Äär e t ön І kesäkuu 2019
Maailmamme ja todellisuutemme muuttuu huimaa vauhtia
– oletko valmis? teksti tuomas kytömäki
O
nko sinusta tuntunut viime aikoina, että aika kiihtyy ja tapahtumat tuntuvat vierivän eteenpäin hurjina sykleinä?
Ajatteletko jopa joskus, että maailman tapahtumat tuntuvat kaoottisilta ja missään ei tunnu olevan oikein mitään järkeä? Ja samalla tuo sirkus alkaa menettää merkitystään, ja kiintopisteeksi on saattanut nousta enenevässä määrin oman ja läheisten hyvinvointi. Ja ylipäätään pärjääminen näissä kiihtyvissä tunnelmissa niin henkisesti kuin fyysisestikin? Et ole yksin. Planeettamme on käymässä läpi historiallista muu10
tosprosessia, ja meidän olisi hyvä päivittää itseämme pysyäksemme vauhdissa mukana.
Aurinko kirkastuu Lähes kaikki muinaiset sivilisaatiot ovat palvoneet aurinkoa. Viime vuosina aurinko on muuttunut kirkkaammaksi, keltaisesta tähdestä keltavalkoiseksi. Koko aurinkokuntamme käy läpi parhaillaan muutosta. Kaikissa aurinkokuntamme planeetoissa on tapahtunut suuria muutoksia tästä johtuen, kun aurinko kiihdyttää noin 10 000 km tunnissa läpi galaksimme tiheämmän partikkelikentän. Monet korkeatasoiset sivilisaatiot planeetallamme tiesivät tästä, ja ovat jättäneet kirjoituksia siitä jälkeensä.
Kuuluisimpana varmasti mayat, jotka tiesivät ajan syklisyydestä, ja siitä, kuinka eri ajanjaksot vaikuttavat tietoisuuteemme. Kuten kiviaika, rauta-aika, ja tietysti, kultainen aika. Monet ns. whistleblowerit ovat tulleet esiin viime aikoina uuden informaation kera tästä jopa planeettamme suurimmasta evoluutioprosessista. Uskotaan, että hallintajärjestelmän korkeimmilla palleilla istuvista henkilöistä kaikki tietävät tästä muutoksesta. Äiti-Maan parhaillaan läpi käymäänsä transformaatiota tukevat monet seikat. Maanjäristysten määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana satoja prosentteja. Erilaiset sääilmiöt ja myrskyt ovat olleet hurjassa kasvussa. Magneettinen napa surffaa hurjaa vauhtia satojen