Pointti 1/2014

pointti.

I/MMXIV Porin ylioppilaslehti

avantouintia / populaarikulttuuria / ääni- ja muita kirjoja / Jouni Hokkanen nettikiusaamista / Lenno / arvioita / kolumneja / sälää

pointti. opiskelijan asialla

2

Pääkirjoituksia 5 Uutisia 6-7 Kiusaamista 8-9 Sovelluksia 10-11 Eläviä kuolleita 12-14 Kylmää vettä 15-17 Hokkasta 18-20 Kirjoja 21-22 Lennoa 23 Arvioita 24-25 Lopuksi 26-27

Toimitus: Pointer ry / Pointti (faniposti) PL 181 28100 PORI Vastaava päätoimittaja: Esa Keskinen / Päätoimittaja & AD: Aleksi Malinen Taitto: Aleksi Malinen / Mainosmyynti: Anna Hokkanen Tekijät: Lauri Hannus, Tuomas Hauhia, Ville Lampi, Jani Mäntysaari, Aleksi Norman, Heta Pekkarinen, Vilho Pirttijärvi, Timo Riihentupa, Ville Lampi, Elina Vaahensalo, Martha Vuori Kansi: Esa Keskinen ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Oriveden Kirjapaino PL 33, 35301 ORIVESI Julkaisija: Pointer ry

3

4

Sanansa mittainen kaupunki

PÄÄKIRJOITUS\\

Tulevaisuusstrategioiden laatiminen on jokaisen itseään kunnioittavan kyläpahasen perusoikeus. Niinpä myös Porin kaupunki julkaisi vuonna 2010 Pori 2016 - Kaupunkistrategia -raportin.

Se on pääosin tavanomaista konsulttijorinaa, mutta ytimessä on halu rakentaa tulevaisuuden Poria.

Strategiassa on korkealentoisia tavoitteita siitä, mitä kaikkea Pori on vuonna 2016. Eli kahden vuoden päästä. Tuolloin Pori on 120 000 asukkaan maakunnallinen kasvukeskus, joka on kilpailukykyinen niin talouden, kulttuurin kuin koulutuksen saralla.

Miltä tavoitteiden toteutuminen näyttää, kun aikaa on jäljellä 20 kuukautta? Hataralta. Jos suunnitellut en kuntaliitokset toteutuvat, Porista tulee reilun 110 000 ihmisen (kasvu)keskus. Talous ja kulttuuri ovatkin hankalampia. Talouskurimus on jatkunut odotettua pidempään ja sen vaikutusten arvioiminen on ollut vaikeaa. Yksi kaasusatama ei tee vielä autuaaksi.

Tampere on osuva esimerkki rakententeensa uusineesta punatiilipaikkakunnasta. Viime vuosisadan alussa valtaosa kaupungin asukkaista työskenteli teollisuuden piirissä, mutta kun Finlayson ja Tampella hiipuivat, piti keksiä jotain muuta.

Eräs merkittävimmistä keinoista on ollut korkeakoulutuksen järjestäminen. Muutamassa vuosikymmenessä Tampereen päätyönantajaksi nousi kaupunki itse. Se tarvitsi korkeakoulutettuja, siinä missä muuttuva teollisuuskin. Koulutuksen imu toi nuoret ja kasvun kaupunkiin.

Muualla Suomessa saa valistaa, että myös Porista saa korkeakoulututkinnon. Tai että Porissa elämistä ja työskentelemistä voi-

Esa Kesk in

si jopa harkita.

Porin kaupunki tukee korkeakoulutusta jo nyt monin eri tavoin. Se on toinen pääomistaja Satakunnan ammattikorkeakoulussa ja huomattava tukija yliopistokeskukselle. Kiitos siitä.

Kolmatta vuotta Porissa opiskelevana täytyy silti todeta, että valtaisaa potentiaalia on pidetty kuin säästöliekillä. Kaupungissa kuplivat kulttuuri ja koulutus, mutta ne eivät pääse poreilemaan valtoimenaan. Yliopistokeskuksella poljetaan vauhtia samoista kuopista kuin 10 vuotta sitten. Opiskelijatoiminta uhkaa hiipua.

Supistuva SAMK menettää viehätysvoimaansa koulutuslinjojen alasajon takia.

Kulttuuriväen annetaan puuhailla avustuksien turvin omiaan ja Jazzit päästetään Kirjuriin, mutta Karhukorttelia jyrätään. Ei tule eläväistä korttelia tapahtumakaupunkiin, vaan kaavaillaan tympeitä kerrostaloja. Porissa poliittinen ristiveto on tuttua.

Taloudellinen tuki ei yksinään riitä, vaan tarvitaan muitakin resursseja. Suotuisia rakenteita ja myötämielistä suhtautumista. Ei opiskelijoiden jättämistä päätöksenteon ulkopuolelle. Opiskelijatalo on mainio askel matkalla kohti koulutuspaikkakuntaa.

Toivottavasti myös uusi kampusalue järjestetään kitsastelematta ja harkiten.

Monipuoliset koulutusmahdollisuudet ovat alueen vetovoiman tärkeimpiä tekijöitä. Tapahtumakaupunki, talousveturi ja opiskelupaikkakunta ovat keskenään riippuvaisia ja heijastavat positiivisia vaikutuksia toisiinsa.

Itse soisin Porin täyttävän strategian tavoitteet. Mieluusti jo parin vuoden päästä, vaikka se taitaa jäädä haaveeksi.

PÄÄKIRJOITUS\\

Juurettomuudesta ”Me istutettiin yhdessä puu, sen oksille linnut laskeutuu.

Mun juuret, ne ovat täällä, maassa syvällä.”

Näin syvämietteisesti laulaa Antti Tuisku, joka nousi parrasvaloihin Suomen ensimmäisen Idols-kilpailun finalistina. Hän on sittemmin juurruttanut asemansa suomalaisen popilmaisun kaanoniin, sinne Kaija Koon ja Kirkan vanaveteen, lähelle Bogart Companya.

Juuret-kappale on helppo ohittaa muka-syvällisenä, tavanomaisena ja mitäänsanomattomana rallatuksena, jonka missiona on synnyttää mahdollisimman paljon taloudellista tuottoa ja päänsärkyä. Mutta jokin sen kertosäkeessä puhuttelee. Tuisku tuntuu tietävän, mistä hän on kotoisin ja mitä se hänelle tarkoittaa. Hänellä on jossain juuret, jotka määrittävät häntä, tekevät hänestä kokonaisen.

Laulun sanoma on kuin suoraan Simone Weilin teeseistä. Ranskalaisfilosofi ja feministi Weil oli nimittäin sitä mieltä, että juurettomuus aiheuttaa moraalista velttoutta ja inhimillistä pahoinvointia. Hänestä ihmisen tuli löytää kytkös itsensä ja paikan välille. Suomalaisen kuuluu siis tuntea olevansa suomalainen, porilaisen porilainen.

Juurettomuutta kuvailee myös Mika Ronkaisen ohjaama dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä, jossa ruotsinsuomalainen muusikko palaa isänsä kanssa lapsuutensa maisemiin, Göteborgiin. Päähenkilö Kai avautuu matkan aikana kameralle, kuinka ruotsinsuomalaisuus on jättänyt häneen lähtemättömän jäljen. Hän ei tunne olevansa suomalainen eikä ruotsalainen.

si M ek

a l i ne n

Ruotsinsuomalaisuudesta on seurannut liuta sosiaalisia ongelmia, kuten päihteiden käyttöä. Päihteiden ja juurettomuuden yhteydestä on näyttöä myös esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen keskuudesta. Kun yhteys omaan maahan, juuriin katoaa, syntynyttä tyhjyyttä täytetään viinalla.

Tuiskun laulama säe kertoo muutakin. Sen ensimmäisen virke voisi kuvailla erään projektin, jota Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius ja Juhani Aho olivat monien muiden muassa synnyttämässä 1900-luvun alussa.

Sen projektin nimi oli suomalaisuus.

Kansallinen identiteetti ei synny tyhjästä.

Silloiset eturivin taiteilijat muodostivat kuvaa suomalaisuudesta, istuttivat yhdessä puun, jonka päälle kansallinen kulttuurimme on kasvanut. Kumulatiivisesti rakentuva kulttuuri tarvitsee tukevan pohjan, jonka päälle se voi rauhassa kasautua.

Jotta ihminen voi juurtua, hänen täytyy ensin löytää juurensa. Hänen täytyy määritellä itselleen, mitä eurooppalaisuus, suomalaisuus ja porilaisuus tarkoittavat. Hänen täytyy tunnustella maata allaan, tehdä se tutuksi, jotta hän voi samaistua siihen ja pitää sitä omanaan.

Samaan tulemaan päätyy myös Antti Tuisku, jonka toteamukseen on hyvä lopettaa. Hän kiteyttää sen, mitä kaikkien meidänkin kuuluisi tehdä. Sen, mistä maailmassa olemisessa on oikeastaan kyse. ”Multaan sä piilotit viestin. Mä etsin ja löysin nyt paikkani maailmassa juurillaan.”

Al

5

//UUTISET

Kuva: Timo Riihentupa

Puun takaa puheenjohtajaksi

P

ointer ry:n uusi puheenjohtaja Riikka Suomilammi on päässyt hallitustyöskentelyn makuun.

Kalenteri on täyttynyt pitkälle kevääseen ja opinnot on sorvattu opiskelija-aktiivin elämänrytmiin.

-Näin iso tehtävä vie paljon aikaa. Opiskelut eivät ole juuri kärsineet, koska tiesin varautua kalenteritaiteiluun, Suomilammi toteaa.

Porin ylioppilasyhdistyksen päälliköksi laskentatoimea ja rahoitusta opiskeleva Suomilammi lähti ilman varsinaista järjestötaustaa. Kokemuksen puute ei ole hätkähdyttänyt kauppatieteilijää.

- Ensimmäisenä tehtävänäni luovutin ylioppilaspohjaista sisäänottoa koskevan kannanoton opetusministeri Krista Kiurulle. Myöhemmin Kiuru kutsui Pointerin vierailulle

eduskuntaan. Toivottavasti saamme tapaamisen järjestettyä, Suomilammi sanoo.

Puheenjohtajuus on vastannut pitkälti Suomilammin odotuksia. Ensimmäisiin kuukausiin on mahtunut paljon uuden opettelua.

- Alkuvuosi on mennyt toimiin perehtymisen ja yhteystyötahojen tapaamisen merkeissä, Suomilammi kertoo.

Tulevaan kevään osalta paineita aiheuttaa Suomilammin mukaan ainakin Akateeminen Wappu.

- Wappu-toimikunnan vetäminen on varapuheenjohtajan vastuulla, mutta itsekin täytyy olla tilanteen tasalla ja varmistaa tapahtumien onnistuminen.”, Suomilammi sanoo.

Puheenjohtajakautensa päätavoitteiksi Suomilammi korottaa yhteistyön lisäämisen ja yhdistyksen tunnettavuuden 6

lisääntymisen.

- Ainejärjestöyhteistyötä pyritään tiivistämään entisestään ja Pointeria markkinoidaan voimakkaammin uusille opiskelijoille, Suomilammi kertoo.

Ylioppilaspohjaisen sisäänoton vähennyttyä yliopistokeskuksen opiskelijajärjestöt joutuvat pakostakin toimimaan yhdessä entistä laajamittaisemmin. Suomilammi listaa konkreettisina yhteistyömuotoina hallitustapaamiset ja yhteiset tapahtumat.

- Hallitukset kommunikoivat jo puheenjohtajatapaamisissa, mutta jäsenistöt voitaisiin kerätä yhteen vaikkapa poikkitieteellisille sitseille, Suomilammi pohtii.

Esa Keskinen

Yliopistokeskuksen alumnit risteilemässä

Somenosto #pori

UCPorin alumnit tapasivat risteilyn merkeissä kolmatta kertaa 1.-2.3. Alumnineuvoston järjestämällä reissulla keskusteltiin valmistumisen jälkeisestä työelämästä. Puheenvuorot pitivät Kristian Kiili ja vuoden 2013 alumni Janne Rauhala.

Risteilyllä ehdittiin myös huvitella muun muassa sählyturnauksen merkeissä.

@aarkuu: Trafin mukaan enemmän kuin joka 16. Suomessa rekisterissä olevista mopoautoista on #Pori’ssa #Tärkeätieto

Tilamuutoksia yliopistokeskuksella

jainen työskentelytila kolmannessa kerroksessa sekä pääaulaan sijoitettava oleskelutila, joka korvaa nykyisen Pointerin tilan.

Opiskelijapalveluiden tilat kopiopalveluineen sijoitetaan pääaulaan. Kaikkiin tiloihin on tarkoitus päästä jatkossakin kulkemaan sähköavaimella myös iltaisin ja viikonloppuisin. Opiskelijasihteerin huone tulee opiskelijapalveluiden viereen ja ainejärjestöjen huone nykyisen infopisteen viereen.

Pointer ry on kerännyt opiskelijoilta palautetta tiloihin liittyvistä toiveista.

Porin yliopistokeskuksessa toteutetaan kevään ja kesän 2014 aikana mittavat muutostyöt tilaratkaisuihin. Muutoksilla tehostetaan yliopistokeskuksen tilankäyttöä. Osasta tiloista luovutaan ja osa vuokrataan ulkopuolisille.

Myös opiskelijoiden tilat siirtyvät remontin yhteydessä niin sanotusta Pointerin käytävästä pääaulaan.

Alustavien suunnitelmien mukaan syksyllä 2014 opiskelijoilla on käytössään ryhmätyöskentelytila, lukusali kirjaston yhteydessä, hil7

//AJASSA

Kun kiusaajana on aikuinen Teksti: Heta Pekkarinen Kuvitus: Elina Vaahensalo

S

uomessa kirjataan vuosittain noin 3500 kunnianloukkausrikosta, joista jo noin kymmenen prosenttia tapahtuu verkkoympäristössä. Varsinkin Facebookissa kunnianloukkausrikosten määrä on kasvussa. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvista rikoksista yleisimpiä ovatkin juuri kunnianloukkaus sekä laiton uhkaus.

Nettipoliisi Marko Forss näkee ilmiön yhtenä syynä aikuisväestön kasvavan Facebook-käytön. Nettikiusaajat eivät ole enää pelkästään lapsia ja nuoria, vaan katse tulisi kääntää yhä enemmän myös aikuisten verkkokäyttäytymiseen.

Verkkokiusaaminen ei ole siis vain teinien epäkypsä harrastus, vaan myös aikuiset horjahtavat puhtaan verkkoetiikan polulta.

Internetissä tapahtuva kiusaaminen voi ilmetä sähköpostiviestintänä, kuvien levittämisenä, videoiden levittämisenä,

Facebook-yhteisöstä eristämisenä tai blogikiusaamisena. Nettipoliisin mukaan suurin osa aikuisten kiusaamisesta ilmenee verkkoympäristössä siten, että häiritään expuolisoa tai uhkaillaan sivullisia ihmisiä keskusteluissa syntyneiden ristiriitojen vuoksi. Aivan kuin koulukiusaaminen, myös työpaik-

Hankaluuksia aiheuttaa kuitenkin se, että moneen verkon synnyttämään ilmiöön ei ole vielä omia lakipykäliään. kakiusaaminen löytää uusia väyliä verkkoyhteisöistä.

Vihan fanit Pamela Lutgen-Sandvik ja Sarah J. Tracyn työpaikkakiusaamista 8

käsittelevän tutkimuksen mukaan jopa 30-40% Yhdysvaltojen aikuisväestöstä kokee tulleensa kiusatuksi työuransa aikana. Kymmenen prosenttia on todistanut kiusaamista, vaikkei välttämättä ole itse ollut kiusaamisen kohde.

Verkossa esiintyvää työpaikka- ja koulukiusaamista on tutkittu vielä vähän. Sähköposti tai työyhteisöjen omat Facebook-sivut taipuvat kuitenkin yksinkertaisiksi välineiksi kiusaamiselle.

Julkisuudessa huomiota ovat saaneet erilaiset vihayhteisöt.

Maahanmuuttajiin kohdistuvien yhteisöjen lisäksi on tiettyjä poliitikkoja tai julkisuuden henkilöitä parjaavia, antifanien perustamia sivustoja. Vihayhteisöt keräävät useita toisilleen tuntemattomia kiusaajia yhteen, mikä tietysti lisää kiusaamisen ja uhkailun tehoa.

Antifanittaminen voi riistäytyä todelliseksi uhkailuksi. Keskustelupalstojen ja blogien viestiketjuissa

esiintyy myös vastaavaa toimintaa.

Nettipoliisin mukaan kirjoittajat ovat usein aikuisia.

Verkkorikoksissa tukeudutaan nyrkkisääntöön: Mikä on voimassa reaalimaailmassa, on voimassa myös verkkoympäristössä. Hankaluuksia aiheuttaa kuitenkin se, että moneen verkon synnyttämään ilmiöön ei ole vielä omia lakipykäliään.

Verkko on vain väline Aikuisten verkkokiusaaminen tai -riidat tulevat helpommin ilmi kuin alaikäisten, koska aikuiset ovat herkempiä ilmoittamaan ongelmista ja pitämään puolta omista oikeuksistaan. Nettipoliisi riitatilanteissa neuvoa ja voi jopa tehdä rikosilmoituksen asianomaisen puolesta. Yleensä aikuisia

kuitenkin neuvotaan ensin selvittämään asia keskustelemalla, kuten järkevästi käyttäytyvän täysi-ikäisen tulisikin tehdä.

Vaikka internet tarjoaa mahdollisuuksia kiusaamiseen, on se edelleen kuitenkin vain väline, ei toiminnan syy. Oireet poistamalla ei vielä ratkaista taudin aiheuttajaa.

Kunnianloukkaus

Vainoaminen

Joka

Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

9

//OPISKELU

Office.com

Ja sitten sovelletaan!

Teksti: Jani Mäntysaari

V

armasti monelta löytyy tabletistaan tai älypuhelimestaan jokin seuraavista: Angry Birds, Facebook, Twitter, Instagram tai Youtube. Mobiililaitteita voi kuitenkin hyödyntää myös opiskelijan arjen helpottamisessa. Kannattaa tutustua vaikkapa näihin sovelluksiin, jotka ovat saatavilla opiskelijaystävälliseen hintaan – ilmaiseksi.

iTunesU

Penultimate

Saatavilla: iOS

Saatavilla: iOS

iTunesU on Applen oman sovellus, joka kokoaa yli puoli miljoonaa luentoa materiaaleineen sadoista yliopistoista ja muista korkeakouluista. Mukana ovat esimerkiksi Harvard, Stanford, MIT sekä Yale.

Käsinkirjoitettuja muistiinpanoja ulkoasultaan vihkomaisella sovelluksella. Parhaan kokemuksen ja selvimmän kirjoitusjäljen saat kosketusnäyttökynällä.

Vastaavanlainen sovellus: Khan Academy

Vastaavanlainen sovellus: Paper by FiftyThree 10

KOLUMNI\\

My Student Budget Planner

Kahden kaupungin väkeä

Saatavilla: iOS, Android Opiskelijan talous on paikoin melko tiukilla.

Tämä helppokäyttöinen sovellus tukee budjetointia kertomalla asettamiesi säännöllisten tulojen ja menojen mukaan viikoittain käytettävissä olevan rahasumman. Summa muuttuu sitä mukaa, kun päivität uusia kuluja tai tuloja.

P

uhdasverinen porilainen vittuilee rakkaudella ja heiluttaa patalippua ilman ironian pilkettäkään. Täysturkulainen ei ymmärrä, miten hullukaan voisi nauttia järvessä uimisesta. Tamperelaisille klassismia edustaa punatiili, ja kunnon stadilaisille ulkohuussien ja hirvieläinten valtakunta alkaa heti Pohjois-Haagan jälkeen.

Olen aina kadehtinut ihmisiä, joilla on selkeä kotipaikka ja sen tuoma betoninluja identiteetti. Yhden kaupungin ihmiset eivät joudu haahuilemaan pitkin maailman sivuja, vaan tietävät missä, mitä ja kenen kanssa.

Itselläni on kaksi koti- ja opiskelukaupunkia. Olen syntynyt Turussa ja kasvanut Porissa, jossa elin ja pänttäsin ala-asteelta 24-vuotiaaksi medianomiksi saakka. Parin hiljaisen talvikuukauden jälkeen muutin työn perässä synnyinsijoilleni Turkuun. Täällä asun yhä, vaikka työ vaihtuikin yliopiston kautta toiseen.

Identiteetiltäni olen tottunut pitämään itseäni porilaisena, mutta viime aikoina kaksikaupunkisuus on tuntunut rehellisemmältä vastaukselta. Olen molempien kaupunkien kasvatti, vaikkei kummassakaan kotipaikassani laajalti tunnusteta moista mahdollisuutta.

Länsirannikkoa pidetään valtakunnan mittakaavassa yhtenä kulttuurialueena. En silti rehellisesti sanottuna tiedä, voiko ihminen olla täysin porilainen ja turkulainen samaan aikaan. Tunnelma on kuin hanavesi: eron maistaa nopeasti, tottuminen käy hitaammin. On aivan yhtä vaikeaa löytää Porista sunnuntaina auki olevaa kahvilaa kuin Turusta ihmistä joka ymmärtää ”en tiä sit” –myhäilyn päälle.

Silti molempiin kaupunkeihin on helppo tulla, enkä ole kokenut päivääkään olevani ulkopuolinen. Rannikkotuuli piiskaa molemmissa lisävauhtia kävelyaskelille. Murteessa on merimieslisää, joki halkoo ja kunnallispolitiikassa nahistellaan. Sekä ennakkoluuloton taide että katteeton pessimismi kukoistavat.

Itse olen jossain välillä, kasitien kasvatti, kotonani molemmissa. Ja se tuntuu lopulta hyvältä. Nostan mielessäni tuoppia sekä Irkussa että Dynamossa ja julistan, ettei kaksi kotikaupunkia lopulta ole minkään maailman ongelma.

Voisin ottaa kolmannenkin!

Vastaavanlainen sovellus: Mint

Dropbox Saatavilla: iOS, Android, Windows Phone Tiedostot kulkevat mukanasi. Palvelu vaatii rekisteröitymisen. Pilvipalvelut ovat kohta elintärkeitä.

Vastaavanlainen sovellus: Google Drive

Flashcards+ Saatavilla: iOS, Android, Windows Phone Työkalu yksityiskohtien ja tarkkojen faktojen tai kielten sanaston opetteluun. Luo omat flashcardopettelukorttisi kirjoittamalla kysymys toiselle ja vastaus toiselle puolelle. Voit myös valita lukuisista valmiiksi tehdyistä sopivimmat.

Lauri Hannus kirjoittaja on Turun Ylioppilaslehden päätoimittaja

Vastaavanlainen sovellus: StudyBlue 11

//POPULAARIA

Canal+

Eivät aivan kuolleita, eivät aivan eläviä

T

elevisiosarja, joka yhdistää vainajien yhtäaikaisen kuolleista heräämisen, rikoksensa toistavan puukkomiehen paluun, jonkinasteisen kannibalismin ja patoaltaasta paljastuvan kirkontornin. Kuulostaa lähinnä fanfic-harrastelijan päiväunelta.

Vaikka lähtökohta YLE Areenasta löytyvään, myöhemmin Teemallakin esitettävään ranskalaiseen Kuolleista palanneet -sarjaan on juuri tämä, vetää sarjan mystinen ja kauniisti visualisoitu ilmapiiri mukaansa ensimmäisestä jaksosta lähtien.

Kahdeksanosainen Kuolleista palanneet keskittyy pienen vuoristokaupungin elämään, jossa kaikkien asukkaiden tarinat nivoutuvat tavalla tai toisella yhteen.

Teinit nuokkuvat samassa baarissa, jossa heidän vanhempansa ovat sekä tavanneet että päätyneet eron partaalle. Bussiturman muistomerkin julkistamistilaisuudessa esiintyvän koululuokan opettaja

Teksti: Ville Lampi on menossa naimisiin pahoinpitelyjen sumaa selvittelevän poliisipäällikön kanssa. Jopa hiljaiseloa viettävä kotisairaanhoitaja joutuu mysteerien edessä rikkomaan mykkäkoulunsa.

Sarjan kuolleet eivät ole kummituksia, enkeleitä tai zombeja, vaan ilmestyvät hyväkuntoisina ja kuolinhetkensä autuaallisen unohtaneina perheensä ruokapöydän ääreen, kolkuttelemaan kihlattunsa ovea tai asumaan sukutilan hylättyyn metsämökkiin. Osa otetaan avosylin vastaan, kun taas jotkut päätyvät horjuttamaan läheistensä jo säröilevää mielenterveyttä. Ainoa hahmo, jota kukaan kaupungissa ei tunnusta tuntevansa, on ehkä koskaan pelottavin TV-sarjassa näkemäni pikkupoika, joka tuntuu vähäpuheisuudellaan piilottelevan avaimia kaupungin mysteerien selvittämiseen.

Verrattuna moniin amerikkalaisiin mysteerisarjoihin, joiden päähenkilöt voidaan kätevästi 12

vaikka pudottaa lentokoneen mukana kaukaiselle autiosaarelle, Kuolleista palanneet sijoittuu meille kaikille tuttujen arkipäivän rutiinien keskelle, aivan kuin kehottaen miettimään, miten itse reagoisimme, jos kuolleet läheisemme kävelisivät ovesta sisään.

Ympäristön tavanomaisuudesta johtuen sarjaa on vaikea kuvailla varsinaiseksi fantasiaksi. Se on paremminkin kirjallisuudesta tuttua maagista realismia, jossa hienovaraiset epäluonnolliset muutokset nivoutuvat sulavasti todenmukaiseen draamaan.

Yliluonnollisten asioiden hienovaraisen käsittelyn vuoksi katsojaa ei niinkään liikuta jännitys oudoista tapahtumista, vaan huomio kiinnittyy päähenkilöiden raastavien tunnevaihteluiden seuraamiseen. Eurooppalaisesta yhteistuotannosta puuttuu myös Hollywood-tyylinen melodraama, sillä näyttelijäkaarti korvaa itkupotkuraivarit vähäeleisellä, pinnan

alta pilkottavalla tunneintensiteetillä.

Ihmissyönnista ja tapon yrityksistä huolimatta sarja ei mässäile veriroiskeilla, vaan käsittelee aihettaan tyylikkään hillityllä väriskaalalla sekä hienostuneella kameratyöllä. Ruudun täyttävät yksinkertaiset sumumaisemat luovat taianomaisen, mutta uhkaavan tunnelman, liukuvia kamera-ajoja käytetään innovatiivisesti myös sisätilojen kuvaamiseen ja näyttelijät esitetään aina täydellisesti asemoiduista kuvakulmista.

Sarjan kuvallista kerrontaa täydentää skotlantilaisen post-rock -bändi Mogwain luoma monimutkainen äänimaailma, jonka ensimmäiset versiot tuotettiin harvinaislaatuisesti jo ennen sarjan kuvaamisen aloittamista, kuvausryhmän inspiraatioksi. Vaikka äänimaisema sopiikin täydellisesti yhteen sarjan visuaalisen ilmeen kanssa, rajallisten musiikkiteemojen toisto jaksosta toiseen myös ärsyttää, sillä kauden loppua kohti musiikista voi päätellä hieman liiankin hyvin tekijöiden eri kohtauksilla antaman painoarvon.

Kurssikavereideni kanssa juteltuani en ilmeisesti ole ainoa, jonka viimeisten lomapäivien suunnitelmat menivät uusiksi sarjan ilmestyttyä kertarysäyksellä Areenaan.

Sen tekijöiden rakastamat, jokaisen jakson päättävät, turhauttavan päälleliimatuilta tuntuvat cliffhangerit olivat omiaan pakottamaan kaltaiseni heikkoluontoisen katsojan TV-maratonin järjestämiseen.

Varoituksen sana: aloita katsominen hyvissä ajoin viikonloppuna, vaikka perjantaina, jotta et joutuisi kärvistelemään maanantailuennolla viimeisten jaksojen katsomista odotellen.

KOLUMNI\\

S

Kun kansallinen yhteisreformi kuoli

ysteemipolitiikalla tarkoitetaan järjestelmää, jossa politiikka ulottuu parlamentaaristen instituutioiden ulkopuolelle, koska systeemi itsessään on poliittisen keskustelun kohteena.

Se oli tyypillistä 1900-luvun alun Euroopassa. Nyt systeemipolitiikka on tekemässä paluuta.

1900-luvun alun kansallismielisillä ja vasemmistolla oli täysin erilainen elämänfilosofia esimerkiksi taloudessa ja kansainvälisten suhteissa. 1900-luvun alun Suomessa vasemmisto ja oikeisto jopa harrastivat urheilua erilillisissä liigoissa.

Systeemipoliittinen järjestelmä korvattiin yhteisymmärryksessä kansallisella reformilla toisen maailmansodan jälkeen. Keskeisimmiksi opinkappaleiksi muodostuivat hyvinvointivaltio ja suomalaisen ”koneiston” toimivuus.

Yhtenäisyyden aika huipentui vuosina 2000–2010, jolloin villit teoreetikot uskalsivat puhua jopa Oy Suomi Ab:sta, kuin meillä olisi joku yhteinen päämäärä.

Väkivaltaista anarkismia, uusnatsismia ja muita heikkoja signaaleja yhtenäisyyden lopusta nähdään toisaalta 1990-luvun alusta lähtien. 1993–2010 oikeisto teki jatkuvia irtiottoja kansallisen yhtenäisyyden linjasta.

Maailmalla Yhdysvaltojen katastrofalinen politiikka 2000-luvun alussa heikensi pahasti kapitalismin oikeutusta.

Nyt olemme pisteessä, jossa ei tarvitse lukea SKP:n Tiedonantajaa kuullakseen veroparatiisikytköksistä tai eläkejohtajien ökyautoista.

Valtaapitävien linjaa on tuskin korjattu. Työväestön maltillisuutta ja luokkien sekoittamista palvelleita vapaita koulutusuria suljetaan edelleen. Virastot jakavat avokätisesti innovaatioapurahoja, ja toisaalla köyhiä ja työttömiä pallotellaan luukulta luukulle.

Seminaareissaan vallanpitäjät voivat kyllä kuvitella köyhien ja työttömien olevan ilman tahtoa ja kykyä, mutta eivät he tietenkään ole.

Olisi syytä nähdä metsä puilta. Ihmiset suhtautuvat yhä vakavammin radikalisoituviin poliittisiin mielipiteisiinsä.

Kokoomusnuoret näyttää jo hylänneen yhtenäisprojektin, Soini paasaa mitä ikinä 51 % suomalaisista haluaa kuulla ja uusnatsismi on onnistunut poimimaan poliittisen vaikuttamisen keinoja. Kenties kansakuntaa ravistelleen 500 ihmisen Kiakkovierasjoukko ei kauaa näytä niin suurelta tai aggressiiviselta.

Systeemipolitiikka nähdään liian helposti vieraana ja väheksyttävänä. Kun valta murtuu, tuhannet kädet tavoittelevat palasia, mutta toisaalta selviävät vanhan järjestelmän virheet ja voimme oppia niistä. Tällä hetkellä on toki turvallisempaa puhua vielä ”syvistä railoista” vallan rakenteissa.

Kuolleista palanneet (Les Revenants) YLE Areenassa 30.3. saakka.

Aleksi Norman 13

Porin ylioppilaslehti hakee päätoimittajaa syksyllä alkavaan työsuhteeseen.

Ota yhteyttä. pointti.lehti@gmail.com

14

Vesi on talvella aivan vitun kylm채채

Teksti: Tuomas Hauhia Kuvat: Esa Keskinen

15

//VAPAALLA

O

len potenut vuosia huonoa omatuntoa, koska en voi profiloitua kunnon isänmaanystäväksi. Jokajouluista, kinkulla ja tynnyrissä virtsamarinoidulla lipeäkalalla itsensä henkihieveriin syömistä en ole koskaan ymmärtänyt.

Saunojaksikaan minusta ei ole.

Muistan takavuosien futisjoukkueemme kauden päättäjäiset, joissa norsunluurannikkolainen insinööri savusti meikäläisen kiukaan ääreltä mereen. Porin uimahallin miellyttävää, filosofiseen pohdiskeluun ajavaa höyrykaappia ei todellinen karpaasi edes laske kunnon saunaksi.

Miten saisin lunastettua paikkani ehtana suomalaisena? Suomalaiseen saunakulttuuriin on perimätiedon mukaan kuulunut avannoissa kylpeminen jo ennen Sammon takomista. Moista jäätävää herkkua onkin lätäköiden jäätyessä tarjolla Satakunnan helmessä, Yyterissä.

Kadonneen kylmänsietokyvyn metsästys Kiesillä matka Porista Yyteri Top Campingin avantomestoille taittuu nopeasti. Bussikin sinne kuulemma kulkee, ja extremisti voi aina pyöräillä.

16

Saunaan ja avantoon pääsystä kassaneiti pyysi minulta 2,4 euroa.

Vailla opiskelija-alennuksiakin kustannukset ovat inhimilliset.

Paikka on auki valitettavasti vain tiistaisin, jolloin avannosta voi naattia puolesta päivästä iltakahdeksaan.

Ensikertalaisena menin suoraa tietä saunaan, hikoilemaan viikonlopun syntejä pois. Lauteilla vanhan liiton todellinen avantojen hyljemestari teki selväksi, ettei 0,5-asteiseen veteen kannata banjasta suoraan pulahtaa. Pomostatuksen herra sai kertoessaan, että hän viettää pitkiä aikoja avannossa ja sukeltaa, koska muuten kroppa ei

saa tarvittavaa viilennystä. Uutena tuli tieto siitäkin, ettei mereen ollut matka, vaan piskuiseen Ruutujärveen.

Tuulessa marssiminen kuistilta laiturille oli, sanotaanko nyt, kovin epämukavaa. Lammenreikään kapuaminen tuntui helpottavalta, vaikka en kauaa vedessä tohtinut totaalisen tilttauksen pelossa ollakaan. Takaisin sisätilojen turvalliseen lämpöön hölkätessä oli kehossa aistittavissa ennen kokematonta pistelyä. Hyvin pian tuli kuitenkin täydellisen rentoutunut olotila.

Talviuinti aiheuttaa riippuvuutta betaendorfiinin tuotannon lisääntyessä aivoissa. Onhan se myös

erittäin siistiä.

Kylmän veden politiikkaa Avantoharrastuksessa olennaista on se, että pulikoimassa käydään useita kertoja viikossa. Yyterissä se ei enää ole mahdollista. Harrastus ei liene nykyisen kaupunginjohdon sydämenasia, sillä aiemmista vuosista poiketen kaupungin pyörittämässä Yyterissä polskitaan vain kerran viikossa. Lajiseurakin on lakkautettu.

Yyterin löylyparlamentti tuomitsi Porin säästötoimet, kävijöitä kun on edellisvuosina piisannut ruuhkaksi asti. Maauimalan tekoavantoa 17

eivät asiantuntijat kelpuuta. Luvialla skene on kovassa nosteessa, ja siellä mereen pääsee polskimaan kolmesti viikossa.

Jälkikäteen kokemusta voi kuvailla voimaannuttavaksi. Lihassärky oikeassa reidessä helpotti, ja avannosta tuli loistofiilis. Suosittelen lajia lämpimästi. Lääketiede ei kuitenkaan puolla touhua jurrinaamaisille tai sydänvikaisille.

Elämähän olisi toisaalta pilalla, jos sen viettäisi pilkulleen suositusten mukaisesti.

//HENKILÖ

Kaukomaita ja nännilävistyksiä Teksti: Esa Keskinen Kuva: Aleksi Malinen

J

”Kiinnostus hongkongilaiseen eloku- Punk-asennetta vaaliva kynämies ouni Hokkasen kalju pää heilahtelee sivulta toiselle. Viirullaan olevista vaan oli yksi syy reissaamiselle. Paikan Elokuvien ohella Hokkanen on tehpäälle lähteminen oli 1980-luvulla silmistä tuikkii väliin innostus, nyt monipuolisen uran toimittajana ja ainoa mahdollisuus nähdä länsimaiden väliin koltiaismainen huumori. ulkopuolelta tulevia elokuvia. Opintolai- kirjailijana. Kirjoja on syntynyt roska”Olen Pohjois-Korean mustalla elokuvista, Aasiasta ja hulluista uutisista. nat hupenivatkin nopeasti matkailuun.”, listalla. Maan suurlähetystössä on yksi Hokkanen sanoo.

Sanomalehdissä hän on ollut kulttuuripuhdasta suomea puhuva tyyppi, joka Pohjois-Korea tuli kuvioihin toimittajana ja kirjoittanut esimerkiksi on soitellut kustantajallekin. En ole Nyt-liitteeseen elokuva-arvioita. enää siis tervetullut sinne.”, Hokkanen 1990-luvulla, kun Hokkanen kutsuttiin Tuotteliaan kirjoittajan tärkein Aasia-kontaktien kautta vieraaksi Pjonghörähtää. apuväline on mukana kulkeva musta Pohjois-Korean boikotoima mies on jangin elokuvajuhlille. Hänen tehtävämuistikirja, joka Aasian populaarimakaa pöydällä kulttuurien tuntija ”Rahaa olisi varmaan helpompi saada, haastatellessakin. ja dokumentaristi. jos tekisin elokuvia urheilusankareis”Ideoita pyörii Hokkanen on jatkuvasti mielessä ohjannut yksitoista ta tai itkevistä miehistä saunanlauja ne kultivoituvat dokumenttieloteilla.” kaaoksen kautta. kuvaa, joista viisi Käsikirjoitusten Pohjois-Koreassa.

Pohjois-Koreassa kuvaaminen tapahtui nään oli muun muassa tuoda länsimaisia ja kirjojen työstäminen alkaa kuitenkin koneen ääreen istumisesta. Itse kirjoittasuurimmaksi osaksi salaa ja viranomais- elokuvia festivaaleille. ten huomaamatta. ”Raahasin sinne esitettäväksi 25 kiloa minen on pitkälti raakaa istumatyötä.”

Ylellä mies on toimittanut Teeman ”Paikallisilla ei ollut aavistustakaan, painavan filmiprintin. Elokuva oli, hieettä pienillä kameroillamme sai kuvattua man ironisesti, Markku Pölösen Onnen Kino Into -ohjelmaa ja ollut mukana maa.”, Hokkanen toteaa virnistäen.

Radio Mafian alkumainingeissa. Radio elokuvalaatuista materiaalia. Sellainen Mafian ensivuosien levotonta kokeiluntekniikka oli paikallisille tuntematonta”, Hokkanen on koonnut vuosien varhalua hän kaipaisi lisää nykypäiväänkin.

Hokkanen selittää. rella karttuneen tietämyksensä vuoden ”Silloin oli mahdollista tehdä koko alussa julkaistuun kirjaansa Pohjois-KoHokkanen on kiertänyt Aasiaa opisillan radio-ohjelma, jonka aikana kuunrea – Siperiasta itään (Johnny Kniga). keluvuosistaan lähtien.

18

19

telijat saivat soittaa studioon ja kertoa parapsykologisista kokemuksistaan.

Harmillisesti edelläkävijät taantuvat nopeasti konservatiivisiksi pönöttäjiksi.”, Hokkanen toteaa.

Hokkasen juuret ovat punk-liikkeessä, mikä näkyy omatoimisessa ja ennakkoluulottomassa asenteessa. ”Olen punk-kasvatti, joka ei kai koskaan oikein kasvanut ulos alakulttuureista. Ne jotka eivät osanneet soittaa, kuten minä, päätyivät julkaisemaan omakustannelehtiä ja kuvaamaan.”, Hokkanen sanoo.

Ulos mukavuusalueelta Hokkanen tarttuu järjestäen marginaaliaiheisiin. Viimeisin elokuva Body of God käsittelee lävistyksien ja tatuointien historiaa 1940-luvulta tähän päivään.

Hokkanen näkee kehonmuokkauksen eräänlaisena filosofisena prosessina. ”Yritin tuoda elokuvassa esiin henkisyyden aspektin. Kehonmuokkaus on liittynyt koristautumisen lisäksi myös uskonnollisiin rituaaleihin ja jumaluuden tavoitteluun. Se on keino ilmaista itseään.”

Hokkasella itsellään on tatuointi voimaeläimestään. ”Se on peräisin šamanismi-ajoiltani.

Opiskelin teologiksi ja hurahdin jossain välissä melko rajusti henkimaailman touhuihin.”, Hokkanen kertoo.

Mieheltä löytyy myös nännilävistykset. ”Kasvatan lävistyksien kokoa hiljalleen. Nänneissä ne ovat puhtaasti seksuaalisessa tarkoituksessa. Ennen nännini olivat tunnotonta aluetta, mutta nyt lävistettynä ne saavat minut lentämään.”, Hokkanen kertoo.

Body of God on saanut hyvää palautetta ja päässyt laajaan nettilevitykseen Yhdysvalloissa. Kehonmuokkausteema kiinnostaisi Hokkasta edelleen. ”Minulla on jo käsikirjoitus vireillä samasta aiheesta, mutta rahoitus uupuu.

Rahaa olisi varmaan helpompi saada, jos tekisin elokuvia urheilusankareista tai itkevistä miehistä saunanlauteilla.”

Mielen avartamista Hokkasen utelias elämänfilosofia pyrkii kaatamaan turhia raja-aitoja kulttuurien, paikkojen ja ihmisten väliltä. Hokkanen

ohjeistaa tiedonjanoisia nuoria lähtemään ulkomaille. ”Itse olen kiinnostunut oudoista (matka)kokemuksista, mutta jo pieni maisemanvaihdos antaa arvokasta kokemusta.”

Into dokumenttielokuvien tekemiseen kumpuaa tuosta samasta palavasta kiinnostuksesta maailmaan ja sen ilmiöihin. Dokumenttien nykyiseen suosioon Hokkanen ei usko olevan mitään yksittäistä syytä. ”Dokumenteista haetaan kokemuksia ja merkityksiä samalla tavalla kuin fiktioelokuvistakin.”

Kokemuksien ja merkityksien tarjoamisen ohessa Hokkanen yrittää selvästi herätellä ihmisiä elokuvillaan. ”Haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden laajentaa näkökulmiaan. Katsoja saattaa huomata, että se itseään lihakoukuissa katosta roikuttava ihminen on täysin tunteva ja toimiva ihminen, siinä missä mekin.”, Hokkanen sanoo.

Maailma olisikin huomattavasti siedettävämpi paikka, jos me kaikki eläisimme yhtä vapaina ennakkoluuloista kuin Jouni Hokkanen.

Haluatko akateemiseksi kulttuurialan moniosaajaksi?

Kulttuurituotanto ja maisemantutkimus, Pori Digitaalista kulttuuria, kulttuuriperintöä ja maisemantutkimusta voit opiskella vain Porissa!

Yhteisvalinta

(HuK 180 op + FM 120 op)

30 aloituspaikkaa

hakuaika 5.3-3.4.2012

EI VALINTAKOETTA!

Valinta tehdään todistusten perusteella Katso lisätietoja verkkosivuiltamme!

Erillisvalinta

Maisteriopintojen (120 op) pääsyvaatimuksena on soveltuva yliopisto- tai amk-tutkinto 15 aloituspaikkaa

hakuaika 16.1-2.3.2012

www.hum.utu.fi/oppiaineet/satakunta/opiskelu/haku/, satakunta@utu.fi, puh. (02) 333 8129

20

//KULTTUURI

Kirjaa kolmella tavalla Teksti ja Kuvitus: Aleksi Malinen

K

un Johannes Guttenberg kehitti 1400-luvun puolessa välissä kirjapainomenetelmän, hän aloitti tietämättään vallankumouksen. Kirjoja oli nyt mahdollista painaa aiempaa suurempia määriä, ja hiljalleen noussut kysyntä laajensi kirjallista kulttuuria. Jokaisesta 699:ta vuonna 2012 suomeksi julkaistusta kaunokirjallisesta teoksesta on siis kiittäminen Guttenbergin keksintöä.

Kirja on sittemmin muuttunut yllättävän vähän. Niissä on yhä kaksi kantta ja niiden väliin nivotut sivut. Liimasidonnalla toteutettavat pokkarit eli taskukirjat (engl. pocket book tai paperback) kehitettiin 1800-luvulla, jolloin kirjapainotekniikka koki muutenkin mullistuksia. Teollistumisen myötä painomäärät nousivat huomattavasti.

Tämän jälkeen kaikki pysyi suurin piirtein ennallaan, kunnes tietokoneet saapuivat.

Paperista biteiksi Ensimmäinen suuren levikin sähköinen kirja eli e-kirja oli Stephen Kingin Riding the Bullet, joka julkaistiin SoftLockpalvelun kautta vuonna 2000. Se oli

ensimmäinen laatuaan – menestyneen ja tunnustetun kirjailijan vain ja ainoastaan internetissä levitetty julkaisu. Tätä ennen oli ollut erinäisiä projekteja ja hankkeita 40-luvulta asti, mutta niiden menestys oli vaihtelevaa.

Suuren internetkuplan laella enteiltiin menestystä. E-kirjasta ennustettiin jytkyä, joka mullistaisi kirjamarkkinat lopullisesti. Totuus on kuitenkin karumpi: Teknologia jäi – kuten monissa muissakin tapauksissa - muhimaan taustalle ja odottamaan vuoroaan.

Sittemmin e-kirjojen suosio on ollut tasaisessa nousussa. Yhdysvalloissa niitä myytiin vuonna 2012 hieman yli kolmen miljardin dollarin arvosta, joka kattoi silloin noin 20% sikäläisistä kirjamarkkinoista. Pew Research Centerin vuoden takainen tutkimus arvio, että e-kirjoja lukee noin joka neljäs amerikkalainen.

Suomessa ladattavien sähkökirjojen myynti ylitti vuonna 2012 miljoonan euron rajapyykin. Jos mukaan lasketaan netissä luettavat online-julkaisut, luku kohoaa 15 miljoonaan euroon.

Viime vuoden vuositilasto ei ole vielä tällä hetkellä saatavilla, mutta luultavasti myyntiluvut ovat kasvaneet entisestään.

21

E-kirja-mainoksilta kun ei voi välttyä, ja ostopaikkoja on nykyään useita.

Lukukokemuksena sähköinen kirja vaatii totuttelua. Vaikka esimerkiksi Elisa Kirjasta hankittu opus on luettavissa monella eri laitteella, ei bittimuotoon taivutettu lukukokemus tunnu välittömästi luontevalta. Erityisesti tietokoneen näytöltä proosan tihrustaminen on turhauttavaa.

Miellyttävämmän kokemuksen saa, kun kirjaa lukee lukulaitteella, tabletilla tai älypuhelimella. Näin e-kirja pääsee lähemmäs totunnaista lukemista, ja esimerkiksi Elisan sovelluksen fontti on mukavaa katseltavaa. Jos puhelimesi näyttö on kuitenkin kovin pieni, saa sivuja kääntää noin kolmen lauseen välein.

Hintatasoltaan e-kirjat ovat noin kymmenisen euroa kovakantisia edullisempia. Näin ollen uutuusteosten hinnat asettuvat kahdenkympin tietämiin. Vertailukohtana mainittakoon, että suomenkieliset pokkarit maksavat kalleimmillaan noin 12 euroa.

Mielenkiintoista on, että esimerkiksi Elisa tarjoaa myös noin 300 ilmaista ekirjaa. Ilmaisten teosten valikoima sisältää niin ulkomaisia kuin kotimaisiakin klas-

“Kirjan mukana voitaisiin toimittaa valkeat puuvillahansikkaat, jotta kädet eivät hiostaisi sivuja piloille.“

sikoita, kuten Maiju Lassilaa, Juhani Ahoa ja Jules Verneä.

Elisan tarjonta on e-kirjojen saralla muutenkin Suomen laajin. Ääneen luettua Thomas Alva Edisonin 1800-luvun loppupuoliskolla kehittämä fonografi mahdollisti ensimmäiset ääneen luetut proosakatkelmat. Musiikin ohella myös puhetta voitiin nauhoittaa vahalieriöille, joista niitä oli myöhemmin mahdollista kuunnella. Ensimmäinen ääneen luettu teksti oli huhujen mukaan Edisonin itsensä lausuma ”Mary had a little lamb” –kehtolaulu. Äänikirjojen saatavuus laajentui 30-luvulla. Tämä johtui osin teknologian kehityksestä, kun ääntä pystyttiin taltiomaan entistä pidempiä kestoja. Samalla nauhoitettu proosa levisi kouluihin.

Todellisen laajenemisen kuluttajamarkkinoille aiheuttivat 70-luvulla ilmestyneet kasetit. Kasettien suosioon vaikuttivat niin halpa hinta kuin Sonyn kehittämä kannettava Walkman-soitin, joka mahdollisti musiikin kuuntelun kodin ulkopuolella vaivattomasti ja muita häiritsemättä. Kaseteille äänitetyt kirjat muistuvat mieleen omasta lapsuudesta, jolloin niitä sai esimerkiksi satukirjojen kylkiäisinä.

Nykyään äänikirjoja on hyvin saatavilla, vaikka niiden myynti on maltillista.

Vuonna 2012 niitä meni kaupaksi noin 269 000 kappaletta, rahassa mitattuna noin 1,5 miljoonaa euron arvosta. Määrä tuntuu kohtalaiselta, kun ottaa huomioon kuinka pienet kirjakauppojen ja kirjastojen äänikirjahyllyt ovat.

Tätä juttua varten pyysin kuunteluun Riikka Pulkkisen tammikuussa ilmes-

tyneen Iiris Lempivaaran levottoman ja painavan sydämen. Kirjaa oli mukava kuunnella esimerkiksi tiskatessa tai muita vähän ajattelua vaativia kotitöitä tehdessä.

Välillä mieli kuitenkin ajautui omille teilleen, ja jouduin kelaamaan armottomasti etenevää nauhoitusta taaksepäin.

Koska teos tuli cd-levylle taltioituna, kuuntelu juostessa tai muuten ulkoillessa jäi kokeilematta. Tämäkin kirja on tosin saatavilla ladattavana äänikirjana, joka on varmasti monelle luonteva vaihtoehto. Resitoitu proosa toimii kuulemma erinomaisesti myös vesijuoksunaskelten metronomina.

Painetun sanan piskuinen keho Vaikka alussa väitin, että painetut kirjat ovat sitten taskukirjan keksimisen kokeneet melko vähän fyysisiä muutoksia, nyt olisi vuorossa kuitenkin jotain kohtalaisen uutta. Miki-kirja on Otavan suomessa lanseeraama hollantilaisformaatti, jonka sivut ovat raamatunohuet ja kirjan pitosuunta vängästi aukeaman poikki alhaalta ylös. Kolmesataasivuiset romaanit taittuvat näin kätevästi taskuun – siis mikä matkalukijan unelma!

Ensimmäiset kaksitoista Miki-kirjaa julkaistiin viime keväänä. Nyt valikoima on laajentunut laskujeni mukaan 28:een nimikkeeseen, joka sisältää Otavan kirjojen lisäksi sen alaisen Like-kustannuksen julkaisuja. Jongbloed-painon kehittämiä dwarsligger-kirjoja on saatavilla Hollannissa yli 200 erilaista, joten suomalainen valikoimakin varmasti laajenee lähivuosina. Halvimmillaan Mikin saa omakseen noin 13 eurolla.

Pienoiskokoiset taskukirjat ovat mielenkiintoinen uusi innovaatio, jotka tarjoavat normaalin kokoista tekstiä huomattavasti pienikokoisemmassa pakkauksessa. Miki kulkikin huomaamat22

tomasti repun sivutaskussa, minne ikinä matkustinkaan. Kirjojen pakkaaminen viikonloppumatkalle tuottaa normaalisti päänvaivaa, mutta nyt sain huokaista helpotuksesta.

Suurin kysymys on hiustenhienojen sivujen kestävyys. Kirjan mukana voitaisiin toimittaa valkeat puuvillahansikkaat, jotta kädet eivät hiostaisi sivuja piloille.

Yksikään sivu ei kuitenkaan kostunut tai repeytynyt, vaikka pelko leijui pääni ympärillä jatkuvasti.

Vanha jaksaa porskuttaa Uusia innovaatiota syntyy alalle kuin alalle – toisaalla useammin, toisaalla harvemmin. Kirjateollisuus on onnistunut pysymään kohtalaisen muuttumattomana niin pitkään, että valistunut tarkkailija on osannut odottaa muutoksen tuulia jo jonkin aikaa.

Sähkökirjat, äänikirjat ja Mikipokkarit tuovat kaikki oman mausteensa aakkossoppaan, mutta onko niistä lukutapojen muuttajiksi? Luopuvatko lukutoukat rakkaista kovakantisistaan ja siirtyvät rullaamaan näyttöjä, kuuntelemaan lausuttua proosaa tai selaamaan ylösalaista tekstiä vaarallisen ohuilta sivuilta?

Aika näyttää. Muutos on usein kuitenkin välttämätöntä – myös siellä, missä emme sitä osaa odottaa.

HENKILÖ\\

P

ointti teki helmikuun alussa retken Tampereelle katsastamaan Valoafestivaalin tarjontaa. Festivaaleilla haastateltavaksi osui nuori konemuusikko Lenno Linjama.

-Toisinaan sopimuspapereissa lukee, että artistin tulee säilyttää linjansa ja remixin tulee olla yhtä korkeatasoinen kuin aiempi tuotanto, kertoo Lenno Linjama, 19, työssään kohtaamista sopimuskiemuroista.

Artistinimellä Lenno musiikkia julkaiseva Linjama on yksi lupaavimmista suomalaisista housetuottajista. Vuonna 2011 ensimmäisen EP:nsä julkaissut nuori tuottaja on pitänyt yllä kiivasta työtahtia. Mies kertoo tehneensä viimeisen kahden vuoden aikana 40 remixiä ja on tuona aikana ehtinyt myös esiintymään ulkomailla ja saattamaan lukio-opintonsa loppusuoralle.

Remiksauksistaan Linjama onkin tullut tunnetuksi. Espoolaisnuorukaisen käsittelyyn päätyneistä artisteista tunnetuimpia ovat indiepop-komeetat Foster The People ja The Wombats.

Viimeisimmällä työllään Linjama nousee vielä askeleen ylöspäin remiksattuaan Alicia Keysin ja Maxwellin kappaleen Fire We Make.

- Tykkään silti enemmän oman musiikin tekemisestä, on kivempaa tehdä

Kuva: Esa Keskinen

Lennosta kii kaikki alusta asti itse, Linjama sanoo.

tietää, ettei musiikki synny hetkessä.

Saundia käsityönä

Hilpeä työmyyrä

Linjaman musiikki on tämän päivän musiikkia. Bassorumpu iskee tasaisesti ja kappaleet pyrkivät korkeuksia kohti, kuten tanssilattian täyttäjien kuuluukin.

Linjaman soundeissa on kuitenkin menneisyyden meininki. Analogisyntetisoijat ujeltavat ja kitara on puettu olkatopattuun pikkutakkiin.

Linjamaa kiehtoo 1980-luvun soundeissa loppuun asti hiottu käsintehty kiille. Sellaista ei tietokoneella saa aikaan.

Siksi hän on ottanut aivan toisenlaisen lähestymistavan 1980-lukuisen äänikuvan työstämiseen.

- Kitara ei ole koskaan täydellisesti vireessä. Yritän saada särmää puhtaisiin konesoundeihin lisäämällä niihin efektejä, Linjama kertoo työtavastaan.

Linjama tekee musiikkiaan kotonaan Espoossa, missä loputkin hänen perheestään asuu. Kotirauha ei ole Linjaman työskentelystä järkkynyt, sillä hänen kotistudionsa on vastakkaisella puolella taloa makuuhuoneisiin nähden. Joskus hänen siskonsa saattavat kuitenkin valittaa pitkäksi venyneistä työskentelysessioista.

- Isä onneksi ymmärtää. Hän säveltää sellaista tosi outoa taidemusiikkia, ja

Haastattelua edeltäneenä iltana Linjama kertoo työskennelleensä aamuviiteen.

Tuottajanalun puheista paistaa läpi todella vahva työmoraali. Töitä tehdään mahdollisimman paljon, jotta kehitystä tulisi.

- Kaikista siisteimmät jutut syntyvät sellaisista onnellisista onnettomuuksista, kun ei oikein tiedä mihin on menossa kappaleen kanssa, ja syntyykin jotain odottamatonta, Linjama intoilee.

Viime syksynä Linjama julkaisi EP:n nimeltään Never Stop. Sen myötä mies on käynyt soittamassa DJ-keikkoja ympäri Suomea. Hän kuitenkin sanoo olevansa ensisijaisesti nimenomaan tuottaja ja vasta sen jälkeen levyjenpyörittäjä.

- Nämä DJ-keikat ovat mulle palkinto tehdystä työstä.

Kun katsoo Lenno Linjamaa lavalla, huomaa, että hän nauttii palkinnostaan täysillä. Nuorukainen hyppii, hytkyy, nauraa ja on yhtä hymyä soittaessaan musiikkiaan lähes täydelle tuvalle. Edes musiikin katkeaminen vahingossa ei saa Linjaman hymyä hyytymään.

23

Vilho Pirttijärvi

//ARVIO Jaakko Hintikka: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka WSOY 235 s.

A

Vanhan miehen tunnustuksia

ito rakkaus on liikkeellepaneva voima, loputtoman haaveilun kohde ja joillekin täyttä totta. Filosofi Jaakko Hintikka tunsi sydämensä ja kenties koko universumin liikahtavan, kun hän tapasi tulevan vaimonsa Merrillin. Tästä alkoi vuosisadan rakkaustarina, joka päättyi Merrillin kuolemaan vuonna 1987.

Merril Hintikka oli Jaakko Hintikan toinen vaimo, filosofi ja yliopisto-opettaja. Tämän lisäksi hän olisi ilmeisesti voinut olla ammattitasoinen kilpa-ajaja, blackjack-pelaaja tai sijoittaja. Kirja antaa hänestä kuvan superihmisenä, teräsnaisena, jolle mikään ei ollut mahdotonta tai edes vaikeaa. Eräässä arviossa Merrill Hintikkaa verrataan varsin osuvasti Forrest Gumpiin, joskin Merrill oli tietysti myös äärimmäisen älykäs.

Hintikan kertomus täyttyy superlatiiveista ja ylistävistä sanoista. Se on muodoltaan repaleinen, intohimoinen purkaus, jossa Hintikka tekee vaimoaan jälleen olevaksi. Hän kirjoittaa ne sanat, jotka haluaa muistaa ja jotka haluaa muiden tietävän. Teos onkin varmasti tärkeämpi Jaakolle itselleen kuin meille lukijoille.

Kirja rakentuu kahdesta osasta.

Ensin on Jaakko Hintikan kirjoitta-

ma pienoiselämänkerta, joka kertoo sadassa sivussa Merrillin erinäisistä saavutuksista ja suhteista muihin miehiin. Itse asiassa kirja paljastaa paljon hänen vaimonsa yksityiselämästä, mutta vähän pariskunnan elämästä yhdessä. Mysteeriksi jää myös vaimon kuolinsyy.

Puutetta kuitenkin tilkitsee kirjan loppupuolisko, joka sisältää Merrillin kirjoittamia kirjeitä sekä litterointeja nauhoista, joita hän äänitti ja lähetti puolisolleen. Kirjeet antavat kuvan naisesta, jonka teksteistä kaikuu rakastuneen neuroottisuus, epävarmuus ja lohduttomuus, kun rakkauden kohde on jossain mahdottoman kaukana.

Koska Jaakko Hintikka on kenties tunnetuin elossa oleva suomalaisfilosofi, sisältää teos myös jonkin verran viittauksia esimerkiksi Sartreen, joka oli Merrillin suosikkiajattelija. Parisuhde älyllistetään me-subjektiksi, jossa yhteiset eksistentiaaliprojektit ylittävät yksilölliset halut. Näistä korkealento-osuuksista huolimatta teksti on helposti ymmärrettävää ja kenties turhankin yksinkertaista.

Teos ei kuitenkaan ole romanttisen rakkauden systemaattinen analyysi, kuten vaikkapa Roland Barthesin Rakastuneen kielellä tai Erich 24

Frommin Rakkauden vaikea taito, vaikka filosofiaan välillä viitataankin.

Se ei pyri määrittämään rakkautta sinällään, vaan keskittyy kuvailemaan Merrillin olemusta ja tämän syviä tuntoja Jaakkoa kohtaan.

Lopulta Merrillkin oli vain ihminen. Hän oli pohjimmiltaan epävarma ja herkkä nainen, jossa oli säröjä kuten meissä kaikissa. Hänen heikkoutensa ja maanisuutensa ilmenee kirjeissä, jotka on päivätty hyvin lähelle toisiaan. Henkilökohtaisiksi tarkoitettujen rakkaudentunnustusten lukeminen tuntuu hieman perverssiltä, kuin tirkistelyltä, mitä se oikeastaan onkin.

Hintikka nostaa heidän rakkautensa suurten kertomusten joukkoon.

Hän kertoo toisen ihmisen tarinan kautta siitä, mikä hänen omassa elämässään on ollut tärkeintä. Hän kertoo rakkaudesta, joka on jättänyt varjoonsa lähes kaiken ja joka on tehnyt elämästä merkityksellistä. Tämän ei pitäisi jäädä epäselväksi edes Hintikan nykyiselle vaimolle, jota kirja ei mainitse sanallakaan.

Aleksi Malinen

ARVIO\\

Piikki lihassa

Kehonmuokkaukselle on useita syitä. Eräitä lävistykset kiihottavat seksuaalisesti, toisille ne ovat hengellinen riitti, joillekin vain pintaa. Uudessa dokumentissaan Body of God ohjaaja ja toimittaja Jouni Hokkanen käy läpi ruumiin työstön tapoja korvakoruista ampiaisvyötäröihin selvittääkseen, miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät. Miksi ruumiiseen tehdään reikiä ja ihon alle sysätään mustetta?

Dokumenttielokuvan keskiössä on muutama amerikkalainen lävistyspioneeri. Heistä ensimmäinen, Fakir Musafar, käy läpi omaa kehonmuokkaushistoriaansa varhaisesta nuoruudesta nykypäivään. Toinen päähenkilö on moottoripyöräjengiläinen Jim Ward, jonka kanssa Musafar perusti ensimmäisen kaupallisen lävistysliikkeen. Muita haastateltavia ovat esimerkiksi lihallista taidetta tekevä Cynthia Wright sekä tatuoija Paul King.

Elokuva on muodoltaan perinteinen dokumentti. Se käsittelee aihettaan henkilöhaastatteluiden kautta, joita kuvitetaan kulloinkin teemaan sopivalla musiikilla, runsaalla kuvamateriaalilla ja näytellyillä videopätkillä. Kuvaa hämärtävät pehmennysefektit ovat ajoittain turhan alleviivaavia ja vievät kerronnalta tehoa.

Tyyliltään ja aiheeltaan Body of God on jatkoa Hokkasen aiemmalle dokumentille Kinbaku, joka käsittelee japanilaisen kehonsidonnan jaloa taitoa.

Käsillä oleva teema on mielenkiintoinen ja tuore. Dokumentissa painotetaan kehonmuokkauksen seksuaalisia mutta myös henkisiä puolia, jotka transsendentiaalisine ulotteineen herättävät skeptikoissa paheksuvaa mutinaa. Esimerkiksi Fakir Musafarin lävistyskokeilut alkoivat seksuaalisina harjoitteina,

jotka myöhemmin saivat ympärilleen henkisen hunnun.

Faktojen uskottavuutta haittaa se, että kaikki haastateltavat – vaikka ovatkin alan sisäpiiriläisiä – eivät ole tutkijoita, toimittajia tai muita tietotyöläisiä. Sinänsä mielenkiintoisten henkilöhistorioiden lomaan olisi voinut ujuttaa hieman kovaa, akateemista faktaa. Nyt dokumentti kertoo muutaman avainhenkilön omakohtaisia tuntemuksia kehonmuokkauksen noususta alakulttuurista valtavirtaan, vaikka lävistysten ja tatuointien historiaan länsimaisen kulttuurin ulkopuolella usein viitataankin.

Kaikkinensa tämä puolitoistatuntinen tuo katsojan silmien eteen noin sata lävistettyä penistä ja saman verran emättimiä.

Terskan läpi pultatut neulat ja klitoriksesta roikkuvat renkaat aiheuttavat inhon sekaisia hymynkareita, jotka herättävät miettimään ihmisen ruumiillista olemista ja sen rajoja. ** Aleksi Malinen

ARVIO\\

Mikään ei riitä

Kevin Pearce lyö päänsä rajusti lumikourussa ja jää makaamaan elottomana rinteeseen. Nuori lautailijatähti oli juuri harjoittelemassa Vancouverin olympialaisia varten. Pearcen rankasta tarinasta kertoo dokumentti Crash Reel.

Loukkaantumisesta alkaa taistelu, jossa risteävät lautailun sisäpiirit, äärilajien sponsorikoneistot ja Kevinin perhe.

Perhekemian esittely vie aikaa, mutta syventää suhdetta hahmoihin. Ohjaaja Lucy Walker ei osoittele sormella, vaan antaa henkilöiden puhua omasta puolestaan. Veljien ja vanhempien kärsimys särkee sydäntä. Yliampuva kooste extreme-urheilijoiden onnettomuuksista taas saa tuntemaan fyysistä pahoinvointia. Ääniraita tukee tunnelmia, mutta ei sorru liialliseen imelyyteen.

Olympialaisissa Pearcen piti syrjäyttää suvereeni maanmiehensä Shaun White.

White pukee erään elokuvan ydinajatuksista sanoiksi todetessaan, että ihminen haluaa kehittyä jatkuvasti ja tavoitella seuraavaa tasoa.

Lumilautailu on tullut pitkän tien laskettelukeskuksien kieltämästä lajista suuren rahan huippu-urheiluksi. Vauhtia ja näyttävyyttä vaaditaan yhä enemmän. Temput ovat entistä hullumpia, eikä mielettömyyden loppua ole näkyvissä. Hyppyrit ja kourut kasvavat.

Rajojen venyttämisen voi nähdä analogiana länsimaisesta jatkuvan kehityksen ideasta. Lautailussa kohtuuttomuus ei voi jatkua loputtomiin, sillä jossain vaiheessa ihmisruumiin rajat tulevat vastaan. Pearce on varoittava esimerkki. Onneksi elävä sellainen.

Yleisö janoaa vaarallisia suorituksia ja sponsorit syytävät rahaa huippulaskijoille. Mammonan ja maineen cocktail velvoittaa

riskeihin. Sponsorien vakuutus tosin takasi Pearcelle parhaimman mahdollisen hoidon. Vain harva selviää ja palaa ennalleen.

Kevin aikoo jatkaa lautailua. Perheen yritykset kääntää hänen päänsä aiheuttavat suvantovaiheita. Toistolla alleviivataan tilanteen vaikeutta Kevinille.

Oppimisvaikeuksista kärsinyt poika löysi tavan ilmaista itseään temppuilemalla. Huipulta tippuminen ole helppoa urheilijalle, jolle laskeminen on ainoa tapa olla elossa. Syöksyessään hyppyrinnokalta hän oli lähes kaikkivoipa, mutta onnettomuuden jälkeen ei pysty liikuttamaan edes etusormeaan.

Lopulta Kevin palaa rinteeseen, ja katsoja huomaa, että mies ei ole entisensä. Koordinaatio ja tasapaino ovat kateissa. Kevinin on pakko hyväksyä uusi elämä.

Elokuvaa voi moittia ajoittaisesta paasaamisesta, mutta kokonaisuus on voimakas. Elokuvan nähtyään miettii useammin vastoinkäymisistä selvinneitä läheisiä, niitä, jotka ovat vielä kanssamme. Crash Reel muistuttaa myös siitä, kuinka katovaista oma elinvoimaisuutemme on.

25

**** Esa Keskinen

26

LOPUKSI\\

Stadilaisesta porilaiseksi Muutin Poriin elokuussa. Olin vasta saanut opiskelupaikan Porin yliopistokeskuksesta.

Helsinkiläiset ystäväni kummastelivat, miten Porissa voisi kukaan viihtyä? Pori olisi kuollut kaupunki.

Siellä ei tapahtuisi mitään. Kummasteluista huolimatta lähdin avoimin mielin kohti uutta elämää ja uutta kaupunkia.

Elin lapsuuteni Helsingissä. Sain kasvaa rauhassa suvaitsevassa ilmapiirissä. Äitini on paljasjalkainen espoolainen, kotoisin Tapiolasta. 70-luvulla hän tapasi Merikarvialta kotoisin olevan isäni. Lapsena kävinkin Porissa sukulaisten luona. Silloin sain huomata, ettei kylillä oltu vielä nähty erivärisiä ihmisiä. Tuntemattomien ihmettelevät katseet seurasivat minua siellä missä kuljin.

Muutin Suomeen kolmevuotiaana. Tuolloin vanhempani adoptoivat minut Etiopiasta. Koen itseni täysin suomalaiseksi. Jopa ystäväni unohtavat usein ihonvärini ja alkuperäni. Se on minusta hauskaa. Se myös kertoo siitä, ettei ulkonäkö aina kerro, mihin kulttuuriin ihminen tuntee kuuluvansa. Jos ihminen ei saa yhteisön hyväksyntää, on kuitenkin vaikeaa muodostaa identiteettiä uudessa kulttuurissa.

Minusta tuntui kuin turistilta ensimmäisinä viikkoina Porissa. Kävin kauppahallissa ostamassa Satakunnan perinneleipää kakkoa. Kävelin keskustassa samoja katuja edestakaisin. Tarkkailin ihmisiä ja tunnustelin uutta asuinpaikkaani. Oliko Pori muuttunut lapsuuden ajoista? Kuinka Porissa suhtaudutaan nykyään ulkomaalaistaustaisiin?

Kun aikaa oli kulunut enemmän, yllätyin positiivisesti. Olin kohdannut Porissa ystävällisiä ihmisiä. Minut otettiin vastaan lämpimästi. Nopeasti sain myös huomata, että Porissa oli paljonkin tekemistä. En ole edes ehtinyt kaikkiin kulttuuririentoihin, mitä on ollut tarjolla.

Porissa on kaikkea, mitä ihminen tarvitsee elääkseen. On vaatekauppaa, kuntosalia, oopperaa, teatteria ja mukavia ihmisiä.

Nyt kun Punnitse & Säästä -kauppa on avannut ovensa karhukaupungissa, ei minulla ole enää sitäkään vähää syytä matkustaa Helsinkiin.

Tästä stadin friidusta on alkanut kuoriutua kunnon porilainen.

Martha Vuori 27