1 minute read

Kopon pelikenttä

Teksti: Miika Hiltunen Kuva: Nea Liikanen

Loppusuora häämöttää

Advertisement

Kun lukuvuosi 20–21 alkaa olemaan viimeisiä tenttejä ja raportteja vaille taputeltu ja monilla alkaakin uusi arki lähestymään kesätöiden tai kenties jopa loman muodossa, voi jokainen teistä ansaitusti taputtaa itseään muutaman kerran olkapäälle oli niitä noppia kertynyt tavoitteiden mukaisesti tai ei. Seuraavat kuukaudet pääsemmekin nauttimaan pitenevistä päivistä ja auringosta sekä latailemaan akkuja vielä kaukaiseltakin tuntuvaa seuraavaa lukuvuotta varten! Ja tässä kohtaa haluan myös omasta ja edustamani järjestön puolesta onnitella jokaista kuluvana keväänä valmistunutta preemiolaista!

Viime kuukausina on kopon pelikentällä sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, kun laitoksen kanssa on kokoustettu koulutuksen kehittämisestä, akkreditointiprosessia on edistetty ja tuutoritoimintaan luotu uusia ulottuvuuksia. Myös kauppatieteiden laitoksen markkinointi on ollut tarkastelun alla, jonka osalta tuleekin ennen syksyä uutta tietoa. Eikä tietenkään sovi unohtaa huhtikuussa auennutta jäsenkyselyämme, jonka pohjalta pääsemme kehittämään niin edunvalvontaamme, kuin hallituksen toimintaa laajemmin. Eli käykäähän vastailemassa kyselyyn.

Yhteisöllisyys ja yksinäisyys ovat myös vahvasti tapetilla kuluvankin kevään osalta, kun opiskelijaelämä on vieläkin pysynyt varsin rajoitettuna aiempiin vuosiin verrattuna. Joten muistakaahan pitää kavereihin yhteyttä vaikkapa etäyhteyksien avulla tai esimerkiksi lähtemällä yhdessä ulkoilemaan. Kesä on myös hyvää aikaa löytää uutta sisältöä elämään uusien ystävien tai vaikkapa harrastusten avulla. Alkukesästä on myös tulossa erittäin tärkeä tapahtuma Kuopion opiskelijaelämän tulevaisuuden kannalta, nimittäin kuntavaalit! Kuntavaaleissa ratkaistaan ketkä tulevat päättämään lukuisista meidän opiskelijoiden arkeen suuresti koskevista asioista, kuten harrastuksista, julkisesta liikenteestä tai koulutuksesta seuraavan neljän vuoden ajan. Viime kuntavaaleissa 18–24-vuotiaista vain reilu kolmannes vieraili vaaliuurnilla, kun samaan aikaan 65–74-vuotiaista lähes 75 % kävi äänestämässä. Edellä mainittujen syiden takia onkin erittäin tärkeää, että jokainen nuori ja opiskelija käyttäisi kesäkuussa hetken päivästään äänestyskopissa, jotta Kuopio pysyy jatkossakin opiskelijaystävällisenä ja elinvoimaisena kaupunkina. Joten muistakaahan käydä äänestämässä!

Lopuksi haluan vielä kiittää teitä kaikkia lukuvuodesta ja toivottaa tsemppiä loppurutistukseen, jonka jälkeen pääsemme kaikki erittäin ansaitulle kesälomalle nauttimaan auringosta.

Kivaa vappua kaikille! 777

Miika Hiltunen

Miika Hiltunen koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava Preemio ry

This article is from: