen



77

Muista pitää Muista pitää lepohetkiä. lepohetkiä.


Metsä torkkupeitto 110,00 130x170 cm musta Joulupuu kynttelikkö 45,00 35x50 cm ja 65,00 48x79 cm valkoinen Lämpökynttilät alk. 3,50/rasia


8

Nosta metsän kauneus pöydälle.


Mikä keramiikkasarja sopisikaan paremmin joulupöytään kuin Metsikkö! Metsä on lähellä suomalaisten sydäntä ja nämä Posiolla valmistetut astiat tuovat palan Metsikköä niin aamiais- kuin illallispöytään tyylikkäästi läpi vuoden. Design: Minna Niskakangas.

Metsikkö muki 18,80 0,3 l kahvikuppi 17,90 0,2 l kulho 17,80 0,5 l lautanen 18,80 21 cm ja 22,20 25 cm syvä lautanen 22,20 24 cm


9 Muista kaikkein suloisinta.


1 2

4 3

5 6

7

9 8

1 Tonttu koristenauha 6,00 97x14,5 cm 2 Halipupu muki 17,80 0,2 l vaaleanpunainen, vaaleansininen, vaaleanruskea 3 Halipupu pussilakanasetti 45,00 85x125 cm +36x46 cm 4 Farmi traktori lautanen 20,80 18 cm 5 Halipupu lautanen 20,80 18 cm vaaleansininen, vaaleanpunainen, vaaleanruskea

6 Farmi traktori muki 17,80 0,2 l sininen 7 ja 9 Halipupu 10,00 18 cm, 16,00 29 cm ja 24,00 39 cm, vaaleansininen, vaaleanpunainen, luonnonvalkoinen 8 Halipupu pikkulusikka 16,00 2 kpl ja aterimet 28,00 3 kpl Viereinen sivu: Herkut lasipurkki 22,00 11,5x15,5 cm ja 32,00 16x23 cm


10 Hurahda paketointiin. Mikäs sen parempaa kuin kauniiden pakettien väkertäminen! Saaja näkee jo ennen avaamista kuinka paljon häneen on panostettu.


Aura jalkalamppu 159,00 154 cm valkoinen Loiste paperitähti 22,00 60 cm valkoinen Sähköjohto paperitähdelle 7,50 3,5 m kirkas Lasipallot 4,80 – 8,50


11 Tunnelmoi.

Tähkä brodeerattu silkkityynynpäällinen 35,00 43x43 cm harmaa, valkoinen, punainen Jouluruusu brodeerattu silkkityynynpäällinen 35,00 43x43 cm harmaa, punainen Tähkä tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm valkoinen, harmaa Nova tyynynpäällinen 18,00 45x45 cm musta, harmaa, valkoinen, vaaleanruskea,

punainen, tummanpunainen, sininen, vihreä Sisätyyny 11,00 45x45 cm ja 12,00 48x48 cm Viereisen sivun Torkkupeitot 95,00 130x170 cm Laituri harmaa ja musta Käpy harmaa Elena vaaleanharmaa, vaaleanruskea ja tummanharmaa Ornamentti tummanharmaa, vaaleanharmaa, punainen ja viininpunainen


Tee kotisi lempipaikoista jouluisia valoilla ja tekstiileill채. Viet채 paljon aikaa kyseisiss채 paikoissa tunnelmoiden.



12 Valitse joulun kynttilöiksi kestäviä, käsintehtyjä aarteita. Kynttiläpajallamme Posiolla valmistetaan laadukkaita ja näyttäviä sisustuskynttilöitä monissa väreissä. Steariiniä keitetään Posion koulun keittolan vanhoilla kattiloilla ja kynttilän pohja viimeistellään silitysraudalla. Jokainen Posion kynttilä valmistetaan käsityönä. Metsä kynttilä 13,00 8x12 cm valkoinen, tummanharmaa Lasipallot 4,80 – 8,50 Duuri alunen 19,00 38 cm kulta Tähkä pöytäliina 65,00 145x250 cm


On ihana hetki, kun koti on kerrankin (lähes täydellisen) siisti ja koko komeuden saa koristella vanhoin ja uusin koristein.

13 Koristele koti.

Altto kynttelikkö 92,00 32x24x26 cm hopea ja messinki Lämpökynttilät alk. 3,50/rasia


1

2

3

4

5

6

7

Vinkki! Jos suosit voimakkaita kuoseja, kannattaa valita niiden pariksi kevytlinjaisia koristeita. Sama toimii toisinpäin.

8

1 2 3 4 5 6 7

9

Olki kranssi 26,00 30 cm kulta ja hopea Olki lyhty 32,00 19x19 cm kulta ja hopea Olki kynttelikkö 24,00 17,5x32,5 cm kulta, hopea ja mustaDuuri alunen 19,00 38 cm kulta Olki himmeli 32,00 27x59 cm kulta ja hopea Piparkakku keittiöpyyhe 11,00 47x70 cm harmaa Dorit kynttilänjalka 24,00 11,5x19,5 cm, 28,00 11,5x24,5 cm ja 34,00 11,5x29 cm kirkas 8 Olki koriste 7,00 3,5x12 cm kulta ja hopea 9 Kuusi ovimatto 26,00 50x75 cm.


14 Leiki leipoessasi. Leikkimistä ei kannata lopettaa koskaan. Näin teet värikkäät kuorrutteet pipareille: 1 kananmunan valkuainen n. 3 dl tomusokeria 3-5 tippaa sitruunamehua tai etikkaa elintarvikeväriä strösseleitä Erota valkuainen huolellisesti keltuaisesta. Vatkaa valkuainen kevyesti. Lisää sitruunamehu tai etikka ja tomusokeria, kunnes saat pursotettavan kuorrutuksen. Lisää elintarvikeväriä vähitellen, sekoita välillä. Koristele piparit ja anna kuivua. Valmis! Vinkki! Vie lahjaksi opettajille ja päiväkodintädeille, miksei työkavereillekin. Tonttu keittiöpyyhe 11,00 47x70 cm punainen ja musta Tonttu piparimuotti 4,50 9,5x14 cm Tonttu ripsitabletti 6,80 35x45 cm punainen ja musta Anis kahvikuppi 13,20 0,2 l muki 14,20 0,3 l kahvivati 6,60 15 cm lautanen 12,20 21 cm, 14,20 25 cm ja 16,20 28 cm valkoinen



15 Karamellisoi jotakin.

Karamellisoidut omenat 4 kpl omenoita 8 rkl voita 6 rkl fariinisokeria 2 tl kanelia hipsaus kardemummaa ja neilikkaa kourallinen pekaanipähkinöitä pilkottuna 1/2 dl pinjansiemeniä Pese omenat ja työnnä niihin puutikut kuvan mukaisesti. Sulata voi ja sokeri pannulla. Kuumenna, kunnes seos on kullanruskeaa. Sekoita joukkoon kaneli, pyörittele omenoita puutikkujen avulla karamellissa, kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää omenoihin hipsaus kardemummaa ja neilikkaa. Pyörittele karamellisoidut omenat vielä pähkinä-siemen-seoksessa. Kaikki alakuvan kaapissa olevat tuotteet ovat valikoimassamme. Lisätietoja myymälästä tai verkkopalvelustamme: pentik.com. Viereisen sivun Omenapuu pöytäliina 65,00 145x250 cm kangas 24,00/m leveys 150 cm vahakangas 26,00/m leveys 150 cm punainen ja vihreä Hanki kulho 68,00 31 cm valkoinen. Omenapuu-kuosin on suunnitellut Lasse Kovanen.

1 2 3 4

5 6 7 8




16 Yllätysvieraille tai iltateelle. Valmistaudu joulunajan yllätysvieraiden visiitteihin varaamalla kaappiin helpon leipomuksen vaatimat tarvikkeet. Anis kulho 25,20 2 l Omenapuu piirakkavuoka 27,40 25 cm punainen Sydän kauha 7,80 29 cm Omenapuu keittiöpyyhe 11,00 47x70 cm punainen Anis lautanen 12,20 21 cm, 14,20 25 cm ja 16,20 28 cm



17

Tuo metsän tunnelma kotiin. Pala vihreää, tuoksuvaa metsää on upea osa kattausta ja piristävä sisustuselementti. Lasse Kovasen suunnittelema Käpy-mallisto hurmaa taidokkaalla piirustusjäljellä.

Vasemmalla: Käpy kangas 24,00/m leveys 150 cm Kallio kulho 16,20 0,5 l valkoinen, harmaa, vaaleanpunainen lautanen 16,80 21 cm ja 20,80 26 cm valkoinen, harmaa, vaaleanpunainen Herttua viinilasi 20,00 32 cl tai 45 cl Käpy tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm harmaa Käpy torkkupeitto 95,00 130x170 cm harmaa. Ylhäällä: Nova tyynynpäällinen 18,00 45x45 cm musta, harmaa, valkoinen, vaaleanruskea, punainen, tummanpunainen, sininen, vihreä Sisätyyny 12,00 48x48 cm Kuura metallipöytä 95,00 50x50x47 cm ja 120,00 60x60x52 cm valkoinen Pilke kynttilälyhty 15,00 9x7,5 cm valkoinen Lämpökynttilät alk. 3,50/rasia Trend lasimaljakko 15,00 11,5x19 cm ja 19,00 15x20 cm


18 Valoa ja lämpöä.


1

4

7

2

5

3

6

8

1 Elegia Viininjäähdytin 48,00 3,5 l 23x21 cm 8 Tähkä lyhty 65,00 25x24x24 cm hopea 2 Juhla pöytäkynttilä 6,50 7,5x7,5 cm ja 8,50 7,5x10 cm harmaa ja valkoinen Viereisellä sivulla: Ornamentti torkkupeitto 3 Elegia alunen 48,00 32x3 cm ja 62,00 38x3 cm 95,00 130x170 cm tummanharmaa, vaalean4 Loiste pöytälyhty 34,00 11,5x17 cm harmaa, punainen, viininpunainen 5 Käpykuusi 55,00 80 cm Nova torkkupeitto 110,00 130x170 cm har6 Elegia teekannu 29,00 1,2 maa, punainen 7 Oksakranssi 55,00 60 cm harmaa


19 Panosta herkullisiin hetkiin.

Kun varaat kotiisi kokoelman erityisiä herkkuja, on helppo koota eväät vaikkapa luisteluretkelle tai viedä tuliaisia joulun vierailuille.

1

2

1 Appelsiini-kanelihunaja 7,50 220 g Saaga termospullo 19,00 350 ml, 28,00 750ml Jouluglögi tai Omenaglögi 8,50 0,5 l Joulukahvi 8,50 200 g 2 Kanelipikkuleipä 5,80 200 g Polkafudge 5,50 150 g Marsipaanisuklaamakeinen 6,80 180 g Karpalohyytelö 6,50 210 g Luistinkuvassa myös Tunturi muki 15,20 0,38 l valkoinen


Liity saadaksesi upeita etuja

Lis채tietoja: pentik.com



20

Muista lintuja.

Talvehtiminen pesimäseuduilla on linnuille toisinaan turvallisempaa kuin raskaalle muuttomatkalle lähteminen. Talviruokinta auttaa talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli. Lisäksi talven aikana hyvin ruokaa saaneet linnut ovat paremmassa kunnossa keväällä pesimäajan kynnyksellä.


21

Lahjavinkkej채 er채maassa viihtyville.


2 3 1 4

6 5 7

9

8

10 12 11

Savustettuja muikkuja öljyssä 15,80 250 g 8 Mortteli 34,00 14x7 cm graniitti ja marmori Ahti keittiöpyyhe 11,00 47x70 cm 9 Käpy toilettilaukku 35,00 27,5x12x16 cm Ahti muki 17,50 0,3 l 10 Kivi lautanen 220,00 46,5 cm harmaa Riekko 39,00 9x5x8 cm, 75,00 14x9x13 cm 11 Metsikkö patalappu 7,50 21x21 cm musta ja 195,00 21x14x22 cm 12 Metsikkö patakinnas 13,00 16x31 cm musta 5 Juhlasinappi 6,50 190 g Viereisellä sivulla: Costa halkoteline 58,00 6 Poro pussilakanasetti 59,00 150x210+50x60 cm 30x80 cm Kiira jakkara 149,00 37x37x45 cm 7 Hopeoitu porokulho 65,00 20x11,5 cm ja 95,00 27x15 cm

1 2 3 4


22 Hemmottele itseäsi joulusaunassa. Unohda joulun kiireet ja keskity, ainakin hetkeksi, saunomiseen.

Pentikin saunatuoksut ja saippuat ovat kotimaisia ja korkealuokkaisista kasviöljypohjaisista raaka-aineista valmistettuja. Shampoot sopivat kaikille hiustyypeille ja nestesaippuaa voi käyttää koko vartalolle. Shampoo 9,50 250 ml ja Nestesaippua 13,00 500 ml, eukalyptus, hunaja, koivu ja terva Löylytuoksu 8,20 50 ml eukalyptus, hunaja-sitruuna, koivu ja terva Havu laudeliina 12,00 46x57 cm ja 29,00 46x150 cm musta Laituri froteepyyhe 8,50 40x60 cm ja 32,00 70x140 cm valkoinen, musta, oranssi, keltainen, vaaleanpunainen Juventus lyhty 21,00 12x16 cm, 32,00 16x18 cm, 42,00 16x25 cm ja 54,00 21x32 cm, valkoinen, ruskea Lyhtykynttilät alk. 2,50



Jouluruusu brodeerattu silkkityynynpäällinen 35,00 43x43 cm harmaa, punainen

Tähkä tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm valkoinen, harmaa

Tähkä brodeerattu silkkityynynpäällinen 35,00 43x43 cm valkoinen, punainen, harmaa

Jouluruusu tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm punainen, tummanpunainen Tonttu tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm musta, punainen Jouluruusu brodeerattu silkkityynynpäällinen 35,00 43x43 cm harmaa, punainen Sisätyyny 11,00 45x45 cm ja 12,00 48x48 cm


23 Paina pää tyynylle ja nauti.

Nova tyynynpäällinen 18,00 45x45 cm tummanpunainen, punainen, musta, harmaa, valkoinen, vaaleanruskea, sininen, vihreä Jouluraita tyynynpäällinen 19,00 45x45 cm punainen ja 40x60 cm vaaleanruskea

Omenapuu tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm punainen, vihreä Tonttu tyynynpäällinen 24,00 45x45 cm punainen, musta Sisätyyny 11,00 45x45 cm, 12,00 48x48 cm ja 14,00 43x63 cm



24 Rauhoitu joulun viettoon. Jouluiloista suurimpia on ajatella hyvää – ilman erityistä syytä.


Esitteessä olevat tuotteet, joita ei ole mainittu, ovat kuvausrekvisiittaa. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Pidätämme oikeuden tuotteiden saatavuuden ja hintojen muutoksiin. Myymälöiden yhteystiedot ja uudistunut verkkopalvelu: pentik.com. Löydät meidät myös Facebookista: Pentik Oy ja Instagramista: pentik_official.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.