Ääretön 2/2019 Kesäkuu

Page 6

Äär e t ön І kesäkuu 2019

kolumni Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi Sari Anneli

OSA XVI

Tässä ajassa, traumojen ytimessä

Tämä aika koostuu nyt vahvasti käsittely taidoistamme. Yhä useampi tuntee kutsua käsitellä omia lukkojaan tai traumojaan, niin kuin yleiskielessä kutsutaan sisimpiä tunnelukkoja. Yhä useampi päätyy itsetutkiskeluun jonkun tapahtuneen päätteeksi, joka koskettaa joko omaa terveyttä, läheisen terveyttä, läheisen kuolemaa tai jotakin isoa elämänmuutosprosessia, missä väistämättä keho ja tunteet vievät mielen sopukoihin matkalle tutkimaan omaa ajatusmaailmaa ja mielenkoukeroita. Matkalla traumojen ytimeen ihminen kohtaa ymmärr yksen sille, miten mielikin voi tuntea, miten mikäkin eri tunne ja ajatus tuntuvat erilaisilta kehossa.

6

Tässä ajassa omalla kohdallani tärkein kysymys on ollut: kuka minä olen? Mitä minä olen ytimestäni/sielustani? Koska se, mitä olen sisältäni, kuvastaa myös minua ulospäin. Ja kun olen riittävän sekava sisältä, etsien yhä itseäni, vähän ollen sitä mitä olen, olematta sitä kuitenkaan aivan täysin, se myös näkyy ulospäin ja tällöin tekee epäluotettavan kuvan itsestä ihmisille, jotka seuraavat tai jotka olisivat mahdollisia asiakkaita. Vaikka olen ollut aina totuuden torvi, kertonut asiat niiden oikeilla nimillä ja silti kokenut syyttömänä syyllistämistä vuodesta toiseen, en ole silti uskaltanut seistä jämäkästi siinä omassa voimassa ja omassa totuudessa, jolloin olisin kyennyt leijonaemomaisesti ärähtämään

asettaen rajat, kuinka minua saa kohdella ja kuinka ei. Nyt on tullut se hetki. Nyt olen siellä, missä minun kuuluukin olla. Nyt avataan ne loputkin solmut ja räjäytetään ne möykyt auki, joita kaikesta huolimatta en ole uskaltanut avata, ajatellen, että ne ovat jo auenneet, kuitenkaan oikeasti aukeamatta. Kukaan auttaja ei voi olla auttaja, jos ei myös aika ajoin pyydä apua itselleen ja hiilaa/puhdista itseään. Otin itselleni tässä Unelma Itsestä -valmennuksen, jossa valmentajanani toimii Sini-Maria Limnell. Hänen kanssaan vietin juuri upean valmennuspäivän luonnon helmassa, jossa pääsin taas siihen ytimeen, joka olen aina ollut, jota on vain näytetty vuosien saatossa


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.