Poleemi 4/19

POLEEMI

IV 2019 1

2

TEEMA

SIS ÄLTÖ 34 MINSKIN MATKA 37 ILMASTONMUUTOS 39 2010-LUKU | Retrospektiivi 44 VESI 45 KONFLIKTISIMULAATIO 49 ARVOSTELU | Jokeri 52 TARINA 55 KIITOKSET

TEEMA

4 AJANKOHTAISTA 5 PÄÄKIRJOITUS 6 POLHO RY:N TERVEISET 7 TYÖELÄMÄÄ 9 ISHA 11 UUSI HALLITUS JA TOIMITUS 13 RAUHA 16 VÄKIVALTA | Naiset 18 HONG KONG 21 PÄÄTOIMITTAJILTA | Konfliktit, rauha, turvallisuus

25 NUORET RAUHANLÄHETTILÄÄT 27 HENKILÖKOHTAINEN RAUHA 29 SODAN RETORIIKKA JA SÄÄNNÖT 31 INFORMAATIOSOTA POLEEMI IV 2019

Vastaava päätoimittaja Kara Martikainen Päätoimittajat Onni Mustakallio, Kara Martikainen, Otto Hormio, Milja Kalliosaari Taitto päätoimittajat. Kansi Sessi Trapnowski Kirjoittajat Johannes Vänttinen, Ville Viitala, Elina Sipilä, R.Eskelinen, Kreeta Koskijoki, Liina Haanmäki, Roosa Mantila, Miro Leporanta, Markus Patomo, Sonja Käyhkö, John Helin, Anri Liikamaa, Markus Särkiniemi, Petriina Matilainen, Kara Martikainen, Onni Mustakallio, Milja Kalliosaari, Otto Hormio Kuvittajat Elina Nyholm, Anni Takanen, Kara Martikainen, Milja Kalliosaari, Onni Mustakallio Paino Picaset. Painos 100 kpl.

Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514. ­Palaute poleemi2019@gmail.com.

Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry. Poleemi saa HYYn ­ainejärjestölehtitukea.

3

AJANKOHTAISTA Yliopistonlehtori ja dosentti Antti Häkkinen eläköityy Talous- ja sosiaalihistorian professorin jäähyväisluento pidettiin 2.12. Poleemi haluaa kiittää ja kunnioittaa Häkkistä ansioistaan ja vuosistaan tiedekunnassamme!

Yliopistonlehtori ja dosentti Tauno Saarela eläköityy Poliittisen historian yliopistonlehtori eläköityy vuodenvaihteessa. Poleemi haluaa kiittää ja kunnioittaa Saarelaa tämän vuosista tiedekunnassamme ja yhteisössämme! Nimetön opiskelija haluaa muistaa Saarelaa seuraavin sanoin: “Taunolla ei ollut koskaan liian kiire jättääkseen auttamatta ja hän halusi aina opiskelijoiden parasta. Minulle hän on ollut juuri se henkilö yliopistolla, jonka puoleen olen aina voinut kääntyä.”

Vuosikymmen vaihtuu Talvilomalta palatessamme elämme 2020-lukua.

Polho voittanut sitsilaulukilpailun Polho ry on voittanut ylioppilaskunnan järjestögaalan sitsilaulukategorian.

PÄÄTOIMITTAJAT HALUAVAT KIITTÄÄ KAIKKIA KIRJOITTAJIA, KUVITTAJIA JA LUKIJOITA KULUNEESTÄ VUODESTA SEKÄ TOIVOTTAA KAIKILLE OIKEIN HYVÄÄ JOULUA, UUTTA VUOTTA JA LOMAA! KIITOS! (SIVULLA 55 PERUSTEELLISEMMAT KIITOKSET)

4

AJANKOHTAISTA

Pääkirjoitus Kara Martikainen Kuva: Katri Puhakainen

O

len viettänyt syksyn turvallisuuspoliittisessa kuplassa juosten Etyjin käytävillä Wienissä. Lehden teema ei ole tästä näkökulmasta yllätys: konfliktit, rauha & turvallisuus. Näihin käsitteisiin sisältyviä teemoja on lukemattomia, mikä on myös avautunut minulle uudella tavalla Wienissä vietettyjen kuukausien aikana. Rajat, terrorismi, aseet, energia, ympäristö, media, digitalisaatio, uskonnot, ihmisoikeudet, demokratia, ja lista jatkuu. Konfliktit, rauha & turvallisuus koskettavat jokaisen elämää, elämän eri vaiheissa ja eri tavoin.

Luottamus ja yhteistyö ovat keskiössä vakaiden yhteiskuntien rakentamisessa, ja rakentava dialogi ja ymmärrys mahdollistavat luottamuksen. Lisäksi tarvitaan halua tehdä yhteistyötä, sillä yhteistyö ilman tahtotilaa, on kiistelyä ilman päämäärää. Kukaan ei pysty kerralla hallitsemaan sitä tietomäärää mikä meille on tarjolla. Kukaan ei voi olla kaiken asiantuntija, eikä kukaan pysty koskaan huomioimaan kaikkia näkökulmia johonkin asiaan.

Kyselkää, kyseenalaistakaa, ja pohtikaa. Kyky kysyä kysymyksiä on erityinen taito. Konflikteja ratkotaan rakentavan dialogin avulla. Rauhaa voidaan edistää dialogin ja yhteistyön kautta, ja turvallisuus leikkaa läpi yhteiskuntien. Tämän numeron tarkoitus on ammentaa erilaisia näkökulmia näistä teemoista. Parhaimmillaan tämä numero herättää uusia ajatuksia ja kysymyksiä. Bon Voyage, vuoden viimeisen Poleemin parissa!

5

AJANKOHTAISTA

Hyvät polholaiset, polhonmieliset ja muut Poleemin ystävät,

K

irjoitan teille viimeistä kertaa Polho ry:n puheenjohtajana. En ole varma, mitä aiemmat puheenjohtajat ovat kirjoittaneet vuoden viimeiseen Poleemiin, mutta haluan itse lähestyä asiaa reflektoivasta näkökulmasta. Kenties mukaan mahtuu myös pohdintaa yhteisöstä ja tieteenalastamme.

Polho ei kuollut. Säästyttiin jopa elvytykseltä. Se paljon parjattu ja kuluneeksi asti puhki puitu Iso Pyörä pyyhkäisi yli. Mutta alle emme jääneet!

Vuosi lähti liikkeelle pienestä. Olin ainoa edellisvuoden hallituslainen, joten ymmärtänette vastuun, joka tuoreen puheenjohtajan hartioille asettui.

Toisaalta tilanne antoi myös erinomaisen mahdollisuuden. Mahdollisuuden tarkastella yhdistystä, yhteisöä ja tieteenalaa vakiintumattomasta näkökulmasta. Polho on tietenkin perinteilleen uskollinen, niin tämäkin hallitus. Mutta tuoreet ja perinteisiin juurtumattomat silmäparit ovat etu. Halusimme tehdä asioita innovatiivisesti ja niin me mielestäni teimmekin: tapahtumatarjonta oli runsasta ja monipuolista, yhteistyötä tehtiin ennakkoluulottomasti muiden järjestöjen kanssa ja Itsarisilliksen konseptiin tuotiin lisäyksiä. Järjestön toiminnan painopiste siirtyi entistä rohkeammin työelämäorientoituneeksi ja vanhoja suhteita elävöitettiin.

Listaa voisi jatkaa, mutta 3000 merkkiin mahtuu vain vähän.

Tästä hallituksesta. Mikä mieletön kasvutarina tämä onkaan ollut. Eräs vanhempi tieteenharjoittaja muisteli juuri, kuinka taannoin viime syksynä osa lähes puoliväkisin revittiin hallitukseen. Jo alkusyksystä vahva polholainen identiteetti oli muotoutunut ja halua ensi vuodellekin löytyi. Siinähän tämän yhteisön hienous onkin. Oma viiteryhmä ja tehtävä. Omaa identiteettiä ja paikkaa selkeyttävä tekijä. Erityisesti näin uutena aikana, kun pääaine valitaan vasta toisen vuoden keväällä, oma yhteisö voi jäädä häilyväksi. Hallitustoiminta täsmentää sitä, mutta niin myös johonkin porukkaan ajautuminen. On ollut ilo nähdä, kuinka monta uutta ihmistä on saanut toivottaa tervetulleeksi yhteisöömme kuluneen vuoden aikana.

Tilanteessa, jossa Polholle asetettiin haaste henkiinjäämisestä, järjestön ja sen jäsenten on syytä tarkastella toimintansa suuntaa ja paikkaa sekä erityisesti sen merkitystä. Merkitystä siinä mielessä, että millaisia arvoja se vaalii, mitä se merkitsee yhteisölleen ja miten tuo vaikeasti määriteltävissä oleva merkitys valjastetaan toiminnaksi. Näin kaksi vuotta aktiivisesti toimineena olen tullut jonkinlaiseen lopputulemaan Polhon merkityksestä. Järjestömme vaalii ennen kaikkea kahta asiaa: sivistystä ja huumoria. Valtavaa ymmärrystä ympäröivästä sekä leikkimielisyyttä. Kenties ymmärryksen myötä asiat osaa asettaa perspektiiviin. Ei tämä niin vakavaa ole.

Puheenjohtajan tehtävä on haastava. Samalla se on kuitenkin aivan käsittämättömän antoisa. Tämä yhteisö antoi kodin – lämpimän sellaisen. Toivottavasti myös sinulle, joka tätä kirjoitusta lukee. Haluan kiittää hallituksemme puolesta koko yhteisöä kuluneen vuoden tuesta, mielenkiinnosta ja ystävällismielisyydestä. Te olette saaneet meidät tuntemaan työmme merkitykselliseksi. P

Johannes Vänttinen 24.11.2019, Helsinki

6

AJANKOHTAISTA Teksti: Ville Viitala

Historiatieteen

Luonne & työelämä

T

yönhaku on tuttua jokaiselle yliopisto-opintoihin ehtineelle. Suomalainen perusluonne ja ”Kel onni on, se onnen kätkeköön” -mentaliteetti ei lähtökohtaisesti ole parasta maaperää dynaamisen uraohjuksen kypsyttämiselle. Tämä yhdistettynä yleisvaltsikalaiseen idealismiin ja varaukselliseen suhtautumiseen työn tarkoituksen olemisesta markkinavoimien määriteltävissä; on itse kullakin varmasti välillä hankaluuksia piiskata itseään menestykselliseen ja vakavasti otettavaan työnhakuprojektiin.

Itse olen todennut, että tehokkainta on määritellä pelin säännöt itse ja olla menemättä mukaan LinkedIn-maailmasta tuttuun pöhinäntäyteiseen diskurssiin. Keskityn mieluummin asiapuheeseen ja analyysiin kuin korulauseisiin. Käytännössä se on tarkoittanut jo ensimmäisestä yhteiskuntahistorian johdantokurssista lähtien syvällistä pohdintaa oman tieteenalan olemuksesta ja sitä kautta sen tarjoamista vahvuuksista.

Valtio- ja yhteiskuntatieteissä on yleisesti ainakin pari etua kovempiin tieteisiin verrattuna. Aloillamme luetaan ja kirjoitetaan huomattavasti enemmän, mitä monilla muilla aloilla. Tämä johtaa siihen, että valtiotieteilijällä on kyvyt hakea tietoa, ottaa haltuun isojakin kokonaisuuksia sellaista sekä poimia siitä olen-

naisimmat asiat. Näiden oppikirjakohtien mainitseminen ei kuitenkaan varmasti anna vielä vaikutelmaa muusta kuin kyvystä liukuhihnatehtailla hakemuksia.

Poliittisen historian ja yhteiskuntahistorian luonne yhteiskuntatieteiden ja historiantutkimuksen välimaastossa antaa kuitenkin mahdollisuuden kehittää ajatusta. Voidaan perustellusti väittää, että tieteenalamme kehittää näitä ominaisuuksia opiskelijallaan vielä astetta enemmän kuin muissa tiedekunnan oppiaineissa. Historiantutkimuksen metodologiaan on yleensä sisäänrakennettu isojen aineistokokonaisuuksien läpikäymistä ja tieteenalan teoreettinen pohdinta, esimerkiksi lähteiden olemuksesta on vielä keskimäärin pidemmälle vietyä kuin puhtaissa yhteiskuntatieteissä. En itse ole pelännyt korostaa tätä näkökohtaa työja harjoittelupaikkoja hakiessani.

Usein työelämässä tarvitaan kuitenkin arkisempia taitoja, joita voi olla hankala pelkästään itse opinnoissa hankkia. Monilla taidoilla ei välttämättä ole mitään tekemistä edes opintojen kanssa. Erilaiset vuorovaikutustaidot ja ihmisten kanssa toimiminen eivät välttämättä kehity parhaalla mahdollisella tavalla yliopisto-opinnoissa ainakaan tutkintovaatimusten sisällä. Yhteiskuntahistoria tarjoaa kuitenkin tieteenalana käyttövoimaa myös siihen.

7

AJANKOHTAISTA

Turun yliopiston poliittisen historian professori emeritus Jorma Kalela asettaa historiantutkimuksen osaksi kaikkea yhteiskunnassa olevaa historiaa: erilaisia julkisia esityksiä sekä kansanomaista historiaa. Hänen mukaansa historiantutkija osallistuu itse aina näiden kahden väliseen vuorovaikutukseen, jota hän kutsuu historian yhteiskunnallisen määrittämisen prosessiksi.

Tämä Kalelan tulkinta historiantutkimuksen roolista osana kaikkia erilaisia historiantulkintoja on helppo sisäistää. Isänpäiväksi saatiin kauppoihin jälleen tuhoton määrä erilaista uutta populaaria historia-aiheista kirjallisuutta, jota on ensisilmäyksellä hankala välillä erottaa tutkimuksesta. Ovatpa useat historiantutkijat itsekin kunnostautuneet mieluummin populäärien teosten tehtailussa kuin vertaisarvioidun tutkimuksen tuottamisessa. Edes kaunokirjallisuuden merkitystä kollektiivisten historiakäsitysten muokkaajana ei voi vähätellä, jos tuntee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden Alla -trilogian.

Vaikka tämä tieteenalan sisäänrakennettu demokraattisuus asettaa vaatimuksia ennen kaikkea tutkijalle, joka ei voi eristäytyä

8

omaan kuplaansa, tarjoaa se muunlaista uraa suunnitteleville yhisläisille myös mahdollisuuksia. Hieman kärjistetysti tämä tarkoittaa, että historian osaajalle on tarjolla puheenvuoroja erilaisissa epävirallisissa yhteyksissä ja kahvipöytäkeskusteluissa mahdollistaen oman osaamisen hyödyntämisen. Samanlaisia mahdollisuuksia oman tieteenalan kautta ei valitettavasti ole teoreettisempien tieteenalojen osaajilla. Tai ainakin se vaatii enemmän mielikuvitusta, ellei työyhteisöön kuulu muita samanlaisen tieteenalan kasvatteja.

Itse sain huomata tämän historianopiskelun tuoman hyödyn työtehtävissä Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana. Eri maiden ministereitä ja virkamiehiä ohjatessa pitkien kokouspäivien aikana kiusallisilta hiljaisuuksilta ei voinut välttyä. Erityisen kiusallisia hiljaisuudet olivat, jos pyyntönä oli käydä kävelemässä kaupungilla. Suomen suuriruhtinaiden ja Helsingin rakennusten ja muistomerkkien taustoja tuntevana näitä hiljaisuuksia oli huomattavasti mukavampi kohdata. Kannattaa siis jatkossakin pohtia oman tieteenalan luonnetta laajemmin. Yhteiskuntahistoriassa sitä riittää omien vahvuuksien tueksi ammentamiseksi. P

AJANKOHTAISTA

Made in 1989 – 30-vuotta ISHAa

Teksti: Elina Sipil’ä

K

ylmä sota rajoitti rajat ylittävää liikettä ja vuorovaikutusta. Vuoden 1989 tapahtumat saivatkin suuren symbolisen merkityksen, koska Berliinin muurin murtuminen tuntui avaavan Eurooppaa laajasti. Kuin varkain vain muutamaa kuukautta ennen muurin murtumista unkarilaiset opiskelijat olivat ottaneet yhteyttä muiden maiden historianopiskelijoihin. Historianopiskelijat halusivat ajan hengen mukaisesti luoda järjestön, jonka avulla pystyttäisiin luomaan kansainvälisiä akateemisia kontakteja ja ideoiden vaihtoa. Tästä yhteistyöstä sai alkunsa 1990-luvun taitteessa International Students of History Association eli ISHA International, joka juhlii tänä vuonna 30-vuotispäiväänsä.

Mikä ISHA sitten konkreettisemmin on?

ISHA on kansainvälinen historia-aineiden opiskelijoiden verkosto, jolla on paikallisjärjestöjä eri kaupungeissa yli 30 maassa niin Euroopassa kuin Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Suomessa ISHAn paikallisjärjestöinä toimivat tällä hetkellä ISHA Helsinki ja ISHA Turku. Järjestön kansainvälistä ydintoimintaa ovat opis-

Kuvat: ISHA Helsingin arkisto ja Nicole Hanisch kelijaseminaarit, joita etukäteen sovitut paikallisjärjestöt järjestävät vuoden aikana vähintään neljä. Seminaareissa opiskelijat pääsevät kuulemaan teemanmukaisia luentoja, pitämään itse esitelmiä ja käymään akateemisia keskusteluja.

Lisäksi noin viikon kestävissä seminaareissa luodaan verkostoja rennommissa merkeissä vapaa-ajan ohjelman avulla. Tätä akateemisuuden ja rentoutumisen yhdistelmää alumnit ovatkin pitäneet erittäin onnistuneena.

Vielä 1990-luvun alussa ISHA oli organisaatioltaan alkutekijöissään, mutta ensimmäisiä kokoontumisia pidettiin jo 90-luvun vaihteessa – ensimmäinen vain viikkoja ennen Berliinin muurin murtumista. Suomalaiset historian opiskelijat olivat erittäin aktiivisia järjestön perustamisessa, ja erityisesti Helsingin yhteiskuntahistorian opiskelijoilla oli vahva edustus ISHAn kansainvälisissä toimielimissä ja seminaareissa. Tästä oli paljon apua järjestön perustamisvaiheessa, sillä monissa, etenkin itäisen Euroopan maissa, ei ollut yhtä vahvoja ainejärjestöperinteitä toisin kuin Suomessa. Järjestön organisaatio haki myös aluksi muotoaan.

9

AJANKOHTAISTA 1990-luvun sihteeristöstä ja Academic Boardista ovat viimeisinä vuosina vakiintuneet toimielimiksi International Board, Council ja erilaiset komiteat. Lisäksi järjestön virkailijoiden kommunikaatiomahdollisuudet ovat muuttuneet tietotekniikan suomien mahdollisuuksien ansiosta. Hallituksen ja muiden toimielimien kokoukset pidetään nykyään internetin välityksellä, eikä järjestöllä ole enää fyysistä toimistoa toisin kuin 90-luvulla. Paikallisjärjestöjen äänestyksiä vaativat kokoukset sen sijaan pidetään yhä seminaarien yhteydessä.

Koska järjestö on saanut alkunsa 80-luvun lopun yhteiskunnallisista muutoksista ja halusta pyrkiä eroon muureista – niin fyysistä, mentaalisista kuin akateemisista, on Euroopan avautumisesta ja Berliinin muurin murtumisen merkkivuodesta tullut symbolisesti tärkeä merkkipaalu myös ISHAlle. Teema näkyi järjestön toiminnassa tänä vuonna, kun historian muureja ja etenkin Berliinin muuria muisteltiin ISHA Berliinin järjestämällä kesäseminaarilla.

Vuoden pääseminaari, Annual Conference, pidettiin taas asiaan kuuluvasti Unkarin Budapestissa, ISHAn syntykaupungissa. Konferenssissa suunniteltiin ISHAn tulevaisuutta vaalikokouksen puitteissa, mutta lisäksi menneitä muisteltiin alumnipaneelissa. Paneelissa unkarilaiset alumnit muistelivat lämmöllä suomalaisten ja etenkin ISHA Helsingin aktiivisuutta ISHAn alkuvuosina. Erityisesti 1992 Helsingissä järjestetty Gender and History teemainen konferenssi keräsi puheenvuoroja. Esille tuli kuinka ISHA on tarjonnut toiminnallaan ja seminaareillaan opiskelijoille mahdollisuuden matkustaa ja saada arvokkaita kokemuksia. Järjestön alkuvuosina matkuste-

10

lu ja verkostojen luominen oli tärkeää etenkin itäisessä Euroopassa ja on sitä edelleen. Alue on edelleen vahvasti edustettuna ISHAn toiminnassa, sillä ISHA toimii useissa Balkanin maissa käytännössä yleisluontoisena aine- ja opiskelijajärjestönä.

ISHAn toiminta niin toimielimissä kuin seminaareissa on todella monipuolista. Tällainen kansainvälinen kansalaisjärjestötoiminta on välillä vaativaa esimerkiksi kielimuurien ja kulttuuristen väärinymmärrysten vuoksi. Se on kuitenkin palkitsevaa – alumnit ovat korostaneet, että järjestön hallituksessa toimiminen ja seminaarien järjestäminen ovat antaneet paljon kokemusta, ymmärrystä itsestä ja muista ja valmiuksia kansainvälisiin työtehtäviin. Myös näistä syistä ISHA Helsinki on päättänyt hakea järjestelyvastuuta vuoden 2021 kesäseminaarille, jonka alustava teema on (In)Equality.

Nyt on uusille ishalaisille oivallinen tilaisuus tarttua alumnien suosituksiin!

Vaikka 30 vuoden aikana maat, kulttuurit ja ihmiset ovat näennäisesti lähempänä toisiaan kuin koskaan, ei ISHAn tavoite yhdistää kansainvälisiä opiskelijoita ja luoda ideoidenvaihtoa ole muuttunut. Historian ja lähitieteiden kansainvälinen vuoropuhelu, yhdessä toimiminen ja ajatustenvaihto ovat edelleen tärkeitä aatteita, joille ISHAn toiminta perustuu.

Nämä arvot eivät tule katoamaan koko ajan muuttuvassa maailmassa. Päinvastoin, tulevaisuuden epävarmuuden ja yhteiskunnallisten ja poliittisten muutosten myötä, ne tulevat vain tärkeämmäksi. P

POLHO RY 2020 Polho ry:n vuoden 2020 hallitus: Oona Leinonen (Puheenjohtaja) Sara-Maria Maunu (1. opintovastaava) Emilia Henttunen Aino Ikävalko Tuuli Karhunen Helena Kilpeläinen Miro Leporanta Petriina Matilainen Markus Patomo Susanne Sipinen Saaga Syrjänen Samuli Tsupari 11

Poleemin vuoden 2020 päätoimittajat: John Helin Aino Ikävalko Veronika Konnos Anri Liikamaa 12

TEEMA

Kun linnut eivät enää istu puussa MILJA KALLIOSAARI

12.04.18.

Taivas kattojen yllä on harmaa. Nostan takkini kaulukset ja kiristän askelta. Merituuli puhaltaa viileästi talojen välissä Siltasaaren kadulla. Kevät kuiskii ilmassa hiljaa, luvaten muutosta. Eläintarhanlahtea reunustava nurmi on vielä eloton ja ruskea talven jäljiltä. – Kuulen ammuskelua Pitkäsillan suunnalta. Tilanne alkaa näyttää jo toivottomalta. Isä oli lähtenyt eilen illalla pohjoiseen.

Kaupungin puolustus kaipasi nyt jokaista miestä, hän sanoi. Katseeni takertuu maassa makaavaan paperikasaan. Päällimmäisenä on sulaneen lumen vedellä tahrima sanomalehti. ”Saksalainen laivasto-osasto nousee maihin Ahvenanmaalla” julistaa otsikko kuukauden takaa, maaliskuulta 1918.

Kaduilla kiersi sana, joka sai jokaisen jännittymään ja ilmeet kasvoilla kiristymään. ”Pasilan puolustus on murtunut, saksalaiset ovat saaneet aseman vallattua”. Isä ei ollut palannut kotiin. Vatsanpohjassani huusi kasvava pelko, joka söi ja raapi sisuskaluja. Nyt emme voineet enää perääntyä.

Tehtävissäni ei ollut mitään. – Puhelimeni värisee. Hesarin otsikko hypähtää näytölleni. Uutisen päiväys on eiliseltä, 11.4.2018. Katson juttuun upotetun videon: polttopulloja, mellakkapoliisi, huutoa. Ihmiskasvot tuijottavat melkein kohti kuvaajaa, mutta katsetta on vaikea tavoittaa. Nostan silmäni jutusta ja havahdun ympäristööni. Raitiovaunu on jo saapunut Hakaniemen pysäkille. Vilkaisen tien yli ja juokse vaunuun juuri ennen ovien sulkeutumista. Istun alas, kopioin jutun linkin ja upotan sen feediin. Pari säälivää sanaa ja toivetta paremmalle tulevalle. Olen tehnyt osani.

M

inä synnyin maahan ja aikaan, joka ei tuntenut sotaa. Minä kasvoin vuosituhannen vaihteen Suomessa – yhteiskunnassa, jossa aika ilman rauhaa oli vieras ajatus. Sota, kärsimys ja konfliktit olivat ilmiöitä, joiden tiesin tapahtuvan, mutta ne olivat aina kaukaisia ja oman kokemuspiirini ulkopuolisia. Minä sain kasvaa etuoikeutettuna.

Vaikka maailmamme on globaali ja koko ihmistietämys on vain näppäilyn päässä käsistämme, on etuoikeutetun edelleen helppoa olla sokea. Ihmiselle on lähes luonnollista unohtaa maailma, joka tapahtuu oman kokemuspiirinsä ulkopuolella. Meille on kovin helppo katsoa maailmaa edessämme ainoana totuutena ja todellisuutena. Siksi meidän tehtävämme on muistuttaa itseämme siitä, ettei minun todellisuuteni – vaikka se kuinka todel-

linen minulle itselleni onkin – ole ainoa totuus.

Rauha on käsitteenä hyvin abstrakti ja se kuvataan yleensä negaation kautta – se on sodan, konfliktien ja yhteiskunnallisen kärsimyksen puuttumista. Tulee myös muistaa, että rauha on hyvin arkisia asioita: kun lapset voivat käydä normaalisti koulua, kun voit luottaa poliisiin, kun uskallat liikkua yksin kadulla, kun tiedät saavasi sairaalasta apua sairastuessasi ja kun voit olla huolehtimatta siitä jatkaako yhteiskunta ympärilläsi toimintaansa. Eräs nuori pakolainen kirjoitti rauhasta hyvin pysäyttävän ja valitettavan osuvan kuvauksen: ”Kun maassa on sota, linnut eivät voi elää eivätkä jää istumaan puuhun rauhallisesti”. En ollut koskaan aiemmin joutunut edes ajattelemaan tai tiedostamaan asiaa.

Maailmanpankin arvion mukaan vuodelta 2018 noin 2 miljardia ihmistä elää kon

13

TEEMA fliktimaassa tai sodan alla. Näistä noin 70.8 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa, kun elämä konfliktinalaisuudessa on käynyt mahdottomaksi. Luvut ovat valtavia ja vaativatkin suhteuttamista. Ne kertovat hyvin karusti sen, kuinka pieneen prosenttiin esimerkiksi me suomalaiset kuulumme: nämä kaksi miljardia konfliktimaassa elävää ihmistä muodostavat yhden neljäsosan koko maailman väestöstä.

Konfliktit koskettavat myös 2010-luvun Suomea, vaikka se ei tapahtuisi suoraan tai valtion sisäisen konfliktin kautta. Suomessa keskustelu on pyörinyt lähinnä pakolaiskysymyksen ja maahanmuuton seurauksien ympärillä. Keskustelu tuokin esiin rauhan kysymyksien ydinongelman: globaalissa pohjoisessa tunnetaan yleensä vain konfliktien seuraukset, eikä huomio kanna käsittelemään niiden juurisyitä. Kun lähdemme suhteuttamaan kysymyksiä rauhasta näin, voimme kuitenkin huomata, että ne koskevat myös meitä, jotka jo saamme elää rauhassa. Toisaalta suhteutus on myös vastuunäkökulmasta oleellista – asemamme tuo meille velvollisuuden sivistää itseämme ja tehdä työtä inhimillisen hyvän eteen.

Rauhaa ja konflikteja tarkastellessa tulee myös muistaa, ettei maailman tilanne ole staattinen tai muuttumaton. Se voi muuttua hyvinkin nopeasti ja arvaamattomilla tavoilla.

Suomi on hyvä esimerkki positiivisesta kehityksestä: vaikka nykyiset sukupolvet eivät muista aikaa ilman rauhaa, löytyy jo isovanhempiemme ajalta hyvinkin vaikeita ja syviä kokemuksia siitä, mitä on elää sodassa ja maassa, joka on konfliktin alla. Ja jos menemme ajassa vielä hieman taaksepäin, on edessämme sisällissodan runtelema Suomi. Tätä konfliktia tarkastellessa on merkityksellistä huomauttaa, että olemme reilussa sadassa vuodessa kehittyneet yhdeksi

14

maailman edistyksellisemmistä valtioista. Sitä tuskin kukaan arvasi vuoden 1918 Suomessa, maassa jonka kolmen miljoonan ihmisen väestöstä menehtyi noin 95 000 taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Lukuja tarkastellessa on muistettava, että sisällissotamme kesti ainoastaan kolme kuukautta.

Kehitystä voi tapahtua myös negatiiviseen suuntaan. Valitettavasti etenkin 2010-luku on näyttäytynyt hyvin synkässä valossa tästä perspektiivistä. Krimin kriisi osoittaa hyvin, kuinka nopeasti Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne voi muuttua. Suomelle Krimin tilanteen kehitys oli henkilökohtaisella tavalla vakava: se tarkoittaa, että meillä on naapuri, joka on valmis valloitussotaan. Negatiivinen kehitys ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan Eurooppaan. Konfliktien määrä näytti olevan selkeässä laskussa viimeisen kahden vuosikymmenen ajan, mutta nyt konfliktien määrä on jälleen lähtenyt nousemaan. Myös konfliktien vaatimien siviiliuhrien määrä on nousussa. Tulee myös huomata, että konfliktit muuttuvat yhä monimutkaisimmiksi: ne ovat nykyisin yleensä maan sisäisiä, monitahoisia etnisiä, uskonnollisia, alueellisia tai historiallisia kiistoja, joissa erilaiset osapuolet, toimijat ja tahot limittyvät ja kumuloituvat. Samalla niillä on myös poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia hyvin globaalilla skaalalla valtiollisten rajojen yli. Kaukana on nykymaailmassa lähellä ja tämä pätee myös konflikteihin.

Rauha saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä arjessamme, eikä se sinällään ole väärin.

Uskon vakaasti, että rauhan tulisi olla juuri sitä.

Ihanteellinen tilanne on juuri silloin, kun emme joudu aktiivisesti tiedostamaan sen olemassaoloa. Kuitenkin siinä kohtaa, kun tämä olotila ei koske kaikkia, on meidän vaadittava toimia

TEEMA ja ryhdyttävä tekoihin. Asemamme ei tarkoita, ettemmekö voisi nähdä oman todellisuutemme ulkopuolelle. Pienimmät rauhanteot ovat hyvin yksinkertaisia: yrityksiä pyrkiä dialogiin, ymmärrykseen ja toisen asemaan asettumista.

Me Suomessa olemme siitä onnekkaita, että omaamme rauhasta hyvin omakohtaisia kokemuksia – kansallinen tarinamme tuntee ja tiedostaa vahvasti ne ajat, kun rauha ei ollut meille itsestäänselvyys. Vaikka emme voi suoraan omasta historiastamme ammentaa vastausta globaalien konfliktien ratkaisuun, voimme pyrkiä ymmärtämään ja etsimään malleja, jotka ovat sovitettavissa myös tähän päivään. Samalla voimme myös omalla toiminnallamme edesauttaa sitä, kuinka reagoimme ja vastaamme nykypäivän konflikteihin. Hyvänä esimerkkinä voidaan nostaa ilmastonmuutos

– on arvioitu, että se yksin tulee olemaan yksi suurimmista tulevaisuuden konfliktien kiihdyttäjistä ja osavaikuttajista. Tässä valossa tarkastellessa rauhasta ja sen ylläpidosta tuleekin hyvin arkisiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi kulutustottumuksiin ja asenteisiin linkittyvä ilmiö.

Maailmaa ei korjata hetkessä eikä rauhaa luo kukaan yksin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meidän jokaisen teoillamme olisi merkitystä. Juuri minä voin vaikuttaa ja kykenen uhraamaan aikaani siihen, että perehdyn ja teen työtä rauhan eteen. Meidän tulee tehdä työskennellä niiden puolesta, joilla ei ole muita vaihtoehtoja. Niille, joille se on ainoa elinehto. Minä en koskaan huomannut puissa istuvia lintuja. Nyt huomaan. P

Steffen Hillenbrand, Bird

15

TEEMA

Kakssi tarinaa naisten kohtaamasta väkivallasta International Day for the Elimination of Violence against Women, 25 Marraskuuta

Teksti Kara Martikainen

Tadzhikistan

S

abohat S. oli 16 -vuotias kun hänet naitettiin aviomiehelleen. Kolme päivää muuton jälkeen miehensä perheen luokse, perheväkivalta alkoi. ”Joskus hän pakotti minut hyppimään yhdellä jalalla ja laulamaan Tadzhikistanin kansallislaulua…kerran hän löi pääni seinään niin, että menetin tajuntani”.

Sabohat yritti puhua näiden tapausten jälkeen appivanhemmilleen vain kuullakseen heidän sanovan: ”No, jokainen nainen joutuu hyväksikäytön uhriksi. Sinun täytyy olla kärsivällinen”. Näiden tapausten jälkeen väkivalta muuttui vain pahemmaksi.

Perheväkivaltaa ja avioliitossa tapahtuvaa raiskausta ei pidetä Tadzhikistanissa lain mukaan rikoksena. Human Rights Watch tutki perheväkivaltaa Tadzhikistanissa haastattelemalla perheväkivaltaa kohdanneita, palveluiden tarjoajia, poliisia, aktivisteja, valtion virastoja, lääkäreitä, psykologeja, ja kansainvälisiä järjestöjä. Raportti julkaistiin 19. syyskuuta 2019 otsikkona: ”Violence with Every Step: Weak State Response to Domestic Violence in Tajikistan”.

Raportti keskittyy puolisoiden ja sukulaisten harjoittamaan väkivaltaan naisia kohtaan. Haastatteluissa perheväkivaltaa kohdanneet naiset kertoivat kokeneensa esimerkiksi seuraavia väkivallan muotoja: avioliitossa tapahtuva raiskaus, hakkaaminen eri esineillä, puukotus, sulkeminen kylmään autotalliin, ja kuristaminen.

Perheväkivaltaa kohdanneiden naisten lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, sillä Tadzhikistanin hallinto ei tilastoi tätä. Raportin haastattelijoille kävi kuitenkin ilmi, että naisten kohtaama väkivalta on yleistä Tadzhikistanissa. Vuonna 2016 tutkimusorganisaatio Tahlil va Mashvaratin, CWFA:n ja Oxfamin suorittaman tutkimuksen mukaan 97% haastatelluista miehistä ja 72% haastatelluista naisista vastasi, että naisten tulee kestää väkivaltaa pitääkseen perheensä koossa.

Vuonna 2013 Tadzhikistan hyväksyi sen ensimmäisen lain liittyen perheväkivaltaan. Tässä laissa perheväkivaltaa ei kuitenkaan tunnusteta rikokseksi. Siinä ei myöskään määritellä sanaa perhe, jolloin sen sisällössä on monia heikkouksia väkivallan uhrien kannalta. Laki tunnustaa kuitenkin uhrien oikeuden lailliseen, lääketieteelliseen ja psykologiseen avunhakemiseen. Se on tehnyt myös perheväkivallan keskustelun aiheeksi Tadzhikistanissa, mutta monet naiset eivät silti tunne oikeuksiaan.

Human Rights Watchin raporttia varten haastatellut henkilöt totesivat, että poliisi harvoin käsittelee perheväkivaltaa vakavasti. Poliisit eivät aloita rikosten tutkintoja, hoida rikoksen tutkintaa hyvien hallintotapojen mukaisesti tai pidätä rikosten tekijöitä. Yksi haastatelluista naisista kertoi Human Rights Watchin haastattelijoille, että poliisi totesi hänelle: ”etkö ole itse syypää”. Edellisenä yönä hänen aviomiehensä oli hakannut häntä kolme tuntia. Tadzhikistanissa on myös puutteelliset palvelut perheväkivaltaa kohdanneille. Avun hakemisen esteenä ovat myös taloudellinen riippuvuus puolisosta, moniavioisuus yhdistettynä patriarkaalisiin normeihin, ja naisten alhainen avioitumisikä.

Avioero koetaan Tadzhikistanissa laajasti tabuksi. Tadzhikistanin hallinto epäonnistuu suojelemaan kansainvälisen lain (esim. CEDAW) mukaisesti naisia ja tyttöjä väkivallalta ja syrjinnältä.

16

Kiina Myanmarilainen 19 -vuotias nuori nainen lähti Myanmarista tätinsä kanssa Kiinaan tapaamaan serkkujaan. Yksi päivä matkalla hän pyörtyi ja heräsi kuullakseen, että hän on joutunut ihmiskaupan uhriksi. Vaikka hän pääsi karkaamaan, niin poliisit palauttivat hänet takaisin hänet ostaneen perheen luokse. Perhe lukitsi hänet huoneeseen, jossa hänen ”miehensä” raiskasi hänet toistuvasti lapsien toivossa.

Kiinan yhden lapsen politiikka (1979-2015) on synnyttänyt sukupuolivääristymän. Arvioiden mukaan Kiinassa on tällä hetkellä 30-40 miljoonaa miestä enemmän kuin naista. Tämä on synnyttänyt Kiinaan bisneksen, jota voidaan kutsua vaimokaupaksi, jossa naisia ja tyttöjä kaupataan naapurimaista Kiinaan miehille. Human Rights Watch on tutkinut naisten ihmiskauppaa Myanmarista Kiinaan. Salakuljettajien taktiikkana on usein luvata naisille töitä Kiinassa, mutta todellisuudessa perheet ostavat naiset vaimoiksi pojilleen 3000-13 000 dollarilla.

Poikien suosiminen johtuu, etenkin maaseudulla, vanhoista yhteiskunnallisista normeista, joissa tytöt naitetaan muualle ja pojat jäävät vanhempiensa luokse asumaan. Vaimokauppa on saanut hieman kansainvälistä mediahuomiota, jolloin Kiinan viranomaisten on ollut pakko vastata ihmiskauppaan jollain tasolla. Kiinan poliisin tietojen mukaan se on vuonna 2018 pidättänyt 1 322 epäiltyä naisten ihmiskaupasta. Kiinan propagandavaikuttaminen pyrkii kuitenkin häivyttämään vaimokaupan ”pahuutta”.

Esimerkiksi Myanmar Now lehdessä julkaistiin 9. lokakuuta 2019 artikkeli, jossa nostettiin esiin yksi Kiinan propaganda uutisartikkeli. Tässä artikkelissa kuvattiin yhden ihmiskaupan uhrin avioliittoa sanoilla ”iloinen ja mukava polku”.

Human Rights Watchin tutkimuksessa nousi esiin, että poliisit harvoin toimivat ihmiskaupan uhrien hyväksi Kiinassa. Pakenemaan onnistuneet naiset päätyivät itse usein lukkojen taakse ja karkotetuiksi. Lisäksi, jos naiset onnistuvat palaamaan Myanmariin –on heille harvoin tarjolla apua.

Rakenteellinen väkivalta on syvällä yhteiskunnassa. P

17

TEEMA

Viisi vaadetta, neljä jäljellä Teksti ja kuvat: R. Eskelinen

H

ongkongin mielenosoitukset ovat kestäneet liki kuusi kuukautta. Mielenosoitusten sarja alkoi rauhanomaisella kansalaistottelemattomuusliikkeellä, mutta Hongkongin ja Taiwanin välistä vankien luovutussopimusta (antiELAB) alun perin vastustanut kansalaisliike eskaloitui taisteluksi oikeudenmukaisuudesta, demokratiasta ja itsemääräämisoikeudesta.

Jopa Helsingin yliopisto on ottanut poliittisen kannan mielenosoituksiin peruuttaessaan vaihto-opiskelumahdollisuudet ainakin kevätlukukaudeksi 2020. Merkittävä valta-asetelman muutos kuitenkin tapahtui 24.11.2019 järjestetyissä paikallisissa aluevaaleissa, joissa demokratiamieliset ehdokkaat voittivat äänienemmistön 17:sta vaalipiirissä 18:sta ensimmäistä kertaa Hongkongin historiassa. Mielenosoitussarjan periodisointi on rajattava aikaan ennen demokraattien voittoa, jotta voimme ymmärtää sitä ennen tapahtuneita konflikteja ja kiistämisen politiikkaa.

Eli: mistä mielenosoituksissa on kyse, ja miten tilanne on onnistunut saamaan ennalta-arvaamattomat mittasuhteet?

Iso-Britannian entisenä siirtomaana Hongkongin lainsäädäntö, poliittinen järjestelmä ja oikeuslaitot ovat kehittyneet irrallaan muusta Kiinasta. Poliittisessa kehityksessään Hongkong oli irrallaan myös muusta brittiläisestä kansainyhteisöstä, sillä luonnonvaroiltaan köyhänä saarena sen tarkoituksena ei ollut rahoittaa emämaan kehitystä merkantilistisesti.

Sen funktiona oli toimia aasialaisten kauppatavaravirtojen solmukohtana. Noin 4000 kalastajan asuttama Hongkongin saari valikoitui siirtomaaksi luonnostaan syvän Victoria Harbour -salmen ja saaren sijainnin johdosta. Vasta myöhemmin Kowloonin niemimaa ja sitä ympäröivät maa-alueet liitettiin osaksi Hongkongia. Alkuperäisväestön niukkuudesta johtuen brittiläisten ja kiinalaisten keskinäiset kahnaukset jäivät lähes olemattomiksi. Laissez-faire -mentaliteetin viitekehyksessä hallintoaluetta kehitettiin mahdollisimman vapaaksi kauppa-alueeksi. Hongkong on edelleen maailman vapain talous.

Taloudellinen osallistuminen on kaukana poliittisesta osallistumisesta, ja jälkimmäisen kehitys ja reformit jäivät täysin laiminlyödyiksi alueen kehityksessä. Vasta Tiananmenin aukion verilöyly vuonna 1989 havahdutti brittipäättäjät demokraattisen kehityksen tärkeydestä. Kaikkein tärkeimmät Hongkongin siirtymään liittyvät sopimukset oli ehditty kuitenkin sinetöimään ennen vallanvaihtoa.

18

TEEMA Poliittisen toimijuuden kehitykseen jäi valtatyhjiö, jota ohjaa vain alueen perustuslain sekä Sino-Brittiläisen bilateraalisen sopimuksen väljät lupaukset jossain horisontissa siintävästä yleiseen äänioikeuteen ja edustuksellisuuteen pohjaavan demokratian kehityksestä. Demokraattisen kehityksen deterministinen määränpää ei kuitenkaan sanele sitä, millä tavoin indeterministisin tavoin määränpäähään päädytään. Tarkoitus ei pyhitä keinoa minkään osapuolen mielestä.

Demokraattisen kehityksen epämääräisyys on luonut kahtiajakoisuutta kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon välille jo vuoden 2003 sananvapautta puolustavan marssin jälkeen. Vuosittainen hallintoa vastustava poliittinen kulkue on vakiintunut heinäkuun ensimmäiseen päivään brittiläisen vallanvaihdon muistoksi. Mielenosoituksilla on pitkäkestoinen traditio, ja Hongkongin erityisasemaa kuvaakin vapaus muistella aktiivisesti Tiananmenin ja kulttuurivallankumouksen kaltaisia takaiskuja Kiinan historiassa. Falun Gongillakin on yhdistymisoikeus Hongkongissa, vaikka liike on kielletty manner-Kiinassa mahdollisina kulttuurihegemonian horjuttajina.

Erityishallintoalueen poliittinen kehitys on ollut paitsiossa lähes koko 50 vuotta kestävän autonomisen siirtymäajan. Selkeää poliittista suuntaa ei ole poliittisten vaikutusmahdollisuuksien puutteen johdosta. Toistaiseksi kansalaisyhteiskunta on onnistunut suojelemaan niille myönnettyjä oikeuksia motittamalla hallinnon laajentumispyrkimykset ja yhdistämään voimavaransa mannerkiinalaisen ideologian läpitunkeutumista vastaan. Vuoden 2019 antiELAB-mielenosoitusten aikana tilanne kuitenkin näyttäytyi paikoitellen erittäin uhkaavana. Yliopistoja on piiritetty, ihmisiä on kuollut, ja mielenosoittajia on suljettu pahamaineiselle San Uk Lingin vankileirille lähelle manner-Kiinan rajaa. San Uk Lingissa on käytetty väitetysti äärimmilleen menevää ja ihmisyyttä hajottavaa fyysistä, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa.

Kansalaisyhteiskunta oppi vuoden 2014 Umbrella Movement -liikkeen virheistä uusia mielenosoitustapoja.

Hongkongin mielenosoitukset ovat arbitraarisesti järjestäytyneitä johtajattomia ad hoc liikkeitä, jotka kokoontuvat ja jakavat tietoa muun muassa LIHKG:ssa ja Telegramissa. Kyseisillä alustoilla on levinnyt Spotifynkin poistama pseudokansallislaulu, jota mielenosoittajat ovat käyttäneet erottuakseen Kiinasta. Vastavuoroisesti Peking on myös löytänyt uusia keinoja tukahduttaa massoja niin Xinjiangin maakunnan uiguureista kuin yhä jatkuvaan Tiibetin miehitykseen. Keskushallinto ei ole tyhmä.

Aikoinaan Hongkongin poliisivoimat miellettiin Aasian parhaimmaksi ja vähiten korruptoituneeksi. Liberaalissa taloudessa poliisin rooli on ennen kaikkea rauhan, järjestyksen ja omaisuuden turvaaminen. Nostalgia poliisin hyvästä maineesta on ollut yksi mielenosoittajien käyttämästä retoriikasta,

19

TEEMA jolla on yritetty vaikuttamaan poliisin ja hallinnon sallimaan toimintaan. Se, miten paljon vuonna 2019 värvätyistä mellakkapoliiseista ovat oikeasti hongkongilaisia, on pelkkä arvoitus. Useiden mellakkapoliisien puheesta on useiden lähteiden mukaan selkeästi kuultavissa mannerkiinalainen aksentti, joka eroaa kirjoitusmerkistöltään ja tonaalisuudeltaan Hongkongissa äidinkielenä puhutusta kantoninkiinasta.

Hongkongin aluehallinto on nostanut mielenosoitusten aikana poliisille myönnettyä budjettia. Protestien taltuttamiseksi poliisien rekrytointia on joustavoitettu ja jo eläkkeelle siirtyneitä poliiseja on kutsuttu uudelleen töihin. Valtaa ja järjestystä on yritetty ylläpitää äärimmäisellä väkivallalla, ja poliisien sisäinen järjestys on useasti osoittautunut anarkistiseksi. Rivipoliisit ovat jättäneet tottelematta esihenkilöstön käskyjä, ja poliisin toimintatavat ovat eskaloituneet silmittömäksi valkoterroriksi. Mielenosoittajien yksi viidestä vaateesta onkin itsenäisen toimielimen perustaminen koskien poliisin lakia rikkovan vallan käyttöä.

Poliisien ja opiskelijoiden välisessä asemasodassa Chinese University of Hong Kongin kampukselle johtavassa Bridge no. 2 ammuttiin yhden päivän aikana yli tuhat kyynelkaasupanosta, joka on kymmenesosa kuuden kuukauden aikana ammutuista kyynelkaasusta. Opiskelijat ja poliisien väliset jännitteet laukesivat myöhemmin Hongkongin Polyteknillisessä yliopistossa. Yliopiston 12 päivää kestänyt piiritys purettiin vasta 29.11.2019.

Hallinnon lääkeviranomaisten mukaan manner-Kiinassa valmistettu kyynelkaasu ei ole terveydelle haitallista, vaikka lukuisat eläinten kuolemat ja ihmisillä esiintyvä klooriakne indikoivat muuta. Toistaiseksi ainut poliisiin suoraan todistettavasti kytketty kuolemantapaus on liittynyt kyynelkaasuun; vuonna 1996 syntynyt opiskelija hyppäsi kuolettavasti parkkihallin kerrosten välillä pakoon parkkihalliin ammuttua kyynelkaasua. Kyynelkaasun lisäksi ammutut kumiluodit ovat sokeuttaneet monia. Yksi mielenosoittajien käyttämistä demonstraation keinoista on ollut toisen silmän peittäminen solidaarisuuden merkiksi. 1.10.2019 jälkeen ainakin kolme mielenosoittajaa on ammuttu kovilla luodeilla. Toistaiseksi luodit ovat osuneet vain senttien päähän selkärangasta ja sydämestä.

Muut poliisiin mahdollisesti liitettävät kuolemantapaukset ovat epäselvissä olosuhteissa tapahtuneet jäähyväisviestittömät itsemurhat.

Hongkongin mielenosoituksissa on itsemääräämisoikeuden ja demokratian kehittymisen lisäksi kyse manner-Kiina pelosta. Monet Kiinan kaupungit ovat joutuneet kiinalaistumaan ja murtumaan keskusvallan alla. Ennen koko Guangzhoun alue oli kantoninkielinen, nykyään enää vain Macao ja Hongkong. Hongkongilaisilla on todellinen pelko manner-Kiinan vaikutuksen leviämisestä Hongkongiin ja lopullisesta absorboitumisesta vain erääksi han-kiinalaiseksi kaupungiksi muiden joukkoon. Tätä vastaan noustiin 24.11.2019 järjestetyissä paikallisvaaleissa, joissa demokraatit voittivat 17 18:sta vaalipiiristä. Yhdysvalloissa ratifioitiin 27.11.2019 Hong Kong Human Rights and Democracy Act turvaamaan autonomian ja taloudellisten erivapauksen säilyminen vastaisuudessakin.

Mielenosoitukset jatkuvat demokraattien vaalivoitosta huolimatta. Vaalivoitto rauhoitti tilannetta, eikä kaduilla ole nähty joukkojenkontrollityökaluja enää samoissa määrin. On kuitenkin epätodennäköistä, että mielenosoittajien vaatimuksiin suostutaan ja heidän vaatimuksiinsa suoran demokratian kehittämisestä perustuslain viitekehyksessä myönnyttäisiin. Jos Peking myöntyisi, Xi Jinpingin asema puolueen johdossa olisi yhä huterammalla pohjalla jo valmiiksi sakkaavassa taloudessa.

Hongkongin taloudellinen asema on edelleen tärkeä mannerkiinalaisille yrityksille. Jos tankit vyöryisivät Shenzhenistä Hongkongiin, maailman talous kolaroisi välittömästi kallioleikkaukseen ja Kiinan maine kansainvälisten sopimusten kunnioittajana romuttuisi. Tätä eivät halua Kiina eikä Hongkongin marionettikuvernööri. Tällä hetkellä Hongkong on täydellisessä status quossa, eikä helppoja ratkaisuja umpisolmun aukaisuun ole. P

20

TEEMA Päätoimittajilta

Konfliktit, Rauha, Turvallisuus Elämää Kun käyn ajatuksissani läpi näitä teemoja huomaan, että nämä sanat ovat osana elämääni tavalla tai toisella lähes joka päivä. Tämän voi päällisin puolin kokea ristiriitaisena. Tietenkin asun hyvinvointivaltiossa, joka ei ole sotinut pian 75 vuoteen. Lähimmät kokemukseni taisteluista ovat omasta ajastani varusmiespalveluksesta. Minua ei ole koskaan yritetty ryöstää väkivaltaisesti eikä kotiini ole koskaan murtauduttu. Elämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta, vaikka lähtökohdat sille olisivat hyvät.

Jokainen joutuu jatkuvasti suurempaan tai pienempään konfliktiin. Se ei usein ole fyysistä, mitä sen ei tarvitse eikä pidäkään olla. Kuitenkaan konflikteilta ei kukaan pysty välttymään. Ne voivat olla sanallisia toisten ihmisten tai näkökulmien välillä. Joskus huomaan, että olen toiminnallani vastakkain omien näkemysteni kanssa. Järjen ja tunteiden välinen kamppailu on ja tulee olemaan osana ihmisen elämää. Konfliktit voivat olla myös hyvä asia, sillä mitään uutta hyvää ei voida saavuttaa, ellei sen tieltä olla valmiita raivaamaan jotain vanhaa pois.

Ihminen tarvitsee rauhaa ja ennen kaikkea mielenrauhaa. Olen rauhaton vaeltaja, joka ei osaa olla kunnolla paikoillaan. Silti usein huomaan, kuinka välillä on tärkeää vain antaa itselleen omaa aikaa poissa kaikesta kiireestä. Kiire on asia, joka saa meidät unohta-

maan rauhan. Suuntaamme kohti päämäärää huomioimatta muiden asioiden, kuten oman jaksamisen, tärkeyttä. Kaikista tärkeintä on tehdä rauha itsensä kanssa ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Ymmärtäessään itseään voi ymmärtää paremmin ympärillä olevaa maailmaa.

Turvallisuus ja sen tunne on jokaiselle itsestäänselvyys siihen asti kunnes sen menettää. Se voi usein tapahtua, kun menettää jotain tärkeää itseltään. Asia voi olla kodin, läheisen ihmisen tai ehkä oman koskemattomuuden menettäminen. Tunne, että jokin oleellinen osa itseään, on kateissa eikä sitä pysty mitenkään täyttämään. Tällöin ei saa jäädä yksin, sillä apua on saatavilla. Joskus toinen ihminen voi auttaa.

Joskus aika parantaa haavat. Ei ehkä kokonaan, mutta ainakin osan siitä.

Konfliktit, rauha ja turvallisuus ovat osana jokaisen ihmisen elämää joko enemmän tai vähemmän. Joskus haluamme yhtä niistä enemmän. Toisinaan emme halua yhtä ollenkaan. Voi olla ettemme saa koskaan jotain näistä tarpeeksi tai sitten meillä voi olla näistä jotakin liikaa. Kuitenkin vain elämällä yhdessä toisiamme kunnioittaen voimme päästä mahdolliseen tasapainoon näiden kanssa.

-Otto

21

TEEMA

Rauha Rauha, rauhaa, rauhassa… Johan Galtung on muun muassa käsitteellistänyt rauhaa positiivisen ja negatiivisen rauhan kautta. Positiivisessa rauhassa on harmoniaa ja tasa-arvoa. Negatiivisessa rauhassa puuttuu sota. Yhteiskunta ei ole rauhassa vain silloin kun kansalaiset tyytyvät johonkin, vaan rauha vaatii työtä.

Entä rauhan ja konfliktin suhde. Kaikki konfliktit eivät välttämättä ole rauhan tuhoajia.

Joillain konflikteilla on kyky luoda dialogia, joka voi johtaa parempaan rauhaan. Helpointa rauhasta on kuitenkin sanoa, että sillä ei ole yhtä määritelmää.

Rauhaa voi olla globaalilla, alueellisella, valtion, kaupungin, ja yksilön tasolla sekä niiden välissä, läpi sekä yli. Kaikilla tasoilla siihen voidaan liittää erilaisia elementtejä, josta voidaan punoa monimutkainen verkko. Rauhan tunne voi olla yksilöllinen tunne, mielenrauhaa. Tunnet voivasi toteuttaa itseäsi haluamallasi tavalla.

Postiivinen rauha on tavoiteltavaa ja se ei ole passiivista. Rauhanrakentaminen ei ole passiivista. Eli, aina kun kuulet jonkun käyttävän sanallista väkivaltaa, niin rauhantahtoista ei ole pysyä hiljaa. Rauhantahtoista on uskaltaa kyseenalaistaa tätä väkivaltaa.

Tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinnon

22

sai Etiopian pääministeri Abiy Ahmed. Muita kärkiehdokkaita palkinnon saajaksi olivat Greta Thunberg ja Raoni Metuktire. Etiopian pääministeri Ahmed solmi Eritrean kanssa rauhansopimuksen, Greta Thunberg innoitti globaalin ilmastoliikkeen, ja Raoni Metuktire on Brasiliaan kuuluvan alkuperäiskansan johtaja sekä ympäristönsuojelija. Ollaan Nobelin rauhanpalkinnosta mitä mieltä tahansa, niin ainakin nämä henkilöt ovat uskaltaneet toimia positiivisen rauhan puolesta.

-Kara

TEEMA

Tulevaisuus Tämän lehden tullessa ulos juhlimme Suomen 102. itsenäisyyspäivää. Itsenäisyys ei kuitenkaan ole automaattisesti tarkoittanut rauhaa kävihän Suomi ensimmäisen viidenkymmenen ikävuotensa aikana läpi sisällis-, talvi-, jatko- ja Lapin sodan. Aktiivisia sotilaallisia eskalaatioita seurasi kylmä sota, joka leimasi vahvasti Suomen politiikkaa aina 1900-luvun loppuvuosikymmenille saakka. Pelko ja turvattomuus ehti kasvaa osaksi Suomen arkea ja suomalaisuutta.

Historian valossa voikin huomata, kuinka ainutlaatuiseen ja erityiseen ajanjaksoon pääsi itse syntymään. Minä synnyin vuonna 1998 Suomeen, joka oli hiljalleen toipunut talouslamasta, lipui kohti EU:ta ja globaalia maailmaa ja joka katsoi toivokkaana kohti tulevaa. Toki vuoden 2001 tapahtumat olivat iso isku tälle toiveikkuudelle ja osittain jopa suoralle sinisilmäisyydelle, mutta ilmapiiri säilyi pääosin luottavaisena.

2010-luvulla turvallisuuspoliittinen ilmapiiri alkoi muuttumaan. Arabikevät pyyhki läpi Lähi-idän arabimaiden ja Eurooppa kuohui Krimin kriisin seurauksena, syöksien koko globaalin politiikan uuden kriisin eteen.

2010-luvun puoliväliin tultaessa pakolaiskriisi pyyhki läpi Euroopan ja turvallisuuspoliittinen tilanne huojui uuden terrorismiuhan alla. Pe-

losta tuli osa arkipäivää, joka näkyi mediassa, kuului ihmisten puheissa ja heijastui politiikassa. 2010-luku näyttäytyi pelottavana ja arvaamattomana - varsinkin aikuisuutta lähestyvän nuoren silmissä. Tulevaisuus nosti eteemme haasteita, joita en ollut koskaan osannut odottaa.

Moni asia on muuttunut 21-vuodessa.

Olemme siirtymässä vuoteen 2020, joka tuo mukanaan uuden vuosikymmenen uusine haasteineen. Ilman valtavaa uhkarohkeutta voidaan väittää, että ilmastonmuutos tulee olemaan yksi tulevaisuuden suurimmista kysymyksistä. Konfliktit, turvallisuus ja rauha tulevat kohtaamaan uusia ongelmia ilmastokatastrofin kolkutellessa ovella. Se millaiseksi maailma seuraavana vuosikymmenenä muuttuu, tuleekin olemaan hyvin pitkälti kiinni siitä, miten vastaamme uhkaan nyt ja tässä hetkessä. Vasta tulevat sukupolvet osaavat arvoida, onnistuimmeko isoimmassa tehtävässämme. Toivoa silti on ja itse haluan uskoa.

-Milja

23

TEEMA

Aseet Joitakin lukuja ja epätoivoinen parkaisu jonnekin kaukaisuuteen, jossa ääni ei enää kuulu. Tai kenties lasiini, jossa huutoni vain sekoittuu veteen odottamaan, että juon sen takaisin kurkkuuni. Olkaa hyvät.

Maailmassa on yli miljardi ampuma-asetta. Näiden lisäksi epäselvä, mutta taatusti valtava määrä pommeja ja ohjuksia sekä muita erilaisia aseita. Ydinaseita noin viisitoistatuhatta. Maailman valtioiden asevarusteluun käytettävä yhteenlaskettu summa on noin 1,7 triljoonaa dollaria. Luoteja tuotetaan vuosittain maailmassa noin 12-14 miljardia. Erilaisten arvioiden mukaan maapallolla on elänyt kaikkina aikoina yhteensä 100-150 miljardia ihmisyksilöä. Siis vain viimeisen vuosikymmenen aikana on tuotettu tarpeeksi luoteja ampumaan teoriassa jokainen ihminen, joka on koskaan elänyt.

”Follow the money”, sanoi Barry Gills luennollaan syksyllä 2018. Hän ei puhunut silloin aseista, mutta antoi tämän yleisenä neuvona niille, jotka haluavat etsiä syyllisiä. Jokainen luoti yhden kehoon on pullokaupalla kalliita juomia toiselle. Toisaalta sodalle on varmasti muitakin syitä, kuin asevalmistajat. Raha olisi liian helppo selitys ikiaikaiselle ilmiölle.

Tässä vielä se parkaisu, tyhjien rivien

24

muodossa:

-Onni

TEEMA Mikä CMI? Martti Ahtisaaren vuonna 2000 perustama yksi maailman johtavista konfliktinratkaisujärjestöistä.

Mitkä Ahtisaari-päivät?

CMI:n vuosittainen tapahtuma, jonka tarkoituksena on tehdä lisätä tietoa sovinnon merkityksestä ja rauhanvälityksestä tuomalla näitä asioita kouluihin. Päätapahtuma järjestetään joka vuosi eri kaupungissa, ensi vuonna Lappeenrannassa. Tämän lisäksi CMI on laatinut yläkoulujen ja lukion oppilaille suunnatun rauhanvälityspaketin.

NUORET RAUHANLÄHETTILÄÄT TEKSTI: KREETA KOSKIJOKI,

AKTIIVINEN LENNONI Monia valtsikalaisia yhdistää halu muuttaa maailmaa.

Konfliktit, globaalit ongelmat ja suuret kysymykset pitäisi ratkaista, mutta voiko myös arjen teoilla olla jotain merkitystä?

CMI:n Lennoneiden mielestä voi.

Lennonit ovat ryhmä nuoria rauhanlähettiläitä, joiden tavoitteena on kannustaa nuoria toimimaan rauhantekijöinä omassa elämässään ja viedä eteenpäin Ahtisaari-päivien sanomaa: riidat ratkotaan puhumalla. CMI toimii suurimmaksi osaksi konfliktialueilla, mutta Suomessa heillä on projektina Ahtisaari-päivät.

Ahtisaaripäivillä CMI vie eteenpäin rauhantaitojen tärkeyttä nuorille kiertämällä kouluissa kertomassa rauhantyöstä. Vuonna 2017 perustettiin tämän rinnalle Lennonit viemään samaa sanomaa eteenpäin nuorilta nuorille.

”Ollaan kiinnostuneita erilaisista asioista, mutta meitä yhdistää yhteiskunnallisuus ja halu vaikuttaa”, summaa Lennoneissa toista vuotta vaikuttava Anja Presnukhina.”Lennoneissa olen tutustunut ihmisiin, joihin en muuten välttämättä olisi päässyt tutustumaan.” Ryhmässä mukana on 16-24-vuotiaita rauhasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneita vapaaehtoisia. Lennoneissa on esimerkiksi kirjoittajia, graafikoita, puhujia ja kuvaajia. ”Vaikka olin Lennoneissa aloittaessani vasta 16-vuotias

lukiolainen ja jotkut Lennoneista vanhempia työssäkäyviä yliopisto-opiskelijoita, ei siitä ole ollut mitään haittaa. Lennoneissa ollaan tosi avoimia ja kaikkien erilaiset osaamisalueet täydentävät toisiaan”, kertoo Presnukhina.

Lennonit suunnittelevat toimintaansa itsenäisesti, mutta ovat saaneet kampanjoihin apua myös ammattilaisilta. He ovat tehneet kahtena vuonna some-kampanjan liittyen rauhaan ja sen lisäksi olleet puhumassa erilaisissa tapahtumissa, tehneet podcastia sekä päässeet tapaamaan esimerkiksi mediapersoonia ja vaikuttajia.

”Ajatteluni on kehittynyt ja konkreettisesti olen oppinut muun muassa miten some-kampanja toteutetaan alusta loppuun.

Esiintymiseni on parantunut paljon muun muassa puhujakeikkojen ansiosta ja olen myös päässyt harjoittelemaan visuaalista suunnittelua”, sanoo Presnukhina.

Ensimmäisenä vuonna kampanjan aiheena oli omien virheiden myöntäminen, #pokkaamyöntää. Virheiden myöntäminen on tärkeää, jotta sopu voidaan saavuttaa. Toisena

25

TEEMA vuonna #arjenrauhaa-kampanjassa haastettiin ihmisiä tekemään arjen rauhantekoja. Kampanjan ajan saattoi myös ilmiantamaa omassa elämässään vaikuttaneen rauhantekijän perusteluiden kera, ja heistä yksi palkittiin Lennonien rauhanpalkinnolla.

Lennonit haluavat korostaa, että rauhantyö ei tapahdu pelkästään jossain kaukana, vaan sitä voi tehdä koko ajan omassa elämässä. Nuoret pystyvät ja uskaltavat muuttaa toimintaa ja rakenteita. ”Muutos lähtee omasta elämästä. Kaikki voivat harjoitella esimerkiksi suhtautumaan ihmisiin ennakkoluulottomasti

ja kyseenalaistamaan omia ajattelutapojaan”, summaa Presnuhkina. Vaikka yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea, on paljon, mitä voi tehdä.

Presnukhinalle Lennoneissa oleminen on myös avannut mahdollisuuksia. ”Varsinkin maahanmuuttajana verkostojen luominen on hankalaa. Lennoneiden kautta olen tutustunut moniin ihmisiin ja esimerkiksi saanut töitä”, sanoo Presnukhina. Hän on saanut Lennoneista paljon oppeja, joiden avulla hän pystyy itse vaikuttamaan paremmin nyt ja tulevaisuudessa. P

Lennoneiden #arjenrauhaa-kampanja haastoi nuoret kiinnittämään huomiota arjen rauhantekoihin arkipäivän rauhansopimuksella.

LENNONEITA MARTTI AHTISAAREN KANSSA

26

TEEMA

Oma rauha ja konfliktinen maailma

Teksti: Liina Haanmäki

M

editaatiota, mindfulnessia, joogaa, hiljaisuusretriittejä ja rentoutumisharjoituksia mainostetaan arjen selviytymiskeinoina.

Monet näistä mielen hyvinvointiin liittyvistä harjoituksista ja terveysbuumeista ovat länsimaissa saavuttaneet supersuosion. Herää kysymys siitä, millainen on se arki, josta meidän pitää selviytyä? Miksi mielen harjoitusten suosio länsimaissa kasvaa, vaikka maailman konfliktit syventyvät ja sodat pahenevat?

Lepääminen on nähty länsimaissa pitkään itsensä kehittämiseen tarkoitetun ajan tuhlaamisena samalla kun työaikojen rajat ovat sumentuneet: älypuhelimen kehittymisen myötä pystyikin yhtäkkiä työsähköposteihin vastailemaan kotimatkalla ja puhelinpalaverin pitämään pyykkiä ripustaessa. Parin vuoden takaisessa Talouselämässä (12/2017) Pekka Lähteenmäki kirjoittaa, kuinka asiantuntijoiden työaikojen rajoja ei välttämättä pysty enää selkiyttämään edes työmarkkinajärjestöjen lakimuutos, joka ottaisi huomioon myös etätyön.

Hektisen, stressaavan ja suorituskeskeisen arjen vastapainoiksi ponnahtivat trendeiksi syvä ja laadukas yöuni, aamuiset meditaatiohetket, iltapäivän joogahetket ja nukahtamaan auttavat ASMR-videot. Kaikki mielen ja kehon yhteyteen tähtäävät harjoitukset eivät tietenkään ole uusia tai länsimaisia keksintöjä. Esimerkiksi jooga kehittyi Intian niemimaalla noin viisi-

Kuvitus: Anni Takaneni tuhatta vuotta sitten ja kulkeutui 1900-luvun loppupuolella Yhdysvaltoihin.

Trendien keskiöön ovat Yhdysvalloissa nousseet ”earthing” ja ”grounding”, jotka perustuvat intuitiiviseen oletukseen siitä, että yhteys maan energiaan on hyväksi mielellemme ja kehollemme. Myös joogassa ja pilateksessa puhutaan maadoittumisesta. Harjoituksia yhdistää tietoisuus omasta kehosta ja hengityksestä.

Harjoitusten jopa itsekästä luonnetta pohtiessa alkaa väistämättä miettimään, auttavatko ne länsimaiden ihmisiä sulkemaan silmänsä muun maailman konflikteilta? Kun erilaiset konfliktit jylläävät ympäri maailmaa, tuntuu länsimaiden kasvava itsekkyys epäloogiselta.

Kun Amazonin sademetsän tilanne paheni elokuussa ja laajat metsäpalot tuhosivat metsää, heräsi maailmanlaajuinen huoli maailman keuhkojen tuhoutumisesta. Jotkut länsimaalaiset reagoivat paloihin sosiaalisessa mediassa. Reagoinnin tavat olivat kuitenkin hätkähdyttäviä: metsäpalokuvien lisäksi yllättävän monet käänsivät katseen itseensä. Elokuun lopulla sosiaalisen median kanavat täyttyivät keinoista, joiden avulla Amazon-ahdistuksen pystyi saamaan minimiin.

Keinot vaihtelivat kävelylenkeistä teenjuontiin ja ajatusten ylöskirjoittamisesta ystävien kanssa juttelemiseen. Tärkeintä oli pysyä rauhallisena ja välttää ahdistumista, vaikka tilanne oli mitä kammottavin. Marraskuun lo

27

TEEMA pulla julkistetut tiedot kertovat, että Amazonin sademetsän metsäkato on tänä vuonna noussut suurimmaksi vuosikymmeneen. Metsäkadon vauhti vastaa brittilehti The Guardianin mukaan kahden jalkapallokentän pinta-alaa minuutissa.

Metsäpalojen aikaan suomalaisille suositeltiin kotimaisen ruoan suosimista – perusteena oli se, että suomalaista ruokaa suosiessa elintarvikkeita ei tarvitse tuoda maapallon toiselta puolelta, jossa peltojen raivaus, metsäpalot ja maankäytön muutokset aiheuttavat suuria kasvihuonepäästöjä. Ehkä auttamismahdollisuus tuntui suomalaisista niin pieneltä, että se ennemminkin lannisti kuin kannusti. Maailman keuhkojen palaminen ei olisi sammunut, vaikka koko Suomi olisi rouskuttanut lanttua ja porkkanaa. Monet muutkin länsimaalaiset ovat varmasti huolissaan maailman tilanteesta, mutta koska auttamismahdollisuudet nähdään pieninä tai olemattomina, on asioiden mielestä torjuminen helppo keino olon parantamiseen.

Toivotonta oloa puretaan mindfulnessiin ja astangajoogaan.

On mahdotonta yrittää yleistää syitä, joiden takia mielen harjoituksista on tullut

28

suosittuja. Kun yksi ahdistuu jokapäiväisistä uutisista, silmäilee toinen ne läpi sivusilmällä.

Kolmatta ärsyttää hektinen elämänmeno ja neljäs haluaa vain rauhoittua. Syitä on vaikeaa yleistää myös siksi, että jokainen näkee ihmisen perusluonteen eri lailla: joku uskoo, että ihmisen perusluonne on itsekäs, kun taas toinen uskoo, että ihmisen perusluonne on hyvä, mutta hän joutuu olosuhteiden pakosta ajattelemaan itsekkäästi. Marraskuun lopulla pidetyn startup-yritystapahtuma Slushin ympäristöä käsittelevistä puheenvuoroista tuli selväksi, etteivät ihmiset tue esimerkiksi kestävää kehitystä edistäviä tai hävikkiä estäviä yrityksiä, ellei se ole heille taloudellisesti kannattavaa. On vaikeaa sanoa, johtuuko se ihmisen luontaisesta itsekkyydestä vai taloudellisista rajoitteista.

Niin kauan kuin vauraus jakautuu pallollamme epätasapainoisesti, pysyy länsimaakupla ennallaan. Meidän ongelmamme ovat erilaisia kuin esimerkiksi globaalin etelän ongelmat, koska elämme täysin erilaisessa todellisuudessa. Omaan hyvinvointiin keskittyminen kannattaa ja asioista saa murehtia. Tulee kuitenkin tiedostaa se, ettei oma todellisuus ole ainoa maailmassa. P

TEEMA

Sodan retoriikka ja säännöt -kuinka sodasta tuotetaan soveliasta

Teksti: Onni Mustakallio

K

uluneen vuosikymmenen aikana sotien taisteluissa on vuosittain kuollut karkeasti arvioituna noin 100 000 ihmistä ja sotatoimien siviiliuhreina toiset 100 000 ihmistä (ourworldindata.com).

New York Timesin – jo kenties vanhentuneen – vuonna 2003 julkaiseman artikkelin mukaan viime vuosisadan aikana sota surmasi 108 miljoonaa henkeä. Samainen artikkeli toteaa, että viimeisestä 3400 vuodesta ihmiskunta on elänyt koko maailman kattavan rauhan tilassa vain yhteensä 268 vuotta. Sodaksi on tässä laskettu konfliktit, joissa on kuollut vähintään tuhat henkeä. Tämä arvio on tottakai hieman huterampi spekulaatio, mutta kuitenkin oivallinen antamaan suuntaa – sotaa on ollut ja on maailmassa käsittämättömän paljon.

Sota on raakaa ja sota on absurdia.

Sodasta on kuitenkin rakentunut monille etäinen ja usein hyväksytty toimintamuoto. En itse tässä kirjoituksessa ryhdy mietintöihin sodan moraalisesta oikeutuksesta, siitä onko sota aina väärin. Se on teema, jota ei kahdessa sivussa käsitellä. Haluan osoittaa huomioita tavoista, joilla sotaa luonnehditaan. Sotaa jatkuvasti

kaunistellaan, mikä vieraannuttaa ihmisiä sen varsinaisesta brutaalista luonteesta. Kaunistelussa on kaksi tärkeää komponenttia: sodan retoriikka sekä sodalle asetetut säännöt.

Retoriikkaan liittyvät erityisesti sotaa kuvaava terminologia sekä sodasta esitetyt narratiivit. Sodassa ei kuolla vaan sodassa kaadutaan. Väkivallan kohteet eivät ole nimillä kutsuttavia ihmisiä, he ovat vihollisia, tai mahdollisesti heidät kuvataan jonkin abstraktin osapuolen, kuten kansallisuuden tai puolueen edustajina. Ihmisen ajatteleminen abstraktin käsitteen kautta tekee tämän demonisoimisesta helpompaa ja kiertoilmaisut tekevät sodasta pehmeämpää seurattavaa.

Kuka sodan koristeltua retoriikkaa tuottaa? Nopeasti voisi sanoa sen olevan historiapoliittinen väline tai joidenkin medioiden pyrkimys luoda sodasta siedettävämpää, mutta todenmukaisuudestaankin huolimatta tämä arvio jäisi kapeakatseiseksi. Sodasta puhuminen pehmennetyllä sanavarastolla ei ehdottomasti tarkoita kriittisen asenteen poissaoloa. Koristelu voi joissain tapauksissa olla aivan inhimillinen ja ymmärrettävä keino käsitellä traagisia

29

TEEMA

”Sotaa jatkuvasti kaunistellaan, mikä vieraannuttaa ihmisiä sen varsinaisesta brutaalista luonteesta.”

asioita. Toisaalta joissain tapauksissa juuri tämä inhimillinen motiivi voi vieraannuttavalla vaikutuksellaan luoda edellytyksiä kriittisyyden vähenemiselle.

Retoriikan vaikuttavampi osa ovat sodasta rakennetut narratiivit. Sodasta kerrotaan runollisesti ja viihteellisesti, usein osana esimerkiksi kansallista, uskonnollista tai ideologista tarinaa. Sota otetaan osaksi kuviteltujen yhteisöjen identiteettejä. Yksilön suorittamaa tappamista ja kuolemista glorifioidaan, kun palkintona sotaan osallistumisesta saa sankaruutta ja kunniaa.

Toisena komponenttina mainitut sotaa koskevat lainsäädännöt sekä kansainväliset sopimukset ovat totisesti kiehtova pala jauhettavaksi. Jo pelkästään se, että sodankäynnille on asetettu omat sisäiset sääntönsä implikoi, että sääntöjen raamittamien olosuhteiden sisällä ihmisten laajamittainen tappaminen voi olla legitiimiä ja soveliasta.

Joitakin esimerkkejä mainittakoon vuonna 1949 solmitusta Geneven sopimuksesta sekä vuonna 1993 solmitusta Pariisin sopimuksesta. Geneven sopimus yleisesti ottaen toistaa ’tarpeettoman kärsimyksen’ käsitettä puhuttaessa esimerkiksi joistakin aseista tai siviileihin kohdistuvista iskuista. Siviilejä puo-

lustetaan myös maininnalla ’kohtuuttomista’ ihmishengen menetyksistä. Pariisissa sovittiin kemiallisten aseiden käyttökiellosta sekä hävittämisestä.

Tarpeettoman kärsimyksen ja kohtuuttomien kuolemien kääntöpuolena ovat siis tarpeellinen kärsimys ja kohtuullinen ihmishenkien menetys, joiden aiheuttaminen on hyväksyttävää. Kiellettyjen aseiden kääntöpuolena ovat sallitut aseet, joilla tappaminen on legitimoitu. Yhteisymmärrys soveliaasta sodankäynnistä tuntuu kieroutuneelta: myrkyttäminen on rikos, mutta konekiväärillä teurastaminen on politiikkaa.

On ehdottomasti hyvä asia, että sodankäynnille on asetettu kansainvälisesti hyväksyttyjä sääntöjä, sillä ilman niitä sodankäynti voisi monesti olla vieläkin karmivampaa – toisaalta näidenkin sääntöjen noudattaminen ei ole kovin vakaata. Lisäksi säännöt – ja niiden kyljessä legitiimi sota – ovat määritelty lähinnä sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät itse henkilökohtaisesti koe sodasta aiheutuvaa tragediaa. Nurinkurisella tavalla humaaniin tarkoitukseen pyrkivät säännöt ilmentävät samalla väkivaltaisen politiikan yleisyyttä sekä ihmishengen halpuutta. P

”On ehdottomasti hyvä asia, että sodankäynnille on asetettu kansainvälisesti hyväksyttyjä sääntöjä, sillä ilman niitä sodankäynti voisi monesti olla vieläkin karmivampaa”

30

TEEMA Teksti: Roosa Mantila

Melkein aito Y

le julkaisi Sauli Niinistöstä videon. Videolla presidentti puhuu Urho Kaleva Kekkosesta, ja kesken olevasta toisesta presidenttikaudestaan. Pian presidentti Niinistön puhe siirtyykin käsittelemään ehdotusta, jossa hänen virkaansa jatkettaisi perustuslain vastaisesti vuoteen 2030 asti. Viimeistään tässä vaiheessa herää katsojalla epäilykset: miksi presidentti tällaisia puhuisi? Nopeasti katsojalle paljastetaan, ettei video ole aito. Huojennukseksi Sauli ei ole koskaan tuollaisia nauhalle puhunut. Tekoäly korvaa imitaattori Jarkko Tammisen kasvot, joka lukee lavastetussa huoneessa käsikirjoitettua tekstiä. Kyseessä on niin kutsuttu ”syvä huijaus”, eli deep fake.

Deep fake tulee sanoista ”deep learning” ja ”fake”. Käsitteillä ja niiden yhdistämisellä viitataan käytettyyn menetelmään ja sillä saavutettavaan tulokseen, jotka yhdistämällä luodaan uusi tekoälyn käyttöä kuvaava termi.

Deep fake voi olla mikä tahansa video, äänite tai kuva, joka on luotu keinotekoisesti tekoälyä käyttäen. Käsitteen sisällön laajentamista on myös argumentoitu koskemaan tekstiä. Tällainen deep fake -video, tai muu mediasisältö toteutetaan käyttämällä joukkoa syviä oppi-

misalgoritmeja, jotka tunnetaan myös nimellä Generative Adversarial Network (GAN).

GAN on siis koneoppimisen muoto, joka määrittelee itsestään, onko tuotettu väärennös riittävän realistinen vai ei. GAN osaa myös korjata tuotettua väärennöstä, jos se epäonnistuu realistisuudessa. Jos tavoitteena on jäljitellä jotakin tiettyä henkilöä, kerätään kohteesta tietoja, joita käytetään niin sanotun hermoverkon (neural network) kouluttamiseen. Deep fake tuotosta katsellessa tai kuunnellessa on hyvä pitää mielessä, ettei tuotettu väärennös oikeastaan perustu mihinkään oikeanlaiseen tilanteeseen tai kuvaan.

Naton StratCom (NATO Strategic Communications Centre of Excellence) julkaisi tämän vuoden marraskuun alussa artikkelin, joka käsittelee deep fakea, sen historiaa ja tarkoitusperiä. Artikkelissa esitellään vuoden 2019 alussa tapahtunutta LinkedIn -profiili huijausta. Profiilin nimi oli Katie Jones, ja se näytti saavan yli 50 kontaktia LinkedIn -palvelussa. Katien profiilikuvaksi oli luotu deep fake -kuva, joka oli hyvin aidon näköinen, muttei olemassa oleva ihminen. Katie Jones oli siis täysin tekoälyn luoma ihminen, joka nyt ver

31

TEEMA kostoitui ympäri LinkedIniä eri profiileiden kanssa. Huhtikuussa 2019 profiili tunnistettiin väärennökseksi, ja kesäkuuhun mennessä Katie Jonesin todellisesta luonteesta oli kerrottu julkisuudessa. Kysymys heräsi, ehtikö Katie Jones toteuttamaan tarkoitusperänsä ennen tilin poistamista, vai jäikö sen tehtävä kesken? Koska Katien tarkoitusta ja syytä kerätä kontakteja LinkedInissä ei voida varmuudella tietää, jää jäljelle vain arvuuttelu sen luojasta ja syistä. Ensimmäiseksi mahdolliseksi syyksi StratComin artikkelissa luetellaan kalastelu. Katie Jonesilla on voitu yrittää kalastella ulos jotakin tarvittavaa informaatiota. Toiseksi syyksi luetellaan koe. Kokeella haluttiin selvittää, kuinka hyvin tällainen deep fake toimisi tällaisessa työelämään tarkoitetussa ympäristössä. Katie Jones on voitu myös luoda jonkin yksittäisen henkilön toimesta puhtaasti vitsiksi.

Oli sitten tämän LinkedIn-profiilin luomisen syy mikä tahansa, oli se osoittamassa ensimmäisiä kertoja sitä, mitä kaikkea tällaisella syvällä huijauksella voitaisi saavuttaa.

Useisiin sosiaalisen median alustoille profiilin voi luoda ilman mitään erityistä henkilöllisyy-

32

den vahvistamista. Seurauksena luotu väärennös (tässä tapauksessa Katie) pääsi verkostoitumaan ihmisten kanssa, jotka eivät tienneet hänen olemassa olemattomuudestaan.

Venäjä havaitsi tämän vuosikymmenen alussa, etteivät automatisoidut järjestelmät olleet riittävän kattavia vaikuttamaan sosiaalisessa mediassa, niin kotimaisessa kuin kansainvälisissäkin keskusteluissa. Huomattiin, että ihmisen interventiota vaadittiin trollauksen vahvistamiseen. Väärennetyn tekstin kehittämisen myötä trollit voitiin vaihtaa oikeisiin järjestelmiin, jotka pystyivät käymään hyvinkin monimutkaista kanssakäymistä oikeiden ihmisten kanssa. Tällä on myös ollut mahdollista tuottaa yksinkertaisesti hämmennystä, sillä automatisoidut järjestelmät voivat tuottaa hyvinkin uskottavia valeuutisia ja ”tieteellisiä tekstejä”. Kun informaatiota tuotetaan yhtäaikaisesti valtavia määriä, totuuden löytäminen valheen seasta muodostuu äärettömän vaikeaksi. Jää vain arvailujen varaan, mitä kaikkea tällaisella kehittyneellä tekoälyllä voi tulevaisuudessa tehdä.

TEEMA

BBC:n lokakuussa 2019 julkaiseman uutisen mukaan deep fakejen määrä on kaksinkertaistunut tämän vuoden aikana. Samalla teknologia ja tekoäly jatkavat kehitystään.

Aluksi kömpelöltä näyttävät deep fake -videot (kuten alussa mainitsemani video presidentti Niinistöstä) voivat muuttua hyvinkin nopeasti erittäin vakuuttaviksi. Kuten kaikkien hyvien väärennöksien kohdalla, myös deep fake voi olla niin taitavasti tehty, ettei sitä enää erota oikeasta. Tällä hetkellä eniten deep fakeja tehdään aikuisviihdeteollisuudessa. Syyt jätän teidän arvailujen ja googlettelujen varaan.

Kuvitelkaa tilanne, jossa katselette itseänne videosta. Ette täysin tunnista itseänne, koska tilanne vaikuttaa oudolta ja jopa unohtuneelta. Videossa esiintyvä sinä alkaakin hyvin nopeasti selittämään asioita, joita et muista koskaan kertoneesi. Totuus on, ettet olekaan niitä koskaan kertonutkaan. Kuinka vaikeaa tällaista voisi olla tulevaisuudessa todistaa väärennökseksi?

Seuraavan kerran kun lataat puhelimeesi sovelluksen, jossa voit muuttaa kasvojasi nuorista vanhoiksi, voisi olla hyvä pohtia toisen kerran, mihin lataamasi informaatiota voidaan käyttää. P

”Seuraavan kerran kun lataat puhelimeesi sovelluksen, jossa voit muuttaa kasvojasi nuorista vanhoiksi, voisi olla hyvä pohtia toisen kerran, mihin lataamasi informaatiota voidaan käyttää.”

33

TEEMA

Muisti ja menneisyys

Teksti: Miro Leporanta ja Markus Patomo

Kuvat: Johannes Vänttinen

uisti, muistot ja nostalgia.

Vaikka mieli harhailee välillä muualla, ajatukset palaavat aina näihin kolmeen sanaan. Minskin pastellinväriset rakennukset, venäjän kieli ja muraalit, joissa esiintyy sirppi, tähti sekä neuvostorealismille tuttu ihmismalli ajavat ihmisen ajattelemaan olevansa ajallisesti jossain muualla. Valko-Venäjä elää ja hengittää menneisyytensä varassa. Tai no, enemmänkin tekohengittää. Valtio nojaa vahvasti Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueen taloudelliseen ja poliittiseen tukeen.

Mikä on Valko-Venäjä? Venäjäksi Респу́блика Белару́сь, valkovenäjäksi Рэспу́бліка Белару́сь. Minskissä venäjän kieli tulee aina valkovenäjän kielen edellä. Luonnollista tottakai maassa, jossa kaksi kolmesta puhuu äidinkielenään venäjää. Jo kolmatta vuosikymmentä istuvan presidentti Aleksander Lukashenkon tiedetään tokaisseen, ettei ”valkovenäjän kielellä voi kirjoittaa mitään suurta”. Menneisyys elää myös kielipolitiikassa: muistin jatkumoa edistetään sillä, että venäjän kielestä ei voi päästää irti. Muuten päästettäisiin irti myös isosta osasta kulttuuriperintöä.

Mitä sitten on olla Valko-Venäläinen? Maassa on noin kymmenen miljoonaa

asukassa, ja Minskissä jo itsessään yli miljoona.

Valko-Venäläisten identiteettiä on muokannut pysyvästi aika Neuvostotasavaltana: tällöin pyrittiin katkaisemaan kaikki suhteet Valko-Venäjän entinen menneisyyteen. Tässä menneisyydessä Valko-Venäjällä oli paljon enemmän yhteistä Liettuan ja Puolan kanssa. Maa oli pääosin katolinen, ja katolisen kirkon rooli oli merkittävä. Nykyään yli puolet kansasta ei katso kuuluvansa mihinkään uskonnolliseen yhteisöön ja loput ovat ortodokseja. Neuvostoliiton ja Venäjän vaikutusta tämäkin. Minsk oli yksi Euroopan vahvoista juutalaiskaupungeista: juutalaisten kulttuuri ja yhteiskuntasuhteet olivat tehneet nykyisestä pääkaupungista vahvan eurooppalaisen pelaajan, erityisesti kun se oli osana Liettua-Puolan-suurruhtinaskuntaa.

Läheisyys Liettuaan ja muihin Balttian maihin näkyy myös valkovenäjän kielessä: sanastollisesti se on lähellä liettuaa ja latviaa.

Nyt tämä entinen menneisyys on poissa. Tilalla on nykyinen menneisyys, jossa kaiken entisen tilalla on Venäjä, Neuvostoliitto ja suhde näihin kahteen. Nykyinen menneisyys näkyy, tuoksuu ja maistuu kaikkialla Minskissä. Yritän autuaasti ja toiveekkaasti etsiä välillä merkkejä entisestä menneisyydestä. Niitä on melkein mahdotonta löytää.

M

34

TEEMA

Isänmaallisuudesta Lyhyen vierailumme perusteella muovautui varsin erikoinen kuva valkovenäläisten isänmaallisuudesta. Toisen maailmansodan silmittömien tuhojen ja kulttuurin alistaneen neuvostokauden jälkeen on varsin luonnollista, että isänmaallinen kuvasto ankkuroidaan paikallisittain suurena isänmaallisena sotana tunnettuun katastrofiin, joka toimii uuden valkovenäläisen historian ajanlaskun aloittajana.

Tämä näkyy myös pääkaupungin rakenteessa ja rakenteissa. Minskiä lähestyttäessä havumetsän ylle nouseva harmaa betoniviidakko tuntuu vahvistavan kaikki stereotypiat neuvostoarkitehtuurista. Kaupunkia on myös varsin helppo lähestyä, sillä leveät ja suorat autokaistat ulottuvat aivan kaupungin ytimeen asti. Karu yleisilme ei kuitenkaan ole estänyt pienen turisteja palvelevan pseudohistoriallisen korttelin, jossa myös hostellimme sijaitsi, rakennuttamista keskustaan. Psykedeelisintä muotoilua edustavat prameimmat julkiset rakennukset, kuten suuren isänmaallisen sodan museo ja kansalliskirjasto, joista jälkimmäistä voisi erehtyä kuvittelemaan keskustaan laskeutuneeksi avaruusasemaksi.

Sotamuseoon taas vaikuttaa kiteytyneen edellä mainittu kiintymys sotaan. Näyttelyihin on selkeästi panostettu, ja vanhan

esineistön lisäksi museo sisältää runsaasti rekonstruoituja ympäristöjä. Huomionarvoista on, että museoon säilötty sotaa kuvasta neuvostotaide, ja näyttelyä varten tuotetut modernit kuvaukset tuntuvat puhuttelevan yleisöään samalla kielellä. Tietoa sodasta on ahdettu väsymiseen asti. Suurten strategisten liikkeiden lisäksi mieleen jää sankaritarinoiden kokoelma.

Aivan kuin jokainen sodasta löydetty anekdootti yksilön rohkeudesta olisi ängetty näyttelyyn, ja kertomus saksalaiset soppakauhallaan päihittäneestä keittäjästä tarjoillaan vierailijalle vailla vähäisintäkään itsekriittisyyttä.

Sodan jumalointi saa näyttelyn päätteeksi oman alttarinsa. Voitolle ja sodan uhreille omistettu huone kohoaa portaikkoa pitkin lasiseen kupoliin, joka tuntuu nostavan voiton fasismia vastaan lähes taivaisiin asti kimmeltävään krumeluuriin ja valkoiseen marmoriin paketoituna.

Epäkriittisen romantisoiva valkovenäläisyyden hahmottaminen näkyy myös virallisesti tuotettujen narratiivien ulkopuolella.

Paikallinen nykytaiteen näyttely saa vierailijan tarkastamaan teosten maalausvuosia useampaan otteeseen. Maalaisromanttiset ja kansalliskuvastoa huokuvat asetelmat ovat silmiinpistävän anakronistisia, ja Suomessa ne voisi kuvitella Ateneumin klassikkosaleihin.

35

TEEMA

Länsimaisuudesta

Loma, utopia ja turismin toiseus

Huolimatta Minskissä suomalaissilmiin pistävästä vieraudesta, harhailu kaupungin itäosissa tuotti yllättäviä tuttuuden tunteita. Ränsistyneiden sivukujien paljastautuessa katutaidegallerioiksi olisi melkein voinut kuvitella olevansa Berliinin Kreuzbergissa. Minskissä on tunnettavissa yleiseurooppalaisten vaikutteiden rantautuminen, sillä esimerkiksi Berliinissä ja Kööpenhaminassa toteutuva ränsistyneen restaurointi ei näytä juurikaan omaksuneen paikallista vivahdetta, vaan imitoivan vastaanlaista kehitystä muualla. Murjumaisella sisäpihalla puotia pitävä tacorekka voisi olla missä tahansa Amsterdamista Helsinkiin. Kahvilakulttuuri vaikuttaa Valko-Venäjällä täysin vieraalta, ja ainakin Minskissä niiden pöydistä tapaa satunnaisten turistien lisäksi selkeästi nuorempia kaupunkilaisia. Nuoriso on myös ensimmäisenä uusimpien virtausten hermolla.

Kaiken jälkeen mieleen palaa vain käsitys siitä, että olemme kuitenkin opiskelijoita varsin varakkaasta, länsimaisesta hyvinvointivaltiosta.

Kaikkien ihmisoikeusrikoksien ja diktatorisen järjestelmän lisäksi nousee kriittinen arviointi Minskin ilmapiiriä ja kulttuuria. Neuvostonostalgia ja venäjämielisyys saavat ajatuksiin varsin koomisia piirteitä. Kuitenkin joku estää viemästä niitä sen pidemmälle: entä jos asukkaat halauvat elää näin? Onko kenelläkään oikeus arvostella tätä maata ja kulttuuria vain, jos se vaikuttaa itsestään niin absurdilta? Kaikki ihmisyyteen ja vapauteen liittyvät rikokset voidaan ja ne pitää tuomita, mutta entä kaikki muu mikä jää jäljelle? Kukaan ei varmasti koskaan pysty ymmärtämään, mikä merkitys menneisyydellä on tälle maalle, kaupungille ja asukkaille. Pitäisikö silti koittaa? P

36

TEEMA

Teksti: Sonja Käyhkö

ILMASTONMUUTOS OSANA TURVALLISUUSPOLITIIKKAA

J

äätiköiden sulaminen, merenpinnan nousu, biodiversiteetin katoaminen...

Nämä ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat luonnontieteelliset faktat ovat tiedossa, mutta kuinka moni on miettinyt niiden vaikutusta yleiseen turvallisuuteen?

Ilmasto ei ole uhka vain ekosysteemeille vaan koko yhteiskunnan järjestykselle.

Yksi seurauksista on ilmastopakolaiset. IPCC:n tuoreen ilmastoraportin mukaan jopa 250 miljoonaa ihmistä uhkaa menettää kotinsa ilmastokriisin takia seuraavina vuosikymmeninä.

Ihmiset joutuvat pakenemaan kuivuuden, tulvien, maanvajoamien ja merenpinnan nousun takia. Vuonna 2014 alkanut pakolaiskriisi syöksi Euroopan unionin epävakauden kierteeseen aiheuttaen ongelmia yksilö- sekä yhteiskuntatasolla. Pakolaiset ovat joutuneet kohtaamaan pakomatkan vaarallisuuden sekä uuteen kotimaahan sopeutumisen vaikeudet.

Ilmaston lämpeneminen kiihdyttää konflikteja entisestään. Esimerkiksi vuonna 2011 alkanut Syyrian sisällisota johtui osittain ilmaston lämpenemisen seurauksista. Vuosina 2006-2011 Syyriassa vallitsi ankara kuivuus, joka johti maan pohjoisosien hedelmällisten maaseutujen rappeutumiseen. Sen vuoksi jopa 1,5 miljoonaa maanviljelijää joutui muutta-

maan kaupunkeihin, mikä taas aiheutti työttömyyden rajun kasvamisen levottomuuksineen.

Myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoo, että ilmastonmuutoksen seuraukset ovat vaikuttaneet Irakin ja Somalian konflikteihin.

Myös Suomessa on tiedostettu ilmastonmuutoksen riskit yhteiskunnalle. Ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo nyt pohjoisessa ilmastossamme rankkasateiden ja tulvien lisääntymisenä. Erityisesti Euroopan unionin ainutta alkuperäiskansaa, saamelaisia, uhkaa elinkeinon menetys, koska poronhoidon harjoittaminen on muuttuvan kasvillisuuden takia vaakalaudalla.

Suurimman uhan alla ovat kuitenkin kehitysmaat. Esimerkiksi monia eteläisen Afrikan valtiota uhkaa vakava kuivuminen, maatalouden ja ruuantuotannon häiriintyminen sekä sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen. Kehitysmailla on myös huonoimmat resurssit varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin geopoliittisiin ongelmiin, mikä lisää eriarvoisuutta globaalin pohjoisen ja etelän välillä, mutta myös valtioiden sisällä. Ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ja resurssipula herättävät vastakkainasettelua sekä epäoikeudenmukaisuutta, jotka voivat johtaa sisäisiin konflikteihin jo valmiiksi epävakaassa yhteiskunnallisessa tilanteessa.

37

TEEMA

On myös epäreilua, että nämä ihmiset, jotka joutuvat kärsimään ensimmäisenä ilmastokriisin seuraukset, ovat myös vähiten syyllisiä siihen. Suurin osa päästöistä tuotetaan teollisuusmaissa kuten Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Euroopassa. Nämä päästöjätit joutuvat kuitenkin tuntemaan tekojensa seuraukset, kun hätää kärsivä pakolaisaalto rantautuu valtioiden rajoille. Kuten lähihistoriasta voidaan huomata, pakolaiskriisit ovat harvoin sujuneet ilman yhteiskunnallisia levottomuuksia.

Julkisuudessa on ryhdytty puhumaan ilmastoturvallisuudesta.

Ilmastoturvallisuus voidaan jakaa kolmeen eri tasoon. Ensimmäinen on paikallinen taso, jota uhkaa suorat sääja ilmastokriisit kuten hirmumyrskyt tai rankkasateet.

Toinen taso on geopoliittiset seuraukset. Niillä tarkoitetaan valtiorajojen ylittäviä poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kuten konfliktit ja ruokaturvan vaarantuminen. On kuitenkin hyvä muistaa, että yhteiskunnalliset konfliktit ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, joihin vaikuttavat myös ilmastokriisin ulkopuoliset tekijät.

Viimeisen tason muodostavat rakenteelliset turvallisuusvaikutukset. Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii radikaaleja energiatuotannon rakenteiden muutoksia kuten fossiilisista polttoaineista luopumista, mikä merkitsee ongelmia etenkin öljyvaltioille.

Energiatuotannon ja talousjärjestelmän muutokset voivat aiheuttaa valtarakenteiden ja riippuvuussuhteiden rikkoutumista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen itsenäistyminen OPEC-maiden öljyvaroista voisi lisätä konfliktien riskiä.

38

On siis selvää, että ilmastonmuutoksella on mittavat seuraukset yhteiskunnan turvallisuudelle, mutta onko sitä otettu huomioon turvallisuuspolitiikassa? Niin Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama kuin Suomen presidentti Sauli Niinistö ovat nimenneet ilmastonmuutoksen yhdeksi suurimmista turvallisuuden uhkaksi. Yhdysvaltain puolustusvoimat on myös tutkinut ilmastonmuutoksen vaikutuksia turvallisuuteen ja todennut sen olevan ennen kaikkea uhka maan omalle turvallisuudelle.

Vastaavasti Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump on ilmastopolitiikkansa mukaisesti poistanut asian turvallisuusuhkien listalta.

Suomessa taas ilmastonmuutos on syksystä 2018 lähtien ollut osa valtakunnallisten maanpuolustuskurssien ohjelmaa. Ruotsi ja Hollanti ovat kampanjoineet ilmastopolitiikan puolesta osana YK:n turvallisuusneuvoston hakuprosessia ja tukeneet ilmastoturvallisuutta edistäviä tutkimuksia.

Käytännön ratkaisuja on kuitenkin nähty vain kansainvälisten järjestöjen kuten YK:n tasolla ja nekin ovat useimmiten jääneet vain ehdotusten tasolle. Toisaalta ongelma on niin monimutkainen ja laaja-alainen, että yksiselitteisiä ratkaisuja tuskin on olemassakaan.

Se vaatii monipuolista kansainvälistä yhteistyötä, jossa myös heikoimmassa asemassa olevien maiden ääntä kuunnellaan. Kuitenkin ilmastonmuutoksen nostaminen turvallisuuspolitiikan asialistan kärkeen voisi viimeinkin lisätä sen painoarvoa politiikassa, koska nykyisellään se ei näytä sitä tarpeeksi tekevän. P

TEEMA

MYRSKYKAUSI JÄÄHYVÄISET 2010-LUVULLE JOHN HELIN

Vuosikymmen lyhyesti 2010-luvun alkua ei voi kuvailla hyväksi. Finanssikriisi oli aiheuttanut maailmantalouden romahtamisen, Arabimaailma järkkyi joulukuussa 2010 alkaneesta arabikeväästä, Afganistanin sota jatkui kymmenettä vuotta ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus heijasteli kaikuja Tšernobylistä. Ilmastonmuutoksen uhasta tiedettiin ja se siirtyi hitaasti yhdeksi poliittisen keskustelun kantavista teemoista.

Suomessa maan talouden veturi, Nokia, oli kokenut romahduksen ja Keskustapuolue kärsi vaalitappion Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen hallitusten kantaessa finanssikriisin taakan harteillaan.

Toisaalta ilmapiiri oli varovaisen optimistinen, tai sellaisena se ainakin näyttäytyi viisitoistavuotiaalle. Euroopan taloudet, Suomea lukuunottamatta, alkoivat hiljalleen elpymään pörssiromahduksesta, Arabikevään uskottiin tuovan demokratiaa Lähi-Itään ja Yhdysvaltojen joukot olivat vetäytymässä Irakista aikataulussa. Ilmastonmuutoksen uhasta huolimatta, uskottiin että sen luomiin ongelmiin löytyisivät kyllä ratkaisut. Ilmastokatastrofi voitaisiin välttää järkevällä, pitkäjänteisellä, politiikalla ja ilmastosopimuksiin sitoutumalla. Maailmanjärjestyksen järkkymiseen ei nähty suurempia mahdollisuuksia ja Suomessakin Keskustapuolue kärsi vaalitappion.

Eurooppa eli pitkää rauhan aikaansa ja edes finanssikriisi ei näyttänyt järkyttävän tilannetta. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkeinen Islamistisen terrorismin uhka tuntui myös lientyneen merkittävästi. Tulevaisuus oli vakaa. Kapitalistisen järjestelmän ja demokratian leviäminen olivat selviö. Entiset Varsovan Liiton maat olivat integroituneet osaksi Euroopan Unionia. Seuraavana listalla olisi Turkki, joka erosi sekulaarisuudellaan selkeästi muusta islamilaisesta maailmasta. Sosiaalinen media yhdisti ihmisiä ympäri maailmaa ennennäkemättömillä tavoilla.

Ja sitten kaikki muuttui. Arabikevät romahti lähes kaikkialla uusiin diktatuureihin ja Syyriassa se aiheutti tähän päivään asti jatkuvan sisällissodan. Talouskasvu kiihtyi, mutta raha ja valta jakaantuivat epätasaisesti. Jo Occupy-liike oli vuosikymmenen alussa Amerikassa protestoinut super-rikkaiden valtaa vastaan, mutta nyt ympäri maailmaa kapitalistisen järjestelmän vastainen liikehdintä lisääntyi.

Suomessa valtaan nousi ”maan siihen asti huonoin hallitus.” Perussuomalaiset saivat Timo Soinin ja Jussi Halla-Ahon siivittämänä ”jytkyn”, joka heijasteli tulevaa trendiä länsimaissa: oikeistolaisten protestipuolueiden nousua. Vastakkainasettelu lisääntyi konservatiivien ja liberaalien välillä. Jännitteet lisääntyivät

39

TEEMA Euroopan valtioiden sisällä ja lopulta Ukrainan Kievissä kansa nousi barrikadeille syrjäyttämään Venäjämielistä presidenttiään.

Sota syttyi Ukrainassa ja Länsi ajautui turvallisuuspoliittiseen kriisiin. Vanhat rakenteet olivat pölyttyneet eivätkä täysin pystyneet vastaamaan uuden suurvaltapolitiikan tuomiin haasteisiin. Ympäri maailma Lännen pehmeää taloudellista imperialismia nousi vastustamaan joko Kiinan taloudellinen imperialismi tai Venäjän perinteisempi sotilaallinen imperialismi.

Myös fundamentalistinen islamistinen terrorismi palasi Eurooppaan ISIS-järjestön asettuessa Al-Qaidan saappaisiin vastustamaan länsimaita Lähi-idässä.

Ilmastonmuutokselle ei tehty mitään ja vuosi vuodelta äänekkäämmät varoitukset kertoivat tulevaisuudenkuvan synkkenevän.

Sen, arabikevään, sekä Lähi-idän ja Afrikan demografisen muutoksen seurauksena miljoonat ihmiset lähtivät pakolaisiksi kohti Eurooppaa aiheuttaen poliittisesti jakautuneelle Euroopalle lisää painetta. Britannia äänesti Brexitin puolesta ja Suomesta Brysseliin paenneen Jyrki Kataisen, sittemmin Alexander Stubbin, sateenkaarihallitus lopetti kautensa kadotettuaan Vasemmistoliiton johonkin vaalikauden aikana. Sateenkaarihallituksen tarjoamasta kovasta haasteesta huolimatta, valtaan nousi monen mielestä ”maan siihen mennessä huonoin hallitus.” Kansa oli jakaantunut siitä, vastasiko hallitus pakolaiskriisiin liian rajusti vai liian lepsusti.

Euroopassa diktaattorit ja vahvat joh-

40

tajat vakiinnuttivat asemaansa, näistä selkeimpinä esimerkkeinä Venäjän Vladimir Putin ja Unkarin Viktor Orban. Loppukesästä 2016 Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kuitenkin liittyi mukaan kilpailuun murskatessaan armeijan vallankaappausyrityksen ja käyttäessä sitä tekosyynä puhdistuksiin hallinnossaan.

Yhdysvaltoja jo pitkään vaivanneet sosiaaliset ongelmat realisoituivat, kun Donald Trump voitti presidentinvaalit olemassa olevan poliittisen instituution vastaisilla teemoilla.

Valinta heijasteli myös amerikkalaisten huolta ulkomaille suuntautuvasta kulutuksesta ja maan roolista maailmanpoliisina. Nationalismi nousi myös Euroopassa niin kansallisvaltioiden laajuisesti, kuin niiden sisäisenä separatisminakin. Euroopan Unioni ei kyennyt vastaamaan lisääntyneeseen kritiikkiin ja puolustaessaan kansojen itsemääräämisoikeutta rajojensa ulkopuolella se levitteli toimettomana käsiään Katalonialaisten marssiessa kaduilla. Tilannetta sekoitti Venäläinen informaatiovaikuttaminen ja raha.

Trumpin ja Erdoğanin yhteisvaikutus näkyi läntisessä turvallisuusyhteisössä, kun NATO alkoi lamaantua Yhdysvaltojen tuen ollessa ailahtelevaa ja Turkin ollessa avoimesti Venäjä-myönteinen monessa tilanteessa. Syyriassa Venäjä taisteli Assadin puolella ja Venäläiset palkkasotilaat ja Yhdysvaltain asevoimat ottivat yhteen herättäen pelkoa kansainvälisistä seurauksista. Kiina levitti vaikutusvaltaansa tyynellä valtamerellä rakennellessaan tekosaaria sotilastukikohdiksi.

TEEMA Suuria kuvioita Pelkkä vuosikymmenen ”lyhyt” läpikäynti on todellisuudessa vaikeaa. 2010-lukua maalaavat suuret muutokset niin läntisissä yhteiskunnissa, kuin koko globaalissa maailmassakin.

Ongelmallista monien näiden muutosten tarkastelusta tekee se, kuinka yhteen liittyneitä monet niistä ovat. Näinkin lyhyessä artikkelissa on mahdotonta käydä läpi muutoksia ja teemoja täydellisesti, varsinkin mikäli sen kirjoittaja käyttää rajattua merkkimääräänsä metatekstiin.

Vuosikymmenen merkittäviä teemoja löytyy ainakin viisi: sosiaalisen median kasvu ja arkipäiväistyminen, yhteiskuntien jakautuminen ja vastakkainasettelun lisääntyminen niiden sisällä, globaalin uusliberaalin maailmanjärjestelmän kritiikki, ilmastonmuutos, sekä globaalin suurvaltapoliittisen järjestelmän raju suunnanvaihdos. Nämäkään teemat eivät ole millään tavalla toisistaan erillisiä vaan ne linkittyvät vahvasti. Menneen vuosikymmenen suurista tapahtumista on vaikeaa sanoa, missä yksi suuri teema alkaa ja toinen loppuu: Arabikevään taustalla olivat ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat ja kuivuus, mutta myös suurvaltapolitiikka, internetin yleistyminen kommunikaatiovälineenä, sekä suuret sosiaaliset ongelmat.

Myrsky nousee Jos kuluneen vuosikymmenen kantavia teemoja on vaikeaa löytää ja erotella toisistaan, on sen selkein murroskohta kuitenkin helppo löytää.

Ukrainan kriisi repi hetkessä hajalle kylmän sodan jälkeisen maailman. Kriisiin voi nähdä tiivistyvän monet 2010-luvun suurista muutoksista. Se haastoi Yhdysvaltojen hegemonian ja asetti stopin eurooppalaisen yhteisön marssille kohti itää. Samalla kriisi myös palautti sodan uhan Eurooppaan ensimmäistä kertaa kylmän sodan jälkeen, nosti esiin räjähdysmäisesti kasvaneen sosiaalisen median varjopuolet, ja osoitti eurooppalaisten demokratioiden sisäisen jakaantumisen. Kriisin jäljessä diktaattorit nousivat haastamaan Yhdysvaltoja, kiistäen sen aseman maailmanpoliisina ja aiheuttaen eurooppalaisen turvallisuusyhteisön osittaisen lamaantumisen. Globaalin politiikan vastakkain-

asettelun vanavedessä seurasivat myös Trump ja Erdoğan ja omalla tavallaan myös Brexit, sillä suurvaltojen vastakkainasettelun lisääntyessä myös valtiojohtoinen valeuutisten levittäminen ja aktiivinen työskentely länsimaisten rakenteiden rikkomiseksi on kiihtynyt.

Ukrainan kriisi vaikutti massiivisesti koko Europpaan. Turvallisuuspoliittiset järjestelmät, joiden tarkoitus oli muuttunut vuosikymmenten kuluessa, saivat takaisin alkuperäisen tarkoituksensa, kaikkien siihen liittyvien velvollisuuksien kanssa. Eurooppa heräsi horroksestaan, ruususen unesta, jossa globaalit muutokset ja mullistukset tapahtuvat jossain muualla, jos ollenkaan.

Kriisi vaikutti myös Suomeen. Asevelvollisuuskeskustelu loppui, ainakin hetkeksi, kuin seinään. Nato-keskustelu ja sen ikuinen suo heräsi henkiin. Keskustelu Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta ja puolueettomuudesta kiihtyi. Tapa, jolla poliitikot, varsinkin presidentti, puhuivat ja hoitivat tehtäviään, muuttui vakavammaksi. Suurvaltapolitiikan koettiin vaikuttavan kaukaiseen pohjoiseenkin.

41

TEEMA Maailmanloppua odotellessa Nyt vuosikymmenen lopussa on ehkä helppoa katsoa taaksepäin ja nähdä merkityksiä ja teemoja asioista, jotka tapahtumahetkellään saattoivat tuntua irrallisilta. Jos vuosikymmenen alun tunnelmaa pystyi kutsumaan varovaisen optimistiseksi, hallitsee sen loppua kyynisyys ja pessimismi.

Eurooppa on kriisissä sisäpoliittisesti ja sen turvallisuuspoliittiset rakenteet ovat Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mukaan ”aivokuolleita”. Vuosikymmenen alun vakaus ja lupaukset demokratiasta ja vapaasta maailmasta ovat valuneet hukkaan. Arabikevään demokratiamielenosoitukset epäonnistuivat kaikkialla paitsi Tunisiassa. Vuosikymmenen lopun piristykseksi Yhdysvallat hylkäsi kurdiliittolaisensa etnistä puhdistusta suunnittelevan Turkin armoille. Samalla supervallan presidentti pyrkii kovaa vauhtia irtaannuttamaan Yhdysvaltoja kaikista liittolaissuhteista, joita se löytää. Presidentti Trump on kotimaassaan virkarikossyytteessä painostettuaan yhä kriisin kourissa olevaa Ukrainaa haittaamaan hänen vastustajiensa presidentinvaalikampanjaa. Samalla Krimin miehitys aloittaa pian seitsemännen vuotensa. Brexitin loputon suo jatkuu ja Britanniassa valitaan pian jo järjestyksessään neljäs pääministeri kansanäänestyksen jälkeen virkaansa.

Brasiliassa Amazon palaa yhä aiheuttaen mittaamatonta vahinkoa globaalille ekosysteemille ja voi olla, ettei Amazonasin sademetsä koskaan selviä sille aiheutetusta vahingosta.

Kiina on kiristänyt otettaan Hong Kongista ja on saanut vastaansa jo lähes puoli vuotta kestäneet mielenosoitukset, jotka tätä kirjoittaessa ovat eskaloituneet poliisien ja mielenosoittajien taisteluksi yliopistojen kampuksilla. Hong Kong ei kuitenkaan ole yksin.

Ympäri maailmaa kansalaiset nousevat diktaattorejaan vastaan. Boliviassa presidentti Evo Morales erosi ja pakeni mellakoita Meksikoon.

Vaikka kansojen vapautuminen onkin positiivista, tulee se todennäköisesti aiheuttamaan lähitulevaisuudessa järkyttävän määrän inhimillistä kärsimystä.

Suomessa Juha Sipilän hallitus erosi

42

virastaan näperreltyään soteuudistuksen parissa neljä vuotta. Antti Rinteen johtama SDP voitti vaalit Rinteen parhaista yrityksistä huolimatta. Suomeen tuli uusi hallitus. Moni on tuominnut sen jo nyt ”maan kaikkien aikojen huonoimmaksi hallitukseksi.”

Ympäri maailmaa ihmiset osoittaneet mieltään ilmastonmuutoksen vastaisten toimien lisäämiseksi. Uusiutuvien energiantuotantomuotojen kasvu ei ole ollut tarpeeksi nopeaa, ja maailman päästöt ovat kasvaneet entisestään. Ydinvoimasta luopuva Saksa on joutunut pitämään hiilivoimalansa toiminnassa energiantarpeensa saavuttamiseksi. Ilmastosopimuksissa ei ole pysytty ja esimerkiksi Yhdysvallat on irtautunut niistä. Osa poliitikoista ja päättäjistä ei usko ilmastonmuutokseen lainkaan ja kieltäytyvät toimista sen estämiseksi. Totuus on toinen. Nyt on jo myöhäistä.

Kaikesta päätelle vuosikymmen päättyy synkeissä tunnelmissa, eikä sen seuraajalla ole luvata paljoa parempaa. 2010-luvun negatiiviset puolet eivät näytä päättymisen merkkejä vähään aikaan. Monet niistä jopa kasvavat.

Ilmastonmuutos uhkaa ajaa miljoonia ihmisiä pois kotiseuduiltaan pahentaen näin pakolaiskriisiä. Tämä tulee hiertämään Euroopan maiden välejä. Yhdysvaltojen sisäiset sosiaaliset ongelmat taas tulevat kääntämään suurvallan katsetta sisäänpäin.

TEEMA

Kaunis Aika Yli sata vuotta sitten Euroopassa päättyi pitkä rauhanaika, jota leimasi kehitysusko ja globalisaatio. Tämä Belle Époque sai myöhemmin nostalgisen nimensä niiltä, jotka vertasivat sitä maailmaan, joka avautui ensimmäisen maailmansodan juoksuhautojen jälkeen. Vaikka 90-luvun alkua ei voikaan suoraan verrata Ranskan kauniiseen aikaan oli sekin pitkä, kehitysuskon ja globalisaation täyttämä rauhan aika, joka päättyi myrskyisästi vanhojen ja uusien jännitteiden paineessa.

Oman aikansa tarkkailu on aina vaikeaa, mutta uskon 2010-luvun jäävän historiaan murroskohtana, joka päättää Kylmän Sodan jälkeisen hetkellisen rauhan ajan. On hyvin mahdollista, että myöhemmät tutkijat näkevät kehityksen alkaneen jo vuoden 2008 finanssikriisistä, tai jostain muusta tapahtumasta. Varmaa on kuitenkin se, että 2010-luvun myrskyt eivät näytä laantumisen merkkejä tulevallakaan vuosikymmenellä.

Vuosikymmenen alkaessa olin viisitoista, ja seuraavan päättyessä olen 35. Ehkä siinä vaiheessa 2010-luvun merkitys on selkeytynyt ja ehkä mekin suhtaudumme nostalgialla

Ja ehkä tämäkin poleemi on jonkun kandityön lähdeaineistona. P

43

TEEMA Teksti: Kara Martikainen

Poliittista ja teknistä

V

esi on kaiken elämän edellytys ja keskeinen osa jokaisen turvallisuutta. Veden hallinta on teknistä, mutta myös poliittista. Vesi ei noudattele rajoja, jolloin se liittyy oleellisesti alueelliseen ja ulkopoliittiseen yhteistyöhön. Vesi leikkaa läpi yhteiskuntien ja tällöin se voidaan liittää muun muassa ihmisoikeuksiin, ilmastonmuutokseen, ja tasa-arvoon. World Resources Institute WRI on arvioinut tutkimuksessaan, että vesitilanne on huolestuttava 17 maassa.

Näissä maissa asuu neljännes koko maailman väestöstä.

Suomella on oma kansainvälinen vesistrategia, johon sisältyy kolme peruspilaria: kestävä kehitys ja vesi; ihminen ja vesi; ja rauha ja vesi. Strategia noudattaa YK:n Agenda 2030 tavoitetta: ”Varmistaa veden saanti ja kestävä käyttö sekä sanitaatio kaikille”. Vesidiplomatia on keskeinen osa rauhan rakentamista. Suomi pyrkii viemään eteenpäin tietotaitoaan vedestä edistämällä vesiyhteistyötä eri alueilla. Yksi keino edistää veden hallintaa on avustaa rajavesisopimusten syntyä.

Suomella ja Venäjällä on 19 merkittävää rajat ylittävää jokea, joista Vuoksen vesistöalue on tärkein. Suomen ja Venäjän vesiyhteistyö on esimerkki rajat ylittävien vesivarojen hyvästä hallinnasta. Vuonna 1964 Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittiin rajavesisopimus. Sopimuksesta syntyi myös Suomen ja Neuvostoliiton yhteinen komissio rajavesien hallintaan, joka tunnetaan nykyään nimellä

44

vettä Suomalais-Venäläinen Rajavesistökomissio.

Sopimuksen sisältöön kuuluu muun muassa, että rajavesien virtausta ei saa muuttaa vahingoittavalla tavalla eikä vesistöjä saa saastuttaa.

Rajavesistökomissio kokoontuu nykyäänkin vuosittain, ja tänä vuonna järjestettiin 57. kokous Inarissa.

Veden hallinnasta on solmittu myös kansainvälisiä sopimuksia, joista UNECE:n 1992 ja YK:n 1997 sopimukset ovat keskeisiä.

Nämä sopimukset antavat kehyksen sääntelylle, mutta kahdenvälisiä ja alueellisia sopimuksia tarvitaan niiden tueksi. Vettä voidaan käyttää konflikteissa aseena, jolloin toimivan vesiyhteistyön täytyy olla päämääränä kaikkialla.

Huono vesivarojen hallinta vaarantaa ihmishenkiä ja ekosysteemejä.

Myös Euroopan unionin neuvosto antoi 19. marraskuuta 2018 omat päätelmänsä vesidiplomatiasta, joissa muistutetaan veden olevan perusedellytys ihmiselämän sekä ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Päätelmän tarkoitus on vahvistaa EU:n vesidiplomatiaa rauhan ja turvallisuuden takaamiseksi. Samalla päätelmissä tuomitaan jyrkästi veden käyttö sodankäynnin aseena. Maininnan saavat myös Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan toistuvat vesikriisit, jotka vaikuttavat merkittävästi alueen turvallisuuteen.

Vesidiplomatia on tulevaisuuden kannalta elintärkeää. Tulevaisuuden vesikriiseiltä välttyminen edellyttää veden käsittelyä poliittisesti sekä teknisesti yhteistyön kautta. P

TEEMA

KONFLIKTINRATKAISUSIMULAATTORI 2019 TEKSTI: ANRI LIIKAMAA

M

onet aloittelivat vähitellen ensimmäisen periodin tentteihin lukemista, kun Konfliktinratkaisusimulaatio Qatar -22 järjestettiin syyskuun lopussa Santahaminassa.

Konfliktinratkaisusimulaatiossa opiskelijat pääsevät soveltamaan tietämystään ja osaamistaan kansainvälisistä suhteista, konflikteista ja kansainvälisestä politiikasta. Tavoitteena on katsoa konfliktin sotilaallisia ja diplomaattisia suhteita aitojen valtioiden jännitteiden ja resurssien näkökulmasta, tarkastella konfliktin kehittymistä, ja pyrkiä ratkaisemaan se rauhanomaisesti. Kuulin hausta simulaatioon ohimennen tuutoreilta ja hain osallistujaksi ilman sen suurempia odotuksia. Yllätyksekseni pääsin kuin pääsinkin mukaan ja vieläpä toivomaani Iso-Britannian tiimiin. Tämän vuoden Konfliktinratkaisusimulaato keskittyi – nimensä mukaisesti – Arabian niemimaan jännitteisiin, joita pohjusti itse sunnuntain simulaatiota edeltävä seminaaripäivä.

Lauantai oli täynnä mielenkiintoisia, inspiroivia puheenvuoroja. Erityisen elävästi mieleeni jäi Lähi-idän asiantuntija Heidi Huuhtasen (Berghof Foundationista) puheenvuoro. Hän taustoitti Lähi-idän alueen toimijoita, jännitteitä ja lähihistoriaa puheessaan Persianlahden vakaudesta. Huuhtanen toi esiin Lähi-idän alueen epävakauttavia tekijöitä, maiden intressejä ja suurvaltatrendejä 2010-luvulla. USA on aiemmin ollut hyvin hegemonisessa tilanteessa, mutta ei enää: päätös vetäytyä raskaista sotilaallisista tilanteista on johtanut siihen, että USA ei pysty enää sanelemaan aluepoliittista tasapainoa ja kontrolloimaan toimijoita. Näin ollen vakauttajaa ja konfliktin ehkäisijää ei enää ole, vaan USA on vain yksi toimija alueella. Tämä siirtää enemmän vastuuta alueellisille liittolaisille ja johtaa alueella kilpailuun, joka kärjistää varsinkin Saudi-Arabian ja Iranin välistä asetelmaa.

Samankaltaisia mielestäni olennaisia teemoja käsitteli myös vaikuttavan Pirita

45

TEEMA Asunmaan, ulkoministeriön Amerikan ja Aasian osaston osastopäällikön, puheenvuoro.

Aiemmin Asunmaa on toiminut muun muassa Suomen Nato-edustuston päällikkönä ja Suomen suurlähettiläänä EU:n poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa. Hän käsitteli puheessaan Suomen turvallisuusympäristön muutosta ja kylmän sodan jälkeistä kehitystä EU:n turvallisuuspolitiikassa. EU:n enenevässä määrin merkittävä rooli nousi esiin, kuin myös suurvaltojen roolien ja maailmanjärjestyksen muutoksen vaikutus EU:lle. Lisäksi Asunmaa pohti muun muassa sitä, missä vaiheessa USA kokee antaneensa liikaa tilaa muille suurvalloiksi havitteleville toimijoille. Hän esitti mieleeni jääneen erityisen mielenkiintoisen kysymyksen; ”olemmeko siirtyneet uuteen kylmään sotaan ja lännen jälkeiseen aikaan?”

Lisäksi muita mainioita puheenvuoron pitäjiä olivat Johanna Sumuvuori, kansainvälisen oikeuden asiantuntija Margareta Klabbers, komentaja Jaakko Jäntti sotataidon laitokselta, ja suojelupoliisin analyytikko Hanna Nykänen.

Puheenvuorot käsittelivät mielenkiintoisia aiheita, kuten ilmastonmuutoksen vaikutusta konflikteihin ja Suomen rauhanvälitystyöhön, kansainvälistä oikeutta ja konfliktinratkaisua, Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa strategian näkökulmasta, ja globaalia radikaali-islamistista

46

terrorismia. Seminaaripäivän avulla pääsimme orientoitumaan alueen jännitteisiin ja turvallisuuspolitiikkaan, josta oli valtavasti hyötyä sunnuntain simulaation kannalta.

Sunnuntain eli varsinaisen simulaatiopäivän aamuna saimme tietää simulaation skenaarion: Qatarin vuoden 2022 jalkapallon MM-kilpailussa tapahtuu itsemurhapommitus, ja Qatar käynnistää tutkinnan ja vaatii kisojen pysäyttämistä. Intensiivinen päivä lähti vauhdikkaasti käyntiin, kun kävimme Iso-Britannian ryhmässä läpi muiden maiden intressejä, spekuloimme strategioita sekä eri maiden vahvuuksia ja heikkouksia. Iranin puoleinen rintama (johon kuuluu muun muassa Irak) on vastakkainasettelussa Iranin vastaisen rintaman kanssa, johon kuuluvat Saudi-Arabian kanssa muun muassa Jemen. Tämä asetelma oli vahvasti esillä kaikessa simulaatioon liittyvässä strategioinnissa. Juurikin suurvaltojen ja alueen valtasuhteiden tulkinta oli olennaista simulaation aikana; meille selvisi nopeasti, että rauhaa on mahdotonta saavuttaa ilman alueen päätoimijoiden valtasuhteiden tasapainottamista yhtäläisiksi. Iso-Britannian tavoitteita oli pitää yllä kauppasopimuksiaan, pitää Hormuzinsalmi auki, jotta kauppa voi jatkua, ja toimia rauhanvälittäjänä ja -turvaajana tulehtuneessa Jemenissä.

TEEMA

Simulaatio oli intensiivinen ja monivaiheinen. Osallistuimme mm. kahdenvälisiin neuvotteluihin, NATO-kokouksiin, YK:n turvallisuusneuvoston kokouksiin ja loimme oman terrorisminvastaisen kyberturvallisuus-yksikkömme. Slack-viestipalvelu oli minulle ennestään tuntematon, mutta opittava oli nopeasti – siellä tapahtui suuri osa eri elinten sisäisestä (kuten YK:n Turvallisuusneuvoston ja NATO:n), ja kahden tai useamman maan salaisten keskinäisten kanavien, keskustelusta. Siellä tehtiin myös yhteydenotot järjestäjiin sekä seurattiin muiden maiden medioita ja järjestäjien moderoimaa kansainvälistä mediaa. Valtiot ajoivat intressejään mediatiedotteiden avulla ja johdattelivat omilla kanavillaan kansalaisiaan.

Lisäksi tapahtumia, kuten vaikkapa terrori-iskuja tai maiden joukkojen liikkeitä, pääsi seuraamaan reaaliaikaisesti kartalla. Diplomatian vipuvartena olikin todellisen maailman resurssit, kuten viralliset tiedotteet ja maiden sotavoimat. Nykyajan sodissa on tyypillistä, että sotaa ei julisteta – tämä piti paikkansa myös simulaation osalta, ja alati muuttuva tilanne vaati huomattavan intensiivistä – ja intensiivisyydessään väsyttävääkin – tilanteen tulkintaa ja monien lankojen pitämistä käsissään.

Iso-Britannia varautui simulaatiossa Hormuzinsalmen sulkeutumiseen investoimalla omien öljyvarantojensa hyödyntämiseen sekä luomalla kauppasuhteita Norjaan. Muutimme strategiaamme alati tilanteiden kehittyessä – muun muassa silloin, kun yllättäen USA:n neuvotteluryhmä kääntyi tärkeää kauppakumppaniaan Saudi-Arabiaa vastaan, jättäen sen poliittisesti yksin. Provosoinneista huolimatta tilanne vakaantui simulaation loppua kohden, ja pääsimme jopa hyvin lähelle rauhaa Iranin aktivoituessa neuvotteluosapuolena.

Jemen olikin simulaatiossa Qataria tärkeämpi pelinappula valtatasapainossa: Iso-Britannia toimi intressiensä mukaisesti juuri rauhanvälittäjänä, ja pyrimme kannustamaan maita tekemään kauppasopimuksia Iranin kanssa vakauttaen maan tilannetta, jotta saisimme Iranin tekemään myönnytyksiä ja antamaan hallinnan Jemenistä Saudi-Arabialle lopettamalla huthikapinallisten tukemisen – johon he lopulta olivatkin valmiita. Tavoitteena oli vastapalveluksena suostutella USA keventämään Iranin pakotteita ja tukemaan maan pyrkimyksiä parantaa ulkopoliittista identiteettiään ja asemaansa, jotta salmen alue vakautuisi.

Ikävä kyllä tämä epäonnistui, kun Saudi-Ara

47

TEEMA bia kieltäytyi kokonaan neuvotteluista ennen simulaation lopun loppuneuvottelua. Emme päässeet neuvotteluissa rauhansopimukseen asti suhteellisen otollisesta asetelmasta huolimatta, mutta loppuneuvottelut päätyivät yhteisymmärrykseen: todettiin, että simulaatiossa kohdanneet eskalaatiot ovat lientyneet, ja sovittiin ”jatkotoimenpiteistä”. Simulaatio oli todella intensiivinen, ja niin asiaosaaminen kuin monipuolinen ajattelukin terästyi viikonlopun aikana huimasti.

Simulaatio havainnollisti hyvin sitä, miten aiemmin maailmanvaltojen – USA:n ja Neuvostoliiton – valta ehkäisi konfliktien eskaloitumista, kun taas nykyään maailmanvaltoja on useita ja niiden rooli rajoittuneempi, ja suurvaltojen (tai sellaiseksi pyrkivien) valtakamppailu jatkuvaa. Simulaatiossa tuli vahvasti esiin USA:n vetäytymisen myötä muuttunut suurvalta-asetelma ja muiden suurvaltojen, kuten Venäjän ja Kiinan, vaikutusvallan nousu.

Kuten Asunmaa puheenvuorossaan huomioi, Venäjän ja Kiinan vaikutusvallan hivuttaminen Lähi-itään tuo esiin kysymyksen, voisiko Kiinasta tulla jatkossa mediaattori USA:n sijasta.

Simulaatiossa sinänsä tämänhetkiselle tilanteelle realistisesti USA osoitti haluttomuutta toimia Lähi-idän rauhan turvaajana – USA on haluton enää olemaan tukipilari, joka ylläpitää monenkeskistä kansainvälistä järjestelmää.

Jäinkin luentojen ja simulaation poh-

48

jalta pohtimaan, että mikäli USA ei ole enää jatkossakaan valmis globaalin yhteisen hyvän ylläpitämiseen YK:n ja NATO:n roolit rauhanrakentamisessa ja -turvaamisessa korostunevat tulevaisuudessa. Kun taas esimerkiksi NATO:n jäseninä on Turkin kaltainen ennakoimaton ja autoritaarisuuteen hivuttautuva maa, mitä uhkia tämä muodostaa konfliktien ratkaisuille?

USA:n aiempi rooli kansainvälisen järjestelmän tukipilarina ei ollut missään nimessä ongelmaton, mutta onko vaihtoehto vielä huonompi?

Jälkikäteen pohtiessani simulaatiota huomasin, kuinka merkittävässä roolissa EU:n voimavarojen ja yhteistyön kehittäminen jatkossa on. Koko simulaatio oli yksi intensiivinen ongelmanratkaisuprosessi, joka kehitti kykyäni käsitellä Lähi-itää ja kriisitilanteita koskevaa tietoa ja tuotti paljon oivalluksia. Heti simulaatioviikonlopun jälkeen mainitsin keskustelussa, että kärjistäen tuntuu kuin olisin oppinut simulaatioviikonlopun aikana konfliktinratkaisusta ja Lähi-idästä enemmän kuin koko muun elämäni aikana yhteensä. Kirjatiedon välillä kaukaisiksi jäävien konseptien merkitys tuntui avautuvan aidosti vasta, kun niitä pääsi itse harjoittamaan käytännössä. P

MUUTA Teksti: Markus Särkiniemi Kuvitus: Elina Nyholm

Elämä tragediasta komediaksi – Jokeri arvostelu (Varoitus, teksti sisältää juonipaljastuk-

S

arjakuviin perustuvat supersankarielokuvat ovat kasvaneet viimeisen kahden vuosikymmenen aikana hyvin tuottoisaksi bisnekseksi, jossa menestyneiden elokuvien voitot ovat nousseet jopa miljardeihin dollareihin. Todd Phillipsin (muun muassa Kauhea kankkunen elokuvista tunnetun) ohjaama Jokeri elokuva on näillä näkymin kohoamassa kaikkien aikojen tuottoisammaksi sarjakuvaelokuvaksi suhteessa tuotantokustannuksiinsa sekä myös tuottoisimmaksi K18 elokuvaksi. Tämä on kiintoisaa siksi, että luonteeltaan Jokeri on hyvin epätyypillinen sarjakuvaelokuva; se ei muistuta käytännössä lainkaan suurta menestystä niittäneitä Marvel sarjakuvakustantamon (nykyään Disneyn omistaman) hahmoihin perustuvia Avengers elokuvia. Elokuvaa ei lisäksi ole julkaistu Kiinassa, mikä tekee sen taloudellisesta menestyksestä entistä merkittävämpää. Jokeri ei myöskään muistuta aiempia Batman elokuvia, kuten esimerkiksi Yön Ritaria, missä Jokeri edesmenneen Heath Ledgerin esittämänä viimeksi mitteli arkkivihollisensa Batmanin kanssa valkokankaalla.

Batman ei itse asiassa edes esiinny Todd Phillipsin Jokeri elokuvassa, sillä kyseinen elokuva sijoittuu aikaan, jolloin Bruce Wayne on vielä lapsi eikä siis ole omaksunut Batmanin identiteettiä. Jokeri ei sisällä massiivisia tietokone-efekteillä höystettyjä toimintakohtauksia, taikka kerro tarinaa jostain suuruudenhullusta juonesta, jonka elokuvan päähenkilönä toimiva

sarjakuvapahis on kehittänyt Gothamin päänmenoksi. Jokerin tekeekin erikoiseksi juuri se, että kyseinen elokuva voisi toimia täysin ilman mitään kytkentöjä niihin sarjakuviin, joista sen päähenkilö ja miljöö on peräisin.

Jokeri on elokuva, joka sijoittuu 70- ja 80- lukujen taitteeseen, ja kertoo tarinan siitä, miten Arthur Fleck, henkisesti epävakaa, yksinäinen sekä syrjäytynyt, yhteiskunnassa matalaosainen mies ajautuu epäonnisten sattumien, sekä Gothamin taloudellisen että poliittisen tilanteen kärjistymisen myötä tielle, jonka johdosta hänestä kuoriutuu väkivaltainen ja psykoottinen murhaaja. Arthur Fleckin roolissa esiintyy Joaquin Phoenix, jonka roolisuoritus on mukaansatempaava, ja vetää vertoja Heath Ledgerin aiemmalle roolisuoritukselle Jokerina, vaikkakin aivan uudella ja omaleimaisella tyylillä. Toisin kuin Ledgerin Joker, Phoenixin esittämä Arthur Fleck/Joker ei elokuvan alussa ole psykoottinen ja sadistinen rikollisnero, vaan katsojan ensikosketus hahmoon maalaa valkokankaalle herkän, vanhan äitinsä kanssa asuvan, päivätyönään vuokrattavana klovnina, ja standup koomikon urasta haaveilevan, henkisesti hauraan miehen, joka pyrkii parhaansa mukaan selviytymään kaupungissa, jossa taloudellinen eriarvoisuus on jatkuvassa kasvussa. Arthur on pohjimmiltaan hyväntahoinen ihminen, mutta hänen potemansa mielenterveysongelmat joiden johdosta hän esimerkiksi on riippuvainen Gothamin julkisen terveydenhuollon tarjoa

49

MUUTA mista mielenterveyspalveluista, vaikeuttavat hänen kanssakäymistään muiden ihmisten kanssa suuresti. Hän esimerkiksi kärsii vaivasta, jonka seurauksena hän stressaantuessaan käy läpi kontrolloimattomia ja kivuliaita naurunpuuskahduksia, mikä on omiaan vaikeuttamaan hänen sosialisaatiotaan muiden ihmisten kanssa.

Arthur epäonnekseen kärsii useita vastoinkäymisiä elokuvan aikana. Hän muun muassa joutuu pahoinpidellyksi työssään, minkä seurauksena yksi hänen työtovereistaan antaa hänelle pistoolin, jotta hän voisi suojella itseään. Gothamin kiristyvä taloustilanne johtaa myös siihen, että kaupunki leikkaa julkisia palveluitaan, minkä seurauksena Arthur menettää pääsyn sekä psykologin palveluihin, että tarvitsemiinsa lääkkeisiin. Arthurin mielenterveysongelmat, hänen kohtaamansa vastoinkäymiset, sekä Gothamin kärjistyvä taloudellinen ja poliittinen tilanne luovat lopulta räjähtävän koktailin, jonka seurauksena Arthur menettää lopullisenkin otteen mielenterveydestään väkivaltaisen nihilismin ottaessa vallan hänen mielestään Jokerin identiteetin muodossa.

Tätä enempää, en elokuvan juonesta kerro, sillä kannustan jokaista lukijaa, joka ei ole elokuvaan nähnyt, käymään sen katsomassa.

Kyseessä ei ole mikä tahansa sarjakuvaelokuva.

Mikäli Jokeri olisi tyypillinen supersankari/pahis elokuva, en siitä Poleemiin edes vaivautuisi kirjoittamaan, sillä perus tietokone-efekteillä kehystetyt voimafantasiat eivät sisällä erityisemmin mitään kiinnostavaa yhteiskunnallista kommentaaria. Toisin on Jokerin laita, jonka juonen ytimessä on hyvinkin ajankohtaiset kysymykset syrjäytymisestä, taloudellisesta epätasa-arvosta, mielenterveysongelmista sekä poliittisten kiistojen kärjistymisestä. Arthur Fleckin ajaa osaltaan rikollisuuden ja väkivallan tielle Gothamia laajemmassa mittakaavassa vaivaavat yhteiskunnalliset ongelmat, ja se että hän yksinkertaisesti tippuu Gothamin sosiaalisen turvaverkon ulkopuolelle. Hänen kohtaamansa vastoinkäymiset sekä sosiaalinen syrjintä ja halveksunta myös katkeroittaa hänet muuta yhteiskuntaa kohtaan, osittain minkä seurauksena hän lopullisesti omaksuu identiteetikseen Jokerin, tuhoisin seurauksin.

50

Ehkäpä juuri siksi, että Todd Phillips maalaa uskottavan, ja jopa samaistuttavan tarinan siitä, miten ihminen voi ajautua antisosiaaliseen väkivallan kierteeseen joka lopulta tekee hänestä uhan sekä itselleen että muulle yhteiskunnalle, Joker sai vastaansa hyvinkin ristiriitaista ja negatiivista kritiikkiä, varsinkin Yhdysvalloissa. Elokuvan sisältämä yhteiskuntakritiikki pureekin vahvasti juuri Yhdysvaltoihin, elokuvan Gotham on käytännössä vain New York eri nimellä ja Jokerin juoneen vahvasti sidoksissa oleva taloudellinen eriarvoisuus ja poliittinen polarisaatio ovat ilmiöitä, jotka ovat hyvinkin ajankohtaisia Yhdysvalloissa. Ei ole siis ihme, että osa yhdysvaltalaisista kriitikoista haukkui Jokerin vaaralliseksi elokuvaksi, joka saattaisi jopa inspiroida väkivaltaisuuksia.

Se peilikuva, jonka elokuva antaa yhdysvaltalaisesta yhteiskunnasta, ei ole erityisen imarteleva, mutta yksittäisen elokuvan leimaaminen vaaralliseksi siksi, että se heijastaa näitä epäkohtia, tuskin on mikään järkevä ratkaisu mihinkään.

Se, että sarjakuvaelokuva, joka on täysin epätyypillinen genren elokuvaksi, ja käsittelee näinkin raskaita aiheita, tästä huolimatta onnistuu menestymään ennennäkemättömän hyvin, kertoo mahdollisesti jotain aikamme luonteesta. Yleinen epävarmuus, mielenterveysongelmien kasvu varsinkin nuorisossa ympäri länsimaita, taloudellinen epätasa-arvo, ja poliittinen kärjistyminen ovat kaikki teemoja, jotka resonoivat selkeästi paljon vahvemmin yleisössä, kuin tiukkoihin trikoisiin pukeutuneet tietokonemallinnettuja mölliäisiä vastaan taistelevat viittaveikot. Se, miten tämä elokuvagenre reagoi Jokerin menestykseen, jää kuitenkin nähtäväksi. Toivottavasti se vähintään inspiroi lisää kaltaisiaan elokuvia, sillä vähintään elokuvat, joiden tarinat sisältävät vahvaa yhteiskuntakritiikkiä ovat kiinnostavampaa viihdettä, kuin silkat aivottomat voimafantasiat. Ainakin se on selvää, että elokuva voi menestyä hyvin ilman, että sitä sensuroidaan Kiinan markkinoita varten, mistä on tullut valitettava standardi useimmille elokuvastudioille. Mikäli Jokeri onnistuu luomaan myös julkista keskustelua niistä yhteiskunnallisista epäkohdista mitä elokuvassa kuvataan, sitä parempi. P

MUUTA

51

Jos he olisivat ajatelleet meitä Novelli:

Teksti: Petriina Matilainen

Kuvitus: Anni Takanen

Intian pääkaupungissa ilmanlaatu heikkeni entisestään – ”Delhistä on tullut kaasukammio” (Kaleva.fi, 3.11.2019, luettu 7.11.2019)

M

inua kiinnostaa ympäristö, jossa elän. Haluan saada kontekstin sille, mitä luen ja näen kirjoista. Yritän värittää saasteen sakeuttamaa ilmaa niillä kuvilla, jotka kirjoista muistan. Siksi lähdin ulos peltien peittämästä kodistamme. En halunnut kertoa siitä kenellekään, sillä minua ei olisi päästetty ulos. Isoäitini oli sanonut minulle, että jos lähtisin ulos ja hengittäisin ilmaa, olisi sillä sama vaikutus kuin kahdellakymmenelläviidellä savukkeella päivässä. En tiennyt mitä savukkeet olivat.

Laitoin viime kerralla löytämäni suodattimen suuni eteen ja hiivin hiljaa ulos. Niin katosin kauas kodistamme.

On hämärää ja sakea sumu hankaloittaa entisestään etenemistäni. Tiedän, että tekoni heikentää asemaani päästä luvattuun paikkaan. Kaikki haluavat sinne. Siellä voi kuulema seikkailla ilman suodatinta – hengittää vapaasti! Olen kuitenkin hyväksynyt kohtaloni. Ei meillä olisi koskaan tarvittavaa määrää silmäseteleitä. Sen vuoksi otan riskin ja rikon sääntöjä. Jos minulla ei ole toivoakaan päästä luvattuun paikkaan, antakaa minun edes nähdä mitä peltikotimme ympärillä tapahtuu, ajattelin. Minä halusin seikkailla, vaikka vapauttani rajoittaisikin kasvojani peittävä suodatin.

Kävelen laajan, metsien rajaaman alueen ohi. Metsät olivat kuulemma olleet joskus vihreitä.

Vihreä on kaunis väri. Se on eloisa ja muistutti uudesta alusta. Mutta minä elän värittömässä maailmassa. Nyt näen vain harmaita ja ohuita oksia puiden rungoissa. Puut ovat heikkoja ja onnistun katkaisemaan yhden oksan itselleni. Oksalla tunnustelen maata – en halua kompastua. Koska jos kaatuisin, tarttuisi maan muta minuun ja vanhempani arvaisivat minun taas lähteneen ulos. Sitä en halunnut.

En jatka matkaa vaan pysähdyn. Maa alueella ei ole tasaista, vaan täynnä puiden osia ja jotain mustaa. Kun otan sitä kädelleni, se jättää jäljen. Tiputan sen nopeasti maahan ja pyyhin käteni takkini reunaan. Ääni päässäni muistuttaa: ”tästä ei saa jäädä jälkiä, en saisi olla täällä”. Tunnistan tämän alueen jostain. Mieleeni tulee kirjan kuva poltetusta metsästä. Isoäitini oli vihainen, kun luin sitä kirjaa. Tämä polttaminen oli kuulemma syy sille, miksi ilmamme muuttui hengityskelvottomaksi. Tai no – yksi niistä monista.

Jatkan matkaani alueen halki. Annan oksan ohjeistaa minulle tietä. Suodatin hiertää kasvojani ja haluaisin repiä sen pois. Korjaan naamaria ja epähuomiossa kaaduin. Olen aivan sen mustan aineen peitossa. Sykkeeni kiihtyy enkä tiedä mitä tehdä. Nyt ei olisi enää mahdollista peitellä retkeäni vanhemmiltani. Halusin vain nähdä maailmaa ja päästä liikkumaan. Kyllä hekin varmasti tiesivät, etten minä pahaa tarkoittanut. Miten se olikin niin epäreilua – luvatun paikan lapset pääsevät seikkailemaan vapaasti. Ja vielä ilman tätä hiertävää suodatinta, kirosin. Oli parempi lähteä pois tältä alueelta. Olisin halunnut nähdä jotain vihreää, mutta se näytti jäävän haaveeksi. Tämä maailma oli harmaa, kuollut paikka. Miksi täällä mikään eläisi?

52

En ole niin kuin muut. Muut eivät osaa lukea. Minä osaan, koska halusin kovasti oppia. Olin onnekas, kun minulla oli lukutaitoinen isoäiti. Se oli harvinaista: sekä se, että opin lukemaan ja se, että isoäitini eli pitkään. Muiden lasten isoäidit olivat jo kuolleet.

Isoäitini opetti minulle paljon. Hän tiesi, mitä oli elämä luvatussa paikassa. Hän tiesi myös, millaista oli ollut suuren sodan aikaan. Hänen perheensä kuului häviäjiin, jonka vuoksi hän joutui jo nuorella iällä totuttelemaan elämään pelkässä peltipaikassa. Vaikka tiedän muiden voivan paremmin luvatussa paikassa, oli maailma jo ennen suurta sotaa ollut eriarvoinen. Eriarvoisuus tarkoitti isoäidin mukaan sitä, ettei kaikilla ollut yhtä helppoa olla. Toiset pääsevät hengittämään vapaasti, toiset eivät.

Ajatus teki minut surulliseksi.

En voi mennä yöksi kotiin. En näin likaisena, ajattelin. Minun tulee odottaa, kunnes valo pääsee kurkistamaan saasteisesta pilviverhosta. Kun on vähän valoisampaa, voisin putsata itseni.

Muistan edellisestä seikkailultani löytäneeni vettä. Mutta vesi oli oudon muotoista: se oli kapeaa, mutta jatkui pitkälle. En nähnyt mihin se loppui. Se ei ollut myöskään läpinäkyvää. Se vesi oli liejumaisempaa kuin se, mitä juomme. Isoäitini kertoi kuulleensa, että joskus sen muotoisessa vedessä oli paljon ihmisiä ja he puhdistivat itseään siellä. Minun tuli löytää sen veden luokse.

Alan väsymään – on löydettävä yösija. Kävelen ison rakennuksen ohi. Isoäitini opetti kerran minulle: ”Tässä maailmassa on tärkeää, että sinulla on paljon”. Olet tärkeä, jos sinulla on paljon silmäseteleitä. Olet tärkeä, jos sinulla on iso rakennus. Olet tärkeä, jos sinua kuuntelee iso joukko ihmisiä.

Ja jos olet tärkeä, pääset luvattuun paikkaan. Tuo rakennus oli varmaan tärkeä, koska se on iso. Sen tärkeät ihmiset ovat varmaan luvatussa paikassa.

Ison rakennuksen edessä on pala pahvia. Otan sen mukaani: on mukavampaa nukkua sen päällä kuin paljaalla maalla. Tarvitsen myös suojan. Jos alkaa sataa, pistelee se ihoa ja sotkee takkiani entisestään. Sitä en halua. Kävelen rakennuksen reunalle, josta löydän katoksen. Kuulen peltien huminaa: kodin täytyy olla jossain tässä lähellä. Tämä saa kelvata yösijaksi ja valon valuessa kasvoilleni voin palata kotiin.

Istun alas ja laitan pahvipalan maahan. Olen juuri käymässä makaamaan sen päälle, kun huomaan pahvin olevan likainen. Käännän alustani ympäri. Toinen puoli on puhdas, mutta siinä on tekstiä. Näistä kirjaimista en saa selvää. Opittuani lukemaan olin ajatellut innoissani, että voin nyt ymmärtää jokaista maailman tekstiä. Isoäitini kertoi minulle, että maailmassa oli monia kieliä. Vaikka osasin lukea meidän kirjojamme, maailmassa olisi vielä paljon tekstejä, kirjoja ja tarinoita, jota en voinut ymmärtää. Niitä oli yhtä lukemattomia, kuin niitä asioita, joita en voinut järjelläni vielä käsittää.

En voi ymmärtää, miksi kaikki eivät saa asua luvatussa paikassa ja hengittää vapaasti. Suodatin hiertää kasvojani ja ahdistaa leuan alla. Korjaan sen asentoa jälleen.

Tutkin pahvipalan kirjaimia. Pahvi on sateen pehmentämä. Se pysyy hädin tuskin ehjänä.

Hennoin ottein käsittelen pahvia ja yritän saada selvää kirjaimista. Skolstrejk för klimatet, siinä sanotaan. En ymmärrä siitä mitään. Laitan pahvinpalan maahan ja käyn makaamaan sen päälle. Tuijotan sateen saastuttamaa kattoa ja silmäluomeni alkavat hiljalleen tuntua raskailta. Haluaisin nukkua ilman suodatinta, mutta tiedän etten voi. Jos niin tekisin, en varmaan enää heräisi. Olisipa isoäitiä edeltävä sukupolvi tehnyt jotain. Jos he olisivat, voisin minäkin hengittää ilman suodatinta. Jos he olisivat, voisin minäkin olla tässä maailmassa merkityksellinen.

Jos he vain olisivat silloin ajatelleet meitä.

53

54

Kiitos!

V

uoden 2019 neljäs Poleemi lepää nyt käsissäsi. Voimme siis varmuudella sanoa, että me tehtiin se.

Saatiin viimeinenkin numero kasaan – sormet ja varpaat ristissä . Päihitimme viimeisenkin dead linen, kiitos luoja. Monella tapaa nämä 56 sivua paperia ovat eräänlainen virstanpylväs. Neljäntenä numerona tämä merkitsee yhden vuoden päätöstä, sekä meidän neljän päätoimittajauran loppua. Suokaa siis meidän käyttää tämä sivu menneen vuoden reflektointiin.

Siemen tämän vuoden Poleemille kylvettiin jo tammikuussa 2018. Silloisen Poleemin uusi päätoimittaja, Mikko Helenius, sai jollain ihmeellä revittyä minut, pahaa aavistamattoman fuksin, Poleemin ensimmäiseen toimituskokoukseen. Ajatus kirjoittamisesta kutkutti ja päätoimitus kannusti tarttumaan haasteeseen. Siispä ryhdyin kirjoittamaan . Pian, eli noin kolme numeroa myöhemmin löysin itseni vuoden 2018 viimeisestä toimituskokouksesta. Siihen mennessä olin saanut haalittua mukaan muutaman uuden fuksin, Onnin, Oton ja Johnin, nimeltä mainitakseni. Jossain viimeisen toimituskokouksen aikaan ilmoille tuli myös kysymys Poleemin päätoimittajana jatkamisesta. Ajatus tuntui houkuttavalta, vaikka vastuu pelottikin. Kun Polhon vaalikokous viimein koitti, löysin itseni salin edestä edustamassa Poleemin uutta toimitusta. Kanssani työhön ryhtyi Onni Mustakallio, Otto Hormio ja Kara Martikainen.

Kuten yleensä, saimme pian pestiin ryhdyttyämme huomata, että lehden teko ei aina ole niin helppoa tai idyllistä kuin osasimme odottaa. Se oli työtä ja haastavaa. Voin mielessäni muistaa karvaan suloisesti ne lukemattomat kerrat kun googlasin puolenyön jälkeen Allussa “How to do -- in InDesign”. Onnea taittoon tuleva päätoimitus, kyllä se vielä siitä!

Muisti on siitä viekas mekanismi, että se tuppaa olemaan valikoiva. Vaikka työmäärä oli toisinaan tätä lehteä kirjoittaessa lähes ylitsepääsemätön, jäi jokaisesta numerosta mieleen päällimmäisenä kiitollisuus ja ylpeys. Olemme kiitollisia siitä, että saimme tehdä niin lahjakkaiden tyyppien kanssa Poleemia ja ylpeitä siitä, että vuoden verran saimme vastata rakkaan lehtemme toiminnasta. Ylpeitä olemme myös siitä, että tiedämme työmme jatkuvan osaavissa käsissä.

Siispä haluamme kiittää. Kiitos vuoden 2018 päätoimitukselle, erityisesti Mikolle ja Ellulle, jotka auttoivat ja tsemppasivat meitä pitkälle vuoteen 2019 asti. Kiitos Sessi Trapnowskille, joka loihti Poleemille upeat kannet vuoden 2019 numeroihin. Kiitos erityisesti Anni Takaselle ja Valpuri Alaselle kuvituksista.

Kiitos jokaiselle Poleemiin kirjoittaneelle, voimme ansiostanne sanoa toimittavamme rautaista ja asiantuntevaa journalismia. Kiitos Polholle lystimme kustantamisesta. Kiitos meidän Onnille, joka jaksoi vääntää jokaisen numeron loppuun asti koneellaan kasaan, olet InDesign-velho ja meille korvaamaton. Viimeinen kiitos myös tulevalle toimituksellemme, John Helinille, Anri Liikamaalle, Aino Ikävalkolle ja Veronika Konnokselle. Onnea tulevaan ja kiitos, pitäkää lippu korkealla!

Kiittäen Poleemin 2019 päätoimitus.

Teksti: Milja Kalliosaari

55

56