Poleemi 2/2016 by Poleemi

POLEEMI ISO PYÖRÄ

2/2016

PYÖRÄHTI

Hissasitsit 30.3.2016 | Kuvat Venla Ranki & Topi Juga

Ystävät since 2012

Poleemin kamera joutui vääriin käsiin

Helan Går!

P sisältö

Poleemi kysyi Polho ry:n tulevaisuus

Historia konflikteissa Historioitsijoista konfliktien ratkaisun asiantuntijoita

Iso Pyörä Miten käy poliittisen historian oppiaineen?

Yliopistopolitiikkaa Lontoossa Lukukausimaksut vaikuttavat koko yliopistojärjestelmään

Putinin Venäjä Kuinka ymmärtää supervallan perintöä?

16 4 • Pääkirjoitus

32 • Kulttuuri

5 • Ajankohtaista

33 • Fukseille

6 • Opinnoista

37 • Kollega

Pauli Kettunen

Terveisiä Turusta

7 • Hallitukselta

38 • Kansainvälinen

Jatkuva muutos

Tapahtumia ja tärppejä

Christa Haag

30 • Tapahtunutta Yhis Riiassa

Oodi Torspolle

Poleemin fuksiopas

Islanti

39 • Kommentti Olutkulttuuri

poliittishistoriallinen aikakauslehti 1975 - 2016

POLEEMI 2·2016 • Vastaava päätoimittaja Matias Takala • Päätoimittajat Topi Juga, Matias Takala, Herman Savinen & Venla Ranki • Ulkoasu ja taitto Topi Juga • Kirjoittajat Christa Haag, Mikko Helenius, Sanna Hentunen, Jesse Hirvelä, Topi Houni, Meeri Kataja, Pauli Kettunen, Nuutti Kiiveri, Sami Salomaa, Kaarina Tuokko & Ville Venäläinen • Sarjakuva Ossi Hietala • Kannen kuva Riina Hyökki • Paino Picaset • Painos 150 kpl • Printin ISSN 1235-4112 • Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514 • Palaute poleemi2016@gmail.com • Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry • Poleemi saa HYY:n ainejärjestölehtitukea

P päätoimittajalta | Matias Takala

Jatkuva muutos

altiotieteellisen tiedekunnan oppiaineuudistus tulee muuttamaan poliittisen historian opiskelua perustavanlaatuisesti. Uusi Yhteiskunnallisen muutoksen opinto-ohjelma kokoaa yhteen yhteiskuntahistorian, kehitysmaatutkimuksen ja kulttuuri- ja sosiaaliantropologian. Suunta on hyvin erilainen kuin Turussa, jossa poliittinen historia yhdistyi valtio-opin kanssa. Ehkäpä tulevaisuudessa painotetaan entistäkin enemmän nimenomaan yhteiskuntahistoriaa poliittisen kustannuksella. Kaikki kirjoittajamme suhtautuvat joka tapauksessa uudistukseen positiivisesti. He näkevät, että uusi tilanne tarjoaa uusia mahdollisuuksia, jotka mahdollistavat poliittisen historian olemassaolon oppiaineena vielä 2020-luvullakin. Tämän lisäksi pahimmat uhkakuvat siirtymisestä humanistiseen tiedekuntaan voidaan nyt unohtaa. Edellinen oppiaineuudistus tuli voimaan 2014 ja yhdisti uusien opiskelijoiden perusopintoja, joten tulevan uudistuksen linjaa on jo aikaisemmin toteutettu.Valtiotieteellisen tiedekunnan opintoasiaintoimikunta kuitenkin linjasi huhtikuussa, että uusimman uudistuksen myötä pääaine valitaan vasta maisterivaiheessa. Tämä tarkoittaa perustavanlaatuisia muutoksia tulevien kandivaiheen opiskelijoiden opintoihin. Ikään kuin jatkoksi myös pääsykokeita halutaan muuttaa. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ehdotti blogissaan “kuormittavista pääsykokeista luopumista”. Kaiken tämän keskellä yksittäisen opiskelijan on hankala pysyä perillä ajankohtaisesta tilanteesta. Uudistuksia suunnitellaan ennen kuin edellisten seurauksia on dokumentoitu asianmukaisesti. Jatkuvan muutoksen ei pitäisi olla itseisarvo. Oman opiskeluaikani aikana on jatkuvasti suunniteltu uutta ja välillä kiireella. Esimerkiksi uusin oppiaineuudistus esiteltiin oppiaineille viime vuonna nopealla aikataululla. Tällaisessa tilanteessa virhearviointien ”Onkin helppo ennus- vaara on suuri ja onkin helppo ennustaa, että vuonna taa, että vuonna 2020 2020 suunnitellaan jälleen kerran jotain uutta myös suunnitellaan jälleen valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Myös niin sanotun Ison Pyörän seuraaminen voi kerran jotain uutta”. tuntua vaikealta. Varsinaiset päätökset venyvät ja erilaisia huhuja liikkuu kampuksella. Toivottavasti jatkossa uudistuksen vaikutuksista esimerkiksi ainejärjestöihin keskustellaan aktiivisesti, koska tulevat päätökset määrittävät 50-vuotisen instituution kohtalon.

P ajankohtaista

Tulossa keväällä

Uuden oppiaineen kehityspäivät

Kevätsitsit Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Yhiksen perinteiset kevätsitsit järjestetään taas. 11. toukokuuta vielä salainen paikka (ehkä eksoottinen Alina) täyttyy lukukauden viimeisen juhlan merkeissä. Muutaman heikomman satovuoden jälkeen huhut kertovat tänä vuonna laarien täyttyvän.

Urheilukesä 2016 Kesällä 2016 ei tarvitse hikoilla muualla kuin Hietsussa, koska tarjoalla on urheiluviihdettä koko Yle-veron hinnalla. Alkukesästä voimme keskittyä jalkapallon EM-kisoihin Ranskassa, elokuussa taas päästään nauttimaan antiikin Kreikan lahjasta maailmalle kun olympiatuli sytytetään Rio de Janeirossa. Nähtäväksi jää, avaako Brasilian korruptioskandaalissa ryvettynyt presidentti Dilma Rousseff kisat vai ei.

Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman tulevat oppiaineet järjestävät opettajien ja opiskelijoiden yhteisen kehityspäivän Uunisaaressa 16.5.2016 klo 10-15. Päivän aikana pohditaan erityisesti yhteisen kandiohjelman sisältöä ja kuullaan opiskelijoiden käsityksiä siitä, mikä kandiohjelmassa olisi olennaista ja mitä uutta tieteenalojen synergialla voitaisiin saavuttaa. Tämä on erinomainen mahdollisuus tutustua oppiaineemme tulevaisuuteen ja päästä vaikuttamaan siihen, mitä tuleville kandivaiheen opiskelijoille tullaan opettamaan. Muistakaa myös katsastaa Facebookista uusi Yhmu-opintoryhmä, jonne päivitetään uusimmat kuulumiset liittyen uuteen kandiohjelmaan.

Taas se aika vuodesta “Huippusarja” Game of Thronesin kuudes tuotantokausi alkoi vastikään. Poleemi listaa kolme s yytä jättää katsomatta.

1. Raiskausrealismi. Ei, “keskiaikaiseen verrattavan yhteiskunnan todellisuuden kuvaus” ei ole riittävä syy raiskaus kohtauksen esittämiseen televisiossa.

2. “Mhysa!” Valkoinen valloittaja ottaa sorretut orjat äidilliseen huomaansa. Kolonialismi haisee ja historian opiskelija ei vaan voi arvostaa.

3. Väkivaltaporno. Oikeaa tavaraa löytyy ilmaiseksi internetistä ilman häiritseviä juonenkäänteitä.

P opinnoista | Pauli Kettunen

Rajojen ylityksiä

aitosneuvoston kokous peruutettiin, jälleen kerran ja hyvästä syystä. Kokoustaminen turhauttaa, jos ei ole asioita. Yliopistoyhteisön edustuksellinen päätöksenteko on saanut antaa tilaa toisenlaiselle toimintatavalle. Johtajat johtavat tiimiensä tuella. Niin on johtosääntöä muokattu, yritysjohtamisen malleja jäljitellen. Yliopistossa on meneillään monta muutosta. Säästöpolitiikka tuo synkkää epävarmuutta. Sitä eivät lievitä muilta toimintakentiltä tarttuneet johtamisopit. Kaiken keskittävä, päällekkäisyyksiä kammoava suunnitteluideologia ja kaiken tuotteistava, kilpailuun uskova markkina-ajattelu ovat epäpyhässä liitossa. Yhteisöllinen toimintatapa vaatii puolustamista. Yhteiskuntahistorialla on näyttöä siitä, mitä johtamiskonsultitkin arvostavat: uhan kääntämisestä mahdollisuudeksi. Yhteiskuntatieteelliset historia-aineet ovat joutuneet toistuvasti perustelemaan asemaansa. Tämä on auttanut luomaan identiteetin, johon kuuluu valmius rajojen ylittämiseen ja uusiin avauksiin tutkimuksessa, opetuksessa ja opiskelussa. Yhteiskuntahistoria on muotoutunut rajojen rikkomisesta. Kun ei ole tunnustettu historiantutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden rajaa, on voitu pohtia monipuolisemmin historiallista lähestymistapaa, muutoksen dynamiikkaa ja menneen läsnäoloa nykyisessä. Kun poliittista, taloudellista ja sosiaalista on tarkasteltu tekojen ja tapahtumien ulottuvuuksina eikä erillisinä alueina, on avautunut uusia näkökulmia siihen, miten paikallinen, kansallinen, kansainvälinen ja globaali kietoutuvat toisiinsa. Näiltä pohjin olemme vastanneet Ison pyörän vaatimuksiin. Yhteiskunnallisen muutoksen kandi- ja maisteriohjelmat yhdistävät tieteenaloja, joille aika ja tila ovat yhteiskunnallisten ilmiöiden keskeisiä ulottuvuuksia. Poliittisen historian, talous- ja sosiaalihistorian, kehitysmaatutkimuksen ja sosiaali- ja kulttuuriantropologian yhteistyöstä voi avautua innosta”Yhteiskuntahistorialla vaa uutta. Poikkitieteellinen yhteistyö tukee myös kunkin tieteenalan lähestymistapojen kehittelyä. on näyttöä siitä, mitä Tutkinnonuudistukset ovat yhteiskuntahistoriassa johtamiskonsultitkin ennenkin aktivoineet rajat ylittävän yhteisöllisyyden. arvostavat” Tämä opiskelijoiden, opettajien, tutkijoiden ja muiden yhteisen osallistumisen kokemus on syytä ottaa koulutusohjelmasuunnittelun voimaksi. Siitä on myös vastavoimaksi yhteisöllistä toimintatapaa kaventaville yliopistojohtamisen suuntauksille. Kirjoittaja on poliittisen historian professori Helsingin yliopistosta.

P hallitukselta | Christa Haag

Polhon tulevaisuus?

so Pyörä -koukin nousee avainasemaan. Tulevaisuudessa lutusuudistuksen uusille opiskelijoille ei välttämättä muodostu tiimoilta lähen yhtä rajattua kuvaa ainejärjestöistä toisistaan tynyt yhteistyö uuden erillään toimivina yksikköinä. Samalla yhY h t e i s k u n n a ll is e n teistoiminta eri opintosuuntausten järjestöjen muutoksen koulukesken varmasti helpottuu laajojen yhteisten tusohjelman kansopintojen kautta. sa on tänä keväänä Vaikka keskustelu ainejärjestöjen seuraanäkynyt konkree vista siirroista on tiedekunnan ainejärjestöjen ttisesti yhteistapah tasolla avattu, kaipaa diskurssi myös aktiivista tumien muodossa. ruohonjuuritason keskustelua: mitä ainejärPääsiäisen Munastus, jestösi on sinulle antanut? Millaisena näet yhteinen opintoiltaainejärjestösi tulevaisuuden? Polho ry tulee ma sekä vappua edeltävät Pre-Pre-Prevappu jäsenistönsä avulla muiden valtiotieteellisen ovat kaikki esimerkkejä toimivasta sekä aktiedekunnan ainejärjestöjen tavoin määrittetiivisesta yhteistyöstä neljän lemään itse tulevaisuutensa. eri ainejärjestön hallituksen Toimintaa tulee vastaisuuvälillä. dessa luonnehtimaan se, ”Hallitus kuuntelee Toimiva yhteistyö on kuinka samalla jäsenistö mielellään kaikenlaisia että mahdolliset hallitusensisijaisen tärkeää myös tulevana syksynä, jolloin aktiivit saadaan mobilisoimielipiteitä ja uudet fuksit tulee intetua järjestön toimintaan ehdotuksia.” groida tiiviisti osaksi sekä mukaan. Kehitykseen on Yhistä että uuden opintokoalkuvaiheessa vielä helppo konaisuuden luomaa viitekehystä. vaikuttaa, ja hallitus kuuntelee Vaikka innostusta Yhteiskunnallisen muumielellään kaikenlaisia mielipiteitä ja ehdotoksen koulutusohjelman tuomiin yhteistyötuksia. muotoihin riittää, monella on myös noussut Viidenkymmenen vuoden aikana karthuoli oman ainejärjestön jatkuvuuden turtuneet perinteet sekä aktiivinen hallitus- ja vaamisesta. Kun vielä toistaiseksi ei ole saatutortoiminta tulevat varmasti myös vastaitu varmuutta tulevien opintosuuntausten eli suudessa takaamaan jokaiselle poliittisen hisnykyisten pääaineiden opetuksen aikataulusta torian opiskelijalle tuntemamme Polho ry:n. syksystä 2017 alkaen, on ainejärjestöjen seuHenkilökohtaisesti katsottuna toivon näkevärattava aktiivisesti uudistuksen kehittymistä. ni itseni vuoden 2020 vuosijuhlien vuosijuhJäsenistön sekä hallituksen välinen vuorovailatoimikunnassa vaikuttamassa yhä aktiiviseskutus niin tänä vuonna kuin vastaisuudessati toimivaan, 55 vuotta täyttävään Polhoon.

Kirjoittaja on Polho ry:n puheenjohtaja.

Poleemin kysely koskien oppiaineuudistusta Onko Polho ry:llä tulevaisuutta? Kyllä

Valtiotieteellisen tiedekunnan kandidaattiohjelmia uudistetaan tällä hetkellä voimakkaasti. Poliittinen historia tulee tulevaisuudessa muodostamaan Yhteiskunnallisen muutoksen kandidaattiohjelman. Muutokset tulevat vaikuttamaan merkittävästi myös ainejärjestöihin, joiden roolia muutoksessa ei ole vielä suuremmin käsitelty. Poleemi kysyi huhtikuun aikana entisiltä ja nykyisiltä yhisläisiltä, miten he näkevät Polho ry:n tulevaisuuden koulutusuudistuksen myötä. Kyselyyn vastasi yhteensä 45 opiskelijaa ja alumnia. Tätä voidaan pitää merkkinä siitä, että aihe kiinnostaa.

Kyselyssä tiedusteltiin suppeasti miten vastaajat toivoisivat Polhon järjestäytyvän uudistuksen jälkeen. Vastaukset olivat kattavia ja varsinkin avoimiin kommentteihin tuli runsaasti erilaisia mielipiteitä. Vastaajista suurin osa toivoo Polhon jatkavan toimintaansa jossain muodossa myös tulevaisuudessa. Huomioitava on kuitenkin se, että suurin osa vastaajista halusi Polhon pyrkivän jatkamaan toimintaansa normaalisti mutta olivat valmiita tyytymään myös siihen, että Polho järjestäisi vain muutaman tapahtuman vuodessa.

11 valmistunutta

Opiskelija vai valmistunut?

34 opiskelijaa

Vastaajista vain kolme haluaisi rajoittaa Polhon toiminnan pelkästään opintoasioihin, ja noin kolmasosa olisi valmis siirtämään Polhon toiminnan kokonaan uudelle Tason, Kehon, Manan ja Polhon yhteiselle ainejärjestölle. Suurin osa vastaajista toivoo myös Poleemin pystyvän jatkamaan toimintaansa jossain muodossa. On selvää, että Polhon toivotaan pysyvän osana opiskelijaelämää jatkossakin. Kuitenkin lähes jokainen vastaaja näkee koulutusuudistuksen vaativan uudistumista myös ainejärjestöiltä. Avokysymyksen vastauksista esiin nousi opiskelijoiden haikeus. Kyselyn vastaajat tiedostavat muutosten olevan tulossa, mutta moni haluaa selvästi uskoa Polhon toiminnan säilymiseen, edes jossain muodossa. Suhteellisen pienen ainejärjestön vahvat perinteet ja

jäsenten yhteinen identiteetti ja hyvä yhteishenki olivat asioita, joita ei haluttu menettää. Oletettavasti humoristisessa vastauksessa pidettiin ainoana hyväksyttävänä vaihtoehtona muiden ainejärjestöjen “anschlussausta suur-Polhoon”. Toisaalta mukaan mahtui myös päinvastaisia kommentteja. “Antakaa kuolleiden levätä rauhassa”, kehotti talous- ja sosiaalihistoriaa opiskeleva vastaaja. Alumnien vastauksia voisi sen sijaan parhaiten kuvailla pragmaattisiksi. Yksikään vastaaja ei kommentoinut uudistuksia erityisen negatiivisessa valossa, vaan niiden koettiin pikemminkin tuovan uusia mahdollisuuksia. Yhteyksien säilyttäminen pääaineesta valmistuneiden ja opiskelijoiden välillä oli useammassa vastauksessa nostettu esiin. Erään vastaajan mielenkiintoinen ehdotus oli perustaa uusi valtiotieteellisen tiedekunnan historia-aineiden yhteinen yhdistys, jolla tulisi olemaan oma lehti. Vastaajan mukaan “historiallinen näkökulma yhdistää niitä vahvasti toisiinsa ja määrittää niitä samalla olennaisesti muista erilleen.“ Mitä lähemmäksi tämän lukukauden fukseja vastauksissa päästään, sitä realistisemmiksi vastaukset tulevat. Akateemisesti nuorimmat opiskelijat tuntuvat

pitävän nykymuotoisen ainejärjestökentän säilymistä utopiana. Asenteen voi ymmärtää: heidän opiskeluaikanaanhan muutokset todellisuudessa konkretisoituvat. “Tulevat opiskelijat eivät ole kiinnittyneet vanhoihin rakenteisiin, ja heitä on ehkä tarpeetonta erottaa toisistaan vanhoilla ainejärjestöillä silkan nostalgian vuoksi”, muistuttaa ensimmäisen vuoden polholainen. Polhon hallituksilla onkin edessään kiperiä kysymyksiä. Miten ja missä vaiheessa muutoksia halutaan alkaa ajaa läpi, vai tulisiko pyrkiä jatkamaan olemassa olevaa traditiota? Tulevaisuus varmasti kertoo paljon. Kuitenkin kysely todistaa, että vuoden 2020 vuosijuhlia Polhon ei kannata haudata. Jopa 80 prosenttia vastaajista ilmoitti haluavansa osallistua seuraaviin juhliin.

4 jätti vastaamatta

6 vastasi ei

35 vastasi kyllä Tulisiko Polho ry:n pyrkiä jatkamaan normaalia toimintaa, vaikka pääaine valittaisiin vasta kandivaiheen jälkeen?

9 vastasi ei

Aijotko osallistua Polhon vuosijuhlille vuonna 2020?

35 vastasi kyllä

9 9

HISTORIANTUTKIJAT KONFLIKTEISSA Teksti ja kuva Topi Houni

Historian käyttö konflikteissa on ajankohtainen teema tänä keväänä. Minkälainen rooli historioitsijoilla tulisi olla konfliktien selvittämisessä?

iten historiaa käytettiin virallisessa venäläisretoriikassa toisen Tšetšenian sodan aikana vuosina 1999–2000? Miten Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush käytti historiallisia perusteluja edistääkseen poliittisia tavoitteitaan koti- ja ulkomailla 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen? Miksi suuri nälänhätä, Holodomor, nousi keskeiseksi historiapoliittiseksi konfliktiksi Ukrainan ja Venäjän välisissä suhteissa 2000-luvulla? Noin parikymmentä yhteiskuntahistorian opiskelijaa on tänä keväänä osallistunut opiskelijavetoiselle Historian käyttö konflikteissa -kurssille. Ensimmäisen kappaleen esimerkit

on poimittu kurssin ensimmäisistä ryhmätöistä, jotka perustuivat oppiaineissa tehtyihin graduihin. Sekä graduihin perustuvissa ryhmätöissä että varsinaisiin konfliktitapauksiin perustuvissa ryhmätöissä aiheiden kirjo on ollut varsin rönsyilevä: työt ovat käsitelleet historiallisia anteeksipyyntöjä, kansallisvaltioiden sisäisiä kiistoja eriävistä historiatulkinnoista sekä poliittisen johdon tietoisesti harjoittamaa historiapolitiikkaa, jota esiintyy useissa maissa. Ryhmätöiden yhteinen nimittäjä on kuitenkin selkeä: miten historiaa käytetään ja väärinkäytetään sekä miten menneisyys on läsnä erilaisissa konflikteissa. ”Muistin politiikkaan ja menneisyyden läsnäoloon nykyajassa liittyvät opintojaksot ovat tärkeä osa yhteiskuntatieteellisten historia-

1111

aineiden profiilia”, konfliktikurssin järjestäjä, yhteiskuntahistorian yliopistonlehtori Hanna Kuusi tuumaa. Kummankin oppiaineen lehtorina Kuusi vastaa muistin politiikkaan ja historian läsnäoloon liittyvien kurssien järjestämisestä. Kurssien sisältö on hänen mukaansa vuosien saatossa monipuolistunut. ”Esimerkiksi Historian poliittisuus ja historian käyttö -opintojakso keskittyi alun perin siihen, miten historiaa on käytetty tai väärinkäytetty poliittisiin tarkoituksiin. Nykyisin tematiikka on kokonaisuudessaan laajentunut: intentionaalisen poliittisen käytön lisäksi ollaan kiinnostuneita myös muista tavoista, joilla menneisyys on nykyisyydessä läsnä, esimerkiksi erilaisen muistamisen sekä ajattelu- ja toimintatapojen muodossa.” Hanna Kuusi näkee monipuolistumisen liittyvän 1990-luvulla alkaneeseen memory studies -buumiin, joka nousi vaikean menneisyyden käsittelyn tarpeista Hobsbawmin ”äärimmäisyyksien ajan” loppupuolella. Myös esimerkiksi antropologien tutkimusteemat liittyvät

”Mustavalkoisten vastakkain asettelujen lietsomisen ja vahvistamisen sijasta historioitsijat toimisivatkin jännitteiden purkajina.” nykyään usein muistamiseen ja traumoihin, ja esimerkiksi sosiaalipsykologien syksyllä järjestämässä Collective Memory -työpajassa oli aihetta tutkivia väitöskirjantekijöitä tiedekuntamme kuudesta oppiaineesta. Ratkaiseva virike järjestää konfliktikurssi nimenomaan tänä keväänä tuli Kuusen mukaan kuitenkin osittain akateemisen maailman ulkopuolelta. ”Kuulin alkuvuodesta, että Historioitsijat il man rajoja -yhdistys on järjestämässä keväällä Helsingissä kansainvälistä konferenssia, jonka aiheena on historian käyttö ja väärinkäyttö konflikteissa. Tiesin, että teema kiinnostaisi opiskelijoitamme ja käytössäni olevat Opet-

tajan akatemian resurssit mahdollistivat ainutlaatuisen tilaisuuden järjestää kurssi, jonka yhteydessä opiskelijat pääsevät osallistumaan konferenssiin.”

istorioitsijat ilman rajoja -yhdistys perustettiin viime vuoden kesäkuussa edistämään yleistä historiatietoisuutta sekä sitä, että riippumattomien historiantutkijoiden asiantuntemusta hyödynnettäisiin erilaisten konfliktien ennaltaehkäisyssä, rauhanvälityksessä ja jälkihoidossa nykyistä enemmän. Perustamiskesästä lähtien yhdistyksen puheenjohtaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja on levittänyt yhdistyksen ydinsanomaa kansainväliselle yleisölle omien kontaktiensa avulla. Loppukeväästä yhdistys siirtyy puheista tekoihin. Historian käyttöä ja väärinkäyttöä konflikteissa kartoittava teos julkaistiin huhtikuussa, ja yhdistys järjestää kaksipäiväisen kansainvälisen konferenssin 19.–20. toukokuuta Helsingissä. Vaikka toukokuun konferenssi ei ole varsinaisesti tieteellinen, ovat paikalle kutsutut puhujat ja alustajat omien alojensa asiantuntijoita. Avajaispuheen pitävä rauhannobelisti ja presidentti Martti Ahtisaari edustaa rauhanvälityksen johtavaa asiantuntemusta ja professoreista esimerkiksi Oxfordissa työskentelevä Margaret MacMillan ja intialainen, Jawaharlal Nehru -yliopistossa työskentelevä Romila Thapar ovat tutkimuksissaan erikoistuneet historian käyttöön ja väärinkäyttöön konflikteissa. Konferenssissa on kuusi erilaisiin konflikteihin keskittyvää työpajaa. Puhujavalinnoilla ja työpajojen aiheilla on ollut vaikutusta osittain myös yhteiskuntahistorian konfliktikurssin sisältöihin. Sekä kurssin ryhmätöissä että konferenssissa paneudutaan historian käyttöön esimerkiksi Israelin ja Palestiinan, Kiinan ja Japanin ja Turkin ja Armenian välisten sekä Venäjään liittyvien konfliktien konteksteissa. Tarkoituksena on, että yhteiskuntahistorian opiskelijat perehtyisivät aiheisiin ennalta niin hyvin, ettei varsinaisessa konferenssissa tarvitsisi jäädä vain kuunteluoppilaan rooliin. Maantieteellisistä ja ajallisista konteksteista riippuvien erityispiirteiden lisäksi konflikteis-

Facebook

Suomalaisessa keskustelussa menneen ja nykyisen välinen jännite on n äkynyt erityisen selvästi viimeisen vuoden aikana.

sa esiintyvään historian käyttöön liittyy myös yleistettäviä piirteitä. Minkä tahansa epävarmuuden ja konfliktin aikana pyritään etsimään ratkaisuja ja syitä hyvin mustavalkoisesti, mikä johtaa usein vastakkainasetteluihin. Erkki Tuomiojan mukaan on tärkeää, että kansainvälisen yhteistyön avulla saataisiin käännettyä asetelma toisin päin: mustavalkoisten vastakkainasettelujen lietsomisen ja vahvistamisen sijasta historioitsijat toimisivatkin jännitteiden purkajina konflikteissa. Tämän keskeisen tavoitteen saavuttamiseksi Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys pyrkii edistämään historian yleistä ja monipuolista tuntemusta, arkistojen ja historiallisten aineistojen avointa ja vapaata käyttöä sekä historian eri näkemysten ja tulkintojen asiallista vuorovaikutusta. Yhdistys pyrkii myös myötävaikuttamaan siihen, ettei historiaa käytetä ruokkimaan konflikteja tai ylläpitämään viholliskuvia ja vääristäviä myyttejä. Lääkärien ja toimittajien näyttämän mallin mukaisesti toukokuun konferenssin lopuksi on tarkoitus perustaa kansainvälinen Historians Without Borders -verkos-

to, joka kokoaa yhteen historioitsijoita ja tarjoaa heidän asiantuntemustaan ja apuaan rauhanvälityksessä. Hanna Kuusi pitää yhdistyksen periaatteita kannattamisen arvoisina. Kuitenkaan vertausta lääkäreihin ja heidän kansainväliseen avustusjärjestöönsä ei pidä tehdä ilman varauksia. Lääkäreille rajattomuus tarkoittaa sitä, että voidaan irrottautua konfliktin osapuolista ja auttaa ihmisiä universaalein, humanitaarisin perustein. Kaikkia potilaita autetaan rajoista riippumatta. Historiantutkijalle samanlainen irrottautuminen ei ole yhtä yksinkertaista, koska jokaisen yksilön historiantulkinnat ja muistot muodostuvat osana yhteisöä. Lisäksi historiantutkijan tulkinnat ovat yleensä yhtä ratkaisua monimutkaisempia. ”On sinänsä hieno ajatus tuoda asiantuntevan historiantutkimuksen roolia esiin erilaisissa konflikteissa. Asiantuntijoiden roolia kannattaa hyödyntää, mutta on muistettava, etteivät historiantutkijat pysty yksin ratkaisemaan konflikteja”, Kuusi kommentoi. Historiantutkijoiden väistämättä osallistuva

rooli ja menneisyyden monipuolinen läsnäolo nykyisyydessä hämärtävät ja tekevät vaikeaksi hahmottaa, milloin on kyse konfliktin rauhanvälityksestä ja jälkihoidosta ja milloin on mahdollisesti kyse tulevan konfliktin ennaltaehkäisystä tai kärjistämisestä. Klassista vertauskuvaa hyödyntäen kyseessä on eräänlainen muna vai kana -ilmiö. Menneisyyden ratkaisut ovat luoneet pohjan epätasa-arvoiselle ja joidenkin mielestä vääryyttä tuottavalle nykyhetkelle. Kollektiivisten ryhmien toisistaan eriävät historiantulkinnat luovat siis pohjan nykyisille konflikteille. Toisaalta konflikteissa voi olla kyse ajankohtaisista valtapoliittisista ja sosiaalisista jännitteistä. Näin tulkitussa tilanteessa menneisyydestä ammennetaan historiallisia perusteluja ja todistusvoimaa lähinnä ajankohtaisen kahtiajaon voimistamiseksi ja oikeuttamiseksi. Edellä esitelty jako on mielekäs vain analyyttisesti, ja jo toteutuneiden konfliktien valossa on realistista väittää, että sekä menneisyyden että nykyisen kamppailut kietoutuvat monissa tapauksessa tiiviisti yhteen. Suomalaisessa keskustelussa menneen ja nykyisen jännite on näkynyt erityisen selvästi viimeisen vuoden aikana. Hyväksi esimerkiksi sopii Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen tänä keväänä julkaisema teos Suoma laiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet (WSOY, 2016). Uudenlaiseen synteesiin pyrkivän teoksen keskeinen väite on, että suomalainen fasismi oli 1920–1940-luvuilla monimuotoisempaa ja vaarallisempaa kuin aikaisempi tutkimus tai yleinen käsitys on antanut ymmärtää. Tutkijakolmikon tuore fasismitulkinta on kirjoitettu nykyhetken näkökulmasta. Tulkinnan heijastuspintana toimii globaalisti kasvanut epävarmuus sekä erityisesti Euroopassa ja Suomessa voimistunut nationalistinen ja fasistinen liikehdintä. Kollektiiviseen tikunnokkaan nostetaan suomalainen historiantutkimus, joka on tutkijakolmikon mukaan hyssytellyt ja vähätellyt fasistien merkitystä nykypäivään asti. Sapiskaa saa erityisesti nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö, jonka tulkinta, että Lapuan liikkeen muilutukset olivat ”reilua talonpoikaishuumoria” ja ”juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä” mainitaan kirjassa otsikkotasolla.

Jos Suomalaiset fasistit -kirjan mieltää professorimme Kimmo Rentolan sanoin ”kiistakirjoitukseksi”, niin historian käytön ja konfliktien näkökulmasta jää enää epäselväksi se mistä kiistellään. Onko kirjan tarkoitus herättää keskustelua historiantulkinnoista 1930-luvun fasismista vai nykyhetkestä 2010-luvun Suomessa? Onko kirja menneen konfliktin jälkihoitoa vai yritetäänkö menneisyyden esimerkeillä ennaltaehkäistä uutta, potentiaalista konfliktia? Jos menneisyyden läsnäolo nykyisyydessä käsitetään edellä esitetyn fasismiesimerkin mukaisesti tietoisiksi kollektiivisiksi muisteiksi, kiisteleviksi historiatulkinnoiksi ja traumoiksi, joita historiantutkimus terapeuttisesti yrittää

”Kollektiivisten ryhmien toisistaan eriävät historian tulkinnat luovat pohjan nykyisille konflikteille. ” parantaa, uhkaa käsityksemme menneisyydestä jäädä oman kansallisen katseemme vangiksi. Ne jäljet, jotka ovat menneisyydessä rakentuneet osaksi instituutioitamme, politiikkaa, tiedettä ja taidetta, mutta jotka eivät ole jääneet yksilölliseen tai kollektiiviseen muistiin, rajautuvat ulos näkökentästämme.

irjailija Sofi Oksanen nosti Suomen Kuvalehden satavuotisnumerossa (SK 12–13/2016) esille, kuinka ajatus menneisyyden yhtenäisestä ja eheän kansallisesta Suomesta elää yhä vahvana kielellisellä ja käsitteellisellä tasolla. Tapausesimerkiksi Oksanen valitsi politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen entisen johtajan Jussi Pakkasvirran kirvoittaman keskustelun pakolaisista ja evakoista Helsingin Sanomien mielipideosastolla viime itsenäisyyspäivän aikoihin. Vuonna 2015 voimistuneen pakolaiskriisin herättämänä Pakkasvirta esitti, että suomalaiset voisivat ammentaa oppia nykyiseen turvapaikkakriisiin omista kansallisista kokemuksista talvi- ja jatkosodasta, jolloin noin 400 000 sotaa paennutta ihmistä sijoitettiin onnistuneesti Suomeen. Keskustelu lipesi

Nesster / CC BY-SA 2.0

Katynin joukkosurman muistamisessa kiteytyy puolalaiselle nationalismille ominainen uhrikuva.

kuitenkin nopeasti sivuraiteille, ja vastineissa syytettiin, ettei Pakkasvirta pidä karjalaisia ”oikeina suomalaisina”, kun hän vertaa karjalaisia evakoita nykyisiin pakolaisiin. Keskustelussa evakko siis rajattiin tarkoittamaan suomalaista ja pakolainen taas muunmaalaista ihmisistä, joka on paennut sotaa. Pakolaisen ja evakon rinnastamista ei oikeuttanut edes se, että karjalaisia syrjittiin ja pilkattiin runsaasti – muttei sentään uhkailtu polttopulloilla – uusilla asuinseuduilla. Kaiken kaikkiaan Oksasen esittelemä esimerkki osoittaa, kuinka Suomen menneisyys näyttää kansallisesti eheänä, kun sitä tarkastellaan evakko-käsitteen kansallisesti rajautuneesta tirkistysaukosta. Kollektiivisten muistojen ja traumojen lisäksi maallikoiden ja etenkin historiantutkijoiden tulisi huomioida, että menneisyys on monella tavalla läsnä nykyisyydessä. Maailman muuttuessa ja pakolaisten sopeutuessa tälläkin hetkellä uuteen kotimaahansa, suomalaisuutta määritellään jatkuvasti uusiksi, niin arjessa kuin juhlassa. Nähtäväksi jää, miten viime vuosien tapahtumat näkyvät Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlinnassa. ”Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten

vuotta 1917 ja erityisesti vuotta 1918 käsitellään, kun tapahtumista on kulunut jo neljä sukupolvea”, Kuusi pohtii. Minkälainen rooli olisi sopiva historiantutkijalle tällaisessa prosessissa ja erityisesti konflikteissa? Jos jakaa historiantutkija Jorma Kalelan esittämän näkemyksen, että historiatieto rakentuu yhteisöllisenä prosessina, eräänlaisena neuvotteluna tai vuoropuheluna, jossa on mukana ammattihistorioitsijoiden lisäksi myös muita tahoja, ymmärtää, ettei historiantutkijan rooli voi muistuttaa tuomaria tai aina edes lääkäriä. Historiantutkijoiden tulisi hakeutua tällaisissa prosesseissa, kuten myös erilaisten konfliktien yhteydessä vuorovaikutteiseksi asiantuntijaksi, joka käy dialogia muiden asiantuntijoiden ja suuren yleisön kanssa, muttei tuputa omaa näkemystään ainoana oikeana. ”Ehkä siinä on juuri tulevan Historians Wit hout Borders -verkoston suurin vahvuus: auttaa historiantutkijoita kyseenalaistamaan kaikenlaisia rajoja ja tuomaan rajoja ylittävää näkökulmaa sekä omaan työhön että konfliktien ratkaisuun.”, Hanna Kuusi pohtii. P

ISON PYÖRÄN

KAMMESSA Teksti Ville Viitala | Kuvitus Ossi Hietala

Poliittisen historian opiskelu koulutusuudistuksen jälkeen näyttää hyvin erilaiselta kuin tänä päivänä. Kokonaan oppiaineemme ei tule valtsikasta kuitenkaan katoamaan.

amalla kun terassikalusteita kannetaan kevätauringon lämmittäessä valtiotieteellisen tiedekunnan sisäpihalle ja opiskelijat kaivelevat kaappien pohjilta ylioppilaslakkejaan vappua varten, alkaa yliopistoa aktiivisesti vähintään vuoden päivät kuohuttanut koulutusuudistus kääntyä pitkälle loppusuoralleen. Jo tässä vaiheessa voidaan todeta, että ennakkoon esitetyt pahimmat uhkakuvat, poliittisen historian oppiaineen lakkauttaminen tai vähintään hylkääminen Topelian kellariin humanistihistorian alajaostoksi, ovat lopullisesti haudatut. Tulevaisuutta on lähdetty rakentamaan yhdessä talous- ja sosiaalihistorian, sosiaali- ja kulttuuriantropolgian sekä kehitysmaatutkimuksen kanssa yhteisen Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman muodossa.

Uuden koulutusohjelman idean juuret ulottuvat vuoden 2015 syksyyn. Yhteiskuntahistorian ja kahden muun mainitun oppiaineen henkilökunta lähestyivät toisiaan ja rakensivat tiedekunnalle esityksen mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta. Tiedekunnan ja alkuvuodesta yliopiston opintoasiainneuvoston näyttäessä vihreää valoa esitykselle alkoi koulutusohjelman tulevaisuus näyttää varmalta. Rehtorin vielä vahvistettua esitykset saattoi ohjelman suunnittelu alkaa. Huhtikuun alusta toimintansa aloittivat Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman kandi- ja maisteriohjelmien johtoryhmät, jotka vastaavat koulutusohjelman sisällön suunnittelusta. Kahden ryhmän kokoonpanot ovat professorien ja keskiryhmän eli muun opetushenkilökunnan osalta identtiset, vain opiskelijajäsenet ovat molemmissa ryhmissä

omansa. Johtoryhmissä aloitettu suunnittelu ja loppusuoran taivallus ovat vasta alussa ja isoja kysymyksiä on vielä ratkaistavana, mutta monia asioita on jo myös saatu kohdalleen.

Edelleen historiallinen yhteiskuntatiede Koulutusuudistuksen ehdottomasti tärkein seuraus on poliittisen historian ja jokaisen muunkin valtiotieteellisen tiedekunnan oppiaineen tulevaisuuden turvaaminen. Niille ei ole vain annettu lisää elinaikaa, vaan kokonaan uudet edellytykset elämälle. Kuten vararehtori Keijo Hämäläinen on epävirallisissa yhteyksissä todennut, pelastaa nykyinen uudistus kansainväliselläkin mittapuulla todella pienet valtiotieteellisen tiedekunnan oppiaineet mahdollisilta tulevaisuuden muutoksilta. Nyt jokainen oppiaine kootaan turvaan isompien sateenvarjojen alle. Toinen meidän kannaltamme hyvin tärkeä saavutus, jonka jo tehdyt päätökset ja erityisesti uusi yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelma takaavat, on poliittisen historian asemoiminen tieteenalana vankasti yhteiskuntatieteiden ja yleisen historian välimaastoon, ehkä jopa entistä vahvemmin yhteiskuntatieteisiin suuntautuen. Jossain vaiheessa syksyä 2015 oli olemassa varsin ilmeinen uhka siitä, että yliopistossa aletaan kehittää historia-aineita omana kokonaisuutenaan. Oman arvioni mukaan tämä olisi saattanut tarkoittaa vähintään hallinnollista integroitumista humanistisiin historia-aineisiin, mikä tuskin olisi ainakaan edistänyt poliittisen historian asemaa historiallisena yhteiskuntatieteenä. Moni on joskus kuullut sananparren: ”Voolaisia emme ole, kronoslaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis polholaisia.” Vaikka lausahduksessa on humoristinen sävy, koulutusuudistus kyllä sementoi sen sanomaa. Emme lähenny sen puolin valtio-oppia kuin humanistihistoriaakaan. Uusi koulutusohjelma tuskin on kaikkien mielestä ideaali vaihtoehto. Pakon edessä tehdyt ratkaisut harvemmin ovat niitä mehukkaimpia ja mikäli kaikki aika ja päätöksentekovalta olisi kuulunut esimerkiksi yhteis-

kuntahistorian oppiaineen henkilökunnalle, olisi ollut mahdollista luoda äkkiseltään paljon mielenkiintoisemmilta kuulostavia oppianekokonaisuuksia. Kuitenkin monia suuntaa antavia raameja on tullut niin yliopiston hallitukselta kuin tiedekunnaltakin, ja molemmat tahot ovat niiden avulla vaikuttaneet paljon siihen, millainen aihio uudelle koulutusohjelman suunnittelulle on muotoutunut. Lienee varmasti selvää, että ilman yhteistyötä kolmen muun kollegan kanssa poliittinen historia oppiaineena ei olisi voinut selvitä ylhäältä päin annetuista velvoitteista. Yhteistyöllä on jo nyt saavutettu se, että oppiaineen tulevaisuus ja yhteiskuntatieteellinen identiteetti säilyvät ennallaan.

Koulutusohjelma määrittää tieteenalaa Poliittisen historian opiskelu tulee uudessa koulutusohjelmassa varmasti muuttumaan. Se on seurausta jo yksinkertaisesti siitä, että kandidaatintutkielman rakenne uudistuu monilta osin. Koulutusohjelman oppiaineiden keskinäisten roolien kannalta mielenkiintoisimmat kysymykset liittyvät ohjelman aineopintoihin, joiden osalta ratkaistavana on se, kuinka suuri osa 50 opintopisteen paletista järjestetään jollain tapaa kaikille yhteisinä ja kuinka paljon on mahdollista valita selvemmin vain tietyn tieteenalan näkökulmasta opetettavia kursseja. Ratkaistavana on laajemminkin koulutusohjelman dualistinen luonne, jossa toisaalta yhdistytään, mutta toisaalta halutaan säilyttää tietty heterogeenisyys. Tämän asian ratkaisu määrittää hyvin paljon sitä, missä vaiheessa halutessaan on mahdollista suuntautua täysin poliittiseen historiaan. Johtoryhmässä on puhuttu niin sanotun opintosuunnan valinnasta. Todellisuudessa ei ole vielä varmuutta siitä, mitä opintosuunnan valinta käytännössä tarkoittaa, sillä se ei saa aiheuttaa kilpailutilanteita tai muitakaan pullonkauloja koulutusohjelmien sisälle, koska se olisi täysin muun muassa liikkuvuuden parantamiseen tähdänneen uudistuksen päämäärien vastaista. Käytännössä opintosuunnan valinnan osalta pöydällä ovat kaikki vaihtoehdot toisen

vuoden syksystä kandidaattiseminaariin tai lisäksi jotain annettavaa toisilleen. Yhteistyöstä maisteriohjelman alkuun. Maisteriohjelman talous- ja sosiaalihistorian kanssa on jo päätelrakenne implikoi laajalla valinnaisuudellaan tävissä, että tulokset voivat olla hedelmällisiä. sitä, että viimeistään siinä vaiheessa opintojaan Puhdas suurmieshistoria on ottanut askeleita voi painottaa täysin poliittiseen historiaan. kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen yhOpetusohjelman uudistus tuo myös ison teiskunnallisista kehityskuluista. Niin ikään mahdollisuuden päivittää perusopintoja. Jo sosiaali- ja kulttuuriantropologia voi hyvinkin käynnissä olevassa opetusohjelmassa (2014tuoda globaalia ja kansainvälisempää näkökul2017) mukana olleet koko tiedekunnan yhmaa valehtelematta kovin fennosentrisen tutteisvoimin järjestettävät yhteiskuntatieteiden kimusperinteen omaavaan oppiaineeseemme. perusopinnot saavat jatkoa. Vaikka kehitystyö Kehitysmaatutkimukselta omaksuttavaa näköon kesken, ovat vahvoja ehdokkaita kurssit yhkulmaa voisi edustaa esimerkiksi kehityksen ja teiskuntatieteiden filosofiasta, sukupuolentutsen muuttuneiden määrittelyiden historiallikimuksesta sekä julkisoikeudesta. nen tausta. Tieteenaloille ominaisten metodoMitenkään vähättelemättä koulutusuulogioiden vaihto on myös täysin oma mahdoldistuksen suuruutta pitää myös muistaa, että lisuuksien maailmansa. muutokset opetukseen ja rakenteisiin eivät ole Vaikka ilmassa on vielä paljon avoimia kytäysin uusia. Reilu kymmenen vuotta sitten symyksiä ja epävarmuutta, on kokonaiskuva pelättiin poliittisen historian oppiaineen kannalta positulevaisuutta, kun luotiin tiivinen. Poliittisen hisyhteisiä perusopintoja torian tulevaisuus ja talous- ja sosiaalihisto- ”Tieteenalat, poliittinen historia asema historiallisena mukaan lukien, ovat aina rian kanssa. Opetusohyhteiskuntatieteenä on jelmat ja tutkintovaati- muuttuneetja muuttuvat varmasti turvattu. Uuden koulumukset ovat päivittyneet tusohjelman oppiaineet myös tulevaisuudessa.” aiemminkin kolmen ovat hyvinkin samankovuoden periodein. Suukoisia, mikä ei implikoi, relta osin nytkin on käsillä samanlainen opeettä millään niistä tulisi olemaan hallitsevaa tusohjelmien ja tutkintovaatimusten päivitys, asemaa. Sekä yliopiston johdon, että oppiaijoskaan ennen ei ole ollut kyse näin monien neiden henkilökunnan intresseissä on säilyttää tieteenalojen välisestä yhteistyöstä. kansainvälisesti tunnistetut tieteenalat. Täytyy myös muistaa, että tieteenalat, poliittinen Yhteistyöllä eteenpäin? historia mukaan lukien, ovat aina muuttuneet ja muuttuvat varmasti myös tulevaisuudessa. Vaikka me poliittisen historian fukseina Poliittisen historian opiskelija 70-luvulta määsisään päässeet opiskelijat näemmekin suuria rittelisi oppiainettaan varmasti eri tavalla kuin eroja mainittujen neljän oppiaineen välillä, 2010-luvun fuksi. Silti nämäkin kaksi asettutäytyy muistaa, että myös yhteistä löytyy todelvat samaan poliittisen historian opiskelijoiden la paljon. Kaikissa oppiaineissa pyrkimyksenä ketjuun, mitä poliittisen historian opiskelijat on ymmärtää nyky-yhteiskuntaa ja sen erilaisia 2020-luvullakin tulevat jatkamaan. P sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia ilmiöitä. Näkökulmat saattavat erota. Kuten tieteessä yleensäkin, jonkinlainen universaali päämäärä Kirjoittaja on Polho ry:n toinen opintovastaava on aina ja kaikkialla paremman maailman ja ja yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelman toimivamman yhteiskunnan edistäminen. johtoryhmän opiskelijajäsen. Parhaimmillaan jokaisella oppiaineella on

RAHALLA SAA

TUTKINNOLLA PÄÄSEE Teksti Jesse Hirvelä

Miltä näyttää yliopistopolitiikka lukukausimaksujen Englannissa? Neil Turner / CC BY-SA 2.0

liopistojen lukukausimaksut ovat viime aikoina olleet Suomen koulutuspoliittisten keskustelujen keskiössä. Lukukausimaksujen tuottamista eduista ja toisaalta haitallisiksi nähdyistä vaikutuksista on keskusteltu myös ulkomailla. Yliopistosta saatu tutkinto voidaan nähdä eräänlaisena henkilökohtaisena sijoituksena, josta voidaan oikeutetusti periä suuriakin määriä rahaa vastineeksi tulevasta korkeasti palkatusta työstä. Toisaalta lukukausimaksut lisäävät hakijoiden ja koulutuksen eriarvoistumista: korkeakoulututkinto alkaa periytyä ylä- ja keskiluokan maksukykyisiltä vanhemmilta heidän jälkipolvilleen, kun taas heikommassa taloudellisessa tilanteessa olevat ja matalammasta sosioekonomisesta luokasta tulevat hakijat kokevat tulevaisuuden velkataakan liian suureksi riskiksi. Lukukausimaksuja puolustellaan yhtenä tapana saada suomalaisten yliopistojen taloudellinen tilanne kuntoon. Tasokkaan tutkimuksen tekeminen sekä tavoitellut sijat kansainvälisten vertailulistojen kärjessä kysyvät varoja, joita ei tällä hetkellä katsota olevan. Lukukausimaksut herättävät siis keskustelua puolesta ja vastaan niin kotimaassa kuin myös sellaisissa maissa, joissa lukukausimaksut ovat olleet käytössä jo jonkin aikaa. Englannissa yliopistojen rahoitus perustuu nykyään 1990-luvun lopulla Tony Blairin ensimmäisellä hallituskaudella käyttöön otettuihin lukukausimaksuihin. Vuonna 2012 opintonsa aloittaneiden lukukausimaksut kolminkertaistuivat reilusta 3000 punnasta 9000 puntaan vuodessa. Vaikutus hakijoiden tasolla oli välitön: lukukausimaksujen nousu karsi hakijoiden määrää koko maassa 15 000:lla vuonna 2012. Myös englantilaisen korkeakoulutuksen kansainvälinen houkuttelevuus kärsi, sillä ulkomaalaisten hakijoiden osuus laski korotettujen maksujen myötä kantaväestöön

Bob Bob / CC BY 2.0

nähden suhteellisesti enemmän. Maksullisen opiskelun lisäksi brittiopiskelijat joutuvat kattamaan opiskeluajan elinkustannukset pelkällä lainalla, ja puheet valtion tarjoamasta opintotuesta herättävät yleensä epäuskoista ihmettelyä heidän keskuudessaan. Lukukausimaksujen korotukset saivatkin esimerkiksi arvostetussa University College Londonissa tai ucl:ssa opiskelijat näkyvästi liikkeelle, toisinaan jopa kovin seurauksin.

cl:n opiskelijayhteisö on kaikin puolin ollut perinteisesti hyvin aktiivinen toimija koulutuspoliittisessa keskustelussa. Opiskelijat ovat monesti oppilaskunnan tukemana mobilisoituneet adressein ja mielenosoituksin erilaisten asioiden puolesta.Esimerkiksi kampustilojen myyminen yksityisille kahvilaketjuille sekä opiskelija-asuntoloiden vuokrien korotukset ovat vuosi vuodelta herättäneet keskustelua opiskelijayh-

teisöissä. Yliopiston satiirinen opiskelijalehti The Cheese Grater paljasti alkuvuodesta 2011 silloisen rehtorin Malcolm Grantin ja yliopiston lautakunnan välisten keskustelujen muistiot, joissa Grant ehdotti lukukausimaksujen korottamista sekä opetukseen tarkoitettujen resurssien vähentämistä yliopiston budjetin alijäämän korjaamiseksi. Kampuksella järjestettiin useita mielenosoituksia niin lukukausimaksujen korottamista kuin henkilökunnan vähennyksiä vastaan. Jotkin ucl:n mielenosoituksista äityivät jopa väkivaltaisiksi. Yksittäisiä opiskelijoita, kuten esimerkiksi oppilaskunnan puheenjohtaja pidätettiin poliisin toimesta. Opetushenkilökunnan suhtautuminen leikkauksiin oli hyvin jakautunutta: jotkut opettajista osallistuivat mielenilmauksiin lakkoilemalla leikkauksia vastaan sekä jakelivat lentolehtisiä kirjaston edessä, kun taas toiset vetosivat työvelvoitteisiinsa ja pitivät luen-

tonsa normaalisti. Opiskelijat valitsivat ja ilmai- pakollisena mutta yksittäisenä etappina heisivat puolensa useaan otteeseen joko menemällä dän urapolullaan. Esimerkiksi jatko-opintoihin kirjastoon ja luennoilleen tai jättäytymällä pois tai tutkimuksen tekemiseen ei opettajakunnan luennoilta niiden läsnäolopakosta huolimatta. puolesta merkittävästi kannustettu. Vaikka poliittista liikehdintää on ucl:n kampuksella esiintynyt suhteellisen paljon kuuonna 2011 ucl:n opiskelijoiden paluneina vuosina, on toiminta usein onnistunut rissa yleinen keskustelunaihe oli luhoukuttelemaan paikalle vähäisen määrän opiskukausimaksuista perittyjen varojen kelijoita ja muita ucl-yhteisön jäseniä. Opiskenäkyminen heidän omissa opinnoislijaedustajiston vaaleissa äänestysprosentti on saan. Vähäisten luento- ja seminaarimäärien jäänyt vuosittain minimaaliseksi, ja yliopiston perusteella yksittäisen luennon laskettiin makoppilaskuntaa onkin kritisoitu moneen ottee- savan keskimäärin 50 puntaa, eikä opetukseen seen sen aktiivisesta toiminnasta poliittisella käytettyä materiaalia kirjaston lisäksi juurikaan kentällä. Lukukausimaksujen korotuksia vas- ollut tarjolla tulostuksenkin ollessa maksullista. taan järjestetyt mielenilmaisut ovat kuitenkin Yksilötason kokemuksien perusteella tehty saaneet suurinta kannatusta koko yliopistoyh- loppupäätelmä olikin se, että opiskelija makteisön keskuudessa. saa ennen kaikkea tutkinnostaan, eli arvostetun Maksullinen koulutus perustellaan mones- yliopiston leimalla varustetusta paperista. Lonti huippuyliopistostatuksella. toolaisia työnantajia ei moKansainvälisissä vertailuissa nesti kiinnostanut niinkään ”Opiskelija maksaa ennen korkealle sijoittuvat ylivalmistuneen työnhakijan kaikkea tutkinnostaan, eli opistot sijoittavat rahaa suorittamat opinnot tai huipputason tutkimuk- arvostetun yliopiston leimalla muut yliopistossa hankitut seen, mikä nostaa ylitaidot, vaan itse yliopisto ja varustetusta paperista” opiston mainetta niin akasen maine. teemisessa maailmassa kuin Akateemisen tutkinnon työnantajienkin näkökulmasta katsottuna. kallis hintalappu voi helposti johtaa aivovuoMihin tavallinen opiskelija tässä yhtälössä si- toon tasokkaankin koulutuksen maassa. Suurin joittuu ja näkyvätkö lukukausimaksuista saadut osa kirjoittajan kurssitovereista Itä-Euroopan varat opiskelijan arjessa? tutkimukseen keskittyvässä School of Slavonic Esimerkiksi ucl on sijoittunut lähivuosi- and East European Studies -tiedekunnassa na lähteestä riippuen maailman 20 parhaan päätyi muualle Eurooppaan opiskelemaan tai yliopiston joukkoon, ja parhaimmillaan se on töihin erilaisiin lontoolaisiin konsulttifirmoisijoittunut neljänneksi. Vertailuissa ucl on kär- hin, joihin työllistymisessä kohtalaisen vähäisinyt eniten opiskelijoiden tyytyväisyydessä yli- seksi jäänyt Itä-Euroopan tuntemus on painaopistoonsa. Kirjoittajan omat, kolmen vuoden nut merkittävästi vähemmän kuin yliopiston mittaiset opinnot ucl:ssä olivat akateemisesti kolmen kirjaimen logo tutkintotodistuksessa. mielenkiintoisia ja luennoitsijat olivat omien Yksi houkutteleva syy palata jatkamaan tutkimusalueidensa merkittäviä asiantuntijoita. opintoja Suomeen oli luonnollisesti yliopistoItse opetuksen taso oli kuitenkin vaihtele- koulutuksen maksuttomuus. Yksilötason kovaa: varsinaista opetusta ja ohjausta oli suh- kemuksia verrattaessa voidaankin todeta, että teellisen vähän, ja jotkin luennoitsijat tuntuivat opiskelun hinnalla ei ole näyttänyt olevan vaisuhtautuvan tutkintoon monille opiskelijoille kutusta opetuksen tai tutkimustyön laatuun. P

VANHAT

KALAVELAT Teksti Sanna Hentunen | Kuvitus Elina Nyholm

Länsi on viimeiset kolme vuotta yrittänyt toipua kollektiivisesta järkytyksestä, jonka Venäjä aiheutti aggressiivisilla toimillaan Ukrainassa ja Georgiassa. Miten Venäjän kaltaisen valtion ajatuksista ja liikkeistä oltiin niin tietämättömiä, että tällaista saattoi tapahtua ilman minkäänlaista ennakointia?

astaus tähän kysymykseen nojaa usein siihen tosiasiaan, ettei tapahtumille todellakaan löydy järjellistä syytä. Voidaan olla melko yksimielisiä siitä, että tapahtumat maksoivat Venäjälle huomattavasti enemmän kuin antoivat. Venäjän 2010-luvun tärkein hanke Euraasian Unioni koki takaiskun ja nato:n toiminta Itä-Euroopassa aktivoitui. nato-keskustelu yltyi niissä Euroopan maissa, joilla ei toistaiseksi ole sotilasliiton jäsenyyttä. Merkittävimmäksi seuraukseksi uhkaa kuitenkin muodostua lännen asettamat talouspakotteet, jotka hitaasti mutta varmasti ajavat Venäjän taloutta umpikujaan. Vladimir Putinille, jonka suosio perustui pitkään jatkuvalle talouskasvulle ja kansalaisten elintason nousulle, pakotteet voivat muodostaa todellisen uhan. Toisaalta toimien lännelle aiheuttamaa yllätystä voidaan selittää myös niin, että se

kertoo lännen kykenemättömyydestä tarkastella ulkopuolisten alueiden kehitystä näiden omasta perspektiivistä. Vaikka hyväksyttäisiin se paljon spekuloitu vaihtoehto, että Putin elää täysin ulkomaailmasta eristäytyneenä ja toimii lähinnä miellyttämishaluisen lähiympäristönsä varassa, näin äärimmäisille päätöksille on silti löydyttävä syitä ja merkkejä. Tähän suuntaan viittaa myös Putinin voimapolitiikan saavuttama huima tuki tavallisten venäläisten keskuudessa: se ettei hyökkäystä ”veljeskansan” ja naapurivaltion alueelle vastustettu juuri lainkaan, muodostaa olettamuksen, että toimien oikeutusta oli iskostettu venäläisiin jo pidemmän aikaan. Syitä etsittäessä on kyettävä luopumaan länsimaisesta perspektiivistä ja tarkasteltava lähihistoriaa Venäjän näkökulmasta.

1990-luku — sekasorron aika

Lännen näkökulmasta Neuvostoliiton viimeisiä vuosia ja Venäjän Federaation ensimmäistä vuosikymmentä leimasi kylmän sodan

aikaisten erimielisyyksien purkaminen ja ennennäkemätön yhteistyön kausi. Myös Putinin noustua presidentiksi usko tällaisen kehityksen jatkumisesta oli luja. Eurooppalaisuutta korostava politiikka ja tiivis yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen tuntuivat vahvistavan käsityksen. Tästä lähtökohdasta katsoen syitä suhteiden viilentymiselle tulisi siis etsiä myöhemmistä kehityskuluista, mutta tulkinta ole näin yksiselitteinen: jotta Venäjän politiikkaa ja suhteiden rakentumista länteen 2000-luvulta eteenpäin voidaan ymmärtää oikein, on tärkeää hahmottaa, millaisessa tilanteessa Putin nousi valtaan. Vuosituhannen vaihde ja sen ensimmäiset vuodet voidaan myös määrittää siksi pisteeksi, jossa suhteiden viilenemisen siemenet kylvettiin. Venäjän näkökulmasta Neuvostoliiton sortumista seuraava vuosikymmen ei näyttäytynyt yhtä ruusuisena kuin se länsimaisesta perspektiivistä koettiin. Venäjä menetti suuren osan sen perinteisestä Euroopan puoleisesta alueestaan, joutui uusien rajojen noustessa todistamaan venäläisten ”diasporan” ja koki dramaattisen talousmullistuksen siirtyessään suljetusta suunnitelmataloudesta markkinata louteen. 1990-lukua leimasivat runsas korruptio, inhimilliset kärsimykset, köyhyys sekä maailmanpoliittisen arvovallan menetys. Niin kauan kuin Venäjä oli sisäisesti heikko, se ei kyennyt merkittävästi vastaamaan ulkoisiin haasteisiin. Tätä taustaa vasten on esitetty, että lännen ”vyöryminen” itään Venäjän perinteisille vaikutusalueille Euroopan Unionin ja etenkin Naton muodossa näyttäytyvät Venäjälle sen hetkellisen heikkouden hyväksikäyttämisenä.

Värivallankumoukset ulkopolitiikan käännekohtana Vladimir Putin aloitti ensimmäisen presidenttikautensa tilanteessa, jossa Venäjä oli kokenut monia suuren profiilin takaiskuja. Ennen

kaikkea Nato laajeni itään ja iski Serbiaa, Venäjän perinteistä liittolaista vastaan. Putinin ensimmäiseksi tehtäväksi tulikin palauttaa Venäjä uskottavaksi kansainväliseksi toimijaksi, jotta se voisi saada vaikutusvaltaisemman aseman sille tärkeissä asioissa. Lisäksi Venäjän katastrofaalinen taloustilanne ja sota Tšetšeniassa vaati hallinnolta yhteistyön tiivistämistä lännen kanssa. Toisin kuin lännessä ymmärrettiin, tämä ei kuitenkaan tarkoittanut Venäjän kehittämistä lännen jatkoksi, vaan oli osittain pakon sanelemaa politiikkaa. Putinin retoriikassa korostui kyllä voimakkaasti Venäjän eurooppalaiset juuret ja halu tiiviimmästä integraatiosta lännen kanssa, mutta tätä ei oltu valmiita toteuttamaan lännen sanelemin ehdoin. Tätä vasten Euroopan “demokratiaimperialismi” ja Yhdysvaltojen yksipuolisesti aloittama Irakin sota käänsivät Putinin voimakkaammin sille kannalle, ettei länsi ollut tosiasiallisesti valmis molemminpuoliseen ja tasa-arvoiseen yhteistyöhön. Jonkinlaiseksi käännekohdaksi voidaan nähdä Georgian ja Ukrainan värivallankumoukset 2003 ja 2004. Koska Venäjälle vallankumoukset symboloivat uhkaa ja sen perinteisten liittolaisten syrjäyttämistä, oli lännen reaktio tulevan kehityksen kannalta kohtalokas, sillä se viimeistään palautti lännen Venäjän “Toiseksi”. Putin oli alkuvuosinaan julistanut nollasummapelin kuuluvaksi kansainvälisten suhteiden historiaan, mutta nyt se väistämättä alkoi nostaa päätään ulkosuhteiden hoidossa. Tämän uudeksi ulkopoliittiseksi doktriiniksi kutsutun politikan tuleminen tiensä päähän ennakoi tulevaisuuden ongelmia.

Georgia Ukrainan esinäytöksenä Ukrainan kriisi oli tätä taustaa vasten monien yhteenlaskettujen erimielisyyksien summa. Sen täyttä yllätyksellisyyttä vastaan puhuu kuitenkin jo vuoden 2008 tapahtumat Georgiassa, jotka voidaan monin perustein kytkeä yhteen edellisen kanssa. Georgian sotaa voi-

daankin pitää esinäytöksenä Ukrainan kriisille, sillä molemmissa oli kyse yksityiskohtia lukuun ottamatta samasta ongelmasta: Venäjän epäluulosta Natoa ja länttä kohtaan niiden jatkaessaan etenemistään sen rajoille ja perinteiselle etupiirille. Konflikti voidaan nähdä yhtä lailla lännelle kuin entisille neuvostotasavalloille osoitettuna merkkinä siitä, ettei etenemistä katsottaisi pidempään sivusta. Molempien kriisien juuret olivat värivallankumouksissa, joissa Venäjä joutui todistamaan naapuriensa selvän harppauksen sen kyljestä lännen syliin. Suurin yllätys Ukrainan tapahtumissa ei siten ehkä ollutkaan Venäjän, vaan lännen reaktio. Georgian sodassa Venäjä oli saavuttanut juuri sen mitä oli tavoitellut, eli lännen perääntymisen ja sen instituutioiden levittäytymisen pysähtymisen. Länsi oli ymmärtänyt Georgian sodan todelliset syyt nopeasti ja perääntyi hiljaisia vastaväitteitä lukuun ottamatta liittolaisensa hyläten. Etenkin Yhdysvaltojen reagoimattomuus oli Georgialle järkytys, sillä näihin suhteisiin oli Georgian presidentti Mikheil Saakašvili kohdistanut koko ulkopoliittisen huomionsa. Kuvaavaa on, että George W. Bushilla oli Tbilisissä nimikkokatu ja vierailujen yhteydessä ei tähtilippujen käyttöä säästelty Venäjän reaktioista huolimatta. Päätös oli lännen näkökulmasta kuitenkin

ymmärrettävä ja vaikutti onnistuneelta, kun sota päättyi vain kahden kuukauden jälkeen ja suhteet Venäjään onnistuttiin pelastamaan. Samalla länsi kuitenkin petasi Ukrainan tapahtumien siemeniä, sillä se vakuutti Venäjän johdon siitä, ettei länsi ollut valmis asettumaan Venäjää vastaan kuin sanoin. Kun Ukrainan kehitys sitten vuonna 2012 lipui Venäjän kannalta epäedulliseen suuntaan, oli voimankäyttö todennäköisesti helpompaa kuin sen seurausten valossa olisi pitänyt olla. Kylmän sodan päättymisen jälkeen kaavailtu yhteistyön kausi ei suhteissa kestänyt. Vastakkainasettelusta ei kyetty luopumaan eikä Venäjä kehittynyt toiveiden mukaisesti länsimaiseksi demokratiaksi. Venäjän voimapolitiikka, aggressiivisuus ja uho ovat synkentäneet suhteiden tulevaisuuden näköaloja, eikä edessä ole selviä ratkaisuja. Venäjän käytöksestä huolimatta, tai juuri sen takia, on kuitenkin elintärkeää tarkastella lähihistoriaa myös Venäjän näkökulmasta. Tällä ei tule tavoitella oikeutusta tai perusteita Venäjän toiminnalle eikä pyrkiä osoittamaan näkökulman paremmuutta länsimaiseen nähden. Toisen näkökulman ymmärtäminen ei ole sama asia kuin sen hyväksyminen. Mutta ilman molemminpuolista ymmärrystä ratkaisujen löytäminen karkaa yhä kauemmas. Se ei ole kummankaan osapuolen etu. P

Historiaa ja kulttuuria Riiassa Teksti Mikko Helenius Kuvat Sini-Emilia Asikainen

olhon ja Tason perinteinen kevätmatka suuntautui tänä vuonna Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Matka saavutti tänäkin vuonna suuren suosion. Riialla on takanaan pitkä historia tärkeänä Itämeren kauppakaupunkina ja yhtenä balttilaisen kulttuuripiirin keskuksena. Tämä näkyy erityisen selvästi unesco:n maailmanperintökohteisiin kuuluvassa vanhassakaupungissa, jonka arkkitehtuurisessa ilmeessä ovat edustettuina useat tyylisuunnat barokista goottilaisuuteen. Vanhaakaupunkia kierrellessä vastaan tulleista lukuisista nähtävyyksistä mainittakoon erityisesti Riian tuomiokirkko, Hansaliiton ajoista muistuttava Mustapäiden kauppiaskillan talo sekä Riian kaupungintalo. Kaikki näkemisen arvoinen arkkitehtuuri ei kuitenkaan keskity pelkästään vanhaankaupunkiin. Riiassa voimakkaasti esiintyvä jugend-tyyli on näkyvimmillään keskustan Alberta Streetillä ja sen sivukaduilla. Tällä ju-

gend-alueella sijaitsee myös Suomen suurlähetystö, jossa meidät ottivat ystävällisesti vastaan lähetystön hallinnollinen avustaja Asta Puolakka ja ensimmäinen lähetystösihteeri Elisa Alho-Kullström. Vierailullamme kuulimme sekä lähetystön tehtävistä että historiasta, diplomaattikoulutuksesta eli ns. Kavaku-ohjelmasta sekä Team Finland-verkostosta, joka kokoaa yhteen kaikki valtiorahotteiset, suomalaisten yritysten käyttöön tarkoitetut, kansainvälistämispalvelut. Kaupungin rikkaan arkkitehtuurin lisäksi maan historia on Riiassa vahvasti läsnä lukuisissa museoissa. Esimerkiksi Latvian sotamuseon moneen kerrokseen levittäytynyt kokoelma havainnollistaa elävästi maan sotaisaa historiaa ensin saksalaisten ritarien ja sitten Puolan, Ruotsin ja lopulta Venäjän alaisuudessa. Vuonna 1940 Neuvostoliitto miehitti Latvian ja teki siitä sosialistisen neuvostotasavallan. Kesästä 1941 lähtien Saksa miehitti maata vuoteen

1945 saakka, jonka jälkeen Neuvostoliitto piti Latviaa tiukassa otteessaan aina hajoamiseensa asti. Latvian miehitysmuseon videoista, valokuvista ja infotauluista koostuva kokoelma tuo miehitysajan terrorin ja kauhun esille brutaalin elävästi. Museon varsinaiset tilat sijaitsevat vanhassakaupungissa, mutta remontin takia näyttely on siirretty tilapäisesti lähemmäksi keskustaa, entisen Yhdysvaltain-suurlähetystön tiloihin. Miehitysmuseo ja neuvostoterrorin symboli muodostavat yhdessä todella alakuloisen kokonaisuuden, mutta nykypäivän Euroopan kiristyneessä ilmapiirissä latvialaisten kansallisten traumojen ymmärtäminen on entistä tärkeämpää. Pelätty naapurimaa Venäjä on Latvian tärkeimpiä kauppakumppaneita, joka toimittaa tuontienergiasta riippuvaiselle maalle kaiken sen tarvitseman maakaasun sekä leijonanosan öljystä. Ukrainan tilanne ja Venäjän sotavoimien näkyvä esiintyminen Latvian rajojen

lähettyvillä ja ilmatilassa ovat nostaneet vanhat epäluulot todella ajankohtaisiksi, johtaen mm. Latvian puolustusbudjetin merkittävään nousuun ja vaatimuksiin nato:n Baltian-joukkojen lisäämiseksi. Kiristyneet välit ovat myös aiheuttaneet jännitteitä syntyperäisten latvialaisten ja laajan venäläisväestön välille. Kipeästä historiasta ja nykypäivän haasteistaan huolimatta Riika on turistille todellinen Baltian helmi. Historiasta kiinnostuneille kaupunki tarjoaa häkellyttävän määrän nähtävää, ja pientä irtiottoa kaipaaville taas runsaasti mahdollisuuksia juhlimiseen ja itsensä hemmotteluun. Maan yleinen hintataso soveltuu loistavasti lyhyeen kaupunkilomaan, ja pientä harkintaa käyttäen syöminen ja juominen on Riiassa todella edullista. Jos maailmassa on oikeutta, nousee Riika vielä suomalaisten matkaajien silmissä yhtä vahvaan asemaan kuin kotimaisia alkoholitottumuksia palveleva Tallinna. P

P kuulumiset

| Sami Salomaa

Oodi Torspolle

akastan nurmikon tuoksua keväällä. Se saa minut viimein tajuamaan pitkän talven olevan takana. Sen tuoksu vie minut ajatuksissani takaisin lapsuuteni pihapeleihin. Oi tuota vapautta ja murheetonta elämää. Vasta näin vuosien jälkeen ymmärrän: kenties kysymys oli muustakin kuin jalkapallosta. Rakkaus lajiin ei silti ole kadonnut. Vielä jalkapalloakin enemmän rakastan tarinoita. Tämä moniulotteinen rakkaus on vienyt minut yliopistoonkin. Onnekseni jalkapallo sisältää uskomattoman hienoja tarinoita. Otetaan esimerkiksi Jamie Vardy. Vielä vuonna 2010 Vardy pelasi Englannin seitsemänneksi korkeimmalla sarjatasolla. Näitä sarjoja voisi hyvin verrata meidän kotoiseen yliopistosarjaamme. Sarjat ovat täynnä tunnetta ja ylpeyttä, mutta vain vähän taitoa. Yleensä jalkapallopelaajien tie johtaa ammattilaisjoukkueiden junioreista ykkösjoukkueeseen. Alasarjoihin menevät vain ne, joille jalkapallosta ei tullutkaan ammattia. Vardy pelasi lapsuutensa Sheﬃeld Wednesdayn joukkueessa mutta ammattilaisuran portit menivät kiinni hänen nenänsä edestä. Kun muut ammattilaiset treenasivat, Vardy siirtyi tekemään 12-tuntisia vuoroja paikallisella tehtaalle. Vardy ei kuitenkaan ikinä antanut periksi. Hän rakasti lajia ja siksi hän jatkoi pelaamista tehdastyön ohella. Lopulta rakkaus vei pelaajan Englannin korkeimmalle sarjatasolle. Tällä kaudella Vardy on tehnyt 22 liigamaalia ja ollut kenties tärkein palanen koko Leicesterin joukkuetta. Tätä kirjoittaessa Leicester muuten johtaa sarjaa ja on menossa kohti sensaatiomaista mestaruutta. Vardyn tarina on perinteinen kertomus ryysyistä rikkauksiin, mutta se sisältää paljon muutakin. Kyse on rakkaudesta ”Myös Torspossa lajiin. Onhan jalkapallo mitä parhain seurapeli. Myös Torson kysymys possa on kysymys nimenomaan yhdessäolosta. Ehkä siksi emme ole saavuttaneetkaan menestystä. Se ei kuitenkaan nimenomaan haittaa, sillä tuskin kukaan meistä uskoo pelaavansa tuleyhdessäolosta” vaisuudessa Englannin korkeimmalla sarjatasolla. Torspon kevätsarja on parhaillaan käynnissä. Toivottavasti sinäkin tulet löytämään sisäisen Vardysi. Ps. Olen toiminut Torspon managerina viimeisen parin vuoden ajan. Näiden vuosien aikana olen jälleen saanut nauttia lapsuuteni pihapeleistä. Nyt on kuitenkin aika etsiä uusi johtaja. Hae nyt!

P Fukseille

| Teksti ja kuvat Kaarina Tuokko & Ville Venäläinen

KAIKKIEN AIKOJEN

VUOSIKERTA? Tervetuloa Valtsikaan, uudet upeat polholaiset! Polhon mahdollisesti viimeisenä vuosikurssina teitä odotetaan entistäkin innokkaammin. Seuraavilla sivuilla Poleemi esittelee tuoreet tuutorit ja kertoo, mitä tulevalta syksyltä kannattaa odottaa.

33 33

Tuutorit 2016 Annia voisi luonnehtia sanoin empaattinen satakieli, joka olisi vahvoilla hypoteettisen hymytyttöpalkinnon saajana. Anni on kaikessa mukana, iloisen fiiliksensä kera tietenkin. Huhujen mukaan hän myös räppää Robinin biisejä paremmin kuin kukaan muu!

Futismimmi Eevi on paitsi tyynen cool, myös sydämellinen. Maailmanpelastajamme on aidosti hyväntahtoinen, ja läppäkin lentää tilanteessa kuin tilanteessa.

Roosan erityisalaan kuuluu spekseilyn lisäksi maisterifukseilu – sellaisena hän itsekin Polhoon saapui. Huumorintajuisen Roosan sanotaan löytävän juttua kenen kanssa vain. Roosa osaa myös kuunnella, ja häneen voi luottaa.

Energinen sekä iloinen Mikko toimii tutorina toista vuotta. Vuoden 2015 fuksit muistavat Mikon tutorina, jonka hymy ei hyydy edes aamukuudelta kotimatkaa tehdessä. Mikolta löytyy aina meemi jokaiseen tilanteeseen.

Ellu tekee vaikutuksen rennolla ja humoristisella elämänasenteellaan. Tanssitaitoisen ja hauskan Ellun saapumista viime vuoden fuksimökille ei unohda kukaan, tuolloinkin Ellu nousi pienestä väsymyksestä huolimatta kiitettäviin biletunnelmiin.

34 34

Muistojen bulevardi Ensimmäinen fuksitapaaminen Lähtiessäni ensimmäiseen fuksitapaamiseen en tiennyt ollenkaan, mitä odottaa. Sitä en ainakaan osannut arvata, että päätyisin vielä salaiseen jatkopaikkaan laulamaan Eppu Normaalia. Jälkeenpäin voisi todeta, että fuksitapaaminen antoi varsin todenmukaisen kuvan Polhosta ainejärjestönä.

kannattanut lähteä. Jatkopaikan valinnassa oli jonkin verran sekaannusta, ja porukka jakaantui eri baareihin. Itse jouduin jälleen kerran Swengiin.

KannuGames Ensimmäisen fuksitapaamisen jatkoista ei ollut vielä kulunut kovin montaa tuntia, kun piti olla jo lähdössä Suomenlinnaan KannuGamesiin. Vaikka suurin osa ryhmäni ei-yhisläisistä unohtui pian tapahtuman jälkeen, tuli päivän aikana tutustuttua entistä paremmin muihin Polhon fukseihin. Tapahtuma oli ehdottomasti osallistumisen arvoinen siitä huolimatta, että en ikinä saanut sitä ilmaista skumppaa, joka ryhmälleni luvattiin tultuamme toiseksi kilpailussa.

Fuksimökki Fuksimökille lähdin mukanani vain hyvää saksalaista tuontiolutta (Nobelaner), punaviinipullo ja pyyhe. Hävitin jossain vaiheessa viinipulloni, mikä saattoi olla oikeastaan ihan hyvä. Mökillä sai myös alkunsa Akateeminen Beer pong -seura (ABS), ja järjestettiin sen ensimmäiset harjoitukset, tosin pingispallon sijaan heitimme pullonkorkkia.

Hissasuunnistus Lähdin suunnistukseen varautuneena kaikkeen, mutta en silti arvannut, että tulisin pian pyytämään satunnaisia ohikulkijoita antamaan minulle alushousujensa pesulappuja. Vaikka oman ainejärjestön rastilta saadut kohtuuttoman alhaiset pisteet jäivät hieman harmittamaan (miksi vain 8?!), oli hissasuunnistus kokonaisuudessaan yksi hienoimpia fuksitapahtumia. Kannusuunnistus Kannusuunnistus oli Kannunvalajien fuksitapahtumista ehkä paras. Koko ryhmäni koostui minulle entuudestaan täysin vieraista ihmisistä, mikä ei menoa haitannut. Parhaiten mieleeni jäi rasti, jolla vaihdoimme ensin tulitikun ohikulkijalle yhteen Ibumax-tablettiin, ja sen saimme vielä vaihdettua kahteen samanlaiseen. Fuksisauna Fuksisauna järjestettiin vähän liian kaukana (Pohjois-Haagassa), joten päädyin jättämään sen välistä. Kuulemani perusteella olisi kyllä

Fuksiaiset Oman vaatekaappini sisältö ei ollut tarpeeksi monipuolinen kunnolliseen Geordie Shore -pukeutumiseen, mutta onneksi muut olivat panostaneet teemaan enemmän. Tuutorien roastaukset ja Maailman rauha -patsaan pesu olivat itselleni fuksiaisten kohokohtia. HYY:n fuksiseikkailu Fuksiseikkailu oli todiste siitä, että opiskelijatapahtumassa voi joskus olla hauskaa myös ilman runsasta alkoholinkäyttöä. Putin-naamarit päässä ympäri Helsinkiä liikkuminen sai ymmärrettävästi muissa ihmisissä aikaan monenlaisia reaktioita. Fuksisitsit Fuksisitsit eivät olleet ensimmäiset sitsini, mutta sitsaamisessa oli silti yhä tietynlaista uutuudenviehätystä, ja muutenkin hyvä tunnelma. Pidin ensimmäisen, täysin ennalta suunnittelemattoman, sitsipuheeni, ja pyysin laulua Sikajuna Brysseliin. Jouko Raitaniemi on Polhon vuoden 2015 fuksi.

3535

Mikä poliittisessa historiassa on nyt pinnalla? Mikä poliittisessa historiassa on nyt pinnalla, professori Kimmo Rentola? Aikaisemmin alan tutkimuksessa on nojattu lähinnä kirjallisiin lähteisiin, mutta viime aikoina kuvien analysointi ja käyttö historianlähteenä on herättänyt laajalti kiinnostusta tutkijapiireissä. Kuvia ja niiden herättämiä reaktioita, esimerkiksi suhtautumista kansallisiin symboleihin, voidaan myös vertailla maittain. Mitä kursseja olet pitänyt polholaisille? Viime periodissa pidin Kylmä sota -kurssia ja nyt Maailmanpolitiikkaa. Samoin johdantokurssilla olen ollut mukana. Missä olet itse opiskellut? Täällä, Helsingin yliopistossa. Tein maisterin ja väittelin poliittisesta historiasta. Ainejärjestötoiminnassa tuli oltua aika vähän, sillä kävin töissä opiskelun ohella. Jäikö sinulle omasta fuksivuodestasi jotain mieleen? Omana aikanani fuksirituaaleja ei juuri ollut. Fuksivuodestani jäikin päällimmäisenä mieleen pääaineen vaihtaminen; ajattelin nimittäin ensin lukea kansantaloustiedettä. Tuolloin

ei haettu opiskelupaikkaa mihinkään tiettyyn aineeseen, vaan tiedekuntaan. Pääaine valittiin ilmoittautuessa, mutta sitä sai vapaasti vaihtaa. Jo jouluun mennessä oli selvää, että ryhtyisin opiskelemaan poliittista historiaa. Onko sinulla jotain erityisiä terveisiä fukseille? Hienoa, että olette tulleet tänne! Poliittinen historia on hieno aine, jota voi lähestyä monesta näkökulmasta. Yleissivistys on arvokasta ja sitä tarvitaan työelämässäkin. Työelämää ajatellen voisi myös olla hyvä idea lukea opiskeluaikana jotain kieltä, jota kaikki eivät osaa. Mikä on poliittisen historian opiskelijoiden paikka maailmassa? Perinteisesti meiltä on menty kansainvälisiin tehtäviin ja erilaisiin järjestöihin, monet ovat myös päätyneet toimittajiksi. Viime aikoina yksityiset ﬁrmatkin ovat palkanneet enenevässä määrin poliittisen historian opiskelijoita. Koulutuksemme pohjalta pystyy toimimaan laaja-alaisesti erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.

Mikä erottaa poliittisen historian muista oppiaineista? Työllistymistä ajatellen ero humanistihistoriaan on, että sieltä valmistutaan paljon opettajaksi. Heidän opintonsa käsittelevät enemmän mm. antiikkia ja keskiaikaa. Poliittinen historia taas on hyvässä vuorovaikutussuhteessa muiden yhteiskuntatieteiden kanssa. Tulevaisuudessa lähentyminen mm. antropologian kanssa voi luoda hyödyllisiä virikkeitä. Muihin yhteiskuntatieteisiin nähden poliittisen historian teoriapainotus on pienempi. Uskon, että oppiaineemme pystyy tuomaan valtsikaan yhtä sun toista. Mitä haluaisit tutkia lisää tulevaisuudessa? Erilaiset nuorisoliikkeet ovat mielestäni hauska aihe, sillä niissä on elämänmyönteisyyttä ja hyvää ﬁilistä. Kimmo Rentola on toinen poliitti sen historian professoreista Helsin gin yliopistolla.

P kollegalta

| Teksti ja Kuva Nuutti Kiiveri

Palstalla kysymme kuulumisia ulkopaikkakuntalaisilta politiikan opiskelijoilta. Vuorossa Turun P-klubi. turun valtio-opin ja poliittisen historian opiskelijoiden ainejärjestö P-klubi saapui perinteikkäälle kevätmatkalleen Helsinkiin. Poleemi tapasi Polhon turkulaiset serkut leikkimielisen kisailun merkeissä Ruttopuistossa 6.4. Tilanteen otti välittömästi haltuun P-klubin vanhemman kaartin edustaja Jeremias toteamalla olevansa paljasjalkainen stadilainen. ”Hain itseasiassa ensiksi Polhoon, mutta olin pääsykokeessa vain tunnin”, Jeremias tunnustaa. “Seuraavana vuonna hain jo Turkuun ja päädyin P-klubiin.” Muilta haastatteluun osallistuneilta ei paljastu salaisia Helsinki-kytköksiä, vaan kaikki tunnustavat olevansa ylpeitä p-klubilaisia fukseja. Eerika ja Sara ovat alun perin Salosta ja edustavat perinteikästä salolaista yritteliäisyyttä: Eerika kertoo olevansa P-klubin kulttuuri- ja kv-vastaava, kun taas Sara on toinen juhlavastaava. Sara ja Siiri ovat myös P-klubin fukseja ja nauttivat uudesta kotikaupungistaan täysin siemauksin, kun taas Ancelika on synnynnäinen turkulainen. Yllättävän sadekuuron innoittamana Poleemi päätti tiedustella P-klubilaisilta lastenlorun mukaisesti mistä heidät on tehty. Vaimentaakseen stadissa liikkuvat huhut P-klubin edustajat vastasivat tiukasti mediaryhmän ohjeiden mukaan P-klubin koostuvan “sokerista, ka-

nelista ja sinisestä jallusta sekä rakkaudesta kossuviestiin.” Fuksit puolestaan tiivistävät P-klubilaisuuden ylimielisiin ihmisiin, mukaviin tapahtumiin ja kavereihin. Vappusuunnitelmia tiedustellessaan haastattelijan on vaikea saada innostuneista vastauksista selkoa. “L-A-I-V-A!!!!!” toteavat fuksit kuorossa. Vanhempi kaarti selvittää: koska P-klubin kerhotila menee remonttiin, joudutaan Wappu siirtämään merelle. ”Tänä vuonna saadaankin sitten kansainvälinen wappukriisi,” toteaa helsinkiläinen asiantuntija. P-klubin fukseilla on kuitenkin myös vappuna mielessä muutakin kuin vain laiva: Trivial Perseet maanantaina, tiistaina Trivial Perseiden sillis, keskiviikkona pesismatsi historian opiskelijoita vastaan ja torstaina on ensin Fleksi-päiväsitsit ( jotka paljastuvat yhdessä oikislaisten kanssa pidettäviksi päiväsitseiksi), minkä jälkeen suunnataan laivalle. Perjantaina vietetään päivää Itämerellä ja lauantaina on “kaiken häppeningin” jälkeen vappusauna. Poleemi ei voi olla huomaamatta, kuinka Turkulaisilta ei ainakaan tekemistä ja intoa puutu. Terveisiksi Poleemin lukijoille P-klubilaiset fuksit tokaisevat kollektiivisesti: ”TULKAA TURKUUN!” Kontio lisää vielä, ”Kiva olla täällä ‘kuvankauniissa ja aurinkoisessa’ Ruttopuistossa. Ja Polholle lopuksi vielä hyvät Waput!”

P kansainvälinen

| Teksti Meeri Kataja

Kun tuntemattomasta tulee turvallisuutta Kolmannen vuoden opiskelija Meeri vietti kevään Akureyrissa, Islannissa.

Isabel Galindo Meeri Kataja

Marija Ancēna

aihtoon lähteminen on kuin heitto laiturilta toivoen, että osaat uida. Kaiken räpiköinnin jälkeen tämä sukellus keskelle tuntematonta antaa vapauttavan tunteen. Vaikka omaa persoonaansa ei saa riisuttua, laiturilla seisoskelijoiden vaikutus heikkenee. Mitä pidemmälle uskaltaa uida, sitä enemmän tulee tilaa ajatella itseään ja ympäristöään uudelleen. Kyseenalaistaa kannattaako ottaa aina kun halvalla saa, miksemme totu toisenlaisiin ihmisiin ja miksi pienenä piti juoda maitoa. Vaihdossa kukaan ei odota kulttuurin mukaista käytöstä, koska jaettua kulttuuria ei ole. Kukaan ei tule kysymään Odinin sotilaista, tuhopoltoista tai Sipilästä. On huomattavasti helpompaa nauraa Islannin pääministerille, jonka tekemiset eivät kerro mitään oman yhteiskuntani arvoista. Aina tulee aika palata kotiin, osaksi yhteiskuntaa ja kulttuuria. Selvisin rantaan, pääsen kotiin. Helpotuksen rinnalle saattaa kuitenkin nousta ahdistus siitä, että aika loppuu kesken eikä ole ehtinyt löytää kaikkia vastauksia. Miten se sitten toimii, kun haluaa palata kotirannalle, mutta ei halua lähteä yllättävän lämpimäksi muuttuneesta vedestä? Irrallisen kokemuksen kuorestaan huolimatta vaihtokin on vain elämää: jatkuvaa löytämistä ja luopumista. Sen sijaan, että kotiin voisi palata valmiina ihmisenä kaikkien vastauksien kanssa, on uskallettava luottaa uusiin aarteisiin ja päästettävä irti päättyvästä etapista osana pidempää matkaa. Niin, että oikeastaan palaa lähtemättä täysin; jotain mukanaan, jotain jättäen.

P kommentti

| Teksti Herman Savinen Kuvitus Ossi Hietala

Lagerit ja hauskanpito kielletty

tv ja city uutisoivat, että neljä yliopistojen olutseuraa on mukana tuomassa vapuksi myyntiin olutta nimeltään Akateeminen vartti. Tarkoituksena on kuulemma ”muuttaa opiskelijoiden asenteita olutta kohtaan ja kehittää suomalaista olutkulttuuria” ja ”viestiä oluesta laadukkaana ja maukkaana seurustelujuomana, ei humaltumiseen tähtäävänä bulkkitavarana”. Hienoa, opetetaan opiskelijat juomaan hyvää olutta, ei mitään koﬃa, ja samalla oppivat käyttäytymään, kun rahat riittävät vain kahteen tuoppiin. Oikeasti oluen varsinainen maku ei ole pienpanimointoilijalle kovinkaan tärkeä, vaikka hifistelijät jaksavat aina uudelleen jankata mauttomasta ja vetisestä bulkkilagerista. Tärkeämpää on, että juoma kertoo juojansa hyvästä mausta. Jo 50 vuotta sitten markkinoinnin tutkijat totesivat, miten olutpullon etiketti, siis tuotteen brändi, vaikutti enemmän juojan aistinautintoon kuin itse nestemäinen sisältö. Käytännössä tämä on näkynyt esimerkiksi tavoissa, joilla suurpanimot ovat yrittäneet vallata takaisin markkinaosuuksiaan pientuottajien renessanssin edetessä. Yhdysvalloissa, missä olutbuumi alkoi jo 1990-luvulla ja levisi maailmalle, suurpanimot lähtivät uuden kilpailun myötä laajentamaan repertuaariaan tuntemattomampiin oluttyyleihin, joita pienpanimot valmistivat. Massatuotetut ”erikoisoluet” olivat halvempia, tasa-laatuisempia, puhtaampia ja makunsa puolesta aivan yhtä hyviä kuin käsityöläisoluet, mutta eivät onnistuneet voittamaan markkinoita takaisin, sillä ongelma ei ollut itse tuotteessa, vaan tuottajan identiteetissä. Kuluttajat kaipasivat ”aitoa” ja ”perinteistä” olutta ja siksi suurpanimoiden seuraava liike oli häivyttää oma identiteettinsä esimerkiksi hatusta vedetyillä erikoisilta vaikuttavilta nimillä etiketeissä ja toimimalla alihankkijoina niin sanotuille sopimuspanimoille, jotka eivät yleisesti juuri mainosta oluensa teollista alkuperää. Oluthifistelyssä onkin lopulta kyse ihan perinteisestä keskiluokan statushakuisuudesta: knoppitiedolla pyritään viestimään muille sivistyneisyyttä ja hienostuneisuutta. Juuri samasta ilmiöstä oli kyse kun ennen vanhaan kutsuttiin tuttavaperhe kylään ja pakotettiin raukat katsomaan parisataa lomadiaa ja maistamaan tuliaisviinejä. Yliopistojen olutseuroissa tuntuu yhdistyvän tämä kansanperinne vielä vanhempaan suomalaiseen elitistiseen alkoholidiskurssiin rahvaan huonosta viinapäästä. Todella raikasta.

Lähetä juttuvinkki! Poleemi ottaa avosylin vastaan lukijoidensa ideoita ja toiveita lehden sisällöstä. Jos sinulla tai ystävilläsi on ajatus, jonka haluaisit saada lehden sivuille, ota rohkeasti yhteyttä toimitukseen! Lähetä sähköpostia osoitteeseen poleemi2016@gmail.com tai nykäise hihasta jotakuta lehden sisäkannessa näkyvistä päätoimittajista kampuksella.

P hurja-arvo

| Ossi Hietala

Munastus 20.3.2016 | Kuvat Ossi Hietala

Munaa etsittiin pusikosta.

Muna huulilla.

Munaa hautomassa.

Munat tallessa.

Alku jännittää aina. Muna löytyi vihdoin.

4141

HESARIN APPRO 13.4. Kuvat Topi Juga

Ylhäällä Yhis edusti suurella porukalla. Keskellä oikealla “En minä mitään...” Keskellä vasemmalla Fuksi-Jokke kerää taas uusia #kokemuksia. Alhaalla Aurinko paistoi ja 42 virtasi. juoma